Sinilevä

Merenkulkija

Miten ihmeessä veteen voi tulla sinilevää, koska minähän pumppaan septitankkini aina mereen satamasta lähdettyäni. Lisäksi valutan aina pentrin lavuaarin veteen samissa ollessani. Kaiken lisäksi kaadan peruan pesuveteni mereen aina. Kyllä saaristolaisten pitäisi pitää parempaa huolta vesistöstämme.

12

1416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tietoa

      On todettu tieteellisissä artikkeleissa, että hallitsematon lisääntynyt veneily Itämeressä on yksi pääsyy sinilevän esiintymiseen näin runsaana. Itämeren valtioiden pitäisi lisätä uusien pienveneiden käyttöönottojen ja vanhojen käytön rajoitusta.

      • masa

        Ei muuten pidä paikkaansa!

        Sinilevä saa alkunsa avomeren syvänteistä, siis ei saaristosta. Esimerkiksi Viron saaristossa en havainnut sinilevää silloin kuin se oli pahimmillaan. Veneilijät taasen pääosin pyörivät saaristossa, joten väitätkö, että kaikki tuo jäte onkin ajautunut saaristosta avomerelle? Minun tietääksen puolet suomenlahden jätekuormasta tulee Pietarista Nevaa pitkin ja seuraavaksi suurin kuormittaja on maanviljelys. Eli veneiden septitankit kuormittavat merta todella vähän ja vain muutamana kuukautena vuodessa.
        Minä vain haluan nähdä kuinka veneilijä voi ratkaista septitankin tyhjennysongelman. Se kun tulee olemaan todella hankalaa muualle kuin mereen.


      • Juu

        Sinileväsyylliset suuruusjärjestyksessä ovat
        1) Veneilijät
        2) Suomalainen maatalous
        ja sitten pitkän, pitkän matkan päästä vasta pietarilainen paska.

        Se, että soppaa ei esiinny Viron rannikolla, johtunee siellä itärannikolla kääntyvästä merivirrasta / Nevan purskeista.

        Ja on sitä etelämpänäkin, käykääpä vaikka Tanskan salmissa


      • Seilori
        Juu kirjoitti:

        Sinileväsyylliset suuruusjärjestyksessä ovat
        1) Veneilijät
        2) Suomalainen maatalous
        ja sitten pitkän, pitkän matkan päästä vasta pietarilainen paska.

        Se, että soppaa ei esiinny Viron rannikolla, johtunee siellä itärannikolla kääntyvästä merivirrasta / Nevan purskeista.

        Ja on sitä etelämpänäkin, käykääpä vaikka Tanskan salmissa

        Mistähän tällainen tutkimus löytyisi, jonka mukaan veneily olisi pääsaastuttaja. Käsitykseni mukaan järjestys on tämä: Maanviljelys,( Saaristomerellä Suomen) Haja-asutuskuormitus (myös saariston oma), Pietarin alueen jätevedet, monta muuta syytä ja sitten vasta veneily.
        Maanviljelys on ylivoimaisesti suurin Saaristomeren tuhooja ja asian tekee ihmeelliseksi se, että vain kourallinen maajusseja pystyy saastuttamaan niin paljon ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Paimionjoki on suurin Saaristomeren kuormittaja. Sitä pitkin tulee pääasiassa maanviljelylannotteita, eikä niinkään enää asutuskuormitusta. Tilanne näkyy hyvin erilaisista satelliittikuvista (linkkejä en löytänyt tähän hätään). Jos maajussit suostuisivat EU-suositusten mukaisiin suoja-alueisiin, putoaisi sekin kuormitus muutamassa vuodessa alle puoleen. Esim. Ympäristöministeriö ei tee mitään asian hyväksi. Venäjälle kyllä ollaan valmiita rahaa antamaan, mutta oman maan asioita ei laiteta kuntoon!


      • Anonyymi

        Maatalouden päästöt kuormittaa ehkä eniten. Sitten pikkumaiden kuten venäjän ja Puolan teollisuuden päästöt myös jonkin verran. Koska nämä asiat ei poistu, Itämeri jatkaa rehevöitymistä. Lannoitetta levitetään n.200 kg/ hehtaari. Eli 20000 kg / km2. Peltoja meillä on n. 20000 km2. 20000x 20000 =400000000 kg lannoitetta. Jos vaikka 10% siitä valuu sateiden mukana mereen niin eiköhän kaisla ala kasvamaan.


    • BB

      ei juuri sun skeidat leväkuormaa kasvata 3 viikon aikana, verrattuna suuren itäisen naapurin pietari 5 miljoona ihmistä ja 52 viikkoa vuodessa turistit.

      Nythän suomi saa mennä pyyhkimään pietarilaisten perceet (rakentaa ja rahoittaa vedenpuhdistamon), kun niitten kaikki fyrkat menee loistoautoihin.

      Minä ainakin pumppaan hyvällä mielellä, ja tulen pumppaamaan 2005 jälkeenkin, kiusa se on pienikin kiusa.

    • Piilevä

      Kerkesinkin odottaa jo tätä sinileväkeskustelun aloittamista.
      Suora johtopäätös: koska septitankit ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet veneissä samoin kuin imutyhjennysjärjestelmät, täytyy tämä olla syynä sinilevien lisääntyneeseen esiintymiseen.
      No – tosiasiassa sinilevää on maailmassa ollut jo ennen ihmistä ja elollinen elämä ei olisi koskaan kehittynyt ilman sinileviä. Saasteet ovat lisänneet sinileväesiintymisiä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa sinilevä ns. ruokkii itse itseään eli kun sinileväkukinnot kuolevat ja painuvat Itämeren syvennyksiin, vapauttaa mätänevä sinileväkasvusto pohjaan jo kauan sitten mm. maatalouden ja teollisuuden laskemia fosfaatteja yms. vastaavia ravinteita. Tämä taas ruokkii sinilevää ja kiihtyvä kierre on olemassa. Jos nyt tulisi tilanne, että ihmiset lakkaisivat jostakin syytä olemasta, niin kuitenkin sinilevät jatkaisivat kiihtyvää lisääntymistä vielä pitkän aikaa. Turha meidän varsinkaan veneilijöiden on syytellä itseämme tai toisiamme tästä tilanteesta. Niin paljon fosfaatteja me emme pysty paskantamaan (minä en yhtään), että sillä olisi mitään merkitystä.
      Tämä intoilu sinilevästä ja sen aiheutumisesta veneilystä on juuri yhtä järkevää, kuin minkkien vapauttaminen. Hankkikaa hyvät ihmiset tietoa asioista ennen kuin syyllistätte itseänne tai lajitovereitanne. Tämä ympäristön saastuminen sinilevien ravinnoksi on tapahtunut jo kauan ennen kuin veneily yleistyi. Voidaan myös hämmästellä sitä seikkaa, että sinilevää esiintyy eri vuosina eri määriä – johtuuko tämä siitä, että veneilyä harrastetaan selvästi poikkeavia määriä eri vuosina? Ei varmaankaan, vaan esiintymiseen vaikuttaa selvästi mm. meriveden lämpötilat, tuulisuudet, suolapitoisuudet jne. mutta veneilyn määrä ei vaikuta asiaan yhtään sen enempää, kuin kalojen paskantelu meressä.
      Jos haluatte tietoa Itämerestä, niin klikatkaa http://meri.fimr.fi/
      Kannatta myös seurata uutisia ja varsinkin Arandan tutkijoiden antamia lausuntoja. Niissä on enemmän järkeä ja totuutta, kuin näissä maallikoiden mielipiteissä täällä keskustelupalstoilla.

    • de facto -ko?

      mukaan on havaittu yllättävä korrelaatio sinileväesiintymisen ja oluen juonnin välillä. Tämän perusteella ihmisvirtsa, joka syntyy olutta juomalla sisältää hajoamattomia mallasuutteita, joita sinilevä voi puolestaan hyödyntää ravintonaan.

      Tämän perusteella Leedsin yliopisto suosittelee, että ihmiset, jotka nauttivat olutta eivät kuseskelisi niin paljon, varsinkaa suoraan veteen.

      • Lissu

        Maailmanloppu on tulossa, koska englantilaiset ovat myös todenneet tarkoissa tutkimuksissaan, että meren elävien mahdollisuus jatkaa sukua on selvästi heikentynyt. Tämä johtuu siitä, että ehkäisypillereitä syövät naiset kusevat ja tämä virtsa sisältää edelleen ehkäiseviä hormoneja. Virtsa homoneineen kulkeutuu mereen ja kaloista ym. muista meren elävistä tulee kyvyttömiä jatkamaan sukua.
        Nyt ei siis ole enää mitään tehtävissä, koska meret kuolevat eläimistä ja sinne ei synny uusia esim. levää syöviä eläimiä. Levät valtaavat meret kokonaisuudessaan ja pian ne muuttuvat kiinteäksi levämössöksi. Merestä ei sitten enää voi haihtua vettä ja tästä taas seuraa mm. se, että ei enää ole pilviä, jotka voisivat suojata meitä paahtavalta auringolta. Kaikki elollinen maan päältä kuolee ja mätänevistä ruhoista syntyy palavia biokaasuja. Kun aurinko aina vaan enemmän ja enemmän lämmittää maapallon pintaa, syntyy jossakin vaiheessa suuri räjähdys, joka tietenkin voi olla taas uusi ”alkupamaus”, jolloin kaikki maailmassa alkaa alusta tai sitten se on suuri loppupamaus eli jälkipieru ja sen jälkeen ei ole enää mitään.
        Myykää ihmiset äkkiä veneenne ja ryypätkää rahanne ja käykää vaikka maksullisissa naisissa – tätä maallista iloa ei voi jatkua enää kauaa.


    • Septi S

      ja miettikää sitten, mikä vaikutus veneilyllä on sinileviin. Tämä kannaotto ei tarkoita sitä, että laskisin paskat mereen ja hyväksyisin sen. En hyväksy sitä, mutta kielteisen asenteeni taustalla on vallan muut seikat, kuin sinilevän määrä - paljon tärkeämpi motiivi minulle on esteettisyys eli ei pökäleitä mereen. Sinileviin asialla ei ole mitään merkitystä.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      135
      7260
    2. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      107
      5047
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      75
      3828
    4. KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!

      Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa
      Hybridi- ja sähköautot
      4
      3327
    5. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      27
      3114
    6. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      10
      2876
    7. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      59
      2671
    8. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      57
      2328
    9. Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu
      Maailman menoa
      89
      2143
    10. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      32
      2017
    Aihe