Täytyypä sanoa että ihmetyttää tämä hirveä viha jota Tarja on saanut osakseen. Onko ihmset todella näin tyhmiä?
Se pätkä mitä Tarjan lehdistötilaisuudesta näin, oli valaiseva, ja sympatiani on kyllä selkeästi Tarjan puolella tällä hetkellä.
Onhan sanomattakin selvää, että oopperalaulajan, joka on ajatellut tehdä pitkän uran tosissaan sillä alalla, on ajateltava ääntään ennenkaikkea. On täysin selvää, että siihen kuvioon ei mahdu mikään keikkabussielämä. Laulajan, varsinkin oopperalaulajan on pidettävä erittäin hyvää huolta terveydestään, johon kuuluu mm. riittävä uni ja lepo. Missään keikkabussissa, jossa muu bändi bailaa, se ei ole mahdollista.
Kuulostaa siltä että bändi on puristanut tarjasta kaiken mahdollisen irti välittämättä pätkääkään siitä että ylirasitus voi maksaa oopperalaulajalle koko hänen uransa. Kuka siis on ollut itsekäs, tarja, vaiko bändi? Pakkohan ne rajat on johonkin vetää, jos muu bändi käyttäytyy noin.
Lisäksi tarja kertoi täysin käsittämättömiä asioita mm. siitä, kuinka sellaisia asioita kuin hänen yksityisyydensuojansa, ei otettu keikoilla huomioon. Pitäisikö naislaulajan vaihtaa vaatteet jossakin äijälauman keskellä, huoneen nurkassa?
Luin joskus lehdestä tarjan haastattelun, jossa hän kertoi jollakin keikalla joutuneensa raikausyrityksen kohteeksi takahuoneessa. Jos en ihan väärin muista, taisi olla juuri Marcelo joka hänet siitä tilanteesta pelasti.
Kertonee jotain siitä kuinka "hyvin" hänen yksityisyytensä oli suojattu, ja miten häntä kohdeltiin.
Se, että odottaa tällaisten asioiden huomioon ottoa, ei ole todellakaan mitään diivailua. Päivastoin tämä kaikki taitaa kertoa paljon enemmän siitä miten suomalainen mies kohtelee suomalaista naista. Miten se odottaa että naisen pitäisi olla yksi jätkistä, ja kustakin melkein seisaaltaan. Yksityisuuden vaatiminen tulkitaan heti "diivailuksi". Voi luoja!

Vastaukset 12
Vanhimmat
aivan samaan mieltä!!
Ja ovat vielä mustasukkaisia sille Marcelolle.
Niin..Tarjanhan olisi pitänyt muka alkaa "seukkaamaan" sen meikkipellerasvalettisanoittajasäveltäjän kanssa...heh heh!!
Voi ”perseen suti” tuota vuodatusta, sinä et todella ymmärrä minkälaista keikkailu on.
Ensiksi ei kai Tuomaksen ja bändin tarvitse rakentaa leidille yksityispukuhuonetta? Oletko kuullut koska sellaisesta kun ”bändi raideri”?
Kun bändi menee johonkin keikkamestaan, kun keikasta on sovittu, bändi antaa ”raiderin” siis eräänlaisen vaatimuslistan mitä he vaativat takahuone ym. tiloilta, onko oltava ruokaa ja juomaa tai minkälaista jne.
100% varmasti Turusen osalta on raiderissa muusta ryhmästä erotettu oma pukeutumistila, jos sitä ei ole se on keikanjärjestäjän moka ei Tuomaksen tai bändin. Bändillä on manageri joka hoitaa nämä juoksevat asiat ja Nightwihs yhtyeessä erityisesti vielä solistin manageri, jonka pitäisi huolehtia siitä, että solistin raiderissa olevat pyynnöt/vaateet toteutetaan....revi siitä!
Eihän tässä kysymys ole vain ylsin pukuhuoneesta, vaan kokonaisuudesta. Ei hikisten ja örisevien rasvalettien kanssa ole kenenkään mukava matkustaa täyteen ahdetussa bussissa. Jos haluaa säilyä pirteenä ja reippaana, on etsittävä muu neuvo päästä paikasta A paikkaan B. Se voi olla lentokone tai joku muu, mutta ei keikkabussi! On aivan älytöntä kuvitella, että kukaan hieno nainen lähtisi mukaan keikkabussille!
Jos se on vaatimuksena seuraavalle solistille, voi olla ja mikä lienee todennäköisintäkin, niin Tarja oli yhtyeen viimeinen naissolisti!
Nyt selkis, olet totaalinen miesvihaaja siis nirppanokka femakko. Ehkäpä Tarjan olisi hyvä siirtyä Eva Dalgrenin ryhmään siellä ymmärretään myös hienoa naista.
Tarja on valintansa jo tehnyt ennen Tuomasta ja bändiä, nyt hän voi matkustaa vain sivistyneiden ja hyvinhoidettujen ihmisten kanssa. Ei edes katsomossa ole rasvalettejä muusikoita eikä muita hevi-hemmoja tai helunoita.
Kukaan naispuolinen muusikko ei siis mielestäsi ole "hieno nainen" koska matkustaa keikkabussilla (kuten muusikot yleensä)? Heh, pidetäänpä mielessä. Tulisiko keikkabussien lisäksi vältellä myös julkisia kulkuneuvoja noin yleensä? Oi, valaise meitä toki.
Höpö, höpö !
Tyypillistä naisasiaa, jossa laitetaan jo valmiiksi sanat suuhun toiselle kirjoittajalle...niin hän sinä sanot?
Tuskin Turusen on tarvinnut vuosiin matkustaa muutenkaan keikkabussissa Suomea ristiin rastiin, joten mitä siitä nyt inistään...se on historiaa.
Jotkut muusikko/solistinaiset haluvat matkustaa bändin bussissa jotkut ei se niin kiinni bändistä sekä itse naisesta mitään yleistä linjaa ei ole.
Toki olen asiassa puolueellinen , koska suurin osa ystävistäni ovat musiikin kanssa tekemisissä, siksipä ensisijaisesti näen asiat muusikon kannalta.
Todellinen örkki näytät tosiaan olevan!
Kyl sun teksteistäs paistaa todellinen naisvihaaja.
Oli ne taustat sitten mitä tahansa, tuollaista irtisanomista ei voi puolustella millään. Tarja jopa sanoi että ymmärtää potkutkin, mutta ei sitä tapaa jolla se tehtiin. Missä tahansa muussa työpaikassa tuollaiset potkut olisivat täysin laittomat, mutta Nightwishin kaltaisen menestyneen bändin keulahahmolle noi voi kyllä tehdä?
Se, että heidän yksityistä vuoropuheluaan käydään nyt julkisuudessa, oli holopaisen ja muiden bändin poikien valinta. Ei tarjan. Hänet on vedetty tällaiseen mielipuoliseen julkiseen vuoropuheluun vasten tahtoaan.
Olisikohan ollut hiukan kypsempää ja reilumpaa hoitaa asia ensin yksityisesti, ja antaa sen jälkeen tarjan kanssa yhteinen virallinen lausunto asiasta julkisuuteen. Tuollaista julkista puskasta hyökkäystä ei todella voi perustella eikä puolustella sitten yhtikäs millään.
Tuo potkujen antamistapa jo itsessään vahvistaa sen miten tarjaan bändissä on asennoiduttu ja miten häntä on kohdeltu.
Olenkin aina ihmetellyt , mitä ihmettä tekee koppava ooppera diiva hevirock pumpussa?Pysyisi siellä hienostokerhoissa jollottamassa vaikka Sevillan parturia....
Rock elämä vaan on sellaista kuluttavaa ja nopeeta-kyllä sen luulisi tietävän jo kun on ollut 1 vuodenkin rock bändin matkassa-se sai mitä tilasi ja se on iha oikein, en vois vähempää myötä tuntoa tuntea!
Kyllähän joutilas tietää, miten asiat ovat. Työtä tekemätön ja ikinä työyhteisöön kuulumaton joutomato ei enempää kyllä voisikaan sanoa, kun ei kokemuksia ole muusta kuin jouten olosta. hyvää oloa vaan sulle edelleen!
Mitäs se sit luuli, ku rupes siihen hommaan? Olihan ne studiolevyt mahtavii, livetki ol ihamn ok mit niit on videoina nähny.. Mut olis ne rokkarielämän lieveilmiötki pitäny olla tasantarkkaan tiedossa? Vai alkooko se sikiämisvietti ilmoittelemaan olemassaolostaan? Ni eli tarjalla olis alkavaa vauvakuumetta?
tarjalle on kyllä kustannettu omat yksityiset hotellit, omat lentokonekyydit, omat pukuhuoneet, omat ruokailut... Holopainen sanoi itse että hän ei yksinkertaisesti pysty miettimään mitään, millä olisi voinut Tarjan keikkailua helpottaa. Eli kyllä tuollaiset puheet että Tarjaa ei arvostettu ovat täysin vailla mitään totuuspohjaa.
Bändissä on 4 jäsentä, jotka ovat sitoutuneet siihen määräämättömäksi ajaksi. Holopainen ei yksinkertaisesti pystynyt sietämään sitä että Tarja oli mukana keikkatyöläinen-asenteella. Tilanne meni sitten näiden Tarjan erkoisvaatimusten takia siihen, että tarja ilmestyi puoli tuntia ennen keikkaa lavalle, veti settinsä ja häipyi. Kyllä tuollainen osoittaa sitä, että Nightwish oli Tarjalle pelkkää pakkopullaa ja sitoutuminen ei ollut samalla tasolla kuin muilla bändin jätkillä.
Ja tarjan potkuissa on kyse loppujen lopuksi pelkistä ihmissuhteista, ei rahasta,ei työasioista eikä mustasukkaisuudesta. Siksi potkut annettiin tällä tavalla. Ja milläs olisit keskustellut Tarjan kanssa, jos hänen kanssaan puhumiseenkin tarvittiin Marcelon lupa. ja vaikka Tarjaa ei olisi erotettu, olisi hän eronnut muutenkin parin vuoden päästä ja sitä vuoropuhelua olisi käyty tuolloin. turha siis sanoa, että Tarja on vedetty mukaan vasten tahtoaan.
...jopa niin paljon ja niin kauan - että tuli burn out -eli poltin kynttilää molemmista päistä!
Sen takia olen nyt JOUTILAANA, kun en enää tahdo siihen ahneiden ,itsekkäiden,dynaamisten ja eteenpäin pyrkyreitten säälittävään joukkon, en koskaan kokenut sitä elämän tyyliä kovinkaan antoisaksi ,saat tehdä työtä niskalimassa ja kätten ei jää kuin känsät ja pajan lattialle paskat... -joutilaana ja IHMISENÄ on hyvä olla !!!!!!!!