Kun jouduin heräämään todellisuuteen...olen raskaana..Mieleni täytti into äitiydestä -minun sisälläni kasvaa uusi elämä. Jokunen viikko kului tähän huumaan, kunnes tosiasiat kolahtivat päin naamaa. Olin saanut juuri "sopivasti" tietää miehen rikollisesta elämästä ja olin vielä itse lähes täysi kakara...Joulu meni teeskennellen iloista..vaikka sisimmän täytti todellinen kaaos.
Mietin miksi minä..ekasta kerrasta raskaaksi. Miksei joku sitä hartaasti vuosia toivonut. Aloin miettiin tätä oudoksi havaitsemaani maailmaa, mutta en voinut ymmärtää.
Sitten koitti "se" päivä, jonka ajattelin olevan itselleni ja lapsellenikin helpotus. Meidän ei tarvisi viettää "kulkurin elämää" miestä pakoillessa, hän kun lasta halusi. Ja mitä ilmeisemmin oli siihen pyrkinytkin koko ajan..
Mietin myös adoptiota, mutta ajatus siitä, että lapsi joskus tajuaisi olevansa ei-toivottu riipaisi mieltä. Siks toisekseen mies kyttäisi hänen perhettään 100% varmuudella. Joten kaikki mitä hänelle oli annettavana oli ihan muuta, kuin lapsen parasta ajatellen.
Kun kaikki tämä oli mielestäni ohi niin siitä kaikki sitten vasta "alkoikin" 4 vuotta sitten. Se oli pitkä mutkainen tie..kaikkien tunnetilojen äärirajoilla, en tuntenut itseäni, en kyennyt meneen kouluun yli vuoteen, olin totaalisen pohjalla..
Kaikista kaameinta mitä tämän jälkeen sai kuulla oli tuttavien kertomukset "minä en käytä ehkäisyä, en kuitenkaan tule raskaaksi".
Nyt tänä päivänä minulla on todella huono olo ja pelkään "pahinta" vaikka ehkäisy hoidettu. Mutta nyt luulen toimivani toisin, psyyke ei varmaan kestäisi. Olen sen jo tullut huomanneeksi, että jostain syystä olen vaan mitä ilmeisemmin hedelmällinen yksilö. Ja monesti mietinkin, miten tuttavani ei tule raskaaksi ehkäisyn puuttumattomuudesta huolimatta...
En voi muuta, kun todeta toistamiseen, että en ole viime vuosina enää ymmärtänyt tätä maailmaa. Mutta kai kaikella sitten loppujen lopuksi on jokin tarkoitus.
Mietin miksi minä..ekasta kerrasta raskaaksi. Miksei joku sitä hartaasti vuosia toivonut. Aloin miettiin tätä oudoksi havaitsemaani maailmaa, mutta en voinut ymmärtää.
Sitten koitti "se" päivä, jonka ajattelin olevan itselleni ja lapsellenikin helpotus. Meidän ei tarvisi viettää "kulkurin elämää" miestä pakoillessa, hän kun lasta halusi. Ja mitä ilmeisemmin oli siihen pyrkinytkin koko ajan..
Mietin myös adoptiota, mutta ajatus siitä, että lapsi joskus tajuaisi olevansa ei-toivottu riipaisi mieltä. Siks toisekseen mies kyttäisi hänen perhettään 100% varmuudella. Joten kaikki mitä hänelle oli annettavana oli ihan muuta, kuin lapsen parasta ajatellen.
Kun kaikki tämä oli mielestäni ohi niin siitä kaikki sitten vasta "alkoikin" 4 vuotta sitten. Se oli pitkä mutkainen tie..kaikkien tunnetilojen äärirajoilla, en tuntenut itseäni, en kyennyt meneen kouluun yli vuoteen, olin totaalisen pohjalla..
Kaikista kaameinta mitä tämän jälkeen sai kuulla oli tuttavien kertomukset "minä en käytä ehkäisyä, en kuitenkaan tule raskaaksi".
Nyt tänä päivänä minulla on todella huono olo ja pelkään "pahinta" vaikka ehkäisy hoidettu. Mutta nyt luulen toimivani toisin, psyyke ei varmaan kestäisi. Olen sen jo tullut huomanneeksi, että jostain syystä olen vaan mitä ilmeisemmin hedelmällinen yksilö. Ja monesti mietinkin, miten tuttavani ei tule raskaaksi ehkäisyn puuttumattomuudesta huolimatta...
En voi muuta, kun todeta toistamiseen, että en ole viime vuosina enää ymmärtänyt tätä maailmaa. Mutta kai kaikella sitten loppujen lopuksi on jokin tarkoitus.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joo tää maailma...oon mäkin miettinyt että miks ja miks tääl on niin moni asia surkeesti ja epäreilusti.
Mitäs mä nyt tuohon sun kertomukseen voisin sanoa...oon pahoillani.
Mut täytyy kyl sanoa että oon pahoillani sen sun lapsen puolesta, joka on nyt kuolleena..etkös sä käyny siel..."abortoijalla"...huoh...
Mä uskon kuitenki että se sun vauva elää ja kasvaa taivaassa, jossa Jeesus pyyhkii pois kaikki kyyneleet..siel se nytki varmaan kirmailee onnessaan.
Jeesusta sanotaan myös kipujen mieheks. Se itki ja suri täällä maan päällä ollessaan..
Mä toivon että ymmärrät mun kirjottavan tän sulle täysin vilpittömästi...
Mä uskon että Jeesus elää oikeesti tänäänki ja voi lohduttaa meitä pieniä ihmisiä tääl ihan todellisesti. En mä näin kirjottais, jos en ois ite sitä kokenu.
Voimia!!
Mä tarkotin sanoa että oon pahoillani sekä SUN että sun kuolleen lapsen puolesta...
Mieluiten vaikka saman kokeneiden mielipiteitä. Älä sinä uskovainen hörhö tule määrittelemään minun lapsen parasta, kun et edes tiedä paskaakaan minun silloisesta elämästä. Tavataan niin voidaan tutustua? Mul on muutes mustat hiukset ja olen nuorena pitänyt kaikesta yliluonnollisesta. Uskallatko?? Mielelläni kertoisin sinulle pari elämän tosi asiaa!
Miksi aloittaja veti herneet nenään.
Pauliinan sanat olivat kauniita vai enkö tajunnut sarkasmia?
Minulle tehtiin keskeytys reilu pari vuotta sitten. Alkuun oli aika kamala olo, mutta jälkeen päin katsottuna tein ihan oikein.
Itse olisin silloin kaivannut juuri tuollaisia sanoja.
Ole iloinen, että joku välittää.
Ilmeisesti väärinkäsitys ap:n puolelta. Minäkin pidin pauliinan kirjoitusta kauniina, lohdullisena. Itselläni ei ole aborttikokemusta, mutta en usko kenenkään siihen kevyin mielin päätyvän. Siksi olisi hyvä että jokainen löytäisi jonkun jolle voisi tunteitaan tilittää ilman ylenkatsomista ja tuomistemista. Se mikä on tehty, on tehty ja tekoon on ollut omat syynsä. Moni varmasti katuu tai kokee pahaa oloa jälkeenpäin, vaikka sydämessään tietääkin tehneensä parhaan ratkaisun vaikeassa tilanteessa. Toivotan voimia kaikille näiden tunteiden kanssa eläville!
ollut lähellä sydäntäni, eikä ole ohjannut elämääni näin ollen mitenkään. Joten en halua hänestä puhuttava minulle rankan kokemuksen yhteydessä.
mutta eihän silti tarvitse suuttua jos joku hänet hyvässä mielessä mainitsee. Monille tuo kaveri on ollut tukena pahoissakin paikoissa.
Itse joskus varovasti mainitsen Jeesuksen tai Jumalan kun puhutaan surusta ja lohdutuksesta, anteeksi saamisesta. En tarkoita sitä minään jeesusteluna vaan ihan henk. koht. kokemuksena mistä itse olen apua saanut. Mutta juu, osaan kyllä lopettaa heti jos huomaan ettei aihe lämmitä toista (ja huomasin kyllä että nyt oli aika lopettaa tältä erää ;)
Mutta voimia ja kaikkea hyvää sinulle toivotan! Toivottavasti löydät apua ja tukea jotain muuta kautta.
...on Jeesus ollut. Ja mä toivon että säkin voisit kokea sen että joku tuolla välittää susta niin sairaasti!
Ehkä se on niin että oon elänyt suhun verrattuna pumpulissa, mutta en voi sanoa että mulla itellä ois aina ollu helppoa. Kyllä on joskus ollu tosi vaikeaa...
Mä oon aatellu että pyrin olemaan tuomitsematta toisia, otti mua sitte päähän vaikka miten..Yks syy siihen on se että mä oon tehny sellasia juttuja, mitä todella nyt häpeän ja kadun. ja tuun tekemään jatkossakin..
Ja sitten on semmonen juttu että mä oon saanut tietää että mun yks pitkäaikanen, välillä läheisempi ja välil ei-niin-läheinen kaveri on tehny abortin..
Tää ite ei tiiä että mä tiiän..
Oli kyllä tosi vaikea olla eka ku kuulin siitä..
Tiiän että sillä oli vaikeeta ja ymmärränki...
Yritän vaan aatella niin että se teko oli tosi väärin ja järkyttävä, mutta yritän olla tuomitsematta...
Hei, oli kiva kuulla että mun teksti oli lohduttava, ainakin teidän joittenki mielestä..:)
Siihen mä pyrinki..
Hei Ikuinen suru..
Ei tunnu kovin kivalta lukea tuollasta tekstiä, missä halvennat mua..
Mulla ainakaan ei ollu mikään tarkotus tulla halventamaan sua.
Vaikka ymmärrän kyllä että kyseessä on arka aihe ja sitä pelkää että toiset tulee tuomitseen ku on muutenki vaikeeta...vai?
Myönnän, että en varmasti läheskään voi ymmärtää miltä susta on tuntunut jne...
Harvapa muukaan sitä voi kunnolla tietää..
Hmm...Mä mietin sitä että miks sä laitoit sen että sul on mustat hiukset ja oot ollu kiinnostunu yliluonnollisesta..Ootaksä että mä jotenki hätkähtäisin siitä..
Vai laitoiksä vaan vitsillä ne?
Enhän mä nyt tosta hätkähdä...
Mutta nii...
Mä haluan selittää nyt sulle ihan konkreettisen esimerkin kautta että miten Jumala on ollu mun sydäntä lähellä..
(selitän niin hyvin kuin muistan)
...
Oltiin yhessä poikaystävän kanssa nuortenillassa yhessä seurakunnassa..oli syksyä vuonna 2004. Siellä oli sinä iltana vierailevana puhujana yks keski-iässä oleva nainen,jonka vain harvat tiesivät ennestään.
Mulla oli siihen aikaan sellanen kauhee halu olla oikeen tosissaan uskossa ja elää lähellä Jumalaa.
No, siinä sitten lopuks tää nainen ja paikallisseurakunnan nuorisopastosi rukoilivat niiden puolesta, jotka sitä halus.
Tää nainen kysy että haluaisinko mäkin että mun puolesta rukoiltais..
No minä että joo...
Mä polvistuin siihen lattialle ja tää nainen laski kätensä mun pään päälle ja alkoi rukoilla...
Ja vaikka mulla oli ollu hyvä mieli, mä huomasin että mulla alkoi kyyneleet virrata ihan solkenaan..mutta ne olikin ilonkyyneleitä. Mua alko itkettä ilosta ilman että pystyin sitä mitenkään estämään.
Tuntu siltä niinku jokin todella suuri olis ollu lähellä mua. mulle tuli ihan sairaan heikko olo, tuntu että hyvä ku pystyn oleen polvillaan. Ja koko ajan niin hyvä olo..
Ja sellanen olo, että ite on loppujen lopuks niiiin pieni ja Jumala niin iso.
Tää nainen, joka ei koskaan aiemmin ollut nähnytkään mua, jatko rukousta mm. näin: Sä oot miettiny että miten Jumala vois sua käyttää..sulla on sellnen halu auttaa muita ihmsiä, sä säälit helposti muita ja Jumala on antava sun kohdata ihmisiä, joita voit auttaa ja jonka tukena voit olla. Jumala on johdattava sulle sellasia ihmisiä..
Ja tiiäks mitä..Tää puhe on täydellisesti kuvannu mun elämää.
Musta yksinkertasesti tuntu siltä, että mä sain sillon rukouksessa uutta voimaa ja tajusin että Jumala tosiaan pitää musta huolta..:)
Ja toinen esimerkki, toivottavasti jaksat lukee..p
Tää koskee koskee mun rakasta poikaystävää..
.........
Oli jouluaatto vuonna 2004 ja mun poikaystävä joutu olla sillon armeijassa.
Kaikkilla siellä oli tunteet pinnassa ja hermot kireällä.
Poikaystävä osallistu samalla osastolla olevien kanssa tekemään jotain kiellettyä, mistä ne sitten jäi kiinni. Niitä sitten uhattiin rangaistuksella, että pitäis olla vielä uusivuosikin kiinni.
Mun miehestä tehtiin sit syntipukki, samalla osastolla olevat syyti vian sen niskoille (vaikka asia ei niin ollu).
Koko osasto oli tulossa ihan punasena hakkaamaan mun miehen ja jotku kerkes jo nostaa sen jo seinää vasten..Mun mies kuulemma pelkäs tosissaan, koska tajus että ei ollu mistään leikistä kyse, ja että ei se siel yksin niille mitään vois.
Se oli kuulemma rukoillu tosissaan Jumalaa avuks, äänettömästi.
Ja tiiäks, Jumala vastas siihen.
Samoihin aikoihin mun jätkän äiti, joka on myöskin uskossa, oli herännyt jo alkaneilta yöuniltaan ja kuullut yhtäkkiä mun jätkän äänellä lausutun sanan "äiti". Tää tiesi että nyt pitäis rukoilla poikansa puolesta. No tää rukoili ja nukahti uudelleen, levollisin mielin.
(Tää mun jätkän äiti kerto tapauksesta paljon myöhemmin, tietämättä ennestään mitä siellä armeijassa oli tapahtunu. Eikä mun jätkä oo vissiin viel tänäkään päivänä kehannu kertoo äidilleen että sen kurkkuun käytiin kiinni..)
No, siellä armeijassa. Yhtäkkiä toiselta osastolta oli juossu väliin jätkiä, jotka ei ollu oikeen ees tullu aiemmin toimeen mun jätkän kans. Ne oli repiny pois ne kimppun käyvät ja puolustanu mun rakasta.
Mun rakas on vaan sanonu jälkeenpäin että tais Jumala tosiaan kuuli..
Hei Ikuinen suru, se on tosi paljon susta kiinni kuinka lähelle elämääs haluat Jumalan päästää..
mutta oikeesti, voimia edelleen!
toivottavasti sait jotain selkoo mun kirjotuksesta..
joten en tarvitse mitään jeesusta. Uskon ainoastaan siihen minkä olen nähnyt ja kokenut. Sitä en ole, enkä haluakaan. Ja siihen mihin ei usko niin sitä tuskin pitää tärkeenä. Siks toisekseen en elä enää kriisissä abortin suhteen. Vaikka ikuisesti sitä surisinkin.
on elämässäni paljon läheisiä ihmisiä. Kuitenkin mä tiiän että loppujen lopuks se on tärkeintä että on Jumala.
Se on se joka jaksaa välittää AINA. ihme kyllä...