Raha-asioista

Rakkaudella toivottu ja odotettu vauveli tulossa! Miten pärjäätte rahallisesti, jos molemmat vanhemmat työttöminä ja äidillä ei oikeutusta päivärahaan? Odotan kovasti vastauksianne.
81131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siitä meilläkin on usein puhetta..
Kuinka työttömillä/opiskelijoilla on varaa tulla raskaaksi, ruveta vanhemmiksi??Teinivanhemmat luku erikseen..

En todellakaan tarkoita tätä millään pahalla..tulen jossakin vaiheessa itsekin köyhä mamma..nyt köyhä opiskelija..

Saako yhteiskunnalta tarpeeksi tukea??vai kuinka?

Äänestä

olen opiskelija, mutta käyttänyt opintotukikuukauteni loppuun viime keväänä, joten elän tällä hetkellä toimeentulotuen varassa. vuokran jälkeen käteen jää noin 300 € kuukaudessa. ei sillä pärjäisi etenkin kun vauvaa varten tehtyihin hankintoihin on mennyt niin paljon rahaa, mutta onneksi poikaystäväni on ollut töissä ja tienannut vähän enemmän. hän kuitenkin sanoi itsensä irti toissa viikolla, joten voi tulla vaikeat ajat, jos ei uutta työtä löydy nopeasti. en tiedä paljonko työttömyyskorvaus on, mutta en usko, että me ainakaan pelkillä tuilla pärjättäisiin.

Äänestä
  • Oletko harkinnut vaihtoehtoa, että hankkisit vauvan tarvikkeet käytettynä?

    Aika outo valinta poikaystävältä tuo irtisanoutuminen, kun vauvakin on tulossa. Siitä seuraa työkkärissä automaattisesti karenssi päivärahaa ajatellen.

    Äänestä

  • old_profile_20052 kirjoitti:

    Oletko harkinnut vaihtoehtoa, että hankkisit vauvan tarvikkeet käytettynä?

    Aika outo valinta poikaystävältä tuo irtisanoutuminen, kun vauvakin on tulossa. Siitä seuraa työkkärissä automaattisesti karenssi päivärahaa ajatellen.

    eli tottakai olemme hankkineet vauvan tarvikkeet käytettynä, mutta kysymys ei ole rahasta, vaan ekologisuudesta. ei ole mitään järkeä tuhlata luonnonvaroja ja energiaa uusiin, kun myynnissä on uudenveroisia hyvälaatuisia tarvikkeita. täytyy ajatella myös sitä millaisen maailman haluaa omalle lapselleen jättää. mitään roskaa tai lapsityövoimalla valmistettua (tai muuten eettisesti epäilyttävää)tavaraa emme hanki, joten olemme kuitenkin yli 700 € jo saaneet menemään.

    tuosta irtisanoutumisesta sen verran, että se oli mielestäni täysin perusteltua. johtui monista syistä. yksi oli palkanmaksu. ymmärrän hyvin, että vastuuntuntoisesta ja huolellisesti työnsä tekevästä poikaystävästäni tuntui alentavalta kinuta palkkaa joka ikinen kerta kun sitä ei automaattisesti maksettu. firmassa oli muitakin ongelmia, joiden takia näytti paremmalta vaihtoehdolta lähteä. nyt pystyy vielä tarvittaessa kituuttamaan, mutta parempi, että on varma paikka silloin kun vauva tulee. tänä aamuna sitten soitettiinkin jo uudesta työstä ja hän lähti hommiin.

    Äänestä

Kannattaa käydä hakemassa sossusta toimeentulotukea jos rahat on ihan oikeesti tosi tiukalla...
Niillä on siellä sellanen vähimmäisrahamäärä joka jokaisella pitää olla elämiseen kuukaudessa, laskeskelevat sitten sen perusteella...

Äänestä

Niin, siis ihmettelen sitä miten tullaan valittamaan että rahat ei riitä mihinkään ja sitten kuitenkin ostetaan kalliita reilun kaupan tuotteita. Kyllä sitä on muitakin tapoja vaikuttaa maailman tulevaisuuteen.

Äänestä
  • kun luin koko viestiketjun alusta loppuun, enkä yhtään valitusta nähnyt siitä, ettei rahat riitä mihinkään. itse vastasin alkuperäisen kysymykseen, että en usko, että ainakaan meillä rahat riittäisivät, jos pelkillä tuilla elettäisiin. tällaista tilannettahan ei ole syntynyt. kyllä omilla kulutustavoillaan voi vaikuttaa paljon ja minä olen mieluummin ostamatta, jos esim. vaikuttaa siltä, että tuotteen valmistusprosessiin on liittynyt jotain, joka ei minun oikeustajuni mukaan ole hyväksyttävää. ja ihan oikeassa olet, on myös muita tapoja vaikuttaa! kestovaippailu on yksi esimerkki. pääkaupunkiseudun kotitalousjätteestä 10 % on vaippajätettä. voi vain kuvitella sitä energia- ja raaka-ainemäärää, joka niiden valmistamiseen on mennyt. en ala saarnaamaan, mutta sinunkin valintasi vaikuttavat myös minun lapseni tulevaisuuteen. ole valitsematta reilun kaupan tuotteita, mutta muista edes miten onnellisessa asemassa olet kun sinun lapsillasi on mahdollisuus lapsuuteen, vaikket toisista lapsista välittäisikään.

    Äänestä

Niin. Kun esitin alkuperäisen kysymyksen, odotin vastauksia ehkä kokeneilta enkä purnauksia kenenkään kulutustavoista tai rahankäytöstä tai työstä irtisanoutumisesta.

En tarvitse moraalisaarnoja siitä onko oikea aika saada lapsi kun "niin ja näin" - se on sinun mielipiteesi. Tiedän, että tulemme pärjäämään koska rahaa ei kulu tupakkaan, baareihin, kalliisiin vaatteisiin, matkusteluu ja muuhun. Ostamme vauvalle vaatteet kirppareilta, leluja saa ihan varmasti lahjaksi, kärryt ja sänky myös kirpparilta. Mielikuvitus käyttöön. Itkuhälyttimet sunmuut saa olla tai ainakin odottaa - turhaa laittaa rahaa niihin kun se on muutenkin tiukalla. Kestovaippoja varten säästämme rahaa ja ostamme niitä vähitellen nyt etukäteen.

JOTEN. Jos on joku joka tietää tilanteen: molemmat työttöminä ja äidillä EI oikeutta päivärahaan, miten on mennyt? (Miten esim. jotain äitiyspäivärahaa saa, kuinka kauan ja saako sitä kun ei saa normaalia päivärahaakaan? Entä onko jotain muita tukia? Lapsilisä ainakin........???)

Ja kyllä, toimeentulotuen tiedän. Nyt on kyse näihin vauvatukiin ja äitiystukiin liittyvistä asioista.

On turhaa alkaa moralisoimaan toisten tilanteita kun ei olla kyselemässä sellaisia mielipiteitä. Kukaan ei voi tietää ventovieraiden tilanteista, miksi erotaan työstä tai miksi joku on työttömänä, miksi haluaa lapsen nuorena tai vähävaraisena. Kaikilla oikeus henkilökohtaisiin valintoihin, kun niihin sekoitetaan lapsia, tulee olla VASTUULLINEN.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertokaa... kirjoitti:

Rakkaudella toivottu ja odotettu vauveli tulossa! Miten pärjäätte rahallisesti, jos molemmat vanhemmat työttöminä ja äidillä ei oikeutusta päivärahaan? Odotan kovasti vastauksianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu