MB - turha ostos

Mercedes Benz ei suostu tuomaan Suomeen
halvemmalla autojaan, kuten muut automerkit. Veho
myös vetää muita enemmän välistä omalta osaltaan
tehden MB:n hankinnan entistäkin heikommaksi
hankinnaksi. Miksi siis ihmiset, kuitenkin
ostavat kyseistä merkkiä täällä varsin paljon?

Auton hankintaa on turha perustella sillä, että
MB kestää muita paremmin ja jälleenmyntiarvo
säilyy parhaiten. Tosiasia on, että moni
Japanilainen auto kestää käytössä pidempään. MB:n
korjauskustannukset ja varaosien hinnat ovat
pilvissä, kun taas Japanilaisella selviät
huomattavasti halvemmalla. Jälleenmyyntiarvo
säilyy todella hyvin MB:ssä, mutta varsin hyvin
se säilyy myös esim. Audissa, BMW:ssä, Volvossa
ja Saabissakin. Viimeksimainittujen hankinta
hinta ja korjauskustannukset ovat niin paljon
alhaisempia, että jälleenmyyntiarvo ei liene hyvä
peruste.

Useammalle autonostajalle ei myöskään riitä
pelkkä karvalakkimalli, vaan muutama
lisävarustekin lienee paikallaan. Varusteissakin,
(jostakin kumman syystä) MB:n vastaavat ovat
kilpailijoitaan arvokkaampia. Audi A4:jään tulee
jo autom.ilmastointi vakiona, BMW 3-sarjaan
maksat 5000mk lisää ja MB:hen 16900mk(se 10000mk
halvempi versio). Onko MB:n autom.ilmastointi
jotenkin parempi (kestääkö se pidempään)?
Metalliväri maksaa Japanilaisiin pari tonnia
lisää ja MB:hen 8900mk (Audiin ja BMW:hen pari
tonnia halvempi). Onko MB:n metalliväri jotenkin
hienompi tai tuleeko siitä tehtaalle enemmän
kustannuksia? Metalliväristä kun ei autotehtaalle
tunnetusti tule lisäkustannuksia.

Hintavertailut merkkien kesken ovat varsin
mielenkiintoisia. Näin esimerkiksi. Audi A4 3.0
quattro (321400mk), BMW 330i (315000mk 25000mk
neliveto mukaan) ja MB C320 (372500mk). Autot
ovat ominaisuuksiltaan, laadultaan ja
jälleenmyyntiarvoltaan varsin tasaisia mutta jo
mainituista syistä MB maksaa lähes 50tmk enemmän
kuin esim Audi ja vieläpä ilman nelivetoa. MB 320
hinnalla kuluttaja saa isomman ja varustellumman
BMW 530:in. BMW on tilastoissa kestävämpi ja
autonostajat ovat hankintaansa tyytyväisimpiä. MB
C320:sen hinnalla saa myös huomattavasti isomman
ja paremmin varustellun Saab 9-5 aeron, johon
asiakas voi sitten vielä valita monella
kymmenellä tonnilla lisävarusteita päälle jo
valmiiksi hyvin varusteltuun autoon. Muualla
Eurooppassahan Audi A4 3.0 quattro, BMW 330i ja
MB C320 ovat aika samanhintaisia.

Mercedes Benz on luonut itselleen loistavan
imagon, jonka ansiosta auto on erittäin suosittu
ja haluttu myös käytettynä. Tämän ansiosta MB
pystyy tekemään tulosta entistäkin tehokkaammin.
Edes kustannusleikkausohjelma ei tunnu ostajia
haittaavan. Laatu on selvästi heikompaa kuin
edeltävissä malleissa ja tämän kyllä huomaa
helposti jo autonkojetaulussa. E-sarjalaisessa
voi ottaa kiinni kojetaulun jalopuulistan
reunasta ja lista heiluu.
A-sarjalainen on todellinen massatuotantoauto ja
autonostajalla on ilmeisesti mielikuva, että auto
kestää ja ominaisuudet ovat kohdallaan. Jotain
auton ominaisuuksista, suunnittelun
huolimattomuudesta ja tehtaan kiirestä tehdä
tulosta kertoo se, että auton sai sitten
kaatumaan mutkassa. No menkööt se tuon
kustannusleikkausohjelman piikkiin. Autoa ei
arvatenkaan juuri radalla testattu.
Ominaisuuksista lisää kertoo se, että Audi A3
voitti AMS vertailussa MB:n A-sarjalaisen. A2
voitti A-sarjalaisen joka osa-alueella
vertailussa.

Nämä ovat vain vertailuja mutta kertokaa mitä
MB:n A-sarjassa on hyvää? S-sarja on hieno
ilmestys ja AMG MB:t upeita pelejä. Mitä muihin
malleihin tulee niin TM:nkin on vaikea keksiä
hirveästi positiivista sanottavaa auton
ominaisuuksista. Toimituksen asenteesta merkkiä
kohtaan kyllä kertoo monesti kulunut toteamus
kirjoituksessa:
’Mersu on aina Mersu.’
Järjettömällä kysynnän ja tarjonnan suhteella
moni yrittää perustella hintaa mutta entäpä
ominaisuuksilla ja laadulla?
1225703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 122

Vanhimmat

Toivottavasti et ole tehnyt tästä asiasta
itsellesi ongelmaa. Vai oletko?

Äänestä
  • Sehän on vain mersukuskien ongelma.

    Jonkun on tietysti huomautettava siitä heille.
    Kai muistat sadun keisarin uusista vaatteista.

    Äänestä

  • Ajan mukavasti kirjoitti:

    Sehän on vain mersukuskien ongelma.

    Jonkun on tietysti huomautettava siitä heille.
    Kai muistat sadun keisarin uusista vaatteista.

    ..missä ihmeessä ne v***umaiset, p***apää-
    röyhkeät, etuilevat mersukuskit luuraa kun ei
    niitä meikäläisen piiriin ole sopinut? Ja
    kuitenkin jonkun verran sitäkin sakkia tunnen.

    Äänestä

  • Keijo kirjoitti:

    Koittakaa parantua henkisesti tappavasta
    kateudesta ja keskittykää vaikka rentouttavaan
    polkupyöräilyyn.

    Ne hintaongelmat ovat mersuilijoiden ongelmia
    mutta mistä johtuu että mersuilijat eivät valita
    mutta ne valittavat joita asia ei edes koske kun
    ei mersua aiokaan ostaa?????

    Äänestä

  • iski arkaan paikkaan!

    Äänestä

  • kamala kateus kirjoitti:

    oikeudenmukaisempaa, että se paska lafka menis
    konkkaan.

    Äänestä

  • kamala kateus kirjoitti:

    Koittakaa parantua henkisesti tappavasta
    kateudesta ja keskittykää vaikka rentouttavaan
    polkupyöräilyyn.

    Ne hintaongelmat ovat mersuilijoiden ongelmia
    mutta mistä johtuu että mersuilijat eivät valita
    mutta ne valittavat joita asia ei edes koske kun
    ei mersua aiokaan ostaa?????

    Tää on just se pointti mihin helposti kiinnittää
    huomiota. Eipä mersun omistajat valita hintaa,
    kyllä se on ne jotka siitä alitajunnassa
    haaveilevat.
    Hinta löytyy hintalapusta, hyväksyy tai ei

    Äänestä

Onhan se täyttä paskapuhetta, jos väitetään
japsejen olevan mersua kestävämpiä. Lähes
jokaisella dieselmersulla ajetaan vähintään
500000 tkm parhaimmillaan miljoona! ennenkuin
romutus tulee ajankohtaiseksi. Ei japsilla voi
tälläisiä kilometrimääriä ajaa!

Mersun varaosat eivät ole yhtään kalliimpia, kuin
minkään muunkaan merkin, jos ostaa ne oikeista
paikoista. Esim. KL-varaosat on hyvä paikka
hankkia käytännössä mitä tahansa tarviketta ja
osaa mb:hen.

Mitä sitten jos MB ei miellytä kaikkia,
samanlaista sädekehää ei jostain syystä ole
kaikilla merkeillä, kuten MB:llä on!

A-mallia pidän kuitenkin itsekin hiukan kummana
värkkinä hintaluokassaan, koska siinä ei ole
samaa statusta kuin muissa malleissa.

Äänestä
  • bensa Mersut kestää?
    Kokemuksen mukaan aika heikkoa tekoa on.

    Näillä vanhoilla Mersuilla ei oikein
    sitä "sädekehää" ole. Poislukien OIKEAT MERSUT,
    eli kunnon mallit mutta niitä ei tavallisella
    sokankuluttajilla juurikaan ole. "Sädekehän" ovat
    luoneet legendaariset SL, SE, SEC ja SSK-mallit
    ja monet muut HIENOT MALLIT, eivät mitkään
    hikiset 200D:t, joita tuntuu olevan jokaisella 50-
    kriisin omaavalla ukolla...

    Äänestä

  • Zepter kirjoitti:

    bensa Mersut kestää?

    Kyllä bensamersukin kestää. Tai kestäisi, mutta
    jos tarvitaan autoa pitkään ajoon tulee valittua
    diesel.

    Oman kokemuksen mukaan yli 300tkm ajettunakin
    moottori on vielä yhtä hyvä kuin uutenakin ellei
    parempi. Sama pätee myös
    vaihteisto/voimansiirtolinjaan. Sinulla on sitten
    ollut huonoa tuuria -vaiko ihan puhdasta
    tietämättömyyttä-, jos bensamersusi eivät ole
    kestäneet.

    En kaipaa sädekehää autolleni, kun ajan kuitenkin
    useimmiten silloin, kun muut jo nukkuvat.
    Riittää, että itse tykkään autostani ja sillä
    ajamisesta.

    Äänestä

  • Kallonkutistaja kirjoitti:

    yli miljoona kilometriä ajettuja Volvojakin. Se
    kertoo jotakin siitä, että surkeimmillakin
    merkeillä pystyy ajamaan pitkään. Mutta miksi?

    Pysy asiassa, yrität turhaan vaihtaa
    puheenaihetta. Siinä vaiheessa kun Mersulla on
    ajettu yli 300 000km, se on jo niin antiikkinen
    uusiin vastaaviin nähden, että huh!

    Mikäs siinä on, että mersukuskit heti hyviä
    perusteltuja väitteitä kuullessaan vaihtavat
    puheenaihetta ja epäilevät toisen saldoa? Juuri
    mersukuskeillahan talousasiat on näköjään pahassa
    jamassa, kun pitää sinnitellä samalla romulla
    niin pitkään kun se (hikiseen) eteenpäin liikkuu.
    Ja huom se romu on ollut jo uutena naurettava,
    joku 200 D peruskarvalakkimalli on säälittävä
    ominaisuuksiltaan kilpailijoihin nähden.

    Mutta takaisin asiaan: miten tilanne uutena?
    Unohtakaa se kestävyys, mielummin 350 000mk:n
    auton myy vaikka vähän ajan kuluttua kun se on
    280 000mk:n arvoinen, ja ostaa uuden. Silloin on
    hyvä ja moderni auto koko ajan alla.

    Ja Mersun hinta-laatusuhdehan on käsittämättömän
    huono.

    on 230E:stä.
    Auto oli ystäväni, ja ainakin siitä hajosi
    moottori 270000 ajettuna. Venttiili oli ottanut
    mentään kiinni ja sitä rataa...
    Samoin hänen 500:ssa SEC:ssä on ollut
    venttiilivikaa kaksikin kertaa. Moottori siitä ei
    sentään ole hajonnut kuten tuosta 124:sta.

    Tavallaan kuvaan huonosta kestävyydestä vaikuttaa
    myös se, että diesel-moottorit ovat todella
    kestäviä, mutta bensat taas lähinnä tavanomaisia.

    niin että venttiilit sekos? Sitä en sit enää
    ihmettele. Tai kenties kantta laskettu tai
    vastaavaa?

    Äänestä

  • Pietu kirjoitti:

    niin että venttiilit sekos? Sitä en sit enää
    ihmettele. Tai kenties kantta laskettu tai
    vastaavaa?

    mitenkään ihmeemmin kenkää saanut. Aivan vakio
    moottori oli eli mitään viritystä ei ollut tehty.

    En sitten tidä mikä se paljon "kenkää" on,
    renkaat kesti aina kesän(myös takarenkaat).
    Talvisin autolla ei ajettu. Auto oli kyllä jo
    4.omistajallaan. Sen verran olet oikeilla
    jäljillä että tuo venttiilivika ilmeni
    sellaisessa tilanteessa kun viereiselle kaistalle
    oli asettunut muutama teini 900turbo Saabilla,
    joille piti näyttää hieman lähtemisen mallia...

    Jälkikäteen voisi miettiä että kannattiko...?

    Äänestä

  • Zepter kirjoitti:

    on 230E:stä.
    Auto oli ystäväni, ja ainakin siitä hajosi
    moottori 270000 ajettuna. Venttiili oli ottanut
    mentään kiinni ja sitä rataa...
    Samoin hänen 500:ssa SEC:ssä on ollut
    venttiilivikaa kaksikin kertaa. Moottori siitä ei
    sentään ole hajonnut kuten tuosta 124:sta.

    Tavallaan kuvaan huonosta kestävyydestä vaikuttaa
    myös se, että diesel-moottorit ovat todella
    kestäviä, mutta bensat taas lähinnä tavanomaisia.

    Kuten epäilinkin, et puhunut omasta kokemuksesta.

    Kyllä minäkin tiedän (ystävän) 300D mersun, jossa
    100tkm:n jälkeen oli tehtävä
    täysmoottoriremontti. Termostaatti oli juuttunut
    ja autolla ajettiin 220 km lämpömittari yli 120
    asteen punaisella.

    On näitä yksittäisiä tapauksia (muillakin
    merkeillä), mutta niiden perusteella ei kannata
    tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

    Äänestä

  • Horst Schimanski kirjoitti:

    yli miljoona kilometriä ajettuja Volvojakin. Se
    kertoo jotakin siitä, että surkeimmillakin
    merkeillä pystyy ajamaan pitkään. Mutta miksi?

    Pysy asiassa, yrität turhaan vaihtaa
    puheenaihetta. Siinä vaiheessa kun Mersulla on
    ajettu yli 300 000km, se on jo niin antiikkinen
    uusiin vastaaviin nähden, että huh!

    Mikäs siinä on, että mersukuskit heti hyviä
    perusteltuja väitteitä kuullessaan vaihtavat
    puheenaihetta ja epäilevät toisen saldoa? Juuri
    mersukuskeillahan talousasiat on näköjään pahassa
    jamassa, kun pitää sinnitellä samalla romulla
    niin pitkään kun se (hikiseen) eteenpäin liikkuu.
    Ja huom se romu on ollut jo uutena naurettava,
    joku 200 D peruskarvalakkimalli on säälittävä
    ominaisuuksiltaan kilpailijoihin nähden.

    Mutta takaisin asiaan: miten tilanne uutena?
    Unohtakaa se kestävyys, mielummin 350 000mk:n
    auton myy vaikka vähän ajan kuluttua kun se on
    280 000mk:n arvoinen, ja ostaa uuden. Silloin on
    hyvä ja moderni auto koko ajan alla.

    Ja Mersun hinta-laatusuhdehan on käsittämättömän
    huono.

    "yli miljoona kilometriä ajettuja Volvojakin. Se
    kertoo jotakin siitä, että surkeimmillakin
    merkeillä pystyy ajamaan pitkään"

    Ai että Volvo on surkein mahdollinen auto?
    Haista nyt jo paska. Tarkoititkin varmaan tuon
    provoksi...!?
    Kerros millä autolla itse ajelet?

    Äänestä

  • Horst Schimanski kirjoitti:

    yli miljoona kilometriä ajettuja Volvojakin. Se
    kertoo jotakin siitä, että surkeimmillakin
    merkeillä pystyy ajamaan pitkään. Mutta miksi?

    Pysy asiassa, yrität turhaan vaihtaa
    puheenaihetta. Siinä vaiheessa kun Mersulla on
    ajettu yli 300 000km, se on jo niin antiikkinen
    uusiin vastaaviin nähden, että huh!

    Mikäs siinä on, että mersukuskit heti hyviä
    perusteltuja väitteitä kuullessaan vaihtavat
    puheenaihetta ja epäilevät toisen saldoa? Juuri
    mersukuskeillahan talousasiat on näköjään pahassa
    jamassa, kun pitää sinnitellä samalla romulla
    niin pitkään kun se (hikiseen) eteenpäin liikkuu.
    Ja huom se romu on ollut jo uutena naurettava,
    joku 200 D peruskarvalakkimalli on säälittävä
    ominaisuuksiltaan kilpailijoihin nähden.

    Mutta takaisin asiaan: miten tilanne uutena?
    Unohtakaa se kestävyys, mielummin 350 000mk:n
    auton myy vaikka vähän ajan kuluttua kun se on
    280 000mk:n arvoinen, ja ostaa uuden. Silloin on
    hyvä ja moderni auto koko ajan alla.

    Ja Mersun hinta-laatusuhdehan on käsittämättömän
    huono.

    "Siinä vaiheessa kun Mersulla on
    ajettu yli 300 000km, se on jo niin antiikkinen
    uusiin vastaaviin nähden, että huh!"

    Taksissa tuo määrä tulee täyteen kahdessa
    vuodessa. Miksi silloin muut merkit lähtevät
    vaihtoon, mutta monet ajavat mersulla vielä sen
    kolmannenkin vuoden?

    Kestävyys on yhtenä tekijänä myös uutta ostaessa,
    koska hyvä jälleenmyyntiarvo on riippuvainen mm.
    kestävyyden tuomasta haluttavuudesta käytettynä.

    Kyllä varmasti muillakin merkeillä voi ajaa yli
    miljoona kilometriä, mutta miksei ajeta? Sitä
    pitää kysyä puolestaan niiden miuden merkkien
    omistajilta.

    Äänestä

  • Kallonkutistaja kirjoitti:

    Kuten epäilinkin, et puhunut omasta kokemuksesta.

    Kyllä minäkin tiedän (ystävän) 300D mersun, jossa
    100tkm:n jälkeen oli tehtävä
    täysmoottoriremontti. Termostaatti oli juuttunut
    ja autolla ajettiin 220 km lämpömittari yli 120
    asteen punaisella.

    On näitä yksittäisiä tapauksia (muillakin
    merkeillä), mutta niiden perusteella ei kannata
    tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

    nekin yksittäistapauksia kun ystäväni Mersun
    kunnossapidosta vastaava kaveri kertoi että
    jokaiseen(15-20kpl) hänellä käyvään vastaavaan
    Mersuun on tehty jonkinlaista koneremonttia?

    Itse en oikein enää usko...

    Äänestä

  • Zepter kirjoitti:

    nekin yksittäistapauksia kun ystäväni Mersun
    kunnossapidosta vastaava kaveri kertoi että
    jokaiseen(15-20kpl) hänellä käyvään vastaavaan
    Mersuun on tehty jonkinlaista koneremonttia?

    Itse en oikein enää usko...

    Ettei vaan olisi siinä kunnossapidossa jotain
    ongelmaa?:) No, joka tapauksessa tuntuu aika
    uskomattomalta keskittymältä. Mitä tarkoitat
    "jonkinlaisella koneremontilla"?

    Sen verran on minullakin kokemusta
    mersukorjaamoista, että juuri nuo kalleimpien
    mallien omistajat luulevat mersusta kaikkein
    eniten (koskee kyllä myös muita merkkejä,
    hintaluokka yli 500tmk. Tosin harvinaisemmilla
    merkeillä on omat huoltoonkutsusysteeminsä). Jos
    mallimerkinnässä on 5xx/6xx tai S tai SEC,
    omistajat luulevat että autolle ei koskaan
    tarvitse tehdä mitään, ei edes huoltoja. Eli jo
    muutaman vuoden jälkeen auto voi olla sellaisessa
    pommikunnossa, että hirvittää. Tankkausten
    lisäksi ei ole välttämättä tehty mitään ja
    mittarissa voi olla silti yli 100tkm. Öljyt on
    voinut vaihtaa joku kaveri, mutta mitään
    suodattimia ei koskaan.

    "jonkinlainen koneremontti" on tämän korjaajan
    suusta eli en sen tarkemmin tiedä. Varmasti
    enenmmän kuin jakopäänhihan/ketjun(en tiedä
    kumpi) vaihto tai tulppien vaihto.

    Muutama niistä on Saksasta tänne uitettuja ja
    ainakin muutama on ulkonäön perusteella
    melkoisia "pommikoneita"...=)

    Eli on aika vaikea päätellä miten niitä on
    kohdeltu. Puhut aivan asiaa kun mainitset tuosta
    kunnossapidosta. Monella auton huoltaminen loppuu
    takuuajan loputtua ja sen jälkeen tehdään se mikä
    on pakko eli lähinnä tankataan. Ja pestään kerran
    vuodessa, harjakoneessa tottakai.
    Lisäksi sisällä on suurinpiirtein vuoden
    varamuonat ja juomat. Ja kaikkea mahdollista
    tavaraa ja romua joka paikassa.
    Pahin esimerkki tästä mitä omalle kohdalle on
    sattunut sukulaismies osti Passatin Variantin -
    99, musta ja vaalea sisustus. Taki oikein pahaa
    kun näin auton kolmen kuukauden päästä. Penkit
    aivan läikikkäät, mustia sormen jälkiä
    jokapuolella, lattiaa ei nähnyt kuin polkimien
    alla, tavaratilassa oli kaikki vanhat öljyiset
    rätit ja työkalut sulassa sovusssa.
    Takapuskuri oli jo rikki(peruutettu johonkin) ja
    kuljettajan ovessa iso lommo. Ei voinut muuta
    kuin pyöritellä päätä...=(

    Minulla ei ainakaan mene jakeluun moinen auton
    kohtelu.

    Äänestä

  • Kallonkutistaja kirjoitti:

    "Siinä vaiheessa kun Mersulla on
    ajettu yli 300 000km, se on jo niin antiikkinen
    uusiin vastaaviin nähden, että huh!"

    Taksissa tuo määrä tulee täyteen kahdessa
    vuodessa. Miksi silloin muut merkit lähtevät
    vaihtoon, mutta monet ajavat mersulla vielä sen
    kolmannenkin vuoden?

    Kestävyys on yhtenä tekijänä myös uutta ostaessa,
    koska hyvä jälleenmyyntiarvo on riippuvainen mm.
    kestävyyden tuomasta haluttavuudesta käytettynä.

    Kyllä varmasti muillakin merkeillä voi ajaa yli
    miljoona kilometriä, mutta miksei ajeta? Sitä
    pitää kysyä puolestaan niiden miuden merkkien
    omistajilta.

    "Miksi silloin muut merkit lähtevät
    vaihtoon, mutta monet ajavat mersulla vielä sen
    kolmannenkin vuoden?"

    Turha väittää, että Mersu kestäisi yhtään sen
    paremmin kuin esim. Bemu tai Audi. Tunnen pari
    taksikuskia ja voin kertoa, että Mersu on ollut
    kaikkea muuta kuin ongelmaton. Sitäpaitsi ei tule
    normaaliautossa niin nopeasti kilometrit.

    Mutta edelleen, alkuperäiset Jean Reno:n pointit
    pitävät edelleen paikkansa. Se, että käyttää
    kuviteltua kestävyyttä ainoana syynä miksi Mersun
    ostaa, on heikkoa.

    Äänestä

äijäparka murheet. Mut ei se mitään, jatka sinä
japseillasi ja nauti elämästäsi. Minä jatkan
327000 ajetulla TDi Mersullani. Uskon saavani
parempaa kyytiä. Kiva vaan lukea, kun joku
todella osaa olla kunnolla suomalaiskansallisen
kateellinen. Tuollainen perusteellisuus on jo
lahja.

Äänestä
  • JR:llä taitaa mennä todella huonosti jos se on
    kateellinen jollekin sinulaisellesi suharille;)

    Uskot saavasi parempaa kyytiä kuin millä? Ladalla
    kenties? Itse en aistinut kateutta tekstissä ja
    kirjoittaja lopussa huomauttaa keskittymään itse
    kysymykseen.

    Minä olen todella kateellinen, koska sinulla on
    327000 ajettu TDi Mese. Olet saanut valtavasti
    aikaan elämässäsi ja jatka samaa rataa ;)

    Äänestä

  • Mielummin jatkan kiitos 35 000km ajetulla
    530d:lläni ja nauran E 290 TD:llä ajaville.
    Vaihdan sen sitten kun uusi korimalli tulee.

    Sinulla on siis epämukava, hidas, meluisa auto,
    ja vielä loppuunajettu (ilmeisesti taksi siis
    vielä sisäänoksennettu)! On siinä millä uhota!

    Äänestä

  • Sigmund Freud kirjoitti:

    Mielummin jatkan kiitos 35 000km ajetulla
    530d:lläni ja nauran E 290 TD:llä ajaville.
    Vaihdan sen sitten kun uusi korimalli tulee.

    Sinulla on siis epämukava, hidas, meluisa auto,
    ja vielä loppuunajettu (ilmeisesti taksi siis
    vielä sisäänoksennettu)! On siinä millä uhota!

    Sillä olihan tuo arvaus ? Tietotasostasi
    päätellen. Autoni on suuryrityksen entinen
    edustusauto jolla ajeltiin Hesan pääkonttorilta
    eri tehdaspaikkakunnille. Siinä on harmaat
    nahkapenkit ilman oksennuksia, se on
    säännöllisesti huollettu ja rahalla ylläpidetty
    ja ei vieläkään loppuunajettuna ihan helposti voi
    pitää. Kulkee ihan siististi ja melutta ja oman
    mittarin mukaan 220 km/h eli tosiasiassa ainakin
    lähellä 200. Bemareita en nyt enkä sellaisen
    aijemmin omistaessani pitänyt riisikippona.
    Mahtaneeko sulla mitään BMW:tä olla kun noin
    japsivitsistä henkeen vedit...

    Äänestä

  • Ei ikinä Nipponlelua kirjoitti:

    en ole ikinä omistanut Japsia.

    Turha on kuitenkin vouhottaa että kaikki japsit
    on surkeita, varsinkin Mersun puikoista. Ainakin
    Toyotan kestävyyttä ja huollon tasoa on kehuttu.
    Kaverillani on jo toinen Celica, eikä edelliseen
    joutunut MITÄÄN tekemään, ei polttimoa kummempaa
    joutunut vaihtamaan neljän vuoden aikana.

    47534 km? Älä vaan puhu sadoistatuhansista.

    Äänestä

Mielestäni kirjoittaja iskee sanoillaan ihan
asian ytimeen,näin se vaan on,kaikki eivät vain
voi asiaa näin ajatella.

Äänestä
  • ,mutta kun asiasta noin kirjoittaa onkins sitten
    se "kateellinen". Hassua että näiden vanhojen
    nokimallien kuljettajat luulevat kaikkien olevan
    heille kateellisia niistä...=)

    Äänestä

  • Zepter kirjoitti:

    ,mutta kun asiasta noin kirjoittaa onkins sitten
    se "kateellinen". Hassua että näiden vanhojen
    nokimallien kuljettajat luulevat kaikkien olevan
    heille kateellisia niistä...=)

    Mielestäni 1999 290 Turbodieselini oikein
    paha "vanha nokimalli" ole. Vai ???

    Äänestä

  • Ei ikinä Nipponlelua kirjoitti:

    Mielestäni 1999 290 Turbodieselini oikein
    paha "vanha nokimalli" ole. Vai ???

    mutta oletko sinä väittänyt että kaikkia ovat
    kateellisia sinulle vanhasta "Ladystasi"?

    Kuin monella täällä muuten on 90-luvun ajopeli
    tai siitä eteenpäin?

    Ei taida kovinkaan monella olla. Uskoakseni
    suurin osa on juuri näitä 200D '88 tai 190D 84'...

    Äänestä

Tarvittiinko tosiaan noin pitkä teksti kertomaan
sen, että Sinulla EI ole rahaa Mersun ostoon???

Äänestä
  • "tietynsortin" ideologia. Ehdottomasti hauskin
    lause mielestäni oli, kun JR kertoo, että
    japanilainen auto kestää käytössä pidempään.
    200000 ajettu 10 v vanha japsi on valmis
    kompostiin. Mersuilla on hädintuskin sisäänajo
    suoritettu.

    Äänestä

  • Kysymys ei ollut, että onko kirjoittajalla varaa
    MB:n hankintaan ;) Sehän oli, että onko
    hankinnassa järkeä kun kilpailijat pystyvät
    parempaan. Joten perustele?

    Mitäs jos opettelisit lukemaan ja varsinkin
    ymmärtämään lukemasi, ennen kuin rupeat
    vastaamaan. No sinunlaisia vähäjärkisiä riittää.
    MB on minunkin mielestä paska auto ja itse ajelen
    Porsche 996:lla.

    Äänestä

  • Jan B. kirjoitti:

    Kysymys ei ollut, että onko kirjoittajalla varaa
    MB:n hankintaan ;) Sehän oli, että onko
    hankinnassa järkeä kun kilpailijat pystyvät
    parempaan. Joten perustele?

    Mitäs jos opettelisit lukemaan ja varsinkin
    ymmärtämään lukemasi, ennen kuin rupeat
    vastaamaan. No sinunlaisia vähäjärkisiä riittää.
    MB on minunkin mielestä paska auto ja itse ajelen
    Porsche 996:lla.

    varmaan ajelet! Kelailes nyt itekin. Jos ei oo
    varaa ei mersua hanki, turhautuneet haaveilijat
    valittaa hinnoista. Se on vähän monille kuten
    vaikka sen porschen hankinta, samalla rahalla
    saat parempiakin.

    Äänestä

  • let kirjoitti:

    On ihmisiä, jotka hankkivat Mersun vaikka heillä
    ei olisi siihen varaa. Mersuja ostetaan myös
    rahoituksella ja niitä myydään siitä syystä, että
    maksujen hoitaminen käy ylivoimaiseksi.

    On myös pötypuhetta, etteivätkö Mersun omistajat
    valittaisi hinnoista.Sinun logiikallasi henkilö
    joka esim. valittaa kaupassa perunan hintaa ja
    hakee saman halvemmalla muualta, on turhautunut
    haaveilija.

    Lisäksi on ihmisiä jotka hankkivat autoja Mersun
    hintaluokista, mutta eivät Mersua. Mikseivät he
    hanki Mersua vaikka olisi varaa, kun mersumiesten
    logiikalla kaikki haaveilevat Mersusta?

    Samalla rahalla kuin saat Porsche 911:sen saat
    parempiakin? Voisitko antaa muutaman esimerkin.

    Turhautuneet haaveilijat valittaa hinnoista?
    Fiksumpi kaveri osaa myos tuotevertailun
    (hintavertailu jne.)

    Äänestä

  • Heikki kirjoitti:

    Nyt menee perunat ja mersut sekaisin, kyse täysin
    eri asioista. Maslowin mukaan perunan vois lukee
    fysiologisiin tarpeisiin. Muut tarpeet
    (Liikkuminen) tulee perustarpeiden jälkeen.

    Loppu onkin sit omaas onneksi ostetaan saman
    hintaluokan muitakin autoja, eikä mielestäni
    kaikki haaveile mersuista.

    Jotkut ostaa tosiaan mersun vaikkei siihen ehkä
    varaa olisikaan, ostetaan niitä halvempiakin
    samoin. Ei ihmeitä, mutta pääosin ihmiset joilla
    on varaa ajaa kalliimmalla autolla ajavat, olkoon
    mersu nyt esimerkki. Nyt on sit turha alkaa tulee
    viisastelee jostain 123 tai 124 korin mersuista.

    Äänestä

  • S6 kirjoitti:

    Eli saat samalla rahalla tehokkaampia,
    taloudellisempia, isompia, tilavampia (farkku),
    ajettavampia, nopeemmalla toimitusajalla,
    kestävämpiä. JOs et haluu kaikkii näitä
    verrattuna 911 voit valita vaikka reilusti
    nopeemman ja tehokkaamman.
    Ulkonäöllisesti 911 on vaikee piestä, iätön
    tuntuu olevan ja sama konsepti miellyttäny
    vuosikymmeniä ihmisten silmiä. Muilla sitä ei
    kyllä heti tuu mieleen.

    Peruna oli vain esimerkki. Tilalle voi vaihtaa
    minkä tahansa hyödykkeen, jollainen Mersukin on.

    Äänestä

  • Heikki kirjoitti:

    Peruna oli vain esimerkki. Tilalle voi vaihtaa
    minkä tahansa hyödykkeen, jollainen Mersukin on.

    Peruna on esimerkki täysin erilaisesta
    hyödykkeestä ja sopimaton tähän, Olet oikeassa
    käyttäessäsi sanaa hyödyke, mutta harvalle
    suomalaiselle peruna edustaa muutakuin
    fysiologiset tarpeet tyydyttävää hyödykettä.
    Joillekin mersu edustaa ylellisyyttä, toisille
    työtä, mutta tuskin koskaan perustarpeita.

    Äänestä

  • Heikki kirjoitti:

    On ihmisiä, jotka hankkivat Mersun vaikka heillä
    ei olisi siihen varaa. Mersuja ostetaan myös
    rahoituksella ja niitä myydään siitä syystä, että
    maksujen hoitaminen käy ylivoimaiseksi.

    On myös pötypuhetta, etteivätkö Mersun omistajat
    valittaisi hinnoista.Sinun logiikallasi henkilö
    joka esim. valittaa kaupassa perunan hintaa ja
    hakee saman halvemmalla muualta, on turhautunut
    haaveilija.

    Lisäksi on ihmisiä jotka hankkivat autoja Mersun
    hintaluokista, mutta eivät Mersua. Mikseivät he
    hanki Mersua vaikka olisi varaa, kun mersumiesten
    logiikalla kaikki haaveilevat Mersusta?

    Kyllähän se niinkin on, että monille riittää ne
    halvemmat perunat, vaikka ne ovat jo hieman
    pehmenneitä ja idut on kauppias nyppinyt
    aamusella pois.

    Viestistäsi voisi joku saada käsityksen, että
    autoja voi ostaa mersun hintaluokasta, mutta
    mersua ei saisi ostaa. Jokainenhan tekee oman
    autovalintasa omista lähtökohdistaan ja
    mieltymyksiinsä perustuen. Jos esim haluaa
    välttämättä ajaa etuvetoisella autolla, ei
    mersulla ole tarjottavana oikeastaan mitään. Ja
    jos puolestaan haluaa ajaa takavetoisella, niin
    taas putoaa moni merkki pois.

    Äänestä

  • käyttää kirjoitti:

    Peruna on esimerkki täysin erilaisesta
    hyödykkeestä ja sopimaton tähän, Olet oikeassa
    käyttäessäsi sanaa hyödyke, mutta harvalle
    suomalaiselle peruna edustaa muutakuin
    fysiologiset tarpeet tyydyttävää hyödykettä.
    Joillekin mersu edustaa ylellisyyttä, toisille
    työtä, mutta tuskin koskaan perustarpeita.

    olihan se peruna huono esimerkki. Mutta olenhan
    minäkin huono esimerkki kenelle tahansa:)

    Älkää nyt siihen perunaan takertuko. Tarkoitin
    että hyödykevertailuja tekevä kuluttaja ei ole
    turhautunut haaveilija. Mersu on siis hyödyke,
    joka täyttää esim. jonkun ylellisyyden tarpeen
    sellaisenaan, jonkun muun ei.

    Äänestä

  • let kirjoitti:

    Eli saat samalla rahalla tehokkaampia,
    taloudellisempia, isompia, tilavampia (farkku),
    ajettavampia, nopeemmalla toimitusajalla,
    kestävämpiä. JOs et haluu kaikkii näitä
    verrattuna 911 voit valita vaikka reilusti
    nopeemman ja tehokkaamman.
    Ulkonäöllisesti 911 on vaikee piestä, iätön
    tuntuu olevan ja sama konsepti miellyttäny
    vuosikymmeniä ihmisten silmiä. Muilla sitä ei
    kyllä heti tuu mieleen.

    "tehokkaampia,
    taloudellisempia, isompia, tilavampia (farkku),
    ajettavampia, nopeemmalla toimitusajalla,
    kestävämpiä."

    -Oliko tuo vitsi? Huhhuh, että haukkuu Porschea
    huonon hinta-laatusuhteen omaavaksi!! Ihan
    tiedoksi: esim. GT3 on todella paljon parempi
    hinta-laatusuhteeltaan kuin Ferrari 360. Porschet
    on myös kestäviä.

    Farkku?? älä naurata!

    Äänestä

  • Latex kirjoitti:

    Voisitko olla sanomattam mitään?

    Voisi olla yleisen hyvän ja itsesikin kannalta
    68% parempi!

    Äänestä

Todella hyvin perusteltu kirjoitus ja olen taysin
samaa mielta. On mielenkiintoista nahda pystyyko
joku vasta argumentoimaan (perustella vaitteensa)
vai kayko kuten aina ennenkin. Eli MB:n pojat
kaantavat puheenaiheen kirjoittajaa vastaan
(raha,kateus,ika,alykkyys,kokemus) sen kummempaa
kommentoimatta itse vaittamaa.

Erityisen arveluttavaa on minka takia MB:n
lisavaruste on esim. Audin tai BMW:n vastaavaa
arvokkaampi? Saali MB:lle, etta lanseerasivat A
sarjalaisen tuloksen teko ahneudessaan
(suositussa luokassa). Seurauksena voi olla, etta
merkin imago saattaa hiljalleen laskea.

Äänestä

että on hienosti kirjoitettu ja perusteltu
juttu.Eipä siihen ole paljon lisättävää varmaan
mesen omistajillakaan?Onnittelen
kirjoittajaa!!!!!!!!!!

Äänestä

...mikä auto itselläsi on alla? Ettei vaan joku
vanha ruosteinen japsi? Lopettakaa lapselliset
kateelliset ilmaisunne, jos teillä ei ole varaa
Mersuun, ajakaa vaikka tandemilla. Näiden
kateellisten k-päiden ovijälkiä saa Mersuni
kyljissä kirota; onko kamalan mukavaa lommottaa
omilla rahoilla ostettua tähtikeulaa, häh?
Painukaa v...uun muille palstoille, kiitos!

Äänestä
  • sun pitää vaihtaa se kuppanen auto ja pitää sitä
    tallissa niin ei tule kolhuja,liiku sitten
    pyörällä tarvittavat matkat.

    Äänestä

  • Olet tyyppiesimerkki siita millaiset henkilot
    taalla vastailee. Et perustele MB:n puolesta tai
    vastaan ollenkaan vaan vaihdat puheenaiheen
    kirjoittajan kulkupeliin, varoihin ja
    kateellisuuteen.

    Eipa ole ihme, etta elama potkii paahan asenteesi
    omaavia ,)

    Äänestä

  • Voi kuule, taisi osua arkaan paikkaan! Ai että ei
    olisi varaa mersuun? Niitähän saa älyttömän
    halvalla. Uusiakin alle 150 tmk:lla.

    Toinen juttu on, että miksi joku haluaisi Mersun.
    Jos on esim. 400 000 mk käytettävissä, ei ole
    mitään järkeä ostaa MB:tä. Muut vaihtoehdot on
    parempilaatuisia, tehokkaampia, paljon nopeampia,
    mukavempia, hiljaisempia, taloudellisempia ja
    kivempiä ajaa. Jo pelkästään Mersun ohjaus estää
    minua edes harkitsemasta sitä, saati sitten huono
    ergonomia, käsiteltävyys, rääkyvät huonot
    koneet...

    Miksi IHMEESSÄ ostaisin Mersun, kun on varaa 3-
    sarjan Bemuun. Mersu ei yksinkertaisesti tee
    siihen kokoluokkaan tarpeeksi hyvää autoa. Eikä
    mihinkään muuhunkaan.

    Äänestä

  • Horst Schimanski kirjoitti:

    Voi kuule, taisi osua arkaan paikkaan! Ai että ei

    "Jos on esim. 400 000 mk käytettävissä, ei ole
    mitään järkeä ostaa MB:tä."

    Joku joskus sanoi, että olemalla järkevä ei saa
    mitään muuta kuin harvinaisen tylsän elämän..:-)

    Äänestä

  • Horst Schimanski kirjoitti:

    Voi kuule, taisi osua arkaan paikkaan! Ai että ei
    olisi varaa mersuun? Niitähän saa älyttömän
    halvalla. Uusiakin alle 150 tmk:lla.

    Toinen juttu on, että miksi joku haluaisi Mersun.
    Jos on esim. 400 000 mk käytettävissä, ei ole
    mitään järkeä ostaa MB:tä. Muut vaihtoehdot on
    parempilaatuisia, tehokkaampia, paljon nopeampia,
    mukavempia, hiljaisempia, taloudellisempia ja
    kivempiä ajaa. Jo pelkästään Mersun ohjaus estää
    minua edes harkitsemasta sitä, saati sitten huono
    ergonomia, käsiteltävyys, rääkyvät huonot
    koneet...

    Miksi IHMEESSÄ ostaisin Mersun, kun on varaa 3-
    sarjan Bemuun. Mersu ei yksinkertaisesti tee
    siihen kokoluokkaan tarpeeksi hyvää autoa. Eikä
    mihinkään muuhunkaan.

    "Mersu ei yksinkertaisesti tee

    mihinkään muuhunkaan."

    Kyllä ainakin S-mersu on kuningas kokoluokassaan!
    Ei ole sille mielestäni haastajaa. Ei BMW 700, ei
    Audi A8 ja ei ainakaan Lexus.
    Rollsit ja Bentleyt on sitten jo aivan eri
    luokkaa..

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    ja sit kun mennään tuonne rolssilinjalle niin
    puhutaan miljoonista. Sillä rahalla saa kyllä
    ihan mukiinmenevän mersunkin, mutta rolssissa on
    samaa "sitä jotain" miljoonaluokassa mitä
    mersuilla satatuhatluokassa. Ja jota ei löydy
    mistään bemarista tai audista. Olkoonkin miten
    helvatin järkeviä tahansa.

    Äänestä

  • MB forever kirjoitti:

    S-sarjan MB:t ovat toden totta hienoja autoja
    mutta hienoja on Audin A8 mallit, vaikka ika
    pappaa pahasti jo painaakin jos sita S
    sarjalaiseen vertaa.

    Audi A8 W12 tarjoaa kylla miljoonaluokan pelin
    (1.25m) ja todella hyvat ominaisuudet. Tosin
    valitsisin kylla S600:sen ihan jo pelkastaan sen
    takia, etta se on paljon uudempi ja natimman
    nakoinen.

    Äänestä

  • Jouko Sillanpaa kirjoitti:

    Tuon ed. pointin kanssa olen samaa mieltä, etä
    iso Audi on varteenotettava vaihtoehto sille,
    joka sen luokan autoa halajaa. Mutta kuitenkin,
    jotenkin tuntuu että noinkin korkealla
    "autoluokissa" edustusautolta vaaditaan _nimeä_,
    ja sitä ei muilla saksalaismerkeillä ole vielä
    _yhtä_ paljon kuin Mercedes-Benzillä.
    Poikkeuksena uudet etenkin it-alan yritykset,
    joissa pitää olla ajan hengessä mukana ja omata
    dynaaminen imago. Niihin yrityksiin BMW:t ym.
    Lexukset ovat omiaan.

    Tulipas vanhanaikainen olo. Pitäisiköhän minunkin
    miettiä arvomaailmani muuttamista?

    :-))

    Äänestä

  • Horst Schimanski kirjoitti:

    Voi kuule, taisi osua arkaan paikkaan! Ai että ei
    olisi varaa mersuun? Niitähän saa älyttömän
    halvalla. Uusiakin alle 150 tmk:lla.

    Toinen juttu on, että miksi joku haluaisi Mersun.
    Jos on esim. 400 000 mk käytettävissä, ei ole
    mitään järkeä ostaa MB:tä. Muut vaihtoehdot on
    parempilaatuisia, tehokkaampia, paljon nopeampia,
    mukavempia, hiljaisempia, taloudellisempia ja
    kivempiä ajaa. Jo pelkästään Mersun ohjaus estää
    minua edes harkitsemasta sitä, saati sitten huono
    ergonomia, käsiteltävyys, rääkyvät huonot
    koneet...

    Miksi IHMEESSÄ ostaisin Mersun, kun on varaa 3-
    sarjan Bemuun. Mersu ei yksinkertaisesti tee
    siihen kokoluokkaan tarpeeksi hyvää autoa. Eikä
    mihinkään muuhunkaan.

    Tässä kohtaa lukiessani keskustelijoiden
    kommentteja en voi olla puuttumatta aiheeseen.
    Minua kiinnostaa valtavasti, mihin perustat
    väitteesi, joiden mukaan muut merkit (etkä edes
    mainitse esimerkkejä) ovat parempilaatuisia?
    Oletko koskaan edes koeajanut uutta Mersua? Ajan
    itse päivittäin kaikkia Mersun uusia malleja,
    mukaanlukien niin "tavallisia" sedaneita kuin
    erikoisempia malleja, kuten SLK:ta, S:ää ja
    CLK:ta. Näin ollen uskon omaavani tarpeeksi
    laajan tietämyksen kyseisistä autoista.
    Ensiksikin; "Parempilaatuisia..?" Niin no, no
    niin. Totuushan on se, että Mercedes-Benz on yksi
    laadukkaimmista autoista, joita rahalla saa. Joka
    ikinen ruuvi ja nappula veivataan huolella
    kiinni, eikä yhtäkään asiaa tehdä "juosten
    kusemalla". Tästä esimerkkinä mm. tapaus, jossa
    Mersun tuotannossa tehtiin muutos, kun
    hanskalokeroa avattaessa ja suljettaessa
    kuului "liian kova ääni". Käytännössä siis jo
    sellaisenaan hyvin hiljainen. Mukitelineistä
    lähtien auto suunnitellaan niin viimeisen päälle
    kuljettajan mukavuutta ajatellen, että
    valittamisen sijaa ei kaiken järjen mukaan
    pitäisi jäädä.
    Toisekseen; Tehokkaampia autoja kuin Mersu on
    toki olemassa. Ensimmäisenä mieleeni juolahtavat
    Ferrarit, Lambot sun muut härvelit, mutta ne
    ovatkin jo aivan asia erikseen. Jos asettaa auton
    tehot etusijalle, niin siitä sitten vain ostamaan
    Lamboa, joka on KUULEMANI MUKAAN niin huono
    ajettava, että lihaksia särkee pitkään jo lyhyen
    koeajon jälkeen. Pointti on se, että MB:ssä on
    valittavana "perustehokkaita" ja pirteitä
    moottoreita, joista esimerkkinä kaikki dieselit,
    joissa MB käyttää nykyään Common Rail -
    järjestelmää, joista ei pirteyttä puutu. Ja mitä
    järkeä ostaa auto, jonka huiput on 360km/h, kun
    ei sellaisia nopeuksia voi ikinä Suomessa edes
    kokeilla?!?! On toki asia erikseen, jos oma ego
    kasvaa suunnattomasti, kun pääsee kavereille
    Shellin kahvilassa kehaisemaan, kuinka kovaa
    omalla menopelillä pääsee..
    Mukavuuteen puutuinkin jo, mutta suunnattomasti
    ihmettelen tätä hiljaisuus-mukavuus-ergonomisuus -
    asetelmaa.. Mercedes-Benz on ehdottomasti
    hiljaisin ja mukavin auto, jossa olen eläessäni
    istunut. Ajaessani muutama päivä sitten C 200
    K:ta en voinut olla miettimättä, että
    ajatteleekohan auto puolestani. Tuntui, kuin
    olisin leijaillut tien päällä, auton viedessä
    minua kohti määränpäätäni vain ajatuksen
    voimalla. Ohjaus on todella miellyttävä, riippuen
    tietysti mallista. Sportcoupéen ja SLK:n (näin
    esimerkkinä) ohjaus on toki jäykempi kuin esim. E
    sedanissa, mutta nämähän ovat juuri niitä
    seikkoja, joiden perusteella kuluttajat
    valitsevat juuri itseään miellyttävän mallin. Ja
    mitä istuinten ergonomisuuteen tulee, niin
    tahtoisin kovasti tietää, millaisella penkillä
    sinä autossasi istut? MB:n istuimissa on niin
    hyvät säätömahdollisuudet, ja jopa eri
    kuljettajien säätöjen tunnistusmahdollisuus, että
    ergonomisen ajoasennon löytäminen ei tosiaankaan
    ole vaikeaa.

    Sävy kirjoituksessasi (tämän enempää
    henkilökohtaisuuksiin menemättä) on sellainen,
    ettet tiedä mistä puhut, koska käytät pelkästään
    ympäripyöreitä selittelyjä, ilman perusteluja.
    Ota kantaa vasta sitten, kun tiedät keskustelun
    aiheena olevasta asiasta jotain.
    Ja jos samalla rahalla saat 3-sarjan BMW:n, niin
    osta sitten sellainen, jos ei laadukas, hiljainen
    ja ennen kaikkea TURVALLISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ
    kelpaa. Tiesitkö, että epäitsekkäänä, kaikkien
    tielläliikkujien etua ajatellen Mercedes-Benz on
    antanut muidenkin merkkien hyödyntää omia
    keksintöjään? Ja turvallisuudesta puheenollen,
    tiesitkö, että esim. Volvossa, joka mainostaa
    itseään turvallisuuden edelläkävijänä, ei ole
    läheskään samanlaisia turvallisuusjärjestelmiä,
    kuin kaikissa MB-malleissa. Ja täysin vakiona.

    Äänestä

  • naisautoilija kirjoitti:

    Perustehokas?
    Just joo, 100 ja rapiat hepoilla ei päästä kuin
    markettiin ja takaisin...
    Ei vakuuta. Ainoa "Mersu" jolla taidat olla
    ajanut on 78 200D...
    Tehokkaampi on sitten Lambo vai? Käytännössä mikä
    vain on tehokkaampi. Vertaa esim 2-litraisia ja
    mitä lukuja tulee. Eipä ole Mersu läheskään
    tehokkain. Kyllähän sen huomaa siitäkin että C180
    on täysi mopo. Ajettu on, joten asiasta on
    kokemusta. Se mikä kullekin riittä on täysin eri
    asia.
    Jos Mersu(mallia et kuitenkaan mainitse..=)) on
    hiljaisin auto jossa olet ollut, niin suosittelen
    kokekilemaan 500 BMW:tä(sama luokka) . Sen
    jälkeen Mese kuulostaa vanhalta jyrältä. Ohjaus
    on tahmea. Sitä ei kukaan voi kieltää. Ei palauta
    ja tietunto heikko. Ja istuimien
    säätömahdollisuudet ei korvaa istuimien
    puutteellista tukea ja liiallista pehmeyttä.
    Outoa paatosta noinkin "kokeneelta"
    autoilijalta...

    Todellisuus on "hieman" erilainen OIKEIDEN
    autojen kohdalla. Nuo haavejuttusi ovat
    erilaisia. No, jokainen saa unelmoida mistä
    haluaa. Todellisuudessa suosittelen AJAMAAN
    OIKEASTI eri autoja, jotta saat kuvan MINKÄLAISIA
    AUTOT OIKEASTI OVAT. Hyvää kesän jatkoa unelmien
    parissa toivottaa

    Äänestä

  • Logo kirjoitti:

    Kyllä puhut paskaa ja mollaat Naisautoilijaa
    syyttä. Jokaisessa diesel-Mersussa on nykyään
    CDi-moottori. Kiihtyvät tosi hyvin, ja kulkevat
    liki tai yli 200 km/h.

    Nimenomaan dieseltekniikassa Mersu on edelläkävijä
    ,yhdessä Bemarin kanssa.

    Äänestä

  • Mersu vm 2000 kirjoitti:

    Mitäs sitten esim. VAG-yhtymä? Heidän TDI-
    moottorit ovat Mersun kehittämiä, vai?

    Väitinkä ettei olisi CDI-moottoreita????????
    Ja puhuin BENSIINIMOOTTORISISTA autoista. Ei nuo
    kisselit kulje senkään vertaa kuin bensat, joten
    turhaa vikinää sinulta. Kulkee melkein 200, no
    hui mikä vauhti.TAidat olla niitä jotka ajelevat
    motarillakin varmuuden vuoksi sitä 80, ettei vain
    lähde käsistä...=)
    mopo mikä mopo. Sen takia en kiisseliä osta.
    Eihän se sovi kuin traktoriin ja rakkaa. Bensa on
    niin paljon sivistyneenpi, että nakut todellakin
    tuntuvat pelkiltä Valmeteilta. KAIKKI!

    tunnut olevan. Kerros mikä sivistynyt pensakone
    tuottaa tehoillaan vastaavan väännön kuin
    nykydieselit ? Lähtevät nimittäin ihan
    tyylikkäästi vielä vitonen tai kutonen silmässä.
    Siinä ne sun moposi verrataan.

    Äänestä

  • Kokemus kirjoitti:

    Sinun logiikallasi Formula 1:set ovat kohta
    dieseleitä ja ne ajavat pelkällä 7-vaihteella,
    koska väätöhän se autoa liikuttaa?

    Jos on niin onneton että ohittamaan lähtiessä tai
    muuten kiihdyttäessä ei osaa siirtää sitä keppiä
    etuistuimien välissä oikeaan pykälään, niin antaa
    olla.

    Kiihtyvyydessä voidaan tehdä mittaus, käykö?
    Tule sinä kiisselläsi niin minä tulen bensallani.
    Aloitetaan kiihdytys 50 ja lopetaan 200km/h:n.
    Minä lähden kakkosella ja käytän vaihteita. Lähde
    sinä 5.vaihteella ja vaihda 100km/h:n vauhdissa
    6.vaihteelle.
    Kumman luulet kiihtyvän nopeammin, neropatti?
    Ja kerro mikä vakio nykydiesel jättää autoni
    kiihdytyksessä? Ei taida montaa olla...Onko
    itseasiassa yhtäkään...?330d jää, kaverilla on
    sellainen ja kokeiltu on.

    Miten ihmeessä ihminen voi olla noin tyhmä...

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    "Mersu ei yksinkertaisesti tee
    siihen kokoluokkaan tarpeeksi hyvää autoa. Eikä
    mihinkään muuhunkaan."

    Kyllä ainakin S-mersu on kuningas kokoluokassaan!
    Ei ole sille mielestäni haastajaa. Ei BMW 700, ei
    Audi A8 ja ei ainakaan Lexus.
    Rollsit ja Bentleyt on sitten jo aivan eri
    luokkaa..

    S-sarja on aika hyvä. Silti en pidä sitä kovin
    ihmeellisenä saavutuksena ottaen huomioon
    kilpailijoiden iän.

    S ei silti ole mitenkään ylivoimainen, esim.
    AMS:n testissä (suunnilleen)neljälitraisissa 7-
    sarja vastaan S tuli tasapeli. Myönnetään, että S
    on vahvoilla kilpailijoita vastaan. En silti sano
    mitään ennenkuin uusi 7-sarja tulee.

    Äänestä

  • Mersu vm 2000 kirjoitti:

    Kyllä puhut paskaa ja mollaat Naisautoilijaa
    syyttä. Jokaisessa diesel-Mersussa on nykyään
    CDi-moottori. Kiihtyvät tosi hyvin, ja kulkevat
    liki tai yli 200 km/h.

    Nimenomaan dieseltekniikassa Mersu on edelläkävijä
    ,yhdessä Bemarin kanssa.

    vai että kiihtyvät hyvin? Verrattuna
    kilpailijoihin, CDI-koneet on meluisia ja
    ennenkaikkea huonompikäytöksisiä. Ainakin 200,
    220 ja 290. Kulkupuoli ei ainakaan ole
    kilpailijoita parempi. Ne eivät pärjää 'vastaava
    malli' -vertailussa eikä todellakaan 'vastaava
    hinta' -vertailussa.

    Äänestä

  • naisautoilija kirjoitti:

    Tässä kohtaa lukiessani keskustelijoiden
    kommentteja en voi olla puuttumatta aiheeseen.
    Minua kiinnostaa valtavasti, mihin perustat
    väitteesi, joiden mukaan muut merkit (etkä edes
    mainitse esimerkkejä) ovat parempilaatuisia?
    Oletko koskaan edes koeajanut uutta Mersua? Ajan
    itse päivittäin kaikkia Mersun uusia malleja,
    mukaanlukien niin "tavallisia" sedaneita kuin
    erikoisempia malleja, kuten SLK:ta, S:ää ja
    CLK:ta. Näin ollen uskon omaavani tarpeeksi
    laajan tietämyksen kyseisistä autoista.
    Ensiksikin; "Parempilaatuisia..?" Niin no, no
    niin. Totuushan on se, että Mercedes-Benz on yksi
    laadukkaimmista autoista, joita rahalla saa. Joka
    ikinen ruuvi ja nappula veivataan huolella
    kiinni, eikä yhtäkään asiaa tehdä "juosten
    kusemalla". Tästä esimerkkinä mm. tapaus, jossa
    Mersun tuotannossa tehtiin muutos, kun
    hanskalokeroa avattaessa ja suljettaessa
    kuului "liian kova ääni". Käytännössä siis jo
    sellaisenaan hyvin hiljainen. Mukitelineistä
    lähtien auto suunnitellaan niin viimeisen päälle
    kuljettajan mukavuutta ajatellen, että
    valittamisen sijaa ei kaiken järjen mukaan
    pitäisi jäädä.
    Toisekseen; Tehokkaampia autoja kuin Mersu on
    toki olemassa. Ensimmäisenä mieleeni juolahtavat
    Ferrarit, Lambot sun muut härvelit, mutta ne
    ovatkin jo aivan asia erikseen. Jos asettaa auton
    tehot etusijalle, niin siitä sitten vain ostamaan
    Lamboa, joka on KUULEMANI MUKAAN niin huono
    ajettava, että lihaksia särkee pitkään jo lyhyen
    koeajon jälkeen. Pointti on se, että MB:ssä on
    valittavana "perustehokkaita" ja pirteitä
    moottoreita, joista esimerkkinä kaikki dieselit,
    joissa MB käyttää nykyään Common Rail -
    järjestelmää, joista ei pirteyttä puutu. Ja mitä
    järkeä ostaa auto, jonka huiput on 360km/h, kun
    ei sellaisia nopeuksia voi ikinä Suomessa edes
    kokeilla?!?! On toki asia erikseen, jos oma ego
    kasvaa suunnattomasti, kun pääsee kavereille
    Shellin kahvilassa kehaisemaan, kuinka kovaa
    omalla menopelillä pääsee..
    Mukavuuteen puutuinkin jo, mutta suunnattomasti
    ihmettelen tätä hiljaisuus-mukavuus-ergonomisuus -
    asetelmaa.. Mercedes-Benz on ehdottomasti
    hiljaisin ja mukavin auto, jossa olen eläessäni
    istunut. Ajaessani muutama päivä sitten C 200
    K:ta en voinut olla miettimättä, että
    ajatteleekohan auto puolestani. Tuntui, kuin
    olisin leijaillut tien päällä, auton viedessä
    minua kohti määränpäätäni vain ajatuksen
    voimalla. Ohjaus on todella miellyttävä, riippuen
    tietysti mallista. Sportcoupéen ja SLK:n (näin
    esimerkkinä) ohjaus on toki jäykempi kuin esim. E
    sedanissa, mutta nämähän ovat juuri niitä
    seikkoja, joiden perusteella kuluttajat
    valitsevat juuri itseään miellyttävän mallin. Ja
    mitä istuinten ergonomisuuteen tulee, niin
    tahtoisin kovasti tietää, millaisella penkillä
    sinä autossasi istut? MB:n istuimissa on niin
    hyvät säätömahdollisuudet, ja jopa eri
    kuljettajien säätöjen tunnistusmahdollisuus, että
    ergonomisen ajoasennon löytäminen ei tosiaankaan
    ole vaikeaa.

    Sävy kirjoituksessasi (tämän enempää
    henkilökohtaisuuksiin menemättä) on sellainen,
    ettet tiedä mistä puhut, koska käytät pelkästään
    ympäripyöreitä selittelyjä, ilman perusteluja.
    Ota kantaa vasta sitten, kun tiedät keskustelun
    aiheena olevasta asiasta jotain.
    Ja jos samalla rahalla saat 3-sarjan BMW:n, niin
    osta sitten sellainen, jos ei laadukas, hiljainen
    ja ennen kaikkea TURVALLISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ
    kelpaa. Tiesitkö, että epäitsekkäänä, kaikkien
    tielläliikkujien etua ajatellen Mercedes-Benz on
    antanut muidenkin merkkien hyödyntää omia
    keksintöjään? Ja turvallisuudesta puheenollen,
    tiesitkö, että esim. Volvossa, joka mainostaa
    itseään turvallisuuden edelläkävijänä, ei ole
    läheskään samanlaisia turvallisuusjärjestelmiä,
    kuin kaikissa MB-malleissa. Ja täysin vakiona.

    eikä oikaisu.

    Kerro sinä oletko ajanut millään muulla kuin
    Mersulla ja Primeralla?

    Mersun ruuvit veivataan 'niin huolella kiinni',
    että ML-sarjan keskikonsoli heiluu ja takaluukun
    saumaan mahtuu käsi rystysiin asti. Näin on
    ollut. Mersun materiaalit ovat heikompitasoisia
    kuin BMW:n ja Audin ja viimeistely myös.
    Puhumattakaan suunnittelusta. Olen ajanut paljon
    Bemuilla Mersuilla ja Audeilla, eikä minulla ole
    epäilystäkään asiasta.

    Hakeaksesi Mersuja tehokkaampia autoja sinun ei
    tarvitse mennä ihan Fefeihin ja Lamboihin asti.
    Aloita vaikka Bemuista. Sitä nöyryyttävämpää on
    se, että samalla/hieman suuremmalla teholla Mersu
    on selvästi hitaampi. Ihan tiedoksesi se, että
    Mersu on sinun ajamaasi taksiin laittanut Common
    Rail järjestelmän, ei tarkoita sitä etteikö
    kilpailijoillakin olisi sitä.

    Olen ajanut Mersun dieselejä (aika paljon itse
    asiassa), enkä pitänyt yhtään. Ajattelin että
    dieselithän on todella syvältä. Sitten kun
    kokeilin 530d:tä tajusin, ettei dieselit olekaan
    niin syvältä, vaan Mersut on. Audin dieselillä
    ajettuani huomasin asian todella olevan niin.
    Silti, jokaisessa koko- ja hintaluokassa silti
    selkeästi mielummin valitsen bensan.

    Jos Mersu on hiljaisin ja mukavin auto jossa olet
    istunut, et ole tainnut ikinä Mersua käynnistää
    etkä ajaa. Jokainen bemu on vastavaa mersua
    hiljaisempi ja mukavampi (en tiedä S-sarjasta).
    Ennen jokaista terävää töyssyä kiristyy hampaat E-
    sarjaa ajaessa. Jo sen jousituksen pauke raastaa
    hermoja.

    En tiedä missä puudutuksessa olet ollut ajaessasi
    200 K:ta, sillä minulle tuli mieleen
    ajaessani 'Sport'coupe 200 K automaattia, etten
    ole juuri sivistymättömämpää autoa ajanutkaan.
    Konehan on HIRVEÄ. Ja ajettavuus surkea. Koneen
    osalta ja ajettavuudessa vanha 318ti Compactkin
    pieksee 'Sport'coupen. Ei ole ihmekään että
    tuntui siltä että leijailisit, niin huonon
    tuntuman ja niin heikon palautteen Sportcoupe
    tarjoaa.

    Ei ainoastaan huonon sivuttaistuen antavat
    (muuten ei kummemmat) penkit vaikuta ergonomiaan.
    Esim. E-sarjan hieno rivi samanlaisia nappuloita
    on hieno esimerkki tästä. Toinen on ESP:n
    poiskytkemisnapin ja SAMANLAISEN
    ikkunanavausnapin oleminen vierekkäin. Suuremman
    luokan ergonomiakämmejä on se, ettei kauimmaisiin
    nappeihin ylety hyvästä ajoasennosta.

    Turha sinun on arvostella minun kirjoituksia.
    Vaikuttaa siltä että olet lukenut muutaman Mersun
    mainoksen, etkä muusta sitten tiedäkään.

    "Mukitelineistä lähtien auto suunnitellaan niin
    viimeisen päälle kuljettajan mukavuutta
    ajatellen, että valittamisen sijaa ei kaiken
    järjen mukaan pitäisi jäädä."
    Just joo. Hyvin perusteltu. Eiköhän kaikki, jotka
    asiaan ovat perehtyneet, kuitenkin tiedä
    Mersun 'hyvän suunnittelun' nimenomaan jääneen
    todella puolitiehen. Minulla ei olisi mitään sitä
    vastaan, että Mersu tekisi parempia autoja.
    Silloin valintani olisi varmasti Mersu. Mutta
    niin kauan kun ero sekä perusinsinöörityössä että
    yksityiskohtien hiomisessa on niin paljon Bemua
    ja Audia jäljessä, en voi kuin ihmetellä millä
    pperusteella kukaan olettaisi minun valitsevan
    Mersua.

    Jos olet eri mieltä, niin valitse esimerkkiauto
    ja sitä vastaavat Audi ja Bemu. Koitapa
    perustella Mersun paremmuus.

    Äänestä

  • Logo kirjoitti:

    Sinun logiikallasi Formula 1:set ovat kohta
    dieseleitä ja ne ajavat pelkällä 7-vaihteella,
    koska väätöhän se autoa liikuttaa?

    Jos on niin onneton että ohittamaan lähtiessä tai
    muuten kiihdyttäessä ei osaa siirtää sitä keppiä
    etuistuimien välissä oikeaan pykälään, niin antaa
    olla.

    Kiihtyvyydessä voidaan tehdä mittaus, käykö?
    Tule sinä kiisselläsi niin minä tulen bensallani.
    Aloitetaan kiihdytys 50 ja lopetaan 200km/h:n.
    Minä lähden kakkosella ja käytän vaihteita. Lähde
    sinä 5.vaihteella ja vaihda 100km/h:n vauhdissa
    6.vaihteelle.
    Kumman luulet kiihtyvän nopeammin, neropatti?
    Ja kerro mikä vakio nykydiesel jättää autoni
    kiihdytyksessä? Ei taida montaa olla...Onko
    itseasiassa yhtäkään...?330d jää, kaverilla on
    sellainen ja kokeiltu on.

    Miten ihmeessä ihminen voi olla noin tyhmä...

    sinulle sitten vaan, kun niin tykkäät vaihteilla
    ja muilla pelaamisesta. Älä ikinä vaan osta
    autoa, jossa on automaatti ja
    vakionopeudensäädin. ( Niitäkään ei tule
    formuloihin. ) Menee koko ilo pensabemaroinnista.
    Turvallisia kilometrejä valitsemallasi tiellä.
    Neropatti vaikenee.

    Äänestä

  • Horst Schimanski kirjoitti:

    eikä oikaisu.

    Kerro sinä oletko ajanut millään muulla kuin
    Mersulla ja Primeralla?

    Mersun ruuvit veivataan 'niin huolella kiinni',
    että ML-sarjan keskikonsoli heiluu ja takaluukun
    saumaan mahtuu käsi rystysiin asti. Näin on
    ollut. Mersun materiaalit ovat heikompitasoisia
    kuin BMW:n ja Audin ja viimeistely myös.
    Puhumattakaan suunnittelusta. Olen ajanut paljon
    Bemuilla Mersuilla ja Audeilla, eikä minulla ole
    epäilystäkään asiasta.

    Hakeaksesi Mersuja tehokkaampia autoja sinun ei
    tarvitse mennä ihan Fefeihin ja Lamboihin asti.
    Aloita vaikka Bemuista. Sitä nöyryyttävämpää on
    se, että samalla/hieman suuremmalla teholla Mersu
    on selvästi hitaampi. Ihan tiedoksesi se, että
    Mersu on sinun ajamaasi taksiin laittanut Common
    Rail järjestelmän, ei tarkoita sitä etteikö
    kilpailijoillakin olisi sitä.

    Olen ajanut Mersun dieselejä (aika paljon itse
    asiassa), enkä pitänyt yhtään. Ajattelin että
    dieselithän on todella syvältä. Sitten kun
    kokeilin 530d:tä tajusin, ettei dieselit olekaan
    niin syvältä, vaan Mersut on. Audin dieselillä
    ajettuani huomasin asian todella olevan niin.
    Silti, jokaisessa koko- ja hintaluokassa silti
    selkeästi mielummin valitsen bensan.

    Jos Mersu on hiljaisin ja mukavin auto jossa olet
    istunut, et ole tainnut ikinä Mersua käynnistää
    etkä ajaa. Jokainen bemu on vastavaa mersua
    hiljaisempi ja mukavampi (en tiedä S-sarjasta).
    Ennen jokaista terävää töyssyä kiristyy hampaat E-
    sarjaa ajaessa. Jo sen jousituksen pauke raastaa
    hermoja.

    En tiedä missä puudutuksessa olet ollut ajaessasi
    200 K:ta, sillä minulle tuli mieleen
    ajaessani 'Sport'coupe 200 K automaattia, etten
    ole juuri sivistymättömämpää autoa ajanutkaan.
    Konehan on HIRVEÄ. Ja ajettavuus surkea. Koneen
    osalta ja ajettavuudessa vanha 318ti Compactkin
    pieksee 'Sport'coupen. Ei ole ihmekään että
    tuntui siltä että leijailisit, niin huonon
    tuntuman ja niin heikon palautteen Sportcoupe
    tarjoaa.

    Ei ainoastaan huonon sivuttaistuen antavat
    (muuten ei kummemmat) penkit vaikuta ergonomiaan.
    Esim. E-sarjan hieno rivi samanlaisia nappuloita
    on hieno esimerkki tästä. Toinen on ESP:n
    poiskytkemisnapin ja SAMANLAISEN
    ikkunanavausnapin oleminen vierekkäin. Suuremman
    luokan ergonomiakämmejä on se, ettei kauimmaisiin
    nappeihin ylety hyvästä ajoasennosta.

    Turha sinun on arvostella minun kirjoituksia.
    Vaikuttaa siltä että olet lukenut muutaman Mersun
    mainoksen, etkä muusta sitten tiedäkään.

    "Mukitelineistä lähtien auto suunnitellaan niin
    viimeisen päälle kuljettajan mukavuutta
    ajatellen, että valittamisen sijaa ei kaiken
    järjen mukaan pitäisi jäädä."
    Just joo. Hyvin perusteltu. Eiköhän kaikki, jotka
    asiaan ovat perehtyneet, kuitenkin tiedä
    Mersun 'hyvän suunnittelun' nimenomaan jääneen
    todella puolitiehen. Minulla ei olisi mitään sitä
    vastaan, että Mersu tekisi parempia autoja.
    Silloin valintani olisi varmasti Mersu. Mutta
    niin kauan kun ero sekä perusinsinöörityössä että
    yksityiskohtien hiomisessa on niin paljon Bemua
    ja Audia jäljessä, en voi kuin ihmetellä millä
    pperusteella kukaan olettaisi minun valitsevan
    Mersua.

    Jos olet eri mieltä, niin valitse esimerkkiauto
    ja sitä vastaavat Audi ja Bemu. Koitapa
    perustella Mersun paremmuus.

    Ennen kuin alkaa mersua laadukkaaksi haukkumaan,
    kannattaa käväistä lukemassa sivut osoitteesta
    http://mbspy.bacosys.be/mbquality.htm

    Äänestä

  • Heh heh hee kirjoitti:

    sinulle sitten vaan, kun niin tykkäät vaihteilla
    ja muilla pelaamisesta. Älä ikinä vaan osta
    autoa, jossa on automaatti ja
    vakionopeudensäädin. ( Niitäkään ei tule
    formuloihin. ) Menee koko ilo pensabemaroinnista.
    Turvallisia kilometrejä valitsemallasi tiellä.
    Neropatti vaikenee.

    Tällä hetkellä F1-autoissa lähes jokainen talli
    käyttää ohjelmoitua vaihdelaatikkoa, jossa
    vaihdot tapahtuvat automaattisesti. Koneeseen on
    ohjelmoitu ratadata ja painannusjärjestelmän
    avulla tietokone tietää koko ajan kohdan radalla
    vaihteen jolle seuraavaksi siirrytään. Etkö
    tiennyt edes tuota? No, voi ajele sitten
    tyytyväisenä 60heppaisella
    automaattikiisselilläsi. Varo etteivät mummot
    mene ohi rollaattoreilla...=)))

    Autossani on vakionopeudensäädin. Taitaa olla
    omassasikin. Läppä tiskiin ja 60 on huiput vaikka
    kuin luukuttaisi. Onnea sinne naftan hajuun. Jos
    sattuu löpö loppumaan kesken matkan, niin onneksi
    voit pölliä maajussin Valmetista lisää...=)))

    PS. Koska mainitsin ajelevani BMW:llä? =))

    Äänestä

  • naisautoilija kirjoitti:

    Tässä kohtaa lukiessani keskustelijoiden
    kommentteja en voi olla puuttumatta aiheeseen.
    Minua kiinnostaa valtavasti, mihin perustat
    väitteesi, joiden mukaan muut merkit (etkä edes
    mainitse esimerkkejä) ovat parempilaatuisia?
    Oletko koskaan edes koeajanut uutta Mersua? Ajan
    itse päivittäin kaikkia Mersun uusia malleja,
    mukaanlukien niin "tavallisia" sedaneita kuin
    erikoisempia malleja, kuten SLK:ta, S:ää ja
    CLK:ta. Näin ollen uskon omaavani tarpeeksi
    laajan tietämyksen kyseisistä autoista.
    Ensiksikin; "Parempilaatuisia..?" Niin no, no
    niin. Totuushan on se, että Mercedes-Benz on yksi
    laadukkaimmista autoista, joita rahalla saa. Joka
    ikinen ruuvi ja nappula veivataan huolella
    kiinni, eikä yhtäkään asiaa tehdä "juosten
    kusemalla". Tästä esimerkkinä mm. tapaus, jossa
    Mersun tuotannossa tehtiin muutos, kun
    hanskalokeroa avattaessa ja suljettaessa
    kuului "liian kova ääni". Käytännössä siis jo
    sellaisenaan hyvin hiljainen. Mukitelineistä
    lähtien auto suunnitellaan niin viimeisen päälle
    kuljettajan mukavuutta ajatellen, että
    valittamisen sijaa ei kaiken järjen mukaan
    pitäisi jäädä.
    Toisekseen; Tehokkaampia autoja kuin Mersu on
    toki olemassa. Ensimmäisenä mieleeni juolahtavat
    Ferrarit, Lambot sun muut härvelit, mutta ne
    ovatkin jo aivan asia erikseen. Jos asettaa auton
    tehot etusijalle, niin siitä sitten vain ostamaan
    Lamboa, joka on KUULEMANI MUKAAN niin huono
    ajettava, että lihaksia särkee pitkään jo lyhyen
    koeajon jälkeen. Pointti on se, että MB:ssä on
    valittavana "perustehokkaita" ja pirteitä
    moottoreita, joista esimerkkinä kaikki dieselit,
    joissa MB käyttää nykyään Common Rail -
    järjestelmää, joista ei pirteyttä puutu. Ja mitä
    järkeä ostaa auto, jonka huiput on 360km/h, kun
    ei sellaisia nopeuksia voi ikinä Suomessa edes
    kokeilla?!?! On toki asia erikseen, jos oma ego
    kasvaa suunnattomasti, kun pääsee kavereille
    Shellin kahvilassa kehaisemaan, kuinka kovaa
    omalla menopelillä pääsee..
    Mukavuuteen puutuinkin jo, mutta suunnattomasti
    ihmettelen tätä hiljaisuus-mukavuus-ergonomisuus -
    asetelmaa.. Mercedes-Benz on ehdottomasti
    hiljaisin ja mukavin auto, jossa olen eläessäni
    istunut. Ajaessani muutama päivä sitten C 200
    K:ta en voinut olla miettimättä, että
    ajatteleekohan auto puolestani. Tuntui, kuin
    olisin leijaillut tien päällä, auton viedessä
    minua kohti määränpäätäni vain ajatuksen
    voimalla. Ohjaus on todella miellyttävä, riippuen
    tietysti mallista. Sportcoupéen ja SLK:n (näin
    esimerkkinä) ohjaus on toki jäykempi kuin esim. E
    sedanissa, mutta nämähän ovat juuri niitä
    seikkoja, joiden perusteella kuluttajat
    valitsevat juuri itseään miellyttävän mallin. Ja
    mitä istuinten ergonomisuuteen tulee, niin
    tahtoisin kovasti tietää, millaisella penkillä
    sinä autossasi istut? MB:n istuimissa on niin
    hyvät säätömahdollisuudet, ja jopa eri
    kuljettajien säätöjen tunnistusmahdollisuus, että
    ergonomisen ajoasennon löytäminen ei tosiaankaan
    ole vaikeaa.

    Sävy kirjoituksessasi (tämän enempää
    henkilökohtaisuuksiin menemättä) on sellainen,
    ettet tiedä mistä puhut, koska käytät pelkästään
    ympäripyöreitä selittelyjä, ilman perusteluja.
    Ota kantaa vasta sitten, kun tiedät keskustelun
    aiheena olevasta asiasta jotain.
    Ja jos samalla rahalla saat 3-sarjan BMW:n, niin
    osta sitten sellainen, jos ei laadukas, hiljainen
    ja ennen kaikkea TURVALLISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ
    kelpaa. Tiesitkö, että epäitsekkäänä, kaikkien
    tielläliikkujien etua ajatellen Mercedes-Benz on
    antanut muidenkin merkkien hyödyntää omia
    keksintöjään? Ja turvallisuudesta puheenollen,
    tiesitkö, että esim. Volvossa, joka mainostaa
    itseään turvallisuuden edelläkävijänä, ei ole
    läheskään samanlaisia turvallisuusjärjestelmiä,
    kuin kaikissa MB-malleissa. Ja täysin vakiona.

    ''Ajaessani muutama päivä sitten C 200
    K:ta en voinut olla miettimättä, että
    ajatteleekohan auto puolestani.''

    Kun luin juttusi mietin ihan tota samaa. Vai,
    etta perustehokkaita koneita? Kun katsotaan
    kilpailijoita saat samalla rahalla MB:hen (naihin
    verratuna) laiskan koneen.

    ''Mukavuuteen puutuinkin jo, mutta suunnattomasti
    ihmettelen tätä hiljaisuus-mukavuus-ergonomisuus -
    asetelmaa.. Mercedes-Benz on ehdottomasti
    hiljaisin ja mukavin auto, jossa olen eläessäni
    istunut.''

    Samalla rahalla saat esim. tehokkaamman,
    laadukkaamman, mukavamman, hiljaisemman,
    ergonomialtaan paremman BMW 525i:n. MB:han ei
    pysty edes tarjoamaan kilpailijaa (ks.hinta).

    Taidat olla autoista pihalla kuin lumiukko. Jos
    ei auto ajattele puolestasi niin sitten se on
    aviomiehesi. Kirjoituksessasi selitat vaan roskaa
    MB:n ominaisuuksista mutta et vertaile sita
    mihinkaan muuhun kuin toiseen mersuusi.

    Ps. Mita mielta olet MB:n
    kustannusleikkausohjelmasta, laadun tietoisesta
    heikentymisesta tai vaikkapa A-sarjan
    perussuunnittelusta?

    Äänestä

  • Latex kirjoitti:

    vai että kiihtyvät hyvin? Verrattuna
    kilpailijoihin, CDI-koneet on meluisia ja
    ennenkaikkea huonompikäytöksisiä. Ainakin 200,
    220 ja 290. Kulkupuoli ei ainakaan ole
    kilpailijoita parempi. Ne eivät pärjää 'vastaava
    malli' -vertailussa eikä todellakaan 'vastaava
    hinta' -vertailussa.

    290 ei ole koskaan ollut CDI-versiona. Mistä olet
    sellaisen tiedon saanut? Toivottavasti et 200 ja
    220 -malleilla myöskin tarkoittanut niitä CDI:n
    edeltäjiä!

    Äänestä

  • Pelle-Olli kirjoitti:

    ''Ajaessani muutama päivä sitten C 200
    K:ta en voinut olla miettimättä, että
    ajatteleekohan auto puolestani.''

    Kun luin juttusi mietin ihan tota samaa. Vai,
    etta perustehokkaita koneita? Kun katsotaan
    kilpailijoita saat samalla rahalla MB:hen (naihin
    verratuna) laiskan koneen.

    ''Mukavuuteen puutuinkin jo, mutta suunnattomasti
    ihmettelen tätä hiljaisuus-mukavuus-ergonomisuus -
    asetelmaa.. Mercedes-Benz on ehdottomasti
    hiljaisin ja mukavin auto, jossa olen eläessäni
    istunut.''

    Samalla rahalla saat esim. tehokkaamman,
    laadukkaamman, mukavamman, hiljaisemman,
    ergonomialtaan paremman BMW 525i:n. MB:han ei
    pysty edes tarjoamaan kilpailijaa (ks.hinta).

    Taidat olla autoista pihalla kuin lumiukko. Jos
    ei auto ajattele puolestasi niin sitten se on
    aviomiehesi. Kirjoituksessasi selitat vaan roskaa
    MB:n ominaisuuksista mutta et vertaile sita
    mihinkaan muuhun kuin toiseen mersuusi.

    Ps. Mita mielta olet MB:n
    kustannusleikkausohjelmasta, laadun tietoisesta
    heikentymisesta tai vaikkapa A-sarjan
    perussuunnittelusta?

    Kiitos kysymästä, minun puolestani ei ajattele
    auto, eikä varsinkaan aviomies, jota ei vielä
    edes ole.
    Olen työskennellyt autojen parissa muutaman
    vuoden, enkä leikikään kaikkitietävää. Olen vain
    puhtaasti sitä mieltä, että jotkut ihmiset täällä
    keskustelun tiimellyksessä tulevat väittäneeksi
    paljon sellaista, mikä ei pidä paikkaansa, tai
    josta he eivät edes tiedä mitään. Myönnän, etten
    tosiaankaan ole asiantuntija verrattuna varmaan
    suurinpaan osaan keskustelijoista täällä, mutta
    sen verran tiedän minäkin, että Mersua koskeneet
    väitteet epämukavuudesta ja tehottomista koneista
    ovat turhan kärjistettyjä. Kovasti ihmettelen
    myöskin sitä, että minkä ihmeen takia täällä niin
    kovasti verrataan Audia, Bemaria ja Meseä
    keskenään?! Kaikki "tietävät", että nämä ovat
    kilpailevia merkkejä, mutta esim. Mersua ei
    vastoin yleistä käsitystä tehdä edes samaa
    asiakaskuntaa ajatellen. MB on vain osittain
    suunnattu samalle potentiaaliselle
    asiakaskunnalle, mutta periaatteessa kilpailu on
    vähäistä. Vasta nyt MB laajentaa asiakaskuntaa
    uuden, nuorekkaamman linjan kautta, josta
    esimerkkinä Sportcoupé. Ja siihen, mitä täällä
    joku kommentoi kyseisen auton kohdalla, voin
    yhtyä ilman sen suurempia vastaväitteitä. Auto ei
    todellakaan ole mikään nautinto. Vaihteisto
    (Varsinkin uusi Sequentronic) on hankala ja niska
    on ajon jälkeen jumissa nykimisen takia. Mutta
    tämä manuaali/automaatti -vaihteisto palvelee
    sekin kuluttajia, jotka haluavat esim. vain
    kaupungissa ajaa automaatilla. Kaikelle on
    olemassa selitys.
    Seurattuani nyt jonkin aikaa keskustelua täällä
    haluan muistuttaa siitä seikasta, että vaikka
    jotain automerkkiä tai mallia kuinka
    mollattaisiin, niin tilastot puhuvat omaa
    kieltään. Niitä ei käy muuta kuin uskominen.
    Mersun asiakaskunta on ehkä kaikkein
    merkkiuskollisinta, ja uskollisimmat MB-asiakkaat
    lähestulkoon kieltävät muiden "oikeiden autojen"
    olemassaolon. Eiköhän tämä kerro paljon siitä,
    että kyseessä ei voi olla auto, joka on "NIIN
    PASKA", kuin täällä väitetään. Itselleni MB ei
    todellakaan ole henki ja elämä, ja olen valmis
    myöntämään muidenkin merkkien edut ja hyvät
    puolet. Mutta jos puhutaan asiasta, niin pysytään
    sitten totuudessa, vai mitä?

    Niinhän se on, että yksi tykkää äidistä, toinen
    tyttärestä ja kolmas sisaresta. Sama juttu tässä,
    yksi tykkään Bemusta, toinen Audista ja kolmas
    Mesestä. Mitä sitä kiistelemään. Kukin tehköön
    oman valintansa.

    Typerä, sivistymätön ja autoista mitään
    tietämätön naisautoilija vaikenee.

    Ei ole tehty Audi,BMW ja Mersu samoille
    kohderyhmille, vai?
    Olet aivan hakoteillä. Mikä Mersun C180 ostajien
    kohderyhmä sitten muka on?

    Käsittämätöntä sekoilua. Et selvästikään tiedä
    markkinoinnista mitään.

    Jos osaat lukea, niin kirjoituksessani oli
    suunnilleen tällainen lause: "kaikkihan tietävät,
    että nämä merkit ovat kilpailijoita.." En ole
    kieltänyt, etteivätkö merkit kilpailisi samoista
    asiakkaista, mutta kohderyhmät ovat kuitenkin
    Mersulla hieman Audista ja Bemarista poikkeavat.
    Sinun näkemyksesi taitaa perustua vain yleiseen
    luuloon siitä, että nämä merkit tappelisivat
    täysin samoista asiakkaista. Näin ei kuitenkaan
    ole!!! C 180:lle löytyy toki "vastineita", myös
    BMW:ltä, mutta merkkien imagot ovat juuri sen
    verran erilaiset, että suoranaista
    kahtiajakautumista ei voida Mercedes-Benzin ja
    BMW:n asiakkaissa nähdä. On tietysti selvääkin
    selvempää, että jos kuluttaja harkitsee esim.
    farmariautoa, ja hän katsastaa uuden C-sarjan
    Mersun, niin luultavasti hän enemmän tai vähemmän
    puntaroi myöskin tämän farmarisegmentin muut
    merkit ja mallit, joista esimerkkeinä Alfa
    Romeon Sportwagon, Audi A4 Avant tai 3-
    sarjalainen BMW Touring. MUTTA(!) on huomattava,
    että MB:N KOHDERYHMÄ EI OLE TÄYSIN SAMA KUIN
    ESIM. BMW:LLÄ!! Niin kuin omasta mielestäni tein
    jo selväksi, pitää BMW yllä nuorekkaampaa ja
    vauhdikkaampaa linjaa kuin MB, eikä tämä ole MB:n
    kömmähdys, vaan tietoinen valinta. Tästä pidän
    kynsin ja hampain kiinni, sillä jos jotakin
    aiheesta tiedän, niin sen, että Mersua
    valmistetaan periaatteessa toisiin tarkoituksiin
    kuin Bemaria. Näitä kahta ei tässä suhteessa
    oikeastaan voida edes verrata. Esimerkkeinä taas
    puolestaan siitä, miksi nämä merkit kuuluvat
    samaan segmenttiin on se, että molemmat edustavat
    ns. lifestyle -ostokäyttäytymisen ominaisuuksia.
    Halveksun kovasti tyyliäsi mennä
    henkilökohtaisuuksiin, kun et tiedä mitä teen
    työkseni ja mihin kaikki mielipiteeni
    pohjautuvat. Vaikka en olekaan kanssasi samaa
    mieltä, en silti ole herjannut sinua millään
    tavalla, vai mitä? Ja jos haluat pelkästään
    provosoida noilla "et selvästikään tiedä
    markkinoinnista mitään" -kommenteillasi, niin
    kehotan suuntaamaan energiasi jonnekin muualle.

    Äänestä

  • Mersu vm 2000 kirjoitti:

    Kyllä puhut paskaa ja mollaat Naisautoilijaa
    syyttä. Jokaisessa diesel-Mersussa on nykyään
    CDi-moottori. Kiihtyvät tosi hyvin, ja kulkevat
    liki tai yli 200 km/h.

    Nimenomaan dieseltekniikassa Mersu on edelläkävijä
    ,yhdessä Bemarin kanssa.

    Piristävää kuulla vaihteeksi tuollainen kommentti
    täällä valituksen ja marmatuksen luvatussa
    maassa! ;)

    Äänestä

  • Logo kirjoitti:

    Ei ole tehty Audi,BMW ja Mersu samoille
    kohderyhmille, vai?
    Olet aivan hakoteillä. Mikä Mersun C180 ostajien
    kohderyhmä sitten muka on?

    Käsittämätöntä sekoilua. Et selvästikään tiedä
    markkinoinnista mitään.

    tämä logohenkilö todellinen joka-alan ekspertti.
    Hallitsee näemmä suvereenisti sekä markkinoinnin
    ja jopa formulat ( aikaisempi "keskustelu" ).
    Todennäköisesti sinun "naisautoilija" ei kannata
    jatkaa asiallisten kommenttiesi viljelyä tämän
    hepun kanssa. On se senverta pässi. Se varsinkin
    jäi noista aijemmista mieleen, että formulat
    tietävät mikä vaihde missäkin kohdassa rataa
    tarvitaan. Ja luonnollisesti tilanteesta,
    ruuhkasta ja kelistä riippumatta. Perustietosi
    lienevät muutaman vuoden vanhasta
    simulaattoripelistä. Osta uudempi versio, niin
    pysyt edes ikäistesi kanssa samalla tasolla ja
    jätä suosiolla nämä aikuisten järkeviksi
    tarkoitetut keskustelufoorumit. Nautitaan me muut
    autoistamme niin mersuista kuin muistakin, sillä
    itsellemmehän me oman makumme mukaan nämä ollaan
    ostettu, eikä toisten hiippareiden mieliksi.

    Nimenomaan. Nyt mä näkisin, että sä olet asian
    ytimessä! ;) Kuten itse jo eri sanoilla johonkin
    kirjoitin, kukaan ei varmaan tee autonsa
    ostopäätöstä siten, että joku pitää asetta
    ohimolla ja pakottaa ostamaan jotain, mikä ei
    voisi vähempää kiinnostaa. Onneksi meitä on
    moneksi, ja onneksi autoja on moneksi, jotta
    voimme kukin tehdä ihan omat päätöksemme ja
    valita juuri sen tuotteen, joka tuntuu sopivan
    itselle parhaiten! :)

    Äänestä

  • naisautoilija kirjoitti:

    Jos osaat lukea, niin kirjoituksessani oli
    suunnilleen tällainen lause: "kaikkihan tietävät,
    että nämä merkit ovat kilpailijoita.." En ole
    kieltänyt, etteivätkö merkit kilpailisi samoista
    asiakkaista, mutta kohderyhmät ovat kuitenkin
    Mersulla hieman Audista ja Bemarista poikkeavat.
    Sinun näkemyksesi taitaa perustua vain yleiseen
    luuloon siitä, että nämä merkit tappelisivat
    täysin samoista asiakkaista. Näin ei kuitenkaan
    ole!!! C 180:lle löytyy toki "vastineita", myös
    BMW:ltä, mutta merkkien imagot ovat juuri sen
    verran erilaiset, että suoranaista
    kahtiajakautumista ei voida Mercedes-Benzin ja
    BMW:n asiakkaissa nähdä. On tietysti selvääkin
    selvempää, että jos kuluttaja harkitsee esim.
    farmariautoa, ja hän katsastaa uuden C-sarjan
    Mersun, niin luultavasti hän enemmän tai vähemmän
    puntaroi myöskin tämän farmarisegmentin muut
    merkit ja mallit, joista esimerkkeinä Alfa
    Romeon Sportwagon, Audi A4 Avant tai 3-
    sarjalainen BMW Touring. MUTTA(!) on huomattava,
    että MB:N KOHDERYHMÄ EI OLE TÄYSIN SAMA KUIN
    ESIM. BMW:LLÄ!! Niin kuin omasta mielestäni tein
    jo selväksi, pitää BMW yllä nuorekkaampaa ja
    vauhdikkaampaa linjaa kuin MB, eikä tämä ole MB:n
    kömmähdys, vaan tietoinen valinta. Tästä pidän
    kynsin ja hampain kiinni, sillä jos jotakin
    aiheesta tiedän, niin sen, että Mersua
    valmistetaan periaatteessa toisiin tarkoituksiin
    kuin Bemaria. Näitä kahta ei tässä suhteessa
    oikeastaan voida edes verrata. Esimerkkeinä taas
    puolestaan siitä, miksi nämä merkit kuuluvat
    samaan segmenttiin on se, että molemmat edustavat
    ns. lifestyle -ostokäyttäytymisen ominaisuuksia.
    Halveksun kovasti tyyliäsi mennä
    henkilökohtaisuuksiin, kun et tiedä mitä teen
    työkseni ja mihin kaikki mielipiteeni
    pohjautuvat. Vaikka en olekaan kanssasi samaa
    mieltä, en silti ole herjannut sinua millään
    tavalla, vai mitä? Ja jos haluat pelkästään
    provosoida noilla "et selvästikään tiedä
    markkinoinnista mitään" -kommenteillasi, niin
    kehotan suuntaamaan energiasi jonnekin muualle.

    mikä C180 kohderyhmä on?

    Kaikkea muuta turhaa löpinää tuli mutta ei
    vastausta tähän. Sinun perustelusi mukaan MB:llä
    ei ole kilpailijoita samassa segmentissä joten se
    ei voi olla huono koska sitä parempia ei ole!!
    Todella nerokasta, jatka vain samaan malliin...=)

    Äänestä

  • MB forever kirjoitti:

    tämä logohenkilö todellinen joka-alan ekspertti.
    Hallitsee näemmä suvereenisti sekä markkinoinnin
    ja jopa formulat ( aikaisempi "keskustelu" ).
    Todennäköisesti sinun "naisautoilija" ei kannata
    jatkaa asiallisten kommenttiesi viljelyä tämän
    hepun kanssa. On se senverta pässi. Se varsinkin
    jäi noista aijemmista mieleen, että formulat
    tietävät mikä vaihde missäkin kohdassa rataa
    tarvitaan. Ja luonnollisesti tilanteesta,
    ruuhkasta ja kelistä riippumatta. Perustietosi
    lienevät muutaman vuoden vanhasta
    simulaattoripelistä. Osta uudempi versio, niin
    pysyt edes ikäistesi kanssa samalla tasolla ja
    jätä suosiolla nämä aikuisten järkeviksi
    tarkoitetut keskustelufoorumit. Nautitaan me muut
    autoistamme niin mersuista kuin muistakin, sillä
    itsellemmehän me oman makumme mukaan nämä ollaan
    ostettu, eikä toisten hiippareiden mieliksi.

    tiedän sen mitä olen lukenut. Jos joku ei osaa
    lukea ja pitää minua sen takia "experttinä", niin
    omahan on valintansa.

    Ja koska et itse selvästikään tiedä F1:stä kuin
    sen minkä serkkupojan vanhasta Playstation
    pelistä olet oppinut, niin ei ihme että ne jotka
    tietävät edes tämän vuoden kuljettajat tuntuvat
    sinusta experteiltä.
    Ja ruuhkako sekoittaa paikannuksen? No tietysti
    kun sinä niin sanot!!!! Täytyypä sitten olla
    luottamasta GPS-järjestelmään kun toinen auto
    tulee lähelle ruuhkassa, koska eihän se voi
    tietää missä ollaan kun on muita autoja ympärillä
    ja sumua. Sehän on sokea silloin!!!! =DDD
    Ties vaikka GPS väittäisi minun olevan
    Timbuktussa Bonnin sijasta!!=))))
    Kiitos että selvensit minulle GPS-paikannuksen
    vikoja!!=)
    HEi, lue nyt edes jokapojan raamattua TM:ää,
    niin tiedät edes jotain. Toisaalta noin tyhmän
    juttuja on kiva lukea...=))

    Sinua vain jurppii kun en pidä vanhaa nakuasi
    maailman parhaana autona. Mutta kuten itse
    kerroit, nauti siitä!

    Äänestä

  • naisautoilija kirjoitti:

    Piristävää kuulla vaihteeksi tuollainen kommentti
    täällä valituksen ja marmatuksen luvatussa
    maassa! ;)

    Eihän silloin ole epäkohtia jos niistä ei puhuta
    eikä kirjoiteta!!

    Olet kyllä tyhmä. Mikä hiton "naisautoilija" muka
    olet?
    Luulet että sillä kun mainostat että olet nainen
    saisit pisteitä kommenteistasi, mutta toisin on
    käynyt. Surkeita mutu-juttuja vain tulee kerta
    toisensa jälkeen. Häivy, jos sinulla ei ole muuta
    kuin yksipuolista kehumista sanottavsi

    Äänestä

  • Logo kirjoitti:

    tiedän sen mitä olen lukenut. Jos joku ei osaa
    lukea ja pitää minua sen takia "experttinä", niin
    omahan on valintansa.

    Ja koska et itse selvästikään tiedä F1:stä kuin
    sen minkä serkkupojan vanhasta Playstation
    pelistä olet oppinut, niin ei ihme että ne jotka
    tietävät edes tämän vuoden kuljettajat tuntuvat
    sinusta experteiltä.
    Ja ruuhkako sekoittaa paikannuksen? No tietysti
    kun sinä niin sanot!!!! Täytyypä sitten olla
    luottamasta GPS-järjestelmään kun toinen auto
    tulee lähelle ruuhkassa, koska eihän se voi
    tietää missä ollaan kun on muita autoja ympärillä
    ja sumua. Sehän on sokea silloin!!!! =DDD
    Ties vaikka GPS väittäisi minun olevan
    Timbuktussa Bonnin sijasta!!=))))
    Kiitos että selvensit minulle GPS-paikannuksen
    vikoja!!=)
    HEi, lue nyt edes jokapojan raamattua TM:ää,
    niin tiedät edes jotain. Toisaalta noin tyhmän
    juttuja on kiva lukea...=))

    Sinua vain jurppii kun en pidä vanhaa nakuasi
    maailman parhaana autona. Mutta kuten itse
    kerroit, nauti siitä!

    että sisälukusi on ihan kohtuullisella tasolla
    mutta siihen se sitten jääkin. GPS luonnollisesti
    tietää, missä kohdassa rataa kulloinkin olet,
    mutta aijemman kinastelusi sisälsi "ajatuksen",
    että F1-vaihteisto tietää GPS:ään perustuen, mikä
    vaihde kulloinkin missäkin kohdassa rataa kuuluu
    seuraavalla vaíhtohetkellä olla ja tulla päälle.
    Entäs jos ko. täsmällisen kohdan olosuhteet
    saattavat eri kierroksilla olla erit esim
    hitaampien varvaamisesta tai ohitusyrityksestä
    johtuen. Ehkä tarvitaan eri vaihteita ? Tämähän
    ei liene mahdollista sinun "logiikallasi" ? Eli
    siirry TM:n kestotilaajaksi, niin saatat joskus
    jopa ymmärtää mitä luet. Siellä saattaa olla myös
    pleikkariarvosteluja ! Se minä autovalintaani
    pidät ei kiinnosta minua pätkääkään.

    Äänestä

  • Toimitus CVB kirjoitti:

    Eihän silloin ole epäkohtia jos niistä ei puhuta
    eikä kirjoiteta!!

    Olet kyllä tyhmä. Mikä hiton "naisautoilija" muka
    olet?
    Luulet että sillä kun mainostat että olet nainen
    saisit pisteitä kommenteistasi, mutta toisin on
    käynyt. Surkeita mutu-juttuja vain tulee kerta
    toisensa jälkeen. Häivy, jos sinulla ei ole muuta
    kuin yksipuolista kehumista sanottavsi

    "Surkeita mutujuttuja"?
    Edelleenkin korostan sitä, että täällä on
    varmasti paljon asiantuntevampia
    ihmisiä "keskustelemassa" aiheesta kuin minä,
    mutta tietoni eivät taatusti ole mutu-tuntumaa.
    Heikkouteni tässä lajissa ovat varmasti juuri ne
    naisille tyypilliset tekniset asiat, mutta niihin
    en juuri ole puuttunutkaan. Ja itsekö olet täällä
    jotain pisteitä kalastamassa, kun tuollainen
    ajatus nousee päähäsi? Kävikö mielessäsi, että
    ehkä haluan tuoda asioihin erilaisen näkökulman,
    kuin eräät nimeltä mainitsemattomat dorkat, jotka
    kieltäytyvät näkemästä mitään muuta, kuin oman
    mielipiteensä asioista?! Tai ne lukemattomat
    itsetuntonsa pönkittäjät, jotka haukkuvat täällä
    kaikki muut merkit paitsi omansa. Jos olet
    lukenut kommenttejani, olet varmaan huomannut,
    että olen myöntänyt MB:n tiettyjä puutteita ja
    vikoja, samoin kuin en ole kieltänyt muiden
    merkkien etuja tai plussapuolia. KUKIN OSTAKOON
    OMIIN TARPEISIINSA SOPIVAN MENOPELIN JUURI SIITÄ
    MERKISTÄ JOKA ENITEN MIELLYTTÄÄ. Olen puuttunut
    täällä vain sellaisiin asioihin, joissa huomaan
    selvän epäkohdan, ja jotka tiedän varmasti
    vääriksi. Toisin kuin valtaosa täällä, en pistä
    hanttiin ihan periaatteen vuoksi, vaan siksi,
    että perättömät jutut kyseenalaistettaisiin tai
    parhaimmassa tapauksessa kumottaisiin. Ehkä en
    ole siinä onnistunut, mutta mutu-tiedosta ei
    minun kohdallani ole kyse. Kaiken, minkä olen
    täällä sanonut, olen varmaksi tiennyt.

    "Luulet että sillä kun mainostat että olet nainen
    saisit pisteitä kommenteistasi.."
    Minunko käsket häipyä? Jos et tuon parempaa
    keksinyt, niin kehotan SINUA häipymään. Kumman
    sinun mielestäsi kannattaa olla täällä ottamassa
    kantaa; Sinun, joka et edes puhu aiheesta, vaan
    heittelet ivallisia juttuja kommentoijille, vai
    minun, joka yritän käydä suht. asiallista (tässä
    poppoossa hieman vaikeaa!) keskustelua aiheesta,
    joka minua kiinnostaa, ja josta haluaisin oppia
    enemmän?

    Äänestä

  • MB Forever kirjoitti:

    että sisälukusi on ihan kohtuullisella tasolla
    mutta siihen se sitten jääkin. GPS luonnollisesti
    tietää, missä kohdassa rataa kulloinkin olet,
    mutta aijemman kinastelusi sisälsi "ajatuksen",
    että F1-vaihteisto tietää GPS:ään perustuen, mikä
    vaihde kulloinkin missäkin kohdassa rataa kuuluu
    seuraavalla vaíhtohetkellä olla ja tulla päälle.
    Entäs jos ko. täsmällisen kohdan olosuhteet
    saattavat eri kierroksilla olla erit esim
    hitaampien varvaamisesta tai ohitusyrityksestä
    johtuen. Ehkä tarvitaan eri vaihteita ? Tämähän
    ei liene mahdollista sinun "logiikallasi" ? Eli
    siirry TM:n kestotilaajaksi, niin saatat joskus
    jopa ymmärtää mitä luet. Siellä saattaa olla myös
    pleikkariarvosteluja ! Se minä autovalintaani
    pidät ei kiinnosta minua pätkääkään.

    ainoa suure mitä vaihteiston tietokone mittaa,
    luonnollisestikaan. Vai olenko näin väittänyt?
    Enpä ole.

    Eihän takaa ajamasi logiikka toimisi kuin
    optimikierroksilla. Kaiken lisäksi renkaat eivät
    saisi menettää pitoaan eikä polttoaine kulua
    jotta auton paino pysyisi vakiona.
    Jos nyt et sitä tajua, niin...Juttusi on pelkkä
    provo. Ja minulle on aivan sama millä koslalla
    ajelet. Evvk...

    Äänestä

  • naisautoilija kirjoitti:

    "Surkeita mutujuttuja"?
    Edelleenkin korostan sitä, että täällä on
    varmasti paljon asiantuntevampia
    ihmisiä "keskustelemassa" aiheesta kuin minä,
    mutta tietoni eivät taatusti ole mutu-tuntumaa.
    Heikkouteni tässä lajissa ovat varmasti juuri ne
    naisille tyypilliset tekniset asiat, mutta niihin
    en juuri ole puuttunutkaan. Ja itsekö olet täällä
    jotain pisteitä kalastamassa, kun tuollainen
    ajatus nousee päähäsi? Kävikö mielessäsi, että
    ehkä haluan tuoda asioihin erilaisen näkökulman,
    kuin eräät nimeltä mainitsemattomat dorkat, jotka
    kieltäytyvät näkemästä mitään muuta, kuin oman
    mielipiteensä asioista?! Tai ne lukemattomat
    itsetuntonsa pönkittäjät, jotka haukkuvat täällä
    kaikki muut merkit paitsi omansa. Jos olet
    lukenut kommenttejani, olet varmaan huomannut,
    että olen myöntänyt MB:n tiettyjä puutteita ja
    vikoja, samoin kuin en ole kieltänyt muiden
    merkkien etuja tai plussapuolia. KUKIN OSTAKOON
    OMIIN TARPEISIINSA SOPIVAN MENOPELIN JUURI SIITÄ
    MERKISTÄ JOKA ENITEN MIELLYTTÄÄ. Olen puuttunut
    täällä vain sellaisiin asioihin, joissa huomaan
    selvän epäkohdan, ja jotka tiedän varmasti
    vääriksi. Toisin kuin valtaosa täällä, en pistä
    hanttiin ihan periaatteen vuoksi, vaan siksi,
    että perättömät jutut kyseenalaistettaisiin tai
    parhaimmassa tapauksessa kumottaisiin. Ehkä en
    ole siinä onnistunut, mutta mutu-tiedosta ei
    minun kohdallani ole kyse. Kaiken, minkä olen
    täällä sanonut, olen varmaksi tiennyt.

    "Luulet että sillä kun mainostat että olet nainen
    saisit pisteitä kommenteistasi.."
    Minunko käsket häipyä? Jos et tuon parempaa
    keksinyt, niin kehotan SINUA häipymään. Kumman
    sinun mielestäsi kannattaa olla täällä ottamassa
    kantaa; Sinun, joka et edes puhu aiheesta, vaan
    heittelet ivallisia juttuja kommentoijille, vai
    minun, joka yritän käydä suht. asiallista (tässä
    poppoossa hieman vaikeaa!) keskustelua aiheesta,
    joka minua kiinnostaa, ja josta haluaisin oppia
    enemmän?

    pönkittää niin sinä. Et kykene argumentoimaan
    mielipiteitäsi, ainoastaan kerrasta toiseen
    väität, mutta minun mielestäni..

    Ja vielä sellainen pointti että kyllä C-Mese
    kilpailee aivan samassa joukossa Alfan,Audin,
    BMW, Volvon ja muiden vastaavan hintaisten
    autojen kanssa. Hinta kun on se määräävä tekijä,
    ei imago.

    Ai huomaat selvän epäkohdan? Sinun jutuissasi ei
    ole mitään muita kuin epäkohtia. Oman merkin
    maineen pyyteetöntä pönkittämistä ja huonojen
    puolien kieltämistä. Oletko muka myöntänyt että
    C180 on hitain luokkansa autoista? Mikään muu 2-
    litrainen ei ole niin hidas. Kiellät vain asian
    puhumalla "perustehokkaasta" moottorista. Sinänsä
    hieno kiertoilmaisu laiskalle..

    Samoin vertailuissa Mersuja ei ole todettu
    hiljaisimmiksi, päinvastoin. Nyt joku neropatti
    tietysti kirjoittaa, että TL tai TM kirjoittaa
    paskaa, mutta muualta ei löydy vertailukelpoista
    tietoa kuin lehtien vertailuista(muistakin kuin
    suomalaista). Yksittäisten koeajojen tuloksia ei
    kuitenkaan voi verrata koska olosuhteet eivät ole
    samat. Kuitenkin(tässä ei nyt verrata kehenkään
    muuhun autoon) TL toteaa C180:stä seuraavaa:
    " Meidän olosuhteissa rengasäänet tulevat sisään
    jopa kiusallisen selvinä." Ja "Kovanpuoleinen
    jousitus heikentää matkustusmukavuutta" Nämä
    eivät ole ns. laatuauton ominaisuuksia.

    Lisää moitteita: "Suuntavakavuus ei ole paras
    mahdollinen. Urat ja sivutuuli vievät autoa
    selvästi. Valitettavasti sinänsä hyvä alusta on
    pilattu tunnottomalla ohjauksella, joka ei juuri
    kerro, mitä etupyörien alla on. Nopeassa
    käsittelyssä ratissa tuntuu olevan melkoisesti
    välystä."

    Laatu ei ole Mersun valtti. TL:n vartailussa vain
    15000 ajetun auton konsoli rämisi. Onko se sitä
    laatua?. Nuo eivät ole ominaisuuksia, vaan selviä
    VIKOJA.

    Sinun mielipiteesi em. ominaisuuksista:

    "Mercedes-Benz on ehdottomasti
    hiljaisin ja mukavin auto, jossa olen eläessäni
    istunut. Ajaessani muutama päivä sitten C 200
    K:ta en voinut olla miettimättä, että
    ajatteleekohan auto puolestani. Tuntui, kuin
    olisin leijaillut tien päällä, auton viedessä
    minua kohti määränpäätäni vain ajatuksen
    voimalla. Ohjaus on todella miellyttävä."

    Sinänsä mielenkiintoista että sinä lyhyellä
    ajolenkillä pidät autoa täydellisenä. Juuri se
    kertoo sinun tietämyksestäsi ja tavoitteitasi.

    Ja voisinkin kysyä, että minkälaisilla autoilla
    tavallisesta ajat, jos em. auto oli niin loistava?

    Äänestä

  • Logo kirjoitti:

    ainoa suure mitä vaihteiston tietokone mittaa,
    luonnollisestikaan. Vai olenko näin väittänyt?
    Enpä ole.

    Eihän takaa ajamasi logiikka toimisi kuin
    optimikierroksilla. Kaiken lisäksi renkaat eivät
    saisi menettää pitoaan eikä polttoaine kulua
    jotta auton paino pysyisi vakiona.
    Jos nyt et sitä tajua, niin...Juttusi on pelkkä
    provo. Ja minulle on aivan sama millä koslalla
    ajelet. Evvk...

    koko juttu ! Lämmintä kesänjatkoa ja turvallisia
    kilometrejä ! Morjens !

    Äänestä

  • naisautoilija kirjoitti:

    Kiitos kysymästä, minun puolestani ei ajattele
    auto, eikä varsinkaan aviomies, jota ei vielä
    edes ole.
    Olen työskennellyt autojen parissa muutaman
    vuoden, enkä leikikään kaikkitietävää. Olen vain
    puhtaasti sitä mieltä, että jotkut ihmiset täällä
    keskustelun tiimellyksessä tulevat väittäneeksi
    paljon sellaista, mikä ei pidä paikkaansa, tai
    josta he eivät edes tiedä mitään. Myönnän, etten
    tosiaankaan ole asiantuntija verrattuna varmaan
    suurinpaan osaan keskustelijoista täällä, mutta
    sen verran tiedän minäkin, että Mersua koskeneet
    väitteet epämukavuudesta ja tehottomista koneista
    ovat turhan kärjistettyjä. Kovasti ihmettelen
    myöskin sitä, että minkä ihmeen takia täällä niin
    kovasti verrataan Audia, Bemaria ja Meseä
    keskenään?! Kaikki "tietävät", että nämä ovat
    kilpailevia merkkejä, mutta esim. Mersua ei
    vastoin yleistä käsitystä tehdä edes samaa
    asiakaskuntaa ajatellen. MB on vain osittain
    suunnattu samalle potentiaaliselle
    asiakaskunnalle, mutta periaatteessa kilpailu on
    vähäistä. Vasta nyt MB laajentaa asiakaskuntaa
    uuden, nuorekkaamman linjan kautta, josta
    esimerkkinä Sportcoupé. Ja siihen, mitä täällä
    joku kommentoi kyseisen auton kohdalla, voin
    yhtyä ilman sen suurempia vastaväitteitä. Auto ei
    todellakaan ole mikään nautinto. Vaihteisto
    (Varsinkin uusi Sequentronic) on hankala ja niska
    on ajon jälkeen jumissa nykimisen takia. Mutta
    tämä manuaali/automaatti -vaihteisto palvelee
    sekin kuluttajia, jotka haluavat esim. vain
    kaupungissa ajaa automaatilla. Kaikelle on
    olemassa selitys.
    Seurattuani nyt jonkin aikaa keskustelua täällä
    haluan muistuttaa siitä seikasta, että vaikka
    jotain automerkkiä tai mallia kuinka
    mollattaisiin, niin tilastot puhuvat omaa
    kieltään. Niitä ei käy muuta kuin uskominen.
    Mersun asiakaskunta on ehkä kaikkein
    merkkiuskollisinta, ja uskollisimmat MB-asiakkaat
    lähestulkoon kieltävät muiden "oikeiden autojen"
    olemassaolon. Eiköhän tämä kerro paljon siitä,
    että kyseessä ei voi olla auto, joka on "NIIN
    PASKA", kuin täällä väitetään. Itselleni MB ei
    todellakaan ole henki ja elämä, ja olen valmis
    myöntämään muidenkin merkkien edut ja hyvät
    puolet. Mutta jos puhutaan asiasta, niin pysytään
    sitten totuudessa, vai mitä?

    Niinhän se on, että yksi tykkää äidistä, toinen
    tyttärestä ja kolmas sisaresta. Sama juttu tässä,
    yksi tykkään Bemusta, toinen Audista ja kolmas
    Mesestä. Mitä sitä kiistelemään. Kukin tehköön
    oman valintansa.

    Typerä, sivistymätön ja autoista mitään
    tietämätön naisautoilija vaikenee.

    Eipa kesta.Harvinaisen asiallisista kommentointia
    mutta muutama asia laittoi miettimaan
    moottoreista ja segmentoinnista

    MB:n koneethan ovat erittain ponnettomia, jos
    niita vertaillaan samoista asiakkaista
    kilpaileviin merkkeihin
    (Audi,BMW,Jaguar).Moottoriosaamista MB:lta kylla
    loytyy (se nakyy kalleimmissa malleissa) mutta
    kun puhutaan autoista, jotka maksavat alle puoli
    miljoonaa mk on kilpailijoilla tarjota aika
    lailla suorituskykyisempia menopeleja.

    En ole samaa mielta siita, etta MB:n targetointi
    olisi vain osittain samanlaista kuin Audilla ja
    BMW:llä. Kyllahan merkit samoista asiakkaista
    pitkalti kilpailevat joskin ostoperusteet ovat
    hieman erilaiset. Audi ja BMW yrittavat koko
    ajan 'ryostaa' asiakkaita MB:lta panostaen ennen
    kaikkea laatuun ja sen tuomaan imagoon.

    Myyntiluvut eivat ole koko totuus. MB ratsastaa
    pitkalti brandillaan ja
    kustannusleikkausohjelmatkaan eivat tunnu olevan
    asiakkaalle ongelma. Ei MB:n imago mikaan
    kuolematon ole ja pari 'A-sarjalaista' lisaa voi
    hyvinkin kaantaa suuntaa.

    Merkkiuskollisethan ovat kaikkein sokeimpia
    muutokselle ja oman auton huonoille puolille,
    joten se ei viela kerro autosta tarpeeksi. MB:n
    paskuus on suhteellista mutta kylla se vaan niin
    on, etta kyseisen auton hankinta Suomessa ei ole
    todellakaan mikaan 'jarkiostos' missaan
    suhteessa. Siita pitaa huolen MB ja Veho.

    Äänestä

  • naisautoilija kirjoitti:

    Kiitos kysymästä, minun puolestani ei ajattele
    auto, eikä varsinkaan aviomies, jota ei vielä
    edes ole.
    Olen työskennellyt autojen parissa muutaman
    vuoden, enkä leikikään kaikkitietävää. Olen vain
    puhtaasti sitä mieltä, että jotkut ihmiset täällä
    keskustelun tiimellyksessä tulevat väittäneeksi
    paljon sellaista, mikä ei pidä paikkaansa, tai
    josta he eivät edes tiedä mitään. Myönnän, etten
    tosiaankaan ole asiantuntija verrattuna varmaan
    suurinpaan osaan keskustelijoista täällä, mutta
    sen verran tiedän minäkin, että Mersua koskeneet
    väitteet epämukavuudesta ja tehottomista koneista
    ovat turhan kärjistettyjä. Kovasti ihmettelen
    myöskin sitä, että minkä ihmeen takia täällä niin
    kovasti verrataan Audia, Bemaria ja Meseä
    keskenään?! Kaikki "tietävät", että nämä ovat
    kilpailevia merkkejä, mutta esim. Mersua ei
    vastoin yleistä käsitystä tehdä edes samaa
    asiakaskuntaa ajatellen. MB on vain osittain
    suunnattu samalle potentiaaliselle
    asiakaskunnalle, mutta periaatteessa kilpailu on
    vähäistä. Vasta nyt MB laajentaa asiakaskuntaa
    uuden, nuorekkaamman linjan kautta, josta
    esimerkkinä Sportcoupé. Ja siihen, mitä täällä
    joku kommentoi kyseisen auton kohdalla, voin
    yhtyä ilman sen suurempia vastaväitteitä. Auto ei
    todellakaan ole mikään nautinto. Vaihteisto
    (Varsinkin uusi Sequentronic) on hankala ja niska
    on ajon jälkeen jumissa nykimisen takia. Mutta
    tämä manuaali/automaatti -vaihteisto palvelee
    sekin kuluttajia, jotka haluavat esim. vain
    kaupungissa ajaa automaatilla. Kaikelle on
    olemassa selitys.
    Seurattuani nyt jonkin aikaa keskustelua täällä
    haluan muistuttaa siitä seikasta, että vaikka
    jotain automerkkiä tai mallia kuinka
    mollattaisiin, niin tilastot puhuvat omaa
    kieltään. Niitä ei käy muuta kuin uskominen.
    Mersun asiakaskunta on ehkä kaikkein
    merkkiuskollisinta, ja uskollisimmat MB-asiakkaat
    lähestulkoon kieltävät muiden "oikeiden autojen"
    olemassaolon. Eiköhän tämä kerro paljon siitä,
    että kyseessä ei voi olla auto, joka on "NIIN
    PASKA", kuin täällä väitetään. Itselleni MB ei
    todellakaan ole henki ja elämä, ja olen valmis
    myöntämään muidenkin merkkien edut ja hyvät
    puolet. Mutta jos puhutaan asiasta, niin pysytään
    sitten totuudessa, vai mitä?

    Niinhän se on, että yksi tykkää äidistä, toinen
    tyttärestä ja kolmas sisaresta. Sama juttu tässä,
    yksi tykkään Bemusta, toinen Audista ja kolmas
    Mesestä. Mitä sitä kiistelemään. Kukin tehköön
    oman valintansa.

    Typerä, sivistymätön ja autoista mitään
    tietämätön naisautoilija vaikenee.

    miljardi kärpästä ei voi olla väärässä, paska ON
    hyvää!!!

    Kertoo jotain viimeisistä oljenkorsista joita
    käytät perustellaksesi Mersun puolesta. Ostajien
    'merkkiuskollisuus' on usein sitä, etteivät he
    ole edes kokeilleet muita merkkejä. He eivät
    myöskään tiedä juuri mitään autoista.

    Olin tuossa vähän aikaa sitten Veholla hakemassa
    'Sport'coupe:ta kokeiluun, kun jouduin
    odottelemaan vähän aikaa. En voinut uskoa
    silmiäni, kun katsoin ympärilläni olevia ihmisiä!
    Eräs vanha tuulipukuun pukeutunut 'herra' jatkoi
    ja jatkoi juttuaan myyjälle, kuinka kauhean hyvä
    Mersu on, kuinka tuokin (A-sarjalainen) on vielä
    muita parempi ajaa 200 000km ajettuna! Toinen
    porukka oli (ei kovin siistinnäköinen) perhe,
    jotka katselivat A-sarjaa, eivätkä erottaneet
    pidennettyä perusmallista eivätkä vanhaa
    faceliftistä. Sitten he alkoivat ihmetellä mikäs
    Mersu se siinä vieressä on. Juniori onneksi tiesi
    sen olevan 'Sportscoupe' ja alkoi selittää vääriä
    faktoja siitä. Kun olin kymmenen minuutin
    odottamisen jälkeen kypsä odotteluun (vain siksi
    että asiakkailla kesti niin kauan kehua Mersuja
    myyjille, jotka näyttivät siltä ettei kauheasti
    heitä kiinnosta), siirryin alakertaan. Matkalla
    portaissa huomasin hälyttävän piirteen: kaikilla
    ihmisillä jotka olivat portaikossa samaan aikaan
    oli tuulipuku!

    Katso vaikka minkä tasoista juttua Mersun
    mainoksissa ja nettisivuilla on! Se on jopa vielä
    pahempaa 'merkkimme on edistyksellisin ja
    paras...' -p*skanjauhantaa ilman faktoja tai
    oikeaa tietoa kuin Audilla on. Luulen että Mersun
    ostajia kiinnostaa ennemmin väri ja kulutus (95%
    Suomessa dieseleitä) kuin oikea laatu ja teho.

    Mikset vastannut kysymykseeni, jonka esitin
    otsikolla 'Korjaus'? Eli se jossa esitit
    totaaliseen väärää tietoa faktana. Ei pitäisi
    olla vaikea kysymys sinulle. Vai oliko "fakta"
    peräisin jonkin vieraan perheen juniorilta?

    Käytkö muuten useinkin autokaupoissa
    tarkkailemassa muiden asiakkaiden käyttäytymistä
    ja pukeutumista?

    Äänestä

  • Kallonkutistaja kirjoitti:

    290 ei ole koskaan ollut CDI-versiona. Mistä olet
    sellaisen tiedon saanut? Toivottavasti et 200 ja
    220 -malleilla myöskin tarkoittanut niitä CDI:n
    edeltäjiä!

    Ihme viestisi jälkeen voin vastatakin:
    Olen ajanut 220:stä joka ilmeisesti ei ollut CDI,
    en ole varma. Mutta olen ajanut sekä 200 että 220
    CDI:tä. 290:stä en tiennyt ettei ollut CDI.

    Äänestä

  • Latex kirjoitti:

    miljardi kärpästä ei voi olla väärässä, paska ON
    hyvää!!!

    Kertoo jotain viimeisistä oljenkorsista joita
    käytät perustellaksesi Mersun puolesta. Ostajien
    'merkkiuskollisuus' on usein sitä, etteivät he
    ole edes kokeilleet muita merkkejä. He eivät
    myöskään tiedä juuri mitään autoista.

    Olin tuossa vähän aikaa sitten Veholla hakemassa
    'Sport'coupe:ta kokeiluun, kun jouduin
    odottelemaan vähän aikaa. En voinut uskoa
    silmiäni, kun katsoin ympärilläni olevia ihmisiä!
    Eräs vanha tuulipukuun pukeutunut 'herra' jatkoi
    ja jatkoi juttuaan myyjälle, kuinka kauhean hyvä
    Mersu on, kuinka tuokin (A-sarjalainen) on vielä
    muita parempi ajaa 200 000km ajettuna! Toinen
    porukka oli (ei kovin siistinnäköinen) perhe,
    jotka katselivat A-sarjaa, eivätkä erottaneet
    pidennettyä perusmallista eivätkä vanhaa
    faceliftistä. Sitten he alkoivat ihmetellä mikäs
    Mersu se siinä vieressä on. Juniori onneksi tiesi
    sen olevan 'Sportscoupe' ja alkoi selittää vääriä
    faktoja siitä. Kun olin kymmenen minuutin
    odottamisen jälkeen kypsä odotteluun (vain siksi
    että asiakkailla kesti niin kauan kehua Mersuja
    myyjille, jotka näyttivät siltä ettei kauheasti
    heitä kiinnosta), siirryin alakertaan. Matkalla
    portaissa huomasin hälyttävän piirteen: kaikilla
    ihmisillä jotka olivat portaikossa samaan aikaan
    oli tuulipuku!

    Katso vaikka minkä tasoista juttua Mersun
    mainoksissa ja nettisivuilla on! Se on jopa vielä
    pahempaa 'merkkimme on edistyksellisin ja
    paras...' -p*skanjauhantaa ilman faktoja tai
    oikeaa tietoa kuin Audilla on. Luulen että Mersun
    ostajia kiinnostaa ennemmin väri ja kulutus (95%
    Suomessa dieseleitä) kuin oikea laatu ja teho.

    ..sinä olet toisten pukeutumista arvostelemaan?
    Ei ole pakko liikkua samoissa piireissä jos ei
    siltä tunnu. Jos BMW-ihmiset mm. pukeutuvat
    paremmin ja viihdyt paremmin heidän seurassaan,
    mitä teet Mercedeskaupassa? Ja Mercedespalstalla!?

    Mainokset ja nettisivut ovat mielestäni oikein
    selkeät ja niissä puhutaan asiallisesti. Jokainen
    automerkkihän käyttää superlatiivejä
    mainonnassaan, myös BMW: "Maailman paras auto",
    vai kuinkas sitä femmaa mainostettiinkaan? Ei
    tainnut tulla mieleen?

    vaan itse mainosten ja esitteiden leiptekstejä.
    Joidenkin nettisivuilta ei edes saa tarpeeksi
    oikeaa tietoa!

    Äänestä

  • Latex kirjoitti:

    vaan itse mainosten ja esitteiden leiptekstejä.
    Joidenkin nettisivuilta ei edes saa tarpeeksi
    oikeaa tietoa!

    .. hakemassa leikkaa-liitä -tekniikalla
    Vehon/DaimlerChryslerin webbisivuilta minulle
    esimerkki huonosta leipätekstistä, ja kerro myös
    missä mielessä se on huono. Mitä tarkoitat
    "joidenkin"? Eikö kyse ollut Mercedes-Benzistä?

    Äänestä

  • Latex kirjoitti:

    Ihme viestisi jälkeen voin vastatakin:
    Olen ajanut 220:stä joka ilmeisesti ei ollut CDI,
    en ole varma. Mutta olen ajanut sekä 200 että 220
    CDI:tä. 290:stä en tiennyt ettei ollut CDI.

    ..hyvänen aika, mies joka ei erota esikammio-
    220:stä CDI:stä! HAALOO tosiaan! Nyt alkaa
    luottamus pettämään pahemman kerran... ehkä ne
    sekunnit liikennevaloissa tosiaankin on sinulle
    se tärkein kriteeri autonhankinnassa.

    P.S. 290 oli Mercedeksen ainoa TDI-moottorila
    varustettu h-a-malli.

    "Mercedes-Benzin E-sarja kasvattaa edelleen
    etumatkaansa, vertaistensa joukossa se on jo
    täysin ylivoimainen. Kun tutustut ominaisuuksiin
    ja vakiovarusteisiin, ymmärrät helposti miksi.
    Mitkä ovat CDI-moottorin hyödyt autoilijalle?"

    -Hahhah! 'Tutustuminen' ominaisuuksiin on hieman
    vaikeaa, kun niistä ei juuri kerrota. Ainoa aivan
    perustietoja(siis aivan perustietoja)
    lukuunottamatta jota sain selville, oli muutama
    kuva osista ilman mitään selitystä. Entä
    kuuntelepa tätä 'huippuinformoivaa' hehkutusta
    CDI-koneista?:

    "Teho.

    CDI-moottorit ovat tehokkaampia vastaaviin
    edellisen sukupolven dieselmoottoreihin
    verrattuna.

    Vääntömomentti.

    Moottoreissa riittää vääntöä myös alhaisemmilla
    kierroksilla. Se tarkoittaa, että moottoria ei
    tarvitse huudattaa, sillä voimaa on enemmän.

    Kiihtyvyys.

    Moottorin turbo vaikuttaa ennen kaikkea
    kiihtyvyyteen. Turbo kytkeytyy myös
    automaattivaihteistoon:
    Automaattivaihteistollakin kiihtyvyys on
    hyvä. Itse asiassa automaattia jopa suositellaan
    turbomoottoriin. Edes polttonesteen kulutus ei
    merkittävästi kasva.

    Kulutus.

    Moottori on erittäin taloudellinen, koska
    polttonesteen ruiskutusmäärä optimoidaan
    elektroniikan avulla.

    Pakokaasupäästöt.

    Olemme varautuneet jo nyt tulevaisuuden
    pakokaasunormeihin: CDI-moottorit alittavat
    kaikki tulevaisuudessa tiedossa olevat normit.
    Eikä tässä kaikki, sillä moottoria voidaan vielä
    kehittää niin, että tiettyjä päästöjä
    voidaan jatkossa edelleen pienentää.

    Käyntiääni.

    Kun CDI-moottorin käyntiääntä verrataan
    aikaisempiin suoraruiskutus-dieseleihin sekä
    moniin nykyisiinkin, käyntiääni on selvästi
    hiljaisempi. Useat autoilijat ovat todenneet,
    että käyntiääni on ajon aikana jopa
    bensiinimoottoria hiljaisempi.

    Uutta huipputehoa!

    197 hv. Kolme numeroa ja kaksi kirjainta kertovat
    uuden E 320 CDI:n uskomattoman tehon.
    Huippunopeus pitkälti päälle 200 kilometriä
    tunnissa, kiihtyvyys nollasta sataan vain 8,3
    sekuntia, kulutus keskimäärin 7,8 litraa.. Paljon
    kauemmaksi ei jää E 270 CDI: 170 hv. Myös E 200
    CDI ja E 220 CDI ovat saaneet lisää tehoa:
    edellisen huippunopeus 199 km/h (115 hv),
    jälkimmäisen 213 km/h (142 hv). Ajamalla toteat,
    että tämä on moottoreiden tulevaisuus. CDI-
    moottorit vauhdittavat myös Mercedes-Benz Vitoa.
    Kaikkiin CDI-moottorilla varustettuihin Mercedes-
    Benz-malleihin tutustut
    parhaiten ajamalla.

    Tervetuloa Veho-liikkeeseen.

    CDI:n tekniikka Mercedes-Benzeissä.

    Common-rail-suoraruiskutustekniikka perustuu
    yhdysputkeen, jossa polttonesteen paine
    ylläpidetään korkeana ennen ruiskutusta.
    Aikaisemmin paine luotiin kullekin
    ruiskutuskerralle erikseen. Yhdysputkessa olevan
    polttonesteen paine säädetään moottorin
    elektroniikan avulla kierrosluvun ja
    voimansiirron kuormituksen mukaan.
    Vakiona säilyvän paineen ansiosta polttoaine
    jakaantuu palotilassa tasaisemmin:

    Palaminen on täydellisempää ja polttoaineen
    kulutus pienenee.Pienempiin päästöihin päästään
    esiruiskutuksen avulla. Esiruiskutuksen vuoksi
    lämpötila ei kohoa liikaa palamisen aikana ja
    typenoksidien osuus pienenee. Ja koska lämpötila
    ja paine nousevat tasaisesti, käyntiääni on
    hiljaisempi."

    -Hienoa! Nämä siis olivat ensimmäiset asiat jotka
    silmään osuivat Mersun sivuilla.

    Se mitä tarkoitan sanalla 'joidenkin', selviää
    lukemalla aikaisemman kirjoitukseni.

    Mitä tarkoitat tuolla TDI-mallilla?
    Suoraruiskutusta, vai mitä muuta?
    Oliko muuten 300td(W210) tavallinen esikammio?

    Äänestä

  • Logo kirjoitti:

    Mitä tarkoitat tuolla TDI-mallilla?
    Suoraruiskutusta, vai mitä muuta?
    Oliko muuten 300td(W210) tavallinen esikammio?

    ..minä, kun kerkesin eka:-). Eli siis E290
    Turbodieselissä on ahdettu suoraruiskutusmoottori.
    E300 Turbodiesel taas "vanhan ajan" dieseleitä,
    eli esikammio(vai oliko se pyörre-?).

    Äänestä

  • Latex kirjoitti:

    Ihme viestisi jälkeen voin vastatakin:
    Olen ajanut 220:stä joka ilmeisesti ei ollut CDI,
    en ole varma. Mutta olen ajanut sekä 200 että 220
    CDI:tä. 290:stä en tiennyt ettei ollut CDI.

    "290:stä en tiennyt ettei ollut CDI."

    Se huono puoli näissä vapaissa keskustelualueissa
    on, että kuka tahansa täällä voi julistaa faktaa,
    josta todellisuudessa ei itse tiedä mitään.

    Ymmärrän että perinteinen 220 ei kovin
    hääppöiseltä voi tuntua suorituskyvyn suhteen,
    mutta 220 CDI:ssä vääntömomentti on
    kaksinkertainen vanhaan verrattuna. Ja jokainen
    tietää, mitä sellainen muutos vaikuttaa käytännön
    suorituskykyyn.

    Äänestä

  • Latex kirjoitti:

    "Mercedes-Benzin E-sarja kasvattaa edelleen
    etumatkaansa, vertaistensa joukossa se on jo
    täysin ylivoimainen. Kun tutustut ominaisuuksiin
    ja vakiovarusteisiin, ymmärrät helposti miksi.
    Mitkä ovat CDI-moottorin hyödyt autoilijalle?"

    -Hahhah! 'Tutustuminen' ominaisuuksiin on hieman
    vaikeaa, kun niistä ei juuri kerrota. Ainoa aivan
    perustietoja(siis aivan perustietoja)
    lukuunottamatta jota sain selville, oli muutama
    kuva osista ilman mitään selitystä. Entä
    kuuntelepa tätä 'huippuinformoivaa' hehkutusta
    CDI-koneista?:

    "Teho.

    CDI-moottorit ovat tehokkaampia vastaaviin
    edellisen sukupolven dieselmoottoreihin
    verrattuna.

    Vääntömomentti.

    Moottoreissa riittää vääntöä myös alhaisemmilla
    kierroksilla. Se tarkoittaa, että moottoria ei
    tarvitse huudattaa, sillä voimaa on enemmän.

    Kiihtyvyys.

    Moottorin turbo vaikuttaa ennen kaikkea
    kiihtyvyyteen. Turbo kytkeytyy myös
    automaattivaihteistoon:
    Automaattivaihteistollakin kiihtyvyys on
    hyvä. Itse asiassa automaattia jopa suositellaan
    turbomoottoriin. Edes polttonesteen kulutus ei
    merkittävästi kasva.

    Kulutus.

    Moottori on erittäin taloudellinen, koska
    polttonesteen ruiskutusmäärä optimoidaan
    elektroniikan avulla.

    Pakokaasupäästöt.

    Olemme varautuneet jo nyt tulevaisuuden
    pakokaasunormeihin: CDI-moottorit alittavat
    kaikki tulevaisuudessa tiedossa olevat normit.
    Eikä tässä kaikki, sillä moottoria voidaan vielä
    kehittää niin, että tiettyjä päästöjä
    voidaan jatkossa edelleen pienentää.

    Käyntiääni.

    Kun CDI-moottorin käyntiääntä verrataan
    aikaisempiin suoraruiskutus-dieseleihin sekä
    moniin nykyisiinkin, käyntiääni on selvästi
    hiljaisempi. Useat autoilijat ovat todenneet,
    että käyntiääni on ajon aikana jopa
    bensiinimoottoria hiljaisempi.

    Uutta huipputehoa!

    197 hv. Kolme numeroa ja kaksi kirjainta kertovat
    uuden E 320 CDI:n uskomattoman tehon.
    Huippunopeus pitkälti päälle 200 kilometriä
    tunnissa, kiihtyvyys nollasta sataan vain 8,3
    sekuntia, kulutus keskimäärin 7,8 litraa.. Paljon
    kauemmaksi ei jää E 270 CDI: 170 hv. Myös E 200
    CDI ja E 220 CDI ovat saaneet lisää tehoa:
    edellisen huippunopeus 199 km/h (115 hv),
    jälkimmäisen 213 km/h (142 hv). Ajamalla toteat,
    että tämä on moottoreiden tulevaisuus. CDI-
    moottorit vauhdittavat myös Mercedes-Benz Vitoa.
    Kaikkiin CDI-moottorilla varustettuihin Mercedes-
    Benz-malleihin tutustut
    parhaiten ajamalla.

    Tervetuloa Veho-liikkeeseen.

    CDI:n tekniikka Mercedes-Benzeissä.

    Common-rail-suoraruiskutustekniikka perustuu
    yhdysputkeen, jossa polttonesteen paine
    ylläpidetään korkeana ennen ruiskutusta.
    Aikaisemmin paine luotiin kullekin
    ruiskutuskerralle erikseen. Yhdysputkessa olevan
    polttonesteen paine säädetään moottorin
    elektroniikan avulla kierrosluvun ja
    voimansiirron kuormituksen mukaan.
    Vakiona säilyvän paineen ansiosta polttoaine
    jakaantuu palotilassa tasaisemmin:

    Palaminen on täydellisempää ja polttoaineen
    kulutus pienenee.Pienempiin päästöihin päästään
    esiruiskutuksen avulla. Esiruiskutuksen vuoksi
    lämpötila ei kohoa liikaa palamisen aikana ja
    typenoksidien osuus pienenee. Ja koska lämpötila
    ja paine nousevat tasaisesti, käyntiääni on
    hiljaisempi."

    -Hienoa! Nämä siis olivat ensimmäiset asiat jotka
    silmään osuivat Mersun sivuilla.

    Se mitä tarkoitan sanalla 'joidenkin', selviää
    lukemalla aikaisemman kirjoitukseni.

    ..asiat oli esitetty selkeästi ja kaikki
    tarvittava informaatio siitä löytyi. Tuskinpa
    tavallinen autonostaja enempää tarvitseekaan
    (mikä sikäli on harmi). Fanaatikko varmasti jo
    tietää kaiken ennestään, kun tulee autoa ostamaan.

    Mikä lienee merkki jonka sivuilla on parempaa
    selostusta? Tai kuinka pienet asiat sinun
    mielestäsi esitteissä/nettisivuilla täytyisi
    mainita?

    Äänestä

  • Keijo kirjoitti:

    ..hyvänen aika, mies joka ei erota esikammio-
    220:stä CDI:stä! HAALOO tosiaan! Nyt alkaa
    luottamus pettämään pahemman kerran... ehkä ne
    sekunnit liikennevaloissa tosiaankin on sinulle
    se tärkein kriteeri autonhankinnassa.

    P.S. 290 oli Mercedeksen ainoa TDI-moottorila
    varustettu h-a-malli.

    ...Voivoi, kylläpä olenkin tyhmä...

    En erota yhtä p*skaa Mersun dieseliä 'mahtavasti
    kehittyneemmästä'! Mitä väliä sillä on, oliko 290
    ainoa TDI-moottorilla varustettu Mersu? Yhtä
    huono se silti oli! Enkä TODELLAKAAN ole
    ostamassa dieseliä!

    Jos ei sinä et pysty perusteleman mitään, vaan
    alat turhautuneena haukkumaan minua (turhaan ja
    pikkuasioista), niin unohda kirjoittaminen!

    Äänestä

  • Latex kirjoitti:

    miljardi kärpästä ei voi olla väärässä, paska ON
    hyvää!!!

    Kertoo jotain viimeisistä oljenkorsista joita
    käytät perustellaksesi Mersun puolesta. Ostajien
    'merkkiuskollisuus' on usein sitä, etteivät he
    ole edes kokeilleet muita merkkejä. He eivät
    myöskään tiedä juuri mitään autoista.

    Olin tuossa vähän aikaa sitten Veholla hakemassa
    'Sport'coupe:ta kokeiluun, kun jouduin
    odottelemaan vähän aikaa. En voinut uskoa
    silmiäni, kun katsoin ympärilläni olevia ihmisiä!
    Eräs vanha tuulipukuun pukeutunut 'herra' jatkoi
    ja jatkoi juttuaan myyjälle, kuinka kauhean hyvä
    Mersu on, kuinka tuokin (A-sarjalainen) on vielä
    muita parempi ajaa 200 000km ajettuna! Toinen
    porukka oli (ei kovin siistinnäköinen) perhe,
    jotka katselivat A-sarjaa, eivätkä erottaneet
    pidennettyä perusmallista eivätkä vanhaa
    faceliftistä. Sitten he alkoivat ihmetellä mikäs
    Mersu se siinä vieressä on. Juniori onneksi tiesi
    sen olevan 'Sportscoupe' ja alkoi selittää vääriä
    faktoja siitä. Kun olin kymmenen minuutin
    odottamisen jälkeen kypsä odotteluun (vain siksi
    että asiakkailla kesti niin kauan kehua Mersuja
    myyjille, jotka näyttivät siltä ettei kauheasti
    heitä kiinnosta), siirryin alakertaan. Matkalla
    portaissa huomasin hälyttävän piirteen: kaikilla
    ihmisillä jotka olivat portaikossa samaan aikaan
    oli tuulipuku!

    Katso vaikka minkä tasoista juttua Mersun
    mainoksissa ja nettisivuilla on! Se on jopa vielä
    pahempaa 'merkkimme on edistyksellisin ja
    paras...' -p*skanjauhantaa ilman faktoja tai
    oikeaa tietoa kuin Audilla on. Luulen että Mersun
    ostajia kiinnostaa ennemmin väri ja kulutus (95%
    Suomessa dieseleitä) kuin oikea laatu ja teho.

    Jaahas, aamu alkaa taas hyvin.
    En voi kuin pyöritellä päätäni lukiessani tuota
    lapsellista tekstiäsi.
    Ensinnäkin, "He eivät myöskään tiedä juuri mitään
    autoista." ?!?!?! Oletko koskaan kaupungilla
    liikkuessasi huomannut, että YLIVOIMAISESTI
    SUURIN OSA PÄÄKAUPUNKISEUDUN TAKSEISTA ON
    MERSUJA?! (Tai no, jos edes olet pk-seudulta..)
    Mistä lie johtuu... Taksikuskit, jotka ajavat
    tuhansia ja tuhansia kilometrejä vuodessa
    työkseen ovat varmasti aika pätevä mittari siinä,
    mikä auto on hyvä ja miellyttävä ajaa. Tokihan
    taksi-isännät voisivat ostaa edullisemman ja ihan
    käypän menopelin, mutta mikseivät he sitten tee
    niin? Siksi, että he ovat todenneet MB:n olevan
    työhönsä parhaiten soveltuva auto. Tunnen itse
    muutaman kuskin ja heidän kanssaan olemme
    jutelleet aiheesta useasti. He ovat kaikki
    kokeilleet muitakin merkkejä (Volvoa useimmiten),
    mutta tulleet siihen tulokseen, että AINAKIN
    HEIDÄN TARPEISIINSA MB ON AINOA OIKEA VALINTA!
    Siis huom! HEIDÄN TARPEISIINSA, kuten huomaat, en
    väitä Mersun olevan paras mahdollinen bilikka
    kaikille! Väitän myös, että nämä vuosia autojen
    kanssa pulanneet ihmiset tietävät todella mistä
    puhutaan, kun on autoista kyse. On toki olemassa
    sellaisia ihmisiä, jotka sokeasti uskovat MB:n
    olevan "Se Ainoa Oikea", mutta näitä tyyppejä
    löytyy takuuvarmasti myös Bemarin ja Audin
    leiristä. Puhumattakaan Volvo-uskollisista
    ihmisistä, joita on yllättävän paljon!

    Haluaisin kovasti tietää, mitä sinulla oli
    päälläsi, kun Veholla kävit tutkimassa muiden
    pukeutumista? Niin, silloin varmaan satoi ja
    tuuli, ja muut olivat sen mukaan pukeutuneet,
    mutta onneksi SINÄ pelastit liikkeen imagon
    suorine housuinesi ja hienoine kävelykenkinesi!
    Mikä helvetin mittari se on autokaupalle, jos
    siellä asiakkaat kulkevat tuulipuvussa?!?! Ehkä
    se kertoo vain siitä, että ihmiset ovat siellä
    itse AUTOJEN TAKIA, eivät näyttelemässä itseään?
    Tämä ei varmaan tullut mieleesi?!
    Jos sinun vakinaisiin harrastuksiisi kuuluu
    kulkea autokaupasta toiseen mittailemassa muita
    nenänvarttasi pitkin, potkia liikkeissä autojen
    renkaita ja kiusata myyjiä turhilla
    kommenteillasi (miksi ihmeessä olit Veholla, jos
    ei Mersu sinua voisi vähempää kiinnostaa?!?! ),
    niin sitten sinun ei varmaan kannata enää ottaa
    kantaa mihinkään, mitä täällä sanotaan. Juuri
    sinunlaistesi takia nämä keskustelut saavat ihan
    älyttömän sävyn.

    Äänestä

  • Kallonkutistaja kirjoitti:

    "290:stä en tiennyt ettei ollut CDI."

    Se huono puoli näissä vapaissa keskustelualueissa
    on, että kuka tahansa täällä voi julistaa faktaa,
    josta todellisuudessa ei itse tiedä mitään.

    Ymmärrän että perinteinen 220 ei kovin
    hääppöiseltä voi tuntua suorituskyvyn suhteen,
    mutta 220 CDI:ssä vääntömomentti on
    kaksinkertainen vanhaan verrattuna. Ja jokainen
    tietää, mitä sellainen muutos vaikuttaa käytännön
    suorituskykyyn.

    290: oli sitten TURBODIESEL vai CDI, sillä ei ole
    mitään väliä. Sillä oli kuitenkin tietyt
    suoritusarvot. Se että lukiko sen takaluukussa se
    CDI vai ei näyttää olevan vain sinulle tärkeä.
    Onko CDI jokin taikakirjainyhdistelmä, joka tekee
    autosta jotenkin paremman? Ei.

    Ajoin normaalilla 220:llä ja 220 CDI:llä. En ole
    väittänyt mitään niiden eroista. Kerroin vain
    kokemuksistani 220 CDI:llä, ja kun joku kysyi,
    kerroin ajaneeni myös vanhalla. Se ei silti
    tarkoita sitä etteikö 220 CDI olisi huonompi
    vaihtoehto kuin mitä kilpailijoilla on tarjota,
    oli kuoret ympärillä mitkä hyvänsä Mersun
    valikoimasta.

    Olen niin kyllästynyt siihen, että kun joku
    kirjoittaa perustellut väitteet Mersuista, on
    vastaukset täysin älyvapaita. Ensin tulee 'oot
    vain kateellinen kun sulla ei oo varaa'. Sitten
    tulee 'ei, kyl Mersu on aina Mersu, se on paras
    ja laatukkain ja se kestää'. Sitten alkaa
    tulla 'et sä mittää autoist tiedä' -p*skaa.

    Eipä ole näkynyt PERUSTELUJA, miksi alkuperäinen
    Jean Reno:n kirjoitus olisi YHDESTÄKÄÄN kohdasta
    väärin!

    Äänestä

  • Keijo kirjoitti:

    ..asiat oli esitetty selkeästi ja kaikki
    tarvittava informaatio siitä löytyi. Tuskinpa
    tavallinen autonostaja enempää tarvitseekaan
    (mikä sikäli on harmi). Fanaatikko varmasti jo
    tietää kaiken ennestään, kun tulee autoa ostamaan.

    Mikä lienee merkki jonka sivuilla on parempaa
    selostusta? Tai kuinka pienet asiat sinun
    mielestäsi esitteissä/nettisivuilla täytyisi
    mainita?

    Jaa, mistä löysit kaiken tarvittavan
    informaation?
    Onko tuo ympäripyöreä faktaton oman merkin
    uskomattoman kovilla superlatiiveilla hehkutus
    mielestäsi hyvä? Lapsikin jo tietää lähes kaikki
    väitteet joko täysin vääriksi tai liioitteluksi.

    Katso esim. www.bmw.com

    Äänestä

  • naisautoilija kirjoitti:

    Jaahas, aamu alkaa taas hyvin.
    En voi kuin pyöritellä päätäni lukiessani tuota
    lapsellista tekstiäsi.
    Ensinnäkin, "He eivät myöskään tiedä juuri mitään
    autoista." ?!?!?! Oletko koskaan kaupungilla
    liikkuessasi huomannut, että YLIVOIMAISESTI
    SUURIN OSA PÄÄKAUPUNKISEUDUN TAKSEISTA ON
    MERSUJA?! (Tai no, jos edes olet pk-seudulta..)
    Mistä lie johtuu... Taksikuskit, jotka ajavat
    tuhansia ja tuhansia kilometrejä vuodessa
    työkseen ovat varmasti aika pätevä mittari siinä,
    mikä auto on hyvä ja miellyttävä ajaa. Tokihan
    taksi-isännät voisivat ostaa edullisemman ja ihan
    käypän menopelin, mutta mikseivät he sitten tee
    niin? Siksi, että he ovat todenneet MB:n olevan
    työhönsä parhaiten soveltuva auto. Tunnen itse
    muutaman kuskin ja heidän kanssaan olemme
    jutelleet aiheesta useasti. He ovat kaikki
    kokeilleet muitakin merkkejä (Volvoa useimmiten),
    mutta tulleet siihen tulokseen, että AINAKIN
    HEIDÄN TARPEISIINSA MB ON AINOA OIKEA VALINTA!
    Siis huom! HEIDÄN TARPEISIINSA, kuten huomaat, en
    väitä Mersun olevan paras mahdollinen bilikka
    kaikille! Väitän myös, että nämä vuosia autojen
    kanssa pulanneet ihmiset tietävät todella mistä
    puhutaan, kun on autoista kyse. On toki olemassa
    sellaisia ihmisiä, jotka sokeasti uskovat MB:n
    olevan "Se Ainoa Oikea", mutta näitä tyyppejä
    löytyy takuuvarmasti myös Bemarin ja Audin
    leiristä. Puhumattakaan Volvo-uskollisista
    ihmisistä, joita on yllättävän paljon!

    Haluaisin kovasti tietää, mitä sinulla oli
    päälläsi, kun Veholla kävit tutkimassa muiden
    pukeutumista? Niin, silloin varmaan satoi ja
    tuuli, ja muut olivat sen mukaan pukeutuneet,
    mutta onneksi SINÄ pelastit liikkeen imagon
    suorine housuinesi ja hienoine kävelykenkinesi!
    Mikä helvetin mittari se on autokaupalle, jos
    siellä asiakkaat kulkevat tuulipuvussa?!?! Ehkä
    se kertoo vain siitä, että ihmiset ovat siellä
    itse AUTOJEN TAKIA, eivät näyttelemässä itseään?
    Tämä ei varmaan tullut mieleesi?!
    Jos sinun vakinaisiin harrastuksiisi kuuluu
    kulkea autokaupasta toiseen mittailemassa muita
    nenänvarttasi pitkin, potkia liikkeissä autojen
    renkaita ja kiusata myyjiä turhilla
    kommenteillasi (miksi ihmeessä olit Veholla, jos
    ei Mersu sinua voisi vähempää kiinnostaa?!?! ),
    niin sitten sinun ei varmaan kannata enää ottaa
    kantaa mihinkään, mitä täällä sanotaan. Juuri
    sinunlaistesi takia nämä keskustelut saavat ihan
    älyttömän sävyn.

    Jep, taksikuskit, nuo yhteiskuntamme
    autoilijavaliot, ehtymättömät viisauden lähteet
    ja kaiken tietävät maamme ylpeydet, he kyllä
    osaavat kertoa kaiken mitä haluat tietää!

    Jotakin heistä kertoo se, että he ovat
    taksikuskeja (Tässä nyt yleistän, koska sinäkin
    niin karkeasti teet). Heillä enemmän kuin monella
    muulla on pätemisen tarvetta. Heillä on myös
    halvempien verottomien hintojen takia siihen
    muita duunareita parempi mahdollisuus. Ja
    korjaan: ei niitä mersuja enää niin hirveästi ole
    takseina. Ja suurimmat syyt siihen ovat:

    Takseilla ei ole niin paljoa haittaa kuinka
    paljon pääomaa on autossa kiinni. Sitäpaitsi olen
    KUULLUT taksikuskien nauravan: "Ja sitten ne
    idiootit ostaa nää pulkat loppuunajettuina
    karmeaan hintaan!" ja loppuun koko porukalta
    hyvät naurut päälle! Olen nimittäin aikaisemmin
    ajanut taksia osa-aikaisena. Autona Mersu E ja C.
    Se onkin ehkä suurimpia syitä miksi on niin pahat
    traumat niistä p*@koista. Voi sitä v*tutuksen
    määrää, kun piti viideltä herätä ja lähteä vielä
    Mersun puikkoihin sohimaan!

    Eipä vieläkään näy eikä kuulu alkuperäiseen
    tekstiin vastauksia. Hae vielä joku muu kertomaan
    kuinka 'hieno mersu on', kun et itse sitä (ihme
    kyllä) pysty tekemään.

    Äänestä

  • Latex kirjoitti:

    Jaa, mistä löysit kaiken tarvittavan
    informaation?
    Onko tuo ympäripyöreä faktaton oman merkin
    uskomattoman kovilla superlatiiveilla hehkutus
    mielestäsi hyvä? Lapsikin jo tietää lähes kaikki
    väitteet joko täysin vääriksi tai liioitteluksi.

    Katso esim. www.bmw.com

    "Moottorisuunnittelun taito on BMW:llä perinne.
    BMW:n 8-sylinteriset moottorit iskutilavuudeltaan
    3,5 ja 4,4 litraa edustavat tätä perinnettä,
    jossa ei tunneta mitään kompromisseja. Tapa ja
    muoto, millä moottori antaa tehonsa on
    vaikuttava. Jokainen kaasupolkimen liikahdus
    aiheuttaa moottorissa välittömän ja voimakkaan
    reaktion, jolla se todistaa ylivoimaisuutensa
    omassa luokassaan. Moottorin valtava teho
    saavutetaan muuttuvalla nokka-akseliohjauksella
    (VANOS), ominaiskäyräohjatulla sytytyksellä ja
    moottorin jäähdytyksellä. BMW:n 8-sylinterisen
    moottorin käyntiääntä ette tule koskaan
    unohtamaan. Myös BMW 5 sedanin kuusisylinteriset
    bensiinimoottorit ja legendaariset
    dieselmoottorit kuuluvat luokkansa parhaisiin."

    Siinä kaikki mitä BMW kertoo 5-sarjan
    moottoreistaan. Jos kansainväliseltä areenalta
    haetaan, niin www.mbusa.com -sivut ovat myös
    kärkikastia. Kotimaisten sivujen tasohan on aina
    ollut emoyhtiön sivujen tasoa matalampi.

    Äänestä

  • Timo L. kirjoitti:

    ..minä, kun kerkesin eka:-). Eli siis E290
    Turbodieselissä on ahdettu suoraruiskutusmoottori.
    E300 Turbodiesel taas "vanhan ajan" dieseleitä,
    eli esikammio(vai oliko se pyörre-?).

    selvennyksestä.

    Äänestä

  • naisautoilija kirjoitti:

    Jaahas, aamu alkaa taas hyvin.
    En voi kuin pyöritellä päätäni lukiessani tuota
    lapsellista tekstiäsi.
    Ensinnäkin, "He eivät myöskään tiedä juuri mitään
    autoista." ?!?!?! Oletko koskaan kaupungilla
    liikkuessasi huomannut, että YLIVOIMAISESTI
    SUURIN OSA PÄÄKAUPUNKISEUDUN TAKSEISTA ON
    MERSUJA?! (Tai no, jos edes olet pk-seudulta..)
    Mistä lie johtuu... Taksikuskit, jotka ajavat
    tuhansia ja tuhansia kilometrejä vuodessa
    työkseen ovat varmasti aika pätevä mittari siinä,
    mikä auto on hyvä ja miellyttävä ajaa. Tokihan
    taksi-isännät voisivat ostaa edullisemman ja ihan
    käypän menopelin, mutta mikseivät he sitten tee
    niin? Siksi, että he ovat todenneet MB:n olevan
    työhönsä parhaiten soveltuva auto. Tunnen itse
    muutaman kuskin ja heidän kanssaan olemme
    jutelleet aiheesta useasti. He ovat kaikki
    kokeilleet muitakin merkkejä (Volvoa useimmiten),
    mutta tulleet siihen tulokseen, että AINAKIN
    HEIDÄN TARPEISIINSA MB ON AINOA OIKEA VALINTA!
    Siis huom! HEIDÄN TARPEISIINSA, kuten huomaat, en
    väitä Mersun olevan paras mahdollinen bilikka
    kaikille! Väitän myös, että nämä vuosia autojen
    kanssa pulanneet ihmiset tietävät todella mistä
    puhutaan, kun on autoista kyse. On toki olemassa
    sellaisia ihmisiä, jotka sokeasti uskovat MB:n
    olevan "Se Ainoa Oikea", mutta näitä tyyppejä
    löytyy takuuvarmasti myös Bemarin ja Audin
    leiristä. Puhumattakaan Volvo-uskollisista
    ihmisistä, joita on yllättävän paljon!

    Haluaisin kovasti tietää, mitä sinulla oli
    päälläsi, kun Veholla kävit tutkimassa muiden
    pukeutumista? Niin, silloin varmaan satoi ja
    tuuli, ja muut olivat sen mukaan pukeutuneet,
    mutta onneksi SINÄ pelastit liikkeen imagon
    suorine housuinesi ja hienoine kävelykenkinesi!
    Mikä helvetin mittari se on autokaupalle, jos
    siellä asiakkaat kulkevat tuulipuvussa?!?! Ehkä
    se kertoo vain siitä, että ihmiset ovat siellä
    itse AUTOJEN TAKIA, eivät näyttelemässä itseään?
    Tämä ei varmaan tullut mieleesi?!
    Jos sinun vakinaisiin harrastuksiisi kuuluu
    kulkea autokaupasta toiseen mittailemassa muita
    nenänvarttasi pitkin, potkia liikkeissä autojen
    renkaita ja kiusata myyjiä turhilla
    kommenteillasi (miksi ihmeessä olit Veholla, jos
    ei Mersu sinua voisi vähempää kiinnostaa?!?! ),
    niin sitten sinun ei varmaan kannata enää ottaa
    kantaa mihinkään, mitä täällä sanotaan. Juuri
    sinunlaistesi takia nämä keskustelut saavat ihan
    älyttömän sävyn.

    ns. köyhällä ihmesellä on sellainen toivoi, un
    joskus olisi oma Mersu". Itse en sitä kyllä
    ymmärrä. Ehkä sen takia kun voisin sellaisen
    ostaa mutta kun ei tee mieli.

    Eli osa haluaa Mersun vaikka ei rahaa ks. autoon
    olekaan. Kun sitten taxina saa verohelpotuksen,
    ja on "vihdoin" varaa siihen Mersuun, niin se
    ostetaan. Kuitenkin muutama näin tehnyt tuttu ei
    ole kuitenkaan ostanut Mersua enää seuraavaksi.
    Mistä lie? Saanut vihdoinkin kokemusta Mersusta
    ja on huomannut että se ei ole niin maaginen ja
    täydellinen kuin on luullut.?

    Moni sellainen joka ei ole koskaan ajanut edes
    MErsulla puhuu siitä että "Siinä vasta auto".
    Aika käsittämätöntä. Jos tuo ei muusta kerro niin
    ainakin siitä että vanhoilla malleillaan MErsu on
    onnitunut luomaan sangen hyvän imagon. Nämä uudet
    mallit eivät sitä imagoa kylläkään enää nosta.

    Sinäänsä taxikuskit eivät ole mikään hyvä
    esimerkki tyypillisestä vaativasta
    autonomistajasta. Suurin osa taxia ajavista on
    renkejä, joten heidän mielipiteellään ei
    autonhankinnassa paljoakaan ole merkitystä.

    Tiedätkö muuten miten taxien merkkivalikoima ja
    määrä on kehittynyt. Käy huviksesi(ja tiedoksesi)
    katsomassa minkälaisia taxiin ostetaan. Mersun
    osuus on pudonnut paljon siitä mitä se on ollut.
    Mutta muista että taxikuskit ovat esimerkkisi
    mukaan aina oikeassa joten...=)))

    ..on totta, ja mielenkiintoista huomata, että
    kuinka taksien merkkivalikoima ja jopa autotyyppi
    on muuttunut, sanotaanko jopa 10-15 vuoden
    aikana, minkä minäkin hätäsesti muistan:-).

    Voi helvetti sentään! Ovatko kaikki täällä
    lukihäiriöisiä vai vaivaako pelkästään
    ymmärryksen puute?
    A) Sanoinko missään vaiheessa, että taksikuskit
    ovat kaikkitietäviä, maamme valiojoukkoa, jolta
    saa vastaukset kaikkiin kysymyksiin? EN. Näistä
    taksikuskeja käsittelevistä kommenteista ei voi
    muuta päätellä kuin sen, että monet edelleen
    perustavat käsityksensä taxareista "vanhaan"
    uskomukseen, jonka mukaan kyseiset ihmiset ovat
    jollain tavalla pohjakastia. Kovia ryyppäämään ja
    puhumaan paskaa.. Älytöntä yleistystä ja
    stereotypiohin takertumista. Nyt menette kaikki
    siitä missä aita on matalin! Olen esittänyt jo
    useampaan kertaan argumentteja, jotka puhuvat
    niin MB:n puolesta kuin vastaankin. En ole edes
    yrittänyt todistaa, että MB on KAIKILLE AINOA
    OIKEA VAIHTOEHTO (kuullostan jo omissa
    korvissanikin rikkinäiseltä levysoittimelta, joka
    toistaa koko ajan samaa..), vaan edelleenkin
    puutuin puheeseen siinä vaiheessa, kun huomasin
    täällä asiavirheitä. Ja mielestäni ihan tarpeeksi
    hyvin ja perustellusti ne korjasinkin. Mitä tähän
    taksikuski-esimerkkiin tulee, niin mielestäni se
    on varsin hyvä esimerkki siitä, mitä autoa
    käytetään silloin, kun ajetaan työn puolesta
    paljon, ja "työympäristön" on oltava
    mahdollisimman mukava. On varmasti olemassa
    kuskeja, jotka ovat syystä tai toisesta
    kyllästyneet Meseen, tai esim. auton
    huoltopalveluiden toimivuuteen, josta olen
    kuullut paljon negatiivista kommenttia. Mutta jos
    tutkitaan taksitilastoja, niin Mersulla on
    edelleen suhteessa eniten autoja liikenteessä.
    Tämä on faktaa.
    "Kun sitten saa verohelpotuksen, ja on vihdoin
    varaa siihen Mersuun, niin se ostetaan." Olipa
    käsittämättömän naiivi ja 'helppo' kommentti.
    Kertoisikohan tämä jotain sinun omista
    haaveistasi ja toiveistasi..? En tunne enkä tiedä
    yhtä ainutta ihmistä, joka tällä tavoin
    ajattelisi. Vai että moni sellainen, jolla ei ole
    varaa Mersuun haaveilee siitä vain sen takia,
    että sen luullaan olevan niin maaginen ja
    täydellinen!!? Eiköhän sama sitten päde myös
    muihin ns. "luxus-merkkeihin"? Miksi näin
    ajateltaisiin vain Mersusta? Ellei MB sitten ole
    ainoa, josta on kuultu niin paljon positiivista
    ja hyvää.. Tällaisista asioistahan ihmisille ne
    mielikuvat syntyvät. MB:n kohdalla nämä
    mielikuvat eivät synny ainakaan mainoksista,
    sillä mikäli olet huomannut, ei Mersu mainosta
    medioissa kovinkaan räikeästi.
    Tälläkin hetkellä TV:ssä pyörii ainakin Volvon ja
    Renaultin mainokset, BMW keskittyy pienen
    volyyminsa takia lähinnä lehtimainontaan jne...
    Mercedes-Benzin viimeisin mainos, joka on tullut
    suurempaan tietoisuuteen on ollut uuden C-
    farmarin tv-mainos, mutta ainakaan minä en ole
    sen jälkeen yhtä ainoata mainosta nähnyt missään.
    Oletko sinä? Mistä luulet merkin siis saavan
    tällaisen maineen kun väität sen omaavan?
    Maaginen ja täydellinen... Hipoo ehkä osittain
    täydellisyyttä (kuten muistaakseni TM:ssä tai
    Tuulilasissa hetki sitten kirjoitettiin), mutta
    mitään maagista siinä tuskin on.

    Niin ja haluasin edelleen kuulla vastauksen
    siihen, että mitä teit Mersun
    jälleenmyyntiliikkeessä, kun et voisi kuuna
    päivänä harkita kyseistä merkkiä itsellesi?
    Toistan kysymykseni: Kiusaatko tahallasi
    automyyjiä koettamalla päteä
    heille "tietämykselläsi" vai saatko jonkinlaista
    nautintoa halveksuessasi merkkiä, jota he myyvät?
    Ai niin, olinpa tyhmä (jälleen!) , täytyyhän
    sinun päästä kokeilemaan kaikki MB:n uutuudet,
    jotta pääsisit niitä pätevästi haukkumaan tänne
    keskusteluun! (Hanki elämä?!) Muista kuitenkin
    joka kerta Veholla käydessäsi tälläytyä
    parhaimpiisi, jotta varmasti erottuisit
    tuulipukukansasta! Pidän tämän itsekin
    mielessäni, kun seuraavan kerran vierailen
    kyseisessä putiikissa. Ja ehkä jopa Laakkoselle
    mennessäni, sillä eihän kukaan Bemarista
    kiinnostunut käytä kuuna päivänä tuulipukua!!
    Hehän nukkuvatkin Armanit päällään. ;)

    "AINAKIN HEIDÄN TARPEISIINSA MB ON AINOA OIKEA
    VALINTA! Väitän myös, että nämä vuosia autojen
    kanssa pulanneet ihmiset tietävät todella mistä
    puhutaan, kun on autoista kyse."

    Aika kärjistetty ja hiiltynyt kommentti?

    "Hipoo ehkä osittain täydellisyyttä (kuten
    muistaakseni TM:ssä tai Tuulilasissa hetki sitten
    kirjoitettiin), mutta mitään maagista siinä
    tuskin on."

    Miltä osin MB hipoo ehkä osittain täydellistä?

    Äänestä

  • naisautoilija kirjoitti:

    Niin ja haluasin edelleen kuulla vastauksen
    siihen, että mitä teit Mersun
    jälleenmyyntiliikkeessä, kun et voisi kuuna
    päivänä harkita kyseistä merkkiä itsellesi?
    Toistan kysymykseni: Kiusaatko tahallasi
    automyyjiä koettamalla päteä
    heille "tietämykselläsi" vai saatko jonkinlaista
    nautintoa halveksuessasi merkkiä, jota he myyvät?
    Ai niin, olinpa tyhmä (jälleen!) , täytyyhän
    sinun päästä kokeilemaan kaikki MB:n uutuudet,
    jotta pääsisit niitä pätevästi haukkumaan tänne
    keskusteluun! (Hanki elämä?!) Muista kuitenkin
    joka kerta Veholla käydessäsi tälläytyä
    parhaimpiisi, jotta varmasti erottuisit
    tuulipukukansasta! Pidän tämän itsekin
    mielessäni, kun seuraavan kerran vierailen
    kyseisessä putiikissa. Ja ehkä jopa Laakkoselle
    mennessäni, sillä eihän kukaan Bemarista
    kiinnostunut käytä kuuna päivänä tuulipukua!!
    Hehän nukkuvatkin Armanit päällään. ;)

    koskas minä olen kertonut käyneeni Veholla
    tuulipukukansan keskuudessa?

    Mitä tuohon elämään tulee, niin sinulla tuntuu
    olevan jonkinlainen ongelma siitä että kaikki
    eivät sinun mielipiteitä mutisematta hyväksy.
    Etenkään sen takia että sinulla ne tuntuvat
    tulevan suoraan sydämestä ja muutama muu(esim.
    minä) pidämme niitä naiveina ja sinisilmäisinä
    lepertelyinä.

    Äänestä

  • naisautoilija kirjoitti:

    Voi helvetti sentään! Ovatko kaikki täällä
    lukihäiriöisiä vai vaivaako pelkästään
    ymmärryksen puute?
    A) Sanoinko missään vaiheessa, että taksikuskit
    ovat kaikkitietäviä, maamme valiojoukkoa, jolta
    saa vastaukset kaikkiin kysymyksiin? EN. Näistä
    taksikuskeja käsittelevistä kommenteista ei voi
    muuta päätellä kuin sen, että monet edelleen
    perustavat käsityksensä taxareista "vanhaan"
    uskomukseen, jonka mukaan kyseiset ihmiset ovat
    jollain tavalla pohjakastia. Kovia ryyppäämään ja
    puhumaan paskaa.. Älytöntä yleistystä ja
    stereotypiohin takertumista. Nyt menette kaikki
    siitä missä aita on matalin! Olen esittänyt jo
    useampaan kertaan argumentteja, jotka puhuvat
    niin MB:n puolesta kuin vastaankin. En ole edes
    yrittänyt todistaa, että MB on KAIKILLE AINOA
    OIKEA VAIHTOEHTO (kuullostan jo omissa
    korvissanikin rikkinäiseltä levysoittimelta, joka
    toistaa koko ajan samaa..), vaan edelleenkin
    puutuin puheeseen siinä vaiheessa, kun huomasin
    täällä asiavirheitä. Ja mielestäni ihan tarpeeksi
    hyvin ja perustellusti ne korjasinkin. Mitä tähän
    taksikuski-esimerkkiin tulee, niin mielestäni se
    on varsin hyvä esimerkki siitä, mitä autoa
    käytetään silloin, kun ajetaan työn puolesta
    paljon, ja "työympäristön" on oltava
    mahdollisimman mukava. On varmasti olemassa
    kuskeja, jotka ovat syystä tai toisesta
    kyllästyneet Meseen, tai esim. auton
    huoltopalveluiden toimivuuteen, josta olen
    kuullut paljon negatiivista kommenttia. Mutta jos
    tutkitaan taksitilastoja, niin Mersulla on
    edelleen suhteessa eniten autoja liikenteessä.
    Tämä on faktaa.
    "Kun sitten saa verohelpotuksen, ja on vihdoin
    varaa siihen Mersuun, niin se ostetaan." Olipa
    käsittämättömän naiivi ja 'helppo' kommentti.
    Kertoisikohan tämä jotain sinun omista
    haaveistasi ja toiveistasi..? En tunne enkä tiedä
    yhtä ainutta ihmistä, joka tällä tavoin
    ajattelisi. Vai että moni sellainen, jolla ei ole
    varaa Mersuun haaveilee siitä vain sen takia,
    että sen luullaan olevan niin maaginen ja
    täydellinen!!? Eiköhän sama sitten päde myös
    muihin ns. "luxus-merkkeihin"? Miksi näin
    ajateltaisiin vain Mersusta? Ellei MB sitten ole
    ainoa, josta on kuultu niin paljon positiivista
    ja hyvää.. Tällaisista asioistahan ihmisille ne
    mielikuvat syntyvät. MB:n kohdalla nämä
    mielikuvat eivät synny ainakaan mainoksista,
    sillä mikäli olet huomannut, ei Mersu mainosta
    medioissa kovinkaan räikeästi.
    Tälläkin hetkellä TV:ssä pyörii ainakin Volvon ja
    Renaultin mainokset, BMW keskittyy pienen
    volyyminsa takia lähinnä lehtimainontaan jne...
    Mercedes-Benzin viimeisin mainos, joka on tullut
    suurempaan tietoisuuteen on ollut uuden C-
    farmarin tv-mainos, mutta ainakaan minä en ole
    sen jälkeen yhtä ainoata mainosta nähnyt missään.
    Oletko sinä? Mistä luulet merkin siis saavan
    tällaisen maineen kun väität sen omaavan?
    Maaginen ja täydellinen... Hipoo ehkä osittain
    täydellisyyttä (kuten muistaakseni TM:ssä tai
    Tuulilasissa hetki sitten kirjoitettiin), mutta
    mitään maagista siinä tuskin on.

    on fakta tietoa saatavilla, niin kerro kuinka
    monta prosenttia takseista on Mersuja tällä
    hetkellä. Ja kuinka paljon niitä oli esim. vuonna
    1985. Samoin kerro se, kuinka paljon uusista
    käyttöön otetuista taxeista on Mersuja. Mikä
    niiden mallijakauma ja keskimääräinen käyttäaika
    on. Samoin muiden merkkien.

    Jos käytetään taxikuskeja henkilöinä jotka sitten
    työn puolesta tietävät mikä on paras, niin eikö
    samalla tavalla voida asiat yleistää myös
    rahtareiden puoleen. Volvo on ollut vuosikymmeniä
    maamme eniten myyty kuorma-auto, ja koska myös
    niissä on tärkeää työpaikan viihtyvyys, niin eikö
    voisi sitten sanoa että Volvo on ammattimiehen
    valinta. Hehän sitäpaitsi ajavatkin paljon
    enemmän kuin taxit.

    Samoin Volvoa voidaan kehua sillä että sitä
    käytetään suurissa osassa linja-autoissa
    alustana, ja näin ollen erittäin suuri osa
    ihmisistä kulkee Volvolla töihin. Tällöin voidaan
    periaatteesi mukaan yleistää ja sanoa että Volvo
    on niiden valinta jotka tarvitsevat
    kulkuvälinettä päivittäin.

    Huomaatko nyt kuinka ontuva vertauksesi on? Ei
    hden ihmisryhmän perusteella voida vetää
    johtopäätöksiä.

    Mitä tuohon Mersua vastaan argumentointiin tulee,
    niin kirjoita vaikkapa viisi argumenttiasi. On
    nimittäin mennyt ohitse...

    Moni ihminen todellakin pkehuu Mersua autojen
    autoksi vaikka eivät ole sillä ikinä ajaneet. Ja
    jos puolustelet imagoa tämän hetken mainoksilla,
    niin olet väärässä. Jos lehtimainos ilmestyy
    sunnuntaina ja kehuu autoa, ei maanantaina auton
    imago ole noussut huippuunsa. Luulisi sinun nyt
    sen verran tajuavan. Em. tietämättömät ihmiset
    vaikuttavat eri tuotteiden imagoon yllättävänkin
    paljon. Imagomuutoksiin kuluu yleensä sangen
    pitkä aika, paitsi tietyissä poikkeustapauksissa.
    Esim. tällä hetkellä naudanliha ja aiemmin
    maitotaloustuotteiden listeriabakteeri epidemia.

    Voitko esimerkiksi sinä maistamatta kertoa miltä
    maistuu Kossu? Et tarkkaan, mutta kyllähän
    Suomessa jo imeväiset(valitettavasti) pitävät
    sitä SINÄ juomana, jota juovat tosi miehet ja
    tietävät sen. Ja sillä aloitetaan perjantaina
    viikonlopun vietto. Käytän nyt Koskenkorvaa
    esimerkkinä, koska sen tietävät kaikki, lapsesta
    vaariin. Vai väitätkö että sinulla ei ole ollut
    mitään mielipidettä asiasta ennenkuin olet
    maistanut sitä?

    Äänestä

  • Keijo kirjoitti:

    "Moottorisuunnittelun taito on BMW:llä perinne.
    BMW:n 8-sylinteriset moottorit iskutilavuudeltaan
    3,5 ja 4,4 litraa edustavat tätä perinnettä,
    jossa ei tunneta mitään kompromisseja. Tapa ja
    muoto, millä moottori antaa tehonsa on
    vaikuttava. Jokainen kaasupolkimen liikahdus
    aiheuttaa moottorissa välittömän ja voimakkaan
    reaktion, jolla se todistaa ylivoimaisuutensa
    omassa luokassaan. Moottorin valtava teho
    saavutetaan muuttuvalla nokka-akseliohjauksella
    (VANOS), ominaiskäyräohjatulla sytytyksellä ja
    moottorin jäähdytyksellä. BMW:n 8-sylinterisen
    moottorin käyntiääntä ette tule koskaan
    unohtamaan. Myös BMW 5 sedanin kuusisylinteriset
    bensiinimoottorit ja legendaariset
    dieselmoottorit kuuluvat luokkansa parhaisiin."

    Siinä kaikki mitä BMW kertoo 5-sarjan
    moottoreistaan. Jos kansainväliseltä areenalta
    haetaan, niin www.mbusa.com -sivut ovat myös
    kärkikastia. Kotimaisten sivujen tasohan on aina
    ollut emoyhtiön sivujen tasoa matalampi.

    Ensinnäkin, vaikka tuo esittämäsi teksti on
    yleisluontoinen ja alustava, se on nimenomaan
    aivan eri luokkaa kuin MB:n. Siinä ei esitetä
    tyhjiä superlatiiveja. Vertaa Mersun
    'ylivoimainen..' ja BMW:n 'kuuluvat luokkansa
    parhaisiin'. Huomaatko eron? BMW:llä ollaan itse
    asiassa aika vaatimattomia, koska moni heidän
    koneensa on arvosteltu luokkansa parhaaksi.
    Mersusta en muista moista ikinä kuulleeni...

    Ja että siinä kaikki mitä BMW kertoo
    moottoreistaan? Taas yrität kusettamalla päteä.
    Alla on bmw.fi:n sivuilta ensimmäiseksi silmiin
    sattunutta tekstiä, lisää on varmasti muuallakin.
    Ja katso huviksesi bmw.com:in sivuja.

    Kas kun et löytänyt:

    Kaksois-VANOS (muuntuva
    nokka-akseliohjaus), parantaa
    vääntömomenttia ratkaisevasti.
    Kaksois-VANOS-järjestelmää
    käytettäessä sekä imu- että
    pakonokkaakseleiden venttiilirajoitukset
    sovittuvat portaattomasti
    kaasupolkimen asennosta ja moottorin
    kierrosluvusta riippuen. Näin on
    alhaisilla kierrosluvuilla käytettävissä
    suurempi vääntömomentti ja
    suuremmalla kierrosluvulla suuri teho.
    Vähäisemmät palamatta jääneet
    jäännöskaasut parantavat joutokäyntiä.
    Tunnuskenttäohjattu moottorin
    säätöjärjestelmä lisää katalysaattorin
    tehoa lämpimäksikäyntivaiheessa.
    Vääntömomentti paranee edelleen
    sähkömekaanisen
    kaasuläppäohjauksen ansiosta. Se
    huolehtii tasaisemmasta
    joutokäynnistä, pehmeämmästä
    liikkeellelähdöstä pysähtelevässä
    liikenteessä ja vähäisemmäsätä
    polttonesteenkulutuksesta.

    Neliventtiilitekniikka ja
    sytytystulpan keskitetty sijainti
    palotilassa takaavat bensiinimoottoreille
    paremman täytöksen ja merkittävät
    edellytykset korkeammille teho- ja
    vääntömomenttiarvoille. Moottorin
    kaasunvaihdon jakaminen kahdelle imu-
    ja pakoventtiilille sylinteriä kohti
    mahdollistaa lyhemmässä ajassa
    suuremman imuilmamäärän ja
    tehokkaamman pakokaasujen poiston.
    Tähän on päästy sijoittamalla neljä
    venttiiliä tehokkaampaan
    palotilamuotoon, jolloin samalla on voitu
    pienentää polttonesteen kulutusta.

    Virranjakajaton
    sytytysjärjestelmä BMW-
    bensiinimoottoreissa perustuu siihen,
    että jokaisella sylinterillä on oma
    sytytyspuola. Tulos: voimakas
    sytytyskipinä varmistaa sylinterissä
    optimaalisen palamistapahtuman ja
    polttonesteen tehokkaan
    hyödyksikäytön.

    Digitaalinen moottorin
    ohjauselektroniikka(DME)
    ohjaa ja valvoo kaikkia
    keskitettyjä
    toimintoja, kuten
    sytytystä ja
    polttonestesuihkutusta
    sekä
    lukuisia lisätoimintoja,
    kuten
    esim.
    pakokaasujärjestelmän
    happitunnistimen antamia
    säätösignaaleja. Tällä
    tavoin DME
    takaa parhaan
    mahdollisen
    moottoritehon alhaisella
    polttonestekulutuksella
    ja
    edullisilla
    pakokaasupäästöarvoilla.

    Sylinterikohtainen
    nakutuksenesto BMW-
    bensiinimoottoreissa
    huolehtii joka
    hetki taloudellisimmasta
    polttonesteen käytöstä
    ja suojaa
    samalla moottoria. Heti
    kun
    moottorissa alkaa
    esiintyä
    "nakutusilmiö",
    ilmoittavat
    nakutustunnistimet tästä
    eteenpäin DME:lle. Tämä
    muuttaa
    välittömästi kyseisen
    sylinterin
    ennakkoa.

    Kaksimassa-vauhtipyörä
    parantaa matkustamun
    sisätila-akustiikkaa. Se
    estää,
    että viimeisetkin
    moottorin
    sytytysjaksoista
    syntyvät
    käyntivärähtelyt, jotka
    eivät ole
    vältettävissä, eivät
    siirry
    moottorista kytkimen
    välityksellä
    vaihteistoon. Tämä
    tarkoittaa
    käytännössä, että
    alhaisimmillakaan

    joutokäyntipyörintänopeuksilla ei
    matkustamoon enää pääse
    mitään häiritseviä
    värähtelyjä ja
    ääniä.

    Kuusisylinterinen dieselmoottori, jossa
    on Common Rail- tekniikka
    (yhteispaineruiskutus) uudessa 530d-
    mallissa, on BMW- insinöörien
    kehittämä täysin uusi moottori. Erikoista
    Common Rail- järjestelmässä on, että
    polttoneste on yhteisessä
    paineenvaraajaputkessa, josta se
    ohjautuu korkealla paineella
    ruiskutussuuttimiin. Korkea 1350 baarin
    ruiskutuspaine saadaan aikaan
    korkeapainepumpulla, joka toimii täysin
    riippumattomana moottorin työtahdeista
    ja ruiskutusjaksoista. Tehoarvoillaan
    tämä kolmen litran moottori ottaa
    dieselmoottoreista kärkisijan ja täyttää
    samalla tällä hetkellä voimassa olevat
    EU3-
    pakokaasumääräykset.Esiruiskutus,
    jossa ruiskutuksen alkamishetkellä
    ruiskutetaan pieni polttonestemäärä
    erityisen pehmeän palamisen
    aikaansaamiseksi, on mahdollistanut
    niin alhaisen käyntiäänen, ettei sellaista
    ole aikaisemmin koettu
    dieselmoottoreissa.
    Common Rail- järjestelmä
    takaa
    erinomaisen
    polttonesteilmaseoksen
    syntymisen ja tällä
    tavoin
    alhaiset
    pakokaasupäästöt.
    Uuden dieselmoottorin
    polttonestekulutus on
    saatu
    putoamaan erittäin
    vähäiseksi
    johtuen
    muuntuvageometrisesta
    turboahtimesta.
    Digitaalinen
    dieselelektroniikka
    (DDE) ohjaa turboahtimen
    toimintaa ja hyödyntää
    joka
    hetki tehokkaasti
    pakokaasujen
    energiaa.

    Muuntuvan turboahtimen
    eräs
    etu on: suuri
    vääntömomentti on
    kätettävissä jo
    alhaisilla
    kierrosluvuilla ja pysyy
    vakiona
    laajalla
    kierroslukualueella.
    Tämä moottorin
    ominaisuus
    mahdollistaa ajotavan,
    jossa
    polttonestekulutus on
    erittäin
    alhainen.

    Parannettu pyörrekammion
    toimintaperiaate toimii
    BMW525tds- mallissa siten, että
    puristustahdin aikana pääpalotilassa
    oleva ilma puristuu virtauskanavan kautta
    kuulanmuotoiseen kammioon. Siellä
    syntyy voimakas pyörteily, johon
    ruiskutetaan polttoneste. Tämä
    polttoneste-ilmaseos syttyy ja etenee
    liekkirintamana virtauskanavan kautta
    takaisin pääpalotilaan, jossa se polttaa
    siellä olevan ilmamäärän. Tasaisesti
    tapahtuva paineennousu sylinterissä ja
    moottorin pyörintänopeuden kasvaessa
    lisääntyvä pyörteily pyörrekammiossa
    takaavat - yhdessä BMW:n patentoiman
    V-muotoisen männänpään kanssa - aina
    hallittavissa olevan ja täydellisen
    palamistapahtuman. Moottori toimii koko
    kierroslukualueellaan rauhallisesti ja
    pehmeästi. Tämän lisäksi syntyvät
    pakokaasut ovat erittäin savuttomia
    johtuen runsaasta ilman ylimäärästä.

    Turboahdin BMW 525tds- ja 530d-
    malleissa nostaa moottoritehoa.
    Pakokaasuenergia, joka muutoin poistuu
    moottorista hyödyttömänä
    ympäristöönsä, otetaan talteen ja se
    pyörittää pientä turbiinia, joka syöttää
    kokoonpuristamaansa imuilmaa
    moottoriin. Näin saadaan paras
    mahdollinen täytös sylinterin palotiloihin.
    Ohjattava hydraulinen
    moottorin kiinnitystyyny
    mahdollistaa
    optimaalisen
    moottorin tuennan BMW
    525tds
    ja 530d- malleissa. Jos
    moottorin tuenta on
    liian
    pehmeä, niin autolla
    kiihdytettäessä voi
    esiintyä
    epämiellyttävä
    keinahdusilmiö.
    Jos dieselmoottorin
    tuenta on
    liian kova, niin koko
    auto tärisee
    joutokäynnillä. Tämän
    vuoksi
    Digitaalinen Diesel
    Elektroniikka (DDE) avaa
    hydraulikammion
    alipaineventtiilin, kun
    moottori
    käy joutokäyntiä tai
    auto rullaa
    alle 80 km/h nopeudella.
    Suuripoikkileikkauksinen
    lisäkanava avautuu ja
    moottorin
    tuenta muuttuu
    pehmeämmäksi.
    Kiihdytettäessä autolla
    tai
    nopeuden ylittäessä 80
    km/h,
    lisäkanava sulkeutuu.
    Näin
    moottorin tuenta on
    muuttunut
    automaattisesti
    kovemmaksi.

    Moottorin kapselointi
    BMW-dieselmoottoreissa
    vaimentaa moottorin
    äänet
    tehokkaasti: moottorin
    yläosassa ja sivuilla on
    erityisesti muotoiltu
    kuitumatto
    ja alaosassa
    ammeenmuotoinen suojus,
    joka
    ulottuu rintapellistä
    aina
    vaihteistoon saakka.

    Digitaalinen Diesel
    Elektroniikka(DDE)
    säätää ruiskutuksen
    alkamishetken ja
    polttonesteen
    ruiskutusmäärän sekä
    imuilman
    ahtopaineen ja
    mahdollistaa
    näin tähän asti
    saavuttamattomissa
    olleen
    moottorin hienosäädön
    kaikissa
    käyttöolosuhteissa. Näin
    tehostuu moottorin
    polttonestetalous, sen
    käyntiominaisuudet
    paranevat ja
    pakokaasupäästöt
    pienenevät

    Äänestä

  • Timo L. kirjoitti:

    ..on totta, ja mielenkiintoista huomata, että
    kuinka taksien merkkivalikoima ja jopa autotyyppi
    on muuttunut, sanotaanko jopa 10-15 vuoden
    aikana, minkä minäkin hätäsesti muistan:-).

    On aika luonnollista, että mersujen osuus on
    laskenut takseissa. 20 vuotta sitten ei
    varteenotettavia dieselautoja ollut kuin
    mersulla, peugeotilla ja volvolla. Nyt merkkejä
    on... tai oikeastaan valinta ei yleensä kaadu
    siihen, ettei halutulla merkillä olisi
    dieselvaihtoehtoa.

    Ihmetystä herätti eräs tuttu taksimies, joka
    reilut 20 vuotta ajeli monilla muilla kuin
    mersulla, mutta nyt on taas alla mersu. Mikä
    siinä (nyky)mersussa on sellaista, että merkkiin
    palaa 20 vuoden (ja 2,5 milj. km) jälkeen?

    Äänestä

  • Logo kirjoitti:

    on fakta tietoa saatavilla, niin kerro kuinka
    monta prosenttia takseista on Mersuja tällä
    hetkellä. Ja kuinka paljon niitä oli esim. vuonna
    1985. Samoin kerro se, kuinka paljon uusista
    käyttöön otetuista taxeista on Mersuja. Mikä
    niiden mallijakauma ja keskimääräinen käyttäaika
    on. Samoin muiden merkkien.

    Jos käytetään taxikuskeja henkilöinä jotka sitten
    työn puolesta tietävät mikä on paras, niin eikö
    samalla tavalla voida asiat yleistää myös
    rahtareiden puoleen. Volvo on ollut vuosikymmeniä
    maamme eniten myyty kuorma-auto, ja koska myös
    niissä on tärkeää työpaikan viihtyvyys, niin eikö
    voisi sitten sanoa että Volvo on ammattimiehen
    valinta. Hehän sitäpaitsi ajavatkin paljon
    enemmän kuin taxit.

    Samoin Volvoa voidaan kehua sillä että sitä
    käytetään suurissa osassa linja-autoissa
    alustana, ja näin ollen erittäin suuri osa
    ihmisistä kulkee Volvolla töihin. Tällöin voidaan
    periaatteesi mukaan yleistää ja sanoa että Volvo
    on niiden valinta jotka tarvitsevat
    kulkuvälinettä päivittäin.

    Huomaatko nyt kuinka ontuva vertauksesi on? Ei
    hden ihmisryhmän perusteella voida vetää
    johtopäätöksiä.

    Mitä tuohon Mersua vastaan argumentointiin tulee,
    niin kirjoita vaikkapa viisi argumenttiasi. On
    nimittäin mennyt ohitse...

    Moni ihminen todellakin pkehuu Mersua autojen
    autoksi vaikka eivät ole sillä ikinä ajaneet. Ja
    jos puolustelet imagoa tämän hetken mainoksilla,
    niin olet väärässä. Jos lehtimainos ilmestyy
    sunnuntaina ja kehuu autoa, ei maanantaina auton
    imago ole noussut huippuunsa. Luulisi sinun nyt
    sen verran tajuavan. Em. tietämättömät ihmiset
    vaikuttavat eri tuotteiden imagoon yllättävänkin
    paljon. Imagomuutoksiin kuluu yleensä sangen
    pitkä aika, paitsi tietyissä poikkeustapauksissa.
    Esim. tällä hetkellä naudanliha ja aiemmin
    maitotaloustuotteiden listeriabakteeri epidemia.

    Voitko esimerkiksi sinä maistamatta kertoa miltä
    maistuu Kossu? Et tarkkaan, mutta kyllähän
    Suomessa jo imeväiset(valitettavasti) pitävät
    sitä SINÄ juomana, jota juovat tosi miehet ja
    tietävät sen. Ja sillä aloitetaan perjantaina
    viikonlopun vietto. Käytän nyt Koskenkorvaa
    esimerkkinä, koska sen tietävät kaikki, lapsesta
    vaariin. Vai väitätkö että sinulla ei ole ollut
    mitään mielipidettä asiasta ennenkuin olet
    maistanut sitä?

    Keskustelua seuranneena ja jonkun kerran
    kommentoineena täytyy ihmetellä, että mihin tässä
    jutussa oikein pyritään? Kyseenalaistamaan
    henkilön Mercedes-hankinta?

    juttuketjussa oikein pyritään? Kyseenalaistamaan
    henkilön Mercedes-hankinta?

    Äänestä

  • Timo L. kirjoitti:

    Keskustelua seuranneena ja jonkun kerran
    kommentoineena täytyy ihmetellä, että mihin tässä
    jutussa oikein pyritään? Kyseenalaistamaan
    henkilön Mercedes-hankinta?

    kirjoitukseni, huomaat siinä kaksi kohtaa johon
    haluan vstauksia.

    1) "Naisautoilija" kertoi omaavansa faktatietoa
    Suomessa rekisteröityjen taxin määristä. Haluan
    että hän sitten kertoo miten markkinat elävät,
    eli mitä autoja hankitaan, on hankittu, kuinka
    paljon niitä, missä ajassa kalusto uusitaan,
    miten merkkimäärät ovat muuttuneet ym...

    2) Hän perustelee Mersun hyvyyttä ihmisryhmällä,
    joista suurin osa ei edes omista ajamaansa autoa
    tai päätä sen hankinnasta. Voiko heitä siis
    käyttää perusteena?
    Samalla logiikalla voitaisiin väittää hernekeiton
    olevan paras ruoka armeijassa, koska sitä
    tarjoillaaan useimmiten. Kuitenkaan
    ruokailijoilla ei ole mahdollisuutta valita
    ruokalajia. Jos vertauhenkilöillä ei ole
    mahdollisuutta valita haluamaansa asiaa, niin
    voidaanko heidän valintaansa pitää luotettavana
    ja esimerkin arvoisena??

    Tiedän kyllä että olet Mersumies henkeen ja
    vereen ja mieluiten näkisit Mersun olevan SE
    automerkki jota kaikki palvovat ja pitävät
    parhaana. Samoin että siitä ei esitettäisiin
    mitään kritiikkiä, vain ainoastaan hunajaisia
    kehuja.

    Jos koet että sinun autohankintasi
    kyseenalaistetaan, kun Mersuista tai niiden
    ominaisuuksista esitetään kritiikkiä, niin ehkäpä
    haet itsetunnonlisää autostasi?
    Jos terveellä itsetunnolla varustettu
    autonomistaja kuulee kritiikkiä autostaan, ei hän
    kyseenalaista hankintaansa. En minä ainakaan.
    Oman merkkini palstalla toiset haukkuvat sitä,
    mutta tekeekö se minun autostani huonomman, jos
    joku sitä haukkuu?
    Voin vastata että ei tee. Tärkeintä on kuitenkin
    se mitä minä ajattelen autostani, ei se mitä muut
    siitä ajattelevat. Suosittelen sinulle samaa
    ajatusmallia. Jää murheet vähemmälle...

    Kaikki mikä on turhaa, ylellistä, kallista ja
    sellaista mitä todellisuudessa ei tarvitse,
    mielletään luksukseksi. Joten aloituksen
    tarkoituksena lienee ollut korostaa mersua
    luksuksena.

    Mutta keskustelun tiimmellyksessä on pyritty
    osoittamaan, että mersusta on muuhunkin kuin
    luksukseen, kuten esim. taksin työkaluksi. Ja
    nythän ollaan siis tässä vaiheessa, että kukaan
    ei oikein osaa sanoa selkeästi, onko mersu
    luksusta vai työkalu?

    Luxus mersuja loytyy mutta puhutaan jo summista,
    johon hyvin tienaavalla taatelintallaajallakaan
    (ei palkkansa puolesta) ole varaa.

    Luxus mersuja eivat ole A-,C- ja E- sarja. Ne
    ovat selkeita massatuotantoautoja, jotka eivat
    pysty tarjoamaan samaa "luxusta" kuin kilpailijat
    samalla hinnalla. Tatahan kutsutaan rahastukseksi
    (brandilla).

    MB on paa-asiassa Suomessa tyokalu (90%nakuttajia)
    mutta kuten taalla moni on todennut ei hinta
    kautta laatusuhteeltaan paras mahdollinen
    sellainen.

    Äänestä

  • Logo kirjoitti:

    kirjoitukseni, huomaat siinä kaksi kohtaa johon
    haluan vstauksia.

    1) "Naisautoilija" kertoi omaavansa faktatietoa
    Suomessa rekisteröityjen taxin määristä. Haluan
    että hän sitten kertoo miten markkinat elävät,
    eli mitä autoja hankitaan, on hankittu, kuinka
    paljon niitä, missä ajassa kalusto uusitaan,
    miten merkkimäärät ovat muuttuneet ym...

    2) Hän perustelee Mersun hyvyyttä ihmisryhmällä,
    joista suurin osa ei edes omista ajamaansa autoa
    tai päätä sen hankinnasta. Voiko heitä siis
    käyttää perusteena?
    Samalla logiikalla voitaisiin väittää hernekeiton
    olevan paras ruoka armeijassa, koska sitä
    tarjoillaaan useimmiten. Kuitenkaan
    ruokailijoilla ei ole mahdollisuutta valita
    ruokalajia. Jos vertauhenkilöillä ei ole
    mahdollisuutta valita haluamaansa asiaa, niin
    voidaanko heidän valintaansa pitää luotettavana
    ja esimerkin arvoisena??

    Tiedän kyllä että olet Mersumies henkeen ja
    vereen ja mieluiten näkisit Mersun olevan SE
    automerkki jota kaikki palvovat ja pitävät
    parhaana. Samoin että siitä ei esitettäisiin
    mitään kritiikkiä, vain ainoastaan hunajaisia
    kehuja.

    Jos koet että sinun autohankintasi
    kyseenalaistetaan, kun Mersuista tai niiden
    ominaisuuksista esitetään kritiikkiä, niin ehkäpä
    haet itsetunnonlisää autostasi?
    Jos terveellä itsetunnolla varustettu
    autonomistaja kuulee kritiikkiä autostaan, ei hän
    kyseenalaista hankintaansa. En minä ainakaan.
    Oman merkkini palstalla toiset haukkuvat sitä,
    mutta tekeekö se minun autostani huonomman, jos
    joku sitä haukkuu?
    Voin vastata että ei tee. Tärkeintä on kuitenkin
    se mitä minä ajattelen autostani, ei se mitä muut
    siitä ajattelevat. Suosittelen sinulle samaa
    ajatusmallia. Jää murheet vähemmälle...

    Havaitsin tiettyä hyökkäävyyttä tekstistäsi,
    mutta eipä se mitä. Mielestäni en ole esiintynyt
    tällä palstala verenhimoisena merkkini
    puolustajana, korkeintaan hymiöiden kera:-)).
    Kolmanneksi viimeiseen lauseeseesi yhdyn.

    Äänestä

  • Timo L. kirjoitti:

    Havaitsin tiettyä hyökkäävyyttä tekstistäsi,
    mutta eipä se mitä. Mielestäni en ole esiintynyt
    tällä palstala verenhimoisena merkkini
    puolustajana, korkeintaan hymiöiden kera:-)).
    Kolmanneksi viimeiseen lauseeseesi yhdyn.

    en ole sinua väittänytkään. Kuitenkin ns. maton
    alle lakaisu-mentaliteettia sinulla on ollut.

    Jos suoraan sanominen on hyökkäävyyttä,niin se on
    mielipiteesi.

    Äänestä

  • Logo kirjoitti:

    en ole sinua väittänytkään. Kuitenkin ns. maton
    alle lakaisu-mentaliteettia sinulla on ollut.

    Jos suoraan sanominen on hyökkäävyyttä,niin se on
    mielipiteesi.

    Onhan se hyvä että saa palautetta
    "toiminnastaan":-)). Kärjistetysti, niin kuin
    joku joskus sanoikin, että ainahan se oma on
    paras, eihän sillä muuten ajaisikaan eikä muuten
    olisi siihen merkkiin päätynytkään, vai mitä? Sen
    takia sitä myöskin puolustaa.

    Maton alle lakaisu-mentaliteetti minussa on
    itselleni uusi piirre. Oliskohan itsetutkiskelun
    paikka?:-) Tai taidetaan tässä jo ajautua
    sivuraiteille aiheesta. Anyway, hyvää kesää.

    , jos myöntää että omassa autossa on vikoja, niin
    silloinhan samalla myöntää tehneensä väärän
    valinnan!! Ja sehän ei käy suomalaisen miehen(ja
    naisen) mielenlaatuun. Ei, ennemmin saa haukkua
    vaikka omaa muijaa(tai äijää) kuin autoa.
    Autovalinta on tunnetusti se OIKEA valinta, oli
    se sitten mikä tahansa auto.

    Toisaalta olisi kivaa jos voisi pitää omaa
    autoaan täydellisenä. Itse kun löydän omista
    kulkupeleistäni vikoja toisensa jälkeen. Välillä
    ihmettelee mitä taas tuli ostettua. Yleensä onkin
    tullut ostettua se vähiten ärsyttäviä piirteitä
    ja vikoja omaava malli. Ja kuukauden ajelun
    jälkeen sitä harmittelee, että olisikohan se
    toinen ollut sittenkin parempi...?
    Olisikohan luonteessani jotain vialla? =))

    Olisin kyllä todella tyytyväinen jos löytäisin
    sen oman "tähden". En tulla tähdellä viittaaa
    Mersuun, vaan täydelliseen kulkupeliin. Ei ole
    muuten sellaista tullut vielä vastaan...Onkohan
    sellaista olemassakaan?

    Hyvät kesät sinullekin. Palataan keskusteluun
    jonkun muun aiheen parissa...=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jean Reno kirjoitti:

Mercedes Benz ei suostu tuomaan Suomeen
halvemmalla autojaan, kuten muut automerkit. Veho
myös vetää muita enemmän välistä omalta osaltaan
tehden MB:n hankinnan entistäkin heikommaksi
hankinnaksi. Miksi siis ihmiset, kuitenkin
ostavat kyseistä merkkiä täällä varsin paljon?

Auton hankintaa on turha perustella sillä, että
MB kestää muita paremmin ja jälleenmyntiarvo
säilyy parhaiten. Tosiasia on, että moni
Japanilainen auto kestää käytössä pidempään. MB:n
korjauskustannukset ja varaosien hinnat ovat
pilvissä, kun taas Japanilaisella selviät
huomattavasti halvemmalla. Jälleenmyyntiarvo
säilyy todella hyvin MB:ssä, mutta varsin hyvin
se säilyy myös esim. Audissa, BMW:ssä, Volvossa
ja Saabissakin. Viimeksimainittujen hankinta
hinta ja korjauskustannukset ovat niin paljon
alhaisempia, että jälleenmyyntiarvo ei liene hyvä
peruste.

Useammalle autonostajalle ei myöskään riitä
pelkkä karvalakkimalli, vaan muutama
lisävarustekin lienee paikallaan. Varusteissakin,
(jostakin kumman syystä) MB:n vastaavat ovat
kilpailijoitaan arvokkaampia. Audi A4:jään tulee
jo autom.ilmastointi vakiona, BMW 3-sarjaan
maksat 5000mk lisää ja MB:hen 16900mk(se 10000mk
halvempi versio). Onko MB:n autom.ilmastointi
jotenkin parempi (kestääkö se pidempään)?
Metalliväri maksaa Japanilaisiin pari tonnia
lisää ja MB:hen 8900mk (Audiin ja BMW:hen pari
tonnia halvempi). Onko MB:n metalliväri jotenkin
hienompi tai tuleeko siitä tehtaalle enemmän
kustannuksia? Metalliväristä kun ei autotehtaalle
tunnetusti tule lisäkustannuksia.

Hintavertailut merkkien kesken ovat varsin
mielenkiintoisia. Näin esimerkiksi. Audi A4 3.0
quattro (321400mk), BMW 330i (315000mk 25000mk
neliveto mukaan) ja MB C320 (372500mk). Autot
ovat ominaisuuksiltaan, laadultaan ja
jälleenmyyntiarvoltaan varsin tasaisia mutta jo
mainituista syistä MB maksaa lähes 50tmk enemmän
kuin esim Audi ja vieläpä ilman nelivetoa. MB 320
hinnalla kuluttaja saa isomman ja varustellumman
BMW 530:in. BMW on tilastoissa kestävämpi ja
autonostajat ovat hankintaansa tyytyväisimpiä. MB
C320:sen hinnalla saa myös huomattavasti isomman
ja paremmin varustellun Saab 9-5 aeron, johon
asiakas voi sitten vielä valita monella
kymmenellä tonnilla lisävarusteita päälle jo
valmiiksi hyvin varusteltuun autoon. Muualla
Eurooppassahan Audi A4 3.0 quattro, BMW 330i ja
MB C320 ovat aika samanhintaisia.

Mercedes Benz on luonut itselleen loistavan
imagon, jonka ansiosta auto on erittäin suosittu
ja haluttu myös käytettynä. Tämän ansiosta MB
pystyy tekemään tulosta entistäkin tehokkaammin.
Edes kustannusleikkausohjelma ei tunnu ostajia
haittaavan. Laatu on selvästi heikompaa kuin
edeltävissä malleissa ja tämän kyllä huomaa
helposti jo autonkojetaulussa. E-sarjalaisessa
voi ottaa kiinni kojetaulun jalopuulistan
reunasta ja lista heiluu.
A-sarjalainen on todellinen massatuotantoauto ja
autonostajalla on ilmeisesti mielikuva, että auto
kestää ja ominaisuudet ovat kohdallaan. Jotain
auton ominaisuuksista, suunnittelun
huolimattomuudesta ja tehtaan kiirestä tehdä
tulosta kertoo se, että auton sai sitten
kaatumaan mutkassa. No menkööt se tuon
kustannusleikkausohjelman piikkiin. Autoa ei
arvatenkaan juuri radalla testattu.
Ominaisuuksista lisää kertoo se, että Audi A3
voitti AMS vertailussa MB:n A-sarjalaisen. A2
voitti A-sarjalaisen joka osa-alueella
vertailussa.

Nämä ovat vain vertailuja mutta kertokaa mitä
MB:n A-sarjassa on hyvää? S-sarja on hieno
ilmestys ja AMG MB:t upeita pelejä. Mitä muihin
malleihin tulee niin TM:nkin on vaikea keksiä
hirveästi positiivista sanottavaa auton
ominaisuuksista. Toimituksen asenteesta merkkiä
kohtaan kyllä kertoo monesti kulunut toteamus
kirjoituksessa:
’Mersu on aina Mersu.’
Järjettömällä kysynnän ja tarjonnan suhteella
moni yrittää perustella hintaa mutta entäpä
ominaisuuksilla ja laadulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu