tuotta.ööh. kumpi on vaarallisempaa, eiku mikä olisi moraalisesti haitallisempaa ajaa kannabispäissään autolla alkoholilla juopunut hengiltä vai ajaa alkoholista päihtyneenä kannabiksella itsensä huumanneen hengiltä?
korotetaan panoksia, kumpi on kansantaloudellisesti haitallisempaa?
-kun keksitte vastauksen, ymmärrätte myös, että alkoholi on parempi päihde kuin kannabis
korotetaan panoksia, kumpi on kansantaloudellisesti haitallisempaa?
-kun keksitte vastauksen, ymmärrätte myös, että alkoholi on parempi päihde kuin kannabis
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos ajatellaan että molemmat elää yhteiskunnan varoilla, niin yhteiskunnalle haitallisempaa olisi alkkiksen kuolema, koska hänen päihteenkäytöstä valtio saa edes minimaalisesti verovaroja takaisin. Mutta en sanoisi, että verotus vaikuttaa päihteen paremmuuteen.
Minun mielestäni on moraalisesti haitallista että joku ajaa pää sekaisin ja lisäksi vielä jonkun päälle..
jos ajaa jonkun päälle, varsinkin kannabista käyttäneen, saa pienet sakot. Jos ajat selvinpäin niin joudut häkkiin. Suomessa kännitila on riittävä tekosyy lievempään tuomioon kuin selvinpäin tehty teko.
Lisäksi lopulta auton alle jäänyt "pilviveikko" on syyllinen tilanteeseen. Hänen sukulaistensa on maksettava korvauksia kännissä ajaneelle henkisestä kärsimyksestä ja tuskasta sekä maksettava mahdollinen katkaisuhoito, koska kännissä ajanut ajautuu tilanteen takia ryyppyputkeen.
Mikäli joku ajaa kannapäissään känniläisen päälle hänet lynkataan paikanpäällä välittömästi.
Joten kännissä ajaminen on taloudellisesti järkevää, jos osuu ”narkkariin” saa rahaa ja hyvän syyn ryypätä taas. J Valtio ja joku muu maksaa koko ilon.
Tosin moraalisesti on p:stä ajaa kummassakaan tilassa.