Kuinka ullakon lattia tulisi tehdä? Nyt lattiana on pahoin haristunut, osittain puuttuva lauta / ponttilauta. Koolauksena järeät hirsipalkit, noin metrin välein. Hirret kantavat non 3,6 metrin jänneväliltä. Hirsien yläpinnat ovat epätasaisia, joten nykyinen ponttilauta / haristunut lauta aaltoilee - 7 cm. Tvoitteena olisi kuitenkin ihan suht-tasainen lattia, esim. pontatusta laudasta.
Mutta miten?
Koolaamalla nykyisen ponttilaudan päälle?
Mättämällä hiekkatasoitetta (tervapaperi ponttilaudan päälle ja sitten hiekkaa, niin timpurimme ehdotti)?? Eikö hiekka kuitenkin ajan mittaa putoa niskaamme alakerrassa?
Pitäisikö vanhat järeät ponttilaudat purkaa ja yrittää saada hirsikoolausten yläpinnat tasaisiksi lisätä uusia koolinkeja?
Eli apua.
Kuinka pitäisi tehdä.
Hirsipalkkien alapinnassa, alakerran katossa, on ensin ponttaamaton sahalauta, ja siihen on kiinnitetty alapuolisten huoneiden sisäkatoksi helmipontti. Eli onteloon, jonka hirsipalkit muodostavar saa hyvin puhallusvillaa, vaikkapa äänieristeeksi kylmäsiltoja katkomaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin näkemättä ehdotuksena, poista lautalattia ja koolaa "ristiin" hirsienpäälle. Kiilaat koolauksen vatupassiin hirsienkohdalta (varmista kiilaukset naulaamalla, että pysyvät, ettei ala narista) sitten pontilautalattia päälle.
Näin tekisin ainakin jos huonekorkeus antaa myöden
Ilmeisesti ullakko tulee lämpimäksi asuintilaksi niin sinne voi laittaa vähän jotain eristettä esim. puhallusvillaa äänieristeeksi ja seinille sitten tuulensuoja levyt tai tervapahvit tarpeeksi alas.
Niin ja rakennesuunnitelmat teidän täytyy tehdä jos kylmäullakko muutetaan asuintilaksi. Niin et kysykää suunnittelijalta... kuuluu sen hommiin.
Veli hyvä!!! Tee seuravan ohjeen mukaan . 1. erota nykyinen ns. Timpuri. 2.etsi uusi kirvesmies ammatti taitoinen ja pyydä koolaamalla oikaisemaan vintin lattia.
Joku jo ehdotti timpurin vaihtamista, ja eikä kyllä väärässä ole.
Ei sen lattian oikaiseminen niin amerikanhomma ole. Se vie osaavalta mieheltä likimain yhden työpäivän.
Mikäli korkeus antaa myöten, niin tuo ristiinkoolaus on oikea konsti. Metrin koolinkiväli tuppaa olemaan liian pitkä laitoitpa sitten lattian lastulevystä tai lattiapontista.
Tietysti voit tehdä seuraavasti: vatupassilla etsi niistä niskapuista korkein kohta, sitten naulaat esimerkiksi 50x150 lankut niskapuiden kylkeen pitäen tuota korkeinta kohtaa korkona.
Kun kaikissa niskapuissa on kupeessa nyt nuo lankut samalla korkeudella, voit naulata niiden väliin tiukat pätkät vaikkapa 600:n millin jaolla samaisesta lankusta yläpinnat tasaan.
Näin sinulla on lattianiskat koolattuna samaan tasoon, eikä korkeutta ole syöty turhaan yhtään.
Sitten eristettä välipohjaan ja voit lattian hakata umpeen mistä haluat.
Hiekkaa en kyllä itselleni antaisi sinne kantaa.
Ja miksei sen uuden koolauksen voisi tehdä myös entisen lattian päälle, mutta älä ihmettele, jos siitä tulee nariseva lattia....
Kyllä se kantsii purkaa pois. Parempi tulee kun kokonaan tekee sen uusiksi.