Voiko todella ruma ihminen koskaan olla onnellinen?

Voi voi... Ystävyys ei yleensä katso ulkomuotoa...

jep et voi saada kavereita eikä kukaan lopeta kiusaamista ikinä, koska oot ruma..voivoi...toivottavasti ees joskus saat säpii.

Nykymaailma katsoo todella paljon ulkonäköä ja kauneutta (en voi kieltää etten itse katsoisi) on kuitenkin paljon tärkeämpiäkin ominaisuuksia ihmisissä! Nimittäin luonne. Oikean ystävän tunnistaa siitä ettei hän katso ulkonäköäsi, olet sitten ruma tai et. Mielestäni on kuitenkin todella väärin että ihmisiä luokitellaan rumiin ja kauniisiin. Kaikkihan me olaan ihmisiä, eikä me voida ulkonäöllemme mitään. Mutta muistahan että maailmassa on todella paljon ihmisiä. Sinä itse tunnet niistä vain pienen osan. Uskalla näyttää omat piirteesi äläkä välitä mitä muut sanovat. Olethan sitä mitä olet! Uskalla mennä uusiin paikkoihin ja tutustua uusiin ihmisiin. Varmasti löydät omat ystävät ja oman piirin jossa kukaan ei välitä ulkonäöstäsi. Mutta hyvää joulun odotusta sinulle!:)

että esim. Downin syndrooman omaavat henkilöt (jotka ovat usein varsin epäsymmetrisiä) ovat kaikkein onnellisimpia.

Kumpi ihminen haluaisit olla? Tämä on siis ihan vain kuviteltu tilanne...

A) Kaunis ihminen, joka ei koskaan saisi sitä selville, että on kaunis, vaan luulisi itseään rumaksi.

B) Ruma ihminen, joka kuvittelisi koko elämänsä ajan että on kaunis.

Tämähän on käytännössä mahdotonta, mutta jos ihan vain kuviteltaisiin... Itse haluaisin olla tuo ruma ihminen tässä tapauksessa. Mielestäni sillä ei ole kovin paljoa merkitystä, miten asiat todellisuudessa ovat, vaan ainoastaan sillä miten kokee ne. Olen pahoillani, että joudun ilmaista mielipiteeni näin monimutkaisesti (en ollenkaan pyri siihen), mutta tuota lausetta ei voi saada yksinkertaisempaan muotoon... En tiedä, tajusiko kukaan, mitä tarkoitan.

http://www.helpjacqui.com No että mitäs mitäs?

Mä olen myös todella ruma, muakin kiusattu aina koulussa. Itsetunto koko elämän ollut eritttäin huono. Muutenkin elämäni ollut vaikeaa(ei pelkästä ulkonäöstä johtuen). Olen välillä onnellinen. Mulla on muutama läheinen ystävä jotka välittävät musta aidosti. Olen nykyään sitä mieltä että ystävyys ei katso ulkonäköä.

Mun siskolla on vesipää, siis jo kohdussa ollessa sen päähän oli kertynyt selkäydinnestettä. Ja kun vauvan pää on joustava, se venyi ja kasvoi sitä mukaa, kun nestettä kertyi. Pienenä vaiva korjattiin leikkauksella, mutta pää jäi silti luonnottoman isoksi (varmaan melkein 2xmun pää) ja vähän oudon muotoiseksi, eikä se koskaan korjaannukaan. Siskoa ei voi erityisen kauniiksi sanoa, mutta kavereita sillä on aina ollut ja nyt myös poikakaveri. Ei onnellisuus tosiaan ole kauneudesta kiinni!

Niiin, en epäile sitä etteikö kuka tahansa ihminen voisi olla onellinen, kyseessähän on mentaalinen tila, joka luultavasti onnistuu terveiltä ihmisiltä.

Mutta toisaalta onhan se nyt selvä että jos sattuu syntymään kauniiksi ovat asiat paljon helpompia. Vaikka nykyään kukaan ei halua myöntää sitä, vaan tekopyhästi, tasa-arvon nimissä yritetään selitellä että "joo jokainen on tärkeä" tai "ei rumuutta ole", on selvää että on olemassa erittäin selkeä länsimaalais-amerikkalainen ihmisen kauneuden luokittelu järjestelmä, jonka hegemonia kasvaa, niin että ilmeisesti kiinassa on yleistä että naiset kauneusleikkaavat silmänsä eurooppalaisiksi.

Olen täysin vakuuttunut, että monissa tilanteissa kaunis pärjää paremmin, se otetaan miluummmin töihin edustamaan, se saa seurustelu seuraa milloin tahtoo ja voittaa myös suosiota noin yleensä.