Löytää ketään naista itselleen ikinä, jos
-on väsynyt usein elämään
-surullinen
-yksinäinen
-erilaiseksi itsensä kokeva
-ei käy missään muualla kuin koulussa,joskus kaupungilla
-ei ole harrastuksia
-ei ole käynyt baarissa
-tuntee että elämä menee hukkaan
-on huonohko itsetunto
-ei ole ystäviä
-pelkää ettei ikinä voi olla huoleton,onnellinen ja peloista vapaa
-on synkkyyteen taipuvainen
Luulen,että synkkyydet poistuisivat,tai ainakin häviäisivät,jos
-löytäisin ihmissuhteita,ystävän
-tuntisin että minusta pitää joku,minut hyväksytään,minussakin on jotain
-löytäisin jonkun joka rakastaa ja jota rakastaa
-oppisin sietämään elämän vajavaisuutta ja hankalia asioita
-hyväksyisin elämän mukanaan tuomat sairaudet
-oppisin unohtamaan huolet
-oppisin ajattelemaan postiviisesti
Sitten voisin olla lähimpänä omaa oikeinta itseäni,ja voisin
-olla hassu
-olla puhelias
-olla rento
-olla elämään luottava
-jaksaisin nauraa
-jaksaisin katsoa elämän läpi mitä se tuo
-matkustelisin
-hoitaisin itseäni
-ostaisin uusia vaatteita
-osaisin nauttia enkä aina etsiä epäkohtia
-osaisin suhteuttaa asiat oikein
Mutta tällä hetkellä mietin
-että mitenköhän jaksan elää?
-miten kestän surun?
-miten kestän yksinäisyyden?
-miten kestän elämään kuuluvat viat ja vaivat?
-miten kestän menetykset?
-miten pidän pääni kunnossa?
-miten kauan pysyn terveenä?
-miten jaksan tunteen että elämä on niin saakelin vaikeaa?
Ylipäätään mietin,voiko kukaan kiinnostua ihmisestä joka on tämmöinen kuin minä?
-on väsynyt usein elämään
-surullinen
-yksinäinen
-erilaiseksi itsensä kokeva
-ei käy missään muualla kuin koulussa,joskus kaupungilla
-ei ole harrastuksia
-ei ole käynyt baarissa
-tuntee että elämä menee hukkaan
-on huonohko itsetunto
-ei ole ystäviä
-pelkää ettei ikinä voi olla huoleton,onnellinen ja peloista vapaa
-on synkkyyteen taipuvainen
Luulen,että synkkyydet poistuisivat,tai ainakin häviäisivät,jos
-löytäisin ihmissuhteita,ystävän
-tuntisin että minusta pitää joku,minut hyväksytään,minussakin on jotain
-löytäisin jonkun joka rakastaa ja jota rakastaa
-oppisin sietämään elämän vajavaisuutta ja hankalia asioita
-hyväksyisin elämän mukanaan tuomat sairaudet
-oppisin unohtamaan huolet
-oppisin ajattelemaan postiviisesti
Sitten voisin olla lähimpänä omaa oikeinta itseäni,ja voisin
-olla hassu
-olla puhelias
-olla rento
-olla elämään luottava
-jaksaisin nauraa
-jaksaisin katsoa elämän läpi mitä se tuo
-matkustelisin
-hoitaisin itseäni
-ostaisin uusia vaatteita
-osaisin nauttia enkä aina etsiä epäkohtia
-osaisin suhteuttaa asiat oikein
Mutta tällä hetkellä mietin
-että mitenköhän jaksan elää?
-miten kestän surun?
-miten kestän yksinäisyyden?
-miten kestän elämään kuuluvat viat ja vaivat?
-miten kestän menetykset?
-miten pidän pääni kunnossa?
-miten kauan pysyn terveenä?
-miten jaksan tunteen että elämä on niin saakelin vaikeaa?
Ylipäätään mietin,voiko kukaan kiinnostua ihmisestä joka on tämmöinen kuin minä?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Itse olen aina välillä ihan maanrakosessa ja masentunut,tuntuu,ettei kukaan koskaan halua tällaista,mutta sitten muistan käydä läpi hyviä puoliani ja toivo herää!
Siis: vaikka välillä oikeasti masentaa ja ahdistaa,niin olen myös (useimmiten) iloinen, optimistinen, empaattinen,avoin yms. kivaa. Olen aika hyvä kuuntelija ja harvemmin jään sanattomaksi.
Lisäksi "Freak?" - kuten mottoni kuuluu: "Asioilla on tapana järjestyä"! Joten - piristy, elämä kyllä tarjoaa ihaniakin asioita - ja aika usein juuri, kun niitä vähiten osaat odottaa!
sanoistasi...mutta minä satun olemaan lähes aina surullinen,alakuloinen ja ahdistunut.Tuntuu etten pysty koskaan olemaan tasapainossa ja onnellinen..ja vielä kun ei ole ketään!
vähän laiska. Mikään ei ole helpompaa kuin kieltäytyä elämästä kun kaikki on niiiiin huonosti. Joo, varmaan susta tuntuu että sä olet friikahtanein ja oudoin ja masentunein.
Mutta et sä ole, sä olet yksi lisää joka mielummin antaa elämän mennä siinä käsivarren mitan päästä itseään muttei oikein osaa hypätä sekaan.
Kun kaiki on yhdestä asiasta kiinni, eli sun mielestä. Jos sä pyörittelet asioita kun muutakaan et usklalla niin siinähän sun elämä hipoo juuri noissa asioissa.
Mitäs jos luet ton listasi läpi ja kysyt että mitä sä oikein haluat, ihan oikeesti mitä haluat.
Ja sitten paat itsesi ja ennenkaikkea mielesi töihin. Ei se menen niin että "kun mä vaan ajattelen näin eli olen" ihminen ajaa itsensä tiloihin, käyttäytyy siten miten näkee maailman, ja sen asian sä voit muuttaa.
Ota itseäsi niskasta ja älä pyydä jotakuta tulemaan elämääsi ja pelastamaan sut. Sä pelastat itte itsesi ja sitten olet vasta valmis rakastamaan ja tulla rakastetuksi.
Voihan tää kuulostaa liian yksinkertaiselta että se olisi mielkestä, mutta kun suurin osa elämästä on pitkälle sun mielestä kiinni, joten kannattaa sitä huoltaa.
Ei ole taikalääkettä joka tekee sinusta iloisen, vaan se että sanot itsellesi kun alat ajattelemaan synkkiä että paskat näistä, ja teet jotain aivan toista.
Omasta itsestään se on kiinni, sitä on mitä haluaa, jos et halua olla tuollainen,,
Pikku askelin uuteen ajatteluun, sillai sä löydät itsesi pois tuosta kuopasta ja huomaat että elämä on helppoa.
Tsemppiä.
se kirjotat aina niin fiksusti, rehellisesti ja osuvasti. =)
Elämä on usein raskasta ja toivotontakin ja monella, hyvin monella on huono itsetunto ja ajattelee että kukaan ei voi näin huonoa ja surkeeta rakastaa. Uskon että jokaiselle on joku, pitää vain etsiä ja olla aktiivinen. Toki lesbon tai homon on vaikeampi löytää kumppania kun kuuluu vähemmistöön mutta etsivä löytää, etsi tyttö etsi sillä se ihana nainen joka sua haluaa rakastaa ei osaa tulla sun ovelles sua hakemaan, hän ei edes tiedä että sä oot olemassa! Olen mies, hetero ja naimisissa ja myös joskus kaivannut kumppania ja uskonut etten sellaista koskaan löydä, mutta löysin kuin löysinkin ja sinä voit myös löytää :-) Onnea etsinnälle.
sinun pitäisi tehdä työtä itsesi kanssa ennenkuin ryhdyt hakemaan ihmissuhdetta. kuulostart masentuneelta, ja ihmissuhde ei ole lääke masennukseen. paraneminen lähtee sinusta itsestäsi! tiedän koska olen itse kokenut saman ja siinä sivussa lyönyt päätäni seinään ihmissuhteiden mennessä pieleen kerta toisensa jälkeen.
Onko mahdollista
"Kirjoittanut: freak? 15.11.2005 klo 00.15
Luulen,että synkkyydet poistuisivat,tai ainakin häviäisivät,jos "
Minä en usko. Elämä on nyt ja tässä!
Minä olen onnellinen nainen vaikka minulla on ollut erittäin kova elämä mutta rakas kultani taas ei ole sittenkään onnellinen vaikka hän on saanut aina kaiken mitä hän toivoo!
"Ylipäätään mietin,voiko kukaan kiinnostua ihmisestä joka on tämmöinen kuin minä?"
En minä ainakaan, paitsi vahingossa.
voit löytää ihmisen rinnallesi
Älä sitä nyt murehdi
Suurempi murhe on miten löydät elämän ilon tässä ja nyt..
Sun täytyy vaan alkaa elämäänja enemmän sosiaalisemmaksi; käännät katseesi pois omista murheista. Lähdet mukaan elämän virtaan. Ja jos se ei noin vain onnistu voit toki käydä juttelemas jossain..
Lopuksi;kyl mäkin olin nuorena tosi angstinen ja levoton ja kaikki lähinnä vain v......, nyt en enää jaksa kun nauraa vastoinkäymisille (joita tulee siis joka päivä..)
Tsemppiä
menee huonosti sun tilassa kattelisin köyttä..no ei tietenkään vaan liikkeelle harrastuksiin sun muuhun ja kattelet hyvän miehen alat rakentaan elämää hommaat kesämökin sun muuta kyllä se siitä
Minulla on aivan sama juttu. Tosin itse tiedostankin, että kärsin todennäköisesti jonkin asteen sosiaalisista peloista ja ahdistuksesta sekä lievästä masennuksesta. Mutta ainakin itseäni psykologin juttusilla käyminen auttoi kummasti ja vaikka olenkin edelleen joskus aika ahdistunut ja yksinäinen, niin olen oppinut myös ottamaan elämän jo vähän rennommin=)
Baareissa en minäkään pyöri ja uusiin ihmisiin on aina vaikea tutustua, kun olen niin hiton ujo ja ehkä hiukan epäluuloinenkin toisen aikeita kohtaan vaikka ne olisivatkin täysin hyväntahtoisia. Sitä pitää vain yrittää edetä pienin askelin itselleen sopivalla tavalla. Ensin vaikka yrittää hankkia kavereita ja tuttuja joille voi jutella ja joiden kanssa uskaltaa uloskin lähteä. Sitten sen tyttöystävänkin löytyminen voisi olla varmaan helpompaa=)
Tsemppiä sulle! Kyllä se elämä vielä alkaa hymyillä=)
Tuli mieleeni eräs ystävä, joka minulla kerran oli. Yhteytemme katkesi ja ehkä suurin syy siihen oli melko tavalla samanlaiset asiat, joita listassa on. Hän oli ja on varmasti yhä hyvin mielenkiintoinen ja hyvä ihminen, josta oli helppo välittää täysillä mutta kaikille oli hyvin raskasta olla hänen lähellään.
Uskon, ettei ihmisen tarvitse olla täydellinen eikä juuri tietynlainen löytääkseen ystäviä ja rakkauden. Olen sen nähnyt monta kertaa ja omallakin kohdalla kokenut. Sen sijaan ihmisen pitäisi osata edes hiukan rakastaa itseään, välittää itsestään, nähdä itsensä kokonaisena. Jos tätä ei ole, ei ihminen osaa antaa toisellekaan mahdollisuutta välittää ja rakastaa. Miten osaisi? Miten voisi uskoa ja luottaa siihen, että voisi merkitä jollekin jotakin, jos peiliin katsoessaan näkee vain sateenharmaata? Tämä on raskasta muille. Ei ole kovin helppoa olla tunteineen koetteella loputtomia aikoja.
Rakkaussuhde ei ole pelastus. Ikävä kyllä. Se ei tee elämästä kuin taikasauvan iskusta parempaa, saa ihmistä näkemään itseään toisella tavalla, ei kirkasta taivasta. Rakastettu tai ystävä ei ole myöskään parantaja. Ne ovat aina kahden kauppaa, kahden ihmisen vastavuoroisia suhteita. Aina on molempien sekä saatava että annettava. Jos odotat jatkuvasti, että löydät jonkun, joka hyväksyy sinut ja rakastaa sinua, miten sitten se toinen? Jos olet synkkyyteen taipuvainen, pelokas, väsynyt, uskotko, että jaksaisit itse rakastaa sitä toista, antaa hänelle mitä hän tarvitsee? Suhde toisen ihmisen kanssa vaatii melkoisesti panostusta.
Sanoisin siis sen, mitä sanoin ystävällenikin ja josta hän suuttui niin, ettei vieläkään halua nähdä tai kuulla minusta. Panosta ensisijaisesti itseesi! Siihen, että pääsisit irti synkistä ajatuksista, askel kerrallaan. Hae apua. Hae oikeaa ammattiapua, jollet löydä itse oikeita keinoja. Kun elämä muuttuu edes hitusen ulospäin aukeavaksi, on huomattavasti helpompaa löytää ihmisiä elämäänsä, koska alat itse nähdä asiat toisella tavalla. Sinua ei kukaan näe, jos itsekin uskot olevasi yksin, hirmuisen erilainen, vailla toivoa, näkymätön. Voin sanoa, että se luultu erilaisuus on loppujen lopuksi hyvin samanlaista kuin meillä muillakin. Kunhan vain sen uskaltaa nähdä. Meillä kaikilla on omat kummallisuutemme, pelkomme, uupumuksemme ja omituiset ilonaiheemme. Meilläkin, joilla hymyä riittää.
Älä odota itseltäsi kerralla tapahtuvaa, valtavaa muutosta vaan hiljaista liikettä eteenpäin ja niitä asioita kohti, joita elämältä toivot. Kun katsot sitä, miten kuvailet itseäsi ja sitä millainen toivoisit olevasi, näet varmasti itsekin, ettei niiden väliä voi kuroa umpeen millään sormien napsautuksella. Olisi melkoinen vaatimus rakastetulle tai ystävälle toivoa, että hän olisi se tarvittava lääke.
Mutta mahdotonta se ei kuitenkaan ole. Ihminen voi muuttua. Muutos ei tapahdu ilman työtä ja omaa motivaatiota. Kukaan ei voi sitä antaa lahjaksi. Asioiden oppiminen on pitkä tie, se on sitä kaikille. Joskus on vain pakko tarttua elämästä kiinni ja tehtävä nekin ratkaisut, jotka tuntuvat mahdottomilta ja vaikeilta. Olen tässä Catsyn kanssa aivan samaa mieltä: elämä ei ole "sitku". En väitä, että vastuun ottaminen omasta elämästä olisi erityisen helppoa mutta se on oikeastaan ainoa keino.
..mutta, jos käytät noin paljon aikaa ja energiaa itsesi analysointiin, niin jäisiköhän sitä aikaa ollenkaan toiselle ihmiselle?
Voin kyllä kertoa, että tuollainen synkistely
johtaa vielä pahempaan synkistelyyn.
Mihin pyrit? osta vaikka uusia vaatteita.
Olin kokouksessa tänään ja eräs kollega sanoi, että näytänpä tänään tyylikkäältä; ei paljon tarvitse kun pv on pelastettu. Ja oikeastaan, onhan se ihana kun saa katsella naisia , mennä vaikka kahvilaan istumaan ja katselemaan.
Ja lopettaa omaan napaansa tuijottamisen.
kuin se onkin, niin aika harva tasapainoinen ihminen haluaa ryhtyä toisen pelastusrenkaaksi. Sehän tarkoittaa että pitää pyyteettömästi tukea ja auttaa toista, vaikka meillä kaikilla on kyllä ihan riittämiin omissakin huolissa. Ihminen tarvitsee kumppanin, jolta saa ja jolle voi antaa itsestään. Mitä enemmän itsestään uskaltaa antaa, sitä enemmän yleensä myös saa.
Mikähän pointtini oli. Niin, siis se, että kuulostat yksinkertaisesti masentuneelta. Hakeudu jonnekin, missä voit saada avattua tuon kaiken kirjoittamasi kuuntelevalle ihmiselle -eikä hänen tosiaan tarvitse olla seurustelukumppani. On olemassa paljon paikkoja joista hakea apua. Osviitta, Taimi, mene googleen ja hae sieltä! Auttavia puhelimia on olemassa, jos tunnet ettet pääse kotoa ulos. Tee mitä tahansa, kunhan et käperry yksin omaan yksinäisyyteesi ja itseinhoosi.
Asioilla on tapana voimistaa itseään. Nyt olet negatiivisessa syklissä, ja omalla toiminnallasi luultavasti huomaamattasi syvennät omaa epätoivoasi. Kerää rohkeutesi(vaikka vaan ne rippeetkin) ja muuta syklin suuntaa. Heti kun astut ensimmäisen askeleen, kerrot jollekulle (tämä tälle palstallekin kirjoittaminen on osaltaan askel parempaan) alkavat asiat vähitellen valua oikeaan uomaansa. Ennen kaikkea se että haet apua, ihmisten huomiota, kertoo sen, että siellä syvällä sisälläsi on vielä joku pieni olento joka on ehdottomasti sitä mieltä että sinäkin ansaitset olla onnellinen ja rakastettu. Ja että sinulla on oikeus rakastaa.
Paljon halauksia ja voimia!
jos haluat jakaa ajatuksia nii laita s-postiosoitteesi tänne niin mailaan sinulle.
jonon jatkoksi. Ei tosin onneks ihan tunnu noin. Jos aktivoiduttais. Osotetta kehiin.
Ilmeisesti monikin käsitti asiani hieman liian kärjistetysti.En mä oleta että kenenkään tarvitsis leikkiä pelastavaa enkeliä ja uhrata kaikkensa mun "pelastamiseksi".
Rakkautta surullinen ja yksinäinen ihminen ei ehkä ole valmis tai oikeutettu hankkimaan(tai siis teidän käsityksenne mukaan)...Mutta ihmissuhteita jokainen ihminen tarvitsee:kavereita,ihmisiä joiden kanssa olla...mä en ainakaan pysty yksin nousemaan kunnolla jaloilleni.Ja tohon ammattiapuun vielä:mä olen sitä "harrastanut" mutta sekin tulee nyt päätökseen kun enempää ei terapiakäyntejä heru.
Ilmeisesti sitä on yksin pärjättävä tässä maailmassa...sitten vasta kun on yksin itsensä koonnut ja vääntänyt naamalle tekopirteän hymyn,ansaitsee löytää ketään!
Suoraan sanottuna teille muille sanon,haistakaa piipiiip kun ette tiedä asioista mistä puhutte.Jokainen joka on ollut totaalisen yksin, masentunut ja fyysisestikin sairas,on vaikea tajuta tuollaisia kommentteja.
Mutta teille kahdelle viimeiselle kommentin kirjottajalle:voisin laittaa sen mailin,mutta täällä niitä ei kai julkaista.
Ei ammattiavusta tietenkään kaikille välttämättä ole apua, mutta koska itse olin niin lukossa etten edes tuntenut itseäni saati kyennyt kertomaan itselleni tai muille edes lempiruokaani, kun en sitä tiennyt, niin tässä suhteessa psykologista oli minulle apua;) Sai silmät avautumaan edes sen verran, että tiedostin että tästä voisi ainakin aloittaa...
No mutta se ammattiavusta. Itse totaalisessa yksinäisyydessä eläneenä (ja aikapaljon yksinäisenä ihmisenä edelleenkin olevana) en voi sinulle muuta sanoa kuin että on vain jaksettava uskoa parempaan huomiseen ja kerättävä rohkeutta pikkuhiljaa. Niin typerältä kuin se kuulostaakin.
Ja mikäli et ole vielä tälläiselle sivulle löytänyt kuin Pelokkaat.net niin siellä on ainakin mielenkiintoisia ihmisiä, jotka varmasti tietävät mistä on kyse=)
rakkauteen, kaikilla on oikeus etsiä kumppania.
LaikaQ kirjoitit hyvin, olet aivan oikeassa että pitää pystyä antamaan toiselle jotain että voisi itse myös saada. Mutta missä on määrätty se raja että on tarpeeksi ehjä että voi/saa etsiä ihmistä elämäänsä? Minä käsitin että Freakin ongelma ja syy ahdistukseensa on juuri yksinäisyys. Minä ymmärrän yksinäisyyden aiheuttaman masennuksen ja ahdistuksen, no oli mulla toki muitakin syitä ahdistukseeni mutta yksinäisyys oli kuitenkin pääsyy. Freak, uskon että voisit paljon paremmin jos löydät jonkun, ehkä toisen yhtä yksinäisen kuin sinä. Silloin kumpikin voi antaa ja saada mitä kaipaa mutta ole aktiivinen ja etsi, saat siitä sisältöä elämääsi ja uskon että ajan kanssa löydät kumppanin. Toivotan sinulle onnea onnen etsinnässä, eihän se parisuhde aina pelkkää auvoa ole mutta silloin tuntuu että elämässä on tarkoitus.
Minusta kyse ei ole siitä, saako tai voiko etsiä ihmistä elämäänsä. Totta kai saa. Enemmänkin on kyse siitä, onko siihen valmis. Jos oma elämä on jollakin tavalla epätasapainossa, ajatukset pyörivät omien ongelmien ympärillä ja olo on voimaton ja väsynyt, ei voimavaroja ihmissuhteen aloittamiseen ja luomiseen välttämättä riitä.
Ja kun haistatellaan niille, jotka yrittävät keksiä edes jotain RATKAISUA asiaan, ei olla minusta oikealla tiellä. Kun asiat eivät muutu, jollei niille tee jotakin. Se on jokaikisen ihmisen kohdalla tosiasia, on elämäntilanne mikä tahansa. Ei edes se syvä yksinäisyys lopu, jollei siihen jollakin tavalla ala etsiä muutosta. Se ei poistu murehtimalla, ei tuntemalla tuskaa, ei odottamalla, että apu vain tulisi jostain.
On helppoa sanoa, että toiset ovat itsekkäitä, julmia, kylmiä sanoessaan, että etsi apua, tee jotakin, älä jää odottamaan. Se voi olla myös ihan vilpitöntä halua yrittää löytää neuvoja, joilla jokin ihan todella muuttuisi?! Ja moni meistä on myös itse kokenut näitä asioita, vereslihaa myöten, joten osa neuvoista voi perustua omakohtaiseen kokemukseen, toisin kuin Freak tuolla mainitsi (ihmiset jotka eivät ymmärrä asiasta mitään jne.)Hän suhtautuu heti vihamielisesti ja torjuen, vaikka itse toi asian täällä esille. Kuka voisi auttaa, ellei avun pyytäjä kuuntele muita sanoja kuin niitä, jotka myötäilevät hänen omia ajatuksiaan, siis niitä, jotka eivät ainakaan tarinan perusteella vie häntä eteenpäin?
Mitä meidän olisi sitten pitänyt sanoa? Myötätuntoa ja halua auttaa voi tuntea aidosti ilman, että taputtaa päähän ja säälii. Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei kenenkään ole hyvä olla liian yksin.
Juuri näinä viikkoina olen joutunut sitä miettimään erään sukulaisen kohdalla - luulen, että häntä yksinäisempää ihmistä ei maailmassa ollutkaan. Nyt hän on poissa. Mutta kuten isäni sanoi; ketään ei voi tuntea, ketään ei pääse lähelle, ketään ei voi auttaa, ellei hän itse päästä toisia lähelle ja ota apua vastaan. Erityisesti isälläni on tästä kokemusta. Hän oli ainoa, joka vuosikymmenten ajan yritti ja yritti, sieti monenlaista väärä käytöstä tuon ihmisen taholta, piti tätä nipinnapin pinnalla, vaikkei koskaan saanut edes kiitosta avustaan. Nyt isäni sanoo, ettei oikeastaan tiedä kuka tämä ihminen oli, mitä hän ajatteli ja tahtoi, eikä tämä koskaan edes yrittänyt avautua tai ojentaa kättä.
Tätä tarkoitan sillä, että muutos ja ratkaisut lähtevät aina ihmisestä itsestään päin. Joku voi auttaa, välittää, olla lähellä mutta autettava voi silti pysyä syvällä omien muuriensa takana.
Niin, koska on valmis etsimään ihmistä elämäänsä? Sitä ei ole helppo tietää... mutta ehkä silloin kun sitä ihmistä kaipaa ja jos ei uskalla vielä niin joku voi hieman tyrkätä sanallisesti. Itsellä kävi niin että eräs ihminen, nainen sanoi minulle että olet mukava ihminen ja etsi kumppani. Ei ehkä noin suoraan mutta kumminkin, sanottu jäi varmaan itämään sisälleni ja aloin etsimään ihmistä elämääni vaikka toivottomalta se aluksi tuntui. Mutta yllättävän nopeasti löysin oman kultani ja nyt olen naimisissa ja elän kanssaan. Jokainen ihminen on omanlaisensa ja ei Freakin sanoista kannata pahastua, jos on paha olla niin se voi olla syynä reagoida niin kuin hän reagoi.
Koitappa jostain löytää NLP mielikirja.
Akateemisessa ainakin joskus oli.
Kirjastostakin saattaa löytyä.
Ja sitten luet sen ajatuksella.Kyllä se siitä.
mistäpäin ootte? mä asun täällä vantaan suunnassa ja haluisin ehkä nähä jotai seuraa ;) voitaisiin "treffeillämme" pitää jotain omaa kivaa mistä kukaan ei saa tietää;)