En nyt oikein tiedä mihin tää pitäis pistää, masennuspalsta ois ehkä parempi vaihtoehto...
Kuitenkin, tuntuu ettei mikään johda mihinkään.
Yksinkertaisesti usko riittää vaan ja ainoastaan siihen ettei mistään ikinä tule mitään, en ole mikään enkä kukaan, kukaan ei välitä, eikä ketään kiinnosta. En koskaan ole tarpeeksi kaunis, enkä tarpeeksi älykäs. (ei varmaan ole läheisillekään mitään herkkua)
Ikävä kyllä se varmaankin myös näkyy, mitä sitä itseään hoitamaan jos ei ole sen arvoinen.
Töitä voi tehdä sen minkä pystyy, mutta ikinä se ei ole tarpeeksi, eikä tarpeeksi hyvin...itselleni.
*huokaus*
Kuitenkin, tuntuu ettei mikään johda mihinkään.
Yksinkertaisesti usko riittää vaan ja ainoastaan siihen ettei mistään ikinä tule mitään, en ole mikään enkä kukaan, kukaan ei välitä, eikä ketään kiinnosta. En koskaan ole tarpeeksi kaunis, enkä tarpeeksi älykäs. (ei varmaan ole läheisillekään mitään herkkua)
Ikävä kyllä se varmaankin myös näkyy, mitä sitä itseään hoitamaan jos ei ole sen arvoinen.
Töitä voi tehdä sen minkä pystyy, mutta ikinä se ei ole tarpeeksi, eikä tarpeeksi hyvin...itselleni.
*huokaus*
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuttua. Kuulostaa ihan oman elämän osioilta.
Ei ole tarpeeksi komea, enkä älykäs. Olosuhteet missä elää ovat parhaimmillaankin monen mielestä "omituiset" jne. jne.
Muille siis kelpaat, mutta et kelpuuta itse itseäsi?
Paitsi sen että välillä kelpuutan ja välillä en.
Se mitä peilistä näkyy on suht ok...paitsi kun lähden johonkin missä on muita ihmisiä, näen itseni jonkinlaisena koosteena omista huonoista puolistani muiden keskellä, niissä muissa tietenkin on huonot/hyvät rumat/kauniit puolensa. (vaikka en kai minäkään MUUTU miksikään..?)
Enkä tiedä haluaisiko joku ehkä tutustuakin minuun (olen kyllä kuullut että joku olisi joskus kokenut minut torjuvana)...ongelma kai lähinnä on se, että minä en saa/minuun ei saa yhteyttä. (enkä itsekään tiedä mistä johtuu)
Minulla on samanlaisia tunteita. Välillä tulee ihan kamalan ahdistunut olo kun ajattelee, että mitä järkeä tässä elämässä oikein on. Koulunkäynti ja töissä käynti on sitä samaa vain aina, päivät vain matelevat ja ihmettelen mitä tekemistä minulla on tässä maailmassa. Yöllä menen töihin, tulen aamuyöstä kotiin ja nukun kahteentoista, jonka jälkeen käyn ehkä kaupassa ja hoidan pari muuta rutiinia ja sitten menenkin jo neljäksi kouluun. Ja sama jatkuu ja jatkuu vain. Viikonloppuna lojun kotona ja pohdiskelen usein että mitä jos elämä jatkuu tällaisena ikuisesti. Sellaisena siis, ettei millekään tunnu olevan mitään syytä.
Tunnen myös olevani hirveän ruma, vaikka sukulaiset muuta väittävätkin. Totta kai oma äitin minua kehuu, ja mammani myös. Tämä tunne on tullut vasta vähän aikaa sitten. Kulkiessani ulkona tunnen itseni rumaksi ja jotenkin huonommaksi kuin muut. Minusta myöls tuntuu, etten löydä itsestäni mitään hyvää. Olen ruma, tyhmä ja epäkiinnostava.
Mulla vaan elämä ajoittuu niihin "ihmisten" aikoihin...Mutta aika rankkaa täälläkin.
16 tuntisia päiviä tulee helposti.
Onkohan se niin, että raataminen pilaa ihmisen vai niin että jo masentuneet ylirasittavat itseään tahallaan.
Olen huomannut sellaistakin, että ihan uhallakin on "pakko" valvoa, ettei vaan jää yli 5ttä tuntia aikaa nukkua. (vaikkei se tietenkään ikinä ole itseistarkoitus) Toisaalta yöuni on katkonaista ja kaikkiin pieniinkin ääniin tulee herättyä.
Minä olisin halunnut tutustua sinuun, halunnut ystävystyä. Pistin mailiosoitteeni yhteen keskusteluun. Mutta etpä sitten tainnut nähdä sitä, tai ei ollut kiinnostusta.
Laitan sulle postia kunhan saan luotua itselleni tilin.
Pahoittelen etten ole vastannut aiemmin.
Olen vaan vähän epäileväinen :)
Kiitos mailista, vastailen sinulle ihan lähiaikoina.Mikä sinut niin epäileväiseksi saa?
ei tiedä kenelle vastaa :)
muuten on lähiaikoina..?
Mailasin sulle, ja nyt jään odottamaan vastaustasi. Toivottavasti mailini tuli perille.