Kirjoitan tämän teille kaikille, jotka kiusasitte minua lihavuudesta kouluaikoina. Siitä on nyt noin 38 vuotta aikaa, mutta muistot noilta ajoilta koskee edelleen. Kirjoitan tämän teille jokaiselle yhdessä ja erikseen, niin valtavan "vaikutuksen" teitte elämääni!
Mitä siis haluan sanoa teille? Te olette suuri joukko raukkiksia ja luusereita, joilta puuttuu empatiakyky täysin. Ehkä "vika" ei ole teissä, vaan teidän vanhemmissanne, mutta minä kohdistan jokaisena hetkenä kokemani VIHAN juuri teille.
Mitä teistä on tullut? Tuskin paljon mitään! Sellaisilla eväillä, joilla teidät RAUKKIKSET on kasvatettu, ei elämässä pitkälle pötkitä! Minä VIHAAN, INHOAN JA HALVEKSIN TEITÄ JA TEIDÄN TYHMYYTTÄNNE. Teillä ei ole koskaan ollut kykyä asettua toisten ihmisten asemaan ja kuvitella miltä päivästä toiseen jatkuva nimittely, halveksunta, ihmisarvon alentaminen tuntuu.
Te olitte ja olette menneisyytenne takia minun silmissäni raukkiksia ja luusereita, eikä mikään mahti maailmassa tule muuttamaan sitä käsitystä! En anna teille ikinä anteeksi (tuskin te edes älyäisitte pyytää), en tunne siihen mitään tarvetta! Olen elämäni aikana joutunut tekemään paljon työtä päästäkseni tähän olotilaan missä nyt olen ja se ei tosiaankaan ole teidän ansionne, vaan teidän syynne.
Palakaa helvetissä te elämän epäonnistujat! Toivon, että kohtaatte elämässänne paljon suuria vaikeuksia, että saatte maksaa siitä paskasta, mitä minulle teille!
Ette ilmeisesti ymmärtänyt, että minäkin olin pikkutyttö niin kuin muutkin. Teille minä olin Stiri Möhöplaneetalta, jos joku teistä sattuisi muistamaan tämän yhden minulle antamanne halveksivan nimityksen. Teillä oli tietysti hauskaa ja omasta mielestänne olitte varmaan fiksuja ja kekseliäitä. Mutta tyhmyys yhdistettynä ilkeyteen ei vaadi paljon. Kyllähän joukossa on helppo olla "rohkea" ja mikä parasta, saada toiset nauramaan (ikävä kyllä minun kustannuksellani).
Arvet ovat ikuisia, mutta tämän jälkeen en aio uhrata ajatustakaan teidänlaisillenne nollille! Teistä huolimatta minulla on vihdoinkin hyvä elämä. Olen koulutettu ja elämää ymmärtävä ja jos näen jossain epäoikeudenmukaisuutta, en pelkää mennä väliin.
Jos haluaisin tarkentaa, mitä muuta te teitte joillekin luokkamme tytöille (alaikäisille) luultavasti joutuisitte syytteeseen. Minä onneksi vältyin siltä, sillä minuntehtäväni ei ollut olla teidän "kopeloitavissanne". Minulla oli rooli, johon sai purkaa muunlaisen fiksuutensa.
Mutta uskokaa se: niin kauan kuin elän, tulen INHOAMAAN, VIHAHAAMAAN JA HALVEKSIMAAN TEITÄ KAIKELLA SILLÄ VOIMALLA (HENKISELLÄ), MITÄ MINULLA NYT ON!
Älkääkä neuvoko menemään terapiaan, sillä olen ollut ja olen edelleen terapiassa, josta olen saanut voimaa kirjoittaa teille sen, mitä joskus olisin halunnut sanoa!
VOIKAA PAHOIN PASKIAISET!!!!!
Mitä siis haluan sanoa teille? Te olette suuri joukko raukkiksia ja luusereita, joilta puuttuu empatiakyky täysin. Ehkä "vika" ei ole teissä, vaan teidän vanhemmissanne, mutta minä kohdistan jokaisena hetkenä kokemani VIHAN juuri teille.
Mitä teistä on tullut? Tuskin paljon mitään! Sellaisilla eväillä, joilla teidät RAUKKIKSET on kasvatettu, ei elämässä pitkälle pötkitä! Minä VIHAAN, INHOAN JA HALVEKSIN TEITÄ JA TEIDÄN TYHMYYTTÄNNE. Teillä ei ole koskaan ollut kykyä asettua toisten ihmisten asemaan ja kuvitella miltä päivästä toiseen jatkuva nimittely, halveksunta, ihmisarvon alentaminen tuntuu.
Te olitte ja olette menneisyytenne takia minun silmissäni raukkiksia ja luusereita, eikä mikään mahti maailmassa tule muuttamaan sitä käsitystä! En anna teille ikinä anteeksi (tuskin te edes älyäisitte pyytää), en tunne siihen mitään tarvetta! Olen elämäni aikana joutunut tekemään paljon työtä päästäkseni tähän olotilaan missä nyt olen ja se ei tosiaankaan ole teidän ansionne, vaan teidän syynne.
Palakaa helvetissä te elämän epäonnistujat! Toivon, että kohtaatte elämässänne paljon suuria vaikeuksia, että saatte maksaa siitä paskasta, mitä minulle teille!
Ette ilmeisesti ymmärtänyt, että minäkin olin pikkutyttö niin kuin muutkin. Teille minä olin Stiri Möhöplaneetalta, jos joku teistä sattuisi muistamaan tämän yhden minulle antamanne halveksivan nimityksen. Teillä oli tietysti hauskaa ja omasta mielestänne olitte varmaan fiksuja ja kekseliäitä. Mutta tyhmyys yhdistettynä ilkeyteen ei vaadi paljon. Kyllähän joukossa on helppo olla "rohkea" ja mikä parasta, saada toiset nauramaan (ikävä kyllä minun kustannuksellani).
Arvet ovat ikuisia, mutta tämän jälkeen en aio uhrata ajatustakaan teidänlaisillenne nollille! Teistä huolimatta minulla on vihdoinkin hyvä elämä. Olen koulutettu ja elämää ymmärtävä ja jos näen jossain epäoikeudenmukaisuutta, en pelkää mennä väliin.
Jos haluaisin tarkentaa, mitä muuta te teitte joillekin luokkamme tytöille (alaikäisille) luultavasti joutuisitte syytteeseen. Minä onneksi vältyin siltä, sillä minuntehtäväni ei ollut olla teidän "kopeloitavissanne". Minulla oli rooli, johon sai purkaa muunlaisen fiksuutensa.
Mutta uskokaa se: niin kauan kuin elän, tulen INHOAMAAN, VIHAHAAMAAN JA HALVEKSIMAAN TEITÄ KAIKELLA SILLÄ VOIMALLA (HENKISELLÄ), MITÄ MINULLA NYT ON!
Älkääkä neuvoko menemään terapiaan, sillä olen ollut ja olen edelleen terapiassa, josta olen saanut voimaa kirjoittaa teille sen, mitä joskus olisin halunnut sanoa!
VOIKAA PAHOIN PASKIAISET!!!!!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen kokenut saman, mutta en voi syyttää siitä kiusaajien vanhempia vaan omiani. Ne syöttivät minut
kiusaamisen kohteeksi.
Minä en edes ollut kovin lihava, pyöreä vaan. Mutta kömpelö olin ja siitä sai kuulla vaikka mitä. Ja se jätti sen jäljen että seurassa en harrasta liikuntaa vieläkään. Yksin kävelen, yksin pyöräilen, jne. Enkä oikein luota ihmisiin.
Oletko ajatellut antaa anteeksi ja päästää vapaaksi? Vihasi on hirvittävää ja karman lakien mukaisesti jokainen negatiivinen ajatus palaa luoksesi voimakkaampana kuin se on lähtenyt. Et voi koskaan päästä sinuiksi asioiden kanssa jos et pysty elämää nykyisyydessä. Menneisyys on menneisyyttä, tulevaisuutta emme tiedä, meillä on vain nykyisyys. Ajatusmaailmallasi katkeroitat vain itseäsi, et ketään muuta. Rakkautta ja enkeleitä elämääsi =)
Olen kuullut sanonnan että koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellinen lapsuus . Minullakin on samat kokemukset koulukiusattuna ja lisäksi rakas isäni kuoli kun olin pikkuinen , Ei pieni tyttö voinut ymmärtää miksi sellaisia pahoja asioita tapahtui ja miksi jotkut olivat niin ilkeitä vaikka minä olin kiltti ja reilu kaikille . Aikuisella on kuitenkin paremmat edellytykset ymmärtää . Kyllä minä syytän heidän vanhempiaan koska kotona asenteet opitaan . Olen nähnyt elämäni aikana monenlaista lastenkasvatusta ja kasvattanut myös itse kaksi omaani . Siitä olen hyvilläni että tunnen onnistuneeni eivätkä minun lapseni ole koskaan olleet pilaamassa kenenkään elämää . Viha ja katkeruus lapsuuden tapahtumista on häipynyt mutta en unohda koskaan . Olen usein miettinyt miten paljon pidemmälle siivet olisivat kantaneet jos olosuhteet olisivat olleet toiset . Paljosta saan kuitenkin olla onnellinen ja nyt viisikymppisenä voin sanoa eläneeni ja ajoittain jopa nauttineeni siitä .
Minulla ei yksinkertaisesti ole minkäänlaista halua eikä tarvetta antaa anteeksi! Olen tehnyt monta vuotta työtä eli käynyt terapiassa saadakseni ihmisarvoni takaisin. Terapian ansiosta uskallan VIHDOIN antaa vihani tulla ulos sellaisena kuin se on. Olen kääntänyt sen vihan itseeni ja vasta terapian avulla olen oppimassa, että syyt eivät olleet minussa, joten minun ei tarvitse vihata itseäni. En ole tehnyt kiusaajilleni mitään pahaa, ellei sitten se, että olen olemassa ole sitä pahaa.
Mikä on se asia mikä minun pitäisi antaa anteeksi? Tarkoitatko niin kuin raamatussa sanotaan, että anteeksi pitää antaa "ei 7 kertaa, vaan 7 kertaa 7 kertaa" tai jotain sinne päin. No, minä palan sitten helvetissä niitten mukana, tässä vaiheessa se ei hatkauta minua ollenkaan.
En aina ymmärrä tuota paskaa anteeksiantamisesta. Pitäisikö esim. raiskaajille ja pedofiileillekin antaa anteeksi ja sillä siisti? Ei rangaistuksia vain anteeksiantoa ja ymmärrystä. MUTTA KUKA YMMÄRTÄÄ UHREJA?
Kyllä koulukiusaamisen taustalla on kotien asenne, sekä myös koulun oma ilmapiiri. Vaikka Sinun kohdallasi kisaamisen ainekeset on saatu lihavuudesta, mutta nämä kiusaajat itse ovat hyvin hyvin psyykkisesti sairaita. He olisivat olleet terapian tarpeessa, mutta meidän suomalaisessa koululaitoksessa koko kiusaamisongelman hoito on täysin päälaellaan.
Useissa kouluissa sen vastuu syydetään kiusatun taakaksi.
Kun itse asetuin kiusattujen puolelle, ja yritin selvittää tilanteita, ja ehdotin, että kun ilmiselvästi kiusaajat ovat huomion kipeitä, tai muuten hoidon tarpeessa, että eikö heille voisi osoittaa terapiaa, niin ei.
Ei kuulema voida. Kiusattua sensijaan voidaan velvoittaa siirtymään koulusta kouluun kiusaamista muka pakoon, mutta miksi se siitä muuttuu? Ei yleensä miksikään.
En vapauta opettajiakaan tästä ongelmasta. Siellä on varsin paljon myös opettajia mukana. Olen omin silmin nähnyt mm. sellaista, kun opettajan läsnäollessa nyrkein muksittiin yhtä lasta, ja kun muksijoita oli iso rinki, ja kaikki muksivat yhtä lasta, niin kyse ei ole mistään leikistä. Lapsi kaatui ja kaikki jatkoivat hänen potkiskelua siinä valvoja-opettajan takana.
Tämä alistettu lapsi väänsi itkua, mutta valvoja opettja ei millään lailla puuttunut asioihin.
Annoin aikanaan asiasta koululle palautteen, että olen nähnyt omin silmin, miten opettajat laiminlyövät tehtävänsä, ja kerroin näkemäni tapauksen.
Se kuitattiin sillä, että se oli leikkiä.
Mielestäni leikki on kaukana, jos 7-8 muksii yhtä, ja sen yhden kaaduttua muksimisen tulokseen hänen ei anneta nousta siitä ylös, vaan itketetään potkimalla häntä siinä maassa.
Koululaitos on hyvin hyvin mädännäinen. Se on keskitysleiri, jossa aikuiset eivät valvo, että lapsilla olisi ihmisoikeudet.
Koulu ei kyennyt, sanoisin, että ei viitsinyt millän lailla paneutua ongelmien hoitoon, vaikka jonkun lapsen vaatteet sullottiin vessanpönttöön, välitunnilla ulkotakki heitettiin vesilammikkoon pihalle, rikottiin pulpetista tavaroita. Mitään toimenpiteitä ei koulun taholta tapahtunut.
Se, miten koulu asiaa hoiti, ei ole asian hoitamista. Kutsua tekijät opettajan puhutteluun, josta ei seuraa mitään, korkeintaan vähän jälki-istuntoa, ei sellainen ole asioiden hoitoa. Homma jatkuu siittä vähän erilaisin kuvioin, eikä mikään ole muuttunut.
Koulu siirtää näin asiat tämän kiustaun vastuulle.
Yhden opettajan, jolle annettiin sitten kenkää, kun hän ei ollut valmis opettaja, tiedän hoitaneen kiusaustilenteen mallikkaasti.
Kun hän sai tietää kiusaamisesta, hän ei kutsunut kiusaajia puhutteluun, vaan hakeutui itse niihin tilanteisiin, missä sitä kiusaamista tapahtui, ja sai kiusaajat "rysän päältä paskalta suoraan kiinni". Näin ei syntynyt kierrettä, että kuka kertoi, ja kantelupukki.... Ainoa opettaja, joka kykeni pitämään asiat järjestyksessä ei saanut sitten kuitenkaan pitkään olla opettajana siinä koulussa.
Myöhemmin yksi sun toinen opettaja sanoutui irti vaikeista henkilösuhteista johtuen.
Tunnetko sinä minut, kun kirjoitit, että yksi mun toinen opettaja irtisanoutui? Jos olet joku sen aikainen luokkakaverini, niin olisi kiva tietää kuka olet? Tuskin kuuluit kiusaajiin, päätellen kirjoituksestasi. Olisin utelias tietämään sinusta enemmän, jos tunsimme silloin toisiamme.
Heip! Palaan vielä tähän anteeksiantoon.. En vedä raamatusta mitään enkä edes itse lue sitä. On tärkeää että asiat pystyy käsittelemään ja niistä pystyy puhumaan. Se on varmasti paranemisen alku. Jotta voi oppia rakastamana muita on ensin opittava rakastamaan itseään. Uskon että me olemme kaikki rakkauden arvoisia ja että jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää ja jotain pahaa jota meidän pitää oppia käsittelemään ja työstää sitä tietoisesti pois. Ehkäpä nämä kiusaajat ovat elämänsä varrella katuneet monesti tekojaan mutta rohkeutta ei riitä tulla pyytämään anteeksi sillä se tarkoittaisi sen myöntämistä että on tehnyt jotain väärin. Anteeksipyytäminen vaatii yllättävän paljon, enemmän kuin asian kanssa eläminen ja asioiden sysääminen taka-alalle. Luotan itse kuitenkin siihen että minun tehtäväni ei ole opettaa ketään vaan sen tekee jokin muu taho, jossakin sopivassa vaiheessa. Tuolla anteeksiannolla tarkoitin sitä että jos pystyy hyväksymään sen että elämä on joskus aika shittiä ja että meille jokaiselle tapahtuu jossain vaiheessa näitä shittejä asioita (milloin missäkin muodossa) niin on meidän kasvunpaikkamme hyväksyä se tosiasia että näitä vain tapahtuu emmekä voi sitä välttämättä estää.
Viha pitää asiat luonasi alati sillä ajattelet niitä etkä laske irti. Vaikka huudat sitä ääneen se ei muuta mitään eikä äänelläsi ole voimaa, joten sillä ei ole lopulta mitään merkitystä. Viha kietoo asiat ympärillesi kuin ahdistava viitta eikä se lähde ääneen huutamalla vaan energia jää viittasi sisään.. Vain sinä itse siis kärsit tilanteesta. Vasta sitten kun voit laskea käsitellyn asian vapaaksi ja hyväksyä että näin vain on tapahtunut (anteeksianto tapahtuneelle) etkä enää murehdi niitä voit aloittaa elämän tästä päivästä eteenpäin, ilman vihaa. Se on sinulle itsellesi helpompaa. Olet varmasti ihana ihminen ja luot ympärillesi kokemustesi kautta jotain parempaa huomisen maailmaan ja ehkä joku välttää kiusaamisen sinun ansiostasi -tavalla tai toisella. Et sinä ole paha. Tapahtuneita asioita ei vain saa muutettua mihinkään ja anteeksianto mahdollistaa sen ettet anna heidän enää pilata tulevaisuuttasi vihalla ja negatiivisella energialla. Sitä et varmaan heille enää halua suoda. Shit happens.. Mutta huominen voi olla jo parempi paikka meille itse kullekin.
-Kun koet tappioita, älä menetä oppia, joka niihin sisältyi- Dalai Lama
Tarkennan sinulle vielä, mitä tarkoitan sillä vihalla. Olen samaa mieltä kanssasi, että mennyt on mennyttä ja tästä alkaa uusi päivä. Olen päässyt kiusaamisen kanssa "sinuiksi" ja voin jättää sen taakseni, mutta ne tunteet, jotka silloin heräsivät, uskalsivat vasta nyt nousta pintaan. Vasta nyt kykenin sanomaan, mitä silloin tunsin ja minä edelleen inhoan ja vihaan niitä ihmisiä enkä halua olla niiden kanssa missään tekemisissä. Viha ei suinkaan vie minulta energiaa, vaan päinvastoin olen saanut "itseni" takaisin, kun olen uskaltanut kääntää vihan sinne, minne se kuuluu.
Eilistä en saa takaisin, huominen on vasta tulevaisuudessa, siis elän tätä hetkeä. Siltikään en tunne tarvetta anteeksiantoon, ne ihmiset ovat minulle nyt ihan samantekeviä, eivät heilauta minun venettäni suuntaan eikä toiseen.
Alkuperäinen kirjoitukseni oli niin raju, koska se oli ensimmäinen kerta, kun uskalsin kääntää vihani sinne, minne se kuuluu, ei itseen. Se oli vapauttavaa ja voin jättää asian taakseni, se on ollutta ja mennyttä ja nyt keskitytään tähän päivään!
Joku viisas on sanonut, että elämää voi ymmärtää vain taaksepäin, mutta sitä on elettävä eteenpäin. Ja näinhän se on!
En varmasti tunne. Olen rankasti koulukiusatun äiti. Tai oikeastaan kahden koulukiusatun. Kolmannen koulukiusaus loppu alkuunsa, kun opettaja meni niihin tilanteisiin, joissa sitä kiusaamista oli helppo tehdä, ja opettaja ottii kiusaajat rysän päältä itse kiinni, niin ei tullut sitä kantelutilannetta, että opettjaa olisi kertonut, kuka oli asiasta kannellut.
Paha mieli tuli sun viestistä. Lapset on älyttömän julmia. Kolukiusaamisesta kärsii liian monet lapset. Vieläpä asioista, joille ei itse mitään voi. Ja täytyy sanoa, ettei aikuiset ole yhtään sen terveempiä! Niin monellä työpaikalla on kiusaamista, ettei tosikaan. Syyt on yleensä yhtä järkeviä, kuin alaikäisillä pennuillakin.
Minua kiusattiin, koska minulla oli niin iso perse. Luultavasti se ei oikeasti ollut edes iso, mutta sitä en ole tajunnut vieläkään...Ja nyt se on iso oikeasti :)
mua kans kiusattiin niin paljo et lopetin koulun käynnin ku eivät saanu tarpeekseen musta.systeemi pisti sit sairaalaan käymään koulua.olin siilon nii kamalan lihava ja yksin.nyt en oo ku yksin.se o nuorelle rankkaa kattoo ku kaikki naiset rakastu julmiin kiusaajiin ja ite jäi yksin.ne paskat o nykysin kaikki onnellisia perheellisiä ja mä oon katkeroitunu ruma paska.lapset ja nuoret osaa erotella vissiin jyvät akanoista.tuntuu välillä et mitä rakkaus ja ihmisyys oikeen oikeesti tarkottaa.kävi vielä niin onnellisesti et en voi enää mitään elämälleni.maailma ku ei anna semmosta syntiä ikinä anteeks ku lihominen.
Laumassa elävät eläimet kiusaavat poikkeavaa yksilöä joka ei pysty liikkumaan normaalisti. On ihan luonnollista että pienet lapsetkin kiusaavat lihavia.
voi elama, paase jo yli!! sanoit et 38 vuotta?! hanki elama, alaka hukkaaa sita katkeruuteen johonki ikikvanhaan juttuun jota kukaan ei muista. ja voin kyl vannoo et ne sun kiusaajat on ihan varmasti paremmassa asemassa ku sa, ei ne joudu missaan terapias kaymaan,ja ei ne murehdi mitaan ikivanhoi juttui. ns. "kiusattujen" pitais uskaltaa avata turpana, ja oisit laihduttanu, koska lihavuus on rumaa!! sen tietaa kaikki./ mut mun pointti on et paasisit jo yli koko asiast ja toi on ihan naurettavaa..koska tost huomaa et kuinka lapsellinen oot,jos oikeesti sulla ois rohkeutta sanoo noi asiat,ni sanoisit ne pain naamaa, etka jossain interneti, nolo.
ja varmaan oot ahminu kammottavan maaraan ja ihmiset vielaki tuntee sut lihavana.
mut oikeesti haluisin toivottaa sulle onnea, koska sita sa tarviit taalla elaman kolhuisilla teilla.
Ei kiusaamisesta noin vain pääse yli. Ainakaan kaikki eivät pääse.
Itse en ole kiusattu, mutta uskoisin sen, että jos jatkuvasti pilkataan, haukutaan, syrjitään, väheksytään jne. jättävän ihmiseen todellä syvät arvet.
Ja itsehän et tietenkään antanut tuolla tekstillä itsestäsi mitenkään naurettavaa ja lapsellista kuvaa??? ^^
Olen jo hankkinut elämän ja hyvän akateemisen koulutuksen. Terapiassa olen käynyt ja käyn itseni takia, en niiden kiusaajien. Ne joiden todella olisi jo silloin kouluaikoina täytynyt saada terapiaa ovat ne, jotka kiusaavat. Mutta elämähän ei ole oikeudenmukaista.
Jos olisit elämässäsi kokenut jotain läheskään yhtä traumaattista, pitäisit "turpavärkkisi" ummessa tai olisit ehkä kasvanut vähän empaattisemmaksi ihmiseksi.
Ja lopuksi: hanki sinä ä- ja ö kirjaimet näppikseesi, niin tekstiäsi olisi mukavampi lukea. Minä en toivota sinulle yhtään mitään, en hyvää enkä huonoa elämää, se ei ole minun tehtäväni, mutta kasvaa voisit henkisesti.
Ei ainakaan minun mielestäni.
Kiusattuun jää todella pahat arvet siitä mitä sille on monta kertaa pienenä toitotettu.
Itse olen myös ollut kiusattu lihavuuteni takia vaikka en edes silloin ollut mielestäni lihava jokainen lause painaa vieläkin mieltäni vaikka siitä on jo 4vuotta aikaa..
Itseasiassa en haluaisi edes olla mallin mitoissa. Mielestäni se on jo liian laiha. (O.O)