Monopoly

Monopolilla on meneillään tonttiuudistus ja uusia ruutuja saa äänestää www.monopolyhelsinki.fi :ssä.
185847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Oli perseestä. Siihen ei saanut itse keksiä paikkoja. Olisin halunnut äänestää periaatteesta omasta kotikaupungistani jotain hienoa paikkaa, mutta ei ollut mahdollista. Suomea on edelleenkin enemmän muuallla kuin Helsingissä

Äänestä
  • Monopolia pelataan aina yhden teeman ympärillä, sillä muutenhan pelistä menee kokonaan juoni. On siten selvää, et Helsinki pääkaupunkina on laudalla, myös tässä uudistuksessa. Jos Suomen muita kohteita pitäisi peliin saada, pitäisi koko idea muuttaa. Ei Mannerheimintien kanssa samalla laudalla voi olla Jyväskylän ravirataa - mille värialueille niitä jakaisit? Monopoli Suomi on hyvä idea, sillon eri tonttien pitää olla kuitenkin jossain suhteessa toisiinsa.
    Mun mielestä toi äänestys toimii hyvin, sillä eihän pressaakaan valita kuin olemassa olevien ehdokkaiden joukosta. Nyt joku on helpottanut valintaa ja ennakkoon miettinyt, mitkä ruudut eri alueille sopisi.

    Äänestä

Joka kaupungissa sais olla oma monopolipelinsä ja kulmakunnan kuppila jossa sitä peliä pelataan!?
Voisin otella erän "oman" katuni edestä ;)

Äänestä
  • Hesarissa oli joku vuosi sitten tarinaa Kalliossa sijaitsevassa pubissa olevasta Kalliopoli-nimisestä pelistä. Kuvan perusteella näytti olevan melkein yhden suhde yhteen normaalin Monopolin kanssa.

    Äänestä

  • joo voin nähdä sieluni silmin

    "MONOPOLI JYVÄSHEINOLA"

    Asema 2 euroa
    Keijonkatu 1 euro
    Viinakauppa 10 euroa
    Tivoli (Joka 30 vuoro) 5 euroa
    Hampparipuisto 3 euroa

    Äänestä

  • on jo keksitty kirjoitti:

    Hesarissa oli joku vuosi sitten tarinaa Kalliossa sijaitsevassa pubissa olevasta Kalliopoli-nimisestä pelistä. Kuvan perusteella näytti olevan melkein yhden suhde yhteen normaalin Monopolin kanssa.

    Missä pelin voisi nähdä ?

    Äänestä

  • Kallio is Rock kirjoitti:

    Missä pelin voisi nähdä ?

    Tsekkaan lehtileikkeen, palaan huomenna asiaan

    Äänestä

  • palaan kirjoitti:

    Tsekkaan lehtileikkeen, palaan huomenna asiaan

    googlettamalla selvisi, että Kalliopoli löytyy Kultaisesta Palmusta Vaasankadulla

    Äänestä

Mä haluan ostaa Tavastian ja rakentaa sinne hotellin, sekä valita myös hotelliini vieraat..

Äänestä

Monopoli on hyvä / huono esimerkki siitä miten amerikkalainen idea toteutetaan Suomessa !

Vaikka kaikki eivät suinkaan asu Helsingissä, niin Ratakatu ja Vuorikatu silti tulee pelin mukana tutuiksi vaikka ei tunne sieltä ketään !

Miksei kadut voisi olla eri kaupungeista ns valtaväyliä, ja siten stadilaisetkin tietäisivä hieman enemmän Suomen maantiedettä.

Ehdotan katujen nimiksi Minna Canthinkatu / Satakunnankatu / Hallituskatu / yms yms !

Äänestä
  • No nyt siel voi äänestää jotain viihdemestoja - kuka rakentais lätkähallille hotellin. Toisaalta kai siellä vois käydä asiakkaita kun on konsertteja jne. Helppoa. Mikä on kaapelitehdas?

    Äänestä

Millä perusteella Erottaja on monopolin kallein ruutu? Kadunnysä, jolla ei sen merkittävämmin ole edes bisnestä. Ja missä on Rantatie? Sörkassako?

Äänestä

Eipä näyttänyt Areena päätyvän laudalle.
Mitähän huomenna on mukana?

Äänestä

Hej,
jag har spelat det gamla Monopol sedan 1950-talet, och vill fortsätta med det! Redan 1937 tryckte Tilgmanns i Helsingfors ett tvåspråkigt Monopolspel med alla gator och andra texter på både finska och svenska.
Det tycker jag ni skall fortsätta med! Det känns dumt att spela ett svenskt spel med Norrmalmstorg från Stockholm, och ett helfinskt skulle vara lika främmande.
Så både finska och svenska alltså, tack! Det blir inte dyrare av det.
När ni funderar på nya namn tycker jag en del klassiker absolut inte får försvinna: Skillnaden och Bulevarden t.ex. Men gasverk och busstation kan gärna få nya namn!
Hälsningar,
Thure Malmberg

Äänestä
  • Vi har en Monopol spel från året 1958, och den är nästan likadan som den spelet vi spelade i min barn hem i Nyslott. Min dotter lärar sig svenska i skolan, så kanske ska vi någon gång spela på svenska ocksa... Eller kanske ska vi köpa en Monopoly från Tallinn och gissa vad texten säger...

    Jag var bodd i Nyslott, men nyförtiden bor jag in Helsingfors. Jag minns hur stort det här staden verkade när jag var barn. Inte kunde jag tänka då, att jag skulle en gång älska det här staden, att jag skulle leva här

    Äänestä

Ois helppo toteuttaa oma monopoli-peli suurimmista Suomen kaupungeista. Itselläni oli jossain vanhassa Commodoressa jonkinlainen Monopoli-pelin versio. Siinä pystyi myös itse keksimään katujen nimet. Pistin katujen nimiksi oman kotikaupunkini katuja. Se toimi ihan hyvin.

Äänestä

Ehdottomasti loistavampia ideoita pitkään aikaan tää äänestys. Monopoly on instituutio!

Äänestä

Monopolia on parasta ajatella myös vähän laajemmasta näkökulmasta.

Hallitsevan aseman väärinkäytöstä jaetut miljardien sakot (jaettu yli 8 miljardia maailmassa) eivät toimi halutusti, mutta USA:ssa yritys voidaan pilkkoa, jos yritys käyttää hallitsevaa asemaansa väärin hyväkseen. EU:ssa ei ole mahdollista, joten digijättien edessä olemme aika hampaattomia valtiollisten sääntöjemme kanssa. Niinpä on käyttäjän vastuulla, toimiiko demokratia vai ei eli avoin tai suljettu toiminta myös päätöksen teossa. (Siksi ostankin aina kilpailijoilta, en johtavassa asemassa olevalta yritykseltä vastustaakseni monopoleja ja diktatuureja). Tämän periaatteen oppiminen on hyvin tärkeää pienestäpitäen. Taustojen tieteellinen ymmärtäminen on kaikkein tärkeintä, että tässäkin asiassa ei eletä vain uskon varassa. Nuorille esimerkiksi some ja sen eri ulottuvuudet ovat tärkeitä ja siksi myös tiedon hallinta pitää ymmärtää.

Androideissa on periaatteessa Googlen antama mahdollisuus avoimen lähdekoodin käyttöön, vaikkakin rajoitetusti, mutta selvästi avoimempi systeemi kuin Applella. Apple vetoaa turvallisuuteen, mutta kunnon hakkereita se ei estä ja todellinen syy onkin i-Phone/Apple-yrityksellä onkin oman valtakunnan luominen ja sen diktatuurinen johtaminen. Sanonnan mukaan rahalla on taivaallinen valta ja sen näemme esimerkiksi Trumpin saamasta oikeuskohtelun lieventämisestä eilen. Pian näemmekin USA:n todellisen tilan ja sen suistumisen aivan muualle kuin demokratian esikuvan olettaisi.

Mielenkiintoista onkin, että ihmiset (kuten Trump), jotka vannovat toimivansa avoimen markkinatalouden puolesta, hyväksyvät ja edistävät suljettuja systeemejä, joissa toimii markkinamekanismin esto, kilpailun vähentäminen ja monopolien lisääminen, jos systeemi ei palvele omia etuja. Tätä voisi nimittää kusettamiseksi, eikä vain vastustajien vaan tosielämässä kaikkien tyhmien tällaisen toiminnan tukijoiden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helsingissä kirjoitti:

Monopolilla on meneillään tonttiuudistus ja uusia ruutuja saa äänestää www.monopolyhelsinki.fi :ssä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu