En ole varsinainen Nightwish fani, mutta olen ihmetyksella seurannut kuinka Tarjasta on tullut yhtakkia ikaan kuin taysin merkitykseton osa bandia.
Musiikin ammattilaisena USA:ssa tyoskentelevana (varmaan moni ei usko, etta silloin vaivautuisin tanne palstalle, mutta ihmettely vei minut haaskaamaan aikaani taalla) - tiedan henkilokohtaisesti, etta kunnon keulakuvan, ja eritoten erikoisen laulajan loytaminen on levy-yhtioiden ikuisuus haaste.
Laulajia on vaikka kuinka paljon, se on totta. Mutta vaikein asia joka saralta katsottuna, on loytaa hyva - ja viela kaiken lisaksi karismaattinen solisti. Kitaristeja on vaikka milla mitoin, mutta Suomesta varsinkin on vaikea loytaa ketaan joka tosissaan osaa laulaa.
Oopperalinjalla se on viela vaikeampi, koska sita ei kukaan tuosta noin vain pysty vetamaan uskottavasti. Tarjakin on viela lauluaanensa alkutaipaleilla. Kuinka moni oikeasti oopperaa vuosia treenannut haluaa tuollaisten tyyppien KEULAHAHMOKSI ryhtya, jos siis on muuta kuin julkisuushakuinen tai muuten vain ahne?
Kylla se vain on niin, etta kun bandi on perustettu alusta saakka tietylla kokoonpanolla, vailla mitaan menestysta - niin voi olla varma, etta on mukana puhtaimmilla intresseilla, kuin etsimalla NYT Tarjan korvaajaa. Silloin alussa Tarja oli mukana koska halusi, ei koska siina oli hanelle minkaannakoista taloudellista varmuutta. Rahan tienaaminen musiikilla on aivan mielettoman vaikea juttu - varsinkin siina maarin mita Nightwish on saavuttanut. Sitakaan ei pitaisi mitatoida, ja ajatella, etta on paha asia jos esim. Tarja haluaa keskittya vain paremmin palkatuille keikoille. (Mm. jattaa USA valiin - voin sanoa, etta sen verran hyvin tiedan nama markkinat, etta Nightwish kuulostaa takalaisittain aivan liikaa "neukkurockilta" etta amerikkalaiset todella ottais onkeen. On viisasta keskittya niihin lukuisiin alueisiin maailmassa, jossa todella tykataan Nightwishin musasta. MIKA ETTEI!!! Antaa palaa vaan!!!)
Jos Holopainen ei halunnut "diivaa" ja "ahnetta" Tarjaa kuvioihin mukaan, niin on lahes varmaa, etta uusi naikkonen on juuri molempia.
Koska Tarjan todiste siita, etta han oli mukana oikeista syista - on se - etta han oli mukana myos silloin kun rahaa ei ollut.
Laulajien rooli, seka varsinkin nais-keulahahmo yleensa saa erikoiskasittelya, ainakin taalla Jenkeissa. On tyypillista, etta laulaja ei ole aina paikan paalla treeneissa, saa oman takahuoneen, ja on ihan ymmarrettavaa, jos hanella on aviosiippa/miesystava.
Nightwishien miespuolisten jasenten taholta kaytos on kaikin puolin ollut lapsellista, ja tokeroa. Jos Tarja oli mita hanen vaitetaan olleen, ei siltikan ollut jarkea heittaa hanta pois yllaolevien syiden takia, koska raha tulee olemaan sokaiseva tekija kenen tahansa suhteen joka Tarjan paikkaa.
Bandit hajoaa jatkuvasti, juuri puhumattomuuden takia. Tama on aivan normaali, klassinen tapaus. Siina ei ole mitaan ihmeellista, eika Tarja varmaankaan ole ollut ketaan muutakaan laulajaa typerammin kayttaytyva, oli menestysta tai ei. Mutta nyt, kun tasta on tehty tokerolla tavalla julkinen, ihmiset, jotka eivat tieda bandien sisaisista asioista ja tyypillisista ongelmista mitaan, tulevat heittamaan taysin asiaankuulumattomia kommentteja, ja potkimaan lyotya kun han on maassa.
Kaikille osapuolille tama on mita ilmeisimmin suurin takaisku mita voi tapahtua. Harva suuri bandi ei ole enaa uuden laulaja/keulakuvan jalkeen paassyt samaan suosioonsa (Journey, Van Halen jne).
Nightwish oli vasta todellakin suuren suosion ALUSSA, ja sanotaan Tarjasta mita tahansa, ei Holopainen poikineen olisi paassyt tahan pisteeseen ilman Tarjaa. Ei mitenkaan.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ammattilainen muista. Entiset heitetään helvettiin, näin saadaan uusia parempia, taidokkaampia esiintyjiä maailmalle. Töksäys, töksäys.
Ei parempaa aina saa tilalle. Tuonlaista musaa ei kaikki laulajat, varsinkaan oopperalaulajat halua laulaa!!!
Kukaan ei tiennyt Holopaisesta juurikaan, ennen kuin Tarjan keulahahmolla varustettu Nightwish rupesi saamaan menestystä. Ilman Tarjan eksoottista ulkomuotoa ja ääntä ei olisi Holopaisen musa päässyt Suomea (ja ehkä Saksa hyvässä lykyssä sekä muutama itäblokin maa) pidemmälle.
Olet aivan oikeassa, nimittäin tuollaisia "letin heiluttajia" löytyy joka kyläpändistä ja osittain reuhtominen on näyttänyt jopa vähemmän terveeltä, vaikka itse ovat varmaan todella "kovia" jätkiä mielestään.
Porukan vetäjäkin on varmaan oppinut kotonaan saamaan kaiken ja käytös on sen kaltaista näine äärimmäisen tyhmine kirjeineen.
"ylöspäin teettää töitä, mutta alas tullaan vauhdilla ihan omalla painollaan"
Hyvää isän päivää kaikille isille!!
Hyvä mielikuva pojista: takakylien letinheiluttajat - paska haisee ja balalaikka soi meininki.
Vittu ennemmin persaukisena kälviälle vaikka vetää vaikka venomin laulajan kans kun pönkittää jonku kusipään egoa rahan takia.
Jos on jo aikonu jättää bändin niin mitä itkee tarja. Vopitepainua saman tien syvälle vittuun ja olla valittamatta potkuista. Iso käsi bändille.
Jos on muusikko, ja lopettaa musiikilla tienaamisen n. 30-senä niin on viela n. 30 vuotta aikaa jolloin täytyisi saada elantonsa. Helppo on sanoa, etta mieluummin tekee rahatta musaa, jonkun muun "paremman" kanssa... mutta ei taida Homopaimenen jauhot olla aivan puhtaat, sillä hänenkin valintansa ovat olleet aika pitkälti rahan perässä.
Nightwishilla ei ole muuta koulutusta, (Tarjallahan on Sibeliusakatemia koulutusta) ja jos niiden suosio ei pysy ennallaan, niin ne joutuu tekemään sikapaljon enemmän muita hommia etta pystyy elämään omissa suurissa lukaaleissaan jopa pohjois karjalalssa!
Jokaisella alalla täytyy ajatella talous asioitakin. Muusikoiden eritoten, koska ne ei saa yleensä muuta mahdollisuutta, kun ovat aika huonosti koulutettuja, ja vailla muuta kokemusta. Eivätkä he yleensä edes muuta haluisi edes tehdä.
Jos Tarja ajatteli taloudellisesti asioitaan, se ei ole välttämättä ahneuden merkki. Kyllä holopaisella on vähän tekopyhä meininki meneillään.
Jos Tarja ei enää laula Nightwishissa, niin hän voi silti vielä koota uraa oopperassa, heidän huippukautensa kun tulee vasta vuosien kuluttua koulutuksen alusta.
Nightwishin poitsut pääsevät taas jakamaan heavy metal kakkua samanlaisen kuuloisena kuin tuhannet muutkin metalli bändit - koska oletteko nähneet yhtä sopivannäköistä oikeaa oopperalaulajaa joka voisi paikata Tarjaa??! Ei ole joka oksalla varmaan!
Mutta samanlaista musaa (jos kuuntelee vailla Tarjan laulua) tulee joka tuutista. Ja jos yrittää väittää että ulkomuodolla ei ole väliä, niin osoittaa todellisen naiviutensa.
Ne poitsut tekivät vähän liian egoistisen nopeasti tuon kirje-jutun. Jos asioista viitsisi puhua - kun kerran ei edes puhuttu, niin jotain olisi voinut tapahtua. On tosi epäkypsää vain suoralta kädeltä lempata koko keulahahmo ja bändin ääni pois. Kun kaikki vain vatvoi omaa pahaa oloaan, mutta eivät koskaan tosissaan mitään sanoneet, että tietäisi missä tosissaan mennään.
Ehkä niitä jäbiä tosissaan risoi se, että Tarja oli poistumassa kuitenkin, ja eivät haluneet vaivautua itse tekemään parannuksia omassa käyttäytymisessään.
Kiitos paljon hyvästä kommentista ja sitä oli mukava lukea ja olen samaa mieltä, vaikka en ole itse musiikin ammattilainen. Tiedän kuitenkin sen, että Tarjaa ei voi korvata kukaan uusi solisti ja Nightwish ei tule olemaan enää niin suosittu kuin nyt, mutta Tarja tulee varmasti menestymään soolouralla vai mitä? Tarja on hyvä laulaja ainakin minun mielestä ja myös monen muunkin mielestä. Yrittääköhän Tarja kasata ympärilleen bändin kerran on luvannut laulaa heviä tulevaisuudessakin soolourallaan? Mä toivon, että hän sais oikein hyvät muusikot siihen soittamaan niin pääsen ostaa Tarjan soololevyjä tulevaisuudessa.
NO onhan tää aika selvä tapaus....
nightwishiltä ilmesty hiljattain uus kokoelmalevy jossa oli 1 uus biisi JEEE!! eli siis koko jupakka on ennalta sovittu. Kukaan bändin jäsenistä ei suostunut tekee itsemurhaa joten eiköhän eroteta bändin EHDOTON keulahahmo. melkoista teatteria koko tv-anti. Odotetaan vaan ni bändi tekee viel toisen greatest hits ever albumin joka myy (toivottavasti) viel ens vuos tuhanella.