Näin kammottavaa unta viimeyönä, en muista muita tapahtumia unesta, muutakuin hämärästi jonkun rakennuksen..mutta siis näin unta että poskelleni tuli yhtäkkiä jostain hämähäkki, jota sitten yritin hätistellä pois, mutta se jotenkin joutui suuni kohdalle ja yritin pitää suuni kiinni ja haroa sitä sormin pois. Muistan kuinka hankalaa siihen oli jostain syystä tarttua, en saanut otetta siitä..ja heräsin sitten siihen kun sormet oli suullani ja taisi olla ote yhdestä rautapidikkeestä suussani (siis minulla on ylähampaissa oikomiskojeet). Mitähän tämäkin uni nyt sitten meinas...??
Hämähäkki suussa
Hyi
2482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joku hallitsee sinua, melkeinpä laittaa sanat suuhusi. Onko sinulla ylihuolehtivainen äiti esim?
Toinen hämähäkin merkki on mustasukkaisuus ja riippuvuus jostain, oletko sellaista kohta kurkkuasi myöten täynnä.
Kiitoksia pohdinnoistasi, ajattelinkin että tuo voisi jollain tapaa liittyä itseni ilmaisuun. Äiti tai kukaan muukaan ei kyllä ole liian huolehtivainen, enkä koe että kukaan hallitsee minua. Ehkä tällähetkellä pohdin ennemminkin sitä, että sanonko varmasti oikeita sanoja ja asioita, esim. opettajan työssä tulee eteen tilanteita, jolloin pohdin, että mitkä sanat auttaisivat parhaiten erilaisten tilanteiden ratkaisuihin.
Sitten taas toisaalta, tuo mustasukkaisuus ja riippuvuus-tulkinta sopii siinä mielessä, että olen itse kokenut olevani mustasukkainen vastikään ja olen paljon miettinyt sitä miten riippuvainen olen avopuolisostani..ja olemmeko molemmat yhtä tosissaan tässä suhteessa. ETtä lähinnä voisi olla niin että olen kurkkuani myöten täynnä omia pohdintojani näistä aiheista:) Mutta tosiaan, kiitoksia kommenteistasi!