Kaipaisin neuvoja ja kommenteja sellaiseen aiheeseen kuin haluttomuus. Minulla ei varsinaisesti ole mitään seksiä vastaan, mutta jos saa valita, että nukkuisinko vai alkaisinko hempeilemään, niin alkaisin nukkumaan :) Monesti käy myös niin, että päätän, että ok, ollaan nyt sitten niin ja samalla mietin seuraavan päivän ruokaa ja muuta, kun ei yhtään nappaa eikä kiinnosta. Toivon vaan, että loppuis äkkiä koko homma. Kuulostaa kyllä kauheelta, mutta rakastan ihan todella miestäni ja hän on hyvin puoleensavetävä, että tämä on enemmän minun päässäni tämä haluttomuus.
Miehellehän tämä on sitten vähän inhottavaa, kun ei vain tee mieli :( Yritän kyllä, mutta ei vaan tule kipinää. Kyllähän se seksi monesti on sitten loppujen lopuksi tosi kivaa, kun pääsee vauhtiin, mutta se siinä oikeastaan kiikastaakin, tuo alkuun pääseminen. Minä en varmaan tekisi ainuttakaan aloitusta, jos se olisi minusta kiinni. Tässä on varmasti hormoonitkin vielä sekaisin, koska nuorin lapsi on vasta 9kk. Kotona on paljon tehtävää ja lapsiakin meillä on useampia, eli päivät ovat täystyöllistettyjä aamusta iltaan. Mieheni auttaa kyllä kotitöissä ym. eli en minä nyt ihan loppuunrääkätty raasu ole :)
Onko kukaan koittanut niitä luontaistuotteita, jotka lisäisivät seksuaalista halukkuutta? Voisiko joku suositella jotain tiettyä? En niinkään kaipaa neuvoja, että viekää lapset mummolaan ja ottakaa lasit viiniä. Ne on ihan hyviä neuvoja, mutta ei juuri auta kuin sen hetken. Minusta tuntuu, että olisi nyt joku nappi vinksahtanut päästä pois päältä jos joku ymmärtää mitä ajan takaa. Eli kertakaikkiaan ei vaan tuo seksi kiinnosta. Että mahtaisikohan jokin hormoonitasapaino olla sekaisin?
Jos joku osaa neuvoa tai antaa vinkkiä, niin mielellään otan vastaan! Vähän alkaa tämä nyt minuakin nyppiä, miestähän se nyppii jo, sen tiedän ;)
Miehellehän tämä on sitten vähän inhottavaa, kun ei vain tee mieli :( Yritän kyllä, mutta ei vaan tule kipinää. Kyllähän se seksi monesti on sitten loppujen lopuksi tosi kivaa, kun pääsee vauhtiin, mutta se siinä oikeastaan kiikastaakin, tuo alkuun pääseminen. Minä en varmaan tekisi ainuttakaan aloitusta, jos se olisi minusta kiinni. Tässä on varmasti hormoonitkin vielä sekaisin, koska nuorin lapsi on vasta 9kk. Kotona on paljon tehtävää ja lapsiakin meillä on useampia, eli päivät ovat täystyöllistettyjä aamusta iltaan. Mieheni auttaa kyllä kotitöissä ym. eli en minä nyt ihan loppuunrääkätty raasu ole :)
Onko kukaan koittanut niitä luontaistuotteita, jotka lisäisivät seksuaalista halukkuutta? Voisiko joku suositella jotain tiettyä? En niinkään kaipaa neuvoja, että viekää lapset mummolaan ja ottakaa lasit viiniä. Ne on ihan hyviä neuvoja, mutta ei juuri auta kuin sen hetken. Minusta tuntuu, että olisi nyt joku nappi vinksahtanut päästä pois päältä jos joku ymmärtää mitä ajan takaa. Eli kertakaikkiaan ei vaan tuo seksi kiinnosta. Että mahtaisikohan jokin hormoonitasapaino olla sekaisin?
Jos joku osaa neuvoa tai antaa vinkkiä, niin mielellään otan vastaan! Vähän alkaa tämä nyt minuakin nyppiä, miestähän se nyppii jo, sen tiedän ;)
Vastaukset 17
Vanhimmat
kun aloin odottaa esikoistamme, emme olleet "silleen" raskauden viimeisenä kuutena kuukautena. Seuraava ilmoitti tulostaan, kun esikoinen vietti yksivuotissynttäreitään. ja vielä saimme kolmannenkin, jolloin miehellä oli pakkoselibaattia kertynyt enemmän kuin mies voi kestää. No urhoollisesti kesti, ei mennyt vieraisiin, vaikka välillä säälin häntä niin, että olisin (ehkä) luvankin antanut. Ei vaan kerta kaikkiaan kiinnostanut. Nyt muksut on 7-, 10- ja 11-v. Päivät töissä, sitte kaupassa käynti, ruuanlaitto, pyykinpesu, päällimmäinen huushollin raivaus, koirien ulkoilutus jne. Väkisinkin romantiikka jää viikonloppuun, mutta mutta... Tykkäisin katella telkkaria ja juoda lasin viiniä, ja sitte nukkumaan, tietäen, että seuraavana aamuna saa nukkua niin pitkään kuin huvittaa. Mutta mies on odottanut koko viikon perjantaita ja lauantaita, että sitte tärähtää.. kauheeta sanoa, mutta ei innosta! Vähitellen olen alkanut pelkäämään nukkumaan menoa viikonloppuisin. Mies patistaa lapset ajoissa petiin, jolloin tiedän jo mitä tuleman pitää. Ahdistaa tämä kaavamaisuus (saunan jälkeen lauantai-iltaisin, heh-heh). Meillä about nelikymppisillä naisilla on ns. ruuhkavuodet meneillään, jolloin pitäisi revetä työn, perheen ja omien ikääntyvien vanhempien kesken. Ja jossain välissä hoitaa sitä omaakin kuntoa. Ei vaan jaksa kiinnostaa, thats it. Jossain vaiheessa mietin jo, että voisin vallan mainiosti elää ilman seksiä loppuelämän. Kai tää on ihan normaalia.. Korostan vielä, että rakastan miestäni, ei tulisi mieleenkään lähteä vieraisiin, mihinkä se siitä paranisi. Mieheni on hyvä isä ja puoliso, ei vaan vois vähempää kiinnostaa!
Kiitos viestistäsi ja kommentistasi! Tuo kuulostaa niin tältä minun tunteeltani! Minulla ihan sama tunne, että rakastan miestäni, hän on ihanin mies ja mahtava isä, mutta kun ei millään kiinnosta :(
On siis mukava kuulla, etten ole ainut, joka näin kokee!
Mulla sama juttu. Vauva on 3kk eikä seksi nappaa... En ole silti jättänyt miestä kärvistelemään seksittömään elämään, koska tiedän, että se on hälle henki ja elämä. Mielestäni on julmaa jättää toinen kokonaan ilman sen takia ettei itteä kiinnosta. Sovimme usein milloin seksiä harrastetaan, että voin "henkisesti valmistautua" eikä tule yllätyksenä, sillä jos mies illalla nukkumaan mennessä alkaa ehdottelemaan niin kyllä uni vie voiton.
Mulla on aivan samanlainen tilanne eli haluttomuus jatkunu jo pari vuotta(nuorin lapsi nyt 2v6kk)ei vaan kertakaikkiaan kiinnosta!Jos joku tietäs jonkun luontaistuotteen mistä voisi apua olla,niin olisin heti valmis kokeileen,sillä rassaa tää tilanne muakin vaikka voisinkin elää seksittömänä lopun ikääni.Mutta kun nyt kuitenkin parisuhteessa ollaan niin kuuluuhan siihen luonnollisesti seksikin...Juu minäkään en kaipaa mitään hetkellistä neuvoa tyyliin "viekää lapset hoitoon ja saatte omaa aikaa"tms.vaan olis kiva saada ne halut takaisin,kun en todellakaan tiedä mihin ne on hävinny,olen miettiny pääni puhki mistä tää voi johtua.Olen keskustellut myös gynen kanssa ja tutkittu on ettei ole hormonaalinen syy,koska kuukautisetkin ovat normaalit yms.Gyne oli sitä mieltä että käyn nyt läpi jotain prosessia(olis vaan kiva tietää itekkin mitä?)eli haluttomuuden syy johtuu yläpäästä eikä alapäästä,heh..
itsekin,mistähän hormoneista nyt repii,kun seksi alkoi yhtäkkiä tökkimään. Ongelma ei alkanut,kuten kai yleistä,odotusaikana eikä synnytyksen jälkeen,vaan lapsen ollessa kolmen.Syytin jo hormonikierukkaa kunnes ymmärsin:Yksinkertaisesti väsymys.Sekä fyysinen että henkinen.Mies on paljon töissä,poissa kotoa pitkiäkin aikoja,itse hoidan oman yrityksen,lapsen ja kodin.Ja sitten *naps* sormia napsauttamalla pitäisi saada tämä "raatamisvaihde" pois päältä,unohtaa tekemättömät työt,pyykkikasat ja tyhjentämätön astianpesukone ja heittäytyä aistilliseksi seksihirmuksi.Jotenkin se ei vain onnistu,ja se harmittaa niin vietävästi,kaipaan niin kovin sitä mutkattomuutta ja oman syttymisen helppoutta.Kun tekemättömät asiat vain painavat vaa`assa muka enemmän.
Voisiko tähän haluttomuuteen jotenkin osasyyllisenä olla sectio tai sterilisaatio?(mulle tehty nuo molemmat)
Kotona kolmen pienen lapsen kanssa päivät, mies paljon matkoilla, ja arki vie kaikki voimat. Kun joskus on osa lapsista pois, niin aika menee rästihommiin ja ihan rehellisesti lepäämiseen.
Tilanne on pikku hiljaa huonontunut, ja nyt elämme lähes seksitöntä elämää. Mitkään keinot eivät ole tepsineet, ja tiedän miestäni myös tilanteen rassaavan. Meillä on tottavie kovin erilaiset tarpeet tällä hetkellä.
Syyllisyys painaa, ja pelkään, että mieheni lähtee kohta vieraisiin. Mutta en vaan voi pakottaa itseäni haluamaan, joskus sorrun kyllä hiukan näyttelemään, mutta en usko, että sekään menee läpi.
Mitään vinkkejä en osaa antaa, mutta kirjoitin vain siksi, että tiedän todella mistä puhut.
Siinä sen näet nainen ei ole tarkoitettu "yhdenmiehen "naiseksi!Perhe /lapsi tekee olon että tarvitsisi huolehtia ja huomioida muita eikä itseään ja "pelko" tulee että haluaako minua kukaan enää? Oireeksi ilmaantuu ja nimetään "haluttomuus" ja sillä yritetään saada mies/miehiä ympärille valoittamaan ja vikittelemään uudestaan. Ajatus tulee että olet vastuussa enemmän omasta ulsotulostasi ja halut ilmaantuu kun itse tunistat että ne on ja harmittavin seikka on se että kuntulisi haluta tuota tuttua miestä joten valloita sinä puolestasi. Tai sitten tee halutuksi missä vain kunhan toteat että sinua halutaan,, jos niin haluat.
kirjoituksesi oli kyllä ihan älyttömän vaikealukuista! En saanut kyllä mitään selkoa, mikä se sun pointtisi tässä oli? "Tee itsestäsi haluttava" sekö se oli?
Juu en saanu minäkään käsitystä tuosta tekstistä mikä oli pointti?Jos se oli se että pitäis tehdä ittestä haluttava,niin meillä ei nyt ainakaan siitä ole kyse..
yksi saman ongelman kanssa painiva.Kaikki kirjoitukset ovat kuin myös minun elämästäni...
Minäkin teen sen vain ja ainoastaan miehen takia,ja kyllä joskus pääsen mukaankin,mutta yleensä se on helpointa ja kätevintä saunareissulla,ei tarvitse turhia "kuvioita" ja pääsee puhtaana nukkumaan...hirveetä,mutta en tosiaankaan tiedä miksi näin on..ei haluta tippaakaan,ikinä..luulisin voivani myös elää ilman seksiä tosi kauan...
ettet elä ilman? Ei miehen takia tartte osallistua eikä pidäkkään.
Kerrot vaan itselle ja kelle tarttee että ei niin ei.
olemassa näihinkin juttuihin,rohkeesti vaan kauppaan ja kertoo mihin haluaa,neuvovat kyllä. Oli muistaakseni ainakin Eeva niminen yksi,ja sitten on jotain öljyä joka auttaa,,,jne. kannattaa kokeilla.
Tää on niin vakava juttu parisuhteessa että hienoa että siihen halutaan apua,,,tsemppiä teille,toivottavasti löytyy apua teille kaikille,
Ai niin sitten on seksi kaupat löytyy myös netistä sieltä voi tilata kans .elämän suola on yks.
EN nyt kyllä usko että mun tilanteessa ainakaan mikään öljy tms.auttaa,johan sitä olis koitettu kaikenlaisia vempeleitä jos tää olis jotenki fyysinenjuttu mistä haluttomuus johtuu.
tuli postissa näyte ruusunjuuresta,ja siinä luvataan muistinparanemista,virkeyttä ja seksihalujen paranemista. Kaikkihan tietysti liittyy toisiinsa,kun MUISTAA miten kivaa seksi joskus oli,VIRKISTYY ja HALUT herää..Täytynee kokeilla,jos toimisi vaikka lumelääkkeenä :)
..tai ota rakastaja joka saa sut syttymään. Silloin huomaat että vika ei ole missään hormooneissa vaan ikävässä arjessa ! Et tunne enää olevasi NAINEN vaan äiti ja talouskone ja miehesi ei ole enää MIES vaan isä ja kämppis.
Kato elämä vaan on!
Samaa mieltä, jos tosi realisteja ollaan! Tärkeintä on elämässä asioiden arvojärjestys, joillekin vain seksi on niin tärkeää, että se menee monen muun asian ohi. (Aina on tietysti helppo normittaa muu maailma omien mielikuvien mukaan). Syy haluttomuuteen voi olla myös siinä, että mies tosiaan on "enää" plussapisteisä ja villasukkakämppis. Kuka nyt haluaisi panna isukkia? Tunne naiseudesta tulee minun mielestäni ennen kaikea naisen itsensä sisältä, ei riitä että näyttää seksikkäälle, jos ei tunnu seksikkäälle. Pitää haluta, vaatia, olla rohkea. Ehkä helpottaa myös reilusti myöntää, ettei seksi kiinnosta. Mutta voisiko myös myöntää itselleen, ettei seksi kiinnosta sen tietyn miehen kanssa? Miehen velvollisuus on pitää huolta siitä, ettei mene liiaksi isänrooliin. Mies voi aiheuttaa hallaa seksisuhteelle myös sillä, että tituleeraa naistaan "äidiksi" tai "vaimoksi". Nainen on ennen kaikkea nainen. Naarasleijona.