Odotin hyvin toivottua lasta, kunnes suureksi pettymyksekseni menetimme sikiön. Kuinka jaksaa tämän jälkeen? Kuinka jaksaa uskoa, että vielä tulee raskaaksi, kun oli jo mennyt aikaa tähänkin raskauteen? Löytyneekö vastaavia kokemuksia ja onnellisia päätöksiä tämän kaltaiselle tarinalle?
Kuinka jaksaa keskenmenon jälkeen toivoaan menettämättä
Pienen menettänyt
61525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
moikka!
itsestäni tuntui samalta kun vähän reilu vuosi sitten sain ultrassa kuulla että meidän pikkuisella ei sydän lyönyt.raskausviikkoja oli tuolloin 9.tuntui että en ikinä selviä,menettämisen tuska oli niin suuri.kuitenkin elämä alkoi taas voittaa,vähän reilu neljä kuukautta kaavinnasta plussasin taas.
olin todella iloinen,kuitenkin mielessä oli koko ajan pelko että menettäisimme tämänkin.ensimmäiseen ultraan meneminen vaati todella paljon henkistä valmistautumista.siellä sitten sydän tällä kertaa kovasti pomppi ja olin haljeta onnesta.
nyt meidän pikku-prinsessa on kolme viikkoinen ja olen luultavasti maailman onnellisin ihminen! :)
keskenmenon jälkeen seuraava raskaus aina pelottaa mutta täytyy kumminkin muistaa että jokainen raskaus on uusi raskaus.ne ei ole verrattavissa edelliseen.rohkeutta ja jaksamista sinulle,kyllä sinäkin sen pikkuisen syliisi saat kun oikea hetki koittaa!!!
Kiitos vastauksestasi. Se toi lohtua. Menikö sinulla kauan ennen kuin aloit odottamaan tätä ensimmäistä, kuollutta lasta?
puolisen vuotta yritystä ja sitten tärppäsi. keskenmenon jälkeen tärppäsi vähän nopeammin.ei muuta kun onnea,iloa ja paljon jaksamista kaikkien elämään.älkää menettäkö toivoanne!!!
Mellä yritettiin monta vuotta, kunnes viime vuonna 04 onnistuimme.Mutta viikolla 11 tuli kesken.Jotenkin sitä vaan täytyy jaksaa ja uskoa.Nyt yli vuoden yrityksen jälkeen pääsimme lapsettomuus tutkimuksiin. tänään lääkäri sanoi, että iso munasolu on irtoamassa lähipäivinä,Täytyy vaan jaksaa yrittää ehkä tästä syntyy meille se meidän oma rakas nyytti. Pelottahan se pirusti jos nyt en onnistukkaan tai tulee keskenmeno. Toivottakaa onneaa.
Olen pahoillani menetyksestänne. Voisin sanoa että tiedän melko hyvin tunteesi. Olen myös saanut keskenmenon. Olin 12.-viikon ultrassa, jossa lääkäri sanoi: kaikki ei ole kunnossa.... Eli sikiö oli kuollut kohtuun. En ensin tajunnut tilannetta mutta kun lääkäri rupesi kyselemään asioita ultrauksen jälkeen, repesin palasiksi.. Itkin niin paljon kuin vain voi. Onneksi mieheni oli mukana ja otti minut syliin.
Vauva olisi ollut TODELLA toivottu. Olemme käyneet lapsettomuushoidoissa pari vuotta ja sitä ennen yrittäneet lasta jo muutaman vuoden. Kerrankin kun tulin raskaaksi se meni kesken. Kaikki toivo tuntui loppuvan. Onneksi sain sairaslomaa. Minulla on ihania ystäviä joille kerroin keskenmenosta. Yhdessä itkimme silmät turvoksissa ja kävimme asiaa miljoona kertaa läpi. Voisinpa sanoa että nuo keskustelut ja nimenomaan se että ei eristäytynyt omiin oloihinsa suremaan, auttoivat minua todella paljon. Minulla on ihana mies, joka suurinpiirtein syötti ja juotti minua ja tuki kaikella mahdollisella tavalla. Hän yritti olla meistä se vahvempi vaikka häneenkin sattui. Olen myöhemmin vasta älynnyt kiittää yms. häntä kaikesta huolenpidosta, en olisi ilman häntä jaksanut.
Alkuun oli todella vaikeata nähdä pieniä vauvoja, vaunuja työntäviä äitejä ja raskaanaolevia naisia. Olin todella vihainen, surullinen ja kateellinen. Vieläkin suututtaa. Itku on edelleen herkässä toisinaan kun muistaa kaikki tapahtumat. Suru ei varmaan koskaan täysin katoa, vaikka saisikin "uusia" lapsia, mutta se lievittyy. Surun tunteet kannattaa käydä alussa läpi. Jos yrittää vain unohtaa kaiken, voi hyvinkin tulla takapakkia joskus myöhemmin. (Nyt taisin kirjoittaa jo semmoista minkä kaikki tietävät, olinpa tyhmä..).
Meillä uudet lapsettomuushoidot alkoivat nyt syksyllä. Yksi alkio on siirretty kohtuun ja nyt odotetaan tulosta.. Olen aika varma ettei se taaskaan onnistu, vaikka pitäisi olla positiivinen asenne. Mutta toivon ja uskon että te saatte pian plussan. Ison vauvankokoisen plussan!!
Me saimme ensimmäisen lapsen vuonna-93(9kkyrityksen jälkeen).Vuonna-95(jouluna sain km vko8)Seuraavana vuonna eli-96Toukokuussa aloin odottamaan vauvaa joka syntyi vuonna-97.Marraskuussa-99 aloin odottamaan vauvaa kahden kuukauden yrityksen jälkeen joka kuitenkin keskeytyi rv16 .ja seuraava raskaus alkoi tammikuussa-2001 josta syntyi meidän kolmas lapsemme.Raskaaksi tulemiseen meni pari kuukautta.Seuraava Raskaus alkoi marraskuussa 2003 ja päätyi keskenmenoon rv 16 keväällä 2004.Siitä meni pari kuukautta ja olin jälleen raskaana ja siitä syntyi meidän neljäs lapsemme joka nyt on ihana 9kk ikäinen tytön tyllerö.
Hyvän neuvon annan:
Sure rauhassa ja anna kehosi toipua keskenmenosta!
Kyllä vielä elämä voittaa ja uskon että saatte joskus pienen nyytin kainaloonne:)Ainakin toivon niin!
Jos olet jo kerran tullut raskaaksi niin etköhän tule uudestaankin.