Köli

Veneeni köliin on vuosi vuodelta tullut lisää rakkuloita joissa on vettä sisällä. Aluksi olivat aivan mitättömän kokoisia, mutta nyttemmin on koko ruvennut kasvamaan. Kölisauman meinasin uusia keväällä. Nytten syksyllä on vielä tarkoitus tehdä rakkuloille jotain, jotta kuivuvat kevääksi. Muutamia olen puhkaissut, jolloin terävällä veitsellä kaivertaessa kölistä lähtee selviä palasia irti.
Mitä pitäisi tehdä nyt ja mitä keväällä? Ajatukseni oli että nyt puhkoisin rakkulat ja rapsuttaisin irtonaisen aineen pois, jonka jälkeen antaisin kuivua kevääseen. Keväällä loiventaisin kolijen reunoja hieman hiomalla (syntyvän kolon syvyys joitakin millejä), jonka jälkeen paikkaus jollakin aineella. Millä?
Löytyykö tietoa? Kertokaa te paremmin perillä olevat omia ideoita ja kokemuksia.
21119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eli tee niinkuin suunnittelit, avaa maalikalvo vden päältä pois ja anna kuivua kevääseen. Kolojen paikkaus vaikka 2komponettisella epoksikitillä. Lienee rautaköli? Pitää saada ensin ruoste alta pois, muuten ei tartu mikään...hiekkapuhallus? Rälläkkää? Mikä nyt omalle vartalolle passaa...

Jahka kaikki ruosteet on poistettu, vielä koko kölin hiominen KAIKESTA maalista puhtaaksi, kittaus, primeri, vaikka VC Tar vesitiiviyden turvaamiseksi, pintamaali.

Noin saat rakkulat pois kokonaan. Jos lähdet vain paikkailemaan se rakkuloi kohta taas jostain...iso homma, mutta eipä tarvi tehdä kahdesti.

Äänestä

Sulla on osmoosivaurioita veneesi kölin laminoinnissa. Hyvät ohjeet löydän Hempelin sivuilta http://www.hempel.fi/
Valitse sivun yläreunan valikosta: Venemaalit / Maalauserittelyt / Osmoosi
Kannattaa ehkä myös soittaa Hempelille ja pyytää neuvoja nimenomaan kölin alueen osmoosikorjaukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paise kirjoitti:

Veneeni köliin on vuosi vuodelta tullut lisää rakkuloita joissa on vettä sisällä. Aluksi olivat aivan mitättömän kokoisia, mutta nyttemmin on koko ruvennut kasvamaan. Kölisauman meinasin uusia keväällä. Nytten syksyllä on vielä tarkoitus tehdä rakkuloille jotain, jotta kuivuvat kevääksi. Muutamia olen puhkaissut, jolloin terävällä veitsellä kaivertaessa kölistä lähtee selviä palasia irti.
Mitä pitäisi tehdä nyt ja mitä keväällä? Ajatukseni oli että nyt puhkoisin rakkulat ja rapsuttaisin irtonaisen aineen pois, jonka jälkeen antaisin kuivua kevääseen. Keväällä loiventaisin kolijen reunoja hieman hiomalla (syntyvän kolon syvyys joitakin millejä), jonka jälkeen paikkaus jollakin aineella. Millä?
Löytyykö tietoa? Kertokaa te paremmin perillä olevat omia ideoita ja kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu