Joku vaan jaksaa jatkaa juttuja Goldfingeristä,
vaikka miestä ei ole näkynyt toviin täällä.
vaikka miestä ei ole näkynyt toviin täällä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo, kuminäpin pitää pikku hiljaa lopetella
kirjoituksiaan, koska kohta alkaa koulujen
kesälomat eikä yhteyksiä ole sitten enää käytössä.
Taitaa lähteä mummolaan paskaa levittelemään
pellolle. Siis ihan talikolla. Talven aikana on
tehnyt ns. kylmäharjoittelua näillä palstoilla
näppäimistön välityksellä.
Vituttaako ylivoimani täällä NUIJA! Pysy sinä
alemman sosiaaliluokan pelle pois meidän
miljoonäärien jaloista parkumasta, niin voit
paljon paremmin. Hypi siellä leipäjonossa
muovipusukkasi kanssa ja opettele olemaan NÖYRÄ,
kuten köyhän kuuluukin. Minulle et voi yhtään
mitään.
sinulle ei tosiaan voi yhtään mitään.
nyt vaan jatkaa tapansa mukaan monilla
(kymmenillä) muilla nimimerkeillä maineensa
kasvattamista. Hän ei vaan tajua, että se on
täyden pellen maine.
Tämä multipersoonista kärsivä narri kirjoittaa
välillä hyvinkin läpinäkyvästi eri rooleissa, mm.
omina faneinaan! Se on turha kertoa teille kun
sen jo tiedätte, mutta niille jotka eivät vielä
ole huomanneet. Kuinka sairasta tuommoinen on?
Lopettakaa otsikot missä mainitsette sen kusipään.
Kas, kas. Siellä taas yksi itkupilli ja
kateellinen luuseri paukutaa tyhmää päätään.
Sinä jä sinun kymmenet nimerkkisi. Heh, heh.
tuollainen pelle tuskin osaa lukea, saatika
sitten "tietää" kuka täällä kirjoittaa ja
milläkin nimerkillä. Minä olen pärjännyt tähän
asti omallani ja kyykytätän tuollaiset Mikki-
Hiiret kevyesti maanrakoon.
Huutele sinä mammanpoika vaan tuskissasi,
minulle et voi mitään, et täällä, että
muuallakaan. Paina se visusti matalan otsaluusi
alle, niin pääset paljon helpommalla.
aika turha on kenenkään uhota tai kehua mitään
nimmarin takaa... se ei vaadi kuin hiukka
mielikuvitusta ja paljon keltasta nestettä
väärässä päässä.
Olisiko mitenkään mahdollista, että herra
Goldfinger ja kumppanit alottaisivat joskus jonkun
aiheeseen liittyvä keskustelun? Aika tympeää
juttua nykyään tällä(kin) foorumilla. Jutut ovat
kuin nakkarin jonosta puoli neljän aikaan
sunnuntaiaamuna...
Sinulla taitaa olla erityinen tarve tuoda itseäsi
esille? Kun ei muuten, niini sitten nimimerkin
takana tämänkaltaisessa foorumissa. Vielä Mikki
Hiiret nielevät syötin, niin heh, on sulla menoa
ja meininkiä. =D
Kas kun en ole huomannut sinun 'kyykyttävän'
ketään tai mitään. Vastasin muutamiin sinun
viesteihin, ja kovin hiljaiseksi jäit...
Olet yhtä hidas älyltäsi kuin autoltasi!
Goldie on nettiroolihahmonsa vanki, ja hänen on
pakko toteuttaa fantasioitaan täällä jatkuvasti.
Minusta on mukavaa lukea niitä; samalla selviää
mistä tyypillinen suomalainen mies haaveilee.
Olet väärässä siinä, mistä tyypillinen
Suomalainen mies haaveilee kun Goldfingerin
juttuja luet. Tyypillisimmät miehet ovat niitä
jotka haukkuvat itsekehu GF:n maan rakoon ja
jotka EIVÄT kehuskele sillä omaisuudellaan mitä
ei ole tai mitä on muka joskus tehnyt.
Suurin osa EI kehuskele itseään ainakaan näillä
sivuilla siinä määrin kuin eräs Arsefinger.
Goldia ei kannata ottaa liian vakavasti (osa
tuntuu ikävä kyllä niin tekevän...). Kun näkee
hänen lävitseen, saa hänestä todella paljon
hupia. Mukava virtuaalilemmikki.:) Katsotaanpa
mitä hän vastaa tähän. Ollaanko juupiksia vai
kateellisia? :)