Pro ana

Luonnollisesti ja terveelli...

Jonkin ihmeen takia eksyin tälle palstalle, mutta aikani kuluksi lueskelin hieman mitä täällä puhutaan. Tältä palstalta taas eksyin englanninkielisille pro ana sivuille, mielenkiintoni oli suuri saada selville, mitä teidän sairaissa mielissäänne liikkuu.

Kyseisillä sivuilla mainittiin syitä minkä takia kannattaa olla laiha.

Syyt saivat minut nauramaan. Todella lapsellista ja typerää. En todellakaan ymmärrä minkä saa ihmiset uskomaan tähän.

Syyksi sanottiin, että saat huomiota pojilta, ja vieläpä positiivista sellaista. Ajattelinkin valaista teitä sen verran, että pojat eivät tykkää luurangoista. Pojat tykkäävät normaaleista, normaalin kokoisista tytöistä. Kukaan ei voi kuvitellakaan harrastavansa seksiä luurangon kanssa. Miettikää nyt itsekkin miten luut satuttaisivat poika poloista. Pojat eivät siis katso anorekstikon kokosia tyttöjä, mikäli näin on, niin heitä ällötää törröttävät luut, ne saavat pojat tuntemaan olonsa vastenmielisiksi.

Seuraavana syynä oli että voit käyttää mitä tahansa vaatetta ja näyttää hyvältä siinä. Niin, hyvältä näyttämiseen tarvitaan rinnat, ei siis geeliliivejä, joka kupit ovat tyhjät. Rintojen lisäksi tarvitaan perse, ei siis luita. Luiden päällä pitää olla perse. Vaattteet näyttävät hyvältä normaalikokoisien päällä. On erittäin kuvottavaa kun anorektisen laihat tytöt kulpevat topeissa ja minihameissa. Järkyttää. Heiän pitäisi kulkea toppapuvuissa jotta näyttäisivät terveiltä.

Seuraavaksi tunnet olosi itsevarmaksi keskellä huonetta koska olet varmasti laihin koko huoneessa. Niin, ihmiset puhuvat selkäsi takana kuinka kamalalta näytät koska olet aivan liian laiha.Kyllä tässä itsevarmuutta tarvitaankin.

Voit katsoa peiliin ja olla tyytyväinen. Tämä on varmasti totta, koska anorektikkojen minuuskuva on usein vääristynyt. Muista kuitenkin seuraavalla kerralla, että kukaan ei kadehdi sinua. He säälivät sinua.

Tämä kohta sai minut todella nauramaan: "You will be able to gain other peoples admiration and respect for having such strong self controll and determination" = Saat muiden ihmisten ihailuksen ja arvostuksen, koska sinulla on vahva itsekontrolli ja päättäväisyys. Sinä et todellakaan saa kenenkään ihailua, kaikki mitä saat, on sääli siitä, että sinulta PUUTTUU itsekontrolli ja päättäväisyys. Itsekontrolli lopettaa naurettava leikkisi ja päättävisyys parantua. Se mitä sinä saat on siis todellakin kaiken vastakohta, kuni kyseisillä pro ana sivuilla väitetään.

Viimeinen oli kuin sokeri pohjalla. Muut ihmiset ovat kateellisia vartalostasi. Niin tämä saattaa kyllä olla totta, jos puhutaan siitä toisesta anasta joka haluaa olla yhtä laiha kuin sinä. Mutta mikäli puhutaan normaalista, terveestä, ihmisestä niin siitä on kateus kaukana. He edelleenkin säälivät sinua, jollet vielä sitä ole ymmärtänyt.

Ja niin säälin minäkin teitä kaikkia. Toivottavasti tajuatte alkaa säälimään myös itseänne ja hakeudutte hoitoon ajaoissa ennenkuin olette jo pilannut koko loppuelämänne. Tästä sairaudesta saatte maksaa loppuelämänne. Hankkikaa siis apua ennekuin on liian myöhäistä!!

Itse olen myös laiha. Mutta erona on se, että minä olen aina ollut. Minulle laihuus ei ole pakkomielle. Minun ei tarvitse laihdutta. Minä voin syödä mitä vaan ja painoni ei siitä nouse. Minussa ei ole mitään kadehdittavaan, ainakaan se ei ole luonollisesti hoikka kroppani.

206

69846

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • silli_

      Sivuilla unohdettiin myös mainita se, että tämä on tappava sairaus. Sinänsä ei niin pahalta kuulosta, mutta kun ajattelee, että siihen itsensä tappamiseen saa käyttää vaikka kymmenen vuotta; hitaasti nääntyä, kärsiä tuskaa, sattuu sattuu sattuu, elämä jää elämättä, kunnes sen menettää kokonaan. Helpomminkin itseltään hengen saa.

      Ja vaikka ei kuolisikaan, niin ikinä -ei ikinä- ole elämä sellaista, kuin muilla ihmisillä. Ikinä, lopun elämänsä aikana ei voi fyysisesti ja psyykkisesti elää kuin normaali ihminen.

      Ja se surettaa ihan helvetisti, kun sen lopulta tajuaa.

      • terapiaosallinen

      • minä00
        terapiaosallinen kirjoitti:

        Sivustot ovat tuoneet minulle paljon iloa ja jaksamista elämään. Olen onnellinen. Ihmiset katsovat vartaloani kadehtien.

        linkkejä;

        http://isurvived.org/Pictures_iSurvived-4/HOLOCAUST-2corpses.GIF

        http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/a/a4/Holocaust123.JPG

        http://i32.photobucket.com/albums/d40/klemmmeister/PhazmCorpse.jpg

        voitte hakea apua sairauteenne osoitteesta:

        http://www.tukiasema.net/

        Tuollaiset kuvat ei itsestäni ainakaan pro-anaa saa pois .
        Eikä varmasti muistakaan, turha laittaa tuollaisia kuvia ja linkkejä, aivan h*lvetin turhaa hommaa

        ja täällä keskustellaan sh ;sta, ei pilailla

      • anne-mari.
        minä00 kirjoitti:

        Tuollaiset kuvat ei itsestäni ainakaan pro-anaa saa pois .
        Eikä varmasti muistakaan, turha laittaa tuollaisia kuvia ja linkkejä, aivan h*lvetin turhaa hommaa

        ja täällä keskustellaan sh ;sta, ei pilailla

        mutta onko elämäsi parempaaa nyt kun pitää joka saatanan hetki niitä kaloreita laskea ja vaakaa käyttää,palella koko ajan,tuntea väsymystä,heikkoa oloa,menettää kaikki elämän ilot.turha puhua paskaa ja sanoa että elämä on samanlaista,oon seurannu parinki hyvän kaverin elämää ja voin sanoa että eipä ole kovin kummosta kun muut menee syömään niin itse jää pois,tai jos tulee mukaan ramppaa vessassa monen monta kertaa?

      • mie vaa
        anne-mari. kirjoitti:

        Anoreksia on sairaus. anorektikot ovat ajautuneet sairauteen joka on korvien välissä.
        Pro anat ovat ihmisiä jotka pyrkivät anoreksiaan. joten älä viitti tulla tänne syyllistämään anorektikoita, koska heistä ei varmasti kukaan nauti sairaudestaan.
        kun bmi on alle 17 niin aivot ei käsittele asioita normaalisti, joten he oikeasti pelkäävät syömistä ja seurauksia siitä ( vääristynyt minäkuva yms)
        Ymmärrän että puhut tuohon sävyyn anoista mutta älä sotke oikeasti sairaita tähän.

      • minö
        mie vaa kirjoitti:

        ei nyt mee iha noinkaa koska ittellä oli bmi alle 17 ennen kuin sairastuin ja olin terve

      • kollj
        mie vaa kirjoitti:

        Anoreksia on sairaus. anorektikot ovat ajautuneet sairauteen joka on korvien välissä.
        Pro anat ovat ihmisiä jotka pyrkivät anoreksiaan. joten älä viitti tulla tänne syyllistämään anorektikoita, koska heistä ei varmasti kukaan nauti sairaudestaan.
        kun bmi on alle 17 niin aivot ei käsittele asioita normaalisti, joten he oikeasti pelkäävät syömistä ja seurauksia siitä ( vääristynyt minäkuva yms)
        Ymmärrän että puhut tuohon sävyyn anoista mutta älä sotke oikeasti sairaita tähän.

        ihan höpönlöpön juttuja.jokainen voi syödä kun haluaa

      • dfgdgfd

        Se on tyhmyyttä. Ehkä en vain ymmärrä, tai sairauden määritelmä on mennyt minulta ohi. Mutta tämän palstan tytöt tiedostavat että "sairastavat" anoreksiaa ja silti palstan aiheet ovat lähinnä miten laihtua lisää.

      • seonvittuSAIRAUS
        kollj kirjoitti:

        ihan höpönlöpön juttuja.jokainen voi syödä kun haluaa

        Ai samalla tavalla kuin masentunut voi piristyä jos vain haluaa, skitsofreenikko pääsee eroon harhoistaan jos vain haluaa ja murtunut jalkakin paranee jos vain haluaa?

        Idiootti.

      • Pro_ana_finland

      • Läskinorsu
        mie vaa kirjoitti:

        Anoreksia on sairaus. anorektikot ovat ajautuneet sairauteen joka on korvien välissä.
        Pro anat ovat ihmisiä jotka pyrkivät anoreksiaan. joten älä viitti tulla tänne syyllistämään anorektikoita, koska heistä ei varmasti kukaan nauti sairaudestaan.
        kun bmi on alle 17 niin aivot ei käsittele asioita normaalisti, joten he oikeasti pelkäävät syömistä ja seurauksia siitä ( vääristynyt minäkuva yms)
        Ymmärrän että puhut tuohon sävyyn anoista mutta älä sotke oikeasti sairaita tähän.

        Kyllä pro anatkin ovat sairaita. Kuka tervejärkinen haluasi/tähtäisi anoreksia helvettiin

      • Anonyymi
        dfgdgfd kirjoitti:

        Se on tyhmyyttä. Ehkä en vain ymmärrä, tai sairauden määritelmä on mennyt minulta ohi. Mutta tämän palstan tytöt tiedostavat että "sairastavat" anoreksiaa ja silti palstan aiheet ovat lähinnä miten laihtua lisää.

        Umm… Anoreksia on mielisairaus ja se sairaus nimen omaan estää normaalin ajattelun, ja vaikka anorektikot tietäisivät että ovat sairaita eivät he silti välttämättä pysty parantua, koska se sairaus vääristää kehon kuvaa, ja ihan vain siksi koska se kun verensokerit on alhaalla ja on todella alipainoinen johtaa siihen ettei aivot vain toimi samalla tavalla niinkuin terveellä ihmisellä joka vaikeuttaa normaalin järjen käyttöä.

    • älä viitsi

      Jos sä yrität saada tytöt pois anoreksiasta haukkumalla ne ja väittämällä että ollakseen kaunis pitää olla rinnat (kaikilla normaalipainoisillakaan ei ole!) niin sä vain pahennat asiaa. Lisää vain paineita, seuraavaksi ne anorektikot menee ja hankkii silikonit.

      Hyvä yritys, mutta pahennat vain asiaa.

      • alk. per. kirjoittaja

        En ole mielestäni haukkunut ketään. Olen vain sanonut mielipiteeni ja myös kaikkien normaalilla tavalla itseensä suhtautuvien ihmisten mielipiteen. Ei se ole haukkumista.

        Enkä ole sanonut, että pitää olla rinnat. Mutta eikö naisvartalo ole kaunis silloin kun se on naisellinen? Ja naisellisuuteenhan kuuluu rinnat ja takapuoli. Ei ole kaunista näyttää vaatteisiin puetulta luurangolta. Ei kukaan ihaile tätä, toivoisin että myös anorektikot tajuaisivat tämän.

        Mielestäni en pahenna kenekään tilaa. Sanoin vaan mielipiteen, joka luulisi herättävän ajattelua myös anorektikkojen mielessä.

        Jos he menisivät ja hankkisivat silikonit, niin TODENNÄKÖISESTI lääkäri huomaisi, että kaikki ei ole aivan kunnossa, koska he olisivat liian laihoja alkaisi tutkimaan heitä. Tämä saattaisi olla jopa alku parantumiselle. Tosin anorektikon pitää kyllä ensin omata HALU parantua ennenkö hoito voi alkaa ja tuottaa tuloksia.

      • J'adore Dior
        alk. per. kirjoittaja kirjoitti:

        Joo et vittu varmaan mielestäs pahenna tilannetta. Juuri tuollaisten jeesustelijoiden ja nokkansa kaikkeen tunkevien idioottien takia minäkin kyllästyin toistuviin yrityksiin laihduttaa terveellisesti silti pudottamatta kiloakaan, ja olen nyt pro-ana. Olen alipainoinen, kaikki sanovat minun syövän liian vähän ja minulla ei todellakaan ole iso perse tai valtavia rintoja. Vartaloni on kaikkea muuta kuin muodokas. Mutta siltikin poikia riittää vaikka muille jaksaa, elämäntaso on korkeella ja mulla menee yleisesti ihan helvetin hyvin. Kauneus on katsojan silmissä.

        Hienoo varmaan selittää tuollaista paskaa, kun et oikeasti tiedä mistä siinä on kyse.

      • huuhi
        J'adore Dior kirjoitti:

        Ketjun aloittaja taisi osua arkaan paikkaan? Hehe...

        Ihmetyttää ja kummastuttaa yksi juttu, nimittäin! Syytätkö tosissasi "jeesustelijoita ja nokkansa kaikkeen tunkevia idiootteja" siitä ettet onnistunut laihduttamaan terveellisesti?

      • blaa blaa
        alk. per. kirjoittaja kirjoitti:

        En ole mielestäni haukkunut ketään. Olen vain sanonut mielipiteeni ja myös kaikkien normaalilla tavalla itseensä suhtautuvien ihmisten mielipiteen. Ei se ole haukkumista.

        Enkä ole sanonut, että pitää olla rinnat. Mutta eikö naisvartalo ole kaunis silloin kun se on naisellinen? Ja naisellisuuteenhan kuuluu rinnat ja takapuoli. Ei ole kaunista näyttää vaatteisiin puetulta luurangolta. Ei kukaan ihaile tätä, toivoisin että myös anorektikot tajuaisivat tämän.

        Mielestäni en pahenna kenekään tilaa. Sanoin vaan mielipiteen, joka luulisi herättävän ajattelua myös anorektikkojen mielessä.

        Jos he menisivät ja hankkisivat silikonit, niin TODENNÄKÖISESTI lääkäri huomaisi, että kaikki ei ole aivan kunnossa, koska he olisivat liian laihoja alkaisi tutkimaan heitä. Tämä saattaisi olla jopa alku parantumiselle. Tosin anorektikon pitää kyllä ensin omata HALU parantua ennenkö hoito voi alkaa ja tuottaa tuloksia.

        et kyllä paljon myötätuntoa multa saa, tuskin monelta muultakaan, tai et joku olis samaa mieltä, paitsi lapselliset ja kokemattomat, tietämättömät, omaan elämäänsä tyytymättömät kakarat. hyvä yritys parantaa anorektikkoja joo.. yritäpä uudestaan. hah hah.

      • reksiano
        alk. per. kirjoittaja kirjoitti:

        En ole mielestäni haukkunut ketään. Olen vain sanonut mielipiteeni ja myös kaikkien normaalilla tavalla itseensä suhtautuvien ihmisten mielipiteen. Ei se ole haukkumista.

        Enkä ole sanonut, että pitää olla rinnat. Mutta eikö naisvartalo ole kaunis silloin kun se on naisellinen? Ja naisellisuuteenhan kuuluu rinnat ja takapuoli. Ei ole kaunista näyttää vaatteisiin puetulta luurangolta. Ei kukaan ihaile tätä, toivoisin että myös anorektikot tajuaisivat tämän.

        Mielestäni en pahenna kenekään tilaa. Sanoin vaan mielipiteen, joka luulisi herättävän ajattelua myös anorektikkojen mielessä.

        Jos he menisivät ja hankkisivat silikonit, niin TODENNÄKÖISESTI lääkäri huomaisi, että kaikki ei ole aivan kunnossa, koska he olisivat liian laihoja alkaisi tutkimaan heitä. Tämä saattaisi olla jopa alku parantumiselle. Tosin anorektikon pitää kyllä ensin omata HALU parantua ennenkö hoito voi alkaa ja tuottaa tuloksia.

        Sanoit ettei ole kaunista näyttää näyttää vaatteisiin ouetulta luurangolta. Ei olekaan, mutta minkä mukaan anorektikot hakevat laihduttamisellaan kauneutta. He eivät vain ole tyytyväisiä omaan kehoonsa, näkevät itsensä liian lihavana.

      • Joopajootaas
        J'adore Dior kirjoitti:

        Joo et vittu varmaan mielestäs pahenna tilannetta. Juuri tuollaisten jeesustelijoiden ja nokkansa kaikkeen tunkevien idioottien takia minäkin kyllästyin toistuviin yrityksiin laihduttaa terveellisesti silti pudottamatta kiloakaan, ja olen nyt pro-ana. Olen alipainoinen, kaikki sanovat minun syövän liian vähän ja minulla ei todellakaan ole iso perse tai valtavia rintoja. Vartaloni on kaikkea muuta kuin muodokas. Mutta siltikin poikia riittää vaikka muille jaksaa, elämäntaso on korkeella ja mulla menee yleisesti ihan helvetin hyvin. Kauneus on katsojan silmissä.

        Hienoo varmaan selittää tuollaista paskaa, kun et oikeasti tiedä mistä siinä on kyse.

        "Mutta siltikin poikia riittää vaikka muille jaksaa, elämäntaso on korkeella ja mulla menee yleisesti ihan helvetin hyvin. Kauneus on katsojan silmissä."

        Joo, se poikien taso varmaan on aika korkee...

        Mietis nyt vielä vähän. Onko hienoo olla sairalloisen laiha? siis oikeesti? veikkaa että sanot noin niinku sanot, vaan koska oot nyt semmonen itse. Sisimmässä oot kuitenki sitä mieltä että noi nettisivut ja vinkkien antamiset sun muut on täyttä pelleilyä.

        Mua ottaa totisesti ruoan kanssa pelleily päähän.

        Syökää nyt hyvät ihmiset ruokaa ku sitä on kerran tarjolla. Mietis vaikka afrikan nälänhätää kärsiviä ihmisiä. Niillä ei oo muuta vaihtoehtoa ku olla kuoleman laiha. ja veikkaan että ne antais mitä vaan saadakseen ees vähän ruokaa suuhunsa.

        Eli lopettakaa pelleily ja syökää kun on nälkä ja älkää yleensäkään miettkikö syömistä. Ruoka kuuluu ihmisen elämään ja thats it!

        Ja tommonen että: " olkaa hiljaa ku ette tiedä mitään asiasta", se on sillälailla että kaikki tommonen "anoreksia" on ihan asenteesta ja ittestä kiinni. Jos haluat lopettaa "sen" ni siihen pystyy jo oikeesti haluaa.

        Ja mun mielestä, eikä tää ei oo ees mielipide vaan fakta, tommosen ruoan kanssa seikkalun pitää loppua nyt!

        Jäitä hattuun hei!

        Ps. oon painan itse noin 70 kiloa ja olen urheilijapoitsu ja tiedän että kukaan poika ei oikeesti pidä ylilaihoista tytöistä, jos aattelette sen takia laihduttavanne! eli siltä osastolta ei tuu ainakaan ihailua. Eli aivan turha syy laihduttaa!

      • 163/55
        Joopajootaas kirjoitti:

        Kaikilla mun nälkiintyneen näköisillä(=alipainoisilla) kavereilla on poikaystävät..

        Ite oon normaali painoinen eikä mua kukaan huoli.. Olen kropaltani sporttinen.. Ja oon kuullut monta kertaa kuin upea mun kroppa, ei mitään ylimääräistä väärissä paikossa, mutta naiselliset muodot kyllä löytyy.. Ainoa vaan, että tämä on tullut aikusilta tai kavereilta.. Ei niiltä hyvännököisiltä pojilta, jotka seutustelevat nälkiintyneen näköisten tyttöjen kanssa..

        Ja tiedän, että se ei ole palkästä painosta kiinni, mutta..

        Aijon laihduttaa 5kg enne kuin koulu alkaa.. Ja siihen se sitten jää.. Eli en pyri alipainoisuuteen vaan laihuuteen..

      • Lelle1111
        Joopajootaas kirjoitti:

        "Mutta siltikin poikia riittää vaikka muille jaksaa, elämäntaso on korkeella ja mulla menee yleisesti ihan helvetin hyvin. Kauneus on katsojan silmissä."

        Joo, se poikien taso varmaan on aika korkee...

        Mietis nyt vielä vähän. Onko hienoo olla sairalloisen laiha? siis oikeesti? veikkaa että sanot noin niinku sanot, vaan koska oot nyt semmonen itse. Sisimmässä oot kuitenki sitä mieltä että noi nettisivut ja vinkkien antamiset sun muut on täyttä pelleilyä.

        Mua ottaa totisesti ruoan kanssa pelleily päähän.

        Syökää nyt hyvät ihmiset ruokaa ku sitä on kerran tarjolla. Mietis vaikka afrikan nälänhätää kärsiviä ihmisiä. Niillä ei oo muuta vaihtoehtoa ku olla kuoleman laiha. ja veikkaan että ne antais mitä vaan saadakseen ees vähän ruokaa suuhunsa.

        Eli lopettakaa pelleily ja syökää kun on nälkä ja älkää yleensäkään miettkikö syömistä. Ruoka kuuluu ihmisen elämään ja thats it!

        Ja tommonen että: " olkaa hiljaa ku ette tiedä mitään asiasta", se on sillälailla että kaikki tommonen "anoreksia" on ihan asenteesta ja ittestä kiinni. Jos haluat lopettaa "sen" ni siihen pystyy jo oikeesti haluaa.

        Ja mun mielestä, eikä tää ei oo ees mielipide vaan fakta, tommosen ruoan kanssa seikkalun pitää loppua nyt!

        Jäitä hattuun hei!

        Ps. oon painan itse noin 70 kiloa ja olen urheilijapoitsu ja tiedän että kukaan poika ei oikeesti pidä ylilaihoista tytöistä, jos aattelette sen takia laihduttavanne! eli siltä osastolta ei tuu ainakaan ihailua. Eli aivan turha syy laihduttaa!

        En yleensä käy kuin mielenkiinnon takia tämmösillä keskustelupalstoilla ja en ole ennen vatsannut kenenkään viestiin. Nyt on pakko. Minun mielestäni tässä keskustelussa ei tarvita tuollaisia kommentteja. Anorexia nervosa on sairaus, psyykkinen ja fyysinen sille ei voi mitään ennenkuin sairastava henkilö joko itse tai väkisin pääsee hoitoon. Tämä asia ei ole mikää leikin asia eikä kenenkään mielipide vaikuta sairastajan arkeen mitenkään, koska hän ei voi sille mitään. Eli sinä "urheilijapoitsu" jos sinulla on noin vahvat mielipiteet, ole ystävällinen ja pidä ne omana tietonasi. Itse olen menettänyt paljon anorexian takia enkä kaipaa tuollaisia kommentteja. Anoreksiaa ei voi vain lopettaa niinkuin sinä luulet. Voi jos pystyisi.

        Toinen asia on myös se, että jos ihminen on laiha ja onnellinen, ilman sairautta, entä sitten? Sehän on aivan mahtava asia! Myös toisinpäin, jos on lihava ja onnellinen! Jokainen ihminen on erilainen ja jotkut pitävät pyöreimmistä toiset laihemmista. Jos sinua ottaa ns. ruuan kanssa pelleily päähän, miksi olet näillä sivuilla edes? Että voit ilmaista huonosti motivoituneet mielipiteesi? Minä en toivoisi anorexiaa kenellekään, mutta ehkä sinä joskus ymmärrät jos joku sinun lähisukulaisesi esim. sairastuisi. Luulen että mielipiteesi muuttuu.

        Sinun pitää myös muistaa että nuoret on nuoria. Mitä enemmän medivaikutteita sitä enemmän pakkolaihtumista. Ja sinä tiedät, jos olet hieman edes koulua käynyt, että nykymaailmassa korostetaan laihtumista eikä lihavuutta. Ihminen ei kuulu olla lihava. Ihminen kuuluu syödä elääkseen ei elää syödäkseen.

      • jgiroöwshjöh
        alk. per. kirjoittaja kirjoitti:

        En ole mielestäni haukkunut ketään. Olen vain sanonut mielipiteeni ja myös kaikkien normaalilla tavalla itseensä suhtautuvien ihmisten mielipiteen. Ei se ole haukkumista.

        Enkä ole sanonut, että pitää olla rinnat. Mutta eikö naisvartalo ole kaunis silloin kun se on naisellinen? Ja naisellisuuteenhan kuuluu rinnat ja takapuoli. Ei ole kaunista näyttää vaatteisiin puetulta luurangolta. Ei kukaan ihaile tätä, toivoisin että myös anorektikot tajuaisivat tämän.

        Mielestäni en pahenna kenekään tilaa. Sanoin vaan mielipiteen, joka luulisi herättävän ajattelua myös anorektikkojen mielessä.

        Jos he menisivät ja hankkisivat silikonit, niin TODENNÄKÖISESTI lääkäri huomaisi, että kaikki ei ole aivan kunnossa, koska he olisivat liian laihoja alkaisi tutkimaan heitä. Tämä saattaisi olla jopa alku parantumiselle. Tosin anorektikon pitää kyllä ensin omata HALU parantua ennenkö hoito voi alkaa ja tuottaa tuloksia.

        "Olen vain sanonut mielipiteeni ja myös kaikkien normaalilla tavalla itseensä suhtautuvien ihmisten mielipiteen. Ei se ole haukkumista."
        kiva että kerrot ja ilmeisesti ainakin luulet tietäväsi, kaikkien muidenkin mielipiteet kyseisestä aiheesta... kuinka vitun tyhmä olet??

      • n92----

        Läskiäkö nussit mielummin... Tuskinpa sitäkään.

      • Chianmi

        Useimmiten tähän tautiin sairastutaan kovan stressin alaisena tai jonkin ison elämässä tapahtuneen traumatisoivan tilanteen jälkeen. Se että ihmiselle tulee jotain kautta tunne siitä, että on arvoton ja ettei tilanne ole hallinassa aloittaa vyöryn niinkun pieni kivi rinteessä.

        Itselle kävi niin että erosin, kun väkivaltaisessa suhteessani petettiin ja jouduin tyhjän päälle ilman asuntoa joksikin aikaa. Se oli kova kolaus ja tuntui etten selviä. Lopulta sain sen asunnon. Painoni oli pudonnut surressa 7 kiloa ja huomasin olevani suositumpi kuin koskaan.BMI:ni oli normaalin alarajalla. Saadessani positiivista huomiota ja kehuja, tuntui että laihtumalla saan hyväksyntää ja hallitsen sitä hylkäämisjättämiskuviota paremmin olemalla haluttavampi--> Minua ei voi hylätä niin helposti.

        Syöminen on vain pieni osa anorektikon ongelmaa ja sairastuminen tapahtuu todella salakavalasti. Usein anorektikko ei ole se LANGANLAIHA joita näet, vain tavallista hiukan hoikempi. Kysy ensi kerralla hoikalta mutta normipainoiselta tytöltä mitä hän syö ja saatat yllättyä nälkiinnyttävästä ruokavaliosta. Se, että on vasta lipsumassa kaltevalla pinnalla ei tarkoita että anorektikko on samannäköinen kuin kaikissa dokumenteissa joita olet katsonut.

        Lyhyesti:
        Ulkonäöstä ei aina voi päätellä sairauden laatua. Ongelma ei varsinaisesti ole syöminen. Olet julma ottaessasi asenteen, että parantuminen on helppoa. Inttäisitkö vastaavasti syöpäpotilaalle?

      • kueimuuauta
        Lelle1111 kirjoitti:

        En yleensä käy kuin mielenkiinnon takia tämmösillä keskustelupalstoilla ja en ole ennen vatsannut kenenkään viestiin. Nyt on pakko. Minun mielestäni tässä keskustelussa ei tarvita tuollaisia kommentteja. Anorexia nervosa on sairaus, psyykkinen ja fyysinen sille ei voi mitään ennenkuin sairastava henkilö joko itse tai väkisin pääsee hoitoon. Tämä asia ei ole mikää leikin asia eikä kenenkään mielipide vaikuta sairastajan arkeen mitenkään, koska hän ei voi sille mitään. Eli sinä "urheilijapoitsu" jos sinulla on noin vahvat mielipiteet, ole ystävällinen ja pidä ne omana tietonasi. Itse olen menettänyt paljon anorexian takia enkä kaipaa tuollaisia kommentteja. Anoreksiaa ei voi vain lopettaa niinkuin sinä luulet. Voi jos pystyisi.

        Toinen asia on myös se, että jos ihminen on laiha ja onnellinen, ilman sairautta, entä sitten? Sehän on aivan mahtava asia! Myös toisinpäin, jos on lihava ja onnellinen! Jokainen ihminen on erilainen ja jotkut pitävät pyöreimmistä toiset laihemmista. Jos sinua ottaa ns. ruuan kanssa pelleily päähän, miksi olet näillä sivuilla edes? Että voit ilmaista huonosti motivoituneet mielipiteesi? Minä en toivoisi anorexiaa kenellekään, mutta ehkä sinä joskus ymmärrät jos joku sinun lähisukulaisesi esim. sairastuisi. Luulen että mielipiteesi muuttuu.

        Sinun pitää myös muistaa että nuoret on nuoria. Mitä enemmän medivaikutteita sitä enemmän pakkolaihtumista. Ja sinä tiedät, jos olet hieman edes koulua käynyt, että nykymaailmassa korostetaan laihtumista eikä lihavuutta. Ihminen ei kuulu olla lihava. Ihminen kuuluu syödä elääkseen ei elää syödäkseen.

        no pitää vain toivoa että joku hyvä lähimmäinen pakottaa hoitoon.

        joo on vanha viestiketju tiiän.

      • Ana_ikuisesti_ddd

      • Anonyymi
        jgiroöwshjöh kirjoitti:

        "Olen vain sanonut mielipiteeni ja myös kaikkien normaalilla tavalla itseensä suhtautuvien ihmisten mielipiteen. Ei se ole haukkumista."
        kiva että kerrot ja ilmeisesti ainakin luulet tietäväsi, kaikkien muidenkin mielipiteet kyseisestä aiheesta... kuinka vitun tyhmä olet??

        Aloittaja vaan korjasi pro ana-sivuilla esitetyn väitteen, että sitten olet kaikkien kadehtima ja pojat juoksevat perässä.

        Toisaalta, aikuisia naisia kammoavat, aikuistumista ja vastuunottoa pelkäävät pojat voivat juostakin. Sellaisen kanssa on sitten ihanaa olla parisuhteessa, kun tietää toisen jättävän heti, jos sairastuu ja lääkitys turvottaa 2 kg.

    • spring

      oli turhinta mitä olen kuullut. Jotkut ihmiset sitten vaan ajattelee itseään... Antaa jokaisen itse päättää mitä tekee elämälleen. Älä sä arvostele tolla tavalla muita, haukkumalla. Yritä nyt sentään edes auttaa sairaita.

      • haukkuminen

        tosiaan auta, koska anoreksiaa sairastavilla on henkisiä ongelmia ja tarvitsisivat apua henkisesti. Ei auta mitään vaikka kuinka näyttäisi kuvia, tekstejä ja faktoja. Lopulta ei kuitenkaan ole kyse laihuudesta vaan jostain ihan muusta, joka vain ilmenee anorektikoilla painon pudotuksella ja itsensä rankaisulla.

      • alk. per. kirjoittaja

        Jos se oli mielestäsi turhinta mitä olet kuullut niin minun täytyy sanoa, että se mitä luin pro ana sivuilta oli typerintä, sairasta mitä ole kuullut.

        En ole haukkumassa ketään. En ole arvostelemassa ketään. Olen vain ilmaisemassa mielipiteeni. ja tekstiä ei ollut osoitettu kenellekkään henkilökohtaisesti. Se oli ositettu ihmisille, niin anoreksiaa sairastaville kuin myös terveille ihmisille.

        Millä tavalla sinä määrittelet auttamisen?

      • sonja..
        haukkuminen kirjoitti:

        tosiaan auta, koska anoreksiaa sairastavilla on henkisiä ongelmia ja tarvitsisivat apua henkisesti. Ei auta mitään vaikka kuinka näyttäisi kuvia, tekstejä ja faktoja. Lopulta ei kuitenkaan ole kyse laihuudesta vaan jostain ihan muusta, joka vain ilmenee anorektikoilla painon pudotuksella ja itsensä rankaisulla.

        tosi vaikee sellasen ihmisen joka ei oo kokenu anoreksiaa, alkaa selittää yhtään mitään. ei anorektikot itteensä haluu tappaa, enkä oo ikinä oikeesti halunnu olla niin heikko että joudun sairaalahoitoon...mutta ku aina kattoo peiliin ja näkee ittensä ällöttävänä ja läskinä, voi olla että oman vartalon kuva vähä vääristyy. ja anoreksia on vaikea sairaus..ei vaan joku päähänpisto

      • ..........

        samaa mieltä, fiksua tekstiä kerrankin!

      • mirella90
        sonja.. kirjoitti:

        tosi vaikee sellasen ihmisen joka ei oo kokenu anoreksiaa, alkaa selittää yhtään mitään. ei anorektikot itteensä haluu tappaa, enkä oo ikinä oikeesti halunnu olla niin heikko että joudun sairaalahoitoon...mutta ku aina kattoo peiliin ja näkee ittensä ällöttävänä ja läskinä, voi olla että oman vartalon kuva vähä vääristyy. ja anoreksia on vaikea sairaus..ei vaan joku päähänpisto

        sonja,anorektikoita on erilaisia,niitä jotka ovat masentuneet ja eivät syö sen vuoksi tai v ihaavat itseään,ja juuri niitä jotka näkevät itsensä lihavina.mutta eikö yleensä peitellä omaa sairautta? on myös niitä jotka kysyttäessä vastaavar suoraan että joo kävin lervaamassa ja hakevat huomiota. sairaus on erilainen ihmisestä riippuen,mutta se ihmetyttää miten läheiset eivät puutu risuvarsi tuttaviensa sairauteen,kyllähän nyt tyhmäkin tajuaa ettei kaikki ole kunnossa jos laihtuu yhtäkkiä niin paljon ei syö tai sitten lervaa tai heittää ruuan koiralle tms. ja löysillä vaatteilla se paljastuu helposti tai niillä minihameillakin.

      • Chianmi
        mirella90 kirjoitti:

        Anorektikko on taitava peittelemään sairauttaan. Useimmiten sitä peitellään ettei satuttaisi lähimmäisiä ja siitä pelosta, että joku ei anna enää tehdä tätä ja passittaa hoitoon. Mikä olisi hyvä, mutta lihomisen pelko on kova.

      • mieti omia sanojasi.
        mirella90 kirjoitti:

        sonja,anorektikoita on erilaisia,niitä jotka ovat masentuneet ja eivät syö sen vuoksi tai v ihaavat itseään,ja juuri niitä jotka näkevät itsensä lihavina.mutta eikö yleensä peitellä omaa sairautta? on myös niitä jotka kysyttäessä vastaavar suoraan että joo kävin lervaamassa ja hakevat huomiota. sairaus on erilainen ihmisestä riippuen,mutta se ihmetyttää miten läheiset eivät puutu risuvarsi tuttaviensa sairauteen,kyllähän nyt tyhmäkin tajuaa ettei kaikki ole kunnossa jos laihtuu yhtäkkiä niin paljon ei syö tai sitten lervaa tai heittää ruuan koiralle tms. ja löysillä vaatteilla se paljastuu helposti tai niillä minihameillakin.

        Miten voit itse olla niin sairas että sanot tekstissäsi näin :
        ihmetyttää miten läheiset eivät puutu risuvarsi tuttaviensa sairauteen

        Mieti itsesi siihen tilanteeseen että esim. lapsesi sairastaisi anorexiaa ja yrittäisit kaikkesi auttaa häntä mutta hän ei ota apuasi vastaan.
        Anorexiaa sairastava ihminen ei välttämättä tajua olevansa sairas, eikä kuuntele kenenkään muun puhetta. Ääni kuiskaa pääsi sisällä "olet ällöttävän lihava".
        Älä tule tänne arvostelemaan muita, koska en nähtävästi tiedä sairaudesta mitään. Anorektikon läheiset yrittävät auttaa parhaan mahdollisen mukaan, mutta kukaan muu ei voi tehdä paranemispäätöstä...

    • edes joku

      puhuu asiaa!

      Onhan se totta, että parantuminen lähtee anorektikosta itsestään ja ongelma on oman pään sisällä, mutta mielestäni palstan aloittajan teksti oli täyttä asiaa.

      Jos joku kroppaansa epänormaalisti suhtautuva henkilö nyt sai hengenahdistusta tästäkin tekstistä, niin voinpa vain sanoa että herätystä sitten!! Tuo teksti oli NORMAALISTI painoonsa suhtautuvan ja itseään kunnioittavan henkilön kirjoittama mielipide, johon muiden samalla tavalla ajattelevien on erittäin helppo samaistua.

      En olisi itse voinut asiaa paremmin ja ytimekkäämmin ilmaista. Ottakaa oppia.

      • alk.per. kirjoittaja

        Joo, en mitenkään tullut tänne haukkumaan anorektikkoja, tai koettamaan loukata heitä. Vaan kerroin vain miten minä, ja moni muu asiaan suhtautuu. Koska todellakin mielsin nuo mielipiteet kyseisiltä pro ana sivuilta todella naurettaviksi. Haluan vaan että myös anorektikot huomaisivat ne.

        Kiitos puoltamisestani ja mukavaa, että sinä ajattelet myös samoin. :).

        terv. alk. per. kirjoittaja.

      • -Elenia-
        alk.per. kirjoittaja kirjoitti:

        Kaikki anoreksiaa sairastavat on varmasti hirveän kiinnostuneita noista sun mielipiteistä. Kiitos paljon. Me ollaan kaikki nyt niin paljon viisaampia.

      • alk. per. kirjoittaja
        -Elenia- kirjoitti:

        Kaikki anoreksiaa sairastavat on varmasti hirveän kiinnostuneita noista sun mielipiteistä. Kiitos paljon. Me ollaan kaikki nyt niin paljon viisaampia.

        Mitäseuraavaan kerran kun jätät syömättä, tarkkailet syömistäsi, ajatus pyörii ruoan ympärillä, tai heität laattaa vessassa, onko se kaikki sen arvosta?

        Minkä takia et ole tyytyväinen terveelliseen normaalipainoon, miksi pitää tavoitella sairaalloista, tappavaa tilaa elimistölleen?

        Mitä sitten kun olet haluamassasi painossa? Voitko nauttia elämästäsi? Jokainen hetki menee hengissä säilymisen kamppailuun.

        TUNNETKO itsesi terveeksi?

        Kun vihdoin olet tyytyväinen painoosi, TUNNETKO itsesi terveeksi mädissä hampaissa, ainaisessa vilussa, maha ei toimi, luut katkeilee alta? Onko tämä juuri SE, mitä halusitkin?

        Eikö olisi mukavaa olla normaalipainoinen tai terveellisesti hoikka kuten minä ja ruumiillisesti ja henkisesti terve??

        Ja haluasinkin kysyä, onko sinulla edes henkilökohtaista mielipidettä minkä takia haluat olla anorektikko ja näytää luurangolta?

        Ovatko he todella mielestäsi kauniita?

        Sen verran olen katsellut thinspiration kuvia, että olen huomannut, että eivät kaikki naiset niissäkään kuvissa oli sairaanloisen laihoja. Tarkoitan nyt niitä naisia, joiden luut eivät näy. Mutta joukossa on myös paljon TODELLA vastenmielisiä kuvia, pelkkää luuta ja kaikki luut törröttävät. Kuva 160 cm ja 29kg painavasta on TODELLA järkyttävää !!!

        Onko se Elena mielestäsi kaunista??

        Sori, en huomannut "i" :tä koska se oli anorektisen laiha.

      • ........
        alk.per. kirjoittaja kirjoitti:

        Joo, en mitenkään tullut tänne haukkumaan anorektikkoja, tai koettamaan loukata heitä. Vaan kerroin vain miten minä, ja moni muu asiaan suhtautuu. Koska todellakin mielsin nuo mielipiteet kyseisiltä pro ana sivuilta todella naurettaviksi. Haluan vaan että myös anorektikot huomaisivat ne.

        Kiitos puoltamisestani ja mukavaa, että sinä ajattelet myös samoin. :).

        terv. alk. per. kirjoittaja.

        joo, mäkin juoksen nyt samantien lääkäriin kun valaistuin ton sun tekstin ansiosta...

      • alk. per. kirjoittaja
        ........ kirjoitti:

        joo, mäkin juoksen nyt samantien lääkäriin kun valaistuin ton sun tekstin ansiosta...

        lue samat vastaukset, jotka on osoitettu elenialle. :)

      • the läskimooses
        ........ kirjoitti:

        joo, mäkin juoksen nyt samantien lääkäriin kun valaistuin ton sun tekstin ansiosta...

        kannattais kyllä juosta sinne lääkärin, kun ongelma on. oon saanut semmosen kuvan että Usean tänne palstalle kirjoittajien mielestä anoreksian sairastaminen on niin siisti juttu.. eikä ne ongelmat paapomalla ratkee, pitää vähän potkia että neidit tajuaa tilanteen..

      • pirtis
        the läskimooses kirjoitti:

        Älkää ihmiset sitten ottako ihmiset tästä hernettä nenäänne, kun sanon että tuo arvosteleminen auta oikein ketään jo anoreksiaan sairastunutta henkilöä.
        Ihmisiä pitäisi varoittaa jo etukäteen (yleensä sitä koulussa varoitellaan jo) anoreksian ja ylipäätään laihdutuksen vaaroista ja haitoista. Olen onnellinen, että olen itse saanut kuulla varoituksia jo pienestä lähtien. Toisaalta, laihduttaminenkin on aina jaksanut kiehtoa, ainakin yhtä kauan.
        Mutta... anoreksia on kuitenkin sairaus, samoin kuin alkoholismi, liikalihavuus tai syöpä (tosin tähän ei tarvita ihmisen itsensä aloitetta). Toisista paranee, toisista ei. Mikään näistä ei ole ihmisen itsensä tahdosta kiinni. Tai minun pääni ei ainakaan usko että joku vartavasten tahtoo sairastua vakavasti. Hoikistua, taas on eriasia.
        Joten arvostelkaa heitä joihin kritiikki enemmän vaikuttaa. Ei SAIRAITA henkilöitä.
        Vaikka eihän se koskaan ole kiva katsoa vierestä kun toinen tuhoaa itseään...

      • J'adore Dior
        pirtis kirjoitti:

        Pro-anassa se oikeastaan on omasta tahdosta kiinni, ainakin aluksi. Itse olen ollut tälläinen melkein puoli vuotta, eikä oo kertaakaan mopo lähtenyt käsistä, pystyn edelleenkin silloin tällöin ostamaan karkkipussin ja syömään sen ajattelematta tai katumatta sen suuremmin. Kaikilla se ei varmasti ole yhtä helppoa, mutta siinä tässä onkin kyse, että emme koe anoreksiaa sairautena vaan elämäntapana.

      • ~~~~~~~~~
        -Elenia- kirjoitti:

        Kaikki anoreksiaa sairastavat on varmasti hirveän kiinnostuneita noista sun mielipiteistä. Kiitos paljon. Me ollaan kaikki nyt niin paljon viisaampia.

        Joo, mutta aiheestahan saa keskustella ihan vapaasti.

      • ~~~~~~~~~
        alk. per. kirjoittaja kirjoitti:

        Mitäseuraavaan kerran kun jätät syömättä, tarkkailet syömistäsi, ajatus pyörii ruoan ympärillä, tai heität laattaa vessassa, onko se kaikki sen arvosta?

        Minkä takia et ole tyytyväinen terveelliseen normaalipainoon, miksi pitää tavoitella sairaalloista, tappavaa tilaa elimistölleen?

        Mitä sitten kun olet haluamassasi painossa? Voitko nauttia elämästäsi? Jokainen hetki menee hengissä säilymisen kamppailuun.

        TUNNETKO itsesi terveeksi?

        Kun vihdoin olet tyytyväinen painoosi, TUNNETKO itsesi terveeksi mädissä hampaissa, ainaisessa vilussa, maha ei toimi, luut katkeilee alta? Onko tämä juuri SE, mitä halusitkin?

        Eikö olisi mukavaa olla normaalipainoinen tai terveellisesti hoikka kuten minä ja ruumiillisesti ja henkisesti terve??

        Ja haluasinkin kysyä, onko sinulla edes henkilökohtaista mielipidettä minkä takia haluat olla anorektikko ja näytää luurangolta?

        Ovatko he todella mielestäsi kauniita?

        Sen verran olen katsellut thinspiration kuvia, että olen huomannut, että eivät kaikki naiset niissäkään kuvissa oli sairaanloisen laihoja. Tarkoitan nyt niitä naisia, joiden luut eivät näy. Mutta joukossa on myös paljon TODELLA vastenmielisiä kuvia, pelkkää luuta ja kaikki luut törröttävät. Kuva 160 cm ja 29kg painavasta on TODELLA järkyttävää !!!

        Onko se Elena mielestäsi kaunista??

        osa thinspirationin kuvista on muokattuja, monista kuvista olen nähnyt alkuperäisen version. ei pidä uskoa kaikkea mitä näkee.

      • Pulleasta nätiksi
        J'adore Dior kirjoitti:

        Pro-anassa se oikeastaan on omasta tahdosta kiinni, ainakin aluksi. Itse olen ollut tälläinen melkein puoli vuotta, eikä oo kertaakaan mopo lähtenyt käsistä, pystyn edelleenkin silloin tällöin ostamaan karkkipussin ja syömään sen ajattelematta tai katumatta sen suuremmin. Kaikilla se ei varmasti ole yhtä helppoa, mutta siinä tässä onkin kyse, että emme koe anoreksiaa sairautena vaan elämäntapana.

        Sanoisin vaan tähän väliin että suurimmaksi osaksi nykyajan pro-ana trendiin/elämäntapaan/millä ihmiset haluavat ikinä kutsua sitä on media. Kaikki ovat varmasti nähneet jonkinlaisen ohjelman tai jutun lehdessä pro-anoista, eikö? Sitten sitä alkaa etsiä tietoa pro-anoista, koska haluaa päästä epätoivoisesti eroon ylimääräisistä kiloista, mistä on kommentoitu pitkin lapsuutta ja murkkuikää. Opiskellaan asiasta noin puoli vuotta tai vuoden ja sitten PUM! Sitä on jo sortunut itse asiaan, koska se on jäänyt alitajuntaan ja se tuntuu niin arkipäivältä. Ja sen kontroloiminen antaa niin hyvän tunteen.

        Miettikää milloin oli ihannevartalo ennen mediaa? NORMAALI! Ja nyt mihin kaikki mallit ovat joutuneet? Julkisivun ylläpitämiseksi he elävät nälässä (tai elivät ennen kuin siit tuli arkipäivää). Ja treenaavat. He ovat kaikkien murkkuikäisten ja nuorten käveleviä ihanteita. Heidän kuviaan on luultavasti ripustettu seinälle ja ihasteltu monia vuosia. Kuvista on tullut motivoivia, kannusteita laihuudelle. Ja ihmiset ovat sortuvaisia heikolle itsetunnolle ja alkavat laihduttaa, koska haluavat olla "normaaleja". Jossain vaiheessa tulee viimeinen pysäkki, jolloin voi vielä lopettaa, mutta kunnianhimo on jo noussut korkealle, että siihen pysäkille harvoin kukaan jää...

        Niin kuin on täällä jo sanottu, "kaikki on omasta tahdosta kiinni".

        Normaalipainoiset ei ymmärrä, koska heillä on terve itsetunto ja se tekee jo itsestään heidät onnelliseksi (ehkä pieni rasvakerros masun päällä voi ärsyttää, mutta ei sen vakavampaa). Mutta pro-analle, laihuus on hyvää huumetta ja tekee heidät onnelliseksi. Pro-ana on enemmän psykologista taistelua pään sisällä, ei fyysistä. Se taistelun tulos vaan näkyy ulospäin.

        Eli terapia on yksi tärkeä osa parantumista.

        Tässä näin molempia puolia katsastellen. Toivotaan, että media vielä muuttaa näkemyksistään ihannekuvista.

        P.s. Mutta mietitäänpä samalla näitä anorektikkojen vastakohtia eli kehonrakentajia. Nekin ovat kauheita näkyjä. Treenaavat itsensä hengenvaaralliseen kuntoon, niin kuin anorektikot. Kiitos Mr. Schwarzenegger. Taas yksi ihannekuva, joka on saanut ihmiset äärimmilleen...

      • Absnormal
        Pulleasta nätiksi kirjoitti:

        Niin tuo ihannevartalo ei todellakkaan oo aina ollu "normaali" (mun mielestä tuo sana on muutenkin vähän vaikiaselekonen). Ihannevartalo kertoo siitä, mikä ihimiskunnassa on harvinaista. Ennen, kun oli nälänhättää sun muuta, ihannoitiin tukevia - jopa liikalihavia - ihmisiä, koska rasvakerros kerto varakkuudesta. Nykyään, kun niin monet ihimiset saa ruuasta liikaa energiaa ja ovat ylipainosia, niin ihannoidaan ihimistä, joka on niin kurinalainen että saa pidettyä itsensä hoikkana.

        Ja anorektisen laiha ei ole tänä päivänä mikkään ihannevartalo, vaan joillekkin hoikkuudentavottelu tosiaan muuttuu sairaudeksi.

      • "entinen" ana

        Teksin alottaja kuulosti ivalliselta, mistään mitään tietämättömältä ja kateelliselta anojen mielestä :D Sorry nyt vaan, mutta tuommonen ivallinen teksti anorektikkoja kohtaan ei kyllä todellakaan toimi. Kannattaa vaan pitää päänsä kiinni, jos ei itse ole syömishäiriötä sairastanut. Siis jos haluaa "auttaa"-tai herätellä. Mutta jos haluaa haukkua ja tuoda esille olevansa jotenkin "parempi", niin toki jatka vaan tommosten keskustelujen alottamista :D

        Tää tulee siis syömishäiriöstä kärsineeltä ihmiseltä. Oon lääkärien mukaan "parantunut" ja oon niin sanotun normaalin painoinen, mutta eihän sairaudesta oikeastaan koskaan parane. Harvoin ainakin.

        Älkää siis ottako alottajalta mallia; se saa anat vaan suuttumaan ja toisaalta naureskelemaan. Turhaa tommonen lässyttely, kuinka pro-ana sivustot ovat kauhistuttavia, naurettavia ja sairaita.Totta kai ne ovat sairaita, anoreksiahan on SAIRAUS! Erittäin vaikea semmoinen. Joten tommonen ivallinen kirjoittelu ja arvostelu on tyhmää ja lapsellista.

        Ihmiset, jotka ette tiedä asiasta mitään, pitäkää "herättelevät" ja "auttavat" mielipiteenne ihan vain itsellänne kiitos.

      • "entinen" ana
        pirtis kirjoitti:

        Älkää ihmiset sitten ottako ihmiset tästä hernettä nenäänne, kun sanon että tuo arvosteleminen auta oikein ketään jo anoreksiaan sairastunutta henkilöä.
        Ihmisiä pitäisi varoittaa jo etukäteen (yleensä sitä koulussa varoitellaan jo) anoreksian ja ylipäätään laihdutuksen vaaroista ja haitoista. Olen onnellinen, että olen itse saanut kuulla varoituksia jo pienestä lähtien. Toisaalta, laihduttaminenkin on aina jaksanut kiehtoa, ainakin yhtä kauan.
        Mutta... anoreksia on kuitenkin sairaus, samoin kuin alkoholismi, liikalihavuus tai syöpä (tosin tähän ei tarvita ihmisen itsensä aloitetta). Toisista paranee, toisista ei. Mikään näistä ei ole ihmisen itsensä tahdosta kiinni. Tai minun pääni ei ainakaan usko että joku vartavasten tahtoo sairastua vakavasti. Hoikistua, taas on eriasia.
        Joten arvostelkaa heitä joihin kritiikki enemmän vaikuttaa. Ei SAIRAITA henkilöitä.
        Vaikka eihän se koskaan ole kiva katsoa vierestä kun toinen tuhoaa itseään...

        Samaa mieltä!

        Luuletteko tosiaan että "neitejä pitää vähän potkia niin ne tajuaa ite asian" ja anoreksia on sillä parannettu?

        Kuinka monta kertaa ihmisille pitää kertoa, että ANOREKSIA ON VAKAVA SAIRAUS. Syyttäisittekö, tai arvostelisitteko samalla tavalla syöpään sairastuneita?

        Anoreksia on erittäin vakava, tilastollisesti tappavin mielisairaus mitä maailmassa tällä hetkellä on. SAIRAUS. Ei tänne voi vaan tulla käskemään ja arvostelemaan anoja, ja kuvitella että sillä asiat hoituu. Tai jotenkin esittää olevansa parempi kun on "normaalisti" hoikka. Syyttäisittekö ja ivailisitteko syöpään sairastuneita? Kertoisitteko heille samalla tavalla kuinka onnellisia olette terveessä kehossanne?

        Tuskin. Joten jättäkääpä anorektikkojen arvostelu nyt jo pois kokonaan-KIITOS.

        Että pistää vihaksi tällainen.

      • jaa
        Pulleasta nätiksi kirjoitti:

        Sanoisin vaan tähän väliin että suurimmaksi osaksi nykyajan pro-ana trendiin/elämäntapaan/millä ihmiset haluavat ikinä kutsua sitä on media. Kaikki ovat varmasti nähneet jonkinlaisen ohjelman tai jutun lehdessä pro-anoista, eikö? Sitten sitä alkaa etsiä tietoa pro-anoista, koska haluaa päästä epätoivoisesti eroon ylimääräisistä kiloista, mistä on kommentoitu pitkin lapsuutta ja murkkuikää. Opiskellaan asiasta noin puoli vuotta tai vuoden ja sitten PUM! Sitä on jo sortunut itse asiaan, koska se on jäänyt alitajuntaan ja se tuntuu niin arkipäivältä. Ja sen kontroloiminen antaa niin hyvän tunteen.

        Miettikää milloin oli ihannevartalo ennen mediaa? NORMAALI! Ja nyt mihin kaikki mallit ovat joutuneet? Julkisivun ylläpitämiseksi he elävät nälässä (tai elivät ennen kuin siit tuli arkipäivää). Ja treenaavat. He ovat kaikkien murkkuikäisten ja nuorten käveleviä ihanteita. Heidän kuviaan on luultavasti ripustettu seinälle ja ihasteltu monia vuosia. Kuvista on tullut motivoivia, kannusteita laihuudelle. Ja ihmiset ovat sortuvaisia heikolle itsetunnolle ja alkavat laihduttaa, koska haluavat olla "normaaleja". Jossain vaiheessa tulee viimeinen pysäkki, jolloin voi vielä lopettaa, mutta kunnianhimo on jo noussut korkealle, että siihen pysäkille harvoin kukaan jää...

        Niin kuin on täällä jo sanottu, "kaikki on omasta tahdosta kiinni".

        Normaalipainoiset ei ymmärrä, koska heillä on terve itsetunto ja se tekee jo itsestään heidät onnelliseksi (ehkä pieni rasvakerros masun päällä voi ärsyttää, mutta ei sen vakavampaa). Mutta pro-analle, laihuus on hyvää huumetta ja tekee heidät onnelliseksi. Pro-ana on enemmän psykologista taistelua pään sisällä, ei fyysistä. Se taistelun tulos vaan näkyy ulospäin.

        Eli terapia on yksi tärkeä osa parantumista.

        Tässä näin molempia puolia katsastellen. Toivotaan, että media vielä muuttaa näkemyksistään ihannekuvista.

        P.s. Mutta mietitäänpä samalla näitä anorektikkojen vastakohtia eli kehonrakentajia. Nekin ovat kauheita näkyjä. Treenaavat itsensä hengenvaaralliseen kuntoon, niin kuin anorektikot. Kiitos Mr. Schwarzenegger. Taas yksi ihannekuva, joka on saanut ihmiset äärimmilleen...

        Onhan syömishäiriöitä ollut jo varmaan yli sata vuotta sitten, silloin niistä ei vain puhuttu ja niillä ei ollut nimeä. Mutta tottahan se on että niitä on nyt enemmän kuin koskaan ennen.

      • Julie
        alk. per. kirjoittaja kirjoitti:

        Mitäseuraavaan kerran kun jätät syömättä, tarkkailet syömistäsi, ajatus pyörii ruoan ympärillä, tai heität laattaa vessassa, onko se kaikki sen arvosta?

        Minkä takia et ole tyytyväinen terveelliseen normaalipainoon, miksi pitää tavoitella sairaalloista, tappavaa tilaa elimistölleen?

        Mitä sitten kun olet haluamassasi painossa? Voitko nauttia elämästäsi? Jokainen hetki menee hengissä säilymisen kamppailuun.

        TUNNETKO itsesi terveeksi?

        Kun vihdoin olet tyytyväinen painoosi, TUNNETKO itsesi terveeksi mädissä hampaissa, ainaisessa vilussa, maha ei toimi, luut katkeilee alta? Onko tämä juuri SE, mitä halusitkin?

        Eikö olisi mukavaa olla normaalipainoinen tai terveellisesti hoikka kuten minä ja ruumiillisesti ja henkisesti terve??

        Ja haluasinkin kysyä, onko sinulla edes henkilökohtaista mielipidettä minkä takia haluat olla anorektikko ja näytää luurangolta?

        Ovatko he todella mielestäsi kauniita?

        Sen verran olen katsellut thinspiration kuvia, että olen huomannut, että eivät kaikki naiset niissäkään kuvissa oli sairaanloisen laihoja. Tarkoitan nyt niitä naisia, joiden luut eivät näy. Mutta joukossa on myös paljon TODELLA vastenmielisiä kuvia, pelkkää luuta ja kaikki luut törröttävät. Kuva 160 cm ja 29kg painavasta on TODELLA järkyttävää !!!

        Onko se Elena mielestäsi kaunista??

        Niin... Olisihan se mukavaa olla henkisesti terve, jos se vain olisi mahdollista ihan tuosta noin vain. Ei Anoreksia ole pelkästään fyysinen sairaus, vaan myös psyykkinen. Sitä ei paranna poskien läpsiminen tai "herättely", parantuminen on pitkä prosessi. Kuten moni täälläkin on sanonut, on vaikea nähdä maailmaa, ja etenkin itseään anorektikon silmin, jos sitä ei ole sairastanut. Kuten myös anorektikon on vaikea nähdä maailmaa normaalipainoisen silmin, katsoa itseään ja pitää itseään kauniina normaalipainoisena/terveenlaihana.
        En muutenkaan ymmärrä, mitä kuvittelet saavuttavasi sillä, että tulet kyseiselle palstalle avautumaan tuolla tavalla aiheesta, josta sinulla ei ole kokemusta. Sama jos joku anorektikko menisi tuonne laihduttajien palstalle ja sanoisi "Ettekö te tajua? Ette vain syö! Niin laihtuu!". En ymmärrä päämäärääsi. Mielipiteen voi sanoa, mutta tuntuu ettet edes ymmärrä, mistä puhut. Et ymmärrä, miltä tuntuu katsoa itseään peilistä surusilmin lähes joka aamu, päivä ja ilta. Et ymmärrä, miltä syöminen tuntuu anorektikosta, ja mitä nautintoa syömättömyys taas saattaa tuottaa.
        Mitä tisseihin ja perseeseen tulee: Se on rasvaa ja anoreksiaa sairastava saattaa kammota rasvaa, eikä halua sitä ollenkaan.
        Mitä luihin tulee: Joidenkin mielestä luut ovat kauniita, jotkut pyrkivät siihen että mahdollisimman paljon luita törröttäisi.

        Olen pahoillani, että tässä maailmassa on sairauksia, joista ei noin vain parannuta, jotkut eivät ikinä. Yritä sinäkin ymmärtää se, kuten myös muutkin jotka tulevat tänne lähinnä tilittämään siitä, kuinka sairasta se on.
        Helppoa ei ole kenelläkään.

      • minö
        alk.per. kirjoittaja kirjoitti:

        Joo, en mitenkään tullut tänne haukkumaan anorektikkoja, tai koettamaan loukata heitä. Vaan kerroin vain miten minä, ja moni muu asiaan suhtautuu. Koska todellakin mielsin nuo mielipiteet kyseisiltä pro ana sivuilta todella naurettaviksi. Haluan vaan että myös anorektikot huomaisivat ne.

        Kiitos puoltamisestani ja mukavaa, että sinä ajattelet myös samoin. :).

        terv. alk. per. kirjoittaja.

        joo mä uskon että ne on naurettavia ja en itse usko niihin millään lailla mutta ihan vitusti piristää päivää ku joka päivä joutuu taistelee sen kaa et on näin laiha ja tuntuu et kaikki luut törröttäis nii sit tullaa tollast sanoo että "ette oon kauniita säälin teitä lluukasoja etc." ihanaa että voit olla onnellinen ja normaalipainonen, niin mäkin olisin mielummin mutta ei sille voi mitää jos oman elämänsä pilaa (toivottavasti en kokonaan) , onneksi itse olen motivoitunut parantumiseen ja mitään muuta en toivo elämältä tällä hetkellä.

        ja ei tarvitse tästä ärsyyntyä tai muuta, olen samaa mieltä niistä pro-ana jutuista kuin sinä mutta jotenkin masensi itteäni toi alk.per.viesti.. :)

      • Ednosta sairastava
        the läskimooses kirjoitti:

        kannattais kyllä juosta sinne lääkärin, kun ongelma on. oon saanut semmosen kuvan että Usean tänne palstalle kirjoittajien mielestä anoreksian sairastaminen on niin siisti juttu.. eikä ne ongelmat paapomalla ratkee, pitää vähän potkia että neidit tajuaa tilanteen..

        Sanoit: "että neidit tajuaa tilanteen..." ... ihan tiedoksi vain mutta tytöt eivät ole ainoita anoreksian sairastajia. Kyllä niitä poikiakin löytyy, miksi et heitä mainitse?

      • ...
        "entinen" ana kirjoitti:

        Samaa mieltä!

        Luuletteko tosiaan että "neitejä pitää vähän potkia niin ne tajuaa ite asian" ja anoreksia on sillä parannettu?

        Kuinka monta kertaa ihmisille pitää kertoa, että ANOREKSIA ON VAKAVA SAIRAUS. Syyttäisittekö, tai arvostelisitteko samalla tavalla syöpään sairastuneita?

        Anoreksia on erittäin vakava, tilastollisesti tappavin mielisairaus mitä maailmassa tällä hetkellä on. SAIRAUS. Ei tänne voi vaan tulla käskemään ja arvostelemaan anoja, ja kuvitella että sillä asiat hoituu. Tai jotenkin esittää olevansa parempi kun on "normaalisti" hoikka. Syyttäisittekö ja ivailisitteko syöpään sairastuneita? Kertoisitteko heille samalla tavalla kuinka onnellisia olette terveessä kehossanne?

        Tuskin. Joten jättäkääpä anorektikkojen arvostelu nyt jo pois kokonaan-KIITOS.

        Että pistää vihaksi tällainen.

        Syöpä on solupohjainen sairaus; anoreksia mielenterveydellinen sairaus. Syöpä ei voi syntyä ajattelumallista, anoreksia taas juurikin siitä.

        Eli aika groteskia verrata sairautta jota et voi valita / jonka saamiseen et juurikaan voi pahemmin vaikuttaa (tiedän monta "terveyden perikuvaa" jotka ovat saaneet / sairastaneet syövän, joten unohtakaa kaikki se tupakoitsija ymsyms löpinä) ja sairautta joka yleensä lähtee vääristyvästä oman kehon mielikuvasta, eli oman pään tuotteesta. Toisinsanoen asiasta johon voit itse vaikuttaa.

        Anoreksian pohjalla joo voi olla vaikeeta nähdä tai tehdä asialle mitään, mutta jos jokainen anoreksiaa sairastava tai sinnepäin menossa oleva on, anteeksi pieni sarkasmin poikanen, niin sairaalloisen tietoinen kaikesta anoreksiaan liittyvästä, niin miksi antaa sen luisua sinne psyykkiseen aallonpohjaan??

        Isosiskon parit kaverit kävivät anoreksian läpi vuosia sitten. Sanotaan että kyllä sitä muutaman sairaalareissun tiputuksen jälkeen alkoi näillekin ihmisille pikkuhiljaa mennä sana ja ymmärrys läpi.

      • Chianmi

        Eli se oli oikein muotoiltu ja kannustavasti kirjoitettu koska enemmistö on sitä mieltä vai?

      • pikkuniisku
        alk. per. kirjoittaja kirjoitti:

        Mitäseuraavaan kerran kun jätät syömättä, tarkkailet syömistäsi, ajatus pyörii ruoan ympärillä, tai heität laattaa vessassa, onko se kaikki sen arvosta?

        Minkä takia et ole tyytyväinen terveelliseen normaalipainoon, miksi pitää tavoitella sairaalloista, tappavaa tilaa elimistölleen?

        Mitä sitten kun olet haluamassasi painossa? Voitko nauttia elämästäsi? Jokainen hetki menee hengissä säilymisen kamppailuun.

        TUNNETKO itsesi terveeksi?

        Kun vihdoin olet tyytyväinen painoosi, TUNNETKO itsesi terveeksi mädissä hampaissa, ainaisessa vilussa, maha ei toimi, luut katkeilee alta? Onko tämä juuri SE, mitä halusitkin?

        Eikö olisi mukavaa olla normaalipainoinen tai terveellisesti hoikka kuten minä ja ruumiillisesti ja henkisesti terve??

        Ja haluasinkin kysyä, onko sinulla edes henkilökohtaista mielipidettä minkä takia haluat olla anorektikko ja näytää luurangolta?

        Ovatko he todella mielestäsi kauniita?

        Sen verran olen katsellut thinspiration kuvia, että olen huomannut, että eivät kaikki naiset niissäkään kuvissa oli sairaanloisen laihoja. Tarkoitan nyt niitä naisia, joiden luut eivät näy. Mutta joukossa on myös paljon TODELLA vastenmielisiä kuvia, pelkkää luuta ja kaikki luut törröttävät. Kuva 160 cm ja 29kg painavasta on TODELLA järkyttävää !!!

        Onko se Elena mielestäsi kaunista??

        Tiedätkö miltä tuntuu kun poikaystävä yrittää nostaa sinua suloisesti itseään lähelle mutta luusi nasahtavat yhteen aiheuttavan tukalan paineen ja joudut riuhtomaan itsesi irti rakastavasta syleilystä... se sattuu enemmän kuin puukon isku kylkeen !! En koe olevani "pro-ana" tai edes anorektikko mutta taas löysin itseni etsimässä kyseisiä sivuja, olen 159cm paino 43...en vielä tuhottoman laiha mutten kaukana siitä. Katson joka aamu peiliin ja yritän tajuta mitä minun poikaystäväni minussa näkee?! Luuni tärröttää ties mistä ja kireämmät vaatteet tuntuvat lähes kuristavilta koska olen niin pieni että mahdollisuuteni on joko lihoa(jota olen yrittänyt kovasti jotta voisin luovuttaa arvokasta vertani!!!) tai vaan laihtua lisää...jota en toivoisi. Tiedätkö SINÄ miltä se tuntuu? Voitko rehellisesti sanoa että tiedät... koska minä en usko!

    • ~~~~~~

      Pro anahan tarkoittaa sitä että pyritään anorektikoksi tai ollaan sitä, joka tapauksessa se on elämäntapa. Anat rakastavat tätä elämäntapaa ja tekevät kaikkensa laihduttaakseen itseään. He raksatavat laihuutta ja heidän mielestään se on kaunista. En siis usko että ainakaan kaikki anat miettisivät mitä mieltä muut esim. pojat ovat heistä mieltä, onko persettä vai ei kunhan näyttää omasta mielestään hyvältä. Anoreksiassa kuten kaikki muutkin kehon osat, myös aivot laihtuvat, joka voi olla osasyynä siihen että omakuva näkyy häilyvänä ja näyttää yleensä väärältä/rumalta.
      En kuitenkaan sano että itse pitäisi tällaisista sairaalloisen laihoista vartaloista.

    • jiisku

      en lukenut muiden vastauksia joten saattaa tulla samaa teksti mitä jo on tullut MUTTA..

      Ikävä kyllä tuntuu siltä, ettet ole täysin perillä Pro Ana - ideasta etkä siitä, mitä nämä ihmiset ajattelevat. Kyse ei ole mistään teini-ikäisten laihdutusklubista vaan ryhmästä ihmisiä jotka jakavat saman vakavan sairauden, syömishäiriön.
      Koskaan en ole lukenut pro ana-sivuilta kuinka he haluaisivat olla jotenkin muiden yläpuolella, jotenkin minun silmiini on pistänyt kaikki ne epätoivoiset, usein itsetuhoiset tekstit helvetillisestä elämästä ja yksinäisistä hetkistä jolloin ainut ystävä tuntuu olevan Ana.

      Mielestäni on vain hyvä, että ympäri maailmaa ed:tä sairastavat ihmmiset saattaisivat näin tutustua, vaihtaa ajatuksia ja hyvässä tapauksessa jopa auttaa toisiaan parantumaan. Useinhan syömishäiriön saattaa laukaista ympäristön valtavat paineet (erityisesti naisen ulkonäköä kohtaan) joten jos niistä saa vain jutella tarpeeksi, se voi olla jo yksistään ratkaisu.
      Toisaalta ajatellen, monet ovat kokeneet henkistä/fyysistä väkivaltaa nuoruudessaan, saaneet niin pahoja traumoja että niistä ylipääseminen on lähestulkoon mahdotonta. En usko, että kukaan joka ei ole kokenut samanlaisia asioita, on pätevä tällöin kommentoimaan ja arvostelemaan näiden ihmisten kokemaa tuskaa ja sen aiheuttamia ilmaisutapoja (kuten pro-ana sivut).

      Hieman sekavaa tekstiä tuli, mutta halusin vain tuoda esille vasta-ajatuksia tuolle tekstillesi. Ehkä satuit lukemaan vain vähän "vääränlaiselta" saitilta, mutta toivon ettet ajattele pro ana- sivuijen tarkoittavan mitään liian pinnallista. Toisille kuin se oikeasti on elämä alusta loppuun.

      • punk_prinsessa

        Sä sanoit että pro-anat auttavat toisiaan parantumaan. Mielestäni ne auttavat toisaan laihduttamaan, kertovat uusia laihdutustapoja jne.

        Olen muuten samaa mieltä kanssasi itsetuhoisista teksteistä ja helvetillisestä elämästä.

        Ja vielä "stubid":ille. Anorektikot ja muut syömishäiriön omaavat voivat olla myös miehiä (esimerkkinä vaikka Manicsien Richey James Edwards), viittasit "neiteihin" kun puhuit tuolla.

    • Fgoptimal

      Olen aikalailla samoilla linjoilla kansssasi.
      Jotkut tuntevat inhoa sitä kohtaan että heitä paapotaan ja koitetaan saada oikeille raiteille.
      Ja vaikka monesti sairastavien ihmisten luulisi hankkivan itse apua kun hälytyskellot soivat näin ei kuitenkaan anoreksiasta sairastavilla ole..
      Minusta Pro ana ja Pro-Mia sivustot pitäisi kieltää tällä palstalla kokonaan.

      Lainatakseni wikipediaa :Sivustot sisältävät kuvia laihoista ihmisistä, jollaisiksi he haluaisivat laihtua, tai lihavista ihmisistä, tavallaan varoittaakseen itseään syömisen vaaroista. Tällaisia kuvia kutsutaan thinspirationiksi. Thinspiration-kuvilla katsotaan olevan nk. "trigger effect", laukaisuvaikutus, joka edistää sairaalloista käyttäytymistä ja innostaa "uusiin suorituksiin", painon pudottamiseen ja ruuasta kieltäytymiseen.

      Samoin kaikenlaiset ohjeistukset laihduttamiseen oksentamiseen ja eri lääkkeiden popsimiseen.
      TOki ymmärrän että tämä palsta on apuna joillekkin ihmisille ja sairastaville mutta sen pitäisi auttaa päinastoin kuin tulla sairaammaksi.

      Viestini tarkoitus ei ole ketään paheksua eikä haukkua eikä muutenkaan saarnata, esitän vain oman mielipiteeni perusteineen miksi en haluaisi että näitä linkkejä tulisi täällä käyttää.

      • pieni_

        On surullista lukea näitä keskusteluja. Alkuperäisen viestin kirjoittaja kirjoitti juuri ne sanat jotka olisin itsekin voinut kirjoittaa; julmia sanoja, mutta niin tosia. Tietysti se loukkaa joitain, tietysti se aiheuttaa vastaväitteitä.
        Anoreksian kaltaiset sairaudet ovat paljon pelottavampia kuin ns. fyysiset sairaudet. Ne ovat paljon syvemmällä, niitä on niin vaikea hoitaa. Sen sairastajat todella uskovat, että heidän pitää laihtua. Eivätkä he koskaan tule olemaan tyytyväisiä itseensä, vaikka kuihtuvat kokonaan pois.
        En voi väittää, että ymmärtäisin. Olen terve, normaalipainoinen, ja opiskelen alaa jota rakastan.
        Olen vain huolissani. Ihmisistä. On vaikeaa kun ei tiedä, miten auttaisi.
        Kun tietää vain sen, että he eivät usko sanoja. He eivät näe maailmaa samalla tavalla, eivätkä varsinkaan itseään.

        Tämä on umpikuja josta on turha syyttää ketään. Ulkonäkö on pakkomielle tässä maailmassa.
        Ja se on
        surullista.

    • Minä vain

      Huomenta.

      Anoreksia on sairaus. Mielenterveydellinen häiriö. Mitä ihminen tavoittelee laihuttamalla itsensä luurangonksi? Kyllä, itse hain juurikin sitä, kipua, tuskaa, sitä, että on paha olla. Henkisen pahanolon hukuttamista fyysiseen. Kun inhoaa itseään ja ruumistaan niin paljon kun keskimäärin anorektikko sitä vihaa, kun kuva omasta kehosta on vääristynyt niin, ettei sitä voi nähdä normaalisti onko se ihme, että siitä haluaa pois? Kun liha vähenee on aina kevyempi, palasen vähemmän tässä maailmassa, tämän tuskan keskellä. Kyse ei nimenomaan ole laihuudesta vaan jostain muusta. Kyse on siitä, että haluaa tuhota itsensä, mutta anorektikoille tuttuun pitkäjänteisyyteen vedoten se tehdään hitaasti, koska nopea tuho olisi liian yksinkertainen. Jos kuitenkin olisi mahdollisuus elämälle?

      Pro-Ana ideologian on sairasta, se ihannoi tämänpäivän muotia, ajatusmaailmaa ja huomionhakuisuutta. Pro-Ana on wannabe-anorektikkojen kerho. Kun on paha olla, jos edes on, on helppo keksiä joku pakotie, helppo keksiä joku "hei tuohan on hienoa"-juttu. Normaalisti se on vain pikkutyttöjen leikkikehä, en epäile etteikö se saattaisi altistaa oikealle sairastumiselle, mutta suurin osa siellä leikkivistä tytöistä on huomionhakuisia ja sillä verukkeella liikkeellä. Enkä sano, etteivätkö nämä tytöt ottaisi asiaa vakavasti tai todesti, kyse ei ole siitä. Ihmiset jotka eivät tiedä asian todellista laitaa voivat leikkiä ajatuksella, he voivat pitää sitä "hienona".

      Vielä nimimerkkiini vedoten. Kuten ei ole ex-alkoholistia ei myöskään ole ex-anorektikkoa, se seuraa sinua tavalla tai toisella hautaan saakka. Se on mörkö mielen syvyyksistä, jostain pimeästä. Se voi pysyä pitkään pois, se voi piiloutua, mutta se on siellä kuitenkin ikuisesti. Sitä voi oppia kontrolloimaan, mutta häätää sitä ei voi koskaan.

      • Kirjoitettu

        Yhdyn ex-anorektikkona kaikkeen mitä kirjoitit. Odotan nyt ensimmäistä lastani (luulin, ettei raskaus ole mahdollista anoreksiahistoriani takia), ja olen ikionnellinen. Hyvä, että näistä asioista keskustellaan. On totta, että anoreksia seuraa läpi elämän, vaikka ei olisikaan enää sairas. Mutta niin seuraa moni muukin asia menneisyydestä. Katse tulevaan! Voimia kaikille sairauden kanssa taisteleville!

      • Leilaah
        Kirjoitettu kirjoitti:

        Olen käynyt terapiassa jo yli vuoden ajan, pyrkimyksenäni päästä yli anoreksiasta. Tuskin tulen koskaan paranemaan, mutta pyrin sysäämään anorektiset ajatukset taka-alalle, syvälle mielen perukoille.

        Itse tulen rikkinäisestä perheestä. Olen sairastanut masennusta joka on luultavasti laukaissut anoreksian. Vihasin itseäni ja toivoin voivani olevani jotain muuta. Syöminen oli se asia jota kykenin kontrolloimaan.

        Te, jotka arvostelette anorektikoita, muistakaa että kyseessä on vakava sairaus. Kyse on psyykkisestä häiriöstä, jonka taustalta löytyy yleensä paljon muitakin henkisiä ongelmia. Eihän alkoholistikaan parane vaikka heitä kuinka arvosteltaisiin, kyllä se vaatii jotain muuta. Osa anorektikoitsa sitäpaitsi tietää ainakin jollain tasolla olevansa sairas. On kuitenkin niin helppoa vain jatkaa itsensä kiduttamista.

        Vielä tuosta pro-anasta. En hyväksy heidän ajatustaan siitä, että anoreksia ei muka olisi sairaus. Kyllä se on. Usein vain tuntuu, että pro-ana tyypit ovat typeriä teinityttöjä, jotka huomion hakuisesti haluavat sairastua. Kaikissa tapauksissa ei kuitenkaan ole näin, eikä pidä yleistää.

        Jaksamista muillekin anoreksian kanssa taisteleville. Ja muistakaa, anoreksia ei ole elämäntapa, se on sairaus!!

      • Ex-ana

        On jotenkin mielenkiintoista lukea siitä että saadakseen poikaystävän täytyy olla "jotain josta ottaa kiinni" ja siksi pro-ana on typerää ja siksi kenenkään ei pitäisi olla anoreksinen. Jotenkin musta tyhmän kuuloista että naisten pitäisi tehdä kaikki vaan siksi että miehet tykkää tai ei - se on argumentti, jota voi käyttää ihan mihin suuntaan vaan. Varmasti kaikki tietää että jokainen mies tykkää eri jutuista ja varmaan anorektikkojen joukossa on myös miehiä (esim. tunnen itse myös mies-anorektikkoja) ja lisäksi myös naisia jotka pitää naisista eikä miehistä. Ja valitettavasti se nyt vaan on fakta, jota on ihan turha kieltää että länsimaisessa kulttuurissa ihannoidaan laihuutta, eli kulttuurisesti katsottuna laiha on kaunis. Ja musta nyt on vaan ihan tyhmää sanoa että joku on tyhmä tmv. koska on anorektikko.

        Sekin nyt vaan sattuu olemaan fakta että anorektia ei ole tyhmien/saamattomien sairaus, vaan sairaus joka vaatii tietynlaista mielenlaatua, päämäärätietoisuutta ja luonteenlujuutta. Vaatii mieleenlujuutta lähteä lenkille syyssateella ja jättää syömättä kun on ihan kamala nälkä. Ja sekin on fakta ettei kaikkien ihmisten ole mahdollista olla niin laihoja kun filmitähtien/mallien ilman ns. huijaamista eli syömättäjättämistä. Esim. Lapinlahdessa (jonne on Suomessa syömishäiriö osaaminen keskitetty) lääkärit ihan suoraan sanoo että sinne hoitoon tuleva on valinnan edessä - joko tyytyy siihen omaan ns. biologiseen normaalipainoonsa, joka usein on muuta kun se oma/kulttuurin ideaalipaino tai sitten tekee sen ratkaisun että syö ”liian vähän” ja sellainen kun tahtoo olla. Ja jokaisella pitäisi olla mahdollisuus olla sellainen ku ITSE tahtoo olla. Ja jos on sairastunut anoreksiaan/muuhun syömishäiriöön ja tahtoo parantua, niin hyvä, ja siinä pitäisi yksilöä tukea. Mutta on myös ihmisiä, jotka ihan tietoisesti valitsevat sen että tahtovat olla laihoja, ja koska se ei normaalilla ruokavaliolla ja liikunnalla onnistu, niin se laitetaan sitten onnistumaan muulla tavalla. Kaikki pro-ana-sivuilla olevat laihdutus/paastoamis-jne neuvot on luettavisssa myös ihan tavallisilta laihdutus-sivustoilta, joten niiden sensuroiminen olis jotenkin tekopyhään suhteessa siihen että samoja neuvoja voidaan muilla sivuilla jakaa edelleen ja thinspiration-kuvat ovat edelleen kaikkien nähtäville, mutta vaan muilla sivuilla.

        Niin, ja ihan sivuhuomautuksen pakko sanoa näin lopuksi vielä vähän siitä ettei anorektikot muka saisi ihailua, niin voit vaikka ihan itse googlettaa thinspiration-kuvien tähtiä (Nicole Richie, Lindsey Lohan, suurin osa mallista jne.) kyllä niillä kaikilla on poikaystävät, joten tollainen "kukaan tykkää anorektikoista"-läppä ei oo totta - kulttuurisesti niiden ruumiit määrittyy kauniiksi.
        Siitä onko tämä hyvä asia vai ei, siitä voidaan olla montaa mieltä.

      • ...roxanna...
        Leilaah kirjoitti:

        ihanasti kirjoitit. juuri sen mitä tulikin sanoa tästä sairaudesta. onneksi joku kirjoittaa joskus fiksuja, täälläkin.

      • ihan oikeasti.

        mikäs tän alk.per. kirjottajan tarkotus nyt olikaan? Tulla tänne dissaamaan sitten vaikeasti sairastuneita ihmisiä? sehän helpottaa, varmaankin tuntuu että nyt on päivän hyvä työ tehty? Kummasti vaan sitä omat tarinat heittelee..
        En mä tätä proana elämäntapaa arvosta sinällään, jos terveet ihmiset PYRKIVÄT sairaiksi, ja tulla tänne siitä toitottamaan ja näin, mutta ehkä asiat voi laittaa tärkeysjärjestykeen ja miettiä mikä sairastuneita oikeesti auttaa: raju arvosteleminen vai syyt ja parantuminen.. jos sairastunutta ällöttää oma peilikuvansa ja tuntuu että joka paikassa on liikaa, joista on päästävä keinolla millä hyvänsä, ei varmasti auta toitottaminen lihomisesta... vai olenko ihan väärässä......

        "Pro-Ana ideologian on sairasta, se ihannoi tämänpäivän muotia, ajatusmaailmaa ja huomionhakuisuutta. Pro-Ana on wannabe-anorektikkojen kerho. Kun on paha olla, jos edes on, on helppo keksiä joku pakotie, helppo keksiä joku "hei tuohan on hienoa"-juttu" HIENOA!!!!!

    • -Hennu-

      "Sinä et todellakaan saa kenenkään ihailua, kaikki mitä saat, on sääli siitä, että sinulta PUUTTUU itsekontrolli ja päättäväisyys. Itsekontrolli lopettaa naurettava leikkisi ja päättävisyys parantua."

      Sanoisitko vaikkapa skitsofreniaa tai syöpää sairastavalle näin: "Säälittävää kun sulta puuttuu itsekontrolli lopettaa tuo naurettava leikkisi, jos sulla vaan olisi tarpeeksi päättäväisyyttä, paranisit."

      Anoreksia on mielenterveyden _sairaus_ ihan siinä missä muutkin, ei siitä parannuta pelkällä itsekurilla ja päätöksellä. Anoreksian taustalla on paljon muutakin kuin vain halu laihtua.

      • matleena91

        kyllähän se on totta että anoreksiasta tai muista syömis sairauksista ei helposti pääse eroon,itse pääsin melkein 2 vuotta sitten kovalla tahdolla,mutta itse sen tien valitsee ja itse siellä suossa rämpii. laihuus on kaunista,kun ei törrötä joka helvetin luu tai ole kädet/jalat kuin risut. mutta myös muodokkuus on kaunista. kaikilla on toki oikeus valita mutta miksi kieltäytyä ruuasta.minusta ana-pron tekijä nainen,hänhän itse ei ollut laiha vaan muodokas mitä useat anat pitävät läskinä,mutta silti kuunnellaan uskollisina hänen sairaita neuvojaan. ja niistä pojista,kaikilla on makunsa mutta en usko että yksikään NORMAALI poika pitää tytöstä jolla on hänen ranteensa paksuset jalat.mutta en tuomitse ketään kaikilla on oikeus olla mitä haluaa,mutta ihan LUUTA ja nahkaa olevat laittaisin hoitoon laitokseen jos sillä linjalla jatkaa liikaa,lopulta se loppuukin siihen,niin kävi kaverilleni.

    • idiootille vastaaja

      Jaaha.. Mistahän aloittaisin. taidat kyllä itse olla se, jolla ei ole aivojen tilalla muuta kuin sahanpurua. Mieti vähän! olet selvästi pinnallinen, ajattelematon, kokematon ja naiivi pentu, joka ei edes tiedä mistä puhuu.
      En itse sairasta pro anaa, niin, se on todellakin sairaus, ei kenenkään syy(muun kuin internetin, joka sokaisee nuoria tyttörukkia). Käsittääkseni heidän ruumiinkuvansa on vääristynyt ja vääristyy yhä enemmän laihtuessa, on laihduttava enemmän je enemmän, ja se on sairasta, eikä saisi olla mikään elämäntapa. Minulla kaikki myötätunto (ei sääli) on pro anojen puolella eikä tuollaisen pinnallisen kaikki tietävän naikkosen.
      Pro anoilla on usein muitakin mielentarveydellisiä ongelmia, ja he elävät ihanteidensa(laihojen ihmisten) maailmassa. Kaikki on tämän yhteiskunnan syytä! vääriä malleja, vääriä esimerkkejä, vapaata kasvatusta.. näitä riittää.
      tekstisi oli ilkeä sävyinen, puhtaasti halusit loukata ja aiheuttaa pahaa oloa. Kaikilla on oikeus mielipiteeseen, mutta älä puhu asiasta, mistä et mitään tiedä! ongi ensin tietoa ennen kuin kirjotat!Oletko muuten blondi? uskoisin...

      • idiootille idiootille vasta...

        Itse en kyllä pitäisi alkuperäistä tekstiä mitenkään ilkeän sävyisenä tai loukkaavana, vaan lähinnä realistisena ja avaavana. Totuudenmukaisena. Tietysti siinä yleistettiin joitakin asioita, mutta yleistämistä tapahtuu jatkuvasti joka paikassa, joten sen ei luulisi olevan kovin paha rikos. Jos joku tekstistä loukkaantui, niin selvästi sillä osuttiin oikeaan ja nähtävästi myös arkaan paikkaan. Niiden, jotka tekstistä loukkaantuivat, kannattaa miettiä omaa minäkuvaansa ja tehdä pikimmiten jotain asialle. Ei siitä tule mitään jos loukkaantuu joka kerta kun joku laukoo totuuksia ;)

      • *
        idiootille idiootille vasta... kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä!

    • Ano

      Pojat naureskelevat näille raukoille laihoille heidän seläntekanaan omissa keskinäisissä piireissään ja jotkut käyttävät näitä raukkoja häikäilemättä hyväksi haistaessaan kuinka ihminen on huomion kipeä ja on valmis tekemään sen vuoksi seksuaalisia myönnytyksiä yms. ja ainoastaan että saa tuntea hetken läheisyytää yms.

      Koittakaa ihmiset löytää tuo oma ihana itsenne ja koittakaa rakastaa itseänne juuri tuollaisena taviksena, tämän oppiminen helpottaa elämää kummasti. Voisin sanoa että miehet ihailevat hyvän itsetunnon omaavia itsenäisiä tyttöjä ja naisia.

      Näitä toisissa roikkuvia poloja käytetään enemmän tai vähemmän hyväksi!!!

      Kyllä se oikea mies löytyy sitten kun sen aika on!!!! Harva meistä naisista on jäänyt kokonaan ilman miestä.

      Varsinkin kun miehet ovat luonnostaan moni avioisia ja haluavat jakaa perimäänsä kaikkialle.

    • ...

      Omalla kohdallani masennus ja vuosia kiusauksesta kärsiminen aikoinaan laukaisi anoreksian. Anoreetikot ovat selvillä tämän elämäntavan/sairauden vaaroista, mutta niiden sivuuttaminen mielestä tulee automaattisesti koska anoreksia itse tuo kantajalleen tunteen että on hyvä elää. Alkoholistikaan ei lopeta juomista, vaikka tietää ettei se ole hyvästä, koska juominen tuo hyvän olon tunteen. Anoreetikkoja ei suinkaan pidä painostaa tai haukkua, saatika yleistää miten ”kaikki” säälivät ja haukkuvat selän takana, tai kuten jossain edellisessä, hyväksikäyttävät. Ihmiset ovat yksilöitä ja jokaisella on omat mielipiteensä kauneudesta. Anoreksiaa sairastavaa tulisi ymmärtäen johdattaa hiljalleen terveille elämäntavoille ja anoreksian perimmäinen syy tulisi selvittää.
      Nämä henkilöt eivät tee tätä siksi että saisivat pelkästään muiden hyväksynnän, he haluavat olla tyytyväisiä itseensä ja omaan ulkomuotoonsa. Niin minä tein ja itsetuntoni parani niin paljon, että pystyin kohtaamaan kaiken sen kiusaamisen ja henkisen pahan olon paremmin, parannuin masennuksesta ja sen jälkeen suurilta osin myös anoreksiasta. Joskus ihmisen pitää käydä pohjalla tajutakseen mikä on hänelle parasta. Tämä yhteiskunta, ja tuollaiset tekstit siitä mikä paino on kaunista ja miten naisella pitäisi olla rinnat ja peppu että on kaunis, altistavat tälle. Pitää ymmärtää että anoreetikolle normaalipaino on alle normaalin.
      Onhan se hyvä valistaa ihmisiä ettei sairaalloinen laihuus ole kaunista, mutta heille se on. Tämä kuitenkin tulisi tehdä kohtuullisesti ja käyttäen sanoja jotka eivät loukkaa.
      Anoreksia aiheuttaa tietynlaista tuskaa, minä nautin siitä aikoinaan. Se, että pystyy peittämään kaiken sen henkisen tuskan on sanoinkuvaamattoman vapauttavaa.
      Vanhempien pitäisi alaikäisten kohdalla tarkkailla lapsen syömistä ja etenkin mielialoja. Jos masennukseni olisi huomioitu eikä sitä olisi vähätelty niin kavereiden kuin vanhempien taholta, en luultavasti olisi koskaan tarvinnut anoreksiaa ystäväkseni. Kamppailen joka päivä yhä ajatuksien kanssa anoreksiasta, mutta en enää noudata niitä.

      Lisäksi vielä tuohon, on turha yleistää sitä mistä miehet pitävät. Olen tavannut useita miehiä jotka pitävät alipainoisista naisista, miehiä jotka pitävät pienistä rinnoista ja pepusta. Tekstien kirjoittaminen, joiden mukaan nuo ovat ”edellytys” naiseudelle ja kauneudelle, lisäävät entisestään paineita. Sen sijaan sanoisin, että jokainen on kaunis oli ruumis millainen tahansa, jokaisessa meissä piilee oma mystinen kauneutensa, oli sitten ”luuranko” tai tukevahko ihminen. Anoreetikot hakevat hyväksyntää itseltään ja muilta, kun minulle sanottiin että on rumaa miten luut näkyvät tai miten rumaa se on jos naisella ei ole rintoja, halusin vain laihduttaa lisää koska se oli ainoa keino sille että pystyin tuntemaan hyvää oloa itsestäni. Kun sanot anoreetikolle, että peputtomuus tai rinnattomuus on rumaa, se aiheuttaa vastareaktion jolloin anoreetikko laihduttaa eikä suinkaan ala syömään terveellisesti.

      Jokaisella on omat mielipiteensä, mutta ellei tätä sairautta ole itse kokenut, ei voi mitenkään tietää tai edes kuvitella miltä se tuntuu tai miten on parasta auttaa.

      • ex-ana

        On jotenkin mielenkiintoista lukea siitä että saadakseen poikaystävän täytyy olla "jotain josta ottaa kiinni" ja siksi pro-ana on typerää ja siksi kenenkään ei pitäisi olla anoreksinen. Jotenkin musta tyhmän kuuloista että naisten pitäisi tehdä kaikki vaan siksi että miehet tykkää tai ei - se on argumentti, jota voi käyttää ihan mihin suuntaan vaan. Varmasti kaikki tietää että jokainen mies tykkää eri jutuista ja varmaan anorektikkojen joukossa on myös miehiä (esim. tunnen itse myös mies-anorektikkoja) ja lisäksi myös naisia jotka pitää naisista eikä miehistä. Ja valitettavasti se nyt vaan on fakta, jota on ihan turha kieltää että länsimaisessa kulttuurissa ihannoidaan laihuutta, eli kulttuurisesti katsottuna laiha on kaunis. Ja musta nyt on vaan ihan tyhmää sanoa että joku on tyhmä tmv. koska on anorektikko.

        Sekin nyt vaan sattuu olemaan fakta että anorektia ei ole tyhmien/saamattomien sairaus, vaan sairaus joka vaatii tietynlaista mielenlaatua, päämäärätietoisuutta ja luonteenlujuutta. Vaatii mieleenlujuutta lähteä lenkille syyssateella ja jättää syömättä kun on ihan kamala nälkä. Ja sekin on fakta ettei kaikkien ihmisten ole mahdollista olla niin laihoja kun filmitähtien/mallien ilman ns. huijaamista eli syömättäjättämistä. Esim. Lapinlahdessa (jonne on Suomessa syömishäiriö osaaminen keskitetty) lääkärit ihan suoraan sanoo että sinne hoitoon tuleva on valinnan edessä - joko tyytyy siihen omaan ns. biologiseen normaalipainoonsa, joka usein on muuta kun se oma/kulttuurin ideaalipaino tai sitten tekee sen ratkaisun että syö ”liian vähän” ja sellainen kun tahtoo olla. Ja jokaisella pitäisi olla mahdollisuus olla sellainen ku ITSE tahtoo olla. Ja jos on sairastunut anoreksiaan/muuhun syömishäiriöön ja tahtoo parantua, niin hyvä, ja siinä pitäisi yksilöä tukea. Mutta on myös ihmisiä, jotka ihan tietoisesti valitsevat sen että tahtovat olla laihoja, ja koska se ei normaalilla ruokavaliolla ja liikunnalla onnistu, niin se laitetaan sitten onnistumaan muulla tavalla. Kaikki pro-ana-sivuilla olevat laihdutus/paastoamis-jne neuvot on luettavisssa myös ihan tavallisilta laihdutus-sivustoilta, joten niiden sensuroiminen olis jotenkin tekopyhään suhteessa siihen että samoja neuvoja voidaan muilla sivuilla jakaa edelleen ja thinspiration-kuvat ovat edelleen kaikkien nähtäville, mutta vaan muilla sivuilla.

        Niin, ja ihan sivuhuomautuksen pakko sanoa näin lopuksi vielä vähän siitä ettei anorektikot muka saisi ihailua, niin voit vaikka ihan itse googlettaa thinspiration-kuvien tähtiä (Nicole Richie, Lindsey Lohan, suurin osa mallista jne.) kyllä niillä kaikilla on poikaystävät, joten tollainen "kukaan tykkää anorektikoista"-läppä ei oo totta - kulttuurisesti niiden ruumiit määrittyy kauniiksi.
        Siitä onko tämä hyvä asia vai ei, siitä voidaan olla montaa mieltä.

    • pro-ana

      Juu. En ihan jokaista viestiä tästä ketjusta lukenut, mutta näemmä ihan asiallista keskustelua.

      Mutta onhan muiden helppo kehuskella upeilla vartaloillaan, että voivat syödä mitä vain lihomatta ja kuinka hyvä itsetunto heillä on.
      Itse olen aina ollut se normaali/pullea tyttö, kukaan ei ole koskaan kiinnittänyt minuun mitään huomiota ja paljon olen kiusaustakin saanut sen osalta. Pro-anan löysin n. puoli vuotta sitten, 13-syntymäpäivilläni ja en voi muuta huokaista onnesta, että sen löysin. Olen laihtunut 15-20 kg ja painondeksi on 15 paikkeilla. Rakastan vartaloani nykyään. Minulle pro-ana ei ole tehnyt kuin hyvää.
      Tyttöystävänkin olen saanut ja hänkin on pro-ana. Tottakai mielessäni häilyy koko ajan pelko, että hän menee liian pitkälle, mutta kuitenkin luotamme toisiimme. Rakastan tätä, hänkin rakastaa tätä. Tuemme toisiamme tässä ja todella tuntuu kuuluvansa johonkin. Se tuntuu todella hyvältä.

      Naurakaa. Olen vain itsetunnoton nuori, joka luulee tämän tekevän hyvää itselleen. Ehkä olenkin, mutta olen löytänyt onnen, itsevarmuuden ja elämänilon sen kautta. Onko se väärin?

    • MMM

      Erittäin mainio kirjotus !!! Tuli hymy huulille kun luin ton ! Ihan oikein niille luurangoille!

    • iamsmall

      onko väärin jos haluaa olla laiha? miten se määritellään sairaaks, jos luut näkyy ja törröttää, jos kuitenki ite tykkää siitä miltä näyttää.
      mun mielest mikää, ei 'luurangot' tai peppu-tissi-ihmiset, oo sairaita tai väärässä, kuha ne ite tykkää siitä miltä näyttää. mut jos sä koitat parantaa anorektikoita tolla sun viestillä, se ei toimi, vaa saa nauraan monta päivää. hervotonta mielipidettä, nauroin itteni kipeeks lukiessani sun viestiä :)

      • 22v

        Luin tässä pro-anasta city lehdestä. Olen itse pitkä ja laiha, BMI pyörii 19-18ympärillä. Uskon että laihduttaminen kokoon 0 on vaikeaa ja haastavaa, mutta onko se sen arvoista että sairastuu kaiken maailman infektiotauteihin helpommin heikentyneen vastustuskyvyn vuoksi ja myöhemmällä iällä osteoporoosiin? Oma äitini on ollut anorektikko ja hän kertoi tekevänsä sen nuorempana saadakseen tunteen, että voi hallita elämässään edes jotain, olkoon se sitten oma painonsa. Nykypäivänä tilanne on sen verran muuttunut että laihuutta todellakin ihannoidaan. Etenkin nuoret tytöt ja varhaisaikuiset kokevat hirveitä paineita pelkästään ympäristön vuoksi."pakko olla laiha, että menestyy ja on hyväksyttävä"

        Joissain vaiheessa joku kirjoitti että tuntuu hyvältä olla laiha. Se pitää paikkaansa. Itse ainakin monesti tunnen suurta mielihyvää siitä että olen hoikka ja huomiota kiinnittävä.

        Tunnen muutaman tytön jotka ovat myös pitkiä ja laihoja olemme puhuneet siitä miten helposti murrosiässä joutui kiusankohteeksi sen vuoksi koska ei omannut rintoja. Niin pojat kuin työt pilkkasivat tämän puutteen vuoksi. Voin sanoa että se on todellakin jättänyt jälkensä. Nyt kun viimein olen rintavarustukseltani riittoisa, en koskaan halua olla niin laiha että ne katoaisivat ja jäljelle jäisi kaksi tyhjää nahkapussia lepattamaan. Lisäksi luin artikkelin näistä laihoista malleista jotka kuolevat sen takia koska eivät syö kuin esim.tomaatteja ja omenoita. Kuka viisas keksii näin tekokkaan keinon laihduttaa?? Aivan uskomatonta että joku vielä ajattelee selviävänsä hengissä sellaisen "tehokuurin" jälkeen.. Artikkelissa puhuttiin myös esim. Lagrefield:n ym. suurien muoti ikonien haluavansa ylilaihoja malleja näytöksiinsä, koska ovat homoja ja pitävät poika(tyttö)vartalosta...mitä tämäkin taas kertoo..mielestäni aika sairasta.Ottakoon sitten poikia näytöksiin ja pukekoot ne hameisiin! eikö naisen kuulu näyttää naiselta? Jos luonto on päättänyt, että naisessa on enemmän rasvaa kuin miehessä ja naisen kuuluu olla pyöreämpi kuin mies, miten ihmeessä siitä tulikin tilanne, jossa naisten BMI on 12 ja se on sitten kaunista??
        Minulle on monesti tarjottu töitä mallimaailmasta. En koskaan voisi harkittakaan alaa, sillä en halua laihtua yhtään tästä enempää, tiedän että laihduttamista vaadittaisiin vielä monia kiloja, ennen kuin olisin "SOPIVA".Nyt on hyvä ja that´s it.

        Laiha voi olla, mutta rajansa kaikella. Tervelliset ruokatottumukset ja säännölliset ruoka-ajat ja liikunta taakaavat, että jokainen pysyy kuosissa.Makuasioista ei voi kiistellä..joku pitää sairaanloisenlaihoista joku normaalipainoisista, joku lihavista, mutta miksi ihmiset haluavat tehdä pahaa itselleen?

    • ...roxanna...

      pro-ana on anoreksia jossa sairatunut uskottelee itselleen olevansa sinut tautinsa kanssa vaikkei tosiasiassa ole. Sairas ei parane haukkumalla/ osoittamalla kuina väärässä hän on vaan pitkäkestoisella hoidolla. Itse olen ollut oman typeryyteni vuoksi sairaalassa ja vasta tämä havahdutti kuinka sairas kauneusihanteeni on. Kun sairastin jonkun "paremmin tietävän" haukut/osoittelut/opetukset olisin kuitannut naurulla, räkäisellä sellaisella ja käskenyt sellaisen läskin katsoa itseään peilistä ja lähtenyt uudestaan lenkille. Pro-ana ei välitä sinusta tai mielipiteistäsi. Olet hänelle itsehillintään kykenemätön läski. Kyllä anorektikotkin näkevät muiden läskit ja ovat onnellisia ollessan heitä laihempia. sitä saa kiksejä jatkaa.

      Et siis todellakaan "valaissut" kenellekään heidän tekemisestensä vaarallisuutta tai yhtään mitään muutakaan. Veikkaan että monet siavat vain hyvät naurut, sori.

    • vohveliherra

      Meneppäs nyt itseesi. Luuletko tosiaan, haukkujen saavan kenekään olon paremmiksi?

      Oletko itse kenties poika, knu tiedät miten hyvin hei suhtautuvant laihoihin? ;)

      Jos on ns. "sukuvika" laihuus, että on pienikokoinen, katsotaanko silloinkin kieroon?

      Sitäpaitsi, kuka välittää mitä pojat ajattelevat? minun mielestäni anoreksia on pitäkältä miltä itsestään tuntuu. Jos tuntee olevansa lihava ->laihduttaa -> vääristynyt minäkuva.

      Olen anoreksiasta selvinnyt, ollut sairaanoloisen laiha, poikaystäväni ei pelännyt minua, eikä halveksinut, siksi tuo vistisi missä puhuit sai minut raivostumaan.

      Jatkoja.

    • alipainoinen

      Oon se ala-asteen hieman pullero typykkä, jota jätkät kiusas, terve vaan kaikki, jotka tunnistaa. Mä söin teininä lääkkeitä, joiden vuoksi laihduin kymmenen kiloa. alotin urheilun ja laihduin lisää. Okei, kiusaaminen loppui ja sain poikaystävän ja kavereita, mutta se ei johtunu laihtumisesta, vaan oman itsetunnon hiljaisesta kohenemisesta. Nyt oopn sitten pisteessä, jossa pitäis löytää kaupasta vaatteita, jotka ei näytä säkeiltä päällä, nollakoko tai pienempi, jos löytyy. Lähinnä vaan harmittaa. Laihduttaminen ei ole terveellistä siloin, kun siihen ei oikeasti ole tarvetta, se menee kauas terveellisyydestä: taisteluksi oman itsen kanssa, kun lasket kaloreita ja itket peilin eessä,että voi ku on taas tullu kiloja lisää, vaikka ne ois lähteny oikeesti pois. Mä olen käyny siellä, lähellä rajaa, jossa mun piti valita sairaalaan ravintoliuostippaan tai sitten syömään. ja mä valitsin syömisen ja aluksi teki tiukkaa ja ällötti ja oksetti ja itketti, mutsi vahtas vieres, et meneekö sitä ruokaa alas. laihtumiseen liitty huippaus ja päänsärky, epäsäännölliset menkat (tuli jos muisti) ja mielialanvaihtelut, kun oli nälkä mut syödä et voinu. Nykyisin tuntuu, et kuulut jengiin vain, jos olet hoikka tai ainakin alipainoinen, sillä jengin paine on niin kova, jos lihot, ulos porukasta. Pitäis aatella, et jokainen ihminen on hyvä sellasena kuin on syntyny, ei sitä tartteis muokata ainakaan noin ikävään suuntaan kuin anoreksia. järkiini mut sai se, kun mulle kerrottiin, et en voi saada lapsia, jos en nyt tajua tilaani. ja onneksi tajusin, vaikka se veikin aikaa. Anoreksia ei ole mielentila, se on sairaus siinä missä bulimiakin tai ortoreksia. Pro ana oli liian lähellä itseäni, joten tajusin, et ei se ole tervettä, se on vaarallista ja luonnotonta. Pelastakaa nyt itsenne, pro anat, se on teistä itsestänne kiinni.

    • Heinänuha

      Sanot; "ylenpalttinen laihuus ei ole kaunista". Luuletko sen vaikuttavan ihmiseen, joka ei edes tunne olevansa laiha? Hän kokee itsensä lihavaksi. Hän katsoo peiliin ja näkee läskin. Hän ehkä ajattelee laihduttavansa itsensä jonkun julkkiksen mittoihin. Kun hän on päässyt siihen, ja katsoo itseään peiliin hän näkee yhä ruman läskin, eikä voi sille mitään. Se on mielenterveyssairaus, joka ei parane pienoisella asennemuutoksella.

      Ja tuo mitä sanoit siitä, mistä "pojat tykkää". Ehkä sitä on vaikea käsittää, mutta makuja on niin paljon kuin ihmisiäkin. Osa pitää varmasti anorektisen laihoista, osa 300-kiloisista ja suurin osa luultavasti ihan ns. normaaleista. Mutta makuja on moneen, aina löytyy jokaisella joku, joka pitää ja joku, jota oksettaa edes katsoa. Ja muutenkin, onko naisen vartalo vain miehen miellyttämistä varten? Entä jos haluan olla muodoton ja laiha? Pitäisikö minun miellyttää miehiä ja lihottaa itseäni. Entä toisinpäin? Olisin ylipainoinen, pitäisikö minun laihduttaa että kelpaisin?

      • Kukkuu

        Oon täysin samaa mieltä. Ne pojat, jotka oikeesti välittää tytöstä, ei ne kato sun painoo tai pituutta. Ne pitää susta sellasena ku on. Ei miehet tarvii meijän tuskaa eikä meijän kyynelii, ei ne ole sen arvosia ja varsinkaa ku puhutaa ulkonäöstä.

        Viel tähän välii oma pätkäni:

        En halua loukata tällä ketään, mutta normaalipainoisena ihminen näyttää paljon kauniimmalta, mutta se on mun mielipiteeni. Anoreksia on vaarallinen sairaus ja siks en tajua, minkä ihmeen takia joku sitä haluu sairastaa. Olen itse painoindeksin mukaan lievästi lihava, ja melko tyytyväinen itseeni. Onhan se hienoa, jos olisi laiha mutta kohtuutensa kaikessa. Ei ihmisen tarvitse olla laiha, ettei voisi olla kaunis. Olen lihava, mutta olen silti mielestäni ihan nätti, ja kyllä ihmisellä voi olla hyvä itsekuri, vaikka on ihan normaali, tai hiukan lihava. Minäkin yritän laihduttaa, mutta kohtuudella, turvallisesti ja ennen kaikkea TERVEELLISESTI. Ihminen jaksaakin olla energisempi ja uskoo itseensä paremmin kun syö jotain. Tietysti ei sitäö nyt liikaa kannata syödä, mutta 5 ateriaa päivässä olisi se hyvä. puoli lautasellista salaattia ja loput perunaa ja jotain lihaa, ei ylimääräistä napostelua. Kun on kylläinen, ei tee mieli karkkeja, ei tarvitse oksentaa, eikä piinata itseään että miksi menit syömään karkkia tai keksiä. Ja kyllä joskus voi herkutella mutta silloinkin kohtuudella. En halua loukata kenenkään päätöksiä, mutta miettikää asiaa

        PS: äitini on ylisuojeleva terveydenhoitaja, sanoo itseään lihavaksi ja on tikku.

      • ariel-92
        Kukkuu kirjoitti:

        minäkin samaa mieltä,mutta onko pojasta kiva pelätä koko ajan oikeasti anorektisen tytön romahtamista,milloin elimistö ei enää jaksa ja antaa periksi? kun täällä on monessa että ei näillä anorektikoita paranneta,niin onko käynyt mielessä,että ehkei se olekkaan tarkoitus,mielipiteitähän täällä jaetaan.eihän tämmöisellä voikkaan parantaa ketään sanoa anorektikolle "vittu sää oot ruma" yms. eihän se ees vaikuta,itse se pitäisi tajuta tai lähimmäisten ja tehä asialle jotakin.itse en ymmärrä ana-prota ollenkaa,pyöreähkö ämmä antaa neuvoja luisille tytöille,juo kylmää vettä ja muita nesteitä paljon ei elimistö kestä tommosta,ei saada kaikkia hivennäis-proteini jne. aineita mikä alkaa näkyä ihossa hiuksissa kynsissä kasvoissa varsinkin.ja onko hienoa kun jalat ovat kuin tikun varret,ei mutta kun mieli uskoo tämmöset roskat niin ei sitä enää ymmärrä mikä on NORMAALIA ja mikä ei.tsemppiä jos joku joka on päättänyt lopettaa nuo hommat lukee tätä.

    • Hiphei

      voisiko enää paremmin sanoa!!Olet niin oikeassa ja olen 100% samaa mieltä!!

      • qewqr

        Eihän tässä ketään pilkata, kirjoittaja vain vastasi pro ana sivujen valheisiin ja onkin hyvää luettavaa ei vielä mielenterveyshäiriöön sairastuneille.

    • ,,,,,,,,,,,,,

      totta joka sana! ja tajuatteko että näytätte 35 vuotiaana 50 vuotiaalta?!! rypyt ei enää lähde vaikka lihoisittekin takas.ja mitään mahdollisuutta ei ole saada lasta vaikka parantuisittekin jos olette tarpeeksi syvällä käynyt.onko se sen arvoista? kahdella ystävälläni on ovat anoreksia,ovat parantuneet.Toisella on osteoporoosi (24v) ja toisella on tekohampaat suussa (oksentelun takia hampaat mätäni ja piti poistaa,sairasti buliamiaa anoreksian ohella.25v.) HAKEKAA APUA!!!

    • cimmi

      kaikki eivät pysy laihoina syödessään normaalisti. pitää vähentää jos haluaa olla laiha. että mene muualle hehkuttamaan onneasi sinulle suodusta luonnollisesta laihuudesta, tuo nim. loukkaa muita. ja miksei saisi laihduttaa, miksi pitäisi olla lihava, vastenmielinen, jolla POJAT JA MIEHET NAURAVAT JA KARTTAVAT, jolla ei ole seksihaluja, jolta kukaan ei halua seksiä, pilkattu, syrjitty jne. kun kerta voi vaikuttaa ja saada onnellisemman ja paremman elämän, niinkin pienellä itsekurilla?

      • Äshäh

        Ihmettelen kyllä kovasti miksei painoindeksin normaalin alarajaa nosteta. TAi oikeastaan, ihmettelen miksi painoindeksin rajoja ei yksilöidä. Oma painoindeksini on 24, nyt muutaman kilon pudotuksen jälkeen. Kun kerroin vielä 25 päällä pomppiessani että terkka sanoi minun olevan lievästi ylipainoinen, kaverit katsahtivat minua silmät ymmyrkäisinä ja nauroivat räkäisesti että terkat joutuvat katselemaan liikaa pro ana tyttöjä, jos minä olen heidän mielestään liian lihava.

        Ja totta on. En ole millään muotoa lihava. En millään muotoa edes hitusen lihavan puolella. Joskus kun painoindeksini oli 21, eli TÄYSIN NORMAALI, koulun terveydenhoitaja jolla vielä oli silmät päässä näki selvästi etten ollut kunnossa. Luut pistivät esiin joka paikasta, hartioista, kyynärpäistä, lantiosta ja rintakehästä. Posket olivat lommolla. Huimasi ja söin päivässä korkeintaan kolme pientä ateriaa. En tuntenut nälkää ja päätä särki. Näössä oli häiriöitä. Olin surkean näköinen. Kerroin etten voi enää syödä, apua. Ja tämä kaikki kaukana "normaalin" alarajasta.

        Jos ei se terveydenhoitaja olisi kysynyt, että onko minusta kovin tervettä etten normaalipainoisena jaksa nousta portaita ylös tai kantaa reppuani jos otan kaikki päivän koulukirjat mukaan, en varmaan koskaan olisi herännyt siihen että painoindeksi 18 on naurettavan alhainen minulle. Joku muu saattaa olla normaalin näköinen 18 BMI:llä, mutta minä en olisi. Minä makaisin arkussa. 21 oli jo pelottavan vähän, ja se oli kuitenkin vielä n. kymmenen kiloa alipainorajasta.

        Mutta kaikkein kierointa on se, että nyt kun olen normaali, mietin vain koko ajan että jos vielä pari kiloa saisi pois. Ihan vain muutaman. 5. Tai oikeastaan 6. Ettei tarvitsisi koko ajan tarkkailla painoa. Paljonko kaloreita tässä on? Ei tätä voi syödä, yök miten paljon kaloreita. BMI 25 välkkyy koko ajan mielessä, se on se maaginen raja joka päättää olenko ruma vai ok.

        Vaikka järki kuinka sanoo että lopeta nyt jo, en vain yksinkertaisesti voi, en ennen kuin tunnen olevani 'turvassa' ja kaikinpuolin kaunis. Kaipaan ruokaa, mutten halua syödä sitä. Ja kaikkein vähiten kaipaan jonkun läskin mielipidettä vartalostani, heidän mielipiteensä on vääristynyt sen vuoksi että he ovat ylipainoisia ja olisivat tyytyväisiä jo pieneenkin painonpudotukseen vaikka pysyisivät yhä vain ylipainoisina. Pelkään ylipainoa kuin ruttoa. Kuolisin mieluummin. En halua olla ruma. Myönnettäköön etteivät ylipainoiset ihmiset ole omasta mielestäni automaattisesti rumia, mutta itse varmasti olisin.

        Tuomitkaa vain. En minä tälle mitään voi. Mielikuvaa omasta vartalostani ei muuta pari sarkastista mielipidettä. Jos en olisi saanut paljon enemmän poikakaveriehdokkaita ollessani anorektisen laiha ja tuntenut itseäni vapaaksi ylipainon pelosta, en välttämättä ajattelisi niin kuin ajattelen. Vaikka toivoisin että oma normaalipainon alueeni määriteltäisiin henkilökohtaisesti minulle, samalla myös pelkään sitä. Mitä jos minulle annetaan vain jokin valheellinen raja jota en saa ylittää, jotta minut saadaan lihotettua? Olen nähnyt molemmat päät, ali- ja ylipainon rajat. Olen nähnyt molemmat puolet, sen miltä anorektisen laihat näyttävät normaalipainoisen silmissä, ja miltä anorektisen silmissä näyttää hitusenkaan pömppövatsainen. En osaa päättää kumpi oli kamalampi näky.

      • lähes tyytyväinen itseen

        Olen itse hieman ylipainoin. tuo on törkeä loukkaus niitä kohtaan, jotka ovat tyytyväisiä itseensä, vaikka ovat ehkä hiukan ylipainoisia tai on muutama makkara lanteilla: jolla ei ole seksihaluja; Mistä olet kuullut noin, niin törkeä väite, että tekisi mieli ottaa sua olkapäistä kii ja vähän ravistella maanpinnalle. Millä perusteella lihavilla ei ole seksihaluja?! MInä en välitä sellaisten ihmisten kommenteista, jotka mua haukkuvat. Mulle on ihan sama, mitä porukka musta sanoo, kuhan olen ite tyytyväinen. Kieltämättä haluan laihtua ja yritänkin, mutta en niin sairaalla tekniikalla, että lopettaisin syömisen?! Minulla on seksihaluja, minulle tärkeät pojat ja miehet eivät naura minulle, ja jos nauravatkin niin mitä sitten? minä en ole syrjitty, päin vastoin ystäväpiirini on todella laaja, minulla on ystäviä melkein liiaksi: Kun joku soittaa mua jonnekkin mukaan, joudun joskus jopa kieltäytymään ja sanomaan ei, ole sopinut jo menon toisaalle. Miettisit mitä puhut!

    • mmrou

      Pystyn niin kuvittelemaan millainen ihminen itse olet...
      Pienestä asti hoikka prinsessa ja vanhempien oma suloinen kullanmuru. Koulut ja kaikki menty kunnialla ja nauraa räkätetty käytävällä kavereiden kanssa, katsottu ehkä yhdessä leffoja ja kikatettu pojista.
      Hyvin todennäköisesti syyllistyn nyt itse tyypilliseen stereotypiointiin, mutta mikään ei kyllä jää siinä suhteessa kakkoseksi kun lukee tuon sinun VARSIN ÄLYKKÄÄN ja ajatuksella kirjoitetun viestin!
      En viitsi edes kertoa mitä mieltä olen sinusta ja mielipiteistäsi millaisia tyttöjen pitää olla. Pitää olla tissit ja perse, pääasia että poikia ei naurata ja muilta saa arvostusta. (MIKSIHÄN NÄITÄ SYÖMISHÄIRIÖITÄ ON???)

      Tällä tekstilläsi syljet niiden päälle jotka ovat elämänsä alussa lähteneet, vain sen laihuuden takia.
      Niin moni on kuollut syömishäiriöihin ja tulee valitettavasti myös kuolemaan.
      "Miettikää nyt itsekkin miten luut satuttaisivat poika poloista." - miettikää nyt itsekkin myös sitä miten tyttöpoloista on satuttanut itsensä kiduttaminen ja nälkään kuihtuminen, mutta VOI HARMI niitä poikaraukkoja, ei saakkaan pehmeää tyttöä tisseineen vaan pirstoutuneen ja pohjattoman yksinäisen luurangon.
      laitoit tuon viestisi ilmeisesti siksi koska halusit näiden onnettomien ja lapsellisten, väärää tietä kulkevien pikku tyhmyreiden kuulla Sinun viisaat sanasi heidän tilastaan, ja avata heille portti normaaliin elämään.
      No, voin kertoa että poljit monen ihmisen muiston maahan ja loukkasit täällä olevia.
      Minä en puolusta pro-ana aatetta enkä suosittele kenellekkään niitä sivuja, mutta näin suuren ja vakavan asian edessä kannattaa se leipäläpensä tukkia jos ei ole täyttänyt kolmeatoista vuotta!

      • fadl ullah

    • ssssssssssssssssssssss

      voi vitun lol. aika inspiroiva teksti sulla. eksää pässinpää tajua, ettei tuo mitään auta? vai ootko vain niin yksinkertanen, että et ees jaksa ajatella asiaa sen kummemmin?

      sanoit kylläkin yhden oikean asian: mitä teidän sairaissa mielissänne liikkuu. syömishäiriöin kanssa elävä on sairas ihminen, joka on koukussa laihduttamiseen. hän tarvitsee apua samoin kuin huume-, alkoholi- ja seksiriippuvainen.

    • ---

      kieltämättä ihan asiatekstiä.

    • irc-galleria ]v[im

      Laihuus on kaunista..siis oikeanlainen kerroit että olet luonnostasi hoikka ja voit syödä ihan mitä vain lihomatta eli olen varma että kuulut kohderyhmään laihatLÄSKIT..jos oot kuullu sellasista ja se vasta kaukana onkin kauniista..muutenkin lihavat ihmiset on vastenmielisiä. jos katseella voisi tappaa olisin jo sarjamurhaaja..pro-anat ja miat ovat huomattavasti henkisesti terveempiä kuin lihavat ihmiset.Me sentään teemme jotain hyödyllistä itsellemme ja ympäristölle mailma olisi paljon kauniimpi ilman läskejä.enemmän säälin lihavia kuin laihoja meillä on itsekuria jota tavallisilla heikoilla ihmisillä ei ole! en toki vietä päiviäni säälimällä lihavia ihmisiä..säälihän on sairautta eli voisit kai itsekkin harkita jotain apua sääli ongelmaasi.jos lihavia ja isoperseisiä naisia ei olisi meilläkään ei olisi pelkoa tulla sellaiseksi se on yksi osa syömishäiriötä.on myös kamalaa huomata miten lihavat pitävät itseään kauniina ja hyvännäköisinä ja useat raukat vielä hokevat että kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on niin on onellinen HAHAHAHAHAHHAHAAAAAAA!! no jos tykkää aiheuttaa muille mielipahaa niin mikä jottei..ja suotta haukut täälä anoja ja mioja ei kaikki ole luurangonlaihoja se saattaa olla vain määränpää..onhan sinullakin sellaisia elämässä ja haluat saavuttaa ne :)

      • niinpäniinjoo

        Puhut paskaa. Anoreksia on täyttä pelleilyä. Ei laiha oo sama kuin kaunis. Mieluummin vähän lihavampi ku laiha. Pitää olla jotain mistä saa kiinni ;) Pitää syödä kun on nälkä meinaan esim. afrikassa tyypeillä on oikeesti nälkä ´ja ne söis jos niillä ois ruokaa eikä leikkis jotain muka-kaunista. Säälittävää, tosi säälittävää. Teillä ei nimenomaan oo itsekuria ku ette voi lopettaa tommosta mukamas. Tai sitten se on niin että oot tajunnu että toi hommas on ihan pelleilyä, mutta et vaan myönnä sitä.

        Jäitä hattuun ja ruokaa naamaan.

        Ps. oon urheilullinen 73 kiloinen poika ja tiedän kyllä millainen on hyvän näköinen nainen, jos se kerran on siitä kiinni että sanotte olevanne kauniimpia sairaalloisen laihana. Voin kertoa sen, että ette ole ja tämä ei ole edes mielipidekysymys vaan fakta.

      • levitra

        ztxoflnz, kamagra, wregqygk, kamagra generico, mbqniumk, levitra su internet, mvwbejfw, levitra, hoourzim,

    • älä tunge omaa napaasi asia...

      Aloittajan teksti oli suurimmilta osin ok ja täyttä asiaa. Viimeinen kappale kuitenkin deletoi koko pointin. Ei ehkä ollut kovinkaan kannattavaa nostaa omaa painoaan, varsinkaan hoikkuuttaan mukaan tekstiin. Olisi ihan vaan riittänyt, että "olen normaalipainoinen ja tyytyväinen itseeni".

      Kun teksti meni suuntaan "olen hoikka, en liho, vaikka söisin kuinka", oli oikeastaan yhtä naurettava kuin nuo laihuutta ylistävät siteeraukset.

      • wallnut_teddy

        miten tällaista asiaa jaksaa jauhaa neljä vuotta... haha

    • repesinkö edes

      "ihailus"

      mikä sana. LOL

      xDDDDD

    • ..ja vähän muuta

      Mä en ymmärtänyt, että mulla edes olisi anoreksia. Tiesin kyseisestä sairaudesta paljon, mutta en pitänyt sitä vaihtoehtona itselleni. Ajattelin hallitsevani tilanteen. Ajattelin, että anorektikot eivät syö puoliakaan omista määristäni.

      Halusin vain ihan vähän pois. Vatsassa oli ihan vähän ylimääräistä. Reisissä oli ihan vähän ylimääräistä. Ei, en halunnut olla pelkkä luuranko. Halusin vain osoittaa itselleni ja muille että minulla on itsekuria. Mutta vaikka laihduin, niin se 'ihan vähän' ei lähtenyt minnekään. Se oli vieläkin minussa.

      Mutta miksi vihasin itseäni niin, miksen kelvannut? Menneisyyteeni kuuluu vaikeita aikoja, enkä vieläkään luota ihmisiin. En päästänyt ketään lähelleni, halusin itselleni kuplan. En halunnut nauraa, en halunnut tehdä itsestäni numeroa. En halunnut valittaa tai kertoa ongelmistani muille. Mitäs turhia. Minä voisin olla täydellinen. Täydellinen mieli, täydellinen vartalo, täydelliset ulkonäkö. Tämä johti myös melko mittavaan varasteluun rahan puutteessa.

      Olen aina ollut suhteellisen pieni. Yhdessä vaiheessa aloin kuitenkin ahmia järkyttäviä määriä ruokaa. Joskus vain tungin ruokaa suuhuni ja itkin samalla itsekurini puutetta. Laihdutuksen käynnisti se, että olin lihonut 54-kiloiseksi. Ja olen siis yli 170 senttiä pitkä.

      Kun minulle sanottiin, että olen hoikka, se kuulosti kamalalta. En halunnut olla hoikka, halusin olla laiha! Muistan vieläkin tuon lauseen, miten rumalta se kuulostikaan. En missään vaiheessa luullut ihmisten pitävän ylenpalttista laihuutta kauniina, mutta enhän minä voinut mennä niin pitkälle, enhän?

      Lisäksi olen perfektionisti. Koulussa minulla ei ikinä ole ollut todistuksessa esimerkiksi yhtäkään kasia tai seiskaa. Jos huomaan jonkun olevan itseäni parempi jossain asiassa, en hyväksy sitä. Alkaa armoton treenaus, kunnes olen huipulla.

      Tunnen myös ihmisiä, jotka ovat yrittäneet esittää syömishäiriöistä. Se näkyi läpi ja tiesin heidän hakevan huomiota, mutta en sanonut mitään. Toisaalta mietittynä, onko minunkin laihdutukseni pelkkää huomion hakemista? Jossakin mieleni perällä haluaisin jonkun huomaavan kamalan oloni, miten minuun sattuu.

      Enkä minä koskaan ole tosissani uskonut itseäni anorektikoksi.

    • Annukka-

      Parhain keino auttaa syömishäiriöistä kärsiviä on sanoa heille ettei tarvitse tavoitella mitään täydellisyyttä, koska siihen menee liikaa energiaa, aikaa(esim. koko elämä) ja henkinen sekä fyysinen terveys.. aivan totta ettei tommosesta typeräksi ja sairaaksi rumaksi luurangoksi kutsumisesta ole mitään hyötyä, turhaa te menette ihmisille kertomaan miltä heidän pitäisi näyttää, saarnata muodoista ja isoista tisseistä ja silti pitäisi olla jonkunlainen ampiaisvyötärö, lopettakaa se saarnaaminen ja ulkonäön moittiminen, keskittykää hyviin puoliin, haukkuminen ei kasvata koskaan kenenkään itsetuntoa ja itsetunnonpuutteestahan tässä vain on kysymys.

      • kyllikki-pirkko

        Kaksi viimeisintä viestiä (ja jotkut aikaisemmat myös) käy suurinpiirtein mun mielipiteiden kanssa yksiin..
        Eihän ne anorektikot halua tulla sairaaksi ja kuolla, vaan laihtua. Aluksi ehkä vaan muutaman kilon, mutta sitten ehkä ajattelevat että kun nyt on hyvä putki saatu käyntiin niin pudotan vielä pari ja sitten vielä muutaman jne.. Aina kun katsoo peiliin, löytyy joku kohta mikä ei kelpaa ja haluaa laihtua lisää. Eikä monet anoreksikot edes tajua olevansa sairaita ja laihoja. En kyllä oikeen ymmärrä miten se peilikuva on niin vääristynyt, onhan heillä silmät päässä, luulisi että näkevät luiden törröttävän.. En nyt silti arvostele/syytä/hauku tai mitään.

        TV:stä kun katselee, melkein ihan mitä vaan ohjelmaa, niissä lähes kaikki näyttelijät on tosi laihoja, niin tuleehan siinä helposti sellainen olo, että olenpas lihava, pitäisi varmaan vähän laihduttaa. Muutenkin ulkonäkö tuntuu olevan hirveän tärkeä asia, ihan kamalaa jos ripsi on vinossa, hiukset ei ole täydellisesti tai jotain vastaavaa.. Varsinki on tosi tärkeää olla laiha. Jos ei ole, siitä saa kyllä kuulla, vaikka ei olis edes mitenkää lihava, pikkusen pyöreä tai ihan normaali. Ei varmaan oo kovin itsetuntoa kohentavaa..

      • Ruokaaaaaaa
        kyllikki-pirkko kirjoitti:

        Ruokaa naamaan vaan! Kun on nälkä, niin syömään vaan!

    • jaa

      kuulostaa melko katkeralta, taidat ite olla melkoinen sotanorsu. t. normipainoinen, ei ana eikä lihava

      syömishäiriö on psyykkinen sairaus! suurin osa omaa huonon itseluottamuksen, on masentunut tai yhteiskunnan paineen alla!

      • NYTloppu

        ANOREKSIA ON SAIRAUS,SE EI OLE PÄÄHÄNPISTO!HENKILÖLLÄ ON HENKISIÄ ONGELMIA,AIVAN KUTEN MINULLA!VITTU MINÄ MINNEEN MENEN!

      • helvetti
        NYTloppu kirjoitti:

        ANOREKSIA ON SAIRAUS,SE EI OLE PÄÄHÄNPISTO!HENKILÖLLÄ ON HENKISIÄ ONGELMIA,AIVAN KUTEN MINULLA!VITTU MINÄ MINNEEN MENEN!

        täällä edes sairastaisi syömishäiriöitä tai ylipäätänsä MITÄÄN jos jollain yhdellä Suomi24-keskustelupalstan vittuiluviestillä parannettaisiin kaikki jotka sen lukee..??!! Anoreksia ei todellakaan ole mitään peiliin tuijottelua ja itsensä ihailua, vaan mm. ITSEINHOA, kaloreiden pakonomaista laskemista, liikuntaa ja itsensä näännyttämistä. Luiden haurastumista, rytmihäiriöitä, hiustenlähtöä, pyörtymisiä, helvetillisiä kipuja, hampaiden vihlontaa. TUSKAA. Ja taustalla on ihan oikea olemassaoleva oire nimeltään ruumiinkuvanhäiriö, jonka takia henkilö näkee itsensä tutisevana ihrakasana.

        Minä ainakin uskon, ettei kukaan oikeasti halua tuota kaikkea itselleen ja moni sairastanut on jossain vaiheessa myös itse katsellut ihaillen laihojen mallien kuvia tajuamatta mihin kaikki voi johtaa.. pro-anailu on vain vakavan sairauden yksi vaiheista.

        Suomessa syömishäiriöiden ja muiden mielenterveysongelmien hoito on todella retuperällä ja viime vuosikymmenien aikana hoitopaikkoja toisensa jälkeen on lakkautettu. Onkin täysin SAIRASTA, että suurin osa anoreksiaa, ortoreksiaa, BEDiä, bulimiaa tai muuta epätyypillistä syömishäiriötä sairastava joutuu pärjäämään yksin.
        Ja taitaa se näköjään vaan olla niin että läskiksi haukkuminen on halveksittua ja inhottavaa, siitähän voi joku vaikka ahdistua, mutta "vitun ruma anorektikko", "kukkakeppi" tai "luuranko" on tänä päivänä ihan arkipäivän ilmaisuja.

        Mutta siitä vain, jatkakaa sairaiden ihmisten haukkumista niin kyllä ne sitä paranee!!!

      • heimoiterve
        helvetti kirjoitti:

        HANKKIKAA HYVÄT IHMISET LIHASTA LÄSKIN SIJAAN ÄLKÄÄKÄ PASKOKO PERSEESTÄNNE OMIA LIHAKSIANNE ULOS, JÄLJELLE JÄÄ VAIN NAHKA JA LÄSKI, morjens

    • Miia``

      Samaa mieltä ton yhen kirjottajan kanssa, että joillaki normaalikokoisilla on pienet rinnat. Ja mielummin alipainonen ja ilman iso persettä ja rintoja. On paljo ihmisiä joita ei kiinnosta mitä puhutaan. Mun tavotepaino on 35kg ja jos joku päivä pääsen siihen niin mua ei pätkääkään kiinnosta mitä ihmiset puhuu jos kerta itte oon tyytyväinen. Ja osaks anoreksialle ei voi mitään ku laihduttamiseen jää koukkuun eikä useimmiten halua apua tai pysty sitä jostain syystä ottamaan vastaan.

      • einäineinäin

        Jos joku tyttö oikeestii kuvittelee, että on kaunista jonkun jätkän mielestä että muija on alipainoinen ni se ei todellakaan pidä paikkaansa. HYI vittu jos jotku luut törröttää, ihan turhaan luulette että se on jonkun pojan mielestä kaunista. Mieluummin pyöreä kuin alipainoinen. Että turha väittää kenellekkään että joku pitäisi liian laihasta ulkonäöstä. paitsi ehkä ne jotka myös sairastavat tätä tautia, mutta kummiskaan siinä ei ole mitään kaunistä jätkien mielestä, paitsi ehkä joidenkin sairaiden perverssien mielestä.

      • Tyytyväisyystakuu
        einäineinäin kirjoitti:

        Anoreksia on sairaus kyllä siinä missä muutkin. Anat taas pitävät sitä elämäntapana. Anoreksia ei ole elämäntapa jonka voi vain kääntää pois päältä. Anat eivät ole sairaita. He voivat lopettaa leikin milloin haluavat. Onhan se keino laihduttaa, myönnän. Muttei silti terveellinen. Laihduttaa voi myös terveellisesti, saamalla kaikki tarvittavat ravintoaineet. Onko se vaikeampaa kuin itsensä näännyttäminen ? Mikä ajaa TERVEET nuoret naiset sairaallolliseen laihdutuksen tarpeeseen vain elämäntapana ? Jos ajatellaan, että sosiaalielämä vilkastuu sen perusteella, että laihtuu niin eikös se ole hiukan pinnallista. En käy nyt yleistämään siinä, että pojat kiinnittaisivat enemmän huomiota langanlaihoihin tyttöihin, koska kaikki eivät ole heteroita. Ja riippuu ihan ihmisestä, minkälaisesta kumppanista pitää. On ihmisiä, jotka pitävät laihoista ja toiset taas pulleista. Mielipidekysymyshän sekin on. Mutta hyväksyntää ei pitäisi hakea ulkonäöllä. Kumppanin tulee hyväksyä toinen sellaisena kuin on, muutenhan sitä valehtelee kaikille. Vaikka kuulostaa maailman kuluneimmalta kliseeltä. Henkilöstä pidetään sisäisten ominaisuuksien perusteella. Ja jos ne ominaisuudet sisältävät anoreksian mielenterveyssairautena, minkäs sille mahtaa ? Mutta anat, hankkikaa terveellinen elämä. Fiksumpaa.

    • ja ihan vaan tiedoksi

      Ei kukaan Valitse anoreksiaa. Jos et vielä ollut ymmärtänyt ,se on Sairaus.
      Tekstisi oli ihan turha. Mitä luulit saavuttavasti tuolla? Todistit vain sen, kuinka typerä olet ja et tiedä tästä asiasta hevonvittua!

      • Challalala

        Miksi tässä keskustelussa muutamien pitää käyttää voimasanoja ja ilmaista sillä tavalla mielipiteensä? Kaikki varmaan saisivat paremmin mielipiteestä kiinni, kun se on asiallista ja perusteltua. Ja jokaisella omat mielipiteet, turha niitä tulla heti haukkumaan niin rajusti ja syyttävästi. Tietenkin saa kyseenalaista toisten mielipiteitä, mutta sitä sisältöä saisi miettiä.

        Viestin aloittajalla oli osittain samanlaisia näkemyksiä kuin minulla, mutta minulla on muutenkin jo hieman ristiriitaisia ajatuksia ko. aiheesta. Täällä on tullut hienosti vastauksia puoleen ja toiseen.

        Auttakaa lähimmäisiä. Suvaitsevaisuuden puolesta rasismia vastaan. Harmi, että nyky maailmassa on niin kovat paineet ladattu nuorisolle ulkonäöstä. Jokainen on omanlainen, kaunis kukkanen. :)

      • Tyytyväisyystakuu

        Kirjoittanut: ja ihan vaan tiedoksi / Tänään / klo 14:35

        "Ei kukaan Valitse anoreksiaa. Jos et vielä ollut ymmärtänyt ,se on Sairaus.
        Tekstisi oli ihan turha. Mitä luulit saavuttavasti tuolla? Todistit vain sen, kuinka typerä olet ja et tiedä tästä asiasta hevonvittua!"

        Jos tämä oli minulle, niin ihmettelen suuresti.

    • ihailija 96

      Ihailen anorektikkoja, sillä he pystyvät olla syömättä ja heillä on oltava hyvä itsekuri. Haluaisin itsekin olla anorektikko ja tahdon sen takia laihtua. En tahdo näyttää rumalta tai kuolla, mutta tahdon olla tyytyväinen itseeni.

      P.S. Olenko sairas jos olen vasta 12v.? (kohta 13v.)

      • ?

        Voihan ihmisellä olla hyvä itsekuri vaikka ei olisikaan anorektikko. Esim. alkoholistit ja huumehörhöt jotka yrittävät lopettaa ja jotkut ovatkin, hyvällä itsekurilla ja päättäväisyydellä. Ja tuossa iässä paino nousee ja laskee, ei kannata toivoskella itselleen mitään sellaisia.

      • 7-57445
        ? kirjoitti:

        ..anoresia ym syömishäiriöt johtuu median asettamista ja mediasta johtuvista ulkonäköpaineista.. rupee ajatteleen mitä muut ajattelee ja pitäis olla täydellinen MUITA varten.. samoin joskus itekki ajattelen, et ku muut on sitä mitä musta puuttuu.. mut se vaan pitäis pitää mieles et jos toinen ihminen ei hyväksy sua sellasena ku sä oot, se ei oo sun arvonen! kannattaa unohtaa sellaset tyypit.. ulkonäkö ei oo tärkein.. sitähän aatellaan nii pinnallisesti, mut se mitä ihminen sisimmillään on, on tärkein.. ulkonäkö ei kerro kaikkea.

      • ------
        7-57445 kirjoitti:

        Sehän on jokaisen oma asia jonka he ovat ITSE joko päättäneet tai sitten heitä on painostettu( esim. media ).
        Mutta jos he haluavat hoitoa he hankkivat sitä, mutta jos he haluavat pysyä luukasoina annetaan heidän pysyä.

        He päättävät asian itse ja jos joku anorektikko ei halua hakeutua hoitoon ei häntä voi siihen pakottaakkaan.

    • totuuden torvi

      vittu mikä itserakas kusipää oot. "minä olen niin täydellinen että minä voin haukkua muita ja antaa heille elämänohjeita ja minulla on niin ihana elämä ja minä minä minä minä aah aah aah". oot perusjuntti. kukaan ei kaipaa sun juttujas. tosi omaperäsiä ohjeita sulla. ja miks vitussa kirjotat sinä-muodossa? suomessa ei ole sinä-passiivia, senkin pässinpää. eli sun ihannenaisella on suuri perse ja isot tissit, ja kaikki muut on anorektikkoja ja huonoja ihmisiä? onnea vaan.

    • totuuden torvi

      "Itse olen myös laiha. Mutta erona on se, että minä olen aina ollut. Minulle laihuus ei ole pakkomielle. Minun ei tarvitse laihdutta. Minä voin syödä mitä vaan ja painoni ei siitä nouse. Minussa ei ole mitään kadehdittavaan, ainakaan se ei ole luonollisesti hoikka kroppani."

      Itse olet myös laiha? Miten se liittyy tähän mitenkään? Ketä kiinnostaa sun laihuutes? Ei ketään. Laihuus ei ole sinulle pakkomielle? Ihanko totta? Melkein kiinnosti. Voit syödä mitä vaan ja painos ei nouse? VITUN IDIOOTTI, ketä kiinnostaa? Vitun itserakas paskaläjä. "Luonnollisesti hoikka kroppani". FUCKING IDIOOTTI SAATANAN EPÄSIKIÖ KUSIMULKKUPÄÄ KUOLEKUOLEKUOLE HAHAHAHAHAHAHAHAHAH. Ja miten nii erona? Ihminen voi olla lihava, mutta laihduttaa. Sekö ei sun mielestä oo hyvä asia? Senkin idiootti paskaläntti. Tollaset pitäs laittaa sähkötuoliin.

      • ..

        ohhoh aloittajan teksti tais pikkusen kirpasta totuuden torvea ;) hihi

      • Torvi kyllä
        .. kirjoitti:

        ohhoh aloittajan teksti tais pikkusen kirpasta totuuden torvea ;) hihi

        ... mutta ei totuuden :)

        On vissiin liian katkera asia se, että on todellakin olemassa ihmisiä, jotka ovat ns. läppaskureita. Siis voivat syödä mitä vaan lihomatta. Se on geneettinen ominaisuus samoin kuin taipumus liikalihavuuteen. Mahtaa olla itseään rääkkääville, oksentaville, laksatiivien kanssa leikkiville, nälkää näkeville pro anoille niin kova kateuden kohde, ettei kupin reunat enää riitä.

        Tosin ketjun aloittajalle (mikäli hän on melko nuori kuten oletan) voi myöhemmin elämässä olla tulossa ikävä yllätys, kun aineenvaihdunta hidastuu. Melkein asian tietää siitä, minkälaisessa kuosissa omat vanhemmat ovat olleet 35 ikävuodesta eteenpäin. Jos elämäntavat ovat normaalit ja terveet ja siitä huolimatta toinen tai molemmat ovat olleet ylipainoisia, kannattaa varoa.

    • totuuden torvi

      Todella huonosti kirjoitettu juttu. IDIOOTTI. VIHAAN SUA.

      • nytperkele

        että ihmiset on erilaisia! tollaset itserakkaat kusipäät ei kiinnosta ketään. etoo sellaset tyypit jotka on itteensä täynnä! vittu kukaa ei oo täydellinen, kaikis on jotai hyvää ja huonoo, pitää vaa oppii elää sen kaa, tuskin kukaa tollast idioottii haluis ku sä hahahah

      • Tyytyväisyystakuu
        nytperkele kirjoitti:

        että ihmiset on erilaisia! tollaset itserakkaat kusipäät ei kiinnosta ketään. etoo sellaset tyypit jotka on itteensä täynnä! vittu kukaa ei oo täydellinen, kaikis on jotai hyvää ja huonoo, pitää vaa oppii elää sen kaa, tuskin kukaa tollast idioottii haluis ku sä hahahah

        Voi teitä rassuja kun sitä v-sanaa pitää viljellä jatkuvasti. Raa'alla kielenkäytölläkö koitatte jotain todistella ? Tuollaisia mielipiteitä ei voi edes harkita ottavansa tosissaan, saati sitten kunnioittaa niitä. Säälittävää.

    • :) :)

      Voi että oli ihana lukea tämä teksti :)

      • ......

        Mulla on anorektikkokaveri joka on jo ihan luuranko, mutta hän ei vieläkään näe itseään laihana ja siksi jatkaa laihdutusta. Hän ei halua laihtua sairaanlaihaksi, mutta on jo sitä. Hän ei vain ymmärrä...

    • mieltä..

      kanssasi! Minun mielestä kaikki laihdutus vinkit ja "pro-ana" ihmiset ja "pro-ana" jutut eivät missään tapauksessa kuulu tänne palstalle! Mutta anoreksia on vakava sairaus ja suurin osa täällä on sellaisia ketkä eivät sitä itselleen ole halunneet! Ja vielä tähän palstaan niin LUKEKAA IHMISET, LUKEKAA!!!!!!! (Keskustele anoreksiasta, sen oireista ja hoidosta.)

    • Ahdistunut-

      EN ENÄÄN KESTÄ! Vittu nyt alko ahdistamaan ja pahasti.
      KAIKKI ihailee hoikkuutta. Sitä ei vain voi paeta tässä yhteiskunnassa, ei kukaan tykkään läskeistä. EI KUKAAN. Nykyään ''normaalilla'' vartalolla pitäis sitten tarkoittaa sitä, että pitää omistaa sellaiset saatanan laihat gasellijalat ja niiden lisäksi sellainen vitunmoine ampiaisvyötärö ja muutenki littee maha. Sitten pitäis viel jäädä pieni pyöree perse ja suuret pornorinnat. Mutta vittu kun EI KUKAAN NORMAALIPIANONE (tai no tosi harva.. ehkä) VOI OMISTAA SELLAISTA VARTALOA! Normaalipainosiella on AINA JOTAIN tlimääräistä jossain, mutta nykyaikana se ei oo sallittua ja kun nuoret tytöt ja naiset yrittää sopeutua tähän yhteiskuntaan ja sairastuu jostain syystä tähän vitun anoreksiaan ja alkaa laihtua, niin sitten valitetaan liikalainhuutta ja sit ku lihoo niin sitten onki heti läski. Ihmiset puhuu aina 'rinnoista' ja 'perseestä' no vittu ei sitä läskii vain sinne mene, mutta muualle sitä ei näköjään sallita. Sekin on vitun ristiriitaista varsinkin meidän sairaiden kannalta. Mä en kestä. Ette te jotka ette oo kokeneet/koe tätä voi tätä ymmärtää, ei terve ymmärrä sairasta. Se on fakta.

      • TOTTA TÄMÄKIN

        Kaiken edellämainitsemasi lisäksi (millainen naisen vartalon tulisi olla) naisella on sitten niiden pullistelevien luiden ja mehevien rintojen lisäksi terve iho ja paksut, tuuheat hiukset. Lisäksi menestystä.

        Epärealististako?

    • -.- :D

      Hassua miten täällä voi olla ihmisiä jotka kuvittelevat että anorektikot laihduttavat vain saadakseen pojilta/miehiltä huomiota.

      Buhaha.

      Sanon kuitenkin että nyt saan enempi miehiltä huomiota (mitat 168/50) kuin silloin kun olin ns. normipainonen, eli 10 kiloo painavempi, joka ois kuulemma mun ihannepaino terveyden kannalta.
      Mut sori.
      Kyl mä huimailut ja pyörtymiset ja muut heikotukset kestän jos vaan saan olla laiha.

    • eiei

      Nämä on kyllä niin vääriä ajatuksia. Itse en anorkstikkona todellakaan ajattele näin. En ha muiden ihmisten kunnioitusta, enkä todellakaan usko että pojat pitävät laihoista tytöistä. Itse häpeän vartaloani, mutta sairastan silti. En vain pysty hillitsemään itseäni liikunnan kanssa.... ahdistus iskee...

      • **

        Mun mielestä keskustelun aloittajalla on pinnallinen ja ykspuolinen kuva anorexiasta. Itse en sairasta anorexiaa, mutta sanotaanko näin, että olen henkisesti käynnyt aika lähellä syömishäiriön rajaa. Eli tavallaan ymmärrän vähän anorektikoita, mutta toisaalta en taas en.
        Keskustelun aloittajalla on ihan hyvät aikomukset tän keskustelun suhteen. Saarnaa ja kyselee, että onko se niin hienoa, että luut törröttävät. Ja sitten vielä mainitaan niistä miehistä. Lol. Dr Phillissä keskusteltiin joskus anorexiasta. Kaksi anorektikkoja istutettiin vierekkäin sohvalle. he kummatkin oli n. 160 cm pitkiä ja painoivat alle 40 kg. Dr Phill pyysi heitä kuvailemaan toisiaan. Kummatkin sanoivat, että vieruskaveri näyttää ihan sairaalloisen laihalta, liian laihalta. Itsessään nämä kaksi naista eivät huomanneet mitään erikoista.
        Mulla on lähteny puolen vuoden aikana melkein kymmenen kiloo, koska halusin tulla terveemmäksi ja normaalipainoiseksi. Vyötäröltä lähti vähän yli kymmenen senttii ja lantioltakin lähti n. kymmenen senttiä. SILTI mä en huomaa itsessäni mitään eroa peiliin katsoessa. Kaikki tuttuni ovat päivitelleet laihtumistani, mutta en mä ite huomaa sitä ku vaan mittanauhasta ja vaa`asta katsomalla.
        Samalla tavalla anorektikot näkevät ilmeisesti itsensä lihavana, vaikka olisivat kuinka laihoja. He saattavat ajatella muista alipainoisista ihmisistä ihan samalla tavalla kuin "terveetkin". Mutta kun he katsovat itseään, he saattavat nähdä järjettömän läskikasan, jolla on ylimäärästä joka puolella.
        Ymmärtääkö kukaan? Anorexia on ENNENKAIKKEA fyysinen sairaus ja sitä ei hoideta saarnaamalla törröttävistä luista ja näyttämällä alipainoisten käpriintyneiden mahalaukkujen kuvia. Ei, ei. Se hoidetaan käymällä läpi henkisiä ongelmia, jotka aikanaan ajoivat ihmisen kuihduttamaan itseään.

      • **
        ** kirjoitti:

        SIIS, tarkoitin, että anorexia on ENNENKAIKKEA PSYYKKINEN SAIRAUS. Anteeksi kömmähdykseni. :D

      • sillimakkara
        ** kirjoitti:

        SIIS, tarkoitin, että anorexia on ENNENKAIKKEA PSYYKKINEN SAIRAUS. Anteeksi kömmähdykseni. :D

        Ei tuo haukkuminen auta mihinkään. Mäki rupesin miettimään että miks helkkarissa pitää olla aina pojille mieliksi "jotain josta ottaa kiinni", jos omasta mielestään näyttää hyvältä, nii eikö se riitä? Sitäpaitsi ei kaikki pojat tykkää jos tytöllä on persettä, ihmisiiki on erillaisia. Mulla on kaveri jolla on anoreksia, sillä on poikaystävä, poikaa ei oo kyllä yhtään häirinny se että tytöllä ei ookkaa mitää jätti tissejä. En tarkota että anoreksiaa sairastavia ihmisiä ei saa auttaa, mutta ei se haukkuminen mihinkään auta.

      • ???!!!!
        sillimakkara kirjoitti:

        mitäs sitten jos niitä tissejä ei tule vaikka lihoisi normaalipainoiseksi?? nimim.kokemusta on. mielummin olen sopusuhtaisen laiha kun jättiperseinen ja -mahainen ilmestys tyhjillä a-kupin geelirintaliiveillä

    • jossutin

      ASIAA! :)

      • ompppppppppppppp

        olen 16 vuotias tyttö ja aloitin anoreksian juuri noista syistä sillä olin TODELLA TYHMÄ! olen kamppaillun tämän kanssa 2 VUOTTA! olin kaksi vuotta sitten hyvän näköinen (kun katson kuvia) mutta silloin en tajunnut sitä. mielestäni mahani oli todella suuri ja itkin itseni uneen tämän takia. laihduin 17 kg ja vain 9 viikon paastolla. olin vähällä joutua lääkäriin sillä minun olo oli paha ja minua oksetti. joten varoitan heti alkuun: ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET ALKAKO ANOREKSIKOIKSI!!!!!!!! nyt minä edelleen kamppailen tämän parissa ja se on yhä ongelma. minulla ei ole ollut poika ystävää 1 vuoteen, JUURI TÄMÄN TAKIA!!!!!!!!!!!!!!!

    • lilac pompom

      niinkun täällä on jo sanottu, anoreksia ja pro-ana eivät ole sama asia. toiselle laihtuminen, kaloreitten laskeminen, urheilu ja mittanauhan kanssa temppuilu on elämäntapa, toiselle sairaus vaikkei sitä myöntäisi tai useimmiten oire jostain muusta. en nyt tahdo haukkua ketään, mutten ihan totta ymmärrä mikä saa ihmisen ALOITTAMAAN anoreksian. sama kuin sanoisi aloittavansa rastastuksen. oon aika varma, että pro-anat on vääristäneet ihmisten kuvaa anorektikoista, ja että niiden kohdalla sen "mä oon läski" -hokemisen takana on vain toive, että joku kertoisi laihtuneen, ja etteivät tosiaan pidä itseään niin läskeinä kuin väittävät. olen törmännyt tällaisiin tapauksiin, mutta myös niihin, jotka ihan oikeasti eivät tajua sairastavansa tai haluaisivat parantua.

      näin eilen tytön, joka oli kouluaikana aika pyöreä. muutaman vuoden päästä muija oli laihtunut paljon, ja oli vittumaista kuunnella kun kaverit kauhistelivat sen laihtumista ja miettivät miten se on pystynyt tohon. tavallaan olin kateellinen sille tytölle, mutta se näytti tosi surulliselta ja oli yksin. eilen se kuitenkin tuli bussiin ja meni kaverinsa viereen istumaan, ja mulle tuli hyvä mieli nähdä kun se hymyili. loppuillasta juttelin kaverini kanssa, jolla oli vuosikausia sitten anoreksia, ja vaikkei enää sairastakaan, näkee jalkansa liian läskeinä. niin näen itsekin omani, mutta olen päättänyt hyväksyä ne.

      älkää te terveet ihmiset haukkuko anorektikoita, osa teistä vaikuttaa vain kateellisilta mikä on sairasta, tää sairaus kuitenkin syö ihmisestä enemmän kuin miltä näyttää, joten kateuteen ei ole syytä, eikä haukkuminen ketään paranna. voitte lukea tästä, mutta ette näe kolikon kääntöpuolta, ja hyvä niin. ahdistus, yksinäisyys, valehtelu, syrjäytyminen on ainakin mulle jokapäiväistä, ihmissuhteet kusee, koulutusta on aika turha edes miettiä, ja kun tiedän kuinka paljon inhoaisin itseäni biologisessa painossani, kun ympärillä olisi hoikempia, alkaa itsemurha tuntua ratkaisulta.

      • Kyllästynyt.

        Anoreksia nervosa on sairaus, joka vaatii hoitoa.
        Älkää siltikään eulko tänne päätänne aukomaan !!!
        Tämä on jokaisen oma elämä, eläkööt kaikki sen miten haluaa.
        Pro-anat jäävät "kiinni" varmasti vetäessään touhunsa liian piutkälle!

        Pro- anoille anoreksia on elämäntapa, se saattaa johtua masennuksesta tms.
        Tai se tuo elämään sisältöä.
        Se voi olla perityvääkin, siis laihuudentavoittelu.

        PLEASE ÄLKÄÄ TULKO TÄNNE PÄÄTÄ AUKOMAAN PITÄKÄÄ OMISTA ASIOISTANNNE HUOLTA.
        KIITÄN.

      • Elämä ei leikin asia
        Kyllästynyt. kirjoitti:

        Minusta on aika outoa myös tämä ÄLKÄÄ TULKO TÄNNE -huutaminen. Suomi24 on julkinen palsta. Tänne saa kirjoittaa, jos kiinnostaa ja muiden kirjoituksia voi lukea, jos huvittaa. Samalla lailla kun telkkarin suhteen, jos ei halua katsoa, kanavaa voi vaihtaa. Jos ei halua lukea jonkun mielipiteitä, ei tarvitse lukea.

        Tässä proana-palstailussa on selvästi joku ihmisiä ärsyttävä piirre, joka ehkä on heijastuma sairauden luonteesta. Ja kyllä, proanailu on minun mielestäni myös sairaus. Julkisesti kerrotaan, että aion tehdä itselleni pahaa eli laihduttaa suunnilleen kuopan reunalle asti. _No okei siitä sitten vaan!!_ Ihan kaikessa rauhassa, miksi se pitää maailmalle julistaa.

        No tietenkin siksi, että tulee ihmisiä, jotka sanovat että ei saa ja olet tyhmä ja pidä nyt itsestäsi huolta ja ja ja ja ja ja. Eli tavoite on huomion kiinnittäminen itseen ja joka kerta kun tälläkin palstalla joku kirjoittaa, miten tyhmiä nämä anaalit ovat, tavoite on joka kerta saavutettu. Tämä sairaus on narsistisen persoonallisuushäiriön yksi variaatio ja monella tapaa hyvin julma sellainen, ei pelkästään sairaalle itselleen vaan myös hänen ympäristölleen.

        Olin joskus Lapparissa töissä ja tulin siellä kuulleeksi tarinan siitä, miten raukkamaisia nämä itsensä murhaajat - hitaalla tai nopealla tavalla - ovat. Olipa kerran henkilö, jonka tilanne ajautui avioeroon. Kyseinen hölö oli asunut talossa, jossa oli isot maantasalla olevat lasi-ikkunat. Kun tämä ihminen tiesi ajankohdan, jolloin ex-perheen lapset ovat kotosalla ja todnäk leikkimässä lasi-ikkunaisessa olohuoneessa, hän ilmaantui ikkunoiden taakse ja alkoi siinä lasten nähden viiltää ranteitaan auki.

        Itseään vahingoittavat ihmiset eivät ole sankareita vaan raukkoja, koska kukaan meistä ei ole täällä täysin yksin. Kun joku vahingoittaa itseään, se on vain raukkamainen tapa sanoa "haista vittu" kun potku ei muuhun riitä. Maksajia ovat kyseisen raukkiksen läheiset.

        Eli kiteytetysti: jos jotakuta proanailu-kirjoittelu vituttaa ja hän siihen reagoi, olkaa anaalit kiitollisia, koska saatte sitä mitä tilaatte.

    • lyhyt ja lihava

      Anoreksia on sairaus, niinkuin alkoholismi. Anoreksia ei parane sillä et meenpä vaan jääkaapille ja syön jotain. Siihen tarvii psykiatria että anoreksiasta pääsee eroon.

      • junttityttö

        Anoreksia on sairaus. Pro ana on valinta. Nuoren itsetunto ja minäkuva on vasta kehittymässä ja nuorella on suuret sosiaaliset paineet. Pro ana voi tuntua hyvältä ratkaisulta hallita omaa elämäänsä. Tästä voi nopeasti kehittyä anoreksia joka pysäyttää sekä fyysisen että henkisen kasvun. Anoreksiasta on vaikea irtautua. Mutta miksi ihmeessä tavoitella anoreksiaa? Siinä ei ole mitään järkeä ja loukkaa niitä jotka siihen ovat sairastuneet.

      • lily of the valey
        junttityttö kirjoitti:

        Toivoisin niin, että voisin kääntää aikaa taaksepäin. Etten olisi tuhlannut elämästäni 20 vuotta yrittämällä laihduttaa, onnistumalla, onnistumalla vielä paremmin ja päätymällä sairaalaan. Uudestaan ja uudestaan. Sinä aikana muut ovat hankkineet koulutuksen, töitä, löytäneet kumppanin, saanet lapsia. Kuulleet uutisia, joita minä en voi koskaan kuulla. Enkä enää välitäkään kuunnella.

        Minullahan on tämä keho. Arpinen saatana, jonka selkä köyristyy, kun se katsoo minua peilistä ja vetelee harvahampaat nauraen hiuksia päästäni. Kaikkivaltias, nälkäinen kauneus. Nykivä helvetti -- lihas, joka kouristuu seuraavaan pakkoliikkeeseen, jota vuodeosastolta katsottuna on pidettävä voittona. Huijasin hoitajia. Olen laiha, ihannepaino. 33 kg. 180 cm. Miksi en ole onnellinen?

        Haluan sanoa teille kaikillle tämän. Älkää koskaan aloittako. Älkää ikinä kuvitelko, että ruumiinkuvanne on yhtä kuin itsetuntontonne. Jos haluatte kehittää itseänne, jutelkaa ystävillenne; kysykää mitä heille kuuluu ja todella kuunnelkaa. Tai lukekaa kirja. Maalatkaa taulu. Menkää metsään. Kaatakaa tuleva hallitus ;) Mitä ikinä teettekin, älkää uiko tänne: täällä syvässä päässä ei ole muuta kuin hiustukkoja, maksoittunutta verta ja pinnalla monta solisluuta.

      • ..
        lily of the valey kirjoitti:

        Kauhea asia mutta hieno teksti.
        Kirjoita sinä lisää, tee kirja, sinulla on lahjakkuutta!

        Etsi mentori, älä kuole.
        Miina Savolainen on tehnyt valokuvakirjan Maailman ihanin tyttö. Hän on taide- ja sosiaalikasvattaja ja varmaan tällä hetkellä aika kysytty. Mutta osaa varmaan neuvoa jonkun toisen tukijan, jos ei itse ehdi.

    • siistiiiii

      täs ketjus on niinku 6 vuoden ajalta viestejä !!!!!!!

    • jos homman älysin?

      aargghh, ihmiset!!!! kyse oli PRO ANOISTA. siis niistä jotka TAVOITTELEVAT äärimmäistä laihuutta ja HALUAVAT olle äärimmäisen laihoja... joten älkää anoreksian sairastamisesta täällä paasatko.. anoreksiasta ymmärtävät ihmiset voisivat mielummin perustella pro ana -ihmisille miksi anoreksiaa ei kannata hankkia. Älkääkä valittako alk.per.kirjottajlle! hän on oikeassa, ja tarkoitusperä on hyvä! itse olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Anteeksi jos se tulee niin suoraan sanottua, mutta aika moni ihminen ajattelee überlaihoista noin..

      mutta kuitenkin tämä ketju on PRO ANOILLE (lukekaa otsikko ennenkuin alatte paasaamaan anoreksiasta sairautena!) tarkoitus on vaikuttaa äärimmäistä laihuutta TAVOITTELEVIIN ihmisiin!!!

      p.s lily of the valey, erittäin kaunista, viisasta tekstiä! toivottavasti mahdollisimman moni ihminen lukee ton ja toivottavasti se saa ihmisiä viisastumaan ja tekemään oikeita valintoja.. tsemppiä sinulle! :)

    • Norm.painoinen

      Hiukan ärsyttävää mielestäni, että kaikki sanoo että pro ana sivustojen tytöillä on psyykkinen sairaus, josta se johtuu...se ei tod oo niin!!!
      Minä olen ihan normaali painoinen, eikä minulla todellakaan ole mtn psyykkisia tai fyysisiä sairauksia, mutta aion kuitenkin kesäksi laihduttaa 5kg ns.bikinikuntoon ja kyllä teen sen pro-ana tekniikoilla.
      Se on hyvä tapa laihduttaa, vaikkakin kyllä erittäin epäterveellinen.

      Pointtini siis oli että kaikki pro-analla laihduttavat eivät ole päästään vialla...

      • greyhat14vfemanon

        Ei ole kovin nopea tapa, nopeampaa on syödä normisti (mutta terveellisesti, ei yber-rasvasia juttuja) ja LIIKKUA, sen sijaan että laskee koko ajan kaloreita ja istuu päivät koneella kadehtimassa toisten kuvia. Jos syö liian vähän keho menee energiansäästötilaan, ja seti kun rupeaa sen jälkeen syömään edes normaalisti, niin keho kerää kaiken menetetyn takaisin... Jolloin urakka pitää alottaa alusta.
        Voi ei, musta tuntuu että tapoin juuri pari vinkin ottanutta anorektikkoa. :( No ainakin vähemmän hitaasti & tuskallisesti kuin mitä ne yleensä.

        Meh, jos edestakanen lihominen ja laihtuminen on ookoo, ei siinä mitään.
        Itse jotenkin pysyn riittävän normikokosena vaikka kaverit tarjoaa ties mitä herkkua kaiken aikaa :P Tänäänki söin berliininmunkin, nam.

    • Nauran teille

      Te ootte kaikki noloja.

    • -.-

      jos haluatte tapattaa ittenne tollasella tavalla ni en suosittele. ei siinä oo mitään järkee, jos luulette että teitä ihaillaan teitä oikeesti säälitään ja kauhistellaa että miten voi olla noin laiha. ?! mä oon normipainonen ja muaki sanotaan laihaks, te yritätte laihduttaa ja mä lihottaa.

    • UNOHTAKAA

      Minä kuulin pro anasta ystäväni kautta, mutta ajattelin sen olevan jotain ihme huuhaata, kunnes perheeni taloudellinen tilanne romahti ja oikeasti oli pakko olla ilman ruokaa, lopulta totuin ajatukseen että saan ruokaa vain koulussa ja yleensä piilotinkin hihaani ruokalasta pari leipä palaa, että saisin kotona jotakin. Hetken aikaa kärsin aivan kamalasti ja halusin ruokaa, mutta lopulta nälkä katosi kokonaan ja elin pelkällä vedellä ja kahdella leipäpalalla viikonlopun ylitse. Kaverini innostui kertomaan laihdutuksestaan kun huomasi kuinka aloin kuihtumaan yhtäkkiä ja luuli että olen myös mukana tässä pro ana -ilmiössä ja avautui ja kertoi kuinka onnellinen on aina kun paino tippuu. Itse olin surullinen ja masentunut, mutta yritin peittää sen. Lopulta oli koulussa onneksi terveydenhoitajan vastaanotto, jonka kautta päädyin sairaalaan ANOREXIA osastolle, koska luultiin minulla olevan syömishäiriö, mutta kaikki johtui vain siitä että yksinkertaisesti vanhemmat laittoivat rahat jotka olisi pitänyt käyttää ruokaan niin aivan kaikkeen muuhun. Nyt olen onneksi onnellisesti päässyt nostamaan painoindeksi 18, kiitän Jumalaa joka päivä kun saan perhekodissa lämpimän täysipainoisen aterian. Tämä on minun kannanottoni siihen, kun kaikki tuntuvat nykyään puhua että on päässä vikaa jos on alipainoinen. En koskaan haluaisi kuitenkaan olla ylipainoinen, enkä myöskään luuranko. Muistakaa "Peilit valehtelevat, rakkaidesi silmissä on todellinen minäsi" tai joku vastaava se oli :) Yhteiskunta näyttää silmissäni nykyään todella pahalta, kun kaikki vain arvostelevat ja vertailevat ja etsivät syyllisiä omaan henkiseen pahoinvointiinsa..

    • greyhat14vfemanon

      Huoh, täällä on tämmöstä ihme fleimiä. Kuvitellaan, että väittelemällä yhdellä palstalla asiat muuttuisi paremmiksi. Anorektikot ovat vain deluusion vallassa, ja oletteko hyvät white knightit koskaan kokeilleet sanoa psykolle että se on psyko päin naamaa? Turpaanhan siinä saa jos se on semmoinen väkivaltainen tyyppi. Hullu ei ymmärrä olevansa hullu, paitsi esim. foobikot ymmärtävät pelkojensa irrationaalisuuden ainakin joskus.
      Kaverini viilteli joskus, ja sillon kun se sitä teki masennuksen vallassa, se toisti samaa mitä pro-anat: "Mä ite päätän mun omasta kehosta" kun kerroin olevani huolissaan. Vertasin sitä anorektikoihin ja hän loukkaantui. Ironista..

      Eniveis, netin kautta näitä tyyppejä ei voi auttaa. Ne ei tartte nettiyhteisöjä sairastumiseen, mutta siellä ryhmäpaine voi painostamalla pahentaa oireita.

      Netissä pro-anat ovat lähinnä helppoja trollattavia esim. köyhien afrikkalaisten kuvilla. Niiden reaktiot myös tämmösiin osittain järkeviinkin palstoihin on hassua seurattavaa... Anteeksi moraaliton huumorintajuni.

      • greyhat14vfemanon

        INB4 FLAME:
        Tahdon vielä täsmentää, etten inhoa anoreksiasta kärsiviä, vaan niitä joilla ei ole anoreksiaa ja jotka kuvittelevat sen tekevän heistä jotenkin parempia. Se että kärsii mielisairaudesta ei ole tavoiteltava tila. Itse olen kova photoshoppaamisessa ja täten ymmärrän median vääristävän vaikutuksen ihmiskuvaan. Heck, muokkailen omiakin kuvia huvikseen mutten laita niitä esim facebookiin.

        Ihmiset joilla on heikko itsetunto, en tahdo tehdä heistä pilaa. Ainoastaan "posereista".

    • nyynny

      En jaksanut lukea teidän muiden kommetteja, mutta itsekkin kävin katsastamassa tuota suomenkielistä pro ana sivustoa.

      Ihan oikeasti! Se elämäntapa, jolla nämä pro anat (eli useimmassa tapauksessa tytöt) elävät, niin ei ole oikeasti terveellistä. Olisi ihan kiva kuulla, joltain pro anaa harrastavalta/sairastavalta, jos ajatellaan, että kyseessä on syömishäiriö, niin että mikä käsitys heillä itsellään on, että ovatko he terveitä ja onko elämäntavat muutenkin kunnossa?

      Olisi myös kiva tietää, mikä ikäisiä tuolla sivulla olevat ovat....jos sielä on jtn lukioikäisiä, niinkuin itse olen 1. vuoden opiskelija lukiossa, niin eikö terveystiedon tunneilta ole jäänyt mitään päähän ja onko maalaisjärki unohdettu? Kun nämä kaverit liikkuvat paljon ja eivät syö paskan vertaakaan, niin hallaahan ne tekevät luustollee, nivelilleen, sydämelleen ja lihaksilleen...elimistö tarvitsee oikeasti niitä rakennusaineita ja voiteluaineita, että elimistö pysyy edes jossain kondiksessa. Tuota pro ana hommaa voisi verrata vähän autolla ajamiseen, kun moottorissa ei ole öljyjä ynnä muita....jossain vaiheessa kun moottori/elimistö päättää leikata kiinni, niin se on siinä sitten jah usein siinä ei enää auta se tavaran lisääminen moottoriin, koska pysyviä vaurioita on syntynyt.

      Itse olen suhteellisen urheilullinen nuori miehenalku ja mielestäni oma suhteeni ruokaan on terveellä pohjalla. Itselläni on vähän niin, että pitäisi saada painoa nousemaan, mutta siinä on vaikeuksia, vaikka söisin kuinka paljon...

      • nyynny

        "Hiukan ärsyttävää mielestäni, että kaikki sanoo että pro ana sivustojen tytöillä on psyykkinen sairaus, josta se johtuu...se ei tod oo niin!!!
        Minä olen ihan normaali painoinen, eikä minulla todellakaan ole mtn psyykkisia tai fyysisiä sairauksia, mutta aion kuitenkin kesäksi laihduttaa 5kg ns.bikinikuntoon ja kyllä teen sen pro-ana tekniikoilla.
        Se on hyvä tapa laihduttaa, vaikkakin kyllä erittäin epäterveellinen.

        Pointtini siis oli että kaikki pro-analla laihduttavat eivät ole päästään vialla... "

        Juuh, mutta kyllä ne useimmat tuollakin jaettavat laihdutusvinkit ovat niin paskoja suoraan sanottuna, kun olla ja voi.....mitään ei saisi syödä ja liikkua pitäisi niin perkeleesti, että.......liikunta hyvä, mutta ei sitä syömistä voi ihan melkein täysin lopettaa....kannattaisi keskittyä enemminkin siihen, mitä syö ja minkälainen energia/ravintoaine koostumus siinä syödyssä ruuassa on.....siinä useimmat laihduttajat menevät mettään, kun he eivät tajua, että syödä voi lähes yhtä paljon, jos syöminen nyt kutakuinkin on kondiksessa, mutta pitäisi juuri keskittyä siihen, että ruoka ei sisällä mitään turhaa energiaa ynnä muuta

      • "Ihan oikeasti! Se elämäntapa, jolla nämä pro anat (eli useimmassa tapauksessa tytöt) elävät, niin ei ole oikeasti terveellistä. Olisi ihan kiva kuulla, joltain pro anaa harrastavalta/sairastavalta, jos ajatellaan, että kyseessä on syömishäiriö, niin että mikä käsitys heillä itsellään on, että ovatko he terveitä ja onko elämäntavat muutenkin kunnossa?"

        Itse mitä muutamia olen tuntenut/tunnen niin osa tiedostaa kyseessä olevan sairauden, osa taas ei. Mutta sehän tuossa onkin sinänsä koukuttavaa että koska ihmiskuva on mitä on niin ei siitä halua päästä pois. Vähän sama kuin masennuksessa - kun siinä tilassa elää tarpeeksi kauan nii jos yhtäkkiä itestä tuleeki onnellinen nii sitä alkaa tiedostamattaan hakea itellensä pahaa oloa. Usein kuitenkin anat tuntuvat pitävänsä itseään hyvän näköisinä yms. Ei kuitenkaan ole kovinkaan harvinaista että analla on esim. masennus koska koko soppahan on muutenkin lähtöisin mielenterveydellisistä ongelmista.

        "Olisi myös kiva tietää, mikä ikäisiä tuolla sivulla olevat ovat....jos sielä on jtn lukioikäisiä, niinkuin itse olen 1. vuoden opiskelija lukiossa, niin eikö terveystiedon tunneilta ole jäänyt mitään päähän ja onko maalaisjärki unohdettu? Kun nämä kaverit liikkuvat paljon ja eivät syö paskan vertaakaan, niin hallaahan ne tekevät luustollee, nivelilleen, sydämelleen ja lihaksilleen...elimistö tarvitsee oikeasti niitä rakennusaineita ja voiteluaineita, että elimistö pysyy edes jossain kondiksessa."

        Tietysti, mutta eikös se ole vähän sama asia kuin nuoren alkoholisoituminen. Kyllähän kaikki terveystiedon tunneilta tietävät että alkoholi ei tee hyvää sun kropalle ja että siihen voi jäädä riippuvaiseksi ja silti ryypätään joka päivä ja vedetään kahden viikon ryyppyputkea. Ja ajatellaan että "eihän musta voi tulla alkoholistia".

        "Itse olen suhteellisen urheilullinen nuori miehenalku ja mielestäni oma suhteeni ruokaan on terveellä pohjalla. Itselläni on vähän niin, että pitäisi saada painoa nousemaan, mutta siinä on vaikeuksia, vaikka söisin kuinka paljon..."

        Itse keikun tuolla ylipainoisen ja sairaaloisen ylipainoisen välillä painoindeksini mukaan. Itselläni geenit vaan sattuvat olemaan sellaisest että ne kilot kertyvät aika tasaisesti joka puolelle niin enpä voisi sanoa näyttäväni hirveästi normaalipainoista pyöreämmältä. Tavallaan kuitenkin ymmärrän pro-ana jutun idean koska haluaisinhan itsekin olla laiha mutta kannustan silti syömään ees vähän. Se että vetää ees sen 500kcal päivässä ei tapa sua, ei nosta sun painoa juurikaan siihen nähden paljonko anat liikkuu.

    • jeahhhhhhh

      En jaksanut koko ketjua lukea, jotain sieltä, toista täältä. Kauheasti rupes naurattaan toi "Afrikan lapset-ase" mikä tässä kohtaa aina joku vetää kehiin. Ts. mitä ne Afrikan nälkää näkevät lapset siitä hyötyy, että me täällä vauraissa länsimaissa ahdetaan ruokaa mahaan kun pahimmatkin porsaat?

      Itse olen entinen bulimikko ja nykyään tasapainottelen normaali- ja alipainon rajalla. Lasken aina automaattisesti päässäni kalorit, niitä tulee päivittän aina alle 1000 ja liikun todella paljon. Olen hieman luiseva, mielestäni aina liian paksu mutta en silti aktiivisesti laiduta, vaan haluan pysyä näissä mitoissa etten joudu sairaalaan. Joku kutsuisi pro anaksi. Samapa se termi on. Minäkuva vähän vinksahtanut ilmeisesti mutta muuten pää pelaa.

      Jos kerran olette sitä mieltä että luut on epäseksikkäitä niin so what, ei kai se teiltä ole pois? Päin vastoin: kun kerran kaikki täällä kirjoittajat on sitä mieltä, että miehet inhoaa luisevia tyttöjä, niin jääpähän teille sitten enemmän ;)
      (Tosin tässä kohtaa täytyy mainita, että ei oo kyllä ollut pulaa miehistä, mutta ehkä sit vaan kuvittelen :))

      Mut joo, mielipiteeni on, että ellei joku ole ihan henkihievereissä, niin antakaa olla. MOnilla on ohimenevää, niillä joilla ei ole, niin saattaaa olla jo parantumisvaiheessa. ja toiset on luonnostaan löaihoja. Eli aina kun näet hoikan tytön, niin ei ole tarpeen kirjoittaa netttiä täyteen vihaviestejä, soittaa sekä poliisia että palokuntaa paikalle ja osoittaa sormella "tuo tyttö on sairas, katsokaa, kuinka typerä, typerä huomiohuora etc etc...

      Rauhaa.

    • miettikää se näin?

      Saattaa kuulostaa karulta, mutta mun mielestä on ihan hyvä, että tälläset kuolee pois, koska maailmassa on liikaa ihmisiä, ja niistä liian moni ei ole valinnut olla sairas. Mitä nopeemmin väsähtävät sitä enemmän maapallolla riittää resursseja niille, jotka haluavat parantua. Pätee muihinkin sairauksiin kuin anoreksiaan. Esimerkiksi lihavuuteen ja verenpainetautiin. 90% verenpainetautipotilaista tulisi erään lääketieteen luennoitsijan mukaan parempaan kuntoon laihduttamalla kuin lääkkeillä. Ja näistä me muut maksamme, kun ihan koti-Suomessammekin on ihmisiä, jotka haluavat oikeasti parantua sairauksistaan.

      Ja tuosta miesasiasta, kun täällä puolustellaan, että ei ole miehistä ollut pulaa. Ei niitä miehiä ole tarkoitus kalastaa täyttä katiskallista, vaan tarkoitus olisi kai kuitenkin löytää se yksi, jonka kanssa haluaa tosiaan olla. Määrä ei korvaa laatua, kun miehistä puhutaan.

    • Whatever you want

      En jaksa edes kommentoida muiden kirjoituksia. Niin laidasta laitaan kaikkea että ei mitään rajaa.
      Pro-ana on valinta, anoreksia on sairaus. Lihavuus on valinta ja sairaus joissain tapauksissa.
      Yleisesti ottaen oma mielipiteeni on se että normaalipainoiset tytöt on useimmiten kateellisia niille laihemmille kavereilleen. Kuka muka oikeasti haluaa itselleen pullamahan kun voisi saada litteän?
      Huomasin tuossa yhdellä sivulla että joku on nostanut BMI:ssä olevaa ylipainon rajaa. Ennen oma BMI:ni (paino eikä pituus ole muuttunut 5 vuoteen) oli 23,5. Nyt se on muka 20. Eli läskimmät ihmiset saavat paremman olon itselleen kun bmi on pienempi kuin mitä se todellisuudessa olisi.
      Itse olen myöskin pro ana, en ymmärrä miten joku voi antaa itselleen luvan syödä niin paljon kuin "pitäisi" syödä.

    • entinenana

      No olet kyllä laskenut aikaisemmin tai nyt väärin, sillä kyllä se BMI on ihan samana tietääkseni pysynyt? Vai onko sulla jotain lähteitä antaa, missä kerrotaan BMI luokitusten muuttuneet? (Ainoa ero on, että toisissa alipainon rajaksi määritellään 18,5 ja toisissa 20,0.)

      Anoreksia on sairaus. Kyllä, ehdottomasti.
      Ja pro ana "valinta". Mutta kylläkin SAIRAS valinta. Koska se ei ole psykologisesti ajatellen TERVETTÄ laihduttaa itseään vakavasti alipainoiseksi, aliravituksi, laksatiivien ja oksentamisen avulla, keinolla millä hyvänsä. Koska se ei ole tervettä, se on sairasta.

      Omaksi sairaudeksi sitä ei ole luokiteltu, mutta jos lääkäriltä kysyy niin kyllähän se syömishäiriöksi lasketaan. Jos BMI 13 pro ana tyttönen joutuu sairaalaan, niin anoreksia nervosan ne todennäköisesti sinne papereihin lätkäisee - eli tässä vaiheessa hänellä on jo ihan todettu SAIRAUS.

      No, sitten on tietenkin nämä yli/normaalipainoiset pro anat, joilla on tavoitteet, joita ne ei sitten kuitenkaan koskaan saavuta. Puhuvat kyllä palstoilla paljon laihdutuksesta, mutta kotona sitten mässyttävät karkkia minkä ehtivät...

      • Pyörykkä

        Muuten voi ihan "oikeakin" anorektikko olla ylipainonen. Itse olin reilusti alipainoinen kun "sain" anoreksian, ja nyt olen laihtunut melkein 25kg, ja olen silti ylipainoinen (2kg), koska aloituspainoni oli niin suuri. Piti alkaa pilkkua viilaamaan :D Vaikka ethän sinä mitään siitä sanonutkaan, mutta siis, kommentoinpas nyt vain.

    • Ymmärrätkö?

      Ymmärrätkö, että poikien ei pitäisi katsoa ulkonäköä, ei kauhistella läskiä tai luurankoa, ja pojat joilla on luonnetta, eivät katsokaan. Se on persoonasta kiinni :) Ja anoreksia on edelleen sairaus, PRO ana on ihan eriasia kuin ANOREKTIKKO.

    • VITUTTTTTAAAAAA

      HEI MISTÄ NÄITÄ IHME PÄTIJÖITÄ TULEE? jumalauta ETKÖ TAJUA ETTÄ ANOREKSIA ON HENKINEN JA PSYYKKINEN SEKÄ SIITÄ JOHTUVA FYYSINEN SAIRAUS, JOTA EI PYSTY SELITTÄMÄÄN JA VAIKKA SUN MIELESTÄ MEIDÄN ''SYYT'' OVAT NAURETTAVIA NIIN SITÄ EI AINA PYSTY TIEDOSTAMAAN. JOTEN LEAVE THIS PAGE PLEASE?

    • entinenana

      "Muuten voi ihan "oikeakin" anorektikko olla ylipainonen."
      - Mutta virallisesti ja oikeasti lääkien ei pitäisi antaa anoreksia nervosa-diagnoosia, sillä diagnosoinnin yksi päätekijä on alipaino. Anoreksia nervosa atypican taas voisi antaa. Lainaus anoreksiaa käsittelevältä sivulta;

      "Anoreksian raja määritellään usein painoindeksin avulla. Anoreksian diagnoosin edellytyksenä on alle 17.5 painoindeksi yhdistettynä muihin oireisiin." Ja lääkäri voi myös olla kirjoittamatta anoreksia nervosa-diagnoosia esimerkiksi sen takia, että kuukautiset eivät ole loppuneet vaikka muut oireet täyttyisivät! (Joka on mielestäni järjetöntä.)

      Anoreksia kriteerithän löytyvät esimerkiksi täältä: http://www.syomishairioklinikka.fi/syomishairiot_anoreksia.html

      No, omasta mielestäni ihmisellä voi olla anoreksia, oli minkä painoinen hyvänsä, mutta lääkäreillä nyt sattuu olemaan tiukat ohjeet ja kriteerit diagnooseissaan.

    • Pikkutassu_

      Muutama pikkujuttu:
      -Pro ana ei ole laihdutuskeino, se on jatkuva elämäntapa, ei väliaikaisratkaisu.

      -Itse en luokittele pro anoiksi tilaa tavoittelevia/elämäntavan hyväksyviä, pro ana on anoreksiaa sairastava henkilö, joka ei edes tahdo parantua, eikä pidä itseään sairaana.

      ps. olen itsekkin pro ana, ollut jo vuosia.

    • Laihanpuoleinentyttö

      Teidän kaikkien pitäisi tietää etteivät pelkästään äärirajoille menevät laihduttajat lue näitä vinkkejä ja ihaile niitä, oikeasti lihavat tai hieman pulleat ihmiset myös ottavat niistä mallia eivätkä ehkä laihdu luurangoiksi asti. He ovat tyytyväisiä sitten kun ovat normaalinkokoisia tai laihanpuoleisia ja osaavat usein arvostaa sitä kokoaan. Jolloin varmasti on totta että muut katsovat aika lailla kadehtien kun lihava onkin laihtunut pieneksi!!

      Katsokaa vähän muiltakin kanteilta...

      PS: en sano että se olisi oikea tapa laihduttaa mutta jos se tuntuu oikealta sillä hetkellä niin sitten minä tuen sitä päätöstä. Olen itsekin Pro Ana (on-off) enkä muuten ole samaa mieltä että pro- ana on elämäntapa vaan minulle se on hetkellinen dieetti joka kylläkin saattaa kestää kauemmin kuin pari kuukauttakin. Riippuu kuinka kauan jaksaa, ja välillä sortuu takaisin mutta sitten aloitetaan alusta. Se jo että yrittää kovasti olla Pro-Ana kielii syömishäiriöstä.

      Juttu on monimutkainen muutenkin enkä jaksa nyt keskittyä sen miettimiseen, vaan mieluummin siihen söisinkö, vai en. Kaikki pro-ana ihmisiä halveksuvat, te ette suurimmaksi osaksi ymmärrä koko jutusta mitään ellette ole sitä itse kokenut. Joten turha lähetellä vihakommentteja tännepäin. Ette kuitenkaan voi tehdä asialle Yhtään Mitään.

      PS: olen oikein tyytyväinen elämääni vaikka koenkin välillä Pro-Ana aikoja. Ne ovat jännittäviä ja pidän niistä enemmän kuin minun ylensyönti ajoista. Sairasta tai ei, I'm just being me.

    • herätys

      Huhhuh,
      ensimmäisenä herää kysymys: kuinka huono itseluottamus pitää olla, jotta yrittää laihduttaa muiden vuoksi?

      Miksi pitää tavoitella tilaa, jolla aiheutat lähimmäisille järkyttävän määrän huolta oman itsekyytesi vuoksi? Onko oikein, että kaverisi varovat sanojasi läheisyydessäsi? Onko helppoa kestää muiden arvostelua liiallisesta laihuudesta johtuen? Entä jatkuvaa seläntakana puhumista? Millaista on esimerkiksi kesällä, kun muut ottavat aurinkoa bikineissään ja sinä kääriydyt vilttikerrokseen, koska sinulla on kylmä 30 asteen helteissä? Miltä tuntuu, kun pojat (joiden takia mahdollisesti koitat näyttää "hyvältä") katsovat yökötellen vartaloasi, josta näkee, että vihaat itseäsi?

      Täytyy kyllä myöntää, mutta en arvosta mitään niin paljon, kun tervettä mieltä ja vartaloa. Ilman sitä, sinulla ei ole mahdollisuutta pärjätä. Kieroutunut omakuva sotkee enemmän elämääsi kuin edes osaat kuvitella.

      Mieti, kuinka itsekäs olet. Todella, et kuuntele vanhempiesi/kavereiden/muiden tuttujen neuvoja, koska he ovat väärässä. Luuletko, että heitä todella kiinnostaa pilata oma elämä sinun takiasi? Jatkuva huoli ym.

      Ja joo, ilman sitä, että tiedostat sairauden, ei ole tehtävissä mitään, ei mitään. Kannattaa miettiä mitä todella elämältä haluaa? Nauttia siitä vai pilata sen kerta heitolla. Yksinäisyys, jonka saat sairauden myötä on varmasti palkitsevaa. Kukaan ei kehtaa sanoa, miten rumalta todella näytät, ihmiset vaivautuvat ympärilläsi, eikä ole toivoakaan perheen perustamisesta aikuisiällä, saatikka hyvästä työpaikasta, kuka luottaa siihen, ettet ole kupsahtanut pikkku diettiisi ja jätä saapumatta töihin jonakin aamuna. Tosin, en kyllä koe, että voisit vakuuttaakkaan. Mikäli et edes itsestäsi pysty huolta pitämään, niin miten voisit pärjätä missään ?

      Kannattaa todella miettiä, kuka sinä olet. Haluatko sortua muotisairauteen vai omaatko riittävän vahvan tahdon selviytyäksesi tilanteesta? Apua on tarjolla, sitä pyytäville.

      Lopeta olemasta tekopyhä ja ota itseäsi niskasta kiinni.

    • entinen pro ana

      Apua on tarjolla, sitä pyytäville.

      Sanoo "herätys" tuossa yllä.
      Onko?????
      Siis apua tarjolla? Ja minkä laista?
      Käsi sydämelle, onko??? Suomessa!????
      Oletko koskaan lukenut SYLI:n vertaistukipalstaa? Siellä todella sairaat, sairautensa tiedostavat, epätoisoisesti apua rukoilevat ihmiset kirjoittaa turhautumisestaan Suomen hoitotahojen "avun"tarjontaan!! Herrajumala kun sitä apua ei saa!!! Ja sairaat ihmiset loppuun väsyneinä joutuu TAPPELEMAAN että jotain muruja putois, ja usein, liian usein täysin turhaan!!!
      Tiedän tämän itsekin. Sain itse erään Keskussairaalan "spesialistilta" tuomion kroonikko, ei kannata satsata mitään, siis ulos ja pärjäile! Paino silloin 33 kg ja pituus 168 cm. Anoreksiaa takana toistakymmentä vuotta.
      Onneksi kielitaitoisena ja taloudelliset mahdollisuudet omaavana pystyin hakemaan apua ulkomailta kunnon spesialisteilta, ja todella sain avun!
      Ihan 100 % en vielä ole terve, ruumiillisesti, mutta täältä tullaan ja ISOT P...T sille "tohtorille" kun sen vielä jossain tapais... !! Heh heh!
      Ja niin, pro ana olen itsekin ollut joskus vuosia sitten, kun en vielä ollut tiedostanut mitä itselleni teen ja miten todella leikittelen kuolemalla.

    • herätys

      Väittäisin Suomestakin löytyvän todellakin apua tarvitseville. Yleiseltä sekä yksityiseltä puolelta. Yleislääkäri määrää jatkohoitoon. Eikö sen niin mene?

    • Normaali kehoinen

      Asiahan on näin, että alipaino ei ole hyväksi. Ei myöskään lievä ylipaino.
      Liikkumalla päivittäin, syömällä terveellisesti ja tarpeeksi ja nukkumalla
      hyvät yöunet voi rakentaa itselleen hyvän ja terveen elämäntyylin.
      Anoreksiaan voi kuolla. Se on sairaus.
      Sumopainiat haluavat olla ylipainoisia.
      Mallit taas pyrkivät toiseen ääripäähän.
      Kaikkien ihmisten tulisi olla sopivan painoisia.

    • ojwrq

      En tiedä yritätkö auttaa vai pönkittää itseäsi tyyliin "mulla on sentään tissi ja perse", mutta tuo ei ole aikuisen, välittävän ihmisen tekstiä. Vaikka kuinka selittäisit että tämä on vain sinun mielipide, niin juuri sinun kaltaistesi ihmisten takia nuorille tytöille tulee ulkonäköpaineita; rintojen ja pyllyn suuruuteen ei teini voi vaikuttaa, mutta yleisesti pidettyyn kauneusihanteeseen, hoikkuuteen, kylläkin.

      Haukkuminen ei ikinä tehoa kenenkään, se saa useimmiten ihmisissä aikaan vain puolustusreaktion joka monesti pahentaa tilannetta.Totta kai saat kirjoittaa mitä haluat, mutta älä ihmettele jos reaktio ei ole sitä mitä haluat.

      Ymmärrät jos joskus saat tyttären

    • Oot nolo

      Ei helvetti sä oot tyhmä! Eks ite tajuu et se on SAIRAUS?! Et sä voi alkaa tollee arvostelee ihmisiä jotka on sairaita! Vai nauratko syöpäpotilaallekkin?

    • sinikki-90

      Hyvät ihmiset, te ette KOSKAAN IKINÄ MILLOINKAAN saa ihmistä joka itse ei anoreksiaa tai muuta syömishäiriötä ole kokenut, ymmärtämään, mistä on kyse.
      Te voitte saarnata suu vaahdossa vaikka viikon yhteen menoon, ette tule ymmärretyksi.
      Siinä mielessä tällainen "keskustelu" on turha. Menee pelkäksi toinen toisensa haukkumiseksi ja syttelyksi, täysin hedelmätöntä ja turhaa. Varmasti paljon pahaa mieltä monelle aiheuttavaa.
      Pankaa siis piste tälle.
      Te (me) olette( olemme) eri palneetoilta, yhteisymmärrystä ei löydy eikä tule löytymään.

    • anoreksiansairastanu

      No ei se nyt ehkä ihan noinkaan mene, että miehet pitäisivät pelkästään normaaleista vartaloista. On myös miehiä/poikia, jotka nimneomaan etsivät hoikkia tyttöjä/naisia. Ei saa olla mahassa yhtään ylimääräistä jne. Ihmisiä on niin erilaisia, ei kaikki ole pelkästään suurien tissejen perässä. Joidenkin mielestä isot rinnat näyttävät hyviltä vaatteissa ja toiset taas eivät pidä niistä yhtään. Joten typerää yleistämistä tuollainen. On myös niitä, jotka katsovat ennemmin kapeita sääriä ja timmiä mahaa. Totta kyllä, että todella anorektisista naisista varmasti pitää vain hyvin pieni määrä miehistä.

      Enkä halua tällä kirjoituksella puolustella anoreksiaa, se on todella kamala sairaus ja kumpa kukaan ei sairastuisi siihen. Sitä paitsi tuskinpa moni alkaa vain miesten takia laihduttamaan ja joutuu sitä kautta anoreksian kierteeseen. Siihen kun johtuu paljon muutakin,eikä pelkästään huomion hakua miehiltä. On taustalla koulukiusaamista, vaikeita perheoloja, ehkä seksuaalisen hyväksikäytön kokemuksia tjn. Toi on just niin väärin olettaa tai väittää, että anorektikot vaan miesten takia tahtovat olla laihoja.

    • hilinen

      monestihan ihminen sairastuu anoreksiaan, koska on esim. niin ahistunu ja tuntuu että kaikki kaatuu niskaan ja haluu tilanteeseen jotain hallintaa ja alkaa tarkkailla syömisiään ja näin ja si lopulta se ahistaa vaan lisää mut siinä vaiheessa se sairaus on tullu jo kunnolla päälle eikä siitä kovin helposti omin voimin pääse ylös.

    • pinkmangoful

      No joopa joo. Siis anorektikoiden mielestä on väärin, että "normaalit ja terveet" ihmiset tulee lukemaan/kommentoimaan näitä sivuja. Sama on päinvastoin. Sellasen kuvan sain kyllä koko tästä keskustelusta (miten pitkälle nyt jaksoinkaan lukea niitä anorektikoiden säälittäviä tekoselityksiä), että se anoreksia olisikin joku YLPEYDEN AIHE? Siis mitä helvettiä? Nyt ihmiset menkää itseenne ja hankkikaa apua. Ootte niin sairaita. Mun mielestä alkuperänen kirjoittaja on siinä oikeessa, että anorektikot ei tosiaan saa kokea minkäänlaista kateutta vartalostaan vaan pikemminkin sääliä. Propsit siis alkuperäselle kirjottajalle!

      • :norsu:

    • KIZU86

      nyt puhut asiaa..mä ainakin haluan olla terve ja nauttia syömisestä.ja vaikka syönkin mitä haluan niin en mäkään ole mikään läski.ihan normaali ja se riittää et mun mies tykkää musta ihan sama mitä muut ajattelee.oon 166cm ja painan55kg enkä haluis laihtuu tästä yhtää.ja oon sentään synnyttäny 3 lasta niin se on normaalii jos vähän paikat rupee roikkuu.
      SYÖKÄÄ IHMISET JA NAUTTIKAA ELÄMÄSTÄ!!!!

    • tajut

      Tekstisi loukkasi minua henkilökohtaisesti eli pitäisit pienempää suuta rasisti!

    • ......

      Ei jumalauta saatan, sulla ei vittu perkele ole mitaan havaintoa koko saatanan sairaudesta. Ei vittu saatana mene pois koko palstalta.

      • Miiina

        Aloitus on lähes SEITSEMÄN vuotta vanha, eli rohkenen veikata, että kirjoittaja ei tosiaan enää pyöri täällä lukemassa teikäläisen raivoamista. Helvettiäkö tätä nyt enää pitää kommentoida ja nostaa ylös palstalla?

    • mm

      pro ana-elämä on typerintä mitä tiedän. vuosia anoreksiasta kärsineenä voin hyvin mielin sanoa että on kyllä tullut huomattua että luurankona kukaan ei todellakaan katsonut minua ihaillen. kaikki saamani huomio oli järkytystä tai inhoa.

      nyt kymmenen kiloa pahimpia aikoja painavempana, edelleen vaikeasti alipainoisena olen onnellisempi kuin koskaan ollessani pelkkää luuta ja nahkaa.
      normaalipainoinen ihminen voi paremmin kuin alipainoinen, ja kaiken lisäksi normaali ihminen on huomattavasti kauniimpi! (:

    • Parantunut123

      Anteeksi nyt vaan mutta jos ihminen sairastuu anoreksiaan mikä on henkinen sairaus hän ei pysty tai mahda sille mitään että näkee itsensä lihavana. Älkää tulko tänne saarnaamaan, sairaus sinänsä on jo yhtä helvettiä. Jokainen toivoo parantuvansa ja pystyvänsä elämään normaalia ja terveellistä elämää.

    • ymmärtäväinen

      Se on toisaalta jännä asia,että jos tollasten "laiha" tai "anorektikko" sanojen tilalle vaihdettaisiin sanat "läski" ja "ylipainoinen",niin johan olisi ihan eri asia.

      Itse olen henk.kohtaisesti sitä mieltä,että mieltymyksensä kullakin.Jotkut pitävät pyöreämmistä,jotkut hoikemmista.Sellaista sanaa kuin "normaalipainoinen" ei ole olemassakaan,sillä aina joku näkee tässä "normipainoisessa" liian läskin tai liian laihan.

      Ja on niitäkin tapauksia,jotka ovat hoikkia ja silti omastavat kurveja.Ja sitten on taas niitä,jotka ovat hieman pyöreämpiä,mutta silti eivät omista esim.suuria tissejä tai suurta peppua/lantiota.

      Suosittelen teitä kaikkia katsomaan erään dokumentin kuin "The truth about online anorexia".
      (linkki) http://www.youtube.com/watch?v=W280h45TPeQ

      Vaikka nyt näiden "jeesustelijoiden" mielestä nämä proana sivustot ovat kuin itse Saatanan takamuksesta kaivettu,niin silti voisitte hieman miettiä,että se on kuitenkin ihan oma yhteisönsä.Ihmiset saavat sieltä tukea,niin sosiaaliasta kuin sitä henkistäkin.Asiat eivät ole niinkään yksinkertaisia.Anoreksia on henkinen sairaus,eikä siitä tosta vain parane,vaan se saattaa seurata miltein koko elämän loppuun asti.

      Mielestäni tässä asiassa pitäisi antaa tukea,ja ymmärrystä toiselle,eikä haukkua pohjamutiin asti.Toki,te äijät ette heti näe heissä teidän seksifantasioitanne,ettekä pillua saatika muutakaan.Ja naiset tietysti myhäilee,että "kurvikkuus kunniaan!"Toki,asia saattaa etoa teitä,ja varmasti monia muita.Mutta nyt täytyykin ajatella hieman eri tavalla,eli voisitte alkaa miettiä,että miltä tästä kyseisestä henkilöstä tuntuu,ihan näiden teidän sekä muiden ihmisten solvauksien sekä tämän sairauden aiheuttimien vaikeuksien kera.

      • tädäääää

        Minun puolesta kuolkoot kuin juutalaiset, ei minua haittaa että he itse itsensä näännyttävät, sääliksi vaan käy heidän vanhempiansa. Mutta jos haluavat olla laihoja, niin parempi olla sitten käyttämättä mitään terveyspalveluja. kuluttaa vaan lääkärien aikaa, kun heillä olisi niitä oikeitakin potilaita.

        Ja anoreksia tosiaankin on pään sisällä oleva vaiva... muka "näkevät itsensä lihavana"... eivätpä näe, silloin vika olisi silmissä ja kaikki näyttäisi leveältä. Heillä on vaan väärä käsitys millainen ihmisen tulisi olla. Ja se on omaa ja muiden syytä. Eri asia jos on elimistössä oikeasti jotain vikaa että aineet ei imeydy tai sula kunnolla, silloin voidaan puhua sairaudesta.

        Ja kyllä näitä anoreksiaan pyrkiviä saa haukkua niin paljon kuin lystää, he kun siihen oikein tähtäävät. Mutta jos laihuus ei ole tavoite, niin silloin henkilöä on syytä tukea ja auttaa pois siittä kamalasta tilanteesta.

      • löysiä

        laihoilla ei ole lihaksia... ja niillä on löysät v***t, se ei ketään miestä miellytä. eikä niistä voi edes pitää kiinni. mieluummin sitä hyväilee ihanan muotoista kroppaa missä ei teräviä kulmia ole. semmonen 50 luku mekko ja kunnon kurvit niin varmasti kaikki miehet tykkää. ja ne laihat saattaa katkoa luitaan jos harrastaa vähän rajummin. tuulikin saattaa viedä mennessään. ei hyvä ei. toki on näitä feedereitä ja vastaavia erikoisuuksia mitkä tykkää tosi lihavista tai tosi laihoista, mutta niitä on kyllä pirun harvassa ja yleensä he pahentavat muijansa terveyden tilaa entisestään.

    • mietin vaan

      Anoreksia on vakava sairaus. Kun se kerran jämähtää kunnolla päähän, on todella vaikea päästää irti. Vastaavasti lihavuuskaan ei ole aina ihmisen oma valinta. En oikein usko, että joka ikinen lihava tai ylipainoinen ihminen todella haluaa olla lihava.

    • kuivilla oleva ana

      sinä puhut asiaa! Olen itse sairastanut anoreksiaa ja bulimiaa 3 vuotta. Pitkän sairaalahoidon ansiosta paranin. Mutta en kokonaan. Syömishäiriö on kuin alkoholismi, siitä et parane koskaan. Nyt olen tilanteessa, jossa syön, mutta tietoisesti aina hiukan liian vähän. Joskus tulee melkein syömättömyyspäiviä, mutta niitä on äärettömän harvoin. bulimia on kaikkeista pahin ja pelottavin. Silloin saatan sortua oksenteluun ja jopa laksatiivien yliannostukseen. Tiedän, että yksikin kerta vielä voi koitua kuolemakseni. syömishäiriö on kammottavaa, pelottavaa ja aiheuttaa riippuvuuden, jota vastaan taistelet jossain määrin loppuelämäsi. Sitäkö sinä haluat, kysyn niiltä, jotka haaveilevat anoreksiasta tai bulimiasta.

    • chloeee

      Ymmärrän aloittajan fiiliksen hänen vierailtuaan pro-anoreksiaa käsittelevillä sivuilla. Pro-anorektikoiden listaamat syyt olla laihoja, ovat suoraan sanoen naurettavia. Koko pro-ana -liike saa minut raivon partaalle. En tunne tämänkaltaisten anoreksiaa elämäntapana pitävinä ja sairautta levittäviä ihmisiä kohtaan muuta kuin vihaa ja puhdasta raivoa. En voi käsittää, kuinka joku ihminen haluaa vapaahtoisesti levittää sairaita ajatuksia, uskomuksia ja neuvoja koko maailmalle? En tajua, miten joku haluaa vetää toisen siihen samaan sairaaseen suohon, jossa itse lilluu? Miksi? Halutakseen levittää tapaa kuolla, tuhota itsensä ja läheisensä?

      Tottakai ymmärrän, että kyse on mieleltään vakavasti sairaista ihmisistä. Käsittääkseni kuitenkin pro-anorektikot ovat valinneet sairautensa - he haluavat olla sairaita ja puoltavat anoreksiaa, eivätkä halua parantua. He ehkä saavuttavat anoreksian kaltaisen tilan, mutten pidä heitä varsinaisesti edes anorektikkoina - enemmänkin ruoalla pelleilevinä, naurettavina ihmisinä. Kuitenkin samaan aikaan maailmassa on tuhansia ihmisiä, jotka eivät valinneet anoreksiaa, vaan sairastuivat tähän aivan muista syistä, eivätkä he todellakaan halua sairastuttaa muita, vaan (useimmissa tapauksissa ainakin jossain vaiheessa) parantua.

      Ymmärrän, että anoreksia on mielenterveydellinen ongelma ja vaikea sairaus, josta paraneminen ei ole koskaan mikään itsestäänselvyys. En silti voi käsittää koko pro-anoreksia -liikettä ja sen tavoitetta. Enkä käsitä sitä, miksi niin moni on suuttunut aloittajan viestistä, jonka pointtina kai oli herätellä pro-anoreksia -sivuilla aikaansa viettäviä ihmisiä todellisuuteen ja näyttää terveen ihmisen näkökulmasta, kuinka sairasta koko touhu todella on. En näe tässä mitään väärää.

      Itse luulen kärsiväni epätyypillisestä syömshäiriöstä. Yhdessä vaiheessa laskin kaloreita, ryhdyin kasvissyöjäksi ja liikuin paljon. Laihduin kokonaisuudessaan normaalipainon alarajalta merkittävästi alipainoiseksi. Tällä hetkellä olen kuitenkin normaalipainon alarajoilla/alipainon ylärajoilla ja suhteellisen tyytyväinen elämääni. Toki välillä haluaisin palata entiseen, mutten kuitenkaan halua itselleni laihuuden mahdollisesti tuomia monia vakaviakin terveyshaittoja.

      Ei kuitenkaan koskaan tullut mieleenkään levittää tätä samaa muille, sairastuttaa muita. Pro-ana näyttäytyy minulle yhä edelleen vain naurettavana ja sairaana liikkeenä, joka toivottavasti jonain päivänä pystytään pysäyttämään.

    • näkyväksi.

      En laihduta sen takia että mielyttäisin miehiä tai että uskoisin olevani erityinen kaunotar tällaisena luuviuluna. Syömishäiriö tuli monien vaikeuksien mukana mm. vaikeat perhetaustat, siihen liittyy valtavasti ahdistusta, masennusta ja pelkoa. Ei se ole mitään typerää leikkiä vaan sitä että se antaa päiville sen sisällön ja päämäärän, Se on kaikki mitä mulla on ja kun kaikki muu katoaa se on ainut joka pysyy mun lähellä. Haluan muuttua keijuksi, jonka kaikki näkevät eivätkä vaadi liikoja, koska ymmärtävät heti ettei kaikki ole kunnossa. En ookaan enää näkymätön maailmalle. Ihmiset näkee että minäkin olen joskus oikeasti tuntenut jotain.

    • mm
    • Clarissa16

      Mun 17-vuotias sisko sairastaa bulimiaa. Se on ihan kamalaa ja haittaa meisän kaikkien arkea. Se on 174cm pitkä ja painaa noin 48 kiloa. Se on niin ruma, etten mä siedä edes katsoa sitä. Joka päivä, koko ajan mä mietin sitä. Joka päivä mä tuhoan meidän talosta kaiken makean, joka saattaisi houkuttaa sitä ahmimaan ja sitten oksentamaan. Se kuitenkin vain laihtuu tasaisesti. Olen tosi huolissani, surullinen ja vihainen. Mä itse olen 171cm pitkä ja painan 62 kiloa. Mä olen tosi ylpeä muhkeista muodoistani ja olen tosi seksikäs. Mä en napsahda poikki, jos mua halaa.

    • omaa elämää

      Itse sain kokea miltä tuntui rääkätä elimistönsä loppuun. En vieläkään ole toipunut anoreksiasta enkä siitä koskaan tule toipumaankaan, koska seuraukset eivät katoa mihinkään. Söin vähemmän kuin 1vee lapsi eikä annokseni ole edellenkään kuin pari desiä päivässä, sain syödystä ruoasta tajuttomuus sekä karamppi kohtauksia. Enää tilanteeni ei ole tämä, mutta todella helposti saan sokeri humalan. Kiinteän ruoan syöminen on todella tuskaa ja tahtojen taistelua, jotta saan pidettyä kaiken sisälläni. Anoreksia tai ylipäätään syömättömyys vie tavalla tai toisella hengen, itse en todellakaan pidä itseäni sairaana. Kumpaa kuunnella sitä omaa päänsä sisällä olevaa EI:tä vai toisten ihmisten järki puhetta. Suosittelen tuota viimeistä, koska se pelasti miun hengen. En vielläkään ole varma siitä kuinka pitkään elän, koska sisä elimeni ovat todella loppu. Joka päivä elimistöni kamppailee siitä pienestäkin ravinnosta, jonka suustani alas laitan. Ei ole helpoa yrittää syödä ja vielä vaikeampaa siitä tulee, kun joku vahtaa vieressä. Minun tilanteessa on pakko jonku vahtia muuten ei tästä mitään tule. Niitä karamppeja ja tajuttomuus kohtauksia en enää halua kokea, yritän olla ajattelematta kaloreita ja vieläpä olla niitä laskematta. Ihoni on enää kuiva ei täysin valkoharmaa, joten vähän olen eteen päin siis mennyt. Jokainen suupala on jo hyvä ja jokainen syöty ruoka annos antaa elinpäivää lisää. 1200 kaloria on minimi määrä minkä ihminen tarvii elämiseen per päivä, mutta jokainen voi miettiä mihin jamaan ihminen joutuu kun kalorimäärä on päivästä riippuen 50-200 kaloria.. Anoreksiaan sairastuminen ei katso ikää eikä aikaa, mutta hoioon pääseminen on todella vaikeaa. Tästä syystä nyt olen ystäväni luona, jotta en olisi tämän asian kanssa yksin. En tiedä miten häntä kiittäisin, koska hän on nähnyt tämän miten loppu elimistöni on. Mie juon 1-2 liraa päivässä vettä ja käyn 2 kertaa viikos kustoolla, voiko silloin elimistö olla kunnossa vastaus:ei.. Tilanteeni mietityttää itseäni, mutta en osaa olla huolissani, toisin kuin ympäristöni.. Tämä kaikki kertoo etten ole todellakaan lähellä toipumista, koska ajatukseni on niin sitä itseään. Se mitä itse aikoinaan olisin kaivannut vanhemmiltani, olisi ollut pakottaminen syömään nyt mie joudun opettelee kaiken alusta. Nestemäinen ja soseet menee hyvin, mutta saan opetella kiinteän ruoan syömisen siinä missä pien lapsi. Toivottavasti tämä herätti jonkun ajattelemaan asiaa, ettei anoreksia ole hetken mielijohde tai siitä ei koskaan parane. Anorektikkoa ei kannata ihastella tai tukea sairastuneen ajatuksia aina, kun on mahdollista pakota syömään älä jätä yksin syönnin jälkeen. Tässä samalla mietin omaa elämääni ja tilannettani itse olen hyötynyt kyseenalaistamisesta omia ajatuksiani ruokaa kohtaan, pakottamisesta ja vahtimisesta.

    • Minä

      Minusta kirjoituksesi oli aika ilkeä muotoinen.Anoreksia on todellakin SAIRAUS, ja vakava sellainen.Siinä on psyyke hukassa minäkuvasta, joten läheisten,ystävien jne.pitäisi olla tukena hakemaan apua lääkäriltä ja psykiatrilta.Sun kirjotus oli ilkeä ja ihan perseestä.Ei todellakaan tommonen haukkuminen ja pilkkaaminen auta asiaa.
      Oot tosi itsekeskeinen ja maailmankatsomuksesi musta-valkoinen.
      T: Ikävä kyllä kokemusta on

    • ghjhk

      Anorektikko ei kyllä _ikinä_ tunnea itseänsä kadehdittavaksi, kyseinen SAIRAUS vääristää kehonkuvaa ja painoitpa 20kg tai 120kg, näet itsesi lihavana.

      Pro-anat on perseestä.

    • Ofmg

      Sinä olet itsestään jo hoikka,mutta entäs ne ihmiset jotka ovat ylipainon rajalla he kadehtivat juuri sinunlaistasi ihmistä olet hoikka ja et lihoa vaikka söisit mitä,he alkavat laihduttaa itseään PAREMPAAN suuntaan mikä joskus sitten riistäytyy käsistä.Tälläiset ihmiset haluavat näyttää paremmalta ja onnistuivat siinä.Tiedän sinulla on varmaan vaikeaa tajuta anorektikkoja koska sinä olet oletettavasti jo aikuinen joka ei ymmärrä nuoria tai sitä mitä koulussa tapahtuu ps.anorexia ei ole sairaus! Terveisin yksi proo anoista.

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe