mä olen koko ajan niin ärtynyt, mut välillä taas ihan vähä aikaa on tosi hyvä fiilis, ihan jonku minuutin ajan ja saattaa itkettääkkin vähä. ja ajattelen vaa ruokaa koko aika. ja en hyväksy itteeni ollenkaan ku vasta sitte ku oon laihtunut (oon kyllä normaalipainonen).. eikä huvita lähtee ulos kaverien kaa. suututtaa vaa ja huudan vanhemmille enkä saa mitää aikaseks enkä jaksa käydä kouluu kunnolla ku oon alkanu lintsailee. ja en onnistu koskaa missää. enkä osaa avautuu kellekkää ku haluisin puhuu jonku kaa mut en pysty.
välillä kyl menee vähä paremminki, sit ku innostun siivoo huonettani ni siivoon kunnolla, mut harvoin innostun.
haluisin tietää et onko tää ihan normaalii vaa, et ei oo mitää hätää. tiiän et tää on maailman pienin huoli, mut kuiteski.
välillä kyl menee vähä paremminki, sit ku innostun siivoo huonettani ni siivoon kunnolla, mut harvoin innostun.
haluisin tietää et onko tää ihan normaalii vaa, et ei oo mitää hätää. tiiän et tää on maailman pienin huoli, mut kuiteski.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onhan se pieni juttu jonkin tsunamin rinnalla, mutta sä elät omaa elämääsi ja sun huolet on sulle merkittäviä! Uskaltaisitko mennä kouluterveydenhoitajan kanssa juttelemaan? Tai lääkärille? Heillä on vaitiolovelvollisuus. Katkaise pahan olosi kierre ajoissa, niin se menee helpommin ohitsekin. Jos sun on vaikea puhua, voit kirjoittaa esim. terveydenhoitajalle kirjeen ja antaa sen vastaanotolla. Kyllä se, että tunnet epäonnistuvasi kaikessa, olet alkanut lintsata ja et hyväksy itseäsi, kertoo ettei kaikki ole ihan hyvin.
Ja mietipä asioita, joissa olet onnistunut, kyllä niitäkin löytyy varmasti. Jo se, että kirjoitit tänne on asia, jossa olet onnistunut! Itse vaikean masennuksen sairastaneena (en tarkoita että sinä olisit masentunut!) tiedän, ettei "hyviä" asioita ole helppo löytää, kun asiat on huonosti, mutta mieti myös niitä.
Ja vaikka kyse ei olisikaan mistään kummempaa, saat kuitenkin itsellesi kanavan purkaa tunteitasi ja keskustella, onko normaalia myllerrystä ikääsi liittyen vai jotain muuta.
Ihan samat kuviot kuin tyttö87:lla. Olen käynyt kouluterveydenhoitajan kautta psykiatrilla, mutta kun se ei oikeastaan tähän asiaan liittynyt, vaan sellaisiin kohtauksiin joita minulle tulee. (luulisin että stressistä johtuen)
Koko ajan tuntuu että vaan pahenee.. On niin yksinäinen olokin nykyään. Kaikki viikonloput yleensä nökötän yksin kotona. Ei enää osaa luottaa keneenkään. Ennen mulla oli tosi paljon kavereita, mutta nyt ei oo kuin ihan pari vain, ja tuntuu että niillekkään en enää ole tosi ystävä. Äitikin jo huolestui ystävistä kun en lähtenyt vkl mihinkään vaan sanoin ettei ole kaveria niin en lähde. Äitille ja isälle tulee (kuten myös veljelle) valitettua ihan turhista asioista. Kauheaa tappelua ja mulla itellä on paha mieli siitä. YLeensä oon tosi pahalla päällä, mutta joskus saatan lauleskella ja sitten taas olla vihainen. JOskus jopa että oon iloinen ja vihainen yhtä aikaa. EN osaa enään nauttia yhtään elämästä. Tekisi joskus mieli lähtä niiden vähien ystävien kanssa viikolla jonnekkin mutta silloin on se etten viitsi/kehtaa. Minulla on koira enkä haluaisi että vanhempani joutuvat ottamaan siitä kauhean vastuun. ELi se on syynä: en lähde kun en halua että vanhemmat joutuvat hoitamaan koiran. Ja tekisi kauheasti mieli lähtä. Kaikkea tämän tapaista..en tiiä mitä tekis..pitää kai puhua näistäkin asioista silloin kun joulukuussa taas menen psykiatrille.
Mulla on kans hirveä olo. Joko innostun jostain aivan yltiömäisesti tai sitten menen ihan voimattamaksi.Olen vapaa-ajalla vain poikaystäväni kanssa tai kotona.En harrasta mitään.Toisinaan ahmin todella paljon.Salakuljetan ruokaa huoneeseeni ja mussutan tyytyväisenä hetken.Ärsyttää moni ihminen.Vihaan omaa tyhmyyttäni,kokoajan yritän kuitenkin kehittyä.En jaksa. Tunteet aaltoilee.Osa menee varmaan E-pillerien piikkiin mut tämä alkoi jo ennen niiden aloittamista.Se vaan kun pitäis tukea poikaystävää.Hänellä on todella vaikeeta ja heikko itsetunto.Mut en osaa.Olen menettänyt kykyni olla empaattinen.Enkä oikeen tiiä mikä on omaa kuvitelmaa ja mikä on totta.Mikä hassuinta,vielä vuosi sitten olin tunnettu siitä et jaksan tsempata muita...Voi kun tää tuska olis koht ohi...