Tässä nyt hieman jatkoa tarinaan, laitan koko kynäelmän tähän, koskapa tekstiä on hieman rukattu, muunmuassa molekyyleistä ei mainita nyt kuin yhdessä kohdassa.
Tämä ei kuitenkaan vieläkään ole välttämättä loppuunhiottua tekstiä, sorvi pyörii ja hiontaa suoritetaan sieltä täältä... ilmenevän tarpeen mukaan.
-DE
"Tänään olisi hyvä ilta. Sake olisi juuri se lääke joka auttaisi, näin oli ollut usein aiemminkin. Näin se oli aina alkanut ja yleensä se oli samoin päättynytkin, seuraavan päivän päänjomotukseen ja turhautumiseen; eilen tuntui jo hetken paremmalta, tunne ei vain ole säilyvää sorttia.
Ensimmäisessä pienessä lasillisessa oli se jokin, jotain erilaista kuin sitä lähes aina seuraavissa kymmenessä lasillisessa. Oikeastaan ensimmäisen lasillisen ensimmäinen suullinen oli parempi kuin sitä seuraavat saman lasillisen loput suulliset. Ihmisen turrutetun tuntoaistin niin salliessa olisi varmasti todettavissa jopa ensimmäisten pikkuriikkisten sakehippusten olevan parempia kuin niitä seuraavat hippuset. Se ensimmäinen molekyyli tietysti niistä kaikkein hekumallisin. Kuka helvetti siitä oli tehnyt päällikön? Vielä hetki sitten ne olivat kaikki lillineet toisiinsa kietoutuneina läpinäkyvässä lasipullossa haltijansa baarikaapissa, kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet olla tuo kaikkein ensimmäinen, kaikkein ainutlaatuisin yksilö. Yksilö johon verrattuna kaikki seuraavat olisivat aina mitättömämpiä ja mitättömämpiä riippuen siitä mitä myöhemmin ne kielelle pääsisivät pyörähtelemään ennen valumistaan kurkusta alas, vatsalaukun kautta verenkiertoon ja ilmoittamaan omasta erinomaisuudestaan hedonismin riivaamien ihmisaivojen mantelitumakkeeseen.
Vaikka asia oli näinkin ilmiselvä ja johdonmukainen, ei mies edes tiedostanut sen olemassaoloa. Joskus aiemmin hän oli todennut kuinka hyvältä ensimmäinen suullinen ja ensimmäinen lasillinen tuntuivat, kukapa tietää miksi, ketä edes kiinnostaa. Loppujen lopuksi tilanne olisi kuitenkin sama; turrutetut aistit, turtunut mieli. Ensimmäisen lasillisen hektisyys jo aikaa sitten unohdettu, vain kaikkien lasillisten yhdessä saavuttama hegemonia vaivaista poloa tyynnyttäen.
Mies väänsi pullon auki ja antoi kirkkaan nesteen virrata matalalle pöydälle asetettuun lasiin. Hän jätti pullon sulkematta ja laski sen pöydälle lasin viereen. Pulska käsi kohotti maljan seinällä hymyilevälle naisen muotokuvalle ja yhdellä heilautuksella tyhjeni vapauttava eliksiiri pienestä lasista katkeraa mieltä rauhoittamaan. Mies palautti lasin pöydälle ja painoi päänsä käsiinsä, mielessä häivähti muistoja naisesta seinällä, parhaita hetkiä jotka eivät tulisi enää takaisin. Hän tiesi naisen olleen oikeassa syyllistäessään tätä, mutta on hetkiä jolloin totuus on toisarvoinen, hetkiä jolloin totuus olisi kaikkien etujen mukaista lakaista syrjään kuten oli tehty jo niin pitkään aiemminkin.
Ensimmäinen lasillinen liennytti pahan olon nopeasti. Ensimmäinen lasillinen tyhjään päähän. Mies kohotti katseensa ja näki lasisen ystävänsä edessään; ryppyinen läpinäkyvä pinta kimmelsi kuin lähde jossa saattoi pestä kätensä koko asiasta. Mies kaatoi astian jälleen täyteen ja kohottautui kömpelösti ylös kirjotulta silkkityynyltä. Lasi toisessa, pullo toisessa kädessään hän kulki halki tumman puulattian, kevyessä tuulessa heiluvien verhojen läpi osakalaiseen iltaan avautuvalle parvekkeelle. Korkki jäi yksin pöydälle, se oli jo tehtävänsä täyttänyt.
Mies asetti sakepullon parvekepöydälle ja joi lasin puoliväliin. Olo parani hetki hetkeltä, ilta alkoi tuntua pikkuhiljaa taas otolliselta. Hän antoi katseensa vaeltaa parvekkeelta avautuvan näkymän poikki. Vastapäisen talon kolme ylintä kerrosta olivat juuri sopivasti valaistut. Katuvalot eivät niin ylös valaiseet, joten verhottomien ikkunoiden takaiset tapahtumat avautuivat niistä kiinnostuneelle kuin elokuvassa. Tai private-show:ssa, riippuen kiinnostuneen katsantokannasta, hänen mieltymyksistään. Ilokseen mies saattoi todeta kerrosten olevan poikkeuksellisen täynnä, useassa huoneistossa paloivat valot, monissa näistä oli vieläpä verhot jätetty sulkematta. Peiliin katsoessaan mies olisi nyt hävennyt itseään, hänen kasvoilleen leviävä hymy oli irstaudessaan niin vastenmielinen. Vaan ei hän ollut peilistä kyennyt itseään katsomaan enää aikoihin, joten oli samantekevää kuinka irstaalta hän näyttäisi.
Lasillisen toinen puolikaskin katosi innostuksesta jo hieman huohottavaan ruhoon ja lasi pääsi pöydälle pullon viereen. Mies astui jalustalla seisovan kameran taakse ja avasi nestekidenäytön sen sivusta. Kosketusnäytöltä hänen pulska etusormensa paineli hämärämoodin päälle ja valitsi vielä käsintarkennuksen. Pitkän putken läpi vastapäisen talon asunnoista olisi voinut lukea vaikka tv-opasta olohuoneen pöydältä... Tai vaihtoehtoisesti katsoa teini-ikäisen tytön katselevan itseään peilistä pikkutuhmasti huuliaan mutristaen, tämän valmistautuessa illanviettoon kavereidensa ja ikäistensä poikien kanssa. Kumpikin onnistuisi yhtä mukavasti ja vaivattomasti, vain katsojan henkilökohtaisesta kiinnostuksenkohteesta riippuen. Ilman kiinnijäämisen pelkoa."
Tämä ei kuitenkaan vieläkään ole välttämättä loppuunhiottua tekstiä, sorvi pyörii ja hiontaa suoritetaan sieltä täältä... ilmenevän tarpeen mukaan.
-DE
"Tänään olisi hyvä ilta. Sake olisi juuri se lääke joka auttaisi, näin oli ollut usein aiemminkin. Näin se oli aina alkanut ja yleensä se oli samoin päättynytkin, seuraavan päivän päänjomotukseen ja turhautumiseen; eilen tuntui jo hetken paremmalta, tunne ei vain ole säilyvää sorttia.
Ensimmäisessä pienessä lasillisessa oli se jokin, jotain erilaista kuin sitä lähes aina seuraavissa kymmenessä lasillisessa. Oikeastaan ensimmäisen lasillisen ensimmäinen suullinen oli parempi kuin sitä seuraavat saman lasillisen loput suulliset. Ihmisen turrutetun tuntoaistin niin salliessa olisi varmasti todettavissa jopa ensimmäisten pikkuriikkisten sakehippusten olevan parempia kuin niitä seuraavat hippuset. Se ensimmäinen molekyyli tietysti niistä kaikkein hekumallisin. Kuka helvetti siitä oli tehnyt päällikön? Vielä hetki sitten ne olivat kaikki lillineet toisiinsa kietoutuneina läpinäkyvässä lasipullossa haltijansa baarikaapissa, kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet olla tuo kaikkein ensimmäinen, kaikkein ainutlaatuisin yksilö. Yksilö johon verrattuna kaikki seuraavat olisivat aina mitättömämpiä ja mitättömämpiä riippuen siitä mitä myöhemmin ne kielelle pääsisivät pyörähtelemään ennen valumistaan kurkusta alas, vatsalaukun kautta verenkiertoon ja ilmoittamaan omasta erinomaisuudestaan hedonismin riivaamien ihmisaivojen mantelitumakkeeseen.
Vaikka asia oli näinkin ilmiselvä ja johdonmukainen, ei mies edes tiedostanut sen olemassaoloa. Joskus aiemmin hän oli todennut kuinka hyvältä ensimmäinen suullinen ja ensimmäinen lasillinen tuntuivat, kukapa tietää miksi, ketä edes kiinnostaa. Loppujen lopuksi tilanne olisi kuitenkin sama; turrutetut aistit, turtunut mieli. Ensimmäisen lasillisen hektisyys jo aikaa sitten unohdettu, vain kaikkien lasillisten yhdessä saavuttama hegemonia vaivaista poloa tyynnyttäen.
Mies väänsi pullon auki ja antoi kirkkaan nesteen virrata matalalle pöydälle asetettuun lasiin. Hän jätti pullon sulkematta ja laski sen pöydälle lasin viereen. Pulska käsi kohotti maljan seinällä hymyilevälle naisen muotokuvalle ja yhdellä heilautuksella tyhjeni vapauttava eliksiiri pienestä lasista katkeraa mieltä rauhoittamaan. Mies palautti lasin pöydälle ja painoi päänsä käsiinsä, mielessä häivähti muistoja naisesta seinällä, parhaita hetkiä jotka eivät tulisi enää takaisin. Hän tiesi naisen olleen oikeassa syyllistäessään tätä, mutta on hetkiä jolloin totuus on toisarvoinen, hetkiä jolloin totuus olisi kaikkien etujen mukaista lakaista syrjään kuten oli tehty jo niin pitkään aiemminkin.
Ensimmäinen lasillinen liennytti pahan olon nopeasti. Ensimmäinen lasillinen tyhjään päähän. Mies kohotti katseensa ja näki lasisen ystävänsä edessään; ryppyinen läpinäkyvä pinta kimmelsi kuin lähde jossa saattoi pestä kätensä koko asiasta. Mies kaatoi astian jälleen täyteen ja kohottautui kömpelösti ylös kirjotulta silkkityynyltä. Lasi toisessa, pullo toisessa kädessään hän kulki halki tumman puulattian, kevyessä tuulessa heiluvien verhojen läpi osakalaiseen iltaan avautuvalle parvekkeelle. Korkki jäi yksin pöydälle, se oli jo tehtävänsä täyttänyt.
Mies asetti sakepullon parvekepöydälle ja joi lasin puoliväliin. Olo parani hetki hetkeltä, ilta alkoi tuntua pikkuhiljaa taas otolliselta. Hän antoi katseensa vaeltaa parvekkeelta avautuvan näkymän poikki. Vastapäisen talon kolme ylintä kerrosta olivat juuri sopivasti valaistut. Katuvalot eivät niin ylös valaiseet, joten verhottomien ikkunoiden takaiset tapahtumat avautuivat niistä kiinnostuneelle kuin elokuvassa. Tai private-show:ssa, riippuen kiinnostuneen katsantokannasta, hänen mieltymyksistään. Ilokseen mies saattoi todeta kerrosten olevan poikkeuksellisen täynnä, useassa huoneistossa paloivat valot, monissa näistä oli vieläpä verhot jätetty sulkematta. Peiliin katsoessaan mies olisi nyt hävennyt itseään, hänen kasvoilleen leviävä hymy oli irstaudessaan niin vastenmielinen. Vaan ei hän ollut peilistä kyennyt itseään katsomaan enää aikoihin, joten oli samantekevää kuinka irstaalta hän näyttäisi.
Lasillisen toinen puolikaskin katosi innostuksesta jo hieman huohottavaan ruhoon ja lasi pääsi pöydälle pullon viereen. Mies astui jalustalla seisovan kameran taakse ja avasi nestekidenäytön sen sivusta. Kosketusnäytöltä hänen pulska etusormensa paineli hämärämoodin päälle ja valitsi vielä käsintarkennuksen. Pitkän putken läpi vastapäisen talon asunnoista olisi voinut lukea vaikka tv-opasta olohuoneen pöydältä... Tai vaihtoehtoisesti katsoa teini-ikäisen tytön katselevan itseään peilistä pikkutuhmasti huuliaan mutristaen, tämän valmistautuessa illanviettoon kavereidensa ja ikäistensä poikien kanssa. Kumpikin onnistuisi yhtä mukavasti ja vaivattomasti, vain katsojan henkilökohtaisesta kiinnostuksenkohteesta riippuen. Ilman kiinnijäämisen pelkoa."
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jatkossa tarinaa voi jatkaa saman viestiketjun perään, se helpottaa lukemista. =)