Haastateltavia

Hei kaikille,

Olen historian opiskelija Oulun yliopistosta ja teen proseminaaria, johon kaipaisin lisää haastateltavia. Aiheeni käsittelee vanhoillislestadiolaisuuden 1970-luvun kriisiä, johon yhtenä osa-alueena liittyivät ns. hoitokokoukset. Olisin kiinnostunut kuulemaan henkilöitä, jotka joutuivat jättämään liikkeen hoitokokousten seurauksena. Haastattelu tapahtuu anonyymisti, eikä henkilöllisyyttä paljasteta. Jos siis tunnet, että haluaisit kertoa tapahtumista ja tuntemuksistasi, ota yhteyttä alla mainittuun sähköpostiin.

Ystävällisin terveisin Jenni Etelä

Sähköpostini: [email protected]
363303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

...taaksepäin, niin löydät ainakin jotakin materiaalia.

Äänestä
  • ...viestejä varmasti löytyykin.

    Äänestä

En siis tiedä oliko tämä sellainen varsinainen "hoitokokous", mutta jouduin kuitenkin nuorena kokemaan uskovaisten ankaraa painostusta.

Kävi nimittäin sillä tavalla, että asuimme maaseudulla eikä lähistöllä asunut muita uskovaisia. Niinpä sitten kaveripiirini koostui epäuskovaisista nuorista. Sitten kävi sillä lailla, että jäin kaksi kertaa pois seuroista, koska kävimme kalassa eräällä järvellä. Huomattavaa oli se, että vanhempani siis eivät painostaneet seuroihin, mutta kyllä muistuttivat.

Kun vanhemmiltani seuroissa udeltiin, miksi yksi lapsista puuttuu, he kertoivat totuuden: olin epäuskovaisten menossa. Niinpä sitten eräänä päivänä tuli pari uskovaista saarnasmiestä kotiini ja vanhempani poistuivat. Tummiin pukeutuneet miehet kertoivat, kuinka olin jo Jumalan valtakunnan laitumen reunalla ja varoittivat ikuisesta kadotuksesta.

He pyysivät tunnustamaan uskon ja saarnasivat kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Mua pelotti niin paljon, etten uskaltanut mitään sanoa vastaan.

Näin minut "hoidettiin" silloin takaisin Jumalan valtakuntaan. Minulle tilanne ei ollut häpeällinen, vaan nuoresta iästä johtuen pelottava. Ennen niin turvallisilta tuntuneet saarnamiehet tuntuivat tämän jälkeen pelottavilta ja aina seuroissa tuntui, että puhuja katsoi juuri minua.

Äänestä
  • Kuulostaa aika hurjalta. Itse olen nuorena törmännyt siihen, että joku kaveri tai perheenjäsen saattoi kysyä tai ilmaista huolestumisensa uskontilasta, jos tosi harvoin kävi seuroissa, mutta ihan tuollainen "kontrolli" kuulostaa kyllä tosi vieraalta. Miten sinulla meni jatkossa?

    Äänestä

  • tuossa ei ole mitään pelottavaa vaan rakkaudella he ovat sinua lähestyneet sen uskon. Toisaalta on pilkun viilaamista alkaa tutkimaan toisten seuroissa käyntiä eihän se ole uskon mitta. Kuitenkin vaikea muuten ottaa kantaa kun ei voi tietää koko tarinaa. Huolestuttiko vanhempiasi tilanteesi, jos näin, niin hehän ovat voineet pyytää että kanssasi keskusteltais. Se on voinut siis olla alkujaan vanhempien huoli?

    Äänestä

Ensinnäkin jos täältä keräät sähköpostitse aineistoa, niin luotettavuus tutkimuksessasi kärsii. Et sä saa siis ehkä edes läpi juttuasi, tai ehkä approbaturina takas (mikä arvosana olisi tietenkin liian hyvä).

Toinen osa mikä mielestäni on osa luotettavuutta on se, miten toinen osapuoli; hoitajat ovat tilanteen nähneet. Ja sinähän heti tutkimuksen alkuvaiheessa olet heidät karsimassa. Vai haluatko pelkästään tutkia niiden mieliä, jotka on erotettu? Silloin näkisin, että kyseessä ei ole lestadiolaisuuden tutkiminen vaan jokin muu, kuten psykologian alaan kuuluva juttu, jossa käsitellään tunteita. Jos haluat saada selville syitä, miksi on erotettu ja mitä todellisuudessa hoitokokouksissa tapahtui, sun tietysti pitää saada siitä kattava näkemys; ei yksipuolista erotettujen näkemystä.

Jos sulla kaksi lasta riitelee, niin varmaan kuuntelet molempien näkemyksen? Eikö? Vai kysytkö vain toiselta luottaen hänen näkemykseensä?

Äänestä
  • et tehnytkään siis gradua, vaan proseminaaria. No, kumminkin siinä vaaditaan myös luotettavuustarkastelua.

    Äänestä

  • Hyvä Gitte,

    Voisitko kertoa, mitä tiedät minun tutkimusaineistostani? En koe, että minun tarvitsisi keskustelupalstalla lähteä selvittämään muita lähteitäni tai muuta tutkimukseen kuuluvaa. Mistä päättelet, että tutkimukseni ainoana osana ovat haastattelut? Tiede pyrkii objektiivisuuteen, ja sama tavoite pätee proseminaariinikin. Kenenkään ei siis tarvitse huolestua tai olla väittämässä asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Minulla on opettajia, jotka kyllä auttavat tieteen tekemisessä.

    terveisin Jenni Etelä

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    Hyvä Gitte,

    tietenkin tulee mainita tutkimuksessasi tutkimuksen eteneminen.

    Ja siten joudut laittamaan myös tämän paikan sinne. Nettiä lähteenä ei vain pidetä oikein hyvänä. En tiedä sitten, miten menee sen kanssa, jos saat täältä jonkun henkilökohtaisesti kiinni (henk.koht haastatteluun naamatusten), miten professori siihen suhtautuu.

    Äänestä

  • Gitte.. kirjoitti:

    tutkimus? Vai miksi olet tässä koko ajan vastaan hangoittelemassa? Tutkimuksen tekijähän on antanut oman sähköpostiosoitteensa, johon jokainen voi kirjoittaa omia kokemuksiaan. Silloin ei kyseessä ole mikään humpuukitutkimus, jolla ei olisi mitään painoarvoa.

    On oikein hyvä, että joku tekee vihdoin ja viimein 70-luvun hoitokokouksista tutkimuksen. Tätä on kaivattu.

    Äänestä

  • sinua tämä kirjoitti:

    pelottais?

    Totesin, että molempia osapuolia pitää tutkia. Ja sitten sen, että yleensä ottaen suhtautuminen nettilähteeseen on nuiva. Sekä sen, että tutkimuksen kulku tulee näkyä tutkimuksessa. Jos et sitä usko, niin voit mennä koulunpenkille istumaan ja koettamaan onneasi.

    Äänestä

  • Gitte.. kirjoitti:

    tietenkin tulee mainita tutkimuksessasi tutkimuksen eteneminen.

    Ja siten joudut laittamaan myös tämän paikan sinne. Nettiä lähteenä ei vain pidetä oikein hyvänä. En tiedä sitten, miten menee sen kanssa, jos saat täältä jonkun henkilökohtaisesti kiinni (henk.koht haastatteluun naamatusten), miten professori siihen suhtautuu.

    Kuten jo mainitsinkin, niin minulla on opettajia, jotka auttavat tutkimuksen tekemisessä. Olisiko minun pitänyt laittaa tänne keskustelupalstalle kaikki lähdeaineistoni, kaikki lähdekriittiset varaukset ja muut tutkimukseen liittyvät ongelmat? Katson, ettei se ole millään tavalla tarpeellista. Enkä minä ole käyttämässä nettiä lähteenä. En todellakaan käytä asioita, joita esim. tässä ketjussa mainitaan. Olen etsinyt vain haastateltavia tämän palstan kautta, siinä on suuri ero. Ja tiedoksi, koska et sitä ilmeisesti tiedä, että yksi tapa tehdä historian tutkimusta ovat haastattelut. Eli sinun ei tarvitse olla huolissasi professoreiden suhtautumisesta; haastattelut ovat oleellinen ja tärkeä osa tutkimusta. Ja muita lähteitä minun ei yleisellä palstalla tarvitse lähteä ruotimaan.

    terveisin Jenni Etelä

    Äänestä

  • Gitte.. kirjoitti:

    pelottais?

    Totesin, että molempia osapuolia pitää tutkia. Ja sitten sen, että yleensä ottaen suhtautuminen nettilähteeseen on nuiva. Sekä sen, että tutkimuksen kulku tulee näkyä tutkimuksessa. Jos et sitä usko, niin voit mennä koulunpenkille istumaan ja koettamaan onneasi.

    Että en ole käyttämässä nettiä lähteenä! Olen hakenut ihmisiä, joita voisivat haastattelutilanteessa kertoa kokemuksistaan. En ole käyttämässä mitä tahansa tietoa, vaan haastattelua, joka mielestäni tuli varsin selvästi esille ensimmäisessä viestissä. Jos siis joku kiinnostuu kertomaan kokemuksistaan, niin sovimme sähköpostitse jatkosta. On täysin yleinen ja hyväksytty tapa hakea haastateltavia esimerkiksi lehden, television, keskustelupalstan tai muun laajan levikin saaneen välineen kautta. Ilmeisesti olet ymmärtänyt tarkoitukseni väärin. En käytä mitä tahansa netttilähdettä, vaan haastattelua, jota varten olen hakenut ihmisiä netin kautta. Ja haastattelu on yksi tapa tutkia historiaa.

    Haastattelija hakee tämän palstan kautta ihmisiä joita voi naamatusten haatatella. Ei tee tutkimusta palstalla kerrotun perusteella. Täysin rehellistä toimintaa haastatella ihmisiä jotka siihen suostuvat. Hyvä vain että erotetukin saavat äänensä kuuluville. Tähän asti on kuunneltu vain vl-yhteisön ääntä.

    esim sähköpostitse pui asiaa? Käy keskustelua sähköpostin välityksellä?

    Minua ainakin tympäisi, kun kerran eräs tyyppi oli halukas saamaan vain näiden "hoidettujen" näkemyksen asiaan. Täällä keskustelupalstalla olen aina törmännyt näiden hoidettujen näkemyksiin, mutta en hoitajien näkemyksiin. Tätä kautta siis tuskin saa kiinni hoitajia.

    Äänestä

  • jo nyt? kirjoitti:

    Ei kai olisi pitänyt puuttua ollenkaan koko kysymykseen, kun siitä niin iso halloo nousi. Näen kuitenkin, että juuri tällä palstalla on ollut feikkejä enemmän kuin tarpeeksi ja en ihmettelisi, vaikka juuri tätä kautta saataisiin valehtelija jopa haastatteluun. En yhtään ihmettelisi.

    Mielestäni parempi keino olisi ottaa yhteyttä hoitaneisiin (johtohenkilöt) ja eri Rauhanyhdistyksiin ja heiltä kysyä hoidettujen nimet ja mennä heitä haastattelemaan...

    Näin ajattelen. Lopetan asiasta jauhamisen tähän.

    asiaa sähköpostin välityksellä, vaan pyrin henkilökohtaiseen kontaktiin. Ja kuten mainitsin, niin molempien osapuolten mietteitä selvitetään. Pyrin tottakai objektiivisuuteen, se on selvä.

    terveisin Jenni Etelä

    Äänestä

  • Gitte.. kirjoitti:

    Ei kai olisi pitänyt puuttua ollenkaan koko kysymykseen, kun siitä niin iso halloo nousi. Näen kuitenkin, että juuri tällä palstalla on ollut feikkejä enemmän kuin tarpeeksi ja en ihmettelisi, vaikka juuri tätä kautta saataisiin valehtelija jopa haastatteluun. En yhtään ihmettelisi.

    Mielestäni parempi keino olisi ottaa yhteyttä hoitaneisiin (johtohenkilöt) ja eri Rauhanyhdistyksiin ja heiltä kysyä hoidettujen nimet ja mennä heitä haastattelemaan...

    Näin ajattelen. Lopetan asiasta jauhamisen tähän.

    Minä näin tämän hyväksi keinoksi, sillä näin ihmiset voivat vapaaehtoisesti ottaa yhteyttä, jos asia kiinnostaa. Toki huijareita voi olla liikkeellä, mutta en sokeasti ota mukaan ketä saattuu. Lopuksi kaikki lähteet punnitaan.

    En näe, että Rauhanyhdistys lähtisi kertomaan hoidettujen nimiä. Mielestäni se ei ole moraalisesti oikein ja niin ajattelevat varmasti hekin. Siinä rikottaisiin jo lain määräämää yksityisyyttä ja asiaan liityy monia muitakin ongelmia, joten mainitsemasi vaihtoehto on kokonaan poissuljettu. Lisäksi kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, eli en koe, että voisin mennä vain jonkun ovan taakse kyselemään haastattelua, vaikka nimen saisinkin tietoon. En voi tietää taustoja, ja joku joka on halunnut unohtaa tapahtumat, saattaisi loukkaantua. Eri asia tietysti on, jos henkilö on julkisesti puhunut kokemuksistaan, siinä tapauksessa yhteydenotto ei tuntuisi niin pahalta.

    Koin siis "yleisen haun" parhaaksi vaihtoehdoksi.

    Tee sitten sillä tavalla, ja voithan sen jälkeen tarkistuttaa henkilön oikeaksi hoidetuksi hoitajaltaan, jonka tämä mainitsee. Siinä ei ainakaan pitäs olla mitään väärää.

    Äänestä

  • Gitte.. kirjoitti:

    pelottais?

    Totesin, että molempia osapuolia pitää tutkia. Ja sitten sen, että yleensä ottaen suhtautuminen nettilähteeseen on nuiva. Sekä sen, että tutkimuksen kulku tulee näkyä tutkimuksessa. Jos et sitä usko, niin voit mennä koulunpenkille istumaan ja koettamaan onneasi.

    jotain vl:n tekemää materiaalia, jossa olisi otettu molempien, myös erotettujen näkökulma huomioon?

    Arkielämä on osoittanut, että parhaiten heistä, siis erotetuista ja heidän mielipiteistään on päästy eroon lyömällä heidän otsaansa mieliasairaan leima, jota ei kannata uskoa. Vaikka kyllähän osa hoidetuista todellakin joutui silloin hoidon seurauksena mielisairaalaan, jotkut jopa päättivät päivänsä. Sellainen se on se sinun seurakuntasi.

    Äänestä

  • Gitte.. kirjoitti:

    Tee sitten sillä tavalla, ja voithan sen jälkeen tarkistuttaa henkilön oikeaksi hoidetuksi hoitajaltaan, jonka tämä mainitsee. Siinä ei ainakaan pitäs olla mitään väärää.

    Mikäpä estäisi myös sinua osallistumasta tähän tutkimukseen!

    terveisin sirkka

    Äänestä

Olen kirjoittanut tämän nimimerkin lisäksi myös "Erotettu uskova" ja Ry:stä erotettu". Joskus myös muilla nimimerkeillä asian luonteesta riippuen. Kirjoitukseni ovat omakohtaisia ja tosia. Olen kirjoittanut tämän vuoden maaliskuusta asti.

Nuorempi polvi ei tiedä näistä kokouksista. Asia on yhdistyksen "sisäisenä asiana" vaiettu, eikä siitä ole lupa puhua "ulkopuolisille".

Mielestäni tämä varmaankin jokaisen paikkakuntien Rauhanyhdistyksillä toteutettu "puhdistus" ei voi olla vaiettu, onhan kyse luterilaisen kirkkomme sisällä toimivasta julkisesta yhdistyksestä.

Olen tällä palstalla toivonut, että joku tekisi tutkimusta aiheesta. Proseminaarityöhän ei vielä sitä ole, mutta olisihan se hyvä alku laajemmallekin tutkimukselle!

Onnea työllesi! Terveisin sirkka

Äänestä
  • >> eikä siitä ole lupa puhua "ulkopuolisille"

    Äänestä

  • Blastus kirjoitti:

    >> eikä siitä ole lupa puhua "ulkopuolisille"

    Shalom, Blastus!

    Hoitokokousten aikaan ainakin Ry:ltä erkaantumiseeni, vuoteen 1978 asti kokouksista kiellettiin puhumasta ulkopuolisille, koska kyseessä tosiaan sanottiin olevan "sisäiset asiat". Näin yleensä tehtiinkin. En minä muuta tähän tiedä kertoa.

    Se, miksi nuoremmille Rauhanyhdistyksellä kävijöillekään ei ole kerrottu, ihmetyttää minua kovasti. Miksi ei menneestä historiasta haluta puhua niinkuin se on ollut ? Jos näin olisi, sinäkin Blastus tietäisit myös kysymäsi asian!

    Keskuudessanne Rauhanyhdistyksillä on nuo ajat kokeneita ihmisiä. Kyselkää heiltä, kyselkää puhujilta myös. Keskustelkaa rehellisesti ja avoimesti! Silloin saisitte monipuolista tietoa tapahtuneista, eikä tietonne perustuisi vain meidän, monien mielestä epäluotettavina pitämien nettikirjoittajien varaan.

    Eräs iäkäs, tunnettu vaikuttaja ja hoitokokousten aikaan SRK:ssakin toiminut henkilö on Kalevan syntymäpäivähaastattelunsa mukaan kertonut omistavansa arkistoja tuolta ajalta. Kyselkää ja keskustelkaa myös hänen kanssaan ennenkuin on myöhäistä!

    SL:

    "Ei siellä enää muisteta, ett´ompi oltu sodassa.
    Ei turmeluskaan ahdista, vaan kaikk´on tyyntä, suloista."

    Valoa pimeyteen! Terveisin sirkka

    Äänestä

  • Hei Sirkka,

    Jos olet kiinnostunut tulemaan haastateltavaksi, niin ota yhteyttä sähköpostiini, joka mainittiin ensimmäisessä viestissä.

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    Hei Sirkka,

    Jos olet kiinnostunut tulemaan haastateltavaksi, niin ota yhteyttä sähköpostiini, joka mainittiin ensimmäisessä viestissä.

    Olisi ehkä parempi tavata kasvotusten. Voin ottaa sinuun yhteyttä jahka ennätän. Palaillaan!

    Terveisin sirkka

    Äänestä

  • sirkka kirjoitti:

    Olisi ehkä parempi tavata kasvotusten. Voin ottaa sinuun yhteyttä jahka ennätän. Palaillaan!

    Terveisin sirkka

    Kuten tuossa aikaisemmin jo mainitsinkin, niin tarkoitushan ei ole se, että käytän mitä tahansa sähköpostiini tullutta tietoa. (monet ymmärsivät asian väärin, joten selvennän asian vielä kerran) . Ei, vaan kun henkilö ottaa yhteyttä sähköpostitse, niin sovimme jatkosta, kuten siitä miten ja missä haastattelu toteutetaan.

    Toivoisin, että pääsisit osallistumaan. Ota yhteyttä, kunhan ehdit. :)

    terveisin Jenni Etelä

    Äänestä

Kai haastattelet asian molempia osapuolia eli näitä ns. "erotettuja" ja sitten "sisään jääneitä".

Muuten tutkimukseltasi on kyllä pohja pois. Lantissa on aina kääntöpuolikin.

Äänestä
  • Tottakai kumpaakin puolta selvitetään. :) Tutkimuksen kulmakivi on objektiivisuus ja siihen tottakai pyritään.

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    Tottakai kumpaakin puolta selvitetään. :) Tutkimuksen kulmakivi on objektiivisuus ja siihen tottakai pyritään.

    Mielenkiintoinen aihe.

    Äänestä

  • vl-liike on tehnyt 70-luvun ajoista, jotka olisivat käsitelleet myös niiden erotettujen kantilta asiaa? Ei yhtään!

    Sama pätee kaikkeen kirjalliseen tuotokseen, mitä se liike ulos laittaa.

    Äänestä

  • tutkimusta kirjoitti:

    vl-liike on tehnyt 70-luvun ajoista, jotka olisivat käsitelleet myös niiden erotettujen kantilta asiaa? Ei yhtään!

    Sama pätee kaikkeen kirjalliseen tuotokseen, mitä se liike ulos laittaa.

    jos kaikki osallistusivat tähän tutkimukseen jotka ovat tällä palstallakin kertoneet asioista rehelliseti. Auttaisi muitakin vautumaan.

    Vl-liike voi sitten esittää oman kantansa aioiden kulusta ja haatatellaan esimerkisi hoitajia jotka vieläkin vaikuttavat vl-liikkeessä.

    Eronneitakin/erotettuja hoitajia voisi kanssa haastatella.

    Näin tutkimus olisi tasapuolinen jokaiselle osapuolelle.

    Äänestä

Huomioi, että täällä on monenlaista kirjoittelijaa jo ihan saamistasi vastauksista päätellen. menestystä tutkimukseen!

Äänestä

...vai olitko feikki, vai ???

Äänestä
  • Kyllä minä ihan oikeasti teen proseminaaria, johon kaipaan haastateltavia. En ymmärrä kysymystäsi...peruutitko??

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    Kyllä minä ihan oikeasti teen proseminaaria, johon kaipaan haastateltavia. En ymmärrä kysymystäsi...peruutitko??

    Tuli vaan "uskonpuute", anteeksi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tutkimukseen? kirjoitti:

Hei kaikille,

Olen historian opiskelija Oulun yliopistosta ja teen proseminaaria, johon kaipaisin lisää haastateltavia. Aiheeni käsittelee vanhoillislestadiolaisuuden 1970-luvun kriisiä, johon yhtenä osa-alueena liittyivät ns. hoitokokoukset. Olisin kiinnostunut kuulemaan henkilöitä, jotka joutuivat jättämään liikkeen hoitokokousten seurauksena. Haastattelu tapahtuu anonyymisti, eikä henkilöllisyyttä paljasteta. Jos siis tunnet, että haluaisit kertoa tapahtumista ja tuntemuksistasi, ota yhteyttä alla mainittuun sähköpostiin.

Ystävällisin terveisin Jenni Etelä

Sähköpostini: [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu