Krekon säännöt eivät muutu :(

Liiton nettisivuille on tänään ilmestynyt tiedote, jossa kerrotaan, että painisäännöt eivät oleellisesti muutu. Näillä säännöillä jatketaan siis aina vuoden 2012 Olympialaisiin asti.

Voi Hitsi. Voi hitsin hitsi.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että juntta-clinch pysyy. Se on mielestäni aivan kauheaa ja tuhoaa koko hienon lajin. Esim. viime viikonloppuna yksi lupaavimpia Pohjoismaisia junnupainijoita (Norjalainen Thomas Rönningen 60 kg) Heitettiin Lilla Mälarcupenin finaalissa juntalla suoraan päälleen. Poika jäi makaamaan liikkumattomana kunnes ambulanssi haki pois. Toivottavasti ei halvaantunut. Lisäksi siellä nähtiin useita kylki,- ja selkävammoja junttaotteesta.

Vaikki nimimerkkini onkin täällä junttamies, en ole todellakaan sen kannalla clinch-tilanteessa. Ottelun tiimellyksessä heitetty juntta on eri asia.

Lisäksi se ensimmäinen pystyminuutti on aivan naurettavan lyhyt. Ruotsalaiset huippujunnut esim. eivät yrittäneetkään tuon ensimmäisen minuutin aikana mitään, vaan satsasivat kaikki voimansa junttaan. Todella köyhäksi on kreko muuttunut.

Itse harkitsen VAKAVASTI siirtymistä PELKÄSTÄÄN vapaapainivalmentajaksi. Siellä kun säännöt ovat vielä onneksi ihan siedettävät.
304456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Eihän meidän ole pakko hyväksyä tätä junttaotetta poikien/tyttöjen kisoissa, kuten KLL ja ikäkausikisat?

Äänestä

Eihän tämmöisiä lasten terveydelle vaarallisia sääntöjä voida hyväksyä! Varsinkin KLL:n kisat on hyvä esimerkki, joissa aivan varmasti meilläkin tullaan näitä selkä-, kylki- ja päänvammoja näkemään, kun niissä on niin järjettömät painoerot kiloluokissa. Yli 5 kg:n painoero ja junttaheitto, joka menee pieleen...Karmea lopputulos!
Taitaa olla niin, että meidän perheen painit ovat painittu! Mutta hyvää onnea vaan teille, jotka tähän rulettiin lähdette mukaan!

Äänestä
  • Lopetan krekon painimisen ja keskityn jatkossa vain vapaaseen. Ei kiinnosta kreko jos ottelun voittaja ratkaistaan käytännössä junttaotteella.

    Äänestä

  • ex-kreko kirjoitti:

    Lopetan krekon painimisen ja keskityn jatkossa vain vapaaseen. Ei kiinnosta kreko jos ottelun voittaja ratkaistaan käytännössä junttaotteella.

    monta viestiäkirjoittaa eri nimillä. Säälittävää

    Äänestä

Ihan tyhmä sääntö toi juntta-ote. Ensiksi yksi minuutti,ihan turhaa painia jonka jälkeen juntta-ote. Samaku heti alottas juntta-otteel!! Menee kreko siihen et pelkät juntan taitajat vie voitot....

Äänestä
  • Kaksi viikkoa sitten Norjassa painittiin FILA:n turnaus,jossa alle 16v ottelut ratkaistiin ristivyöllä. Valvojana oli muuten P.Vehviläinen. Viikko sen jälkeen Västeråsissa 14v asti määrättiin parterre ja pääsääntöisesti tapahtunut liike oli vyörytys. Kyllä Suomessakin voidaan painia ristivyösäännöllä!Ennen kilpailujen alkua järjestäjän edustaja voi esittää mielipiteensä tuomaripalaverissa ja saa varmasti tahtonsa läpi.Ja voihan sitä pitää ennen kilpailujen alkua valmentaja palaverin,jonka terveiset voi viedä tuomaripalaveriin. Sain muuten tietää Västeråsista,että Rönningen poistui Norjaan omilla jaloilla kävellen.Miten olisi käynyt heikko niskaisemman?!?

