Huomioiko kenenkään muun lapsi isäpuoltaan isäinpäivänä? Meillä yllättäin murrosikäinen poika innostui väsäämään kolmen yhteiselo vuoden jälkeen isäpuolelleen korttia ja ostamaan pienen lahjankin. Toki hän menee isänpäiväksi isälleen, mutta hän ajatteli antaa ne sitten sunnuntai-iltana, kun tulee meidän kotiin. On varmaan aikamoinen yllätys miehelleni... vaikka heillä hyvät välit onkin ollut koko tämän ajan.
Isäpuolen päivä?
UusperheellineN
373737
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Exän tyttö on nyt viikonloppukylässä ja häneltä on tulossa isänpäivälahjoja:)
Sunnuntaina äitinsä sitten hekee tytöt isoisää katsomaan.
Viime syksynä sain tytöltä ensimmäisen isänpäiväkortin, sopivasti hieman ennen kuin äitinsä keksi hoitaa tytölle uuden isäpuolen.
Kauheeta mikä idioottimainen ajatus! Eihän puolikas ole mitään! Minusta olis järkkyy jos mun lapset jotain puolikkaita muistas eikä omaa isää! Tai jos molempia niin vielä kauheempaa. Oma isä on 100 % isä, jos sitä ei ole tai ei välitä ei tarvi muistaa ketään. Ei ole olemassa mitään toista isää.
Sama koskee naisia. Ei ole mitään puolta äitiä on vain kokonainen äiti.
Ei lapsikaan ole puolikas, vaan aina kokonainen.
>Eihän puolikas ole mitään! Minusta olis järkkyy jos mun lapset jotain puolikkaita muistas eikä omaa isää! Tai jos molempia niin vielä kauheempaa.
Kullakin on mielipiteensä. Mutta mulle isäpuoli oli vähintään yhtä tärkee kuin omakin isä. Se läheinen mies, joka haki ja toi, laittoi minulle ruokaa, huolehti muutenkin kun olin pieni. Isä asui kaukana ja häntä nähtiin vain kerran kuukaudessa. Molemmat olivat yhtälailla tärkeitä.
Hui kauhee, voi vain kuvitella, miten sun oma isäs kärsi ja oli katkera, jos todellakin toinen mies oli yhtä tärkee kuin hän? Toivon et isäs on päässy asian yli, ja toivon et hänellä on sitten vaikka uusi lapsi, joka on sua tärkeempi!
teitä tuollaisen mielipiteen omaavia ilmestyy? Uskomatonta.
Mitä horiset? Että jos antaa isänpäivänkortin isäpuolelle, niin isä suuttuu niin paljon, että tekee uuden "paremman" lapsen?! Ilmeisesti toimisit itse näin. Et voi olla ihan tasapainoinen.
Ei ole kyse mistä tahansa asiasta, vaan isästä, ja siinä on tunne pelissä. Kyllä mä itse suuttuisin aivan silmittömästi jos mun lapset uskaltaisivat tehdä jolleen naiselle kortin koskien äitenpäivää. Sillon kyllä kysyisin että kuka mä oikeesti olen teidän elämässä, ja onko joku mua tärkeempi?
aika heikoilla..siis sulla..eiköhän se ole hyvä asia et lapsilla on myös siellä "toisessa kodissa" ihmiset jotka välittää ja joista lapset välittää..tai sullehan sellaista vaihtoehtoa ei voi olla..mut vaikka et itse sitä hyväksy,niin valitettavasti sun on yajuttava,et muut saattaa ajatella erilailla,ja sillä et täällä haukut muita,et aiheuta muuta kuin pahaa mieltä..ja senkin vain itsellesi = )
nimitellä ja solvata täällä muita, mutta et kestä yhtään itseesi kohdistuvaa kritiikkiä?! Kyllä, vaikutat mielestäni todella tasapainottomalta ihmiseltä päästellessäsi tuollaisia sammakoita suustasi. Ja tosiaan: vika on sinun itsetunnossasi. Normaalisti uusperheessä on jokaisella taju siitä, että lapsella on omat vanhemmat. Siitä huolimatta äiti- ja isäpuolet voivat aidosti välittää lapsista ja lapset heistä. Eikä se ole omilta vanhemmilta millään tavalla pois. Ja vielä vähemmän lapsilta.
huomiota siihen, että puhut asioista aina vain omista lähtökohdistasi (minä suuttuisin, minä en hyväksy, minä ajattelisn jne.), mutta lapsiesi mahdollisia ajatuksia et juurikaan pohdi. Ja tässähän se ydinkivi juuri onkin. Nimittäin avioerotapauksissa on aika usein niin, että lapsen etu ja jätetyn pettyneen vanhemman omat toiveet eivät useinkaan kohtaa.
Siinä vaiheessa, kun ex-mieheni jäi kiinni uskottomuudesta, olisin luonnollisesti voinut/halunnut toteuttaa omaa vihaani monellakin eri tavalla. Lapsen vuoksi on kuitenkin aina kerättävä ne vähäisetkin aikuisuuden ja kypsyyden rippeet ja koitettava omasta katkeruudesta huolimatta toimia asiallisesti.
Ei ole kuin yksi koti, ja s on se jossa lapset asuu. Ihmisillä on käsitys, että kaikki missä lapset vierailevat ovat lapsen koteja. Kaikki aikuiset on lasten vanhempia, ja kaikki lapset on yhteisiä kenen tahansa kanssa , vaikka naapurin jos lapset sattuu sinne meneen.
Se on jokaisen asia mihin omat lapsensa sysää tai heittää, mutta minulle he ovat maailman tärkeimmät asiat, enkä olisi koskaan voinut heitä heittää toisten huolehdittavaksi. Jos isä haluu heitä tapaa hän tapaa, se on heidän välinen asia. He ovat niin isoja,, ettei äitiä tarvi heidän kaikkiin asioiden hoitoon. On ihanaa kun he luottavat minuun ja ex mieheeni, eikä ole tarvinnut elämäänsä niitä isin vaihtuvia ja nykyisiä ja entisiä naisia. Harvoinhan haluuvatkin tavata kun isä pienenä heidät jätti, ja arvostavat minua valtavasti kun olen heidät lähes aikuisuuteen asti vienyt, että kun ei isä aikinaan ei lapset nykyään! Kyllä lapset muistaa. Lapseni tietäisivät varsin hyvin että loukkaantuisin jos heille joku isin nainen olisi ystävä tuttu tai joku heidän asioiden utelija. Siksi he eivät ole eikähalua edelleenkään heitä elämäänsä. Jos isukki ei yksin heitä haluu nähdä, lapset kyllä pistävät isin koville, ellei he kelpaa ei sitten. Mutta naikkosia he eivät elämäänsä tarvi.
niinkuin Viola tuossa alempana jo kirjoittikin,ni taidat olla harvinaisen itsekäs ihminen..luuletko tosiaan et se on sulta pois jos lapset välittävät muistakin kuin sinusta..on sulta tainnu jäädä tajuumatta se,et rakkautta ei jaeta,se kerrotaan..
mut,onnea teillekkin,kukin tyylillään,mut voisitko selventää sen,et jos kerran exälläs niitä naikkosia on,niin miten sinusta on oikein VALEHDELLA lapsille,ja olla niinkuin niitä ei olisi?minä ainakin opetan lapset siihen et totta pitää puhua,ja myös elää sen mukaan..pumpulissa kasvatetuilla on paljon vaikeampaa ku joskus tuonne "suureen pahaan maailmaan" joutuvat..
Kuinkahan moni ihminen tosissaan ajattelee ensin muita ja vasta sitten itseään? Kyllä kuule itsestä pitää ensin välittää, jotta jaksaa muita. Minä olen arvokas, sinä olet arvokas jne. Itsekkyys ei ole pahe, itsekkyys on myönteinen asia.
En ole kieltänyt koskaan lapsiani välittämään muista ihmisistä. Heillä on mummit,vaarit kummit kaverit, serkut, naapurit, koulukavaerit, opettajat, ym. ihmisiä elämässään. On vain osattava rakentaa lapselle verkko, jossa erottuu tärkeät ja tarpeettomat ihmiset.
Ihminen ei tarvi monia asioita elämässään, ne ovat turhia, samoin ihmisissä löytyy turhia. Ei se, että sulla on satoja ihmisiä ympärillä korvaa sitä ,että sulla on vaikkapa viisi läheistä ihmisistä. Tässä pätee sama kuin muissakin että ei se määrä vaan laatu.
Valehdella? Mitä mä oon valehdellu?? Lapseni tietää et naikkosia isillä on ollu ja varmaan tulee oleen, että paluu meidän elämään ei ole mahdollista, vaikka kuin itksi takasin. Mutta he ymmärtävät myös sen, että jokainen valitsee tärkeät ihmiset itse, ja isä ei lapsiansa tärkeiksi valinnut, kun jätti pienenä. Joten mitä merkitystä niillä naikkosilla on lasteni elämässä? Ei siis yhtään mitään. He eivät heidän elämäänsä onnellisemmaksi tee vaikka olisi tusina samanaikaisesti.
Me olemme pärjänneet ilman heitä kaikista asioista, ja pärjäämme edelleen. On naurettavaa että tosta noin vain joku eukko sujauttaisi itsensä lasteni elämään, hui! En kyllä käsitä kuka niin antaa tehdä?! Vastuu on nyt minun, ja en ole voinut ottaa sellaista riskiä, että lasteni elämä olisi pilaantunut naikkosten olemassaolollaa! Hienosti olen onnistunut, ja lapseni ovat upeita ja pärjäävät minun ansioistani hienosti joka elämän osa-alueella. Voin olla aina ylpeä heistä.
olen aina ollut siinä luulossa et kun erotaan erotaan siitä puolisosta,ei niistä lapsista..teillä sit ehkä oli toisin..
Niin se vaan on, että joskus isä jättää ne lapset toiseksi elämässään. Moni äiti sitä vastoin ei tee, kaikki muu tulee lasten jälkeen.
Miehelle se on helppo, jos ei aiemminkaan ole paljona osallistunut lasten hoitamiseen ja heidän yhdessä oloon, niin helppo se on unohtaa ja jättää.
Kyllä me aikoinaan tasisteltiin siitä asiasta että lapset oppisivat tuntemaan isän myös eron jälkeen, mutta iskä ei ehkä halunnut, ja tässä sitä nyt ollaan. Vieraannuttaa itse itsensä.
Ymmärrän hyvin tilanteesi ja mielipiteesi omalla kohdallasi, mutta en todellakaan ymmärrä mielipiteitäsi muiden ihmisten, lähinnä uusperheiden elämästä.
Kaikki uusperheet: isäpuolet ja äitipuolet saavat aina kauheat haukut sinulta. Miksi se on niin vaikeaa sinulle, että muitakin hyviä ihmisiä on, jopa äidin lisäksi. Joillekin äiti-tai isäpuoli on ollut lapsen elämässä mukana jo yli kymmenen vuotta. Turvallinen aikuinenhan hän silloin lapselle on.
Miksi haukut aina meidät alimpaan helvettiin, jos tulee puhetta uusperheiden toimivuudesta? Niitä toimiviakin kun on!
Itse olen eronnut äiti, ja toki koen olevani lapsilleni tärkein aikuinen, mutta muitakin tärkeitä löytyy: isä, isäpuoli, mamma, kummit jne.
ja olet varmaan myös muistanut lapsille kertoa kuinka isä HEIDÄT hylkäsi..itselläni on myös lapsi jonka isä hylkäsi meidät jo raskausaikana..lapselle olen selittänyt et jätti minut,ei häntä,ja nyt kun perheessä on isäpuoli,on lapsella turvallinen olo kun on joku joka hänestä myös minun (ja sukulaisten) lisäksi välittää..mikä siinä sitten on mielestäsi väärin?
ja olisiko miehesi käyttäytymiseen ollut jopa osasyynä se,ettet ole antanut hänen lapsiaan tavata?
Antanut tavata? Mistä sen keksit? Juurihan sanoin, että olen tehnyt työtä että se isä/lapsi suhde toimii! Mutta en ole voinut väkisin heitä pihalle kipata pienenä, se olisi ollut jo heitteille jättö. Minusta isän kuuluu itse haluta ja toimia niin että se suhde ei katkea. Ja jos sieltä ei haluja löydy, en minä voi niitä kauhalla syöttää.
Onneksi lapset ovat jo isoja, etei minun tarvi enää yrittääkkään tunkea heitä hänen elämäänsä. Mutta eipä lapsillakaan pahemmin ole haluja siihen, kun on pienestä pitäen nähnyt miten isä toimii. Niin makaa kuin petaa. Esimerkkinä isä lapsille ei ole ollut järin hyvä. Toivoa vaan sopii, ettei he koskaan omilleen tule tekemään samoin. Tuskin sentään, sillä he omakohtaisesti tietävät miltä tuntuu, kun isä hylkää.
sekavan käsityksen kun jossain viestissä kirjoitat et luottavat isään ja sinuun täysin ja sit taas vaihdat siihen et isä ei välitä ja on hylännyt..ja jos et hyväksy isän uusia suhteita,et myöskään silloin hyväksy häntä omana itsenään..sitä lähinnä tarkoitin.
Oli isä millainen tahansa, hän on aina lasten isä, eikä se muuksi muutu. Lapsen usko on sellainen, että "ehkä joskus isä välittää, ehkä se joskus tulee kun odotan." Lapset uskovat aina hyvää pahoistakin ihmisistä, ellei heille sitä sano. Siksi lapselle on helppo valhdella asioita. Mutta jos puhuu rehellisesti millainen joku ihminen on, ei ole turhia odotuksia.
En ole koskaan puhunut ns. paskaa heidän isästänsä, vaan totuuksia. Siinä on se ero. Totuus sattuu, mutta miksi lapselle täytyy antaa parempi kuva, kuin todellisuus on?
miltä tuntuu ku joku väenväkisin yrittä vääntää oman elämäsi "vääränlaiseksi" ja jänkkää kokoajan jotain typerää ja syyttää sinua asioista mitkä itse tiedät olevan oikein ja juuri teidän perheelle se oikea tapa elää..
= )
hauskaa joulun odotusta teillekkin..
Häh? Nyt en oikee hokannu?
sit miettiä,ja tuu sit vast takasi ku olet keksiny = )
Kamalaa jos olisin joutunut elämään perheessä, jossa äiti niin epävarma itsestään että raivoaisi asiasta lapsilleen. Jos tämä isäpuoli on huolehtinut lapsesta tämän elämän ajan, kuskannut, laittanut ruokaa, kuunnellut huolia ym. niin kyllä isänpäivänä saa myös isäpuoltaankin muistaa. Onhan se tavallaan kiitos hänelle. Tietenkin voi isälle lähettää isänpäiväkortin ja niin varmasti tekevät lapset, mutta jos isä ei ole osoittanut mielenkiintoa lastaan kohtaan niin on vaikea lähestyä tätä isää. Surullista mutta niin se vain on. Ei siitä lasta tarvitse syyllistää. Lapsethan raapustaa kortteja iso-, puoli- ja tavis vanhemmille, eivät ne toistensa arvoa kumoa!!! Keskity lapsesi hyvinvointiin enemmän ja omaasi vähemmän (suhteessa lapseen). Älä anna rakkauselämäsi liata äidinrakkautta.
Minä olen äitipuoli, niinkuin asia ilmaistaan suomessa.
Saan äitienpäivänä aina kortin, ja pienen lahjan, lapsi on nyt 10v. Käy omalla äidillään kaksi kertaa kuukaudessa. Tekee myös hälle koriti ja lahjat.-Ei se ole äidiltä pois, jos lapsi ajattelee että hänpä tekee äitipuolellekin kortin. Sinä nyt asetat lapsen aivan järkyttävään välikäteen: HÄN on solidaarinen kaikille, antaa kaikille. Lapsuus on siitä niin hienoa, ettei sitä kahlitse eikä ahdista tuollaiset katkeruudet (vielä) kuten sinua.Lapsi on just sitä, minkälaisen ihmisen pitäisi aina säilyttää: aito!
Ai eikö lapsi ole äidiltä pois jos näkee hätnä kaksi kertaa kuussa?? Mitä horiset? No totta hitossa lapsi ÄIDILLE kortin tekee, mutta miksi vaadit häntä sulle tekeen, sulle i sellainen kuulu? On väärin opettaa lasta tekeen kortteja kaikille, jos ei ole läheinen. Naapurin tädillekkin tehdään teillä varmaan äitien päiväkortti.
Lapsuus ja vnhemmat on todella hieno asia, ja sitä ei saa rikkoa vieraat ihmiset.
Valheella voi lapelle syöttää ihan mitä tahansa. Mutta aikuisena lapsikin ymmärtää, että kaikki ei ollut totta mitä vieras ihminen antoi ymmärtää.
umpirehellinen silloin, kun se voi vahingoittaa hänen psyykettään. Aikuisten maailma on aikuisten maailma ja lapset eivät niiden realiteetteja aina kestä. Aikuiset toimivat vastuuttomasti, jos asettavat lapset ison ihmisen rooliin silloin, kun hän ei ole siihen vielä kypsä.
Itse en ole omalle lapselleni kertonut ex-miehen uskottomuudesta tai siitä, että isä ei jaksanut lapsiperheen arkea. Lapselle on kerrottu, että isä ja äiti rakastavat häntä yli kaiken, mutta eivät pysty asumaan yhdessä ilman riitoja. Jos poikani haluaa aikuisena näitä asioita puida, saatan sen tehdäkin, mutta silloinkin erittäin varauksella. Isä on tällä hetkellä hyvä isä, enkä halua sitä kuvaa tietoisesti rikkoa -edes myöhemminkään.
Laura haluaisin kuulla tarinaasi jotta voisin omakohtaisen kokemuksesi perusteella oppia paljon, koska itselläni on avioero lapset jne.
kirjoita
[email protected]
lapset antavat kortin ja lahjan omalle isälleen ja isoisälleen. Samoin äitienpäivänä. En vastusta, jos oma poikani muuta ehdottaisi, mutta en ole tai aio sitä pyytääkään.
Syntymäpäivänä ja jouluna mieheni lapset kyllä muistavat minua ja samoin poikani miestäni, mutta äitien- ja isänpäivät ovat ajan saatossa vain muokkautuneet itsestään olemaan näin.
Kuulostaa hienolta, jos lapsesi ja uuden miehesi välit ovat niin lämpimät, että poikasi haluaa muistaa häntä isänpäivänä. Se on murrosikäiseltä melkoinen tunnustus :)
meilläkin nuoret muistavat isäpuoltaan joka on ollut perheessämme jo yli 10 vuotta. Lähinnä vain onnitteluilla, mutta onpa joku joskus nuorempana kortinkin väsännyt. Ainakin nuorimmalle oli tärkeää tehdä koulussa myös isäpuolen kortti, ja isäpuolen isälle kortti.
Oikeaakin isää muistavat samoin, eli ei paljon lahjoja ostella, mutta onnittelut ja kortti.
isäpuolelle kortti ja onnittelut!:) se on isä joka lapsen elämässä mukana joka päivä.
päiväkodissa oli pienempi askarrellut samanlaisen lahjan kuin omalle isälleen ja isompi myös väsännyt kortin ja hommannut pienen lahjan. Minusta se tuntui hyvälle, kuin myös varmasti miehestäni.
ja tämä tapahtui lasten omasta vapaasta tahdosta, tietenkin. Eihän tälläiseen asiaan pidä pakottaa, en ehkä edes ehdottaisi, jos eivät itse haluaisi.
Kun olin pieni annoin yleensä isänpäiväkortin myös isäpuolelleni, vaikka isällemme menimme isänpäivänä.
aina asioita lapsen näkökulmasta. Kaikkea hyvää sinulle! :)
No, ilmeisesti mun miehen lapset muistaa nyt sitä uutta miestä kun ei ne ainakaan mun miestä oo isänpäivänä muistanu.
Tyttökin oli puhelimeensa laittanut äidin uuden miehen nimeksi iskä ja oman biol.isänsä pelkästään nimellä.
"Kiitos" lasten äidille, joka on pitänyt huolen siitä että lasten ja biol.isän tunnesiteet ovat melko köyhät. Kyllä se paskan syöttäminen siellä toisessa kodissa on sitä laatua ollut.
Mulle heitti kaikki paskat niskaan aikoinaan, mutta nyt on tää uus mies kultatuolille nostettu.
Mieheni tytär edellisestä avioliitosta on nyt 10-vuotias. Mieheni lähti, kun tyttö oli yksivuotias. Tyttö itse on kertonut äidin kertoneen erosta seuraavasti "me oltiin pari päivää kotona ja sitten me lähdettiin shoppailemaan ja sitten XX (äidin uusi mies) olikin jo siellä ja toi sitten meidät kotiin..." kyseinen mies on nykyisin aviomies nro 2. Hoitaa lapsia ja kotia, häntä kutsutaan iskäksi.
Minut mieheni tapasi, kun tyttö oli kolmevuotias. Ei liene yllätys, että ex-vaimo vihasi minua alusta asti, vaikka oli itse jo uudessa liitossa. Hän teki kaikkensa, etten olisi saanut edes tavata tyttöä. Mustasukkaisuus on hänenkin määräävin luonteenpiirteensä, kuten eräällä tähänkin threadiin kirjoittavalla "ainoalla oikealla" äidillä.
Tyttö on kuitenkin aivan huippupakkaus, ja pidän hänestä kovasti. Uskoisin hänen tuntevan samoin. Ajattelen hänen parastaan, vaikka joskus tekisi mieli vähän tilittää totuuksia asioiden mahdollisesta toisesta laidasta. Olen kuitenkin pitänyt suuni supussa, sillä luotan, että älykkäänä ihmisenä hän kyllä osaa itse aikuisena laskea yhteen yksi plus yksi, ja silloin minä taidan olla ainoa, joka ei ole valehdellut tai vääristellyt asioita.
Olen siis luotettava aikuinen, enkä yritä viedä äidin paikkaa. Itse asiassa olen vähän huolissani, miten äiti sahaa oksaa jalkojensa alta.
Itse en valitettavasti ole äiti. Tänä vuonna sain kuitenkin tytöltä aivan oma-aloitteisesti ensimmäisen äitienpäiväkortin, jossa oli ihana teksti. En ole mikään pillittäjätyyppi, mutta itkin onnesta. Sorry, äidit.