Elämän pitäisi hymyillä, kaikki asiat ovat päällisin puolin kunnossa; opiskelupaikka, tyttöystävä, töitä lomilla jne. Mutta elämä ei kuitenkaan hymyile.
Itsetuntoni on ollut aika olematon noin kolmen vuoden ajan. Pakoilen paikkoja joissa on paljon ihmisiä läsnä, pelkään kaikkien huomaavan ahdistukseni ja luulen liikkuvani "hullun" näköisenä ympäriinsä. Todella läheisten ihmisten kanssa ei ole mitään ongelmaa, mutta "tuttujen" ja tuntemattomien seurassa alkaa ahdistaa. Jos esim. töissä joudun kävelemään sellaisen paikan ohi, jossa on monta työkaveria tauolla en "tiedä" miten käyttäytyisin, ja kävellessäni heidän ohi en usein vilkaisekaan heihin päin. Sama esim. kahvihuoneessa. Mutta jos paikalla onkin vain 1-2 henkilöä, tulen heidän kanssaan toimeen hyvin.
Kaikki saattoi saada alkunsa siitä että petin tyttöystävääni kavereideni nähden kolmisen vuotta sitten. Tyttöystävä antoi anteeksi, mutten voinut antaa typerää tekoani itselleni anteeksi. Temppuni jälkeen masennuin. Ajattelin että se menee ohi, muttei mennyt. Masennuksen alkuvaiheessa en ahdistunut esim. torilla kävellessäni, vaan ahdistuneisuus (joksi oirettani luulen) hiipi masennuksen rinnalle pikkuhiljaa. Oireet ovat pahimpia yksin liikkuessani. Esim. tyttökaverin kanssa liikkuessa ahdistusta/jännitystä/suorituspainetta/pelkoa mitä muut ajattelevat ilmenee monin verroin vähemmän...
Mikähän mahtaa olla "vikana?" Onko jollain hyviä vinkkejä asian kuntoon saamiseksi? Asia, josta masennus lähti liikkeelle on pieni, mutta siitä on kehittynyt todellinen ongelma minulle.
Olen käynyt kerran terapeutilla, kertoi kaikkee yleistä puppaa jota luulinkin sen kertovan et "anna itsellesi anteeksi" jne. Mutten pysty. Varasin uuden ajan syyskuulle.
Alkoholilla en mielelläni asiaa hoida, mutta pari kaljaa hävittää ahdistuneisuuden kummasti..
Ottakaa kantaa, kirjoittakaa, osallistukaa. =) Hauskaa loppukesää kaikille!!
Itsetuntoni on ollut aika olematon noin kolmen vuoden ajan. Pakoilen paikkoja joissa on paljon ihmisiä läsnä, pelkään kaikkien huomaavan ahdistukseni ja luulen liikkuvani "hullun" näköisenä ympäriinsä. Todella läheisten ihmisten kanssa ei ole mitään ongelmaa, mutta "tuttujen" ja tuntemattomien seurassa alkaa ahdistaa. Jos esim. töissä joudun kävelemään sellaisen paikan ohi, jossa on monta työkaveria tauolla en "tiedä" miten käyttäytyisin, ja kävellessäni heidän ohi en usein vilkaisekaan heihin päin. Sama esim. kahvihuoneessa. Mutta jos paikalla onkin vain 1-2 henkilöä, tulen heidän kanssaan toimeen hyvin.
Kaikki saattoi saada alkunsa siitä että petin tyttöystävääni kavereideni nähden kolmisen vuotta sitten. Tyttöystävä antoi anteeksi, mutten voinut antaa typerää tekoani itselleni anteeksi. Temppuni jälkeen masennuin. Ajattelin että se menee ohi, muttei mennyt. Masennuksen alkuvaiheessa en ahdistunut esim. torilla kävellessäni, vaan ahdistuneisuus (joksi oirettani luulen) hiipi masennuksen rinnalle pikkuhiljaa. Oireet ovat pahimpia yksin liikkuessani. Esim. tyttökaverin kanssa liikkuessa ahdistusta/jännitystä/suorituspainetta/pelkoa mitä muut ajattelevat ilmenee monin verroin vähemmän...
Mikähän mahtaa olla "vikana?" Onko jollain hyviä vinkkejä asian kuntoon saamiseksi? Asia, josta masennus lähti liikkeelle on pieni, mutta siitä on kehittynyt todellinen ongelma minulle.
Olen käynyt kerran terapeutilla, kertoi kaikkee yleistä puppaa jota luulinkin sen kertovan et "anna itsellesi anteeksi" jne. Mutten pysty. Varasin uuden ajan syyskuulle.
Alkoholilla en mielelläni asiaa hoida, mutta pari kaljaa hävittää ahdistuneisuuden kummasti..
Ottakaa kantaa, kirjoittakaa, osallistukaa. =) Hauskaa loppukesää kaikille!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei,
Alkoholista ei tosiaan kannata hakea apua. Minullakin se helpottaisi omaa ahdistustani, mutta tiedän, että kyseinen aine on vaarallinen koska se johtaa lisääntyvään käyttöön. Pois se!
Minulla oli pitkään ahdistusta, jonka syytä ei saatu selville. Se ilmeni vähän samaan tapaan kuin sinulla niin, että yhden ihmisen kanssa ollessa oli helpompi olla, mutta suuressa seurassa taas tilanne vaikeutui.
Ahdistukseeni löytyi apua lääkityksesestä. Söin Busbar nimistä lääkettä ja se helpotti oloa. Kyseiseen lääkeeseen ei tullut riippuvuutta ja pystyin jättämään sen käytön pois kun elämän tilanne muutaman vuoden kuluttua kun huomasin etten enää jostain syystä ahdistukaan enää.
Ei kannata jäädä kelailemaan tota juttua itsekseen, ota ihmeessä yhteyttä mielenterveystoimistoon tms.(ilmeisesti olet jo ottanutkin) apua kyllä löytyy. Terapiasta on apua! samalla tukena voi käyttää lääkitystä.
Itsellänikin avun hakeminen oli tosi vaikeeta, monen vuoden prosessi...mutta kannatti ei ole mitään järkeä kärsiä!! kun kerran on olemassa toimivaa hoitoa. Yleensäkkin mielenterveys asioissa ihmisillä kynnys hakea apua on älyttömän korkea, mikä on todella typerää...ennemmin linnoittaudutaan haulikon kanssa asuntoon tai muuta tosi Suomalaista.
Tässä maasta löytyy rautaisia terveysalan ammattilaisia joilta apua saa jos vain pystyy
ylittämään sen korkean kynnyksen minkä on itselleen asettanut. Egostahan siinä on lopulta kysymys...
Tsemppiä sulle
Mulla ei oo ees sitä haulikkoo ystävänä...
Seronil,fontex,fluoksetin generiks,kaikki samaa ainetta eri nimillä auttaa.Olen saanut avun ja moni muu.20mg/pv.Kestää viikkoja ennen kuin teho tulee mutta se tulee.
tapauksessa aloita mitään lääkitystä!
Pillereitä popsimalla ei saa ahdistusta pois!
Hei, äläs nyt Raili noin kategorisesti tuomitse lääkitystäkään.Terapia on toki paras vaihtoehto,jos ahdistus on niin
suurta, ettei hyvän ystävän kanssa puhuminen riitä.Terapia on tosin kallista, eikä terapeutteja ole aina saatavilla.
Tilanteesta riippuen lääkitys voi, terapian ohella olla yksi hyvä tuki. Nimimerkki "Apua saanut" kirjoitti Buspar-lääkkeestä,
jota itsekin olen käyttänyt. Sen etuna aikaisempiin valmisteisiin nähden on todella se, ettei synny riippuvuutta, sen käyttö
ei vaikuta ajattelutoimintaan eikä heikennä työkykyä. Buspar toimii siten, että ahdistus vähenee, ja poistuu sitten ajan myötä.
Minulla on lisäksi käytössä Edronax 4 mg mielialalääke, joka toimii siten, että se aktivoi, ei turruta mitään pois, auttaa esim. käymään
töissä ja keskittymiskyky paranee. Tälläkään valmisteella ei ole riippuvuusvaikutusta, ja se on ollut tehokas.
Lääkärini sanoi, että Buspar 10 mg ja Edronax 4 mg vahvistavat toistensa vaikutusta ja toimivat hyvin yhdessä. Sen lisäksi käyn terapiassa,
ja se on se keskeinen osa ongelmien selvittelyä. Terapeutinkin kanssa voi puhua lääkityksestä, vaikka sitä ei terapian kanssa yhdessä aina
käytetäkään, jotta terapia toimisi parhaiten.
Älkää hyvät ihmiset tuomitko tuosta vaan asiallista, toimivaa lääkitystä, joka saa monet ihmiset työkykyisiksi, toimiviksi!
Nyt on saatavavilla uudentyyppisiä lääkkeitä, joilla on tuskin mitään kielteisiä sivuvaikutuksia. Asia kerrallaan , älä Raili yleistä, varsinkaan,
kun et liene lääkäri!! Yksi sopii yhdelle, toinen toiselle.
Voi vittu että kiehahti, typerä akka! Ajattele vittu äläkä lauo päättömiä.
Käytettyäni ensin Ciprmilia ja sitten Cipralexia, sain Cipralexin lisäksi Edronaxia. Se antoi minulle aktiivisuutta saada jotain aikaiseksi esim töissä. Kynnys ryhtyä johonkin madaltui huomattavasti. Unettomuutta se aiheuttaa jos ottaa lääkkeen liian myöhään. Alussa kyllä muutaman päivän verran muutenkin eli nukuin alussa huonosti. Ummetus vaivaa tosin alati. Kun lääkkeen loppumisen vuoksi olin 2 päivää ilman Edronaxia vatsa toimi.
Tuntuu että masennukseni/ahdistukseni on edennyt johonkin seuraavaan vaiheeseen. Tuntuu kuin olisin koko ajan unessa ja ikäänkuin liikkeeni olisivat hidastuneet. Tämän ovat työkaveritkin huomanneet, minulle ei juurikaan uskalleta antaa uusia haastavia työtehtäviä, mikä masentaa entisestään. Keskittymisvaikeus painaa päälle. Ei huvita mikään, jokin asia saattaa helpottaa hetkellisesti oloa, mut sit taas elämä potkii päähän. Ikää vasta 22 vuotta, kaikki asiat päällisin puolin kunnossa, mutta sisäisesti kouluarvosanoilla mitattuna 5-