että helluntaikokemuksen kokivat Suomessa ensin lestadiolaiset uskovat eli Suomen helluntaiherätyksen alkujuuret ovat lestadiolaisissa ja tietysti ensisijaisesti Pyhässä Hengessä.
Silloinen lestadiolaisuus ei kuitenkaan herätyksen kasvaessa hyväksynyt Pyhän Hengen virtaa vaan helluntain kokeneet joutuivat perustamaan oman liikkeen.
Itse olen helluntaiuskova ja minulla on ystäviä myös vl-uskovissa. Mielestäni, kun nyt luterilainen kirkko menee "ekumenian" ansaan ja lähentyy katolilaiseen äitikirkkoon (luultavasti ajan myötä yhdistyy takaisin paavin alaisuuteen), olisi hyvä käynnistää keskustelu tosiuskovien yhdistymisestä. Uskon, että vl pitää sisällään lähes puolet todella uudestisyntyneitä uskovia ja helluntaiherätyksessä samoin. Valitettavaa on, että maailmallisuus on aiheuttanut katoa molemmissa liikkeissä. Toki uskovia löytyy myös muista uskonsuunnista; baptisteista, vapaakirkosta... Kristuksen ruumis, seurakunta , koostuu kaikista uudestisyntyneistä Jeesuksen omista kansainvälisesti yli seurakuntarajojen (kaikista kansoista,sukukunnista, kielistä...)
Tuntuu kuitenkin, että lestadiolaiset tosiuskovat ovat sydäntä lähellä. Rukoilen kyllä myös sen toisen puoliskon, niiden lakihenkisten ( ne joilla on kristityn nimi mutta he kieltävät voiman..) puolesta, että pääsisivät täyteen totuuteen.
Vaino tulee lisääntymään uudestisyntyneitä kohtaan. Tulee uusia jumalattomia lakeja, viha ja väkivalta lisääntyy. Kuinka voimme noudattaa Raamatun vastaisia lakeja ?
Pian tarvitsemme myös toinen toistamme uudestisyntyneet !
Halusin tämän avauksen
ROHKAISUKSI
KEHOITUKSEKSI
VAROITUKSEKSI
ROHKAISUKSI uudestisyntyneille sillä kaikki merkit viittaavat siihen, että elämme lopun ajassa.
Luuk 21:7-28 ja siitä 28 jae:
"Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."
KEHOITUKSEKSI rukoukseen ja uskovien yhteyteen ja Pyhän Hengen voiman vastaanottamiseen, että kestäisitte koetuksen.
Luuk 21:34-36 ja siitä 36 jae:
"Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."
VAROITUKSEKSI sillä sielujemme vihollinen käy uskovien ympärillä kuin jalopeura ja etsii kenet saisi niellä. Paha on lisännyt voimiaan maailmassa. Uudestisyntyneet joutuvat ahtaalle. Silloin lampaat seulotaan vuohista. Jos sinulla on vain kristityn nimi mutta ei Pyhän Hengen voimaa, käy lähemmäksi sielujemme paimenta Jeesusta Kristusta. Hän antaa Pyhän Hengen voiman, että kestät tulevan koetuksen ajan. No tässä tuli myös kehoitustakin.
1 Piet 5:8-10 ja siitä jae 8: "Olkaa raittiit ,valvokaa.Teidän vastustajanne perkele,käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura,etsien, kenet hän saisi niellä."
Jumalan Sanasta löytyy siis rohkaisua, varoitusta, kehoitusta ja aina kun varoitetaan ja nuhdellaan, niin Herra ilmoittaa ja antaa myös lääkkeen haavoihin, kun vain nöyrrymme ristin juureen Jeesuksen veren alle.
Avaukseni voi aiheuttaa erilaisia kommentteja, negatiivisiakin. En käy niihin vastailemaan ja riitelemään. Jos asiallisia kysymyksiä tulee niin voin niihin vastailla.
Halusin kuitenkin tuoda esille sen, että uudestisyntyneet uskovat esirukoilevat toistensa puolesta yli seurakuntarajojen koko maailmassa ja kannamme näin toistemme kuormia. Kun vaikeudet tulevat olemme tukemassa myös vl-uskovia Jeesuksessa Kristuksessa, ainakin näin tulemme pitämään yhtä vaikka näkyvää yhdistymistä ei tapahtuisikaan. Hengessä Kristuksen seurakunta on yksi.
Siunausta.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Avauksesi oli hyvä, ja rukoilen myös sen puolesta.
Tulet kohtaamaan sen puolesta varmasti hyökkäystä, mutta anna ne anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.
Olemme todella matkalla kohti sellaisia aikoja, jolloin kaikki tarvitsemme toisia. Eri seurakunnilla on erilaisia vahvuuksia, ja jos nämä vahvuudet saavat yhdistyä niin silloin tämä maailma tulee näkemään uskovien voiman.
>Tuntuu kuitenkin, että lestadiolaiset tosiuskovat ovat sydäntä lähellä. Rukoilen kyllä myös sen toisen puoliskon, niiden lakihenkisten ( ne joilla on kristityn nimi mutta he kieltävät voiman..) puolesta, että pääsisivät täyteen totuuteen.
Vaino tulee lisääntymään uudestisyntyneitä kohtaan. Tulee uusia jumalattomia lakeja, viha ja väkivalta lisääntyy. Kuinka voimme noudattaa Raamatun vastaisia lakeja ?
Pian tarvitsemme myös toinen toistamme uudestisyntyneet !
Halusin tämän avauksen
ROHKAISUKSI
KEHOITUKSEKSI
VAROITUKSEKSI <
Kiitän avauksestasi, ja toivotan sinulle Jumalan siunausta ja voimaa kestämään tuleva hyökkäys.
(2.Piet 5:8-11 )Olkaa raittiit ja valvokaa. Teidän vastustajanne,perkele,käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien,kenen hän saisi niellä.
Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.
Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen. :')
Kiitos Herralle että Hän näin Pietarin kautta vahvistaa, ja rohkasee meitä kestämään.
Lestadiolaisten joukossa on valtava määrä lapsiperheitä ja pieniä lapsia ja sitä mitä näen heidän joutuvan kokemaan en haluaisi katsoa. Eikä tältä tuskalta ei tule yksikään välttymään. Jumala on heidät kuitenkin valinnut tähän viimeiseen aikaan,ja siksi tämä rohkaisu mitä kirjoitat kannattaisi jokaisen harjoitella ulkoa.
Nopeasti tuleva aika tulee notkistamaan jokaisen polvet ja itku ja huuto sen keskellä tulee murtamaan kaikki raja-aidat uskovien väliltä. Hengessä tämä aika on jo alkanut, ja nyt Saatana yrittää tosissaan tuhota kaiken mikä on Jumalasta. Kaikkinainen saasta ja jumalattomuus kulkee edellä murtaen rukousmuurit, sillä Jumalattoman rukous nousee löyhkänä Herran eteen, ja tämän perään tulee varsinainen hyökkäys.
Ei ole turhaan kirjoitettu, valvokaa. Nyt jos joskus tarvitaan esirukoilijoita.
Voi huuto tullaan kuulemaan vielä tässä seurakunnassa, mutta seurakunta tulee myös nousemaan ylös, ja silloin se nousee voimassa, jolloin kaikilla on sotavarustus kunnolla päällä.
Eikä tämän toteutumista kannata jäädä odottamaan, sillä vihollisen etujoukot tekevät jo reikiä, ja varsinainen rynnäkkö on jo tulossa. Aikaa enää ei ole nukkua.
.
Olipa lystikäs väite!!!
>luterilainen kirkko lähenee katolista äitikirkkoa>
Todellisuudessa esmerkiksi essujen valtasuunta opettaa selvästi roomalaiskatoliseen tapaan, katolista oppia.
Asiasta löytyy tietoa Googlella etsien vaikkapa: Helluntaikirkon historia. Hkusana löytää Barrat- nimisen miehen, joka vieraili Suomessa Norjasta käsin Narvalaisten kutsumana. Narvalaisuudeksi nimitettiin Narvan seudulla asuvia lestadiolaisia, joiden keskuudessa tapahtui epätavallista liikehdintää.
Kyllä sitä selitellä voi, mutta tuo ei liity mitenkään otsikon väitteeseen.
Ei itse asiaan, mutta sen lestadiolaisuuden ja helluntaiherätyksen yhtymäkohdan se selvittää.
Tämä oli mielenkiintoinen tausta selvitys, jota en aikaisemmin tiennyt.
Alkuperäisessä aihe avauksessa tunsin heti että näin täytyy olla, vaikka ei ollut minkäänlaista tietoa asiasta. Olen paljon ollut molemmissa seurakunnissa kokouksissa mukana, ja erona olen nähnyt juuri tämän voiman.
Yleensä ero muistetaan kastekäsityksistä, mutta mielestäni niillä ei ole mitään merkitystä. Olen myös usein miettinyt että molempien seurakuntien vahvuudet yhdessä saisi ihmeitä aikaan.
Lestadiolaisten vieraanvaraisuus ja sanan kirjaimellisesti ottaminen on jotain mitä jää kaipaamaan ja vastaavasti Helluntalaisuudessa on Jumalan voima ja sen julistaminen paljon voimakkaamin näkyvissä. Tietysti molemmissa seurakunnissa on myös mukana ärsyttävät piirteet, jotka yhteydessä voisi päästä karisemaan pois.
Löytyy varmaan paremmin, jos laittaa kyseisen miehen nimeen kaksi t:tä eli Barratt. Mielenkiintoinen kappale historiaa, josta lestadiolaisuudessa ei pidetä kauheasti meteliä. Mutta kyllä siitä kerrotaan myös joissain lestadiolaisuudenkin historiaa käsittelevissä teoksissa, tuskin kyllä missään lestadiolaisten itsensä julkaisemissa.
Barrattin vierailu Suomessa 1911
Keväällä 1911 narvalaiset lestadiolaiset pyysivät uudelleen Barrattia vierailemaan Suomessa. Yhtenä pyytäjä oli Sörnäisten (kallion) yhteiskoulun perustaja ja johtajatar Hanna Castren (1862 - 1943). (s. 43, 47)
Barrattin vierail toteutui syksyllä 1911. Matkansa aikana hän kävi Helsingissä, Kopiossa, Viipurissa, Tampereella ja Turussa. Samalla matkalla hän vieraili myös Pietarissa. Helsingissä tilaisuuksia pidettiin mm. Työväentalolla, joka oli suurin senaikainen kokoontumistila Helsingissä. Tilaisuuksiin saapui osanottajia kaikista seurakunnista, ja useat lehdet kirjoittivat tilaisuuksista. Kuopiossa tilaisuuksia pidettiin mm. NMKY:n tiloissa. Tilaisuuksiin osallistui myös pastoreita eri seurakunnista, ja useat valtionkirkon papit tukivat kokouksia ja osallistuivat niihin. Kokoustilat täyttyivät myös Viipurissa, Tampereella ja Turussa. Tilaisuuksissa monet kokivat hengellisen heräämisen ja useat täyttyivät Jumalan Hengellä ja joitakin parani sairauksista. (s. 50 - 56)
Matkan jälkeen Barratt totesi:"...Ne suuret herätykset, jotka ovat vaikuttaneet Suomessa, ovat lyöneet syvän uskonnollisen leiman Suomen kansaan. Moniin niihin ihmeellisiin ilmiöihin, joita on ilmentynyt niin kutsutussa 'helluntailiikkeessä', on totuttu Suomessa herännäisyyden ja lestadiolaisuuden ensi ajoista alkaen, niin ettei semmoinen ole mitään uutta. ...Yksi asia on varma: Helluntailiike on nyt tullut Suomeen, ja se on tullut pysyäkseen siellä." (s. 57)
Barrattin vierailu saavutti laajat kristilliset piirit. Hänen raittiit näkemyksensä ja maltillinen käytöksensä olivat tehneet suuren vaikutuksen suomalaisiin. Barrattin vierailu tapahtui yhteiskristilliseltä pohjalta, eikä hänellä ollut tarkoitusta perustaa uutta kirkkokuntaa. Hän toivoi, että helluntaisanoma olisi virkistänyt kaikkien kirkkokuntien toimintaa. (s. 58, 60)
Höpö höpö, Lestadius ei saanut helluntailaisilta mitään oppia. Lestadius oli yksi suuri Herran profeetta kylmässä pohjolassa. Lestadiuksen saarnojen kautta syntyi ensimmäiset suuret herätykset, helluntailaiset eivät mahtuneet kuolleen uskonsa kanssa esimerkiksi eikä muuksikaan avuksi. Pelkkää höpö juttua koko herätyksen kuvaus. Uudesti kastajat eivät ole alkujaankaan olleet lammashuoneessa.
Jos nyt lukisit vaikkapa alempana olevan sitaatin, niin selviäisi. Kukaan ei ole väittänyt Lestadiuksen saaneen jotain sieltä, koska Barratt kävi Suomessa noin 50 vuotta Lestadiuksen kuoleman jälkeen.
Ei kannattaisi riehaantua, totuus on joskus tarua ihmeellisempää.
Erääseen Tohtorinväitös kirjaan joka kertoo lestadiolaisuuden leviämisestä karjalassa ja Venäjällä. Siinä kerrotaan siitä tapauksesta , Nyt on niin myöhä,etten viitsi etsiä sitä juttua, mutta huomenna voin tarkistaa asian,ja kirjoittaa tänne. Minulla on itselläni se Väitöskirja.
Ensimmäiset kontaktit olivat lestadiolaisiin jo 1860-luvulla