Miksi?

Kertokaahan Mersumiehet, mikä siinä Mesessä
oikein kiehtoo? En halua nyt provosoida teitä
saati valittaa Mersua sen kummemin, ovathan ne
laadukkaita ja kaikin puolin hyviä autoja. Täällä
Suomessa jossa autot maksavat hunajaa, aika
harvoilla on kuitenkin varaa ajella millään
muulla kun karvalakkimallin Mersuilla. Niinpä
näkeekin eniten noita E200:sia tai C180:siä.
Nämähen eivät suorituskyvyssä pärjää juuri
millekään. Miten siis on; eikö teitä kiinnosta
ajaminen sen enempää, kun ette näe suorituskykyä
tarpeelliseksi, vai miten on? Mikä saa teidät
hyväksymään laiskan moottorin kun tiskiin
kuitenkin lyödään 300 000;-? Laadullisesti Mersu
ei ole sen kummosempi kuin muutkaan saksalaiset
(BMW/Audi). Tai no, jos nyt ostaa auton
kymmeneksi vuodeksi omaan käyttöön ehkä Mersu on
hieman edellä, en tiedä. Koittakaahan vastailla
asiallisesti, sillä ajatukseni ei tosiaan ole
ärsyttää. Kiinnostaisi vaan tietää. Itselläni ei
tällä hetkellä ole 300 000,- enempää pistää
uuteen autoon. Tähän hintaan ei Mersulta
riittävään tehokasta mutta kuitenkin kunnon
kokoista autoa saa, siksipä se tippuu heti pois
harkinnasta. Eri asia on sitten kun pistää autoon
300-400-tuhatta, mutta mutta...
191508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

...enää kohta vastata näihin iänikuisiin
kysymyksiin! Ajelen Mersulla, entäs sitten? Olen
kokenut sen vuosien saatossa erittäin kestäväksi
ja mukavaksi ajokiksi. Jos sinua kiehtoo Audi tai
bemu, siitä vaan! Kaikkia kysyjiä sitä
riittääkin...

Äänestä
  • Ellen ole lukenut kaikkia sinun aikaisempia
    tekstejä. Vastauksesi oli JUURI sellainen jonka
    olisit voinut jättää kirjoittamatta. Ei millään
    pahalla.

    Äänestä

  • 320 BMW D hakkaa sinun menopelisi jokaisella osa-
    alueella. Minä ajelin aikani Mesulla, mutta kun
    pääsin kokeilemaan tätä nimeomaista bemarimallia,
    niin vaihdoin merkkiä nopeasti, enkä ole katunut
    hetkeäkään.

    Äänestä

  • VK kirjoitti:

    320 BMW D hakkaa sinun menopelisi jokaisella osa-
    alueella. Minä ajelin aikani Mesulla, mutta kun
    pääsin kokeilemaan tätä nimeomaista bemarimallia,
    niin vaihdoin merkkiä nopeasti, enkä ole katunut
    hetkeäkään.

    "320 BMW D hakkaa sinun menopelisi jokaisella osa-
    alueella. Minä ajelin aikani Mesulla, mutta kun
    pääsin kokeilemaan tätä nimeomaista bemarimallia,
    niin vaihdoin merkkiä nopeasti, enkä ole katunut
    hetkeäkään."

    Äänestä

se suorituskyky näin laiskan miehen
päätavoitteena olekaan, eikä suorituskyvyn
arvostaminen ole MINUSTA ainoa asia, joka
osoittaa kiinnostuksen ajamista kohtaan.
Itselläni nousevat aina karvat pystyyn päästä ja
varmaan muualtakin, kun joku ostaa autoa sen
perusteella, "että se kulkee..."
Totta on, että joskus on kivaa lainata
pikkubroidin 320i:tä, joka jättää oman mersuni
mennen tullen, mutta mersussa on sitten muita
ominaisuuksia, joiden perusteella se painaa
vaakakupissa eniten.
Itse en ole ikinä ostanut aivan tehdasuutta
autoa, enkä luultavasti siihen ikinä pyrikään,
eli siksi en ymmärrä mitään siitä, saako samalla
rahalla a) uuden laiskan perus-mersun vai b)
uuden sähkönamikoita pursuavan Volvon.
Itse ostin aikanaan mersun hyvinkin kohtuuliseksi
katsomaani hintaan ja samanhintainen -joskin
puolta tuoreempi- piruuttani koeajamani Volvo ei
tuntunut kyllä ollenkaan samalta.
Raportti voitaisiin päättää TM:n koeajajan
vuonna -83 lausumiin sanoihin. (Vaikka hän käytti
niitä ajaessaan uutta 300-sarjan BMW:tä.)
"BMW:n hintaa on vaikea ymmärtää, eihän siinä ole
kuin kaksi ovea ja neljä vaihdetta...
Mutta BMW:ssä maksetaan myös asioista, joita ei
voi käsin kosketella ja joista on totuttu
maksamaan."
Sama pätee usein tähän mersunkin ostoon.

Äänestä

Mitä suorituskykyyn tulee, niin tuskin Lasse
Virenkään olisi saanut mitalia 100 metrin
juoksussa, muttei kukaan silti moiti häntä
huonoksi juoksijaksi. Toiset vaan on tarkoitettu
pikamatkoille ja toiset puolestaan
kestävyysmatkoille.

Ja valitettavasti pitkään oli niin, ettei
mersulla päässyt ohitse ennenkuin toinen joutui
poikkeamaan korjaamolle. Mutta nykyisin jopa
dieselillä pääsee riittävän ripeästi ja vielä
siinä vaiheessa ohitse, kun se suorituskykyisempi
poikkeaa tankkaamaan.

Silloin kun autolla pitää tienata rahaa, niin
suorituskyky jää kyllä taka-alalle, tärkeintä on
tuottavuus.

Äänestä
  • Jos auto tulee työkäyttöön asia on tietysti
    toinen. Tuskin se mikään sattuma ole että 36%
    (tai mitä nyt äskettäin jostain luin...)
    takseista ovat juuri Mersuja. Itsekin tallustelen
    taksijonossa mieluummin Mersun kyljelle kun
    Toyotan. Ihmettelenkin niitä jotka hankkivat sen
    karvalakkimersun itselleen, omaan käyttöön. Jos
    väittää ettei suorituskyky ole tärkeä ominaisuus
    autossa (kuten tuossa yksi vastaaja sanoi), ei
    kyllä voi olla kovinkaan kiinnostunut ajamisesta
    yleensäkään.

    Äänestä

  • JP kirjoitti:

    Jos auto tulee työkäyttöön asia on tietysti

    ajamisesta voi olla kiinnostunut vaikkei
    yleisillä teillä liikenteen joukossa rallia
    harrastakaan.

    Mielestäni Mersu on parhaimmillaan pitkillä
    matkoilla, joissa hyvän keskimatkanopeuden
    ylläpito on tärkeintä. Luonnollisesti tämän
    toteuttaminen on helpompaa euroopan
    useampikaistaisilla teillä, kun täällä
    lintukodossa.

    Äänestä

  • JP kirjoitti:

    Jos auto tulee työkäyttöön asia on tietysti
    toinen. Tuskin se mikään sattuma ole että 36%
    (tai mitä nyt äskettäin jostain luin...)
    takseista ovat juuri Mersuja. Itsekin tallustelen
    taksijonossa mieluummin Mersun kyljelle kun
    Toyotan. Ihmettelenkin niitä jotka hankkivat sen
    karvalakkimersun itselleen, omaan käyttöön. Jos
    väittää ettei suorituskyky ole tärkeä ominaisuus
    autossa (kuten tuossa yksi vastaaja sanoi), ei
    kyllä voi olla kovinkaan kiinnostunut ajamisesta
    yleensäkään.

    "Jos väittää ettei suorituskyky ole tärkeä
    ominaisuus autossa (kuten tuossa yksi vastaaja
    sanoi), ei kyllä voi olla kovinkaan kiinnostunut
    ajamisesta yleensäkään."

    Äänestä

..tähän väliin että tosiaan tuolla taaempana on
aiheesta kyllä usiampikin viestiketju, joissa on
mukana myös asiallisiakin kommentteja. Siellä
olen myös selvittänyt oman kantani asiaan.

Äänestä
  • ajan Mersulla siksi, että pidän siitä - aina
    uudesta.
    Aja sinä kysyjä vaikkapa "riisipussilla" tai
    Ladalla. Aivan varmasti kilometrikustannuksesi
    ovat alempia kuin minulla. Saat siitä varmaan
    jonkinlaisen tyydytyksenkin - taloudellinen kun
    olet.

    Äänestä

Oletan, että ole miespuolinen.

Miksi sinulla on nykyinen "naisesi"? Olen 100%
varma, että rikkaampikin löytyisi. Jos kerran on
elämisestä kiinnostunut, niin kyllä rahaakin
pitää olla.

Tai:

Miksi sinulla ei ole paremman näköistä naista
kuin nykyisesi? Olen 100% varma, että paremman
näköisiä löytyy. Jos kerran on elämisestä
kiinnostunut, niin kyllä ulkonäköäkin pitää olla.

Pitääkö jatkaa vertauskuvia, vai joko ymmärrät?

Äänestä
  • Tuo sinun "ovela" vertauskuva ei mielestäni ollut
    kovin hyvä. Se mitä ihmettelin voisi verrata
    naisiin seuraavalla tavalla:

    Oletetaan että Janina Frostell ja Karita Tuomola
    ovat ulkonäöltään suurinpiirtein samaa tasoa.
    Oletetaan myös että kumpikin tienaa saman verran.
    Jos sitten oletetaan että esim. Janina on tosi
    mukava mutta Karita kovin rasittava persoonana.
    Sitten oletetaan että sinulla charmisi riittää
    kummankin iskemiseen. Otat Karitan. Miksi? Mitkä
    ovat ne muut Karitan ominaisuudet jotka saavat
    sinut unohtamaan että hän on rasittava persoona?

    Ymmärrätkö nyt mitä ihmettelen?

    Äänestä

  • JP kirjoitti:

    Tuo sinun "ovela" vertauskuva ei mielestäni ollut

    tässä kävisikin niin, että Janina on se mersu ja
    Karita Saab...
    Tämä keskustelu kulkee jo sangen abstrakteja
    linjoja, mutta kulkekoon näin lähestyvän
    viikonlopun kunniaksi.

    Siis tarkoitin sanoa, että jos meillä on Mersu ja
    joku muu- olkoon nyt vaikka Volvo- joilla on noin
    sekunnin tarkkuudella sama kiihtyyvyysaika ja
    varusteitakin löytyy aika tasan molemmista.
    Mersua ja Volvoa koeajava huomaa, että ajaminen
    mersulla on huomattavasti kokonaismukavampi
    kokemus, vaikka totta on, että siihen voivat
    löytyä syyt kyllä hintalapustakin.
    Hän valitsee mersun astetta pienemmällä koneella
    ja jättää vielä lisävarustelistalta pois
    metallivärin. Vot! Mersu ei maksa enää paljoa
    Volvoa enemmän.
    Tarkistamme molempien hinnan sanotaanko kuuden
    vuoden päästä ja huomaamme, että tästä
    mersustahan saa silloin vielä rahaakin takaisin.
    Säädetään penkki jopa minun ruholleni (190 cm)
    riittävän taakse, otetaan lokoisa asento ja
    annetaan mennä mersulla pitkin laveita teitä.
    (Perkele, kun se ratti on pienentynyt vuosien
    saatossa, entisestä 123-dieselien isosta ratista
    oli leppoisaa sompailla.)

    Mitä tulee ihmetykseesi siitä, etten pidä
    suorituskykyä autossa sen merkkinä, että sillä
    voisi olla kiinnostavaa ajamista...
    En vain ymmärrä sitä, että se on monelle se
    ratkaiseva ostoperuste.
    Esimerkiksi nykyisillä Mersun dieseleillä pysyy
    liikenteen rytmissä ja pääsee ohi, jos
    ohituspaikka aukeaa. Eihän "räppääminen" ole
    ajotaitoa. Sitävastoin 60 tkm vuodessa 20 vuoden
    ajan vailla onnettomuuksia sitä on.

    Äänestä

  • JP kirjoitti:

    Tuo sinun "ovela" vertauskuva ei mielestäni ollut
    kovin hyvä. Se mitä ihmettelin voisi verrata
    naisiin seuraavalla tavalla:

    Oletetaan että Janina Frostell ja Karita Tuomola
    ovat ulkonäöltään suurinpiirtein samaa tasoa.
    Oletetaan myös että kumpikin tienaa saman verran.
    Jos sitten oletetaan että esim. Janina on tosi
    mukava mutta Karita kovin rasittava persoonana.
    Sitten oletetaan että sinulla charmisi riittää
    kummankin iskemiseen. Otat Karitan. Miksi? Mitkä
    ovat ne muut Karitan ominaisuudet jotka saavat
    sinut unohtamaan että hän on rasittava persoona?

    Ymmärrätkö nyt mitä ihmettelen?

    "Mitkä ovat ne muut Karitan ominaisuudet jotka
    saavat sinut unohtamaan että hän on rasittava
    persoona?"

    Esimerkiksi sellainen syy voisi olla, että Karita
    rasittavuuksineen on vielä vuosienkin päästä
    siinä rinnallain, mutta Janinan olisi saattanut
    joku napata itselleen. Ja jos valitsisinkin
    Janinan, niin silti joku olisi tivaamassa miksi,
    miksei Karita?

    Eli myös autoissa valinnan voi tehdä muitakin
    kuin ostohetken ominaisuuksia silmällä pitäen,
    eikä pidä tuijottaa vain yhteen ominaisuuteen.
    Lisäksi autoissakin on voimassa monien
    kohdalla "yksiavioisuus", muttei silti tarvitse
    olettaa, että yhden kun valitsee, niin muut ovat
    huonoja.

    Äänestä

...niin sitten pitäisi kai ajaa F1:llä tai
mieluummin ilmatorjuntaohjuksella.

Valtaosa Mersuista kulkee sallitut 120 km / h ja
vähän ylikin.

C 180 kiihtyy nollasta sataan 12 - 13 sekuntia ja
kerii huippua noin 180 km/h. Suorituskyvyssä se
siis jollekin 80-luvun EMS-Saabille tai 318i-
Bemarille, joita aikoinaan pidettiin ripeinä ja
sporttisinakin autoina.

Jos niillä autoilla ehti silloin, kai Mersulla
ehtii nyt, vai onko auton suorituskyvyn tarve
jotenkin lisääntynyt (samaa tahtia oman
suorituskyvyn alenemisen kanssa?)?

Moni ajaa tänä päivänäkin dieselillä, jonka
suorituskyky on vielä selvästi huonompi kuin
perus-bensamersun. Vaikka uusimmat ja
tehokkaimmat dieselautot ovatkin jo varsin
hyväkulkuisia, valtaosa teillämme liikkuvista
nakuttimista on sellaisia 16 - 18 sekunnin
kiihtyjiä sataseen. Huippunopeutta voi olla 170,
mutta sen kelaaminen kestää iäisyyden.

Täytyy siis olla jokin muukin kriteeri valita
auto kuin suorituskyky. Kun katselee teillämme
liikkuvaa autokalustoa, voi hyvinkin huomata,
että volyymimallit eivät ole mitää GTI-Turboja,
vaan 1,4 L:iä.

Ehkä ihmiset arvostavat autoissa myös tilaa,
mukavuutta, meluttomutta, turvallisuutta,
luotettavuutta, ergonomiaa, pientä kääntösädettä,
hyvää jälleenmyyntiarvoa, ryhdikästä istuma-
asentoa, kattavaa huotoverkostoa, liikkeen hyvää
palvelua, ajo-ominaisuuksia, ulkonäköä, verhoilun
tyylikkyyttä, tunnelmaa, käteen sopivuutta,
merkkiä, valmistusmaata, statusta,
yksilöllisyyttä tai kuka mitäkin - eniten kai
kokonaistaloudellisuutta, joka ei ole edes
yksiselitteinen asia, vaan riippuu mm. omasta
rahoitusasemasta ja vuotuisesta ajomäärästä.

Entisenä mersukuskina arvostin autossani
varmatoimisuutta; ketteryyttä; minulle sopivia
mitoitusta, ajoasentoa ja hallintalaitteiden
sijaintia; yleistä laadukkuutta, joka ilmenee
harkittuina yksityiskohtina, hälyäänettömyytenä,
vähien varusteiden kellosepäntarkkana toimintana
ja vielä 280 tkm:n jälkeenkin huippuryhdikkäänä,
kiiltävänä ja kaikin puolin siistinä olemuksena
sekä sitä, että vielä paljon ajettunakin se oli
kovaa valuuttaa vaihdokkina.

1,8-bensakoneen suorituskyky ei häikäissyt, mutta
ennakoinnilla ja vaihteiden käytöllä ohitukset
sujuivat nopeammin ja turvallisemmin kuin
(rohkenen sanoa) suurimmalla osalla tehokkaampien
autojen ajajista.

Äänestä

Olen ajanut/omistanut useita eurooppalaisia ja
japanilaisia autoja, pienempää ja isompaa.
Amerikanrautoja ei ole tielleni sattunut.

Tällä hetkellä ajelen Mersulla, ensimmäinen
mutta -toivottavasti- ei viimeinen. Ostin oman
C180-mallini vm-94 käytettynä Vehosta (tympeät ja
paskantärkeät myyjät meinasivat kaataa koko
ostoni) kaksi vuotta sitten 130 tkm ajettuna.
Sillä oli alunperin 1 omistaja, ja se on aivan
perusvarusteinen, ABS:t ja kuskin airbag jo toki
ovat. Vein ennen kauppoja auton autotohtorille,
ja jouduin vaatimaan takajarrujen putsauksen ja
säädön Vehosta, koska dynamometrissa jarrut
puolsivat jumittuneesta suolakurasta johtuen.
Ainoa jälkikäteinen vika on ollut vetopyörästön
stefan tihkuminen sekä muutama palanut
mittarivalo. Nyt autollani on ajettu 187 tkm ja
pelaa edelleen.

Mersussa olen huomannut tykästyneeni erääseen
autoilufilosofiaan: rentouttavaan ajamiseen.
Moottori ei ole mikään raketti
liikennevalolähdöissä, mutta se teinikausi on jo
kohdaltani ohitse. Kun auton saa vauhtiin, se
alkaa kiihtyä suhteessa reippaammin yli satasen
nopeuksissa, eli maantiellä ohituskiihtyvyys on
riittävä.(noin muuten luin käteeni sattuneen
Tuulilasilehden vuodelta -93, siinä C180:lle
mitattiin 11,3 sek 0-100 kmt eli riittävästi).
Huippuja valmistaja ilmoittaa tälle mallille 193
kmt eli kortin saisin hyllylle Suomessa; ajatus
kortin menetyksestä ja käräjäreissusta ei enää
kiinnosta koettuani sen joskus aiemmmin.

Mese on äänetön matkantekijä, ja autosta puuttuu
edelleen liki 200 tonnia takanaan muoviosien
kitinät ja natinat. Myös jousitus ja kori ovat
moitteettomassa ryhdissä, eikä ovisaranoissa ole
klappia. On nautinto kuunnella CD:stä hyvää
musiikkia; pidempikin matka menee rasittumatta.

Mersussa olen huomannut myös
korimallisuunnittelun nerokkuuden: vanhempikaan
malli ei näytä toivottoman vanhanaikaiselta,
joten vaikka autoa pitäisikin pidempään, se ei
ala välttämättä vanhemmuuttaan ärsyttämään kuten
joku ns. nouseva tähdenlento/muotimalli.
Kojelauta ja sisustus henkivät minulle sopivaa
jämeryyttä ja rauhallisuutta; joku
kirkuvanvärinen sporttiosisustus saa helposti
aggressiot pintaan. Vaikka moni moittii Mersun
istuimia, olen kai sitten sen verran omituinen
kropaltani että ne sopivat minulle kuin hansikas
käteen.

Onhan toki Mesessä muutama ärsyttäväkin piirre:
jalalla poljettava käsijarru, vilkkuviikseen
yhdistetty lasinpesutoiminnot ja takaveto aivan
äärimmissä talvimyrskyissä auraamattomilla
metsäautoteillä (muuten tykkään takavedosta).

Kaikkea Mersussa miellyttävää ei kuitenkaan voi
sanoin ja konkreettisesti kuvata. Se on kait
kiteytettynä sanoilla tyyli-mukavuus-jämäkkyys-
turvallisuus-pitkäikäisyys.

Onhan minulla toki autoja ollut, ja suurin osa
sinänsä hyviä pelejä. Kuitenkaan näin jälkeenpäin
ajatellen yksikään niistä ei ole saanut minua
leppymään yhtä pitkäaikaiseksi autonomistajaksi
kuin Mb on saanut aikaan. Voisi verrata sitä
hyvään vaimoon; uskolliseen, hellään ja sekä
myötä- että vastamäessä mukana kulkevaksi. siinä
se.

Äänestä
  • ollutkaan ainoa, jolle tulee Mersusta jotain
    tuonkaltaista mieleen.
    123-kori tuo mieleeni aina väistämättä perheen
    vanhan uskollisen palvelijan, joka pitää porukan
    koossa aina väsymättä ja luotettavasti.

    Vaikka hulluna minua pidetään, kun tuolla yritän
    perustella sitä, miksi jään kuolaamaan, jos
    jossain näkyy "helmikuntoinen" W123-koppa.

    Äänestä

  • Näinhän se on, laatu ja ajatellut yksityiskohdat
    aukeavat vasta hetken käytön jälkeen. Ei siihen
    tarvita yletöntä nappulamaniaa ja kolmen vuoden
    välein uusiutuvaa koria.

    Itse tosin päädyin toiseen saksalaiseen, tekstisi
    alkupuolella esittämästä syystä. Toisijainen syy
    oli, että uudessa C:ssä oli koelaudassa mersulle
    tyypillinen jämeryys ja rauhallisuus unohdettu
    tyystin. Olisi joku mersun inssi voinut laittaa
    muotoilijapellen kuriin tuon mittariston osalta,
    eikä tuo kojetaulu nyt muutenkaan kovin ajaton
    ole, rauhaton paremminkin. Sääli muuten hyvä
    auto. Jos olisi ei häirinnyt niin paljoa, olisi
    ehkä jaksanut tapella pidempään....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

JP kirjoitti:

Kertokaahan Mersumiehet, mikä siinä Mesessä
oikein kiehtoo? En halua nyt provosoida teitä
saati valittaa Mersua sen kummemin, ovathan ne
laadukkaita ja kaikin puolin hyviä autoja. Täällä
Suomessa jossa autot maksavat hunajaa, aika
harvoilla on kuitenkin varaa ajella millään
muulla kun karvalakkimallin Mersuilla. Niinpä
näkeekin eniten noita E200:sia tai C180:siä.
Nämähen eivät suorituskyvyssä pärjää juuri
millekään. Miten siis on; eikö teitä kiinnosta
ajaminen sen enempää, kun ette näe suorituskykyä
tarpeelliseksi, vai miten on? Mikä saa teidät
hyväksymään laiskan moottorin kun tiskiin
kuitenkin lyödään 300 000;-? Laadullisesti Mersu
ei ole sen kummosempi kuin muutkaan saksalaiset
(BMW/Audi). Tai no, jos nyt ostaa auton
kymmeneksi vuodeksi omaan käyttöön ehkä Mersu on
hieman edellä, en tiedä. Koittakaahan vastailla
asiallisesti, sillä ajatukseni ei tosiaan ole
ärsyttää. Kiinnostaisi vaan tietää. Itselläni ei
tällä hetkellä ole 300 000,- enempää pistää
uuteen autoon. Tähän hintaan ei Mersulta
riittävään tehokasta mutta kuitenkin kunnon
kokoista autoa saa, siksipä se tippuu heti pois
harkinnasta. Eri asia on sitten kun pistää autoon
300-400-tuhatta, mutta mutta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu