LEHMÄNMAITO

Suomessa tuotetaan maitoa ja kun sitä tuotetaan niin sitä juotetaan. Koska maito sopii vain puuliimateollisuuteen eikä ihmisravinnoksi, niin siitä syntyy ongelmia.Yliherkkyys, vaivat ja ripuli eivät ole vain vauvojen ongelma se on myös koululaisten ja aikuisten ongelma.Kärsitään laktoosi-intoleranssista eli maitosokeri ei pilkkoudu riittävästi. Toinen vatsavaivaa aiheuttava tekijä on maitovalkuainen.Se puolestaan aiheuttaa hitaan immunologisen reaktion suolen limakalvolla ja hidastaa suolen toimintaa.
PS:Kannattaa tutustua Oulun yliopiston uusimpaan tutkimukseen.Lasten maha kivut.
8837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse en ole juonut maitoa pisaraakaan yli kahteen kymmeneen vuoteen ja olen kaikin puolin terve, ehkäpä sen takia. Lehmän maito on vasikoita varten, ihmisiä varten on äidin maito ja sitäkin voi käyttää korkeintaan muutamat ensimmäiset vuodet.

Valion tms. mediapropaganda valehtelee ihmisille. Ei maidossa ole edes kalsiumia paljon, vaikka väittävät sitä merkittäväksi kalsiumin lähteeksi.

Sinulle on valehdeltu, jos luulet maidon olevan terveellistä.

Äänestä
  • närästys vaivaa kovasti ja maito auttaa heti.Miten saa selville että maito ei sovi,onko joku testi.

    Äänestä

  • vesi korventaa ja mehut kirjoitti:

    närästys vaivaa kovasti ja maito auttaa heti.Miten saa selville että maito ei sovi,onko joku testi.

    maito kuuluu vain vauvoille äidinmaito, ja eläimille heidän emojensa maito.maito ei ole tarkoitettu täysikasvuisten ruokaaineeksi.maito estää muiden ravintoaineita imeytymistä, muodostaa,limaa antibiottijäämiä on kuumennetussa maidossa, ei ole myöskään entsyymejä jäljellä, maidonvalkuainen huonosti sulavaa.80 % ihmisistä saa maidosta erilaisia vaivoja osa tiedostamatta niitä jne .

    Äänestä

Ja vielä kamalampi myrkky on tämä jalostettu maito, joka pastöroidaan, homogenoidaan, värjätään ja ties mitä! Taas nähdään kuinka isot yritykset manipuloivat. Ei ne kansalaisia ajattele, rahan tekoa ja voittoja vain.

Äänestä

Kävelyn opittuani vähän yli puolimetrisenä korstona, kissan kanssa tiesimme aina änkeytyä navetan pesutupaan, kun iltalypsy oli tehty. Sain aina n. puolen litran pänikän utareenlämmintä siivilöityä maitoa, kissa vähemmän. Nukkumaan mennessäkin piti olla puoli litraa vieressä.
Nyt olen ollut n.25 vuotta ilman maitoa, ja hengissä olen, kuten näkyy. Ehkä maitolakon kohdallani korvasivat juustot, joiden ystävä olen.
Jos kaiken saisi aloittaa alusta, käyttäisin kyllä maitotuotteita, mutta rasvaprosenttina nolla, lähinnä piimää.
Lapsuuteni join todellista luomumaitoa suuret määrät, aikuisena pistelen juustoa, rasvaisia molemmat. Arvuuttelen tämän tästä, missä kunnossa verisuonistoni mahtaa olla? Epäilen pahinta.

Äänestä

Noi nykyajan maito-allergiat ja laktoosit johtuu just tuosta maidon liiallisesta käsittelystä. Aatteleppa kun äitisi,mummosi jne joivat aitoa lehmän maitoo niin ei ollut ongelmaa, sanoo maatilan tytär ja ison karjaluvun olevana. Kun muutin maalta kaupunkinn, niin johan mullekin tuli melko heti tää nykyajan vitsaus, laktoosi.Mut eiköhän vähitellen palata vanhaan hyvään aikaan esim jo yömaidon muodossa

Äänestä
  • Sain vuosia kestäneet vatsavaivat kuriin, kun jätin homogenoidut maitotuotteet! Lukekaa lisää www.maitotauti.net Onneksi vatsavaivoista puhutaan paljon nykyään, tästä maidon käsittelystä pitäisi nostaa kunnon älämölö! Ulkomaan reissut on mulle aina siinäkin mielessä lomaa, kun saan vapaasti vetää jogurttia, jätskiä yms. Siis tätä homogenointia ei joka maassa harrasteta! Suomessa käy luomutuotteet ja jotkut muutkin, sitten ulkolaisista suurin osa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vedenjuoja perhe kirjoitti:

Suomessa tuotetaan maitoa ja kun sitä tuotetaan niin sitä juotetaan. Koska maito sopii vain puuliimateollisuuteen eikä ihmisravinnoksi, niin siitä syntyy ongelmia.Yliherkkyys, vaivat ja ripuli eivät ole vain vauvojen ongelma se on myös koululaisten ja aikuisten ongelma.Kärsitään laktoosi-intoleranssista eli maitosokeri ei pilkkoudu riittävästi. Toinen vatsavaivaa aiheuttava tekijä on maitovalkuainen.Se puolestaan aiheuttaa hitaan immunologisen reaktion suolen limakalvolla ja hidastaa suolen toimintaa.
PS:Kannattaa tutustua Oulun yliopiston uusimpaan tutkimukseen.Lasten maha kivut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu