Moi!
Heräsin yöllä taas ahdistukseen joka koskee seksielämääni. Olen jo 26v ja vain kerran olen onnistunut yhdynnässä jollain tavalla. Muutoin olen aina kärsinyt erektiohäiriöstä. Alitajuisesti olen pelännyt sitä ensiyrittämisen jälkeen ja olenkin surukseni vältellyt tilanteita joissa joutuisin sen taas kohtaamaan. En haluaisi tuottaa pettymystä enkä juoruja, vaan pitää itseni tavoittelemisen arvoisena muitten silmissä. Cialista ja Levitraa kokeiltiin viime kertaisen tyttöystävän kanssa mutta niilläkin erektio jäi heikoksi. Onnistuin kerran krapulassa siten että keskityin vain itseeni ja ajattelin jotain tuttua pornografista kohtausta sekä ihastustani. Laukesin jopa pitkän väännön jälkeen. Aivan kuin olisin masturboinut hänellä. Toista kertaa en siihen kyennytkään. Ongelma katkaisi suhteen. Ehkä asiaan vaikutti myös se että tunsin pettäväni ihastustani tyttöystäväni kanssa, vaikken koko ihastusta edes kunnolla tuntenut. Eli henkinen puoli ei ollut todellakaan kunnossa. Ja menen jotenkin vain seksuaalisesti lukkoon jos joku on läsnä. Vaikka se nukkuisinkin.
Tiedän että suurin ongelmani on se että vuosikausien vertailu näihin pornotähtiin ja asian tutkiskelu ajoi minut jossain vaiheessa siihen että en tuntenut enää omaavani penistä. Järkeni sanoo että se ei ole täysin mitätön (15-16/4cm), mutta tunnekokemukseni mukaan on. En pysty edes fantasioimaan tai näkemään unia mistään seksuaalisesta tilanteesta jossa käyttäisin penistäni, koska se tuottaa minulle vain pakokauhua ja surua. Tästä minulle on syntynyt kaikenlaisia neurooseja.
Viimeisin kerta jonka muistan olleeni yhdynnässä unessa tein sen strap on peniksellä. Olenkin ajatellut hankkia sellaisen, koska en näe muutoin koskaan saavani naisseuraa. Naisten seksuaalinen aktiivisuus ja vaatimukset ahdistavat. Itse olin itsekseni hyvinkin aktiivinen ennen ongelman ilmenemistä.
Tuntuu mahdottomalta yhtälöltä löytää joku jostain johon rakastua ja joka ei niin välittäisi seksistä. Vielä mahdottomalta tuntuu ajatus löytää joku joka haluaisi juuri tälläisen miehen. Ulkoisesti olen hyvinkin kookas ja miehekäs mutta kaupoissa yms. tunnen itseni hiirulaiseksi teinienkin tullessa vastaan.
Olen myös harkinnut injektio/suippo hoitoa, koska henkinen puoleni on niin jumissa ettei mitkään viagrat auta. Tosin koostani johtuvan suunnattoman häpeän takia pitäisin "asian" mielummin kuitenkin omana tietonani. En aio enää mennä minnekään julkisiin saunoihin, koska tunnen nolaavani itseni joka kerta ja olevani aina kaikista pienin. Väkisinkin sen huomaa.
Tiedän että pääsen alemmuuden tunteesta eroon unohtamalla seksin ja keskittymällä muihin asioihin. Masturboinnistakin tuli minulle vain suoritus, stressi ja suru kun jouduin kohtaamaan aina sen mitättömyyden. Lopetin senkin. Enää ei tee edes mieli. Välillä nämä ajatukset vaan tulevat mieleen.
Miehen elämässä naisten suosio ja läheisyys vain näyttelee aika suurta osaa. Tuntuu pahalta ja olen vuosikaudet kärsinyt yksinäisyydestä asian takia. Mistä tämä tällainen johtuu? Mikä neuvoksi?
Heräsin yöllä taas ahdistukseen joka koskee seksielämääni. Olen jo 26v ja vain kerran olen onnistunut yhdynnässä jollain tavalla. Muutoin olen aina kärsinyt erektiohäiriöstä. Alitajuisesti olen pelännyt sitä ensiyrittämisen jälkeen ja olenkin surukseni vältellyt tilanteita joissa joutuisin sen taas kohtaamaan. En haluaisi tuottaa pettymystä enkä juoruja, vaan pitää itseni tavoittelemisen arvoisena muitten silmissä. Cialista ja Levitraa kokeiltiin viime kertaisen tyttöystävän kanssa mutta niilläkin erektio jäi heikoksi. Onnistuin kerran krapulassa siten että keskityin vain itseeni ja ajattelin jotain tuttua pornografista kohtausta sekä ihastustani. Laukesin jopa pitkän väännön jälkeen. Aivan kuin olisin masturboinut hänellä. Toista kertaa en siihen kyennytkään. Ongelma katkaisi suhteen. Ehkä asiaan vaikutti myös se että tunsin pettäväni ihastustani tyttöystäväni kanssa, vaikken koko ihastusta edes kunnolla tuntenut. Eli henkinen puoli ei ollut todellakaan kunnossa. Ja menen jotenkin vain seksuaalisesti lukkoon jos joku on läsnä. Vaikka se nukkuisinkin.
Tiedän että suurin ongelmani on se että vuosikausien vertailu näihin pornotähtiin ja asian tutkiskelu ajoi minut jossain vaiheessa siihen että en tuntenut enää omaavani penistä. Järkeni sanoo että se ei ole täysin mitätön (15-16/4cm), mutta tunnekokemukseni mukaan on. En pysty edes fantasioimaan tai näkemään unia mistään seksuaalisesta tilanteesta jossa käyttäisin penistäni, koska se tuottaa minulle vain pakokauhua ja surua. Tästä minulle on syntynyt kaikenlaisia neurooseja.
Viimeisin kerta jonka muistan olleeni yhdynnässä unessa tein sen strap on peniksellä. Olenkin ajatellut hankkia sellaisen, koska en näe muutoin koskaan saavani naisseuraa. Naisten seksuaalinen aktiivisuus ja vaatimukset ahdistavat. Itse olin itsekseni hyvinkin aktiivinen ennen ongelman ilmenemistä.
Tuntuu mahdottomalta yhtälöltä löytää joku jostain johon rakastua ja joka ei niin välittäisi seksistä. Vielä mahdottomalta tuntuu ajatus löytää joku joka haluaisi juuri tälläisen miehen. Ulkoisesti olen hyvinkin kookas ja miehekäs mutta kaupoissa yms. tunnen itseni hiirulaiseksi teinienkin tullessa vastaan.
Olen myös harkinnut injektio/suippo hoitoa, koska henkinen puoleni on niin jumissa ettei mitkään viagrat auta. Tosin koostani johtuvan suunnattoman häpeän takia pitäisin "asian" mielummin kuitenkin omana tietonani. En aio enää mennä minnekään julkisiin saunoihin, koska tunnen nolaavani itseni joka kerta ja olevani aina kaikista pienin. Väkisinkin sen huomaa.
Tiedän että pääsen alemmuuden tunteesta eroon unohtamalla seksin ja keskittymällä muihin asioihin. Masturboinnistakin tuli minulle vain suoritus, stressi ja suru kun jouduin kohtaamaan aina sen mitättömyyden. Lopetin senkin. Enää ei tee edes mieli. Välillä nämä ajatukset vaan tulevat mieleen.
Miehen elämässä naisten suosio ja läheisyys vain näyttelee aika suurta osaa. Tuntuu pahalta ja olen vuosikaudet kärsinyt yksinäisyydestä asian takia. Mistä tämä tällainen johtuu? Mikä neuvoksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
seksiterapeuttiin. Sieltä saat parhaimman ja oikean avun. Siellä osataan auttaa. Et ole yksin ongelmiesi kanssa, vaan yllättävän monet kärsivät samasta ongelmasta. Joten yhteydenottoa ei tarvitse hävetä. Sitäpaitsi kukaan muu kuin sinä ja terapeutti ei edes tiedä että käyt siellä.
Kipin kapin apua hakemaan. Parempi hoitaa asia nyt kuntoon, kun sinulla on elämä vielä edessäsi.
Ps. sinulla ei ole todellakaan vaatimaton "se." Moni olisi todella iloinen jos heillä olisi sinun mittasi.