Olen kohta viimeisimmilläni raskaana ja haluaisin kuulla miesten mielipiteitä siitä, miten vauvan tulo vaikutti heihin ja millaista oli ens. kontaksi vastasyntyneeseen.
Kiitollinen vastauksista, joita tähän aikaan vuodesta tulee varmasti vähemmän, kun kaikki ovat lomilla, mutta yritetään kuitenkin.
Kiitollinen vastauksista, joita tähän aikaan vuodesta tulee varmasti vähemmän, kun kaikki ovat lomilla, mutta yritetään kuitenkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Synnytys sinänsä oli aika karseaa (mukana olijastakin). Mutta kun poika syntyi, ja näin sen, sain sen syliin, pesin sen... niitä fiiliksiä on vaikea kuvailla. Mut valtas sellainen tunne, että nyt mulle valkeni "elämän tarkoitus". En kyllä osaa sitä selittää, mutta tuntui siltä, että "se on nyt tässä!".
Kotona sitten arki alkoi nopeasti, ja se "alkuhuuma" vaihtui tavalliseen "isälliseen ylpeyteen". Käytännön asioita piti tietysti opetella, ja valvoakin piti jonkin verran.
Pysyviä vaikutuksia mun olemukseen en itse oikein osaa kuvailla, enkä tiedä onko sellaisia. Ystävät ehkä osaisivat kertoa paremmin.
paras hetki tyttäreni syntymä:)
Nyt kun lapset ovat muuttaneet kotoa tiedän mitä minulla oli 20 vuotta.
Nyt kun lapset ovat muuttaneet kotoa sain vaimoni takaisin 20v. sitkeän odottamisen jälkeen.
Muista pitää huolta myös puolisostasi.
Mun kokemuksen mukaan äiti kiintyy lapseen vahvasti jo raskauden aikana ja isä vasta pikku hiljaa syntymän jälkeen. Ja itse koin ensimmäisiä vahvoja rakkaudentunteita vasta saatuani todellisen kontaktin lapseeni. Ensimmäiset varsinaiset hymyt, syliinpyrkimiset, isi-sanat jne.
Vaimo aluksi epäilikin vähän, että enkö välitä jälkikasvustani lainkaan.
Nyt esikoinen on 1v 11kk ja tärkein ihminen elämässäni. Toinen tyttö on nyt kuukauden päivät imenyt tissiä, röyhtäillyt, paskantanut ja nukkunut :)