Kysymys: Onko teistä vakavasti mielenterveyshäiriöisellä, joka hyvä jos itsestään voi pitää huolta, "oikeus" hankkia lapsia? Tietysti kaikki voivat lisääntyä valvomatta, mutta ansaitseeko teistä yksikään lapsi henkisesti häiriintynyttä äitiä/isää? Jos taas tällainen ihminen tulee vahingossa (ehkäisy pettää tms) raskaaksi, niin mikä teistä paras ratkaisu: adoptio, pitää lapsen vai abortti? Joo, nämä ovat monimutkaisia asioita, eivät mustavalkoisia ja jokainen on yksilö yms. mutta olisi mukavaa kuulla jotain mielipiteitä. Tarkoituksena ei ole mikään natsisaksa-rodunjalostus-meininki, vaan ihan lapsen oikeuksia mietin (voin nimittäin hyvin nähdä itseni ajamassa lasta leipäveitsellä takaa jossain harhassa joten voitte arvata oman kantani)... Kiitos kaikille vastaajille!
oikeus lapsiin
e.s.e.
18825
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Muistaisin jonkun vuoden takaa tapauksen, jossa kehitysvammainen oli joutunut muun asian vuoksi ihan oikeaan sairaalaan ja olisikohan silloin joku virkanainen todennut, että piuhat vain poikki samalla kertaa. Tästä muistaakseni nousi melkoinen meteli, että loukkaa ihmisoikeuksia. Kaipa niitä huostaanotetaan syystä ja syyttä. Leijonafirman virkamiehet kun ei itse ole kaikkein terävimmästä päästä, niin saattaa vähäpätöisemmästäkin asiasta nousta jokin huostaanotto juttu mikäli lapsia sitten on perheessä.
Otetaanpa nyt esimerkiksi pieni lapsi, jonka ns. terveet vanhemmat pieksävät ja haukkuvat siihen kuntoon, että kyseinen henkilö vajoaa myöhemmässä elämänvaiheessa psykoosiin. Tämän jälkeinen elämä ei välttämättä ainakaan helpotu, ja täten on olemassa uusiutumisvaara. Olet oikeassa siinä, että kysymyksessä on monimutkainen asia. Yksi näkökanta on kysyä, onko tuolla pahoinpidellyllä, synnynnäisesti terveellä lapsella oikeus lapsiin...vai tuleeko häneltä diagnoosin perusteella evätä sekin oikeus.
Selvää kuitenkin on, että jos vanhemmat ovat pääsääntöisesti psykoosissa, niin ei se välttämättä ole lapselle paras mahdollinen elinympäristö. On kuitenkin niin, ettei mikään diagnoosi ole Jumalan sana, ts.kukaan ei voi sataprosenttisella varmuudella sanoa, että joskus vaikean psykoosin kokenut joutuu varmuudella psykoosiin myöhemmin.
Minulla on sellainen tuntuma, että tämä aihe tulee saamaan palstalla tulisia kommentteja, pääsääntöisesti tyylillä: hulluille kastraatio. Voin olla väärässäkin. Aihe on kuitenkin hyvä.
jos ei pysty huolehtimaan itsestään, niin ei sitten varmaankaan myös lapsestaan eli ajattelisin että en hankkisi lasta. Mutta jos vointi kohenee ja tervehtyy ja kykenee huolehtimaan taas asioistaan, niin miksi ei? Ja hyvä elämänkumppani auttaa paljon. Eihän kukaan terveistäkään voi vannoa, ettei joskus sairastuisi.
Näin minäkin asian näen.
Tänäpäivänä se pärjääminen on myös paljon taloudellista ja työttömyyttä on paljon se, että työpaikallakin saatta olla esimiehenä sairas ja / tai muutoin ongelmallinen esimiehiä, jolloin se oma hyvinvointi ei välttämättä ole omissa hyppysissä. Toisaalta ympäristö on oma tekijänsä. Jos olet ollut hullujenhuoneella, niin se kertoo jo paljon siitä mitä sinusta ajatellaan ja mikäli siihen vielä lapsiakin teet, niin normaalia elämää saattaa olla vaikea kehittää.
Vaikka esim jostain psykoosista paranisi joksikin aikaa, niin se tulee helposti takaisin jos esim sairastaa skitsofreniaa. Totuus on myös se että jos on nämä kaikki sairaudet ja vaivat mitä minulla on jo näin kaksikymppisenä ja suvussa osn vielä syöpää, sydänsairauksia ja alkoholismia ja miehen puolelta dementia niin haluaako nämä geenit siirtää eteenpäin?
ja olen silti ihan yhtä arvostettu kuin ennenkin. Sekä töissä että tuttujen kanssa. Ja mun elämä on ollut jo pitkään normaalia.
oikeassa, että riippuu tietysti psyykkisen sairauden laadusta. Jos psykoosi liittyy esim. masennukseen eikä skitsofreniaan, tilanne on heti erilainen. Mutta mä en kyllä surisi syöpää, dementiaa, sydänsairauksia tai alkoholismia lasten teon kannalta. Ne eivät ole suoraan periytyviä. Suomessakaan tuskin on yhtään sukua, jossa näitä ei esiintyisi, joten silloin kukaan ei voisi tehdä lapsia. esim. sydänsairauksiin, syöpään ja II-tyypin diabeteksen puhkeamiseen voit paljon vaikuttaa omilla elintavoillasi.
Minä puhuin ympäristöstä. Kuulun siis sukupuoleni ja ikänipuoletsa siihen ryhmään, että joidenkin mielestä teen mitä tahansa taikka jätän tekemättä, niin tekemisessä on jotakin väärää. Mm. hoitojuttu kuvastakoon tilannetta. Pitäähän terveydenhuoltoa kiittää näiltäkin osin ymmäryksestä, mutta ymmärrys loppuu siihen kun minä en saa omaa- ja kotirauhaa niin kuin joku toinen saa. Tulee monesta näkökannasta katsottuna helpommaksi jättää ne kuraperseet tekemättä ja keksiä jotakin muuta tekemistä. Mitä se muu tekeminen voisi olla, niin ei ainakaan pillu märkänä Lontoon yössä juoksemista. Ei varsinkaan kun ei ole tuota pilluakaan :D Noh.. kaikkea perkelettä se ihminen puoleensa vetää mm. vanhoja ämmiä ja mielenarvausalan luusereita.
Tilastojen mukaan karkeasti kolmasosa skitsofreenikoista toipuu täysin nykyiselläkin hoidolla, ts.lähinnä pelkät lääkkeet ilman varsinaista terapiaa. Uskoisin, että valtaosa skitsofreenikoista toipuisi, mikäli kaikille annettaisiin paras mahdollinen hoito. "Avohoidossa" sairaanhoitajan kanssa käytyä puolen tunnin keskustelua kerran kuussa en lue terapiaksi.
On tietysti selvää, ettei esim. skitsofreniasta voi toipua, jos ympäristö hokee, ettei selviytymismahdollisuuksia ole.
Ja dignoosi ei ole mikään pyhän hengen julistama totuus, vaan erehtyväisen ihmisen lausunto, joka voi mennä pieleen.
puhunut ympäristöstä, vaan kommentoin siihen, että ei kaikkia hullujen huoneella olleita leimata loppuiäksi. Ja mulla on kaksi aivan ihanaa kurapersettäkin; tosin hoitavat ne asiat kyllä ihan itse jo :D
Ja epäkohdista hoidossa mulla ei ole kokemusta itselläni, mutta tiedän, että ikävä kyllä epäinhimillistä kohtelua on paljon. Onhan niistä paljon ihmiset kirjoitelleet/ keskustelleet eri medioissa.
Joillakin on likiman mielipakko tehtailla lapsia. Minulla onneksi ei ole, mutta ei se tarkoita sitä, että alan sijaisisäksi jonkun yksinhuoltajan lapsille. Tätäkin on kertaalleen ehdotettu. Hoitojärjestelmä kokonaisuudessaan hieman omituinen, koska simin-nähtävästi vajaaälyiset ja sairaat puuttuvat nyky euroopassa itseänsä parempien asioihin tunaroiden kaeiken mahdollisen. Kuolema onneksi korjaa paskat pois (tarkoitan luonnollista ja kommentti siksi, että muutoin joku väittää saneensa taponuhkauksen).
Sitä vielä, että paskamainen olo jää varmasti loppuiäksi mikäli ei silmin-nähtävää ja tuntuvaa korvausta ei saa. Korvauksen on nimenomaan oltava korvaus, eikä mikään "jos sitten korvaukseksi saisit normaalia kohtelua". Ilman kyseisenkaltaisia sotkuja minulla olisi varmastikkin kaikki tiptop kundisessa.
Hirvittää silti nuo sairaudet... Äidillä on allergiaa ja karsastusta etc ja 4llä lapsella viidestä on allergiaa, ihosairauksia, astmaa ja näköongelmia. Isän puolelta lähisukua putoilee todella yllättäen (nuorin 15-vuotiaana) sydänkohtauksiin ja äidin suvun naiset kuolevat rinta- ja paksusuolensyöpään. Miehen puolelta tulee myös karsastus ja sitten monella on dementiaa joka on tosiaan johtanut siihen että maataan laitoksessa vaipoissa. Mä on tietääkseni ainut jolla on vakavia mielenterveyshäiriöitä (muut ovat vastaavasti uskiksia X). Mä myös pelkäisin lapsen saannissa hulluna muutamaa asiaa: kakara on samanlainen kuin minä, joku kiusaa häntä koulussa samoin kuin minua kiusattiin, joku käyttää häntä hyväkseen (niin kuin minulle kävi), hän on syntymästään vammainen tai muuten vakavasti sairas koko elämänsä (jo pikkuveljen skolioosi on ollut kamalaa katseltavaa monen vuoden ajalta) tai että hänestä tulee pedofiili/raiskaaja tai muuta kamalaa. Tällä hetkellä olen visusti sitä mieltä että ei lapsia meille (ei mieskään niitä halua). Ei omia. Minusta on kyllä tulossa täti ensi vuonna ja toivon että minun annetaan sairauksista huolimatta hoitaa lasta. Ei sitä nyt kaikkien tarttekaan omia lapsia tehdä.
parasta ratkaisua, mutta yksi vaihtoehto on pitää lapsi ja huolehtia, että psyykkisesti sairaan taakka ei tule liian suureksi. Lapsi voidaan laittaa jo vauva-aikana hoitoon (osa- tai kokopäivähoitoon) ja vanhemmat hoitavat lasta yhdessä toinen toistaan tukien illat. Yksinhuoltajalla vaikeampi tilanne.
Tämä oli omassa lapsuudessani "normaaliperheenkin" käytäntö, että jo 2-kuinen vauva laitettiin päivähoitoon, ja vanhemmat lähtivät töihin. Äitiyslomat olivat kovin lyhyitä silloin.
Psyykesairas voi olla sosiaalisista syistä kotona, vaikka lapsi olisi päivähoidossa.
Nyt tuli hyvä kommentti.Olet oikeassa.Lapsi voidaan todellakin laittaa päivähoitoon jo pienenä.Ei tarvitse kantaa taakkaa yksin.Kyllä lapsen voi hankkia,vaikka olisikin henkisesti sairas.Ja kokemuksesta voin sanoa,että kyllä onnistuu ja terve lapsi kasvaa ja eloisa.
Lapsellista ajattelua,että lapsia tulisi mielenterveyspotilaalle ns.vahingossa.Useat psyykelääkkeet pitävät huolen siitä,että kuukautiset jäävät pois,estrogeenitasapaino järkkyy ja lapsia ei tule.joudutaan siis turvautumaan hedelmöityshoitoihin.ja niistä voi tuleva laki sanoa mitä tahansa.Että elkeehän viittikö!
Lääkkeistä huolimatta niitä lapsia voi aivan yhtä hyvin tulla vahingossa terveille ja mielenterveyspotilaille. Lääkitykset vaihtelevat ihan mielettömästi eri ihmisillä. Eivätkä kaikki mielenterveyspotilaat edes käytä lääkkeitä. Ja mieti esim niitä skitsofrenikkoja jotka jättävät lääkkeet syömättä jostain syystä. Eivätkä kaikki lääkkeet vaikuta ratkaisevasti hormonitoimintaan. Mulla on näistä asioista ns. uusinta tietoa.