Kissa- ja huonepölyallergia:(

triste-

Suureksi surukseni olen allerginen kissoille. Tulos saatiin verikokeilla. Joku normaali lukema olisi vielä ollut 0,03 niin minulla se oli 1,3. Minulla on vauvasta asti ollut aina kissa. Pienenä olin pari kertaa testeissä, mutten ollut allerginen. Mainittavia oireita minulla ei ole (joskus harvoin vähän nuhaa, aivastelua).Allergia olisi varmaan jäänyt huomaamatta, jos sitä ei olisi tehty ammatinvalinnan vuoksi (olisin tahtonut pieneläinhoitajaksi).

Minulla on kaksi kissaa, joista emme aio luopua. Asun vielä vanhempieni luona. Parin vuoden päästä kuitenkin muutan pois opiskelujen takia. Kisut saisi jäädä tänne. Haluaisin ne kuitenkin joskus luokseni, jos minulla on joskus isompi asunto. Onko mahdotonta? En välitä mistään muusta eläimestä niin paljon kuin kissoista. Suunnittelin, että pitäisin joskus sijaishoitokotia ja minulla olisi paljon kissoja. Suunnittelin, että kävisin vapaaehtoisena löytiksissä. Kissat ovat niin kovin lähellä sydäntä.

Voiko tämä allergia vielä kadota? Olen 17-vuotias. Olen kuullut, että lapsilta voi kadota aikuisikään mennessä. Minä nyt enää kovin lapsi ole..

Voisiko olla mahdollista, että olisin saanut niin hyvin siedätyshoitoa ettei allergia enää pahentuisi?

Lääkärille olisi tarkoitus varata aika. Allergialääkkeitä kai saan, mutten niitä erikoisemmin tarvitse, kun oireitakaan ei juuri ole. Olen imuroinut nyt useammin, käyttänyt petivaatteita yms. ulkona ja vaihtanut lakanoita. Peitän nykyisin aina sänkyni. Ennen en aina "ehtinyt". Toista kisuani en ainakaan ala pesemään, koska se on niin hirveän arka. Annan kissojeni käydä huoneessani, koska ne kulkevat tuuletusikkunani kautta tarhaan ja arka kisu kokee olevansa turvassa minun luonani.

Pelottaa vähän ajatus astmasta. Tiedän, että me kaikki olemme yksilöitä, mutta kertokaa omista kokemuksistanne. Toivottavasti joku sai jotain selvää..

Luin jostain, että tyttökissat eivät aiheuta niin paljon allergia-oireita? Onko muka totta?

6

1357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on kisuallergia

      Joka myös selvisi testeillä.Kaksi tyttökissaa kotona ja lieviä oireita joskus.Siitepölyallergiaa on myös.Joskus flunssat ovat pitkittyneet ja keuhkoputkiin menee helpommin.Aamuyöstä olen joskus talvisin saanut ns.astman tyyppisiä oireita,ehkä pari kertaa vuodessa.Allergialääkkeitä ja nenäsuihkeita joskus käytössä,onneksi ei silmät kutise.Kissoistani en luovu kuin pakon edessä eli jos oireeni eivät pysy hallinnassa.Lisää en ota kuitenkaan ja tiedostan astman riskin.Välillä kissat ovat olleet muualla hoidossa ja ei ole oireet ainakaan pahentuneet.Lapsistani en luovu vaikka lääkärit ei tykkää,ne ovat minulle niin tärkeät ja otettu sitä varten että niistä pidetään huolta.Onneksi minulla on läheinen joka ottaisi kissani jos nyt astman saisin tai oireeni pahenisivat.Allergiaani en käytännössä edes huomaa kuin harvoin ja en jaksa olla hysteerinen.Pienten lapsien kohdalla ymmärrän jos eläimistä luovutaan nopeasti allergian takia.Sinä teet miten parhaiten näet tilanteen,astma ei ole mikään mukava sairaus vaikka sekin pysyy lääkkeillä kurissa ja sekin on yksilöllistä.

      • kissan omistaja

        lukekaapa aihe: apua allergiaan, nimim. mirri


      • Ideat

        No voi kisulikimmeli.
        On yksinkertaista hankkia hyvä sisäilmanpuhdistaja Therapy air ion. Siinä on 5 filtteriä ja se ottaa kaikki allergeenitkin hengitysilmastasi. Niin voit saada keuhkoihisi puhdasta ilmaa. Helppo homma.


    • nimimerkillä kokemusta on.

      Ei aina kannata tuijottaa niitä allergia testien tuloksia ja kuunnella uskovaisesti lääkäriä. Itse olen jos mille allerginen ja eläimiä en saisi omistaa ja ymymym. Omistan kuitenkin kaksi kissaa ja hyvin tulen toimeen.

      Kannattaa olla altistuneena koko ajan eläimille, jotta allergia pysyy kurissa. Nyt en ole hetkeen altistunut koirille joten saan allergia oireita. Kissoista en saa ollenkaan..

      Paras lääke on itsetoiminen siedätys allergeenille.

      Mikään ei ole niin varmaa kun epävarmaa allergiasta puhuttaessa.

      Ei kannata olla niin hyväuskoinen aina.

      • sfd

        älä missään nimessä ota kissoja luoksesi. Mä muutin miehen kanssa yhteen jolla kaksi kissaa, olen aina ollut kissoille allerginen, sain astman, ja joka päivä yhtä tuskaa asua kissojen kanssa, mies ei halua niistä luopua. Sulle voi käydä myös niin, että kun tulet joskus käymään porukoillas, sun allergia onkin pahentunut, sillä olet ollut erossa niistä, ja huomaat eron todella selvästi. Jos sulla kerran nyttenkin on lukemat nousseet, voi ne siitä viel pahentua paljonkin!


      • Ideat
        sfd kirjoitti:

        älä missään nimessä ota kissoja luoksesi. Mä muutin miehen kanssa yhteen jolla kaksi kissaa, olen aina ollut kissoille allerginen, sain astman, ja joka päivä yhtä tuskaa asua kissojen kanssa, mies ei halua niistä luopua. Sulle voi käydä myös niin, että kun tulet joskus käymään porukoillas, sun allergia onkin pahentunut, sillä olet ollut erossa niistä, ja huomaat eron todella selvästi. Jos sulla kerran nyttenkin on lukemat nousseet, voi ne siitä viel pahentua paljonkin!

        Hanki kunnollinen sisäilmanpuhdistaja ja helpota oloasi. Minulla on allerginen mies ja tuskin hän tulisi toimeen ilman therapy air ioniansa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1423
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe