Sama usko, eri nimi

Yksi asia selitetään näin elikkä että nimitys vanhoillislestadiolaisuus tai vanhoillislsestadiolaiset on muiden ihmisten antama nimi uskovaisille. Sanotaan, että muuallakin maailmassa, missä uskotaan samalla tavalla, on pelastuvia ihmisiä. Kuitenkin, jos joku joukko saarnaa myös syntejä anteeksi ja heillä on eri nimi kuin vanhoillislestadiolaiset, niin sanotaan, että he eivät voi antaa syntejä anteeksi, koska heillä ei voi olla Pyhää Henkeä koska eivät ole vanhoillislestadiolaisia?

Onko siis syntien anteeksianto vain yhden joukon eli vanhoillislestadiolaisetn oikeus, koska porukan nimi on vanhoillislestadiolaiset. Jos porukalla on joku ihan muu nimi, niin heitä ei pidetä uskovaisina, koska he eivät ole vanhoillislestadiolaisia?

Maailmassa saattaa olla muitakin uskonryhmiä, joissa saarnataan syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja he eivät ole vanhoillislestadiolaisuuden nimellä kulkevia ihmisiä. He uskovat samoin, uskovat syntien anteeksiantoon, jne, mutta kuitenkin moni vl sanoo, että heiltä puuttuu taivaan valtakunnan avaimet.

Useat uskovaiset sanovat, että ei uskovaisten joukon nimi aina ole ollut vanhoillislestadiolaiset, nimi on voinut olla joku muukin esim.300 vuotta sitten. Mutta osaako selittää tähän vaikeasti muotoiltuun kysymykseen vastauksen, että pitääkö siis joukolla olla nimi vanhoillislestadiolaiset, että voidaan saarnata synnit anteeksi vai voiko joku muu ryhmä eri niminen, saarnata myös synnit anteeksi. Kuten mm.esikoislestadiolaiset, jotka uskovat samalla tavalla syntien anteeksisaarnaamiseen.

Samalla tavalla uskovilla eri nimisillä ryhmillä voi olla taivaan valtakunnan avaimet, syntein päästön oikeudet, heillä vain saattaa olla eri nimi kuin vanhoillislestadiolaiset, kun ovat muualla maailmassa..He eivät välttämättä käy suviseuroissa, vaan heillä on omat paikkansa kokoontua ja he eivät tiedä että täällä pohjolassa on joku samoin uskovien ryhmä, joilla on vain eri nimi kuin heillä. Onko heidän syntein anteeksiantonsa kelvollinen?


He saattavat olla Lutherin opin mukaisia pappeja tai joku pieni Jeesuksen ajoista suoraan polveutuva uskovaisten ryhmä jossain Israelissa, ei juutalaisia eikä muslimeja, vaan kristittyjä. Kelpaako heidän syntien anteeksiantonsa, vaikka heidän nimensä ei ole vanhoillislestadiolaiset?
7570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

että on todella samoin uskovia muualla maailmassa, joista siis emme tiedä. Sekin on Jumalan työ.

Monilla on väärä käsitys siinä että vanhoillislestadiolaisia olisi vain täällä suomessa. Meitä on monessa, monessa maassa, lukua en tiedä.

Oli kansallisuus mikä tahansa usko ylittää kielimuurin. Yhtenäisyys ja Jumalanlasten rakkaus saa vallita keskellämme.

Äänestä
  • tiedä? Eikö vl-uskovaiset juuri ajattelee et Suomen Lapsita on lähtöisin se pieni joukko? Raamatun tarkoitettu pohjoinen. Jos kaikki maailmalla olijat ovat lähtöisin Suomen pohjoiseta silloin he myös kantavat samaa nimeä. Eikö?

    Äänestä

  • Heti jos Suomessa jonkun porukan nimi on vaikka Rauhan sanalaiset tai esikoiset, niin he ovat useimpien vanhoillislestadiolaisten mielestä jo väärässä hengessä, epäuskoisia jo siksikin, kun heillä sattuu olemaan eri nimi. Ei huomioida sitä, että jos he vaikka uskovatkin samalla tavalla ja saarnaavat synnit anteeksi. Riittää jos on eri nimi, niin heti useimmat pitää porukkaa epäuskoisten joukkona, paneutumatta sen tarkemmin heidän uskonsa peruskysymyksiin, mm. syntien anteeksiantoon.

    Äänestä

  • et muka... kirjoitti:

    tiedä? Eikö vl-uskovaiset juuri ajattelee et Suomen Lapsita on lähtöisin se pieni joukko? Raamatun tarkoitettu pohjoinen. Jos kaikki maailmalla olijat ovat lähtöisin Suomen pohjoiseta silloin he myös kantavat samaa nimeä. Eikö?

    Se on Jumalan työ, jos meitä on jossakin mistä emme tiedä. Emme siis voi tietää tietenkään. Jumalan tiet on tutkimattomat.

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    Heti jos Suomessa jonkun porukan nimi on vaikka Rauhan sanalaiset tai esikoiset, niin he ovat useimpien vanhoillislestadiolaisten mielestä jo väärässä hengessä, epäuskoisia jo siksikin, kun heillä sattuu olemaan eri nimi. Ei huomioida sitä, että jos he vaikka uskovatkin samalla tavalla ja saarnaavat synnit anteeksi. Riittää jos on eri nimi, niin heti useimmat pitää porukkaa epäuskoisten joukkona, paneutumatta sen tarkemmin heidän uskonsa peruskysymyksiin, mm. syntien anteeksiantoon.

    uskomme näin kuin uskomme, niin miksi se niin puhututtaa. Meillä on hyvä näin ei meidän tarvi lähteä etsimään enempää esim. esikoisista tms.
    Tämä on mielestämme oikea usko. Joka ei ole riippuvainen nimestä.
    Miksi Rauhan sanalaiset tai muut eivät tule meidän joukkoomme? Koska he pitävät mahdollisesti vääränä porukkana. He ja kaikki muutkin ovat tervetulleita. Tämä näin, Koska uskomme ei tule muuttumaan. Miksi meiltä odotetaan jotain ikäänkuin seuraavaa siirtoa?? Siltikin jatkuvasti sohitaan ja pidetään ties minkälaisina. Ristiriitaista tuo kiinnostus.

    Äänestä

  • voi olla.
    Ajatelkaa nyt mitä raamattu kertoo uskoontulosta ja elämästä uskovaisena.
    Kuinka voi ajatellakaan, että Suomen lappiin syntyisi ainoa populaatio jolla on taivasten avaimet.Ajatelkaa nyt aivoillanne ja katsokaa löytyykö se raamatusta.Toistan rukoilkaa Jumalaa ja lukekaa raamattua ja sen jälkeen ette voi olla sitä mieltä että Lestadiolaisuus on ainoa uskonsuunta ( lahko) jolla on taivasten avaimet niin.Missään raamatussa ei niin lue.Lestadiolaisuudessa on paljon hyvää, mutta rajansa kaikella.Jos joku uskonsuunta täyttää lahkolaisuuden tunnusmerkit niin lestadiolaisuus.Ei pienitäkään epäselvyyttä.

    Äänestä

Lukekaa ihmeessä Raamattua, siellähän ne ovat kristillisen uskon perusteet. On aivan uskomatonta naivismia puhua /varsinkin uskoa)jostakin, vaikkapa lestadiolaisuudesta ainoana oikeana uskona. Lestadiolaisuus poikkeaa hyvin paljon Raamatun sanomasta, ja mikä kummallisinta myöskin Lutherin opetuksista, vaikka sanoo perustakseen Lutherin opin. Luther itse nimittää lestadiolaisia hurmahengiksi, muun muassa väärän Kaste- opin vuoksi. Lestadiolaisuudessa kielletään Kaste Jeesukseen Kristukseen, joka on Raamatun mukaan uudestisyntyminen ja mitätöidään Kaste vain joksikin merkiksi. Jo Melanchton sekoili oikeassa Kasteopetuksessa heti Luteruksen kuoleman jälkeen.

Luther: "Tämä opinkohta on tarkasti huomattava kiihkohenkien vastustamiseksi, noiden, jotka halventavat ihanaa kastetta ja puhuvat siitä häijysti (ja jumalattomasti).

Paavali sitävastoin kaunistaa kasteen ihanin mainesanoin, nimittämällä sitä—Tiituksen kirjeen kolmannessa luvussa—uudestisyntymisen pesoksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi; ja tässä hän sanoo kaikkien kastettujen pukeneen päällensä Kristuksen. WA 401, 541.

Oppikoon siis jokainen hurskas ihminen huolellisesti erottamaan lain armosta myös kokemuksessa ja käytännössä eikä ainoastaan sanoissa niinkuin paavi ja kiihkohenget.

Tunnustavathan nämä, mikäli on kysymys sanoista, kylläkin ne kahdeksi eri asiaksi, mutta itse asiassa he, niin kuin sanoin, sekoittavat ne toisiinsa, koska eivät myönnä uskon ilman tekoja vanhurskauttavan. Jos tämä on totta, ei Kristus siis minua ollenkaan hyödytä. WA 40 I, 251.

Turhaan ei ole Kristus puhunut tästä asiasta niin perusteellisesti. Hän näet tietää, että väärät profeetat pyrkivät esittämään kaiken oikeassa valossa ja että vain harvat tämän havaitsevat.

Juuri siksi hän haluaa teroittaa tämän ihmisten mieleen mahdollisimman selvin sanoin. Siksi hän jatkaa esitystään tällä tavoin ja käyttää tämäntapaisia vertauksia. Tähän asiaan näyttääkin meidän rakas Herramme kohdistavan kaiken huomionsa.

Onhan totinen tosi, että kun evankeliumia on kauan saarnattu, niin pian on kiirehtinyt paikalle joku hurmahenki ja repinyt neljässä viikossa kaiken alas. WA 27,291. A. H.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ryhmillä kirjoitti:

Yksi asia selitetään näin elikkä että nimitys vanhoillislestadiolaisuus tai vanhoillislsestadiolaiset on muiden ihmisten antama nimi uskovaisille. Sanotaan, että muuallakin maailmassa, missä uskotaan samalla tavalla, on pelastuvia ihmisiä. Kuitenkin, jos joku joukko saarnaa myös syntejä anteeksi ja heillä on eri nimi kuin vanhoillislestadiolaiset, niin sanotaan, että he eivät voi antaa syntejä anteeksi, koska heillä ei voi olla Pyhää Henkeä koska eivät ole vanhoillislestadiolaisia?

Onko siis syntien anteeksianto vain yhden joukon eli vanhoillislestadiolaisetn oikeus, koska porukan nimi on vanhoillislestadiolaiset. Jos porukalla on joku ihan muu nimi, niin heitä ei pidetä uskovaisina, koska he eivät ole vanhoillislestadiolaisia?

Maailmassa saattaa olla muitakin uskonryhmiä, joissa saarnataan syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja he eivät ole vanhoillislestadiolaisuuden nimellä kulkevia ihmisiä. He uskovat samoin, uskovat syntien anteeksiantoon, jne, mutta kuitenkin moni vl sanoo, että heiltä puuttuu taivaan valtakunnan avaimet.

Useat uskovaiset sanovat, että ei uskovaisten joukon nimi aina ole ollut vanhoillislestadiolaiset, nimi on voinut olla joku muukin esim.300 vuotta sitten. Mutta osaako selittää tähän vaikeasti muotoiltuun kysymykseen vastauksen, että pitääkö siis joukolla olla nimi vanhoillislestadiolaiset, että voidaan saarnata synnit anteeksi vai voiko joku muu ryhmä eri niminen, saarnata myös synnit anteeksi. Kuten mm.esikoislestadiolaiset, jotka uskovat samalla tavalla syntien anteeksisaarnaamiseen.

Samalla tavalla uskovilla eri nimisillä ryhmillä voi olla taivaan valtakunnan avaimet, syntein päästön oikeudet, heillä vain saattaa olla eri nimi kuin vanhoillislestadiolaiset, kun ovat muualla maailmassa..He eivät välttämättä käy suviseuroissa, vaan heillä on omat paikkansa kokoontua ja he eivät tiedä että täällä pohjolassa on joku samoin uskovien ryhmä, joilla on vain eri nimi kuin heillä. Onko heidän syntein anteeksiantonsa kelvollinen?


He saattavat olla Lutherin opin mukaisia pappeja tai joku pieni Jeesuksen ajoista suoraan polveutuva uskovaisten ryhmä jossain Israelissa, ei juutalaisia eikä muslimeja, vaan kristittyjä. Kelpaako heidän syntien anteeksiantonsa, vaikka heidän nimensä ei ole vanhoillislestadiolaiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu