Poika 8v häiritsee muita tunneilla, keskittyminen heikkoa, housut on kuin muurahaisia täynnä, eikä jaksa pitkään yrittää mikäli jokin asia ei heti suju. Luokan "rankaisusysteemissä" poikamme usein siellä heikommassa mallissa. Hajamielinenkin on, asioita unohtuu tai sitten on valikoiva muisti... Seuraavalla luokalla olevaa pikkusiskoaan lyö, potkii (kyllä siskokin sen osaa, kuin myös kiusaamisen). Matematiikka sujuu, fiksukin on, kunhan vaan jaksaa keskittyä: monesti vaan plus ja miinuslaskut menevät selkeästi sekaisin, "kiireessä". Ja kokeetkin menevät miten menevät, kun "mä oon aina ensimmäisenä valmis". Vieraita kieliä ei vielä koulussa ole, mutta niiden vähäinenkin lukeminen osoittaa, että ongelmia tulee olemaan: isänsä tavoin kieli solmussa välittömästi. Isä ollut aikoinaan tarkkiksella, keskittyminen nolla, häiriköinti yms.
Omatuntoani kolkuttaa, että emme vanhempina anna tarpeeksi huomiota, rakkautta jne. lapselle, että hänen pitää muulla tavalla hankkia huomio: vaikka sitten negatiivisella tavalla? Meillä on ongelmamme ollut, riitojakin, ja viikonloppuisin tuttavia vieraillut, kosteitakin iltoja. Tosin lapset kyllä nukkumaan menneet normaalisti viimeistään klo 22 aikoihin ja nukkuneet yönsäkin normaalisti, ei välillä heräillen. Tästä johtuen en katsoisi välttämättä viikonloppujen olleen lapsille erityisen "huonoa mallia". Kaikella toki on vaikutuksensa, sen tiedän. Olemme ehkä liikaa tuijottaneet omaan napaamme, unohtaen lasten tarpeet ja ajan heidän kanssaan...?
Pelkään, milloin opettajan hermot menee lopullisesti. Tai milloin muiden oppilaiden vanhempien hermot menee, jos/kun opettaja ei saa lasta kuriin. Hän nykyisin jo istuu joko aivan edessä tai aivan takana, yksin, sillä muutoin häiritsee muiden oppimisrauhaa. Tämäkin tuntuu itsestäni pahalta, mietin miltä se lapsesta tuntuu, kun "eristetään", vaikkakin hän varmasti syyn ymmärtää? Nyt tapahtunut myös se, että ottanut luvatta tavaran kotoa, vienyt kouluun ja siellä "rehvastellut" asialla, tuloksena tietenkin jälki-istunto... Oliko tämäkin huomion hakemista, niin koulusta kuin kotoakin?
Omat hermomme vanhempina eivät ole kehuttavat, pinna palaa herkästi (=työpaineet molemmilla) ja ääntä korotetaan helposti, aivan liian helposti, aivan liian usein ja aivan liian kovasti. Tottahan lapsetkin ovat oppineet korottamaan ääntään. En tiedä mitä tehdä, oma toimintamme on toki vaikuttanut lapsiinkin, tiedän. Mutta toisaalta miettii myös sitä, että voiko pojallamme olla jotain neurologista häiriötä, mikä vaikuttaisi käytökseensä? Miten tällaista mahdollisuutta lähdetään tutkimaan: mitä kautta ja miten?
Omatuntoani kolkuttaa, että emme vanhempina anna tarpeeksi huomiota, rakkautta jne. lapselle, että hänen pitää muulla tavalla hankkia huomio: vaikka sitten negatiivisella tavalla? Meillä on ongelmamme ollut, riitojakin, ja viikonloppuisin tuttavia vieraillut, kosteitakin iltoja. Tosin lapset kyllä nukkumaan menneet normaalisti viimeistään klo 22 aikoihin ja nukkuneet yönsäkin normaalisti, ei välillä heräillen. Tästä johtuen en katsoisi välttämättä viikonloppujen olleen lapsille erityisen "huonoa mallia". Kaikella toki on vaikutuksensa, sen tiedän. Olemme ehkä liikaa tuijottaneet omaan napaamme, unohtaen lasten tarpeet ja ajan heidän kanssaan...?
Pelkään, milloin opettajan hermot menee lopullisesti. Tai milloin muiden oppilaiden vanhempien hermot menee, jos/kun opettaja ei saa lasta kuriin. Hän nykyisin jo istuu joko aivan edessä tai aivan takana, yksin, sillä muutoin häiritsee muiden oppimisrauhaa. Tämäkin tuntuu itsestäni pahalta, mietin miltä se lapsesta tuntuu, kun "eristetään", vaikkakin hän varmasti syyn ymmärtää? Nyt tapahtunut myös se, että ottanut luvatta tavaran kotoa, vienyt kouluun ja siellä "rehvastellut" asialla, tuloksena tietenkin jälki-istunto... Oliko tämäkin huomion hakemista, niin koulusta kuin kotoakin?
Omat hermomme vanhempina eivät ole kehuttavat, pinna palaa herkästi (=työpaineet molemmilla) ja ääntä korotetaan helposti, aivan liian helposti, aivan liian usein ja aivan liian kovasti. Tottahan lapsetkin ovat oppineet korottamaan ääntään. En tiedä mitä tehdä, oma toimintamme on toki vaikuttanut lapsiinkin, tiedän. Mutta toisaalta miettii myös sitä, että voiko pojallamme olla jotain neurologista häiriötä, mikä vaikuttaisi käytökseensä? Miten tällaista mahdollisuutta lähdetään tutkimaan: mitä kautta ja miten?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vahvasti olen sitä mieltä,että pojallanne on ADHD =tarkkaavaisuus- ja keskittymiskyvyttömyys häiriö,joka pitäisi pikimiten neurologin diaknosoida, jolloin hän saisi lääkityksen.
Itse olin 40 v. sitten aivan samanlainen JA silloin olin VAIN häirikkö, kun ko.häiriöstä ei tiedetty mitään.Sain diaknoosin vanhoilla päivillä, saatesanoin "mitä sä tällä tiedolla enää teet"!!! MUTTA olihan helpotus saada tietää, että "oireilleni" on selitys, vaikka vanhemmiten H (Hyper activity) putoaa poies, jää ADD eikä sitä välttämättä enää lääkitä.
Sinä vaikutat ihan tavalliselta vanhemmalta. Et ole paatunut, koska omatuntosi kolkuttaa ja olet miettinyt asioita. Hyvä. Olet luultavasti oikeassa siinä, että voisit viettää enemmän laatuaikaa lapsesi kanssa, mutta niinhän me kaikki voisimme... Vaikuttaa siltä, että lapsellasi on jokin neurologinen häiriö, joka haittaa keskittymistä. Rankaisu ei häntä auta, opelta menee hermot ja luokkakaverit häiriintyvät mukana... Apua on, kun sitä haet. Ensinnäkin ota yhteys luokanopettajaan tai suoraan koulupsykologiin. Lapsellesi tullaan tekemään neuropsykologisia testejä. Hän saattaa saada erityisoppilaspäätöksen ja hyvällä tuurilla päästä pienryhmään opiskelemaan. Riippuu kunnasta, jossa asutte minkä verran apua hän tulee saamaan. Itselläni on kymmenen oppilaan luokka, jossa kaikkia lapsia vaivaa mm. ADHD. Jaksotan opetuksen pieniin pätkiin ja teemme paljon toiminnallisia harjoituksia. Lapset oppivat iloisina.
Olen samaa mieltä aiemmin vastanneen kollegan kanssa, olet ihan tavallinen vanhempi, huolehtiva ja huolestunut. Mutta syyllisyys tulee tietysti meille kaikille herkästi.
Nuo aiemmat neuvotkin oli hyviä, kannattaa tosiaan puhua tuosta huolestaan jollekin, jotta asian tutkiminen lähtee etenemään. Koulusta saat ainakin tietoa, mihin sun pitäisi ensimmäisenä ottaa yhteyttä. Kysy rohkeasti luokanopettajalta tai erityisopettajalta, he neuvovat mielellään.
On kyllä hienoa sekin, että jaksat vielä ajatella opettajan jaksamista. Mutta pidä huoli myös omasta jaksamisestasi kaiken keskellä!
Heips,
Ekaksi kysyisin, että onko lapsenne aina ollut sellainen vilkas ja hajamielinen, vai onko tämä tullut esille vasta koulumaailmassa? Siksi kiinostaa, kun meillä poika (8-vuotias) on myös aika vilpertti ja puolet ekaluokasta istui open pulpetin edessä, kun ryhmätyöskentely ei onnistunut, vaan mielummin jutteli tai muuten kommentoi tai lähti vaeltelemaan. Koulu on sujunut ihan hyvin, eikä mitään oppimisvaikeuksia ole ollut, mutta esim. ruokailussa aina viimeinen, kun aika menee jutteluun, tavarat unohtuu tai on muuten jossain hukassa sun muuta.
Minäkin epäilin ADHD:ta, mutta onneksemme ope sitten palautti meidät maanpinnalle ja sanoi, että ei kaikilla vilkkailla lapsilla ole ko. sairautta vaan he ovat sen luontoisia. Kaikki lapset kun eivät ole rauhallisia ja tottelevaisia vaan toisten tempperamentti on erilainen.
Kannattaisi muuten mittauttaa esim. lapsen hemoglobiili ja muutenkin miettiä mieten syö ja ulkoileeko muuten paljon...meillä erään terkkaritarkastuksen yhteydessä sanottiin, että hemoglobiili on todella liian alhainen, joten aloitin terveemmän ruuan antamisen ja lisäksi myös vitmiinit ja kalamaksaöljyn (hän kun ei suostu syömään lihaa, ei kalaa...) ja kas kummaa, kun veriarvot nousi normaaliksi, poika rauhottui.
Nyt tokalla on opettajankin mielestä rauhoittunut. Vielä kylläkin mielellään juttelee ja saattaa lähteä tunnilla kaverin luokse, mutta ei esim. äikän eikä matkikan tunnilla, vaan käsityö tai musiikin...unohtelu on vähentynyt huomattavasti ja jotenkin on muutenkin levollisempi, kuin viimevuona. Aina hän varmaan vilkas ja puhelias tulee olemaan, mutta sen suhteen annan asian olla ja olen onnellinen lapsestani. Varmasti elämmäsänsä tulee pärjäämään, kun kehtaa sanoa jo nyt omat mielipiteensä...
Siitä olemme olleet tarkkana, että kiusaaminen, nimittely ja toisen lyöminen on ehdottomasti kielletty. Rajat on tärkät ja anteeksi osataan pyytää. Ja miten tähän sitten päästiin..puhumalla ja selittämällä ja puhumalla ja puhumalla ja taas puhumalla. Huutamalla ja heti rankaisemalla ei kyllä meillä onnistu..nostaa vain uhmaa ja kasvattaa muurin. Pojalla on aivot (järki päässä) ja hyvä sydän..kannattaa juttenlun kautta vedota siihen.
Minun poikani on nyt 9-vuotias, ja koettu on juuri samanlaiset tunteet kuin sinäkin. Meilläkin olen epäillyt kaikkea mahdollista syyksi, miksi poika ei rauhoitu koulussa. Syyllisyys on ollut aika raskas tunne, ja myös luo jännitteitä kotona jolloin pinna taas on lyhyempi.. Noidankehä sekin!
Voihan olla että tuo adhd on yksi asia, sitä ei ole (ainakaan vielä)meillä diagnosoitu, toinen asia on ollut herkkä luonne: kun kavereitten kanssa ei suju, niin ongelmat lisääntyvät .. Paha olo ei auta yhtään koulussa viihtymistä. Vielä poika on aika "fyysinen" tyyppi: olisi kivaa painia ja mitellä voimia, mutta tänä päivänä vähälapsisissa perheissä ei tällaista sallita, ja lasten sietokyky toisiansa kohtaan on erittäin alhainen.
Koulun alkuvuosien opettaja käytti puhtaasti rankaisupolitiikkaa, eristämistä ja lisäksi itsetunnon polkemista, jotta tottelevaisuus muka lisääntyisi... Poika alkoi uupua, nähdä painajaisia, nukahtamisvaikeuksia, ärtyisyyttä.. Ja minä typerys luotin opettajan ammattitaitoon.. Silloin minun olisi pitänyt lyödä nyrkki pöytään-
No, ratkaisu tuntuu nyt uuden open kanssa olevan lähempänä: Pidämme tällä hetkellä tarvittaessa joka päivä yhteyttä, joko puhelimella tai vihkon avulla, miten päivä on pojalla mennyt. Sitten kotona jutellaan mikä milläkin tunnilla tuntui menevän pieleen, mikä hyvin. Onnistumisia on koko ajan vähän enemmän, poikakin seuraa omaa kehittymistään, ja usko itseen lisääntyy, ja opikelumotivaatio on selvästi lisääntynyt.
Loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä on ollut että sekä opettaja, oppilas ja vanhemmat kokevat olevansa samalla puolella, ja lasta varten.
kannatas kokeilla omega-3 rasvahappoja omalla lapsella puolenvuoden käytön aikana tilanteet vähenivät ja keskittyminen parantui huomattavasti