Istukaapa nyt kaikki hiirienne päälle hetkeksi.
Koittakaapa hetken aikaa käyttää tätä uutta sähköpostia VAIN näppikseltä.
Eipä taida onnistua ihan niin kuin luulisi..
Pääseekö joku tabilla esim. viestinkirjoituksessa siirtymään varsinaiseen viestin tekstinkirjoitusikkunaan? Mielestäni tuo scrollaa tabilla vain alasvetovalikoiden ja osoitekenttien välillä muttei mene itse teksti-ikkunaan ollenkaan.
Muutenkin, kansioiden käyttäminen ja käsittely on yhtä tuskaa ja samanlaista etsiskelyä ja suoranaista toimimattomuutta on monessa muussa kohdassa. Kaikkiin paikkoihin ei pääse edes siirtymään tabilla.
S24 - tehkääpä asialle jotain!
Ahdistus syvenee!
5
316
Vastaukset
Olis kyllä kätevä jos ne keksis viestin muokkaus toiminnon. Jouduin poistaa viestini, että olisin voinut laittaa sen uusiksi ilman epäselvyyksiä. Mutta en tiennyt, että se otsikko jää tohon noin. Ainakin mulla jäi.
Olin vaan sitä sanomassa, että jos ei ole hiirtä niin olisi jo aika hankkia semmoinen. Tabilla on muutenkin tuskaa selata näitä sivuja. Tai sitten en osaa.- Arska
Kun menee kirjoittamaan viestiä, niin olisi kiva päästä navigoimaan ihan näppiksellä edestakaisin noihin editointinamiskoihin ja takaisin tekstiin ilman että täytyy välillä pomppia hiirulle.
Menee jotenkin itu tuosta kymmensormijärjestelmästä jos siihen pitää vielä hiirikin sisällyttää.
En tiedä millä ulokkeella sitä on tarkoitus siirrellä jos jatkossakin pitäisi kymmensormijärjestelmässä pystyä pitämään molemmat kädet näppiksellä..
Tytsyillä saattaa etenkin olla hankaluuksia tiedossa! - paatti...
Arska kirjoitti:
Kun menee kirjoittamaan viestiä, niin olisi kiva päästä navigoimaan ihan näppiksellä edestakaisin noihin editointinamiskoihin ja takaisin tekstiin ilman että täytyy välillä pomppia hiirulle.
Menee jotenkin itu tuosta kymmensormijärjestelmästä jos siihen pitää vielä hiirikin sisällyttää.
En tiedä millä ulokkeella sitä on tarkoitus siirrellä jos jatkossakin pitäisi kymmensormijärjestelmässä pystyä pitämään molemmat kädet näppiksellä..
Tytsyillä saattaa etenkin olla hankaluuksia tiedossa!"En tiedä millä ulokkeella sitä on tarkoitus siirrellä jos jatkossakin pitäisi kymmensormijärjestelmässä pystyä pitämään molemmat kädet näppiksellä.."
Ei se kymmensormijärjestelmä meinaa sitä et sulla pitää olla molemmat kädet liimattu siihen näppäimistöön. Pitä jos alkaa joku paikka kutiamaan? Kärsitään siinä ja heilutaan kuin mielipuoli.
Mulla ei ole mitään ongelmia käyttää kättä hiirellä kesken kirjottelun. Ja tavallaan käytän kymmensormijärjestelmää. Yksi sormi lähti matkoille mutta se ei muuta asiaa suuntaan eikä toiseen.
Tietysti toi olisi loistava lisä että sinäkin voisit olla onnellinen. Suomi24:ta kehitetään aika tiheään eli kai se asia jopa ensi vuoden puolella korjaantuu. Ja vielä on paljon puutteita.
Joku ehkä ajattelee et ei se hiiri turhaan siellä ole. Mut ei ole se näppäimistönavigointisysteemikään.
Hyvää suomalaista talvea kaikille. Tuolla ulkona voi tulla kohta mela tarpeen :) Useimmin kyllä sängyssä.. höhöö - Arska
paatti... kirjoitti:
"En tiedä millä ulokkeella sitä on tarkoitus siirrellä jos jatkossakin pitäisi kymmensormijärjestelmässä pystyä pitämään molemmat kädet näppiksellä.."
Ei se kymmensormijärjestelmä meinaa sitä et sulla pitää olla molemmat kädet liimattu siihen näppäimistöön. Pitä jos alkaa joku paikka kutiamaan? Kärsitään siinä ja heilutaan kuin mielipuoli.
Mulla ei ole mitään ongelmia käyttää kättä hiirellä kesken kirjottelun. Ja tavallaan käytän kymmensormijärjestelmää. Yksi sormi lähti matkoille mutta se ei muuta asiaa suuntaan eikä toiseen.
Tietysti toi olisi loistava lisä että sinäkin voisit olla onnellinen. Suomi24:ta kehitetään aika tiheään eli kai se asia jopa ensi vuoden puolella korjaantuu. Ja vielä on paljon puutteita.
Joku ehkä ajattelee et ei se hiiri turhaan siellä ole. Mut ei ole se näppäimistönavigointisysteemikään.
Hyvää suomalaista talvea kaikille. Tuolla ulkona voi tulla kohta mela tarpeen :) Useimmin kyllä sängyssä.. höhööNiin siis sehän tuossa pänniikin kun päästävät huonosti testattuja ja ilmeisesti suunniteltujakin muutoksia tuotantoympäristöön.
Ennen sokeat teki pärekoppia ja luutia, nyt niitä kutsutaan "ATK-ammattilaisiksi" ja ne vääntävät koodia ja ovat niin ylläpitäjää, niin ylläpitäjää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096926Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1034628L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa473908TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133304Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6651958- 661308
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2091296- 91279
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481240