Tästä lähti mun tänään aloittama romaani, aiheena globaali murhaketju, motiivina yhteiskunnan yleinen pahoinvointi, moraalirappio maanosasta ja kulttuuriympäristöstä riippumatta:
Tänään olisi hyvä ilta. Sake olisi juuri se lääke joka auttaisi, näin oli ollut usein aiemminkin. Näin se oli aina alkanut ja yleensä se oli samoin päättynytkin, seuraavan päivän päänjomotukseen ja turhautumiseen; eilen tuntui jo hetken paremmalta, tunne ei vain ole säilyvää sorttia.
Ensimmäisessä pienessä lasillisessa oli se jokin, jotain erilaista kuin sitä lähes aina seuraavissa parissakymmenessä lasillisessa. Oikeastaan ensimmäisen lasillisen ensimmäinen suullinen oli parempi kuin sitä seuraavat saman lasillisen loput suulliset. Ihmisen turrutetun tuntoaistin niin salliessa olisi varmasti todettavissa jopa ensimmäisten pikkuriikkisten Sakemolekyylien olevan parempia kuin niitä seuraavat. Se ensimmäinen molekyyli tietysti niistä kaikkein hekumallisin. Kuka helvetti siitä oli tehnyt päällikön? Vielä hetki sitten ne olivat kaikki lillineet toisiinsa kietoutuneina läpinäkyvässä lasipullossa haltijansa baarikaapissa, kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet olla tuo kaikkein ensimmäinen, kaikkein ainutlaatuisin yksilö. Yksilö johon verrattuna kaikki seuraavat olisivat aina mitättömämpiä ja mitättömämpiä riippuen siitä mitä myöhemmin ne kielelle pääsisivät pyörähtelemään ennen valumistaan kurkusta alas, vatsalaukun kautta verenkiertoon ja ilmoittamaan omasta erinomaisuudestaan hedonismin riivaamien ihmisaivojen hypotalamukseen.
Vaikka asia oli näinkin ilmiselvä ja johdonmukainen, ei mies edes tiedostanut sen olemassaoloa. Joskus aiemmin hän oli todennut kuinka hyvältä ensimmäinen suullinen ja ensimmäinen lasillinen tuntuivat, kuka tietää miksi, ketä edes kiinnostaa. Loppujen lopuksi tilanne olisi kuitenkin sama; turrutetut aistit, turtunut mieli. Ensimmäisen lasillisen hektisyys jo aikaa sitten unohdettu, vain kaikkien lasillisten yhdessä saavuttama hegemonia vaivaista poloa tyynnyttäen.
Mies väänsi pullon auki ja antoi kirkkaan nesteen virrata matalalle pöydälle laskettuun lasiin. Hän jätti pullon sulkematta ja laski sen pöydälle lasin viereen. Pulska käsi kohotti maljan seinällä hymyilevälle naisen muotokuvalle ja yhdellä heilautuksella tyhjeni vapauttava eliksiiri pienestä lasista katkeraa mieltä tyynnyttämään.
Mies laski lasin pöydälle ja painoi päänsä käsiinsä, mielessä häivähti muistoja naisesta seinällä, parhaita hetkiä jotka eivät tulisi enää takaisin. Hän tiesi naisen olleen oikeassa syyllistäessään tätä, mutta on hetkiä jolloin totuus on toisarvoinen, hetkiä jolloin totuus olisi kaikkien etujen mukaista lakaista syrjään kuten oli tehty jo niin pitkään aiemminkin.
Ensimmäinen lasillinen liennytti pahan olon nopeasti. Ensimmäinen lasillinen tyhjään päähän.
Mies kohotti katseensa ja näki lasisen ystävänsä edessään; ryppyinen läpinäkyvä pinta näytti kuin lähteeltä jossa saattoi pestä kätensä koko asiasta. Mies kaatoi lasin täyteen ja kohottautui kömpelösti ylös kirjotulta silkkityynyltä.
Tänään olisi hyvä ilta. Sake olisi juuri se lääke joka auttaisi, näin oli ollut usein aiemminkin. Näin se oli aina alkanut ja yleensä se oli samoin päättynytkin, seuraavan päivän päänjomotukseen ja turhautumiseen; eilen tuntui jo hetken paremmalta, tunne ei vain ole säilyvää sorttia.
Ensimmäisessä pienessä lasillisessa oli se jokin, jotain erilaista kuin sitä lähes aina seuraavissa parissakymmenessä lasillisessa. Oikeastaan ensimmäisen lasillisen ensimmäinen suullinen oli parempi kuin sitä seuraavat saman lasillisen loput suulliset. Ihmisen turrutetun tuntoaistin niin salliessa olisi varmasti todettavissa jopa ensimmäisten pikkuriikkisten Sakemolekyylien olevan parempia kuin niitä seuraavat. Se ensimmäinen molekyyli tietysti niistä kaikkein hekumallisin. Kuka helvetti siitä oli tehnyt päällikön? Vielä hetki sitten ne olivat kaikki lillineet toisiinsa kietoutuneina läpinäkyvässä lasipullossa haltijansa baarikaapissa, kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet olla tuo kaikkein ensimmäinen, kaikkein ainutlaatuisin yksilö. Yksilö johon verrattuna kaikki seuraavat olisivat aina mitättömämpiä ja mitättömämpiä riippuen siitä mitä myöhemmin ne kielelle pääsisivät pyörähtelemään ennen valumistaan kurkusta alas, vatsalaukun kautta verenkiertoon ja ilmoittamaan omasta erinomaisuudestaan hedonismin riivaamien ihmisaivojen hypotalamukseen.
Vaikka asia oli näinkin ilmiselvä ja johdonmukainen, ei mies edes tiedostanut sen olemassaoloa. Joskus aiemmin hän oli todennut kuinka hyvältä ensimmäinen suullinen ja ensimmäinen lasillinen tuntuivat, kuka tietää miksi, ketä edes kiinnostaa. Loppujen lopuksi tilanne olisi kuitenkin sama; turrutetut aistit, turtunut mieli. Ensimmäisen lasillisen hektisyys jo aikaa sitten unohdettu, vain kaikkien lasillisten yhdessä saavuttama hegemonia vaivaista poloa tyynnyttäen.
Mies väänsi pullon auki ja antoi kirkkaan nesteen virrata matalalle pöydälle laskettuun lasiin. Hän jätti pullon sulkematta ja laski sen pöydälle lasin viereen. Pulska käsi kohotti maljan seinällä hymyilevälle naisen muotokuvalle ja yhdellä heilautuksella tyhjeni vapauttava eliksiiri pienestä lasista katkeraa mieltä tyynnyttämään.
Mies laski lasin pöydälle ja painoi päänsä käsiinsä, mielessä häivähti muistoja naisesta seinällä, parhaita hetkiä jotka eivät tulisi enää takaisin. Hän tiesi naisen olleen oikeassa syyllistäessään tätä, mutta on hetkiä jolloin totuus on toisarvoinen, hetkiä jolloin totuus olisi kaikkien etujen mukaista lakaista syrjään kuten oli tehty jo niin pitkään aiemminkin.
Ensimmäinen lasillinen liennytti pahan olon nopeasti. Ensimmäinen lasillinen tyhjään päähän.
Mies kohotti katseensa ja näki lasisen ystävänsä edessään; ryppyinen läpinäkyvä pinta näytti kuin lähteeltä jossa saattoi pestä kätensä koko asiasta. Mies kaatoi lasin täyteen ja kohottautui kömpelösti ylös kirjotulta silkkityynyltä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.