Tukahduttamalla luonnolliset halunsa ja tunteensa, sekä teeskentelemällä olevansa jotain muuta mitä on ei voi mitenkään tulla eheäksi.
Siinä menee vain ihminen rikki.
Jos kokee kuitenkin homoseksuaalisuuden ongelmana, kannattaa lähteä selvittämään asiaa terveysammattilaisten kautta, joilla on tietoa asiasta pelkän uskon sijaan.
Pahin virhe mitä seksuaalisuutensa kanssa tuskasteleva ihminen voi tehdä on ottaa yhteyttä Aslaniin.
Eheytyminen = Rikkoontuminen
3
679
Vastaukset
- taneli.
tiesitkö että se aslanin homma on vapaaehtoista. Mut monella tietty on mielenterveys ongelmia ja niihin löytyy apua ihan normaali terveydenhoito ammattilaisilta. Sen jälkeen voi mennä jutteleen vaikka aslanin porukan kans. Depiksestä kärsii niin heterot kuin homotkin mutta homot liittä sen aika usein siihen että ovat seksuaali vähemmistöä.
- nimimerkki
Asiallista tekstiä agnostikolta. Itseä häiritsevää homoseksuaalisuutta tulee hoidattaa pätevällä asiaan vihkiytyneellä terveydenhoidon ammattilaisella.
Hoitoja ei tarvita, jos homous ei itseä häiritse.
Nykyään asiakas pyritään saattamaan hyväksymään oma homoutensa, ei tukahduttamaan sitä.- 20.11
taas vuonna 2010.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi832716On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole582634Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.702594Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä962547Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu882065Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk511500Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve331459Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?161456