Auttakaa mua!! Mulla on mies ja hänen kanssaan pieni 6kk tytär, rakastan molempia, enemmän kuin mitään.. MUTTA, olen aivan älyttömän mustasukkainen. Ei tämä mies ole koskaan antanut minulle isompia aiheita olla mustasukkainen mutta olen kuitenkin.. Mieltäni kaivertaa joka päivä, että pettääköhän hän minua.. epäilykseni herättää se että hän ei säilytä viestejä puhelimessaan, ei anna esim. s.postin salasanojaan (kuten hän tietää kaikki minun), kun puhun vaikkapa hänen entisistään saatan saada vastauksen: "ei kuulu sinulle"... --- ei kuulu minulle?! ...
Miehelläni on myös lukuisia naispuolisia "ystäviä" (yksi varsin paha), joille hän kertoilee minun mustasukkaisuudestani ja muutenkin meidän asioista (kuulin tästä vasta vähän aikaa sitten) .. suutuin tästä todenteolla ja kysyin häneltä että: Miksi kerrot mun asioita sellaiselle ihmiselle jota minä vihaan? --- vastauksena sain että: "Se on mun ystävä ja hän kertoo mitä tykkää ja se ei kuulu mulle." ..
Tulee tässä mieleenkin sellainen kerta kun hänelle tuli tekstari illalla/yöllä ja hivuttauduin hänen viereensä katsomaan että keneltä se on, niin hän sanoi et: "mene muualle siitä!" näytti kyllä viestin sen jälkeen kun oli itse ensin "tarkistanut" että keneltä se on. :(
Lisäksi epäilyjä herättää se että seksielämämme on hiipunut. Hiipui jo silloin kun aloin odottamaan pikkuistamme, silloin sain syyksi kuulla, että hän
varoo masuani ja siksi ei kiinnosta. Koko raskaus meni siis tässä uskossa. Lapsen synnyttyä mies oli töissä ja silloin syyksi sain sen että hän ei jaksa kun töissä on niin rankkaa. Ja töiden loputtua hänellä jatkui opiskelut ja sama juttu, rankkaa on eikä hän vain jaksa.. ennen lasta hän hän tahtoi usein seksiä, ehkäpä enemmän kuin minä. Ja hänen menneisyydestään päätellen voisin kuvitella että hän on niitä ihmisiä jotka haluavat harrastaa seksiä.
Kun mustasukkailen, miksi hän ei koskaan voi edes sanoa, että rakastan sinua sydämestäni, että miksi tarvitsisin toisen? tms. Vaan jatkaa sotaa kertomalla että ei kuulu sulle -tyylin.
Minua kiusattiin paljon pienenä, joten itseluottamukseni on poljettu maahan jo ala-asteikäisenä,
ja edellinen suhteeni oli täysi kauhukuva kun exä hakkasi ja petti, on todella vaikeaa luottaa ihmisiin.. varsinkaan miehiin... Vihaan riitelyä, mutta siihen se aina menee kun "keskustellaan".
Ja niin kuin haluisin vain iltaisin hyvin mielin käpertyä kullan kainaloon ja nukahtaa niihin sanoihin että olen jollekkin maailman tärkein.
Rakastan niin paljon.. tahdon eroon tästä mustasukkaisuudesta!!!!!!!!!!!! Mistä saan tähän apua? psykiatri? hypnoosi?
Pakko tämä on saada loppumaan.
(anteeksi sekava teksti, mutta kirjoitan tämän kyyneleet silmissä ja väsyneenä tähän.)
Miehelläni on myös lukuisia naispuolisia "ystäviä" (yksi varsin paha), joille hän kertoilee minun mustasukkaisuudestani ja muutenkin meidän asioista (kuulin tästä vasta vähän aikaa sitten) .. suutuin tästä todenteolla ja kysyin häneltä että: Miksi kerrot mun asioita sellaiselle ihmiselle jota minä vihaan? --- vastauksena sain että: "Se on mun ystävä ja hän kertoo mitä tykkää ja se ei kuulu mulle." ..
Tulee tässä mieleenkin sellainen kerta kun hänelle tuli tekstari illalla/yöllä ja hivuttauduin hänen viereensä katsomaan että keneltä se on, niin hän sanoi et: "mene muualle siitä!" näytti kyllä viestin sen jälkeen kun oli itse ensin "tarkistanut" että keneltä se on. :(
Lisäksi epäilyjä herättää se että seksielämämme on hiipunut. Hiipui jo silloin kun aloin odottamaan pikkuistamme, silloin sain syyksi kuulla, että hän
varoo masuani ja siksi ei kiinnosta. Koko raskaus meni siis tässä uskossa. Lapsen synnyttyä mies oli töissä ja silloin syyksi sain sen että hän ei jaksa kun töissä on niin rankkaa. Ja töiden loputtua hänellä jatkui opiskelut ja sama juttu, rankkaa on eikä hän vain jaksa.. ennen lasta hän hän tahtoi usein seksiä, ehkäpä enemmän kuin minä. Ja hänen menneisyydestään päätellen voisin kuvitella että hän on niitä ihmisiä jotka haluavat harrastaa seksiä.
Kun mustasukkailen, miksi hän ei koskaan voi edes sanoa, että rakastan sinua sydämestäni, että miksi tarvitsisin toisen? tms. Vaan jatkaa sotaa kertomalla että ei kuulu sulle -tyylin.
Minua kiusattiin paljon pienenä, joten itseluottamukseni on poljettu maahan jo ala-asteikäisenä,
ja edellinen suhteeni oli täysi kauhukuva kun exä hakkasi ja petti, on todella vaikeaa luottaa ihmisiin.. varsinkaan miehiin... Vihaan riitelyä, mutta siihen se aina menee kun "keskustellaan".
Ja niin kuin haluisin vain iltaisin hyvin mielin käpertyä kullan kainaloon ja nukahtaa niihin sanoihin että olen jollekkin maailman tärkein.
Rakastan niin paljon.. tahdon eroon tästä mustasukkaisuudesta!!!!!!!!!!!! Mistä saan tähän apua? psykiatri? hypnoosi?
Pakko tämä on saada loppumaan.
(anteeksi sekava teksti, mutta kirjoitan tämän kyyneleet silmissä ja väsyneenä tähän.)
Vastaukset 11
Vanhimmat
kovasti kuulostaa samanlaiselta tapaukselta?Yksityiskohtia myöten....
Pistä se kuriin niiden naispuolisten "ystäviensä" kanssa. Ei kuulosta hyvältä. Itsesi ja lapsesi takia, pistä se mies kuriin.
Ai niinkuin että pitäisi alistua puhelinratsioihin ja luovuttaa henkilökohtaisten sähköpostiensa salasanat?
Näille vainohulluille pitäisi perustaa oma Itä-Saksa, jossa voisivat sitten kyttäillä toisiaan.
jos siellä s.postissa ei kerran mtään salaista ole niin miksei tunnuksia voi sitten antaa? luottaa täytyy mutta tyhmä ei saa olla.
Toinen nainen sillä on ihan varmasti!
ihan samalle kuin minä. Meillä ei ole lasta, mutta mieheni on TÄYSIN samanlainen kuin sinun. Onko tuo teistä muista oikeutettua käytöstä miheltä? Onko vika siis minun päässäni?
Kaipaisin neuvoja.
Mistä päin olet?
että miehelläs ei oo oikee enää tunteita sua kohtaaa. Sinällänsä kyllä itelläki on naispuoleisia kavereita enkä olis valmis luopumaa niistä. Kyllä se ihan ystävyyski onnistuu miehen ja naisen välillä (oon kyl sinkku jote ei oo kukaa kiukuttelemassa). Ongelma on toi tiuskiminen, ei niin sanota ihmiselle josta välittää. Sinänsä en itekkää oo koskaa halunnu et kukaa tutkii mun puhelinta ja sähköposteja ku ne on mun henkilökohtasii. Niissä saatetaan puhuu ystävien kesken vaikeita asioita, joita ei edes kumppanien tarvii tietää. Kyllä pidän yksityisyydestäni kii ja sähköpostia koskee sitäpaitsi kirjesalaisuus.
Kumpi tapahtui ensin, se että halusit tietää hänen sähköpostin tunnukset ja lukea viestit vai mustasukkaiseksi syyttely ja "ei kuulu sinulle"-jutut? Kenenkään viestit ja sähköpostit ei kuulu muitten tietoon, ne ovat yksityisasioita. Ja vaikka antaisit omasi se on sinun asia, miehesi ei tarvitse tehdä samoin. Jos käyttäydyt noin ei ole ihmekään, että miehesi ahdistuu ja haluaa puhua asiasta jollekin. Kohde vain oli väärä jos vihaat sitä naista. Mistä viha johtuu? Omista epäluuloistasi?
Ensin sain kuulla nämä "ei kuulu sinulle" -jutut.
Haluaisin puhua hänen kanssaan asioista, mutta en saa kunnon vastauksia. En vakuutu 100% hänen kertomastaan. Pitäisiköhän ehdottaa parisuhdeterapiaa?
Ei silti, ei meidän suhde mitenkään kuollut ole, on meillä hirmuisesti hyviäkin hetkiä, kuten esim. ollaan toistemme lähellä, pusutellaan ja vaikkapa katsellaan leffaa.. Ja kun joku tuossa sanoi että miehelläni ei ole varmaankaan enää tunteita minua kohtaan, niin uskon kuitenkin että hänellä on, kun hän kosi minua syyskuussa, ja tarkoituksena on tässä lähipäivinä varata kirkkokin. Hän kyllä hän sitä minulle sanoo että rakastaa minua..
keskustellut miehesi kanssa tästä asiasta? Sanonut mikä sinua häiritsee?