Mistä löytyisi silityslauta jonka voi asentaa pystyyn kaapin sisälle ja olisi sieltä ulosvedettävissä ja taitattavissa silityskuntoon. Näin sellaisen kerran hotellissa mutta kun en silloin tarvinnut en huomannut kysyä mistä se on peräisin enkä enää muista missä hotellissa silloin olin.
Ulosvedettävä silityslauta
9
4976
Vastaukset
- noita
Onhan noita kalusteisiin asennettuja lautoja ollut jo iät ja ajat. Meilläkin on sellainen, entinen asukas laitattanut 1990 valmistuneeseen taloon.
Käyttö on näköjään ollut vähäistä, sillä lauta on kuin uusi. Eikä tuo näytä meilläkään suosiota saavuttaneen, sillä tavallinen lauta näkyy olevan edelleen ahkerassa käytössä, kaapin lautaa en ole nähnyt käytössä kuin kerran. Noihin silityshommiin en ole paljon perehtynyt, mutta ilmeisesti se kaappilauta on kuitenkin jollain lailla hankala / kömpelö.
Mutta niin, noita integroituja lautoja saat varmaan mistä vaan keittiö yms. kalusteita myyvistä liikkeistä. Esim. lähin rautakauppa osaa varmasti auttaa.- toimii kyllä
meillä keittiölaatikon paikalla ulosvedettävä silityslauta on toiminu hyvin, tietysti se pitäisi jo ottaa kalusteita suunitellessa huomioon, missä sit silittääkin. tämmöinen ei tietysti jälkiasennettavana pelaa.
- noita
toimii kyllä kirjoitti:
meillä keittiölaatikon paikalla ulosvedettävä silityslauta on toiminu hyvin, tietysti se pitäisi jo ottaa kalusteita suunitellessa huomioon, missä sit silittääkin. tämmöinen ei tietysti jälkiasennettavana pelaa.
Joo, se lauta on meillä ehkä hieman ahtaassa paikassa. Ei keittiössä, vaan kodinhoitohuoneessa. Tilaa pitäisi varmaan olla ympärillä riittävästi ja sitä meillä ei taida olla.
- myös jälkeenpäin
toimii kyllä kirjoitti:
meillä keittiölaatikon paikalla ulosvedettävä silityslauta on toiminu hyvin, tietysti se pitäisi jo ottaa kalusteita suunitellessa huomioon, missä sit silittääkin. tämmöinen ei tietysti jälkiasennettavana pelaa.
Itse tosin tykkään silttää milloin missäkin, joten en halua kiinteää systeemiä. Mikä mukavampaa kuin kauniilla kesäilmalla silitellä ulkona auringonpaisteessa (kun on kuiteski pakko silittää, sillä oikeestihan se ei oo ollenkaa kivaa puuhaa)!
- nostettava
löytyy keittiö.netistä
- tttt
Yhdessä 50-luvulla rakennetussa talossa oli. Käytimme paljon, koska tilaa oli ympärillä. Kaipaan sitä nyt kovasti.
- askomerkkinenpesukon
Vaikka tämä onkin jo vanha ketju, niin googlatessa tuli eteen...
Sattui kaupassa tämmöinen ratkaisu kohdalle, eli pesukoneen ja rummun väliin asennettava silityslauta.
http://www.askofinland.fi/asko-laundry-care/hidden-helpers/hi115-hidden-helpers--integroitu-silityslauta/ - jussi843
noita on jokaisella keittö valmistajalla. Minusta käteva systeemi!
- Astianpesukonen 1977
Valitsin vuonna 1983 kodinhoitohuoneeseen tuollaisen silityslaudan. Sen kaappiin laskeutuvan ompelukonehyllyn viereen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663372Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh453184Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1222688- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä861487- 391330
- 821199