Blääh...

Tylsää, heräsin jo kolmelta neljän tunnin unien jälkeen... Edellisenä iltana puolestaan valvoin kolmeen, kun uni ei vain tullut. Todella tuskallista kupata yöllä, kun mies nukkuu. Onneksi sentään vauveli tuntuu valvovan kanssani - samoin kissa. Että eihän tässä ihan yksin tarvitse olla =/ Ollaan jo pesty pyykkiä, järjestelty paikkoja ja surffailtu netissä. Tuoretta leipääkin olen leiponut ja nyt hörpin aamukahvia. Ai niin, sain miehenkin herätettyä ja suututettua kukkumisellani... Oli nukahtanut tv:n ääreen sohvalle ja heräsi, kun räppäsin valot päälle. Häipyi kiukuissaan yläkertaan nukkumaan (ja avasi tietenkin sängyn, jonka olin juuri pedannut...)

Olen yleensä hyvä nukkumaan, mutta nyt tekemättömät työt vain vaivaavat mieltä. Remontti on kesken, töissä kiireitä ja kaiken kukkuraksi miehen 18v veli asustaa toistaiseksi meillä (meni asunnonvaihto pipariksi). Asiaa ei yhtään helpota se, että olen aina vaatinut itseltäni paljon. Koti ON pidettävä siistinä, lämmin ruoka laitettava joka päivä, työasiat hoidettava esimerkillisesti ja sairaslomaa haetaan vasta pää kainalossa... Nautin, kun kaikki asiat ovat hallinnassa ja hyvin hoidettu, mutta se vaatii yhä enemmän voimia, kun hemoglobiini on alkanut laskea. Terveydenhoitaja uhkasi sairaslomalla, mikäli se ei lähde nousuun parissa viikossa... Toisaalta odotan, että toteuttaisi "uhkauksensa", kun en itse kehtaa lomaa pyytää...

Toki vauvan hyvinvointi on minulle tärkeää! Olen raskausaikana lisännyt yöunia kahdeksaan, jopa yhdeksään tuntiin yössä, yrittänyt käydä tanssiharjoituksissa kerran viikossa ja syödä terveellisesti. Ulkoilen töiden puitteissa tunnin tai kaksi päivässä. Raskaus onkin sujunut ongelmitta alusta lähtien. Mutta kuinka päästä eroon tästä suorittamisen kierteestä? Kun kaikki touhuaminen on imetty jo äidinmaidossa?

Huh, pääsisipä viikoksi pois tästä kaikesta ja joku olisi sillä aikaa hoitanut kaiken!
3438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sinun kannattaisi olla hiukan armollisempi itsellesi,ajatellen tulevaa.tulet varmaan hulluksi kun lapsi syntyy etkä pysty enää kaikkea pitämään niin täydellisesti kondiksessa.ei sinun tarvitsekaan.voit vähitellen yrittää opetella tuota luonteenpiirrettä vähemmäksi itsestäsi.ei maailma siihen kaadu jos joku jää rempalleen,opettele siihen ettei kukaan meistä ole täydellinen eikä tarvitsekaan olla.usein tuo luonteen ominaisuus on "peritty"ehkä vanhemmilta.onneksi itse olen oppinut vaatimaan itseltäni vähemmän,asiat on kuitenkin hyvin.

Äänestä

...sanoisi savolainen. Niin, minäkin olen ruvennut valvomaan välillä öisin. Heräsin viime lauantainakin klo 3 ja rupesin pyykkäämään ja siivoamaan keittiötä...sinällään ihan tarpeellista ;), muistaakseni ollaan suunnilleen samoilla raskausviikoilla.

Sinulla näyttää tosiaan olevan härdelliä elämässäsi, mutta muista myös se, että sinulla on nyt hyvä oikeus välillä levätä ja antaa muiden tehdä hommia (lue:Delegoi; pistä se 18v kokeilemaan siipiään myös taloustöissä, ei sinun tarvitse hänelle pedanttia esittää, myös lapsen turvallisuus on kyseessä). Tee yksinkertaisia laatikkoruokia, keittoja, jotka vain paranevat lämmittäessä uudelleen seuraavana päivänä.Pidä toki ulkoilusta ja tanssiharrastuksesta kiinni, sillä ainakin minulle koiran kanssa lenkkeily ja jumpat ovat elinehto.

Jos saa neuvoa vielä, niin lähdeppä miehesi kanssa vähän pois rutiinikuvioista esim. kylpylään, mökille... elokuviin ja syömään jne. Mieheni on käyttänyt minua välillä tuulettumassa kun näkee että olen turhautunut ja välillä ahdistunut kaikesta esim. nyt vauvan tarvikkeiden hommaamisesta ja huoneen laitosta. Ehtiihän tuota vielä kaikenlaista, varsinkin virkeänä...

Äänestä

Mulla vasta rv 20 ja useana yönä herännyt kolmen neljän aikaan ja ei uni enää tule, välillä valvonut jopa koko yön. Kaikki erinomaisen hyvin joten en oikein tajua miksi ei uni tule, iltapäivällä saatan sitten nukkua monta tuntia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Michelle kirjoitti:

Tylsää, heräsin jo kolmelta neljän tunnin unien jälkeen... Edellisenä iltana puolestaan valvoin kolmeen, kun uni ei vain tullut. Todella tuskallista kupata yöllä, kun mies nukkuu. Onneksi sentään vauveli tuntuu valvovan kanssani - samoin kissa. Että eihän tässä ihan yksin tarvitse olla =/ Ollaan jo pesty pyykkiä, järjestelty paikkoja ja surffailtu netissä. Tuoretta leipääkin olen leiponut ja nyt hörpin aamukahvia. Ai niin, sain miehenkin herätettyä ja suututettua kukkumisellani... Oli nukahtanut tv:n ääreen sohvalle ja heräsi, kun räppäsin valot päälle. Häipyi kiukuissaan yläkertaan nukkumaan (ja avasi tietenkin sängyn, jonka olin juuri pedannut...)

Olen yleensä hyvä nukkumaan, mutta nyt tekemättömät työt vain vaivaavat mieltä. Remontti on kesken, töissä kiireitä ja kaiken kukkuraksi miehen 18v veli asustaa toistaiseksi meillä (meni asunnonvaihto pipariksi). Asiaa ei yhtään helpota se, että olen aina vaatinut itseltäni paljon. Koti ON pidettävä siistinä, lämmin ruoka laitettava joka päivä, työasiat hoidettava esimerkillisesti ja sairaslomaa haetaan vasta pää kainalossa... Nautin, kun kaikki asiat ovat hallinnassa ja hyvin hoidettu, mutta se vaatii yhä enemmän voimia, kun hemoglobiini on alkanut laskea. Terveydenhoitaja uhkasi sairaslomalla, mikäli se ei lähde nousuun parissa viikossa... Toisaalta odotan, että toteuttaisi "uhkauksensa", kun en itse kehtaa lomaa pyytää...

Toki vauvan hyvinvointi on minulle tärkeää! Olen raskausaikana lisännyt yöunia kahdeksaan, jopa yhdeksään tuntiin yössä, yrittänyt käydä tanssiharjoituksissa kerran viikossa ja syödä terveellisesti. Ulkoilen töiden puitteissa tunnin tai kaksi päivässä. Raskaus onkin sujunut ongelmitta alusta lähtien. Mutta kuinka päästä eroon tästä suorittamisen kierteestä? Kun kaikki touhuaminen on imetty jo äidinmaidossa?

Huh, pääsisipä viikoksi pois tästä kaikesta ja joku olisi sillä aikaa hoitanut kaiken!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu