Kävi tässä jokin aika sitten että väsähdin töissä aivan täysin, paukut loppuivat aivan täysin. Käännyin työterveyslääkärin puoleen ja hä määräsi minulle sairaslomaa ja ohjasi myös mielenterveystoimistoon. Ensimmäisestä käynnistä jäi jokseenkin sekava olo. Sosiaalityöntekijä koitti kartoittaa taustoja ja vaikutti jotenkin olevan pihalla. Oletin että minut ohjataan heti alkuun terapeutille. miten tällaisissa tilanteissa yleensä toimitaan.
terapia
mietityttää
6451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jouduin ensin puhumaan kerran sairaanhoitajan kanssa, sitten muutaman kuukauden kuluttua psykiatrille, ja sitten taas joku kuukausi ja sairaanhoitajan kanssa jne. En tiedä kauanko taustojen kartoittaminen yleensä kestää?
mielenterveystoimistossa pitäisi olla kestänyt kuusi kuukautta ennenkuin pääsee Kelan tukemaan terapiaan. Itse olen toista vuotta terapiassa ja mulla on loistava terapeutti.
että kävin mtt:n sairaanhoitajalla säännöllisesti keskustelemassa.
en koe hyötyväni keskustelemisesta, jokin lyhytkestoinen terapia olisi ollut ehkä hyvä, mutta.. .
joten pakko aloittaa sillä, että saa edes jollekin kertoa asioistaan ja, että ihminen lähtee liikkeelle eikä jää kotiin. Ja sitten on toi Kelan korvaavuus, mutta se onkin jo eri juttu, kuin se, että pääsee tapaamaan terapeuttia. Joka tapauksessa varmasti se kaunis päivä koittaa, kunhan vaan jaksaa rämpiä ja odottaa.
Resurssit vaihtelee varmaan paikkakunnittain. Eihän mitään taustoja juuri tarvi kartoitella. Heti voi alkaa hoitamaan.