    Äänestä

on se hienoa että jotkut ymmärtävät vapaapainin hienouden ja sen kiinnostavuuden päälle. jos clinch-ote saa puolet krekon harrastajista kääntymään vapaaseen niin sehän on vaan hieno asia. kuitenkin maailmalla vapaa on arvostetumpi ja näyttävämpi laji muutenkin. hyvä että täällä suomessakin on se jo huomattu!

Äänestä
  • vapaa on apinoiden hommaa!! Kreko on paras painimuoto!!

    Äänestä

  • näi o kirjoitti:

    vapaa on apinoiden hommaa!! Kreko on paras painimuoto!!

    olipas siinä todella mielenkiintoinen perustelu vapaasta "vapaa on apinoiden hommaa"...todella verbaalisen lahjakas olet kyllä :D

    Äänestä

  • huoh kirjoitti:

    olipas siinä todella mielenkiintoinen perustelu vapaasta "vapaa on apinoiden hommaa"...todella verbaalisen lahjakas olet kyllä :D

    Mitä muuta voisi pohjalaiselta kreikkalaisen painijalta odottaa?

    Äänestä

  • kinttupainija kirjoitti:

    Mitä muuta voisi pohjalaiselta kreikkalaisen painijalta odottaa?

    Ei voisi vähempää kinttupaini kiinnostaa! Seuraan painia paljonkin, mutta en ole ikinä lämmennyt vapaapainille, se on jotenkin raukkamaista hommaa. Tosimiehet painii krekoa. Ja olen muuten nainen :)

    Äänestä

  • krekon ystävä kirjoitti:

    Ei voisi vähempää kinttupaini kiinnostaa! Seuraan painia paljonkin, mutta en ole ikinä lämmennyt vapaapainille, se on jotenkin raukkamaista hommaa. Tosimiehet painii krekoa. Ja olen muuten nainen :)

    "Seuraan painia paljonkin, mutta en ole ikinä lämmennyt vapaapainille, se on jotenkin raukkamaista hommaa."viitaten edelliseen kirjoitukseen siis huoh minkälaista kommenttia miten vapaapaini voi olla raukkamaista paljon vaativampi omasta mielestäni siis korostan että OMASTA mielestäni ja maailmalla paljon arvostetumpi.

    Äänestä

  • krekon ystävä kirjoitti:

    Ei voisi vähempää kinttupaini kiinnostaa! Seuraan painia paljonkin, mutta en ole ikinä lämmennyt vapaapainille, se on jotenkin raukkamaista hommaa. Tosimiehet painii krekoa. Ja olen muuten nainen :)

    Hmm! Aika aivopesty nainen oletkin. Mutta hyvä kun edes sen verran itsenäisyyttä osoitit, että toit mielipiteesi esiin. Kysy siltä krekomieheltäsi, että millä tavoin vapaapaini on raukkamaista! Ehkä miehesi on niin kankea, että vapaapaini ei häneltä luonnistuisi vaikka mitä tekisi!

    Äänestä

Aloittaja

Ei alennuta nyt mihinkään lapselliseen kreko vs vapaapaini -väittelyyn ollenkaan. Kai me painijat nyt vähän fiksumpia olemme?

Mietitään sen sijaan, miten uusien krekon sääntöjen kanssa pystymme elämään, vai pystymmekö ollenkaan:

1) Voiko sääntöihin enää vaikuttaa mitenkään, vai onko ne jo lyöty takuuvarmasti lukkoon?

2.) Tulisiko meillä Suomessa painia kuitenkin KAIKKI alle 17-vuotiaiden kisat ilman juntta-clinchiä? Siis niin, että normaali partner-asento korvaisi sen?

3.) Voiko Suomi mitenkään vedota (yhdessä esim. muiden Pohjoismaiden kanssa) Kansainväliseen Painiliittoon ja esittää muutoksia nykyisiin ja erittäin epäkäytännöllisiin sääntöihin?

4.) Voivatko tuomarit yksinkertaisesti mennä lakkoon? Ei ole helppoa nimittäin tuomita keinotekoisia clinch-otteita.

5.) Tyydymmekö tilanteeseen ja jatketaan niinkuin kaikki olisi muka ihan hyvin?

Näitä asioita sietää pohtia. Jos joku saa asiaan liittyen hyvän ajatuksen niin ei muuta kuin esittämään se rohkeasti tällä palstalla!

Itse olen ainakin vielä lievästi sanottuna hämmentynyt, enkä oikein tiedä mitä koko asiasta pitäisi ajatella.

Äänestä
  • 1) Mikään ei ole varmaa Kansainvälisen Painiliiton ollessa kyseessä. Siinä vaiheessa, kun on tullut pari vakavaa tapaturmaa nappuloiden sarjassa, niin säännöt voivat muuttua. Tuon mukaan kai kuitenkin on elettävä.

    2)Ainakin alle 14 vuotiaiden sarjoissa ja aloittelijoissa pitäisi ehdottomasti. Noissa sarjoissa juntta-clinch on varsinainen rangaistuslyönti. Bodenissa käydessämme siellä aloitettiin nuorten ja tyttöjen sarjoissa mattopainiosuus parterre -asennosta vyörytyksellä.
    Vanhempien poikien kohdalla tilanne varmaan ongelmallisempi, sillä kv-arvokisat painitaan kuitenkin juntta-otteella. Ainahan asioita voidaan kilpailukohtaisesti sopia.

    3) Ainahan vedota voi.

    4)Osa saisi mennäkin lakkoon... Ainakin minä. Tuskinpa siitä mitään apua kuitenkaan olisi. Päinvastoin kaikkia tarvitaan.

    5)Maalaisjärjen käyttö varmasti sallitaan myös jatkossa. Pienemmissä kisoissa sääntöjä voidaan yhteisellä sopimuksella soveltaa. Ehkä Painiliiton olisi hyvä antaa joku ohjeistus asian tiimoilta. Nimenomaan JÄRKEVÄ ja TURVALLINEN ohjeistus.

    Äänestä

  • Mitä täytyy tapahtua ennen kuin huomataan juntan vaarallisuus ? Esim. kilpailuissa joissa vain alle 17v sarjat tasoero voi olla valtava . Toivotaan ettei tässä hienossa lajissa tule mitään vakavia loukkaantumisia idioottimaisien sääntöjen takia . Emmehän halua ketään lupaavaa paininuorta Käpylään kuntoutettavaksi.

    Äänestä

  • hapa kirjoitti:

    Mitä täytyy tapahtua ennen kuin huomataan juntan vaarallisuus ? Esim. kilpailuissa joissa vain alle 17v sarjat tasoero voi olla valtava . Toivotaan ettei tässä hienossa lajissa tule mitään vakavia loukkaantumisia idioottimaisien sääntöjen takia . Emmehän halua ketään lupaavaa paininuorta Käpylään kuntoutettavaksi.

    Junttahan on vanha painiliike, miten siitä on nyt tullut niin hirvittävän vaarallinen.Kyllä kait kaikilla treeneissä opetetaan miten junttaa heitetään oikein sekä myös juntan puolustusta.Onhan painissa monia "vaarallisia" liikkeitä esim.kaikki ylilyönnit. Kaikkiko ne pitäisi kieltää?Paini on tekniikkalaji.Oikea tekniikka pitää opettaa pojille näin minimoidaan tapaturmia

    Äänestä

  • ihmettelen vaan kirjoitti:

    täysin samaa mieltä!!!!

    Äänestä

  • kkk kirjoitti:

    täysin samaa mieltä!!!!

    KAhden hyvän painijan ottelussa ei juntta mikään ongelma. Ongelmia tulee ainakin minun mielestä siinä vaiheessa, jos oikein taitava poikapainija nykäiseen sen kaverista, joka ei osaa olla kyydissä.
    Ja ihan totta puhuen, en kyllä taatun varmasti haluaisi Ahokkaan Nallen kiskaisevan meikäläistä juntasta, siitä Kuuban kaverista puhumattakaan. Toisaalta tuossa alla lainausta Painiliiton sivuilta, aivan nappuloiden ei tarvi toisiaan juntasta kiskoakaan.

    10.11.2005
    MUISTUTUS SÄÄNNÖISTÄ

    Kreikkalais-roomalaisen painin clinch-asentoa (juntta-ote) koskevat säännöt ja tulkinnat ovat käytössä vain FILA:n virallisissa ikäluokissa (seniorit, juniorit 18-20v ja cadetit
    15-17v). Säännöt otetaan käyttöön heti.

    Suomen kilpailu- ja sääntövaliokunta valmistelee kansallisia
    ohjeita clinch-asennosta muihin ikäluokkiin. Tavoitteena on yhdenmukaistaa pohjoismaalaisittain samat sääntötulkinnat.

    Äänestä

  • Pekka Pohjoisesta kirjoitti:

    Olen sitä mieltä ,että täytyyhän meillä olla samat säännöt käytössä kuin muuallakin maailmalla.Jos meidän nuorilla on eri säännöt kuin toisilla,miten meille käy kansainvälisissä kilpailussa...meitä viedään kuin pässiä narussa...Ja jos Suomessa saman sarjan pojilla on kova tasoero,eikö parempi poika voisi ottaa vähän varovaisemmin...???

    Äänestä

  • Aloittaja

    ihmettelen vaan kirjoitti:

    Junttahan on vanha painiliike, miten siitä on nyt tullut niin hirvittävän vaarallinen.Kyllä kait kaikilla treeneissä opetetaan miten junttaa heitetään oikein sekä myös juntan puolustusta.Onhan painissa monia "vaarallisia" liikkeitä esim.kaikki ylilyönnit. Kaikkiko ne pitäisi kieltää?Paini on tekniikkalaji.Oikea tekniikka pitää opettaa pojille näin minimoidaan tapaturmia

    Juntta on tosiaankin vanha painiliike eikä siinä sinänsä mitään ihmeellistä ole. Sitä treenataan ja puolustamistakin opetellaan.

    MUTTA: Kun clinch-otteessa alla oleva määrätään ns. parterre-asentoon alle ja siitä nypätään juntta, niin tilanne onkin sitten jo ihan eri juttu!

    Ai miksikö? No siksi, että se heitettävä on jo lähes puolessa välissä matkaa ollessaan parterre-asennossa. Siitä kuluu ainoastaa sekunnin murto-osa kun ollaan jo ilmalennossa.

    Siksi tämä juntta-clinch on vaarallinen. Alla oleva ei ennätä siihen varautua koska kaikki tapahtuu liian nopeasti. Alla oleva ei suinkaan ajattele lentävänsä vaikka niin usein käy. Alla oleva ajattelee puolustavansa juntan (ja niin pitää ajatellakkin!)

    Siksi ottelun tiimellyksessä heitetty juntta on ihan eri asia kuin keinotekoisesti aseteltu clinch-asento. Siihen kun ehtii asianmukaisesti varautua.

    Ja kyllä niitä loukkaantumisia sattuu kaikille, myös miehille ja hyvin treenanneille tasaisille junnuille. Kysykääpäs vaikka edustusmiehiltämme. Kyllä siinä hommassa vain on kyljet, selkä ym. tosi kovilla!

    Sääntöjä pitäisi aina myös kysyä painijoilta itseltään! Jos tätä sääntöhommaa NYT kysyttäisiin painijoilta, uskoisin, että n. 95% heistä olisi sitä vastaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6865234 kirjoitti:

    ...........luuletko tosiaan ettei "sääntöjen tekijät" ole painijoita/olleet painijoita?
    luulo ei ole tiedon väärtti...oletko itse koskaan paininut? eiköhän ainakin juniori- ja senioritasolla kannata alkaa treenaamaan näillä säännöillä.... nyt pitäisi antaa painijoille ja valmentajille aikaa harjoitella eikä vouhottaa ja valittaa säännöistä

    Äänestä

  • painin ystävä kirjoitti:

    Olen sitä mieltä ,että täytyyhän meillä olla samat säännöt käytössä kuin muuallakin maailmalla.Jos meidän nuorilla on eri säännöt kuin toisilla,miten meille käy kansainvälisissä kilpailussa...meitä viedään kuin pässiä narussa...Ja jos Suomessa saman sarjan pojilla on kova tasoero,eikö parempi poika voisi ottaa vähän varovaisemmin...???

    Että vähän hellemmin? Se nyt nähtiin esim Porin KLL:issä, miten "helläsi" isot pojat nuorempiaan kohteli. Ilmat pihalle vaan ja lopuksi vielä näyttivät voitonmerkkiä!

    Äänestä

  • Aloittaja

    ex-painija kirjoitti:

    ...........luuletko tosiaan ettei "sääntöjen tekijät" ole painijoita/olleet painijoita?
    luulo ei ole tiedon väärtti...oletko itse koskaan paininut? eiköhän ainakin juniori- ja senioritasolla kannata alkaa treenaamaan näillä säännöillä.... nyt pitäisi antaa painijoille ja valmentajille aikaa harjoitella eikä vouhottaa ja valittaa säännöistä

    Vai sellaista.

    Kun uusia krekon sääntöjä ajattelee, niin tulee väkisinkin mieleen, että ne on suunnattu suurelle yleisölle, ei painijoille.

    Uusien sääntöjen tekijöinä voi tosiaankin olla muutama ex-painijakin. Todellaki ex,- ex,- ex,- painijoita, joiden todellisuustaju katosi kultaisella 60-luvulla.

    Suuri yleisö voikin tästä ehkä jopa nauttia, mutta viimeistään se arvontalaikan heitto ja ensimmäisen minuutin pystynuhjaaminen vie koko homman aivan naurettavaksi, myös suuren yleisön silmissä.

    Eikä meidän ole pakko niellä kaikkea mitä meille ulkomailta tuputetaan. Jos homma ei toimi niin se on sanottava ääneen ja kovaa!

    Tule kisoihin katsomaan miten homma etenee.
    Huomaat itsekin, että se on aivan hölmöläisten hommaa.

    Toivottavasti nämä arvonta-juntanheitto-kisat eivät ole tullu jäädäkseen.

    huomioon. Ensinnäkin painiliiton edustajat eivät koskaan vastusta Filan sääntömuutoksia, koska sehän voisi vaikuttaa em,mm ja ok-kisaan valittaviin tuomarivalintoihin. Ja niissä vihellettäviin matseihin. Toisekseen koutsin tehtävä on keskittyä hyökkäyksen,vastahyökkäyksen,puollustuksen ja taktiikan miettimiseen matsin voittamiseksi.Kolmanneksi junttaote muuttuu nuoremmille Suomessa. Näe esteen sijaan mahdollisuudet. Jos haluat isompaa muutosta, niin tämä foorumi ei taatusti ole oikea kanava. Toki keskusteluhan on aina hyväksi.

    Äänestä

  • realiteetit kirjoitti:

    kyllä huomaa tästä viesti ketjusta taas ketkä on oikeesti paini aktiiveja.Koita junttamies kestää
    mut kyllä tosi miehet kestääkin.

    Äänestä

ilman muuta järjestävä seura ja kilpailujen tuomaristo päättävät kilpailujen säännöt ja tulkinnat tuomarikokouksessa ennen kilpailuja. Siellä käydään läpi aikaisemmat "tapaukset", jotka ovat herättäneet keskustelua ja vahinkoja.

Tuomareiden ei ole syytä mennä lakkoon sen vuoksi että säännöt ovat mitä ovat. Heidän tulee tulkita säännöt niin tasapuolisiksi molemmille painijoille (huomatkaa, että clinch-ote saa olla mikä vaan, kunhan sitä ei oteta ranteesta kiinni ja että jalat ovat siellä missä niiden kuuluukin olla, ei vastustajan alla vaan viivalla!), ettei kumpikaan painija saa etulyöntiotetta!

Kun kaikki painijat noudattaisivat näitä sääntöjä, ei varmasti tulisi tällaisia vahinkoja. Tuomarin täytyy olla erittäin tarkkana AINA nostotilanteissa, ja LÄHELLÄ painijoita, että voi varmistaa vääryyden tekemisen. Vaikka sitten käymällä painijaan kiinni.

Tuomarit ja järjestäjät saavat siis muuttaa sääntöjä siinä mielessä että he voivat ottaa clinch-otteen sijasta vaikka ristivyöotteen, he voivat muuttaa jaksojen pituudet ja jaksojen määrän, jos näkevät sen tarpeelliseksi. Loukkaantumisten lisääntyminen varmasti pistää kilpailujen valvojiin säpinää ja vipinää muuttamaan sääntöjä, ettei heidän kilpailuissaan tulisi vakavia loukkaantumisia. Eräs Ilmajokelaistuomari hyvin selvästi kaikissa tuomaripalavereissa tuo esille sen asian, että KAIKKI KIPUATUOTTAVAT LIIKKEET OVAT KIELLETTYJÄ!!!

Jos tuomari näkee virheen, on hänen sillä hetkellä katkaistava ottelu ja kerrottava rikkeen tehneelle painijalle tämän virhe. Esimerkiksi painija on nostanut vastustajan juntasta ilmaan ja on heittämässä tämän nurin niskoin alas maahan, on tuomarin kaikin keinoin estettävä tuon virheen tekeminen.

Kaikki vetoomukset jotka ovat kansallisilta painiliitoilta kansainväliselle painiliitolle noteerataan jotenkin. Mutta ei välttämättä niin että sääntöjä heti muutettaisiin, he odottavat sitä että joku loukkaantuu! Muuten he eivät sitä tule tekemään ennen Pekingin Olympialaisia.

Äänestä
  • Luulen, että on kyse sen verran vakavasta asiasta, että näkyvä mielenilmaus on ainut konsti herättää päättäjät!

    Äänestä

  • näkyvin kirjoitti:

    Luulen, että on kyse sen verran vakavasta asiasta, että näkyvä mielenilmaus on ainut konsti herättää päättäjät!

    Ja jos rikkureita ilmaantuu, niin Nalle Ahokas tilataan kiskasemaan heitä juntasta!

    Äänestä

Aloittaja

Aina kun valittaa jostain, pitäisi myös esittää keino, jolla asiat saataisiin paremmaksi.

Krekon säännöt ovat tällaisenaan huonot. Budapestin MM-kisojen jälkeen esitin seuraat parannukset sääntöihin:

1. Arvontalaikan vois heittää pois.
2. Jakson pituus 3 minuuttia! (aikuisilla) Alle 17v 2 min.
3. Passiivisuudesta alle mattoon. Norm.partneriin
4. Ulostyöntöpiste hyvä. Se säilyköön.
5. Jaksovoitot ok. 0-0 tilanteessa partneriin määrätään passiivisempi.
6. Ottelujärjestelmä kahteen lohkoon ja siellä kahdesta tappiosta tippuu pois.

Ei se tämän kummallisempaa vaatisi. Paini palautuisi taas painiksi.

Ja mitä vaikuttamiseen noin yleensä tulee, en todellakaan usko, että FILA:n herrat ovat palkanneet Suomenkielen tulkin ja seuraavat norsunluutorneissaan herkeämättä tätä palstaa. Ei. Mutta toivon, että suomalaiset paini-ihmiset vievät viestiä eteenpäin Kansainväliselle painiliitolle. Ei nöyristellä lakki kädessä isojen pomojen edessä vaan sanotaan suoraan kuinka asiat on!

Ja toki voimassaolevia sääntöjä pitää huipulla treenata, eihän koko hommasta tule muuten yhtään mitään! Mutta kun kerran sääntöjä on muutettu viimeaikoina tiuhaan, niin eikö niitä voisi sitten laittaa kerralla kuntoon? Ja SITTEN kaikki treenaamaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6865234 kirjoitti:

Liiton nettisivuille on tänään ilmestynyt tiedote, jossa kerrotaan, että painisäännöt eivät oleellisesti muutu. Näillä säännöillä jatketaan siis aina vuoden 2012 Olympialaisiin asti.

Voi Hitsi. Voi hitsin hitsi.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että juntta-clinch pysyy. Se on mielestäni aivan kauheaa ja tuhoaa koko hienon lajin. Esim. viime viikonloppuna yksi lupaavimpia Pohjoismaisia junnupainijoita (Norjalainen Thomas Rönningen 60 kg) Heitettiin Lilla Mälarcupenin finaalissa juntalla suoraan päälleen. Poika jäi makaamaan liikkumattomana kunnes ambulanssi haki pois. Toivottavasti ei halvaantunut. Lisäksi siellä nähtiin useita kylki,- ja selkävammoja junttaotteesta.

Vaikki nimimerkkini onkin täällä junttamies, en ole todellakaan sen kannalla clinch-tilanteessa. Ottelun tiimellyksessä heitetty juntta on eri asia.

Lisäksi se ensimmäinen pystyminuutti on aivan naurettavan lyhyt. Ruotsalaiset huippujunnut esim. eivät yrittäneetkään tuon ensimmäisen minuutin aikana mitään, vaan satsasivat kaikki voimansa junttaan. Todella köyhäksi on kreko muuttunut.

Itse harkitsen VAKAVASTI siirtymistä PELKÄSTÄÄN vapaapainivalmentajaksi. Siellä kun säännöt ovat vielä onneksi ihan siedettävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu