"Financial Times lehden mukaan myös Mercedes-Benz
joutuu maksamaan kovan hinnan sen autoihin
valmistuksen jälkeen tehtävistä korjauksista.
Lehden mukaan takuukorjauksiin kului viime vuonna
noin yhdeksän miljardin Suomen markan suuruinen
summa. Summa on kohonnut kolminkertaiseksi
kahdessa vuodesa. DaimlerChryslerin edustaja on
kieltäytynyt kommentoimasta lukuja, mutta
väittää, että korjattavien vikojen määrä on
laskenut."
Eli en kopioinut tätä tekstiä tänne mollatakseni
mersua, vaan lähinnä niiden omistajia.
Nimittäin on niin, että laatuun nähden tolkutonta
ylihintaa maksavat mersumiehet toteavat aina
kysyttäessä, että mersussa ei ole ollut
pienintäkään vikaa. Mutta jos kenenkään autossa
ei ole mitään vikaa, niin mistähän nuo huimasti
kohonneet korjauskustannukset sitten tulevat ?
Ei minun mielestäni tarvitse vähätellä auton
vikoja, vaikka se olisikin mersu. Kaikissa
autoissa on vikoja, jopa mersuissa.
ps. tokihan voi ollakin, että korjattavien
vikojen MÄÄRÄ on laskenut, mutta se taas
tarkoittaa sitä, että korjattavat kohteet ovat
entistä kalliimpia ja oleellisempia osia autossa
eli ei sitä perinteistä "kojelauta nitisee"
tai "tuuli suhisee tiivisteissä".

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos toyota otetaan takaisin tehtaalle
korjattavaksi, se korjataan. Rahaa menee samassa
suhteessa kuin massatuotantovaiheessa. HALPA osa
korvataan toisella HALVALLA osalla.
Jos Mercedes otetaan takaisin tehtaalle
korjattavaksi, se korjataan. Rahaa menee samassa
suhteessa kuin massatuotantovaiheessa. KALLIS osa
korvataan toisella KALLIILLA osalla.
Mistään summista on siis aivan turha edes puhua!
Pitäisi ottaa myös huomioon se seikka, että mihin
talousluokkaan kuuluvat ne työntekijät, jotka
ovat kunkin osatoimittajan palkkalistoilla olleet
toteuttamassa huonoa laatua! Ovatko he kenties
nissanikuskeja???
Kilomääräisesti kuorma-autoja myydään paljon. Ne
ovat siis parhaita autoja? Vai onko mittari väärä?
Ei niitä kuorma-autoja kilomääräisestikään paljon
myydä henkilöautoihin verrattuna.
Jos auto maksaa MB:n verran, siinä ei
yksinkertaisesti saa olla mitään vikoja.
Tai merkin vaihto on edessä.
Tollo! Mutta toisaalta, sinunlaisia tarvitaan,
että muut voisivat käyttää teitä hyväkseen.
Vaikka en mersua omistakaan niin en voi olla
vastaamatta tähän.
Sellaista mekaanista laitetta joka ei koskaan
vikaantuisi ei ole vielä tehty. Tilastojen mukaan
vähävikaisin auto uutena on Lexus LS400/LS430.
siinä on USA:ssa havaittu ensimmäisen kolmen
kuukauden aikana 205 erilaista vikaa. Tämä koskee
kaikkia myytyjä autoja. E-mersun vikamäärä oli
noin 300 (suuruusluokka) joten parantamista on,
mutta ero ei ole mikään merkittävä.
Merkittävä asia on se mitä viat aiheuttavat. Jos
vika on sellainen että se ei aiheuta ongelmia
auton normaalikäytössä on se hyväksyttävä.
Varsinkin jos korjaus suoritetaan mukisematta
seuraavan huollon yhteydessä. Kokonaisuus
ratkaisee.
Pitäisi aina ottaa huomioon vikojen merkitys, eikä
tuijottaa pelkästään vikojen määrään.
Mersu on helv***n hyvä auto, minun mielestäni vain
suomessa ylihintainen. 15% pois niin hinta olisi
oikealla tasolla ja voisin harkita seuraavaksi.
Mersun luotettavuus on riittävä.