Kieli on vallankäytön väline

Olisi kiva kuulla:

Miten sinä olet viime aikoina käyttänyt omaa kielellistä valtaasi?

tai

Miten sanojen merkitys on muuttanut asian toiseksi jossain tilanteessa omassa elämässäsi?

7

725

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se valta

      on kasvanut, olen muuttunut varovaisemmaksi sen käytössä. Aiemmin sen tehoa tuli kokeiltua monella tavalla ahkerasti, nyt sitä käyttää lähinnä toisten kokeilijoiden ylilyöntien tasoittamiseen.

    • on olla sanomatta mitään.

      Tämä liittyen siihen toiseen tosiasiaan,että tieto on valtaa.
      Tarkoittaa,että paremmat tiedot omava ihminen on yleensä vähemmän 'tietävää'henkilöä vastaan eräänlaisessa valta-asemassa ja voi halutessaan ohjailla joko "oikeaan tai harhaan".

      Sanojen merkityksestä:
      Eräs nuori nainen otti minun 'tekemiseni' esille todella "munaskuita"myöten ja sen vaukutus on kantanut koko elämäni ja on yhä kantavana elämän viisautena.

      No hänenstä tuli myöhemmin vaimoni ja samaa asiaa ei ole tarvinnut sen koomin uudestaan käsitellä.

      Perusteltu kritiikki on aina hyväksi,kunhan sitä ei tarkoita tai ota ns.henkilökohtaisena loukkauksena,vaan sen esittää ja vastaanottaa pelkästään asian selventämiseen tarkoiotettuna kuvauksena.
      so.Syvällinen keskustelu; silloin saa ja antaa parhaimmalla tavalla ajatuksia jotka voivat muuttaa kumman tahansa mielikuvia ja uppoavat puhtaaseen,saasteettomaan maaperään.

    • Pirre*

      yleensä vallattomuuteen..:(

      Oikkeesti, kielellinen ilmaisu on minulle helpompaa näin peräkkäisinä kirjaimina..

      Kielellistä "valtaa" joudun käyttämään työssäni, se on tärkeimpiä työkalujani, piiskan lisäksi...:)

      *toivottavasti nuo viimeiset sanat eivät muuttaneet työnkuvaani dramaattisesti*

    • Loistava.polku

      Tänä aamuna olen viimeksi käyttänyt vallankäytön välineenä: "Ja se huone on sitten OLTAVA siivottu kun tulen töistä!!!"

      Ja sanojen merkityksethän muuttuu... koko ajan... tilanteen mukaan. >;)

    • Pirre*

      diktaattorit ovat pelänneet sanan miekkaa eniten, sananvapaus kielletään ja kirjaroviot roihuavat..mestauspölkyn viereen valuu sanan valta.

    • ja ammattiliittojen

      väliset sopimukset ovat sellaista kapulakieltä, ettei siitä työntekijä yleensä ymmärrä mitään. Ja ei varmaan vaikea arvata kuka siinä häviää. Tuhansia turhia sanoja peräkkäin vailla mitään merkitystä, sanoi yksi alan asiantuntija. Siispä se joka omistaa, sillä valta. Yksinkertaista.

    • Lilja-Orvokki

      on tullut otettua mittaa sananmiekalla. Joskus kauan sitten selvisin siitä varmana voittajana, mutta verbaalista kehitystä on tapahtunut siihen maliin, et opettajista toiset kiittelee kauniisti ja toiset vähemmän kauniisti.

      Siinä leikissä saa kyllä varoa mitä suustaan päästää tai se vääntyy ties mille mutkalle.

      Asia erikseen sit laumanjohtajan asemassa oleminen. Siinä ei sanakäänteillä leikitellä vaikka mahiksia teoriassa olikin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2540
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      468
      1484
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1254
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      265
      1165
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      57
      842
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      736
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      33
      667
    8. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      664
    9. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      47
      655
    10. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      617
    Aihe