Susien

Ovat tehneet karhunpalveluksen susiasialle.

Nyt on käynyt niin,että susiviha on todella korkealla,eikä laske,ennenkuin ne vähennetään.

ja se on ainoastaan semmoisten,muka luonnonsuojelijoiden ansiota,jotka eivät edes tiedä,eikä käsitä,miksi pirussa niitä susihurttia muka pitäisi olla suomen pienissä metsissä.

Ajakaa susiasiaa siperiaan,siellä ne sopii olemaan,mutta täällä,parhaimmillaankin muutaman neliökilometrin metsäpuskissa niille laumoille ei ole muuta elintilaa,kuin niiden on tultava ihmisten pihoille norkoilemaan ja koiria kyttäämään.

On aika pölvästin touhua semmoisten suojelu,onhan se itsestään selvää,että takuuvarmasti ongelmia tulee jatkuvasti,ja susiviha ei lopu,vaan pahenee.

Siinä on käyny samalla tavalla,kuin niiden tarhakettujen ja minkkien luontoon päästämisessä,ne tuhoaa totaalisesti eteensä osuvat muiden eläinten elinpiirit,ja poikastuoton.

Nyt jo Kuhmon metsäpeura kanta on romahtamassa,ja missä on muualla syy,kuin venäläisten susien vouhkatessa niiden kintereillä.

Uudessa ERÄ lehdessä olikin paljon viisasta puhetta.

Mihin niitä susen vonkkeja tarvitaan suomen metsissä?

Perustelkaapa susien hyysääjät se,älkääkä enää märehtikö samaa sontaa.

Teidän logiikkanne mukaan ajateltuna tänne kuuluisi myös hirmuliskot ja dinosaurukset,eikä riitä selitykseksi se,että nehän on kuolleet sukupuuttoon.

Kysymys ON JÄRJESTÄ,joka teillä on jääny baarifilosofien asteelle.

Pilkkaatte ihmisten mielissä yltyvää susivihaa,ja väheksytte sitä. Ennen teidän typerää ja ylimitoitettua susikannan vaatimusta kukaan ei vihannut susia.

Hedelmistään puut tunnetaan.
482752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

meillä on omat ongelmamme. Sinun ongelmasi on siellä korvienväliosastolla, ja se vaatii ammatti-ihmisten apua ja valitettavasti apu ei löydy tältä palstalta.

Pelkotilat ja neuroosit ovat valitettavan yleisiä nyky-yhteiskunnassa, paremman puuttessa nämä häiriöt projisoituvat vaikkapa suteen, maahanmuuttajiin ja milloin mihinkin. Maailma muuttuu ympärillä, elämänhallinta on monella hukassa kaiken sekamelskan keskellä.

Otan kuitenkin osaa, tsemppiä, kyllä kaikki vielä muuttuu hyväksi!

Äänestä
  • Ei tartte paljon kaivella sinunlaisten kallonkuoppia,kun paljastuu susihyysääjien todellinen syy siihen,miksi muka heille on välttämätöntä olla ylisuuri susikanta.

    Ja miksi pihoihin tulevia villipetoja ei saa ampua samantien.
    Oon kuullu teiltä kaikenlaisia typeriä selityksiä ja syitä.

    Esim.EU:n joku töröttäjä päästi suustaan semmosen sammakon,että kun suomessa pitää olla tuhat sutta,niin SE KESTÄÄ METSÄSTYKSEN.

    Siis??? Sitä vartenko???

    ja kun te hyysääjät puhutte luonnonsuojelun puolesta,mitä pirua te sitten haluatte lisätä niiden eläinten kärsimyksiä,joita susilauma elävältä repii riekaleiksi???

    Jos ette baarifilosofit sitä ennen oo tajunnu,niin kerronpa sen teille.
    Metsästys on aivan varmasti KIVUTTOMIN ja NOPEIN tapa pitää riistakanta sopivan kokoisena,että ongelmat jäisivät minimiin,eikä esim. liikenteessä tulisi jatkuvasti lisää rullatuoli potilaita hirvien ryntäillessä tielle,niiden susien ajamana.

    Eihän se mistään kotoisin,että karhut ja sudet kämpivät ihmisten pihoilla.

    Villipedot kuuluvat metsiin!!! Tajuatteko???

    Kotieläimet ovat eriasia. Ettekö te vieläkään erota asioita toisistaan.
    Ja turha rätkyttää mistään pelkotiloista,paljastit kertakaikkisen totaalisesti oman psyykkisen surkeutesi.

    Minä EN VIHAA SUSIA,vaikka kerroinkin susivihasta!

    Etkö sinä yksisilmäinen huuhottaja edes sitä älyä.

    Et edes vastannu minun kysymykseeni.

    Äänestä

  • Arvasinkin kirjoitti:

    Ei tartte paljon kaivella sinunlaisten kallonkuoppia,kun paljastuu susihyysääjien todellinen syy siihen,miksi muka heille on välttämätöntä olla ylisuuri susikanta.

    turjake happea välillä ettet tukehdu...

    Jos ei ole mitään asiallista sanottavaa on viisainta pysyä hiljaa.

    Äänestä

  • K.Lamppu kirjoitti:

    turjake happea välillä ettet tukehdu...

    Jos ei ole mitään asiallista sanottavaa on viisainta pysyä hiljaa.

    Totuus teidän ajatuksenjuoksu kyvyttömyydestä. Hehehheee.

    Käsket minun olla hiljaa,jos ei oo mitään sanomista.

    Ja itse teit itsesi naurunalaiseksi,kun sulla ei ollu mitään sanomista,ja silti oot äänessä.

    Äänestä

  • Arvasinkin kirjoitti:

    Ei tartte paljon kaivella sinunlaisten kallonkuoppia,kun paljastuu susihyysääjien todellinen syy siihen,miksi muka heille on välttämätöntä olla ylisuuri susikanta.

    Ja miksi pihoihin tulevia villipetoja ei saa ampua samantien.
    Oon kuullu teiltä kaikenlaisia typeriä selityksiä ja syitä.

    Esim.EU:n joku töröttäjä päästi suustaan semmosen sammakon,että kun suomessa pitää olla tuhat sutta,niin SE KESTÄÄ METSÄSTYKSEN.

    Siis??? Sitä vartenko???

    ja kun te hyysääjät puhutte luonnonsuojelun puolesta,mitä pirua te sitten haluatte lisätä niiden eläinten kärsimyksiä,joita susilauma elävältä repii riekaleiksi???

    Jos ette baarifilosofit sitä ennen oo tajunnu,niin kerronpa sen teille.
    Metsästys on aivan varmasti KIVUTTOMIN ja NOPEIN tapa pitää riistakanta sopivan kokoisena,että ongelmat jäisivät minimiin,eikä esim. liikenteessä tulisi jatkuvasti lisää rullatuoli potilaita hirvien ryntäillessä tielle,niiden susien ajamana.

    Eihän se mistään kotoisin,että karhut ja sudet kämpivät ihmisten pihoilla.

    Villipedot kuuluvat metsiin!!! Tajuatteko???

    Kotieläimet ovat eriasia. Ettekö te vieläkään erota asioita toisistaan.
    Ja turha rätkyttää mistään pelkotiloista,paljastit kertakaikkisen totaalisesti oman psyykkisen surkeutesi.

    Minä EN VIHAA SUSIA,vaikka kerroinkin susivihasta!

    Etkö sinä yksisilmäinen huuhottaja edes sitä älyä.

    Et edes vastannu minun kysymykseeni.

    paskaan mitä kirjoitit pitäisi sitten vastata?

    Äänestä

... mihinkäs sitten tarviaan karhuja, teeriä, metsoja ja jäniksiä? Tyhmä kysymys sinulta, tietysti niitäkään ei lähdetä poistamaan vaikkei niillä yhtäkkiä tehtäisikään mitään.

Äänestä
  • Kommentti sulta,että en jaksa muuten edes,kuin hymähtää.

    Siis ei mitään kunnon perusteluja,miksi niitä susivonkkeja pitää olla enemmän ja samalla liikaa!

    Äänestä

  • Niin lapsellinen kirjoitti:

    Kommentti sulta,että en jaksa muuten edes,kuin hymähtää.

    ole mikään murteiden tuntija en ymmärrä mikä on susivonkki. Voisitko selittää?

    Tämä susikeskustelu on käyty moneen kertaan mediassa. Mikään taho ei vaadi Suomeen 1000 sutta. On vain tehty laskelmia, että Suomen kokoiseen harvaan asuttuun, metsäiseen maahan mahtuu 1000 sutta. Nykyinen kanta 180 - 200 yksilöä ei muodosta vielä kestävää kantaa.

    Metsästyslupia saa nytkin sellaisille susille, jotka vierailevat pihoissa tappaen kotieläimiä. Lupia on käytetty väärin ampumalla myös sellaisia susia, joiden ei ole voitu osoittaa olevan näitä pihasusia. Siitä johtuu, että Suomi on saanut sapiskaa EU:lta susipolitiikastaan.

    Sellainen lampaankasvattaja, joka jättää elikkonsa laitumelle suojattomiksi tietäen lähistöllä olevista susista, on osittain itse vastuussa vahingoista. Luontojärjestöt ovat tehneet talkoilla susiaitoja joillekin lampaankasvattajille. Susivahinkojen korvaamisessa on epäkohtana omavastuu, joka pitäisi ehdottomasti saada pois. Korvausten pitää olla täysimääräisiä.

    On itsestään selvä, kun on kysymys suden kokoisesta petoeläimestä, ettei kukaan voi taata sitä, että susi ei koskaan missään olosuhteissa kävisi ihmisen kimppuun. Käyhän kesyeläimeksi mainostettu koirakin ihmisen, jopa aikuisen kimppuun. On kuitenkin täysin kohtuutonta vaatia Suomen alkuperäiseläimistöön kuuluvan suden hävittämistä tämän mahdollisen uhan takia. Hävitetään mieluummin ne koirarodut, joiden yksilöt useimmin ovat tappaneet ihmisiä. Jos hävittämisen linjalle lähdetään, kyllä niitä hävitettäviä riittää. Pitää hävittää porot ja hirvetkin. Ovat nekin kolhineet ihmisiä sairaalakuntoon.

    Tiedän ettei teidän susivihaajien kanssa kannata asiallisesti keskustella, joten tähänkin kannanottooni tulee vastaukseksi, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, haukkumista ja nimittelyä. Voin ennustaa, että susiviha laantuu, kun ne levittäytyvät laajemmalle alueelle ja ihmiset tottuvat niihin. Näin on käynyt vähintään yhtä vaarallisen karhun kohdalla.

    Äänestä

  • Niin lapsellinen kirjoitti:

    Kommentti sulta,että en jaksa muuten edes,kuin hymähtää.

    Siis ei mitään kunnon perusteluja,miksi niitä susivonkkeja pitää olla enemmän ja samalla liikaa!

    ...kenties tuota "hyysääjät" nimimerkkiä vaiko minua.

    Äänestä

  • Erämies kirjoitti:

    ...kenties tuota "hyysääjät" nimimerkkiä vaiko minua.

    hyysääjät nimimerkkiä. Anteeksi, kun tuli osoitetuksi väärälle henkilölle.

    Äänestä

  • No niitä käytetään riista ruokana.. niin on niistä hyötyä ne täyttää ihmisten mahat.. ja susi ei täytä ku sitä ei varmaan kukaan syö..

    Äänestä

Yksimielisiä ollaan siitä, että esim. hirviä on Suomen metsissä liikaa. Sudet syövät hirviä ,joten siinä niille hyvä tarkoitus.

Seuraavaksi tietty vouhkaat, että hirvet kuuluvat metsästäjen pakastimiin... Todellako?
Metsäpeurakannasta kannat huolta, vaan on niitäkin riittävästi, että niistä metsästäjät omansa ottavat. Kumpi sitten on oikeammassa osuuttaan ottaessaan?

Lieneekö vouhkaamisessasi kuitenkin enemmän kateuden tunnetta kuin todellista "pelkoa" tai tuskaa uuden naapurin ilmestymisestä lähipiiriin?

Äänestä
  • Vaikka niin kuvittelet.

    vai muka susia tarvitaan siihen,että hirviä saadaan vähemmäksi. Voi teitä.

    Vai on nyt metsäpeuroja jo riittävästi, Jos niitä on vaivaiset tuhat kappaletta pikkuhiljaa ja hitaasti kasvanut,niin sinä muka oot sitä mieltä,että niitä on silloin jo riittävästi.

    Miten pirussa joku edes kehtaa tuommosta päästää suustaan,että esim. mulla olisi jotain kateuden tunnetta susia kohtaan?

    Et voisi typerämmin perustella teidän hyysäämistänne. sanoin kuvaamatonta luulottelua,ja mistään mitään ymmärtämättömyyttä.

    Ette edes tajua sitä,että riistaeläimiä on oltava suunnattomasti enemmän,kuin petoeläimiä.

    Petoeläimet ovat sitä varten,että ne ottavat sairaat ja loukkaantuneet,sekä muuten heikot riistaeläimet pois jatkamasta sukuaan.

    Mutta Suomen luonnosta ei ole tavattu minkäänlaista geneettistä heikkoutumaa riistakantojen lisääntymisessä,eikä terveydessä.

    Siispä,kysyn uudelleen: MIHIN NIITÄ SUSIVONKKEJA SUOMEN METSISSÄ LISÄÄ TARVITAAN ???

    Äänestä

  • vastannu kirjoitti:

    Vaikka niin kuvittelet.

    ja lainaan omia sanojasi ja sanomisiasi.

    "Vai on nyt metsäpeuroja jo riittävästi, Jos niitä on vaivaiset tuhat kappaletta pikkuhiljaa ja hitaasti kasvanut,niin sinä muka oot sitä mieltä,että niitä on silloin jo riittävästi."

    Jos niitä on ihmisen (huvi)metsästettäväksi saakka, niin silloin niistä riittää susillekin!
    Ja kysypä metsänomistajilta näistä taimikoita syövistä ja tallovista hirvieläimistä, onko heistä niitä riittävästi?
    Ja jos susia on Suomen kokoisessa harvaanasutussa maassa noin 200 kaikenkaikkiaan, niin onko siinä liikaa? Sanopa nyt ihan rehellisesti...!!!

    "Petoeläimet ovat sitä varten,että ne ottavat sairaat ja loukkaantuneet,sekä muuten heikot riistaeläimet pois jatkamasta sukuaan."
    "MIHIN NIITÄ SUSIVONKKEJA SUOMEN METSISSÄ LISÄÄ TARVITAAN ?"

    Mielelläni minä (ja varmasti moni muukin) lukisin sinut hengenheimolaisinesi ns. "riistaeläimeksi", mieleltään heikoksi ja sairaaksi, josta sudet voisivat pitää täysin vapaasti huolen!

    Äänestä

  • ...eikä edes metsäpeuraa, ilmeisesti siksi täytyy kiukutella täällä palstoilla netissä. Ja nälviä metsästäjiä.

    Noh, tunnettu tosiasia on, että kateus vie kalatkin vedestä. Ehkäpä Simo on sitten tyytyväinen, kun kukaan muukaan ei saa hirven tai peuran lihaa pakastimeen.

    Äänestä

  • Simo kirjoitti:

    ja lainaan omia sanojasi ja sanomisiasi.

    "Vai on nyt metsäpeuroja jo riittävästi, Jos niitä on vaivaiset tuhat kappaletta pikkuhiljaa ja hitaasti kasvanut,niin sinä muka oot sitä mieltä,että niitä on silloin jo riittävästi."

    Jos niitä on ihmisen (huvi)metsästettäväksi saakka, niin silloin niistä riittää susillekin!
    Ja kysypä metsänomistajilta näistä taimikoita syövistä ja tallovista hirvieläimistä, onko heistä niitä riittävästi?
    Ja jos susia on Suomen kokoisessa harvaanasutussa maassa noin 200 kaikenkaikkiaan, niin onko siinä liikaa? Sanopa nyt ihan rehellisesti...!!!

    "Petoeläimet ovat sitä varten,että ne ottavat sairaat ja loukkaantuneet,sekä muuten heikot riistaeläimet pois jatkamasta sukuaan."
    "MIHIN NIITÄ SUSIVONKKEJA SUOMEN METSISSÄ LISÄÄ TARVITAAN ?"

    Mielelläni minä (ja varmasti moni muukin) lukisin sinut hengenheimolaisinesi ns. "riistaeläimeksi", mieleltään heikoksi ja sairaaksi, josta sudet voisivat pitää täysin vapaasti huolen!

    mitä ihmeen suomenkieltä tuo on?..

    Äänestä

En tiedä mistä päin maailmaa muut kirjoittelijat ovat, minä olen Kuhmosta eli siis suomen susireservaatista. Luemme joka viikko paikallislehdestä montako metsästys/pihakoiraa sudet ovat tällä viikolla tappaneet. Eräänkin talon pihasta susi vei koiran keskellä kirkasta päivää, mutta emäntä pelastikoiran lähtemällä autolla peltoa pitkin suden perään. Meillä on täällä liikaa susia, sitä vaan ei yksikään pipopäinen Helsingin susihyysääjä tai Brysselin valkokaulussuojelija tajua, ei tietenkään koska varsinaiset suojelijat eivät ole eläessään elävää sutta nähneetkään muualla kuin Korkeasaaressa. Kuulkaas susihyysääjät, me emme ala piilottelemaan täällä koiriamme emmekä karjaamme susien takia, kyllä se on susi joka saa väistyä kauemmas kotipihoiltamme ja taajamista, ja jos lupia ei ala herua on aivan varmaa, että monttususia alkaa kohta löytyä itärajan metsiköistä.

Äänestä
  • "sanelupolitiikalla" saati lapsellisella uholla!

    Jos mielestäsi Kuhmossa on oikein ja tapana hassata omaisuutta huolimattomudella ja välinpitämättömyydellä, niin siitä vaan! Saman tein voit mennä vetämään rupiset eurosi vessanpöntöstä alas.

    Mitä et ilmeisesti kiihkoltasi ole huomannut julkisuudesta tietoa itseesi imeä on se, että ns. "pihasusien" kohtalosta ei liene epäselvyyttä. Ne voidaan (luvan kanssa - mutta vain luvan kanssa) poistaa.

    MUTTA kaikki sudet eivät ole ns. häirikkösusia, jotka pyörivät pihapiireissä, sekin on teidän susivastustajien tunnustettava, jos haluatte mielipiteillenne jotain älynkajoa ja tunnustusta!
    Sudenmetsästykseen on otettava järki mukaan ja häirikkösusien "tehtailu" susilaumojen hajoittamisten muodossa on tehtävä loppu.

    Ehdotat rikollisia tekoja "kokemasi ongelman" ratkaisuksi. Se tie on lyhyt! Jos (ja kun) susien elinolojen kunnolliseen turvaamiseen vihdoin ryhdytään, niin nykyinen metsästysrikosten "sormien välistä katsominen" tulee loppuunsa hyvinkin pian.

    Äänestä

  • paremmin perille, jos uhoaisitte vähemmän.
    Susien pannoittajat ovat nähneet eläviä susia lähempää kuin arvaattekaan. Nämä ihmiselle "hirmuisen vaaralliset otukset" otetaan kiinni paljain käsin. Kiinniottajat ovat kaikki vielä elävien kirjoissa.

    Äänestä

  • viestinne kirjoitti:

    paremmin perille, jos uhoaisitte vähemmän.
    Susien pannoittajat ovat nähneet eläviä susia lähempää kuin arvaattekaan. Nämä ihmiselle "hirmuisen vaaralliset otukset" otetaan kiinni paljain käsin. Kiinniottajat ovat kaikki vielä elävien kirjoissa.

    Susiongelma ratkeaisi helposti jos pannoitusten yhteydessä laumasta poistettaisiin osa nuorista aikuisista susista, susitutkijoiden toimesta. Nämä kiiniotetut sudet voitaisiin joko siirtää totutustarhojen kautta uusille elinalueille Suomeen tai muualle Eurooppaan. Luovuttaa eläintarhoihin tai tehdä niistä "susiturkkeja".

    Metsästys jolla laumoja hajoitetaan kävisi tarpeettomaksi ja ongelmia aiheuttavat, nälkiintyneet laumasta karkoitetut sudet vähenisi.

    Uskon että myös EU ja Brysseli olisi asiaan tyytyväinen, Suomi voisi jopa lahjoittaa EU:lle muutamia kymmeniä susia, kun niistä tuntuu olevan Bryselissä pula.

    Äänestä

  • Jo vain! kirjoitti:

    niistä kiinniotetuista yksinäisistä laumoistaan poistetuista pentususista tulisi juuri niitä häirikkösusia, jotka niitä ongelmia aiheuttavat. Jos haluttaisiin uudelleensijoittaa susia, niin olisi siirrettävä mahdollisimman kokonaisia laumoja. Tai sitten noudatettava nykyistä tapaa ja antaa susien levitä itse ja muodostaa ne laumat uusille elinpiireille.

    Tämä ehdottamasi uudelleensijoittelu Brysseliin (tai Kehä III:sen sisäpuolelle) on lopultakin jo sangen lapsellista liirumlaarumia, jonka jo odottaisi kyllästyttävän teitä "susivihaajiakin".
    Silläkös mieli tulisi paremmaksi, että toisillakin olisi omasta mielestänne "huono mieli" teidän korvienne välissä olevan asian vuoksi?

    Äänestä

  • Jo vain! kirjoitti:

    Susiongelma ratkeaisi helposti jos pannoitusten yhteydessä laumasta poistettaisiin osa nuorista aikuisista susista, susitutkijoiden toimesta. Nämä kiiniotetut sudet voitaisiin joko siirtää totutustarhojen kautta uusille elinalueille Suomeen tai muualle Eurooppaan. Luovuttaa eläintarhoihin tai tehdä niistä "susiturkkeja".

    Metsästys jolla laumoja hajoitetaan kävisi tarpeettomaksi ja ongelmia aiheuttavat, nälkiintyneet laumasta karkoitetut sudet vähenisi.

    Uskon että myös EU ja Brysseli olisi asiaan tyytyväinen, Suomi voisi jopa lahjoittaa EU:lle muutamia kymmeniä susia, kun niistä tuntuu olevan Bryselissä pula.

    Tänne satakuntaan voisi tuoda yhden susilauman.. Täälä on nyt vain yksi pantasusi, joka ilman laumaa vaeltelee missä milloinkin..

    EU:n alueella on susia monikertainen määrä Suomeen verrattuna.. Pelkästään Espanjassa on susia vähintää 3000 yksilöä..
    Taitavat siinä muut eu maat nauraa Suomalaisten susikauhulle..

    Äänestä

  • Tasapuolista kirjoitti:

    satakuntaan tai ainakin lähistölle häädetkeitaaseen tai vaskijärvelle, tai molempiin mahtuisi ainakin yksi lauma. olen täysin samaa mieltä.

    Espanjan susikanta arvioidaan olevan tällähetkellä n. 2000 - 2500 yksilöä. Vielä -70 luvulla Espanjan valtio maksoi tapporahaa 160 realia aikuisesta ja jotakin 30 realia pennusta. Kanta olikin alimmillaan 400-500 yksilöä. Yksi suurista parannuksista oli, että väestö alkoi voimakkaasti keskittyä kaupunkeihin ja näinollen ihmisten ja susien yhteentörmäyksiä ei enää tapahtunut niin usein, kuin aikaisemmin. Toinen oli tietysti tapporahan maksun lopettaminen. Tällähetkellä espanjan valtio sallii suden metsästyksen, mutta metsästys täytyy tapahtua niin, ettei siitä ole vaaraa espanjan 80 jäljellä olevalle karhulle. Onhan siihen susimäärään kyllä yksi muukin syy, riitänee, kun katsotte karttaa ja espanjan pinnanmuodostusta ja pidätte mielessä, että suurin susipopulaatio löytyy Castilla-Leon maakunnasta, suurinpiirtein koilliseen portugalista...

    Äänestä

  • Simo kirjoitti:

    "sanelupolitiikalla" saati lapsellisella uholla!

    Jos mielestäsi Kuhmossa on oikein ja tapana hassata omaisuutta huolimattomudella ja välinpitämättömyydellä, niin siitä vaan! Saman tein voit mennä vetämään rupiset eurosi vessanpöntöstä alas.

    Mitä et ilmeisesti kiihkoltasi ole huomannut julkisuudesta tietoa itseesi imeä on se, että ns. "pihasusien" kohtalosta ei liene epäselvyyttä. Ne voidaan (luvan kanssa - mutta vain luvan kanssa) poistaa.

    MUTTA kaikki sudet eivät ole ns. häirikkösusia, jotka pyörivät pihapiireissä, sekin on teidän susivastustajien tunnustettava, jos haluatte mielipiteillenne jotain älynkajoa ja tunnustusta!
    Sudenmetsästykseen on otettava järki mukaan ja häirikkösusien "tehtailu" susilaumojen hajoittamisten muodossa on tehtävä loppu.

    Ehdotat rikollisia tekoja "kokemasi ongelman" ratkaisuksi. Se tie on lyhyt! Jos (ja kun) susien elinolojen kunnolliseen turvaamiseen vihdoin ryhdytään, niin nykyinen metsästysrikosten "sormien välistä katsominen" tulee loppuunsa hyvinkin pian.

    Kun sanot että nämä "häirikkösudet" voidaan luvan kanssa poistaa, niin asiahan ei kyllä todellakaan näin ole. Mitään häirikkösusia ei nimittäin ole olemassakaan. Jos talvi on paksuluminen näillä korkeuksilla eikä susi saa riittävästi ravintoa metsistä, susilaumat siirtyvät metsästämään helppoja saaliita eli pihakoiria. Eli mitään häirikköyksilöitä ei voida erotella, susi kuin susi kyllä hakee koiran pihasta jos nälissään on. Ja kun riistanhoitopiirit myöntävät ehkä yhden kaatoluvan kerrallaan niin näistä luvista ei käytännössä ole mitään hyötyä. Ja milloin olet kuullut että metsästysrikoksia katsotaan sormien läpi?Esität täysin perusteettomia kommentteja joista kyllä ilmenee että tarkastelet asiaa täysin ulkopuolisena eikä sinulla ole minkäänlaista tajua nykyisestä susitilanteesta. "Susien elinolojen turvaamiseen"...Voi herra hulluja siunatkoon.

    Äänestä

  • Kuhmolainen kirjoitti:

    vaan tuskin niitä tarvitsetkaan räksyttämiseesi. Itärajan riistapiirit, RKTL:n tutkijat ja luontojärjestöt ovat hyvässä yhteisymmärryksessä siitä, miten "häirikkösusi" määritellään. Myös siitä ollaan hyvässä yhteisymmärryksessä, miten niitä yksinäisiä ihmisten nurkissa pyöriviä häirikkösusia saadaan aikaan ( -> hajoitetaan luonnolliset susilaumat metsästyksellä).

    Itse puhut monttususista. Ne eivät suinkaan ole jutunaihe, vaan ihan täyttä totta. Susia metsästetään luvatta, keinoja kaihtamatta, ympäri Suomen. Virkavalta ei ole innostunut tämän laittomuuden lopettamiseen, koska liian usein intressit sotkeentuvat omiin ympyröihin.

    Sudet eivät ole suinkaan ainoita laittoman metsästyksen kohteita itärajalla. Hirviä kaatuu luvatta kymmenittäin, samoin karhuja ja metsäpeuroja. Tunnettuja tosiasioita, joita kukaan ei lähde tutkimaan rikoksina, koska tutkivat virkamiehet eivät halua käryttää omiansa. "Pojat on poikia" ja "hoidetaan tämä omissa piireissä" on kommentti, jota kerrotaan tutkijoille ja jopa julkisuuteen. MUTTA rikokset ovat rikoksia! Itärajalla niihin vain suhtaudutaan "väljästi", sormien läpi katsoen.

    Kirjoitat: "...tarkastelet asiaa täysin ulkopuolisena eikä sinulla ole minkäänlaista tajua nykyisestä susitilanteesta."

    Totta, asun ulkopuolella, mutta kotoisin olen itä-Suomesta. Tilanteesta itärajalla, ja jopa Kuhmossa, minulla on "taju" ja se on se, että osalla ihmisistä on fixaatio "Isosta Pahasta Sudesta". Fixaatio, josta ei pääse eroon, kun se kerran on sinne päähän juurtunut. Ja siitä syntyvä räksytys on aivan samanlaista ja täysin verrattavaa Suomen isoissa kaupungeissa joka keväiseen "koirankakka" keskusteluun. Joillekin se on syy maailmanloppuun ja jotkut toiset eivät voi ymmärtää tuon "luonnontuotteen" saamaa julkisuutta.

    "Voi herra hulluja siunatkoon."
    Niin, koska katsoit itse peiliin?

    että olen itsekin ollut Riista-ja kalatalouden tutkimuslaitoksen petoseurannassa työskentelemässä 90-luvun lopulla. Niin että aivan varmasti minulla on faktat tiedossa. Laumat eivät hajoa näin harvalla metsästystiheydellä. Ja susi kyllä löytää suden, se on aivan varma tuonkaltaisella laumaeläimellä. Tottakai salametsästystä tapahtuu, ja varsinkin suurriistan parissa. En todellakaan puolusta salametsästystä, enkä puhuisi monttususista jos pyyntiluvat täällä meilläpäin olisivat sitä luokkaa kuin niiden kaikkien täkäläisten mielestä pitäisi olla. Jos tapaat itä-kainuulaisen, joka suhtautuu nykyään myönteisesti susiin, veistän pilkan seinään. Tämä fixaatio on kuule juurtunut mieliimme tuossa vuosituhannen vaihteen tienoilla kun ajokoiria ja pystykorvia alkoi hävitä hukkien suihin hieman liian tiheään. Kun olet kerran faktoista selvillä niin kerroppas sitten oma ratkaisusi itärajan susiongelmaan? Tuossa syyskesällä susi ahdisteli Kuhmon ja Sotkamon välimaastossa maantiellä isää ja pientä tytärtä. Elukka tuli 10 metrin päähän jatkuvasti hiipimällä lähemmäksi. Sudet ovat tappaneet ihmisiä, juuri lapsia muistaakseni 1600-1800 luvuilla, ja paljon. Oletko kuullut Susi-Iitasta?Kerro yksikin syy, mikseivät ne voisi tehdä tätä 2000-luvullakin...? ja olen kyllä katsonut peiliin.

    noilla 1600- 1800 luvun jutuilla..Satujahan aina voi kertoa, kuinka susi söi lapsen..ja lapsi oli tietysti ei-toivottu....

    Äänestä

  • eder kirjoitti:

    noilla 1600- 1800 luvun jutuilla..Satujahan aina voi kertoa, kuinka susi söi lapsen..ja lapsi oli tietysti ei-toivottu....

    Tämä viesti löytyy myös alempaa tästä keskustelu aiheesta.

    http://cat.teho.net/software/metsastajaliitto/e-site/historiaa/?mother=277&group=00000303&level=1&mag_nr=9

    Tutustukaa kyseiseen linkkiin ja kommentoikaa. Meidän tulee huolehti ettei historia toista itseään. Kuitenkaan sen ei tarvitse tapahtua yltiöpäisen lietsonnan kautta. Emme voi väittää kaikkea valheeksi ja näin paeta todellisuutta.

    Äänestä

Mulla on pari susihukkaa kavereina. Ne on ihan kivoja äijiä. Yhessä joskus juostaan jänistä. Ne mitään ihmiselle tee ja mettässä riittää ruokaa. Kerran otettiin susien kanssa kossuakin ja painittiin.

Äänestä

  • Historiaan! kirjoitti:

    http://cat.teho.net/software/metsastajaliitto/e-site/historiaa/?mother=277&group=00000303&level=1&mag_nr=9

    Tutustukaa kyseiseen linkkiin ja kommentoikaa. Meidän tulee huolehti ettei historia toista itseään. Kuitenkaan sen ei tarvitse tapahtua yltiöpäisen lietsonnan kautta.

    itse lietsot turhaa ja tarkoituksetonta pelkoa?

    Saatko siitä jonkinlaista tyydytystä? Kivoja väristyksiä?

    Mikähän mahtaa olla Suomen harvinaisin nisäkäs jos vesikkoa ei lasketa?

    Metsästäjäliiton ukkoutuneen pyssykerhon tarkoitushakuista propakandaa ei kai kukaan täyspäinen ota tosissaan.

    Äänestä

  • RonDon kirjoitti:

    Eikö sitä tosiasiaa, että sudet ovat Suomessa(kin) tappaneet ihmisiä, saisi sanoa ääneen ilman, että heti syytetään vihan ja pelon lietsomisesta? Miksi?

    Voitko osoittaa Kairikon kirjoitukset perättömiksi? Entä millä perusteella väität, että nälkäinen susi ei voisi hyökätä pienen lapsen kimppuun myös nykyaikana? Oletko ihan varma asiastasi? Paljonko voit luvata maksavasi mahdollisesti uhriksi joutuvan lapsen vanhemmille kipukorvausta, jos susien hyökkäys ihmisen kimppuun tapahtuu?

    Äänestä

  • muka? kirjoitti:

    kuin minulla on velvollisuutta maksaa korvausta auton alle jääneiden (satojen) lasten vammautumisesta ja kuolemasta.

    Nyt on kysymys suhteellisudentajusta, ei mistään muusta.

    Mietippäs nyt vähän _ihan oikeasti_ lapsiin kohdistuvia uhkia ja niiden tärkeysjärjestystä. Onko susiuhka nyt ihan kärkipäässä?

    Siis ei ?

    No miksi helkkarissa sitten semmoisesta vaahdotaan mikä ei oikeasti ole tästä maailmasta?

    Tietenkin on paljon suurempia ongelmia kuin susi "ongelma" , jos sellaista onkaan. Muihin ongelmiin en kuitenkaan tämän aihealueen alla halua puuttua tai sotkea niitä vertailuun susista koituviin haittohin/hyötyihin. Halusin tuoda kyseisellä linkillä esille sen mihin kaikki voi johtaa. En halunnut sillä ketään pelotella totesin vain tosiasian.

    On kuitenkin muistettava että susiasia on todellakin tässä maailmassa, tuskin sitä muuten käsiteltäisiin aina EU tuomioistuimessa asti. Unohtamatta niitä jotka kyydittävät lapsiaan kouluun susien vuoksi. Onko tuo toimenpide hätävarjelun liioittelua? Sitä tuskin voimme koskaan todistaa. Eikö kuitenkin ole järkevää pyrkiä ennalta ehkäisemään sellaista, mitä ei ole tapahtunut viimeiseen sataan vuoteen, kuin todeta jälkeenpäin "niinhän siinä taas kävi".

    ps. muka? nimimerkki ei ole minun kirjoituksiani

    Äänestä

  • RonDon kirjoitti:

    kuin minulla on velvollisuutta maksaa korvausta auton alle jääneiden (satojen) lasten vammautumisesta ja kuolemasta.

    Nyt on kysymys suhteellisudentajusta, ei mistään muusta.

    Mietippäs nyt vähän _ihan oikeasti_ lapsiin kohdistuvia uhkia ja niiden tärkeysjärjestystä. Onko susiuhka nyt ihan kärkipäässä?

    Siis ei ?

    No miksi helkkarissa sitten semmoisesta vaahdotaan mikä ei oikeasti ole tästä maailmasta?

    Jos samalle kentälle asetetaan susi ja auto vierekkkäin,
    niin kumpi on vaarallisempi?
    Ihmiselle tai koiralle?

    Jos siihen kentälle menee ihminen, hän menee siihen autoon.
    Susi katsoo ja irvisstelee tai lähtee litomaan.

    Jos siihen kentälle menee koira.
    Koira kusee auton reankaalle, eikä auto tapa sitä.
    Se susi tappaa sen koiran, ennen kuin se
    koira ehtii kusta siihen renkaalle.

    Siis: Auto EI ole vaarallinen kenellekään.
    IHMINEN tekee siitä vaarallisen,
    kun hän istuu sen penkille ja ajaa sillä.

    Auto ei tapa ihmisiä liikenteessä, vaan sen auton kuljettaja.
    On täysin väärin syyllistää tunteetonta konetta,
    kun sen koneen kuljettaja on vastuussa sen koneen
    käyttäytymisestä.

    Vaikka ihmisiä jää autojen alle ja kuolee maantiellä,
    liikenteessä, ei syy ole auton.
    Auto yksin ei kykene tappamaan ketään.

    Autolla ei ole aivoja, eikä saalistusvaistoa.
    SUDELLA ON.
    Siinä se suden vaarallisuus autoon verrattuna tulee.

    Ellette usko, niin kokeilkaa!

    Äänestä

  • RonDon kirjoitti:

    kuin minulla on velvollisuutta maksaa korvausta auton alle jääneiden (satojen) lasten vammautumisesta ja kuolemasta.

    Nyt on kysymys suhteellisudentajusta, ei mistään muusta.

    Mietippäs nyt vähän _ihan oikeasti_ lapsiin kohdistuvia uhkia ja niiden tärkeysjärjestystä. Onko susiuhka nyt ihan kärkipäässä?

    Siis ei ?

    No miksi helkkarissa sitten semmoisesta vaahdotaan mikä ei oikeasti ole tästä maailmasta?

    Niin kai tuo on tulkittava. Aika yleinen ajatusmalli muuten.

    Suurelle osalle suomalaisista lapsista sudet eivät ole millään muotoa uhka. Mutta ikävä tosiasia on toisaalta se, että pahimmilla itärajan läheisyydessä olevilla susialueilla pienen koululaisen ja suden kohtaamisen mahdollisuus on oikeasti olemassa ja vieläpä varsin todennäköinen.

    Totta on sekin, että kohtaamisesta on siitäkin onneksi vielä varsin pitkä matka susien hyökkäykseen, mutta olisi typerää sulkea vahingon mahdollisuus täysin pois.

    Jos todella uskot, että sudet eivät voi hyökätä jonkun pienen koululaisen kimppuun, luulisi olevan helppoa luvata maksaa suuriakin korvauksia. Onko ketkuilusi sitoutumisen suhteen kuitenkin tulkittava siten, ettet täysin voi sulkea pois susivahingon mahdollisuutta?

    Äänestä

  • sinua? kirjoitti:

    lupaan ja vannon täten korvata kaikki vahingot jotka johtuvat seuraavista syistä

    -järvien muuttumisesta viinaksi johtuvat kansanterveysongelmat .

    -Maan kiertoliikkeen äkillisen pysähtymisen aihettamat vauriot.

    - suomalaisen metsästäjäkunnan keski-iän äkillisestä puotoamisesta alle 50 vuoden aiheutuvat kulut apteekeille alentuneen nitrojen menekin takia.

    Kuun tipahtaminen maahan kaikkine seurauksineen.

    Nuohan voi vaikka tapahtua,
    sitten epätodenäköisempiin:

    Susien SUURILLA hampaillaan HIRVITTÄVÄSTI RAATELEMIEN ja RÖYHKEÄSTI metsään sätkyttelevinä kantamien pikkuisten viattomien kullanmuru-silkohapsi-kirkassilmälasten korvaus 10 potenssiin 24 euroa/kpl.

    Joko kelpaa...

    Äänestä

  • RonDon kirjoitti:

    kuin minulla on velvollisuutta maksaa korvausta auton alle jääneiden (satojen) lasten vammautumisesta ja kuolemasta.

    Nyt on kysymys suhteellisudentajusta, ei mistään muusta.

    Mietippäs nyt vähän _ihan oikeasti_ lapsiin kohdistuvia uhkia ja niiden tärkeysjärjestystä. Onko susiuhka nyt ihan kärkipäässä?

    Siis ei ?

    No miksi helkkarissa sitten semmoisesta vaahdotaan mikä ei oikeasti ole tästä maailmasta?

    Saa mielestäsi joutua susien uhriksi, jos se on hinta, joka maksetaan susikannan "suojelun suotuisasta tasosta"? Onhan niitä susia nytkin. Syy siihen, ettei henkilövahinkija ole tullut on siinä, että susia on nyt sopivasti. Susi ei ole muuttanut käyttäytymistään eikä ruokavaliotaan 1800-luvun lajitovereihinsa verrattuna, vaikka niille on annettu herttasesti nimetkin ja niistä kirjoitellaan kuin perheenjäsenistä:)

    Äänestä

  • Lasta kirjoitti:

    niellyt kaiken metsästäjien ja susivihaajien suoltaman propagandan - ilmeisesti edes miettimättä sen taustoja.

    "Montako lasta saa mielestäsi joutua susien uhriksi..."
    No, tähän ei kukaan osaa sanoa mitään, kun kyseessä on lähes yhtäsuuri mahdollisuus kuin saada avaruudesta putoava kivi päähänsä. Tuo argumentti on tarkoitushakuinen ja vetoaa Punahilkka satujen luomiin pelkoihin - ei todellisuuteen.

    "...susia on nyt sopivasti."
    Mikä on sopivasti? Jos susia on yksi ja se ei syö lapsia, niin kanta on sopiva, eikö? Nyt, kun kanta on noin 200, eikä yksikään syö lapsia, niin kanta on sopiva, niinkö? Entäpä jos niitä on vaikka 50.000, eikä yksikään syö lapsia, niin onko kanta silloinkin sopiva?
    Eikö? No sanopa sitten, mihin perustat tuon kannan sopivuuden?

    "Susi ei ole muuttanut käyttäytymistään eikä ruokavaliotaan 1800-luvun lajitovereihinsa verrattuna..."
    Onpahan vaan. Lihansyöjä tuo otus on, mutta jos yhtään lukisit historiaa, niin tietäisit Suomen metsien olleen typötyhjät susien luontaisista saaliseläimistä ihmisen metsästyksen takia. Päinvastoin kuin tänä päivänä, jolloin mm. hirviä on riesaksi asti. Muutama (mahdollisesti) susiyksilö hairahti lapsentappoon ja koko laji sai syyn - jopa nyt vielä tänä päivänä, kaksi vuosisataa myöhemmin.

    Tässä lausahduksessa päästäänkiin siihen asiaan mikä tekee keskustelusta mielenkiitoisen.

    "Mikä on sopivasti? Jos susia on yksi ja se ei syö lapsia, niin kanta on sopiva, eikö? Nyt, kun kanta on noin 200, eikä yksikään syö lapsia, niin kanta on sopiva, niinkö? Entäpä jos niitä on vaikka 50.000, eikä yksikään syö lapsia, niin onko kanta silloinkin sopiva?
    Eikö? No sanopa sitten, mihin perustat tuon kannan sopivuuden?"

    On totta että yksikin susi voi surmata lapsen ja aiheuttaa näin suurta kohua. Miksi jotkut kuitenkin haluavat tietoisesti lisätä tätä mahdollisuutta, vaatimalla suurempia susi määriä Suomeen. En ymmärrä tätä.

    Joten eikö ole järkevää pitää susikanta tällä tasolla kun tapaturmia ei ole vielä sattunut. Samalla voidaan todeta että sudet eivät Suomesta lopu, koska metsästys on hallittua eikä "oman käden oikeutta" tarvita. Voisi olettaa että tällä hetkellä tiheimmillä susialueilla niitä voitaisiin jopa vähentää, eikä pelkästään pitää kanta samalla tasolla.

    Suomen susikanta on todella vaihdellut melko suuresti mutta aina se on saatu toipumaan eli määrä on kasvanut. Tällä hetkellä susiparien jälkeläismäärä on muistaakseni noin 60 per/vuosi. Lisäksi tulee miettiä kuinka suuri muuttovoitto tulee Venäjän puolelta. Näihin lukuihin meidän tulee perustaa metsästysmäärät, joiden mukaan susien kanta pidetään kohtuullisena. Lisäksi tietenkin poistettava liian "tuttavalliset" pihasudet.

    Äänestä

  • RonDon kirjoitti:

    lupaan ja vannon täten korvata kaikki vahingot jotka johtuvat seuraavista syistä

    -järvien muuttumisesta viinaksi johtuvat kansanterveysongelmat .

    -Maan kiertoliikkeen äkillisen pysähtymisen aihettamat vauriot.

    - suomalaisen metsästäjäkunnan keski-iän äkillisestä puotoamisesta alle 50 vuoden aiheutuvat kulut apteekeille alentuneen nitrojen menekin takia.

    Kuun tipahtaminen maahan kaikkine seurauksineen.

    Nuohan voi vaikka tapahtua,
    sitten epätodenäköisempiin:

    Susien SUURILLA hampaillaan HIRVITTÄVÄSTI RAATELEMIEN ja RÖYHKEÄSTI metsään sätkyttelevinä kantamien pikkuisten viattomien kullanmuru-silkohapsi-kirkassilmälasten korvaus 10 potenssiin 24 euroa/kpl.

    Joko kelpaa...

    Sanasta miestä (henkilöä?) ja sarvesta härkää.

    Ymmärsinkö oikein:
    "pikkuisten viattomien kullanmuru-silkohapsi-kirkassilmälasten korvaus 10 potenssiin 24 euroa/kpl."

    Kauanko tarjouksesi on voimassa? Mitä reunaehtoja tarjoukseen sisältyy? Edellyttääkö korvaussumman maksaminen lapsen kuolemaa, vai riittääkö pelkkä raatelu? Asetetaanko raatelun vakavuudelle jotakin minimivaatimuksia? Pysyvä kosmeettinen haitta, invaliditeettiaste x% tai jotain siihen suuntaan? Onko mahdollisen hyökkäyksen tehnyt eläin todettava geneettisesti puhtaaksi sudeksi vai maksetaanko korvaussumma silloinkin, jos hyökkääjä on ns. "koirasusi"? Entä mahdolliset muut ehdot?

    Äänestä

Susia vihaavat ihmiset pelkkiä koirannussijoita, joita Kenneltoiminta huijaa rahat.

Onko muuten kiva puhua koiralle, tuleeko viisas olo kohdata omalla tasolla oleva perheenjäsen.

Kaikki koirat pitäisi tappaa.

Äänestä
  • ...meidän täällä rajalla pitäisi suojella susia? Pitääkö meidän odottaa, että koira tms. syödään ja sitten hankitaan lupa suden kaatoon?

    Vetäkää näppiinne viherpiiperöiset. Jos kantaa pitää kasvattaa, voidaan täällä loukuttaa teille sudet. Tulette vaan hakemaan ja istutatte parhaaksi katsomaanne paikkaan jonnekkin muualla kuin itä/pohjois-suomeen.

    Itkette, jotta hukka kuuluu suomeen. Vittu niitä on ollut siellä etelässkin. Pistäkää betonilähiönne maantasalle ja ottakaa niitä hukkia sinne. Saatte itellenne hyvän mielen.

    ps. Eu tahi piiperöt ei ikinä tule säätelemään susi kantaa suomessa. Näin se on aina ollut ja näin se tulee olemaan. Miksi siis muuttaa tätä luonnonlakia nytkään...

    Äänestä

  • rajalta kirjoitti:

    ...meidän täällä rajalla pitäisi suojella susia? Pitääkö meidän odottaa, että koira tms. syödään ja sitten hankitaan lupa suden kaatoon?

    Vetäkää näppiinne viherpiiperöiset. Jos kantaa pitää kasvattaa, voidaan täällä loukuttaa teille sudet. Tulette vaan hakemaan ja istutatte parhaaksi katsomaanne paikkaan jonnekkin muualla kuin itä/pohjois-suomeen.

    Itkette, jotta hukka kuuluu suomeen. Vittu niitä on ollut siellä etelässkin. Pistäkää betonilähiönne maantasalle ja ottakaa niitä hukkia sinne. Saatte itellenne hyvän mielen.

    ps. Eu tahi piiperöt ei ikinä tule säätelemään susi kantaa suomessa. Näin se on aina ollut ja näin se tulee olemaan. Miksi siis muuttaa tätä luonnonlakia nytkään...

    Uho ei mitenkään näissä asioissa kannata. Kapsahtaa vain omaan nilkkaan.

    Järjellä ja maltilla nämä asiat ratkaistaan, ei minäminä mullekaikkijaheti -asenteella tai tunnepitoisella riehunnalla.

    Järki käteen, neuvotteluargumentit paperille ja rauhallinen esiintulo -> tulokset.

    "me tapetaan kaikki saatana salaa" on pahin ja huonoimman tuloksen skenaario, vaikka parhaimmat mieshormonit pölläyttääkin potentiaalisten alfaurosten seurassa kylän baarissa.

    Äänestä

  • mulbert kirjoitti:

    oli vain tosiasian toteaminen. Tämä hukka homma on näitä nykyajan muoti-ilmiöitä.

    Susia on aina ollut, eikä ne ole häviämässä nytkään.

    Äänestä

  • Meilläpäin koirakin on arvokkaampi kuin sinä,sen takia kunta saa verotuloa 50 euroa.

    Äänestä

Kyllä osuit oikeaan kirjoituksessasi. Juuri noin homma menee. Nämä jotkut vain eivät sitä näytä ymmärtävän ja hakkaavat päätään seinään.

Äänestä

Kyllä ihmisten on saatava käydä lenkillä myös pimeän aikaan pelkäämättä susiin törmäämistä kaupunkien liepeillä.

Mutta kun aina on otettava huomioon että susi-tai kokonainen lauma (jopa 22-24 sutta) niitä voi törmätä vastaan, eikä ole tietoa niiden aikeista millainen nälkä niillä on.

Mielestäni tämä susien suojelu on karannut käsistä sitten kun alkaa tulla ihmisuhreja niin kyllä sitten näiden ns. "lannansuojelijoidenkin" on parta haivenet tutisten myönnettävä ettei susien luonto ole muuttunut 125 vuodessa miksikään, sillä silloin ne söivät todella paljon ihmisiä etupäässä lapsia.

Nämä nykyajan luonnon suojelijoiksi itseään kutsuvat ovat vain huuhaa ukkoja ja akkoja vailla mitään todellista käsitystä menneistä ajoista.

He tekevät suoran vääräksi ja päin vastoin.
Ei ihme jos tavan kansalaiset eivät moisista jutuista innostu, eivät ole niin hulluja sentään. Jos susien suojelijat todella he haluaisivat tutustua kiihkottomasti historiallisiin tosi asioihin niin tietoa löytyy, jos haluaa etsiä mutta ylpeys ei anna periksi myöntää että peto on peto ja petona pysyy.

Sen sijaan he ikään kuin sanan säilällä syövät petojen tavoin kanssa ihmisiään.
On hyvä vouhkata kaikella mukamas tiedolla.

Petojen pannoittajat kyllä rauhoittavat eläimet ennenkuin käyvät "paljain käsin" niihin ja kyllä niillä on ihan oikeat aseet kaiken varalta PISTE.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyysääjät kirjoitti:

Ovat tehneet karhunpalveluksen susiasialle.

Nyt on käynyt niin,että susiviha on todella korkealla,eikä laske,ennenkuin ne vähennetään.

ja se on ainoastaan semmoisten,muka luonnonsuojelijoiden ansiota,jotka eivät edes tiedä,eikä käsitä,miksi pirussa niitä susihurttia muka pitäisi olla suomen pienissä metsissä.

Ajakaa susiasiaa siperiaan,siellä ne sopii olemaan,mutta täällä,parhaimmillaankin muutaman neliökilometrin metsäpuskissa niille laumoille ei ole muuta elintilaa,kuin niiden on tultava ihmisten pihoille norkoilemaan ja koiria kyttäämään.

On aika pölvästin touhua semmoisten suojelu,onhan se itsestään selvää,että takuuvarmasti ongelmia tulee jatkuvasti,ja susiviha ei lopu,vaan pahenee.

Siinä on käyny samalla tavalla,kuin niiden tarhakettujen ja minkkien luontoon päästämisessä,ne tuhoaa totaalisesti eteensä osuvat muiden eläinten elinpiirit,ja poikastuoton.

Nyt jo Kuhmon metsäpeura kanta on romahtamassa,ja missä on muualla syy,kuin venäläisten susien vouhkatessa niiden kintereillä.

Uudessa ERÄ lehdessä olikin paljon viisasta puhetta.

Mihin niitä susen vonkkeja tarvitaan suomen metsissä?

Perustelkaapa susien hyysääjät se,älkääkä enää märehtikö samaa sontaa.

Teidän logiikkanne mukaan ajateltuna tänne kuuluisi myös hirmuliskot ja dinosaurukset,eikä riitä selitykseksi se,että nehän on kuolleet sukupuuttoon.

Kysymys ON JÄRJESTÄ,joka teillä on jääny baarifilosofien asteelle.

Pilkkaatte ihmisten mielissä yltyvää susivihaa,ja väheksytte sitä. Ennen teidän typerää ja ylimitoitettua susikannan vaatimusta kukaan ei vihannut susia.

Hedelmistään puut tunnetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu