Olin kaunis, oli paljon kavereita, kävin viikonloppuisin juhlimassa, tulin toimeen ihmisten kanssa ja tapasin ihmisiä. Paras ystäväni teki itsemurhan. Syytän itseäni. Aloitin uuden elämän. Uusi koulu, oma kämppä, uudet ympyrät, uudet ihmiset. Pidän itseäni lihavana, pidän itseäni rumana. En halua tavata uusia ystäviä koulun ulkopuolella. Illat ja viikonloput olen kotona. Uskon että uudet ystäväni eivät pidä minusta. välttelevät. Jatkuva kilpailu "kummalla enemmän pahaa oloa" mulla vai ystävällä jonka isoisä kuoli vanhuuteen. olen alkanut jännittämään tilanteita missä on muita ihmisiä. Kritisoin itseäni jatkuvasti, mitä sanon, teen, käyttäydyn, koko elämä on vain ulkokuorta. Vanhat sillat entisiin ystäviin on poltettu. Maailman romahtamisesta on nyt 1,5-vuotta. Haluasin saada oman itseni takaisin. Sen iloisen ja ihmisrakkaan persoonan. En tätä itseään vihaavaa vierailijaa.
Mitän voin tehdä
tellu
1175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
..voit lakata syyttämästä itseäsi ystäväsi itsemurhasta. Mun perheessä ja lähisuvussa on monta itsaria viimeisen 10-v aikana, viime vuonna viimeksi. Voin sanoa, ettei olisi voinut tehdä yhtään MITÄÄN! Itsemurha ei ole kenenkään toisen syy vaan täysin oma valinta!
Jos et mua usko, mene lähimpään mielenterveystoimistoon ja kerro huolesi. Terapaissa kannattaa kertoa tasan noi samat asiat kun kirjoitit. Muutenkin olis hyvä jos menisit koska olet vaipumassa ehkä masenukseen ja siitä ei yksin selviä.
Ja saat toki olla vihainen, se kuuluu jo suruunkin, mutta itsesyytökset ovat oikeasti turhia. Omakuvasikin on tainnut vääristyä vai oletko oikeasti muuttunut ulkonäöltäsi viime aikoina?
Ei todellakaan ole häpeä hakea apua vaan olla hakematta. Ja jos pelkäät, että joku saa tietää sekin on turhaa, keskustelut ja käynnit jäävät terapeutin ja sinun välisiksi.
Suremistahan ei ole tarkoituskaan hävittää terapiassa, vaan tuo itsesyyttely.
Sureminen täytyy surra, ei siihen mikään auta.
Mutta tässäkin asiassa voi sanoa, että kyllä elämä loppujen lopuksi kantaa. Kun antaa sille tilaisuuden.
Hae rohkeasti apua, älä enää itseäsi kiusaa.