Kahvi on

Terveellistä vaikka toisin väitetään.

http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2005/180105_a.htm
201362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

No ei minua haittaa, vaikka tänne otettaiskin uusia aiheita. Se voi vaan tuoda piristystä, jos välillä puhutaan vähän kevyemmistä aiheistakin. :)

Minusta tätä palstaa vois vähän keventää, sillä että sallittais muitakin aiheita kuin VL uskosta puhuminen. Mikäli se ei mene sellaisille alueille joka loukka tätä uskoa tai VL-ihmistä

Siis en sellaisia maalimallisia aiheita kannusta kuten Rock ja Pop-musiikista keskustelua. Enkä seksi keskusteluita yms. vastaavaa.

Äänestä
  • Meidän piireissä juodaan paljon kahvia.

    Lisäksi jotkut väitttää välillä täällä sitä riippuvuutta aiheuttavana syntinä.

    Äänestä

  • Kai sitä kun on niin monta mieltä kuin miestäkin. Mutta en ole vielä ainkakaan VL-uskossa tuollaista ilmaisua kuullut.

    Äänestä

  • Amanda kirjoitti:

    Kai sitä kun on niin monta mieltä kuin miestäkin. Mutta en ole vielä ainkakaan VL-uskossa tuollaista ilmaisua kuullut.

    Ei meikäläisen piireissä. Jos joku sellaista alkaa väittää niin omavanhurskaus on laittanu sellaisen elämän niin omasta mielestään täydelliseksi että näkee sellaisen terveeellisen tavan syntinä. Pitäähän sellaisten jostain kristittyjen vikoja löytää. Jos ei muusta niin kahvista kun kerta ovat parempia siinä kieltäytymään.

    Äänestä

  • No, kai sitä kun on niin monta mieltä kuin miestäkin.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Meidän piireissä juodaan paljon kahvia.

    Lisäksi jotkut väitttää välillä täällä sitä riippuvuutta aiheuttavana syntinä.

    Itse olen kahvinjuoja ja tiedän mistä puhun kun sanon että kahvi on riippuvuutta aiheuttava. Jo 1,5 vuorokauden jälkeen ilman kahvia voin TODELLA PAHOIN, päätä särkee ja melkein oksennuttaa.
    Mitään muita huumeita, tupakkaa tai alkoholia en ole koskaan käyttänyt.

    Sitäpaitsi uskon, jos rehellinen olen, että kahvinjuontikin on synti. Otan "joskus" itseäni niskasta kiinni ja lopetan sen. Kahvinjuonnin ainut tarkoitus on nautinnon aikaansaaminen, ei ruumiin ravitseminen.

    Äänestä

  • Amanda kirjoitti:

    Kai sitä kun on niin monta mieltä kuin miestäkin. Mutta en ole vielä ainkakaan VL-uskossa tuollaista ilmaisua kuullut.

    eihän se kahvin juonti mikään synti ole. eri asia on jos tunnet muuten vaa huonoo ommaatuntoa kun juot niin paljon, mutta se ei liity uskoon hitusen vertaa!meitä on moneksi ;)))

    Äänestä

  • a cim la i ne n kirjoitti:

    Itse olen kahvinjuoja ja tiedän mistä puhun kun sanon että kahvi on riippuvuutta aiheuttava. Jo 1,5 vuorokauden jälkeen ilman kahvia voin TODELLA PAHOIN, päätä särkee ja melkein oksennuttaa.
    Mitään muita huumeita, tupakkaa tai alkoholia en ole koskaan käyttänyt.

    Sitäpaitsi uskon, jos rehellinen olen, että kahvinjuontikin on synti. Otan "joskus" itseäni niskasta kiinni ja lopetan sen. Kahvinjuonnin ainut tarkoitus on nautinnon aikaansaaminen, ei ruumiin ravitseminen.

    Harrastin nuorempana aktiivisesti liikuntaa, kun oli siihen mahdollisuuksia. Jos joskus tuli esim. lenkkeilyyn monen päivän tauko, niin tuli levoton olo. Olin ihan riippuvainen kuntoilusta. Voi sitä nautintoa, kun kävi lenkin jälkeen suihkussa. Syntistä menoa oli:)
    Maustatko muuten ruokiasi. Makunautintoja löytyy. Ethän vain syö karamelleja? Et kai vain nauti tästä palstasta? Mihin nautintojen sallittu raja vedetään?

    Äänestä

  • a cim la i ne n kirjoitti:

    Itse olen kahvinjuoja ja tiedän mistä puhun kun sanon että kahvi on riippuvuutta aiheuttava. Jo 1,5 vuorokauden jälkeen ilman kahvia voin TODELLA PAHOIN, päätä särkee ja melkein oksennuttaa.
    Mitään muita huumeita, tupakkaa tai alkoholia en ole koskaan käyttänyt.

    Sitäpaitsi uskon, jos rehellinen olen, että kahvinjuontikin on synti. Otan "joskus" itseäni niskasta kiinni ja lopetan sen. Kahvinjuonnin ainut tarkoitus on nautinnon aikaansaaminen, ei ruumiin ravitseminen.

    tuo oli naurettavinta mitä oon kuullu..kahvinjuonti syntiä!!hah!!.jos nui aattelee ni täähän koko maailma on itse synti!!.onhan ruoan syöminenkin jossain määrin nautiinnon hakemista!!!??

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Ei meikäläisen piireissä. Jos joku sellaista alkaa väittää niin omavanhurskaus on laittanu sellaisen elämän niin omasta mielestään täydelliseksi että näkee sellaisen terveeellisen tavan syntinä. Pitäähän sellaisten jostain kristittyjen vikoja löytää. Jos ei muusta niin kahvista kun kerta ovat parempia siinä kieltäytymään.

    jos on yhtä aikaa sekä sydänsairaus ja diabetes. Ja monesti nämä sairaudet kulkee käsi kädessä.

    Sydänsairauteen ei aina välttämättä kahvi ole hyväksi.

    Äänestä

Minunkin tiedossa on ihmisiä, jotka juo sekä kahvia, mutta sairastaa diabetesta.

Siis ei päde välttämättä ainakaaan kaikkien kohdalla.

Äänestä

No niin, kahvi on nautintoaine, riippuvuutta aiheuttava ja terveellinen. Kuten myös alkoholi ;) Tupakasta ei voi sanoa samaa.

Äänestä

Ei kahvia, kiitos, ei koskaan!!
Faktat kahvin käyttäjistä
Kahvin vaaroja vähätellään tai peitellään jopa tarkoituksellisesti. Siinä ei ole kaikki. Kahvin juontiin houkutellaan ihmisiä valheiden varjolla.

Nuorten ja kasvavien nuorten, joiden mieli hamuaa kohti terveellisiä elämäntapoja, luontaista epäuskoa tätä juomaa kohti hälvennetään kiinnittämällä huomio epäoleellisiin asioihin.

Kyllä, kahvi on kuumaa, mutta kahvin muut vaarat eivät katoakaan kahvin jäähtyessä. Ne jäävätkin vaanimaan pahaa-aavistamatonta juojaansa silloinkin kun kahvi on jo täysin jäähtynyt. Mutta me tiedämme, että kahvin pahimmat vaarat säilyvät. Ne eivät katoa.

Ikään kuin tämä harhauttaminen ei riittäisi: nuoria ja itsetunto-ongelmien kourissa olevia viattomia ihmisiä houkutellaan jopa ansaan.

"Kylmä kahvi kaunistaa" on jokaiselle tuttu sanonta. Se on niin tuttu, että sen tarkoitusta ei ole kukaan pohtinut. Sitä on hoettu kaikille pienestä lähtien, joten siitä on tullut osa virallista totuutta.

Siihen sisältyvä vaara on mitä ilmeisin. Kuten jo paljastin, ensin väitetään, että kahvi on kuumaa, ja kuumahan on vaarallista. Sen jälkeen ihmisiä harhautetaan vetoamalla heikkoon itsetuntoon ja heidät houkutellaan jäähdyttämään kahvinsa ikään kuin se veisi kaikki kahvin vaarat saman tien. Kuka enää miettii todellisia, kahvissa ikuisesti pysyviä vaaroja kiirehtiessään itseään kaunistamaan?

Jokainen tietää, miten heikko ihminen koukuttuu helposti aineeseen, joka tarjoaa muka-pätevän ratkaisun johonkin ongelmaan. Koukuttunut ihminen on vaarallinen ja tekee mitä tahansa saadakseen ainettaan. Vältä kahvia.

Lisää tietoja kahvista

Muista: Älä juo edes puolta kupillista, vaikka muut joisivat. Kieltäydy kahvista aina pontevasti niin, ettei sinulle edes yritetä tarjota uudestaan. Näytä muille esimerkkiä ja yritä saada muutkin vakuuttuneiksi kahvinjuonnin vääryydestä. Vain olemalla luja voit voittaa.

Kofeiini aiheuttaa kaahaamista.

Kahvin juonti johtaa tupakointiin.

Kahvin ja tupakan sekakäyttö on erityisen vaarallista, sillä molemmissa on paljon karsinogeenejä.

Kofeiini voi aiheuttaa fyysisen riippuvuuden jo parin kahvikupillisen jälkeen. Oletko ollut vierailulla, jossa kahvia ei tarjottaisi monta kuppia? Kahviriippuvaisuus ei ole vain riippuvaisen oma ongelma, vaan kahviriippuvaiset pyrkivät tekemään muistakin riippuvaisia.

Kahvi on kemiallinen myrkky
Kahvi, tee sekä kola- ja energiajuomat sisältävät riippuvuuden aiheuttavaa kemikaalia nimeltä 1,3,7-trimetyyliksantiini. Kahvissa on kymmeniä muitakin kemikaaleja. Kuka haluaa tällaista kemikaalia vaikuttamaan aivoihinsa ja koko kehoonsa? Aivot ovat herkkä elin ja kahvi väistämättä muuttaa aivojen toimintaa ja aivojen toiminnan muutos edellyttää aivojen rakenteen muutosta. Sellainen ei voi olla hyväksi kenellekään.

Kahvin, kofeiinin ja mielenterveyden välistä suhdetta on käsitelty viime aikoina yhä enemmän johtavien lääketieteellisten julkaisujen pääkirjoituksissa. Tämän jo pitäisi kertoa, että kyseessä ei ole täysin harmiton aine.

Unihäiriöt on jätetty noiden katsausten ulkopuolelle, vaikka syytä ei olisikaan. Onneksi niistä mainitaan edes sen verran, että jo 200 mg kofeiinia ("vain" 1-2 kupillista kahvia) aamulla lyhentää seuraavan yöunen pituutta ja huonontaa unen laatua. Kuka haluaa tieten tahtoen tuhota yöunensa ja aiheuttaa vaaraa muille?

Muita em. sivulla mainittuja kofeiinin eli 1,3,7-trimetyyliksantiinin vaikutuksia ovat lääkäreiden mukaan mukaan:
kofeiiniriippuvuus
päänsärky
masennus
ahdistus
mielenterveyden häiriöt
myrkytystila
liikenneonnettomuudet
väsymys
vatsavaivat
paniikkioireet ja itsestään uusiutuva paniikkihäiriö
depressio
mielialahäiriöt
itsemurhariski
vieroitusoireet
syömishäiriöt
kahviaddiktio
peräpukamat
verenpaineen nousu ja hypertensio
skitsofrenia
psykoosit
inositolin puute
päällekarkaukset
omaisuusvahingot
alkoholin käyttö

Kahvi ei ole tarpeen kenellekään.

Kukaan ei tarvitse kahvia.

Jokainen kahvinjuoja asettaa itsensä suunnattomaan vaaraan.

Jos kahvissa olisi jotain positiivista, eikö silloin olisi jo säädetty laki, että kahvia pitäisi juoda jo vauvasta lähtien?! Koska näin ei ole, kahvi ei voi olla tarpeellista.

Äänestä
  • hengittäminen se vasta vaarallista on. Kun ilmaa vetää sisään, sen mukana menee siitepölyä, lyijyä ja kaikkia muita ilman saasteita. Puhumattakaan hapesta, joka on RÄJÄHTÄVÄ KAASU! Sehän voi aiheuttaa esim.yskänärsytystä, liikenneonnettomuuksia, päällekarkauksia, skitsofreniaa, peräpukamia, syömishäiriöitä, ja itsemurhariski se onkin suuri. Ei happea, kiitos, ei koskaan!!

    Äänestä

  • Kahvia varmaan pitäisi juoda mahdollisimman monen, koska sehän on seurajuoma.

    No, joo. Olen itse sitä mieltä, että kukin päättää, juoko vaiko ei. Sen verran itse totean, että olen ollut joskus aina useita kuukausiakin kahvilakossa. Ja lakon alussa olin todella väsynyt. Unen laatuun en voi sanoa kahvin hirveänä vaikuttavan. Olen kahvinjuoja ja kannatankin jopa sen juomista. Uni voi olla todella sikeää, kun juo kahvia. Se ei vaikuta liiallisesti juotuna mitenkään negatiivisesti mielestäni. Tosin kolesterolipitoisuus voi nousta, jos juo pannukahvia.

    Itse en ole koskaan maistanutkaan tupakkaa eikä mielestäni tupakalla ja kahvilla ole mitään yhteyttä. Nehän nyt on eri aineita.

    Jotkut uskonnot, ainakin yksi uskonto on sellainen (adventismi), joka kieltää uskojaltaan kahvin juonnin. Jos ei kiellä, niin ainakin suurella painostuksella kehottaa olemaan juomatta. Näin olen ymmärtänyt asian...

    Äänestä

  • Gittene kirjoitti:

    Kahvia varmaan pitäisi juoda mahdollisimman monen, koska sehän on seurajuoma.

    No, joo. Olen itse sitä mieltä, että kukin päättää, juoko vaiko ei. Sen verran itse totean, että olen ollut joskus aina useita kuukausiakin kahvilakossa. Ja lakon alussa olin todella väsynyt. Unen laatuun en voi sanoa kahvin hirveänä vaikuttavan. Olen kahvinjuoja ja kannatankin jopa sen juomista. Uni voi olla todella sikeää, kun juo kahvia. Se ei vaikuta liiallisesti juotuna mitenkään negatiivisesti mielestäni. Tosin kolesterolipitoisuus voi nousta, jos juo pannukahvia.

    Itse en ole koskaan maistanutkaan tupakkaa eikä mielestäni tupakalla ja kahvilla ole mitään yhteyttä. Nehän nyt on eri aineita.

    Jotkut uskonnot, ainakin yksi uskonto on sellainen (adventismi), joka kieltää uskojaltaan kahvin juonnin. Jos ei kiellä, niin ainakin suurella painostuksella kehottaa olemaan juomatta. Näin olen ymmärtänyt asian...

    Sitten sen vasta tietää, kun pääsee tutkailemaan sairaitten maailmaa ja potilaskertomuksia.

    Julkisuudessa ei koskaan kerrota mitalin toista kääntöpuolta.
    Sairauksia on olemassa paljon.
    Oletkohan koskaan tullut ajatelleeksi, mistä kaikki sairaudet tulevat.
    Ne ei tule itsestään noin vaan.
    Kaikkiin sairauksiin on selvä syy-yhteys.
    Kahvikin aiheuttaa vaikka minkälaisia vaivoja, mutta eihän se nyt ole sopivaa, että maailman eniten kahvia juovalle kansalle kerrottaisiin monen sairauden alkavan juuri kahvista, tupakasta puhumattakaan.
    Myyntitilastot ovat tärkeämpiä.

    Sairauksia voidaan ehkäistä ennalta elämäntavoilla ja nautinto-aineita välttämällä hyvin pitkälle.
    Tämä nyt on kaukana keskustele lestadiolaisuudesta aiheesta, mutta tupakan myötä sivuaa aihetta.

    Kahvi on mahdoton tutkittava, koska se sisältää tuhansia erilaisia aineita. Välillä kun siitä löytyy jotain terveellistä, niin toitotetaan sen terveellisyyttä - sitten kun löytyy myrkkyjä, toitotetaan sen myrkyllisyyttä, ja sama kierto jatkuu vuodesta toiseen.
    Nyt tällä hetkellä kahvi on taas "in", koska siitä on löytynyt muutamia terveellisiä flavonoideja ja sen on todettu estävän sokeritautia riskihenkilöillä. Tosiasia on kuitenkin sekin, että kahviin tulee riippuvaiseksi ja se nostaa verenpainetta. Vatsalle se ei myöskään ole terveellinen, aamulla tyhjään mahaan juotu kupillinen saattaa pistää herkemmän laatottamaan. Sitäpaitsi kahvi huonontaa keskittymiskykyä ja värjää sisäelimet ihan ruskeiksi (kysykää vaikka patologilta). Kahvin haju eksyttää jopa huumekoirat, eli ne eivät haista huumeita jos ne on pakattu kahvin joukkoon.

    Minä en kahvia juo kuin hätätapauksissa ja silloinkin se alkaa närästää. Mikään synti sen juominen ei ole, mutta suosittelen silti sen välttämistä.

    Rakkaudesta kahviin?
    Moni meistä on koukussa - kofeiini on kovaa kamaa
    Kahvi on yksi holhoavan Suomen valtion hyväksymistä tajusteista. Suomalaisten kahvin kulutus on määrällisesti Euroopan suurimpia. Kahvin vaikutuksia on tutkittu melko runsaasti ympäri maailmaa, muun muassa Suomen yliopistoissa. Esimerkiksi Helsingin Sanomat listasi kahvin yhdeksi kymmenestä voimakkaimmin riippuvuutta tuottavista aineista maailmassa. Kahviriippuvuutta ja sen vaikutuksia esimerkiksi työntekoon ja opiskeluun ei kuitenkaan tavallisen kansan keskuudessa tunnuta otettavan erityisen vakavasti. Minnesotassa lapsien kahvinjuontia tutkineiden psykiatrien raportti tietää kertoa seuraavaa: nuori, joka nauttii kofeiinia 120-145 mg päivässä (yksi kuppi keskivahvaa kahvia sisältää 80-100 mg kofeiinia) kolmentoista päivän ajan ja lopettaa kahvin juonnin sitten tyystin, saa kärsiä heikentyneestä visuaalisesta suorituskyvystä noin viikon verran viimeisen kahvikupillisensa jälkeen. Saman tyyppisiä kokeita on tehty myös aikuisille: Tietylle koeryhmälle tarjottiin arpoen joko kahvia tai lumetta. Henkilöt eivät tienneet kumpaa nauttivat. Kofeiinin puutteen todettiin laskevan henkilöiden mielialaa, lisäävän väsyneisyyttä, haukottelua ja somaattisia virhetoimintoja.
    Käytätkö tietämättäsi?
    Kofeiineja sisältäviä ruoka-aineita, kuten tiettyjä aamumuroja on myös tutkittu. Siinä missä kofeiinipitoisuus ei millään tavoin vaikuta vähän kahvia käyttävän henkilön aamupalan valintaan, kofeiiniaddikti kehittää tutkimusten mukaan nopeasti inhon kofeiinittomia ruoka-aineita, eli esimerkiksi kofeiinittomia aamumuroja kohtaan. Toisen tutkimuksen mukaan kofeiinipitoisen ruuan asettamista kofeiinittoman edelle kontrolloi ennemminkin pyrkimys välttää kofeiinin puutteen aiheuttamia vieroitusoireita kuin kofeiinin aiheuttamat positiiviset efektit.
    Suomalaiset koukussa
    Nykyään ei kahvi eivätkä kofeiinipillerit ole harvinaisia, vaikeasti saatavia eivätkä erityisen kalliita. Jos kahvi siis pitää virkeänä ja tyytyväisenä, miksi emme joisi sitä koko ajan. Tätäkin on tutkittu; muun muassa Englannin kuluttajaviranomaisten tutkijat ovat julkaisseet tutkimuksen "Caffeine use: is there a net benefit for mood and psychomotor performance?" Tutkimukset eivät ole yksinkertaisia tehdä, sillä kofeiinin aiheuttama riippuvuus ja sen oireet saattavat korostaa liialti sitä positiivista tilaa, jonka oikea annos kofeiinia ihmisessä saa aikaiseksi. Tutkimista vaikeuttaa myös se että kahvin vaikutukset ovat hyvin monenlaisia ja osittain henkilökohtaisia. Kahvi voi provosoida neuroottisille henkilöille jopa tuskatiloja. Kahvin vakituinen juominen on taitolaji. Siinä missä 70 mg kofeiinia on todettu esimerkiksi parantavan reaktioaikaa, on 250 mg:n todettu vaikuttavan päinvastaisesti. Vakituisesti kahvia kuluttavan henkilön on siis kaiken aikaa tasapainoiltava toisaalta kahvin liian vähäisen annostelun aiheuttamien epämiellyttävien vieroitusoireiden että liiallisen kahvin juonnin aiheuttamien hermostumisen, päänsäryn, vatsakipujen ja unettomuuden välillä.

    Äänestä

  • huonossa hapessa kirjoitti:

    hengittäminen se vasta vaarallista on. Kun ilmaa vetää sisään, sen mukana menee siitepölyä, lyijyä ja kaikkia muita ilman saasteita. Puhumattakaan hapesta, joka on RÄJÄHTÄVÄ KAASU! Sehän voi aiheuttaa esim.yskänärsytystä, liikenneonnettomuuksia, päällekarkauksia, skitsofreniaa, peräpukamia, syömishäiriöitä, ja itsemurhariski se onkin suuri. Ei happea, kiitos, ei koskaan!!

    Ilman hengittämistä et pärjää kahta minuuttia kauempaa, mutta ilman kahvia pärjää kyllä vaikka koko elämänsä ajan.
    Lapsille on hyvä tähdentää, ettei kannata opetella kahvinkaan käyttäjäksi, koska siitä tulee riippuvaiseksi.

    Suomalaiset ovat kahviin pahasti koukussa.
    kahvi on tupakan ja alkoholin tapaan himoa ja riippuvuuta aiheuttavaa ja niistä tulee orjaksi näille aineille koko loppuelämäksi.

    Siitä en uskalla alkaa puhumaankaan, miten paljon kahvikin sairauksia aiheuttaa tupakasta ja alkoholista puhumattakaan.

    Joten parempi on elää tervettä elämää, minkä voi saavuttaa kahvistakin kieltäytymällä.

    Äänestä

  • kahviton kirjoitti:

    Sitten sen vasta tietää, kun pääsee tutkailemaan sairaitten maailmaa ja potilaskertomuksia.

    Julkisuudessa ei koskaan kerrota mitalin toista kääntöpuolta.
    Sairauksia on olemassa paljon.
    Oletkohan koskaan tullut ajatelleeksi, mistä kaikki sairaudet tulevat.
    Ne ei tule itsestään noin vaan.
    Kaikkiin sairauksiin on selvä syy-yhteys.
    Kahvikin aiheuttaa vaikka minkälaisia vaivoja, mutta eihän se nyt ole sopivaa, että maailman eniten kahvia juovalle kansalle kerrottaisiin monen sairauden alkavan juuri kahvista, tupakasta puhumattakaan.
    Myyntitilastot ovat tärkeämpiä.

    Sairauksia voidaan ehkäistä ennalta elämäntavoilla ja nautinto-aineita välttämällä hyvin pitkälle.
    Tämä nyt on kaukana keskustele lestadiolaisuudesta aiheesta, mutta tupakan myötä sivuaa aihetta.

    Kahvi on mahdoton tutkittava, koska se sisältää tuhansia erilaisia aineita. Välillä kun siitä löytyy jotain terveellistä, niin toitotetaan sen terveellisyyttä - sitten kun löytyy myrkkyjä, toitotetaan sen myrkyllisyyttä, ja sama kierto jatkuu vuodesta toiseen.
    Nyt tällä hetkellä kahvi on taas "in", koska siitä on löytynyt muutamia terveellisiä flavonoideja ja sen on todettu estävän sokeritautia riskihenkilöillä. Tosiasia on kuitenkin sekin, että kahviin tulee riippuvaiseksi ja se nostaa verenpainetta. Vatsalle se ei myöskään ole terveellinen, aamulla tyhjään mahaan juotu kupillinen saattaa pistää herkemmän laatottamaan. Sitäpaitsi kahvi huonontaa keskittymiskykyä ja värjää sisäelimet ihan ruskeiksi (kysykää vaikka patologilta). Kahvin haju eksyttää jopa huumekoirat, eli ne eivät haista huumeita jos ne on pakattu kahvin joukkoon.

    Minä en kahvia juo kuin hätätapauksissa ja silloinkin se alkaa närästää. Mikään synti sen juominen ei ole, mutta suosittelen silti sen välttämistä.

    Rakkaudesta kahviin?
    Moni meistä on koukussa - kofeiini on kovaa kamaa
    Kahvi on yksi holhoavan Suomen valtion hyväksymistä tajusteista. Suomalaisten kahvin kulutus on määrällisesti Euroopan suurimpia. Kahvin vaikutuksia on tutkittu melko runsaasti ympäri maailmaa, muun muassa Suomen yliopistoissa. Esimerkiksi Helsingin Sanomat listasi kahvin yhdeksi kymmenestä voimakkaimmin riippuvuutta tuottavista aineista maailmassa. Kahviriippuvuutta ja sen vaikutuksia esimerkiksi työntekoon ja opiskeluun ei kuitenkaan tavallisen kansan keskuudessa tunnuta otettavan erityisen vakavasti. Minnesotassa lapsien kahvinjuontia tutkineiden psykiatrien raportti tietää kertoa seuraavaa: nuori, joka nauttii kofeiinia 120-145 mg päivässä (yksi kuppi keskivahvaa kahvia sisältää 80-100 mg kofeiinia) kolmentoista päivän ajan ja lopettaa kahvin juonnin sitten tyystin, saa kärsiä heikentyneestä visuaalisesta suorituskyvystä noin viikon verran viimeisen kahvikupillisensa jälkeen. Saman tyyppisiä kokeita on tehty myös aikuisille: Tietylle koeryhmälle tarjottiin arpoen joko kahvia tai lumetta. Henkilöt eivät tienneet kumpaa nauttivat. Kofeiinin puutteen todettiin laskevan henkilöiden mielialaa, lisäävän väsyneisyyttä, haukottelua ja somaattisia virhetoimintoja.
    Käytätkö tietämättäsi?
    Kofeiineja sisältäviä ruoka-aineita, kuten tiettyjä aamumuroja on myös tutkittu. Siinä missä kofeiinipitoisuus ei millään tavoin vaikuta vähän kahvia käyttävän henkilön aamupalan valintaan, kofeiiniaddikti kehittää tutkimusten mukaan nopeasti inhon kofeiinittomia ruoka-aineita, eli esimerkiksi kofeiinittomia aamumuroja kohtaan. Toisen tutkimuksen mukaan kofeiinipitoisen ruuan asettamista kofeiinittoman edelle kontrolloi ennemminkin pyrkimys välttää kofeiinin puutteen aiheuttamia vieroitusoireita kuin kofeiinin aiheuttamat positiiviset efektit.
    Suomalaiset koukussa
    Nykyään ei kahvi eivätkä kofeiinipillerit ole harvinaisia, vaikeasti saatavia eivätkä erityisen kalliita. Jos kahvi siis pitää virkeänä ja tyytyväisenä, miksi emme joisi sitä koko ajan. Tätäkin on tutkittu; muun muassa Englannin kuluttajaviranomaisten tutkijat ovat julkaisseet tutkimuksen "Caffeine use: is there a net benefit for mood and psychomotor performance?" Tutkimukset eivät ole yksinkertaisia tehdä, sillä kofeiinin aiheuttama riippuvuus ja sen oireet saattavat korostaa liialti sitä positiivista tilaa, jonka oikea annos kofeiinia ihmisessä saa aikaiseksi. Tutkimista vaikeuttaa myös se että kahvin vaikutukset ovat hyvin monenlaisia ja osittain henkilökohtaisia. Kahvi voi provosoida neuroottisille henkilöille jopa tuskatiloja. Kahvin vakituinen juominen on taitolaji. Siinä missä 70 mg kofeiinia on todettu esimerkiksi parantavan reaktioaikaa, on 250 mg:n todettu vaikuttavan päinvastaisesti. Vakituisesti kahvia kuluttavan henkilön on siis kaiken aikaa tasapainoiltava toisaalta kahvin liian vähäisen annostelun aiheuttamien epämiellyttävien vieroitusoireiden että liiallisen kahvin juonnin aiheuttamien hermostumisen, päänsäryn, vatsakipujen ja unettomuuden välillä.

    että minulle ei ole esim korkeaa verenpainetta. Arvot on hyvät, matalat verenpaineet.

    Eikä kahvin juominen vaadi nyt kummempaa taitoa. Kahvia en ainakaan minä voi oikein liikaa juoda, tunnen kyllä, jos menee liiallisuuksiin. Ja viitin kyllä kaataa ylimääräiset kahvit menemään. Enkä monesti otakaan kuppiin kahvia liiaksi.

    Äänestä

Miksi ihmeessä suroissa pitää aina tyrkyttää kahvia? Vaihtoehdoksi voi olla lapputeetä ja lapsille(!) mehua. Olisi joskus piimää, olutta, viiniä (heikoille veljille ja sisarille tietysti alkoholitonta) tai mineraalivettä!

Mahtaako kahvi olla edes Reilun kaupan kahvia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hynde kirjoitti:

Terveellistä vaikka toisin väitetään.

http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2005/180105_a.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu