haluton rötkömaha

olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta aluksi seksi oli upeaa,ihastuin dynaamiseen, urheilulliseen mieheen.Itsellä oli raskasta työssa jne jonkun vuoden kulutta,oli vaihe milloin minua ei haluttanut miestä kylläkin.kahden lapsen jälkeen 35-v:nä työasiat ovat kunnossa, olen äitiyslomalla
ja haluaisin nauttia ihanasta seksistä;ukko pihtaa.On väsynyt yrittäjä,maha kasvanut,illat töllöttää tv:tä rähjäinen t-paita päällä sohvalla.Seksiä kerran kahdessa kuukaudessa valittaa päänsärkyä aina jälkeen ja muutenkin on kuulemma rasittavaa touhua.Olen tietysti kärkäs arvostelemaan ukon olemustakin, joka kyllä yököttää. Silti tekee mieli seksiä.Ukon kanssa hommat jää kyllä lyhkäiseksi, eikä paljon iloa anna väsynyt keho.Mihin katosi ennen niin taivaallinen rakastaja? Nyt minulla on didlo,joka antaa parhaan tyydytyksen,mitä ikinä olen saanut :) nam! haaveilen komeasta pitkästä trimmistä oriista,jonka kanssa oli ihana ravintolailta. Haaveiluksi pitää jäädä,vaikka mies osoitti vakavaa kiinnostusta minuun.Lasten vuoksi tietysti.Ilmeisesti elän vaiheessa,jolloin pitää nauttia didloni kanssa ja odottaa taas muutosta tulevaan.Ilmeisesti naiset löytää myöhemmin oman seksuaalisuuden,ainakin minä.
51353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kui te naiset aina haluutte pitkän vastapuolisen rakastajan????sitä en koskaa oo ymmärtäny.lyhkäsetkin on ihan yhtä hyvii joka asias ku pitkätkin!!!!!se vaa on joku pakkomielle näköjään vaik ei oikeet tarvetta oo ees sil!!!!ja sen dildon voisit hävittää kyl prkl!

Äänestä
  • No oisko muka jotenkin parempi että nainen kävis vieraissa?! Eikun omaa kivaa vaan, älä lopeta!
    Ja haaveissa pitkä on tietysti mukana, koska on ihana ajatus, että joku suuri mies kaappaa kokonaan syliinsä! Miten joku Danny DeVito sen tekee, häh?

    Äänestä

Moi!

Hanki minut..30v tumma hyv.näk. luotettava ja mukava gsm: 050-9244518. Olen pk-seudulta..

Markus

Äänestä
  • Taisi unohtua epätoivoinen :)

    Äänestä

Vieraisiin vaan! Eikä sen tarvitse olla pitkä ja tumma, vieras kuin vieras, niin se antaa kummasti potkua seksielämään. Innostut itsekin uudelleen asiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


summer kirjoitti:

olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta aluksi seksi oli upeaa,ihastuin dynaamiseen, urheilulliseen mieheen.Itsellä oli raskasta työssa jne jonkun vuoden kulutta,oli vaihe milloin minua ei haluttanut miestä kylläkin.kahden lapsen jälkeen 35-v:nä työasiat ovat kunnossa, olen äitiyslomalla
ja haluaisin nauttia ihanasta seksistä;ukko pihtaa.On väsynyt yrittäjä,maha kasvanut,illat töllöttää tv:tä rähjäinen t-paita päällä sohvalla.Seksiä kerran kahdessa kuukaudessa valittaa päänsärkyä aina jälkeen ja muutenkin on kuulemma rasittavaa touhua.Olen tietysti kärkäs arvostelemaan ukon olemustakin, joka kyllä yököttää. Silti tekee mieli seksiä.Ukon kanssa hommat jää kyllä lyhkäiseksi, eikä paljon iloa anna väsynyt keho.Mihin katosi ennen niin taivaallinen rakastaja? Nyt minulla on didlo,joka antaa parhaan tyydytyksen,mitä ikinä olen saanut :) nam! haaveilen komeasta pitkästä trimmistä oriista,jonka kanssa oli ihana ravintolailta. Haaveiluksi pitää jäädä,vaikka mies osoitti vakavaa kiinnostusta minuun.Lasten vuoksi tietysti.Ilmeisesti elän vaiheessa,jolloin pitää nauttia didloni kanssa ja odottaa taas muutosta tulevaan.Ilmeisesti naiset löytää myöhemmin oman seksuaalisuuden,ainakin minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu