Uusiutuvat energialähteet myötätuulessa
Pekingissä kokoontuneet yli sadan maan edustajat ovat hyväksyneet julistuksen uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisestä. Mistään aikarajoista tai rahamääristä kokouksessa ei kuitenkaan sovittu.
Ympäristöviranomaisten kaksipäiväisessä kokouksessa Pekingissä valmisteltiin ensi kuussa Montrealissa järjestettävää ilmastonmuutoskokousta, jossa on määrä pohtia jatkoa Kioton sopimukselle. Kokous oli samalla Johannesburgin vuoden 2002 kestävän kehityksen huippukokouksen seurantakokous.
Kokouksen julkilausumassa todettiin, että öljyn hinnan nousu ennätyskorkealle on lisännyt kiinnostusta vaihtoehtoisiin energialähteisiin ja lisännyt tuontienergiaan nojaamisen taloudellisia riskejä. Sen mukaan lisää rahaa tarvitaan sekä uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen että teknologiasiirtoihin ja alan kaupallistamiseen.
Maat suosittelivat, että YK:n kestävän kehityksen komitea laatisi kymmenvuotisen ohjelman uusiutuvien energialähteiden käytön merkittäväksi lisäämiseksi.
Kokous myös patisti lisäämään tukea kehitysmaille. Julkilausumassa huomautettiin, että yli kahdella miljardilla ihmisellä ei ole käytössään nykyaikaisia energiapalveluja ja 2,4 miljardia nojaa perinteiseen biomassaan energiatarpeidensa tyydyttämisessä.
Mitään tavoitteita rahamäärille tai aikatauluja ei kuitenkaan asetettu, mikä nostatti moitteita kymmeneltä kokoukseen osallistuneelta ympäristöjärjestöltä, mm. WWF:ltä ja Greenpeacelta.
Järjestöt moittivat myös kansainvälisiä rahoituslaitoksia, mm. Maailmanpankkia siitä, etteivät ne tue riittävästi uusiutuvia energiahankkeita, vaan suurin osa resursseista kuluu yhä fossiilisia polttoaineita käyttäviin projekteihin.
Samaa mieltä oli osa kokouksen osallstujista. Muun muassa Madagaskarin energiaministeri Ramialiarisoa Harivelo huomautti, että kehitysmaat haluavat konkreettisia ehtoja, eivät julistuksia toisensa perään.
Britanniassa toimivan energiaan ja ympäristöön keskittyvän rahoituslaitoksen Climate Change Capitalin edustaja James Cameron puolestaan totesi, että aikatauluilla on merkitystä, mutta yleinen tunne on, että Yhdysvallat torjuu tällä haavaa monikansalliset tavoitteenasettelut.
Cameronin mukaan sitoutuminen uusiutuviin energiamuotoihin on kuitenkin kasvussa. Vuosia sitten ei ollut samaa solidaarisuutta öljyn hinnannousun, ilmastonmuutoksen ja ilmansaasteiden riskien suhteen.
Investoinnit kasvussa
Worldwatch Instituten sunnuntaina julkaiseman tutkimuksen mukaan investointi uusiutuviin energiamuotoihin nousi ennätykselliseen 25,4 miljardiin euroon viime vuonna. Ala tarjosi 1,7 miljoonaa työpaikkaa.
Uusiutuvat energialähteet, mm. tuuli, aurinko, biomassa ja maalämpö, tuottavat nykyisin noin neljä prosenttia maapallon sähköstä. Esimerkiksi aurinkopaneelein lämmitetään vesi jo liki 40 miljoonassa kodissa.
Myös hallitusten tuki uusiutuville energiamuodoille on kasvussa. Ainakin 48 maalla on jonkinlainen uusiutuvan energian edistämispolitiikka, joukossa 14 kehitysmaata.
Useat maat ovat asettaneet tavoitteita uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön osuudelle. Yleensä tavoitteet ovat 5 - 30 prosenttia vuosiin 2010 - 2012 mennessä.
Markkinajohtajia olivat vuonna 2004 Brasilia biopolttoaineissa, Kiina aurinkolämmitteisen veden osalta, Saksa aurinkoenergiassa ja Espanja tuulienergiassa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
asioita? Näitä juttuja ei sentään HURJA peukaloi.
on niin saatanan suuri nero.Ja repullinen veroerkkejä mukaan.Kävihän se ketku konsultoimassa Pietarin rautateitäkin verorahoilla.
tässä on täyttä asiaa, tämä vain taitaa olla ns. kiertoviesti, hyvän asian puolesta. 11.11.05 kirjoitettu ja vasta nyt Iisalmelaisten ihmeteltävänä. Kaupunginjohtaja Harjua ei nyt tartte tämän takia Pekingiin lähettää, mutta varmaan voi hänen kanssaan keskustella eri energia-vaihtoehdoista aivan suoraan eikä tämmöisten keskustelupalstojen sivuilla. Olen ei-iisalmelainen, että se siitä. Nämä energia-asiat koskettavat meitä kaikkia.