Näin metsäkävelyllä hirven, joka touhuili jotain puunrungon kyljessä sarvinensa. Lähdin pakokauhun vallassa juoksuun. Voiko hirvi hyökätä ihmisten kimppuun? Miten koirat yleensä reagoivat hirveen ja päinvastoin?
Onko hirvi
vaarallinen..
3477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..että hirvi käyttäytyy agressiivistesti ihmistä kohtaan. Mahdollisuus joutua hirven hyökkäyksen kohteeksi ovat kuitenkin minimaaliset. Yleensä tilanteita sattuu metsästyksen yhteydessä kun haavoittunut eläin puolutautuu. Myös kiimainen uroshirvi voi joskus olla agressiivinen. Metsässä voi kuitenkin liikkua edelleen turvallisin mielin.
..kaksi kertaa tilanteessa, jossa hirvi on haastanut autoni. Ensimmäinen tapaus oli metsätiellä, toinen suoran valtatien vierellä. Molemmilla kerroilla hirvi yritti juosta auton edelle tullen koko ajan lähemmäksi. Uskomaton nopeus! Metsätiellä annoin hirven "voittaa" jolloin se leuhkasti viivytellen asteli reittini poikki. Toisella kerralla lisäsin vauhtia ja jätin sonnin jälkeeni.Kummassakin tapauksessa oli onni, että oli valoisaa, jolloin hirven seuraaminen oli mahdollista. Pimeässä olisi voinut käydä toisin.
Nelisen tuntia sitten tuttavani kertoi ajaneensa uutukaisen pakettiautonsa kirven kanssa kolariksi.
Tuulilasi, kuskin ovi ja vasen kylki mäsänä.
Arvaa harmittiko.
Täälaisissa tilanteissa hirvi on massiivisena eläimenä todella vaarallinen, ei muulloin.
Koirat harvemmin pelkää hirveä, ellei sitten mukaan lueta mummon puudelia.