Ajattelin kysyä teiltä muilta paniikkihäiriötä sairastavilta, että kuinka monella teistä esiintyy melkeinmpä jokapäiväistä huimausta?Siis vaikka itse kohtaus ei olisikaan päällä..Itselläni tätä huimausta on melkein jokapäivä.Johtuuko siis itse tästä sairaudesta vai pitäisikö pelätä jotain vakavempaa?Kiitos, jos jaksatte vastata!
Huimaus
?!?
41530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei!
Kiva kun osuin paikalle :)
Mulla nimittäin ei ollut paniikkihäiriöstä paljon muuta näkyvää kuin jatkuva pyörrytys.
Sitten stressin myötä tilanne on pahentunut ja toteamisen jälkeen tilanne on vain pahentunut, kun jännittää tilanteita. Lisäksi jatkuva panikointi on aiheuttanut mulle pääsnsärkyä ja voimakasta väsymystä. Eli siis masennusta!
Sain harjoitus ohjeet paniikin hoitamiseen.
Eli asteittain vain on totuttauduttava tilanteisiin joissa se iskee. Tärkeintä on tunnistaa milloin oireet alkaa ja opetella rentoutumaan ja selviämään tilanteesta. Ei saisi paeta ja väistellä paniikkitilanteita! alussa voi harjoitella myös tukihenkilön kanssa. Tärkeintä on harjoituksien säännöllisyys, harjoitella pitäisi viikottain esim. kaupassa käyntiä. Voi myös koettaa nujertaa tilanne kerrallaan. Voi aloittaa lievimmistä tapauksista.
Yleensä on useita tilanteita joissa paniikki syntyy. Mulla mm. Kaupassa, torilla, ruuhkassa, hississä, kokouksissa, jonotustilanteissa, korkeat paikat.
Ajattelin aloittaa helpoimmasta/ lievimmästä eli luultavasti aloitamme hississä harjoitukset ensin. Sitten kun se sujuu niin lähdemme kauppaan.
Parantuminen voi kestää 6kk- 2 vuotta, jos olet todella sinnikäs ja haluat parantua. Siihen tarvitaan myös paljon rohkeutta ja kannustusta.
Paniikkikohtauksiin on olemassa myös lääkkeet, jos ei pääse muuten harjoittelussa alkuun.
Rentoutumisen opettelu on myös tosi tärkeää. Saatavilla kirjastoissa cd-rom/dvd harjoituksia.
Sitten myös jooga tai pilates olisi hyvä.
Psygologilta saat henkilökohtaista tukea ja ohjeita paniikin hallintaan.
Kirjallisuutta:
Hellstöm Kerstin: Fobiat
Kiitos paljon vastauksestasi!Lääkitys itselläni on päällä, mutta eihän sekään kohtauksia kokonaan estä. Itselleni on tullut myöhemmin nämä kaupassakäyntiongelmat ym. Mutta selvisinpä tänäänkin kaupassa käynnistä, vaikka huimasi ja hermostutti kovasti. Olen aina erittäin ylpeä, kun selviän kaupasta, enkä ole antanut paniikille valtaa. Toivottavasti sinäkin selviät näistä "pahoista paikoista"!Onko sinulla lääkitystä?Käytkö terapiassa tai jotain vastaavaa?
Hei olen jo 5 vuotta popsinut onnellisuuspillereitä, Efexoria ja Oxepamia paniikkiin. Nyt olen päättänyt jättää ne ostamatta ja selviytyä ilman lääkkeitä. Kaksi viikkoa olen kestänyt vieroitusoireita. Paniikki tuntuu minulla korvien soimisena ja huimauksena, seuraavaksi alkaa sydän tykyttää, tulee hiki, kädet puutuu, henkeä salpaa ja pyörryttää. Oikein paha kohtaus tuntuu kuoleman pelkona, realiteettien katoamisena, paniikkina sanan varsinaisessa merkityksessä. Siinä vaiheessa, kun sydän alkaa hakata, alan rauhoittaa itseäni syvähengityksen avulla ja sanomalla itselleni, tämä menee ohi eikä ole kuolemaksi. Ostin mielenkiintoisen kirjan: Irti masennuksesta 7 viikossa. Kommentoin sitä täällä, kunhan olen päässyt ensin kirjan loppuun.
Hui maa!
Mä oon 50 jäpäkkä landelta.Eka paniikkihäiriökohtaukseksi luokiteltu epämukavuus(luulin että kualen) kymmenkunta vuotta sitten.Pumppuvikaa etsiskeltiin viikonpäivät,mutt muljahduksetkin loppui kun kannoin Holtteria kainalossa.
Duunilekuri katsoi silmiin ja kysyi masennuksesta,johon mä:ei oo ehtinny ajatella tollasii,faija poisnukkui äsken ,duunissa helvatinmoinen rumba päällä,kaverin itsariyrityksestä odottaa rosis,lasten äiti etsi uuden osoitteen.Antoi tytsi ilmatteks Seroxattia poksin ja sanoi että popsi noi ja katotaan paraneeks olo.Viikon päästä kuin uusi ukko,mutta kohtaus lähellä kun täytyi apteekissa käydä.Välillä muutaman vuoden ilman,tänä syksynä pakko aloittaa Seroxat. Kohtauksia kerran pari viikossa,mutta pysyvät jotenkuten hanskassa.Huimaus tullut jokapäiväiseksi riesaksi,ei oikein tiedä kumpi johtuu kummasta.Välillä tuntuu kohtaus laukeavan huimauksesta vai tuleekohan huimaus ennen kohtausta